Pankkiirin pakokauhu

Lisäys 13.8.2012: 
Törmäsin hiljakkoin samaan ajatukseen, jonka alla olevassa kolumnissani esitän. Albert O. Hirschman havaitsi "poistumisen" (exit) ja "äänen" (voice) välisen ongelman - uusliberaalin talousajattelun ja poliittisen osallistumisen ristiriidan - jo vuonna 1970. 
Teos on nimeltään Exit, Voice, And Loyalty. 
Kolumnini nordealaisten ammattiliiton Nousu-lehdessä 2/12

Nordean ja Sampon ja  hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos (rkp, kok.) on julkaissut teoksen Markkinat ja demokratia. Lähes 400 sivun pääjuoni on tiivistettävissä yhteen virkkeeseen. Jos rikkaiden verotus kiristyy, he muuttavat pois.

Uhkaus toistuu toistakymmentä kertaa. Ensin se hämmästyttää. Eikö miljonäärien verotusta ole riittävästi kevennetty? Eikö Wahlroos muista, että 2005 poistettiin varallisuusvero, mistä sata rikkainta suomalaista on hyötynyt keskimäärin 230 000 euroa per nenä. Joka vuosi.

Lopulta ultimatum alkaa naurattaa. Kuinka korvaamattomia rikkaat ovat? Kun aina todistetaan, että heidän lisäverottamisestaan ei koidu tuntuvaa hyötyä, niin ei kai maa vastaavasti siihen kaadu, jos vielä muutama vauras siirtää kirjansa Monacoon.

Eli: tervemenoa, au revoir, hejdå.

Mutta kun selaan Wahlroosin lähdekirjoja, ilmeeni vakavoituu. Suuren opettajan, Milton Friedmanin 50 vuoden takainen klassikko Capitalism and Freedom ei ehdi kuin sivulle 3, kun kirjoittaja jo haaveilee häipyvänsä ensin kotikunnastaan ja sitten osavaltiosta, jos poliitikkojan päätökset eivät miellytä.

Mistä tämä pakokauhu? Tai pakohaave? Kenties nämä kirjat eivät sittenkään ole yhtä antoisia pörssianalyytikoille kuin psykoanalyytikoille.

Meillä kaikillallahan on pakofantasiamme. Jättäisi ongelmat kerralla taakseen ja aloittaisi puhtaalta pöydältä. Mutta teoistaan ja vastuistaan ei noin vain pääse eroon; joskus ne on kohdattava. Tätä sanotaan aikuistumiseksi.

Oudointa on, että Wahlroos ja Friedman eivät koe olevansa yhteisön jäseniä, jotka osallistuvat ja vaikuttavat  yhteisiin päätöksiin. He ovat uhreja.

Luulisi, että 2000-luvun upporikkaat ovat maailman vapaimpia ihmisiä. Miksi he tuntevat olevansa  muiden armoilla, olosuhteiden vankeja – avuttomia lapsia?
Miksi, ja mitä rikkaiden on kostettava köyhille?

Maailman pakolaiset eivät halua pakoa; se on pakko. Myös Wahlroosin oppi-isät pakenivat aikanaan Hitlerin vainoja. 

Ymmärrän siis hyvin, että Friedrich Hayekin ajattelussa valtio on pelottava tuhovoima. Se, että hänen innoittamanaan upporikas kartanonherra lähtisi maanpakoon pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta - pakoon liian vähäistä köyhyyttä, pakoon tasa-arvoa - tuntuu pelkästään irvokkaalta. 

Ja viimeisinä 20 vuotena suunta on ollut pikemmin päinvastainen. Korkea verotus vetää enemmän osaajia kuin karkottaa.

Lahjakkaimmat nuoret lähtevät ulkomaille, mutta palaavat yleensä silloin, kun jälkikasvun on aika mennä kouluun. Turvallisuutensa ansiosta Suomi saa kaiken hyödyn osaajien koulutuksesta ja urasta.

Miksi? Samasta, aika alkeellisesta syystä, miksi varakkaat eivät sittenkään lähde mihinkään. Ihmisillä on juuret. Raha ei merkitse kaikkea. 

Mykän omistajan ääni

Pupukuusikko eli uusi hallitus on varmistanut sen, että mistään ei voi tehdä päätöksiä. Demarit ja kokoomus torppaavat toisensa kaikissa avainministeriöissä. 

Jos Alexander Stubb yrittää hivuttaa Suomea Natoon, Erkki Tuomioja varmistaa, että näin ei käy. Työ- ja elinkeinoministeriössä Jyri Häkämies ja Lauri Ihalainen pitävät huolen, että aina kun astutaan askel eteenpäin, astutaan samalla toinen taakse.

Näin Suomi pysähtyy neljäksi vuodeksi.

Häkämiehellä on toinenkin taistelupari, valtion omistajaohjauksesta vastaava Heidi Hautala (vihr.). Viimeksi Häkämiehen omalla kaudella ohjaaminen oli samaa tasoa kuin Jyrki Järvilehdolla. 

Vaikka valtioenemmistöisen Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius oli kuohuttanut kansaa yli kymmenen miljoonan optiosaaliillaan, vasta lama lopulta leikkasi monopolimiesten lottopotit. Uuden haliltuksen ohjelmassa mainostetaan johdon palkkioiden ”kohtuullisuutta”. Nousukausi näyttää, miten ministeri Hautala joutuu asiassa kiemurtelemaan.

Vasta pakon alla Jyri Häkämies salli hallintoneuvostojen jäsenten palkkioiden julkistamisen ja vasta pakon alla hän lopetutti nuo poliitikkojen kultapossukerhot Fortumista ja Neste Oilista viime keväänä.

Juuri Neste Oilin hallintoneuvoston puheenjohtajana Heidi Hautalalla on kokemusta valtioenemmistöisestä yhtiöstä. Se ei paljon rohkaise. Kymppitonnin vuosipalkkiota vastaan hän katsoi sormiensa läpi sademetsien raiskausta, jolla Neste Oil saa Indonesiasta palmuöljyä niin sanottuun bio-dieseliinsä. 

Ja Fortum satsaa edelleen ydinvoimaan, nyt siis vihreän ministerin omistajaohjauksessa. Samalla vihreät ovat hyväksyneet kolmasosan leikkaukset uusiutuvan energian tukiin. Siinä on taas taitelemista.

Uusi hallitus vakuuttaa, että yhteiskunnan omistamat yhtiöt kantavat yhteiskuntavastuuta. Kuulostaa järkeenkäyvältä. 

Hallitusohjelman viimeisillä sivuilla luvataan, että omistusohjausta vahvistetaan. Tästä Kauppalehti ehti jo ihmetellä (20.6.), miksi ihmeessä pitää erikseen korostaa yhtiön vastuuta henkilöstöstä.

Vastaus luettiin lehdistä kaksi päivää myöhemmin: Stora Enso joutuu maksamaan 5,8 miljoonan euron korvaukset näennäisistä YT-neuvotteluista, kun se lopetti Kemijärven tehtaan kolme vuotta sitten.
Suurimpana omistajana valtio ei käyttänyt ääntään, vaan seurasi mykkänä sivusta, kun Stora Enso sulki ja sulkee kannattavaa tuotantoa. Se on Suomessa halpaa. Samaan aikaan Nokia joutui maksamaan saksalaisille Bochumin-tehtaan sulkemisesta 40-kertaisen summan. 

Sopivaa ehkä onkin, että kehitysyhteistyöministeri on myös kehitysalueministeri.

Mutta markkinataloudessa kun eletään, valtio on usein voimaton. Strategisesti tärkeiden valtionyhtiöiden lisäksi valtion omistusyhtiö Solidium pyörittää yli 8,2 miljardin euron omaisuutta. Valtio on myös Sampon suurin omistaja, mutta Björn Wahlroos ei paljon ohjausta kaipaa. 

Kun Ruotsin hallitus halusi poistaa Nordean johdolta bonukset, suuromistaja Wahlroos palautti ne yhtiökokouksessa. Siinä nöyryytettiin kahden maan ministerit yhdellä kertaa. 

Herra se on herrallakin – tai tässä tapauksessa, rouvallakin.

Missä on taloustieteen Einstein?

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu jakoi eilen kristallipallo-palkinnon ennustelaitokselle, joka onnistui parhaiten arvioimaan viime vuoden talouskehityksen.
Tai  epäonnistui vähiten.

Kymmenen  ennustelaitoksen kisassa Nordea voitti jo neljännen kerran, toisen kerran peräkkäin. Se saavutti eri kriteereillä ylivoimaisesti eniten ykkössijoja. Huonoin ennustaja oli Suomen Pankki, jolle tuli samoin viimeisiä sijoja selvästi eniten.

Tämä on todella huono uutinen. Suomen Pankilla on ylivertaiset resurssit ja hienoimmat dynaamis-stokastiset mallit - jotka ovat nyt vakavassa kriisissä. 

Makrotalouden mallien huono ennustavuus heijastaa yleisesti taloustieteen valtavirran kriisiä. Edes maailmantalouden lama ei ole muuttanut vanhoja oppeja. 

Albert Einstein mullisti  fysiikan. Missä on taloustieteen Einstein?

A-studion kolumni on kokonaisuudessaan  luettavissa ja katsottavissä täällä. 

Kuinka ollakaan, Suomen Pankin johtokunnan jäsen Seppo Honkapohja on pohdiskellut taloustieteen kriisiä mielenkiintoisesti täällä.

Wincapita on kuva Suomesta

Kautta Suomen niemen käydään tänä keväänä käräjiä Wincapitaa vastaan. Pyramidipelillä oli noin 10 000 uhria, jotka panostivat lähes 100 miljoonaa euroa valuuttakauppaan, jota ei ilmeisesti koskaan käyty.

Järkevää ihmistä kauhistuttaa, että maailman koulutetuimpiin kuuluvat kansalaiset uskoivat ahneuksissaan jopa satojen prosenttien tuottoihin täysin tekaistuilla dokumenteilla. Vielä ihmeellisempää on, että suuri osa rahansa menettäneistä on yrittäjiä, joiden jos keiden luulisi olevan laskutaitoisia, järkeviä ja varovaisia.

Wincapita on kuva tämän päivän Suomesta. Koska se on vino, vääristynyt peili, se heijastaa kerrankin tarkasti ja totuudenmukaisesti uuden talouden ja työelämän mielettömyyttä.

Koko Talouselämän kolumni on täällä.

Mitään ei tapahtunut

Maanantaina on kulunut tasan vuosi siitä, kun Wall Streetille iski - Helsingin Sanomien mukaan - "tsunami". Tarkoitus oli tietysti havainnollistaa tuhon äkillisyys, laajuus ja perusteellisuus, mutta täydelleen ihmisten omalla toiminnalla aiheutettua vahinkoa ei voi mitenkään verrata luonnonilmiöön, joka vaati 200 000 uhria jouluna 2004.
Miten Suomi reagoi tuhoviikkoon?
Tulee mieleen Jukka Relanderin kertoma juttu Suomen Italian-lähettiläästä 1920-luvulla. Edustajamme näet raportoi joka vuosi samalla virkkeellä: ”Italiassa ei ole tapahtunut mitään merkittävää.”
Noihin aikoihin Benito Mussolini nousi valtaan. Kun lähettiläältä kysyttiin, eikö sentään ole tekeillä jotakin tärkeää, tämä vastasi närkästyneenä: ”Italiassa ei ole tapahtunut mitään merkittävää Suomen kannalta.”
Ja kun maanantaina 6.10. 2008 finanssikriisi räjähti, Suomen hallitus ilmoitti tiedonantonaan seuraavaa.
”Hallitus toivoo, että muiden maiden toimet osoittautuvat tehokkaiksi siellä esiintyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Suomen markkinoilla ei ole esiintynyt merkittäviä häiriöitä.”
Maailmassa ei tapahdu koskaan mitään – Suomen kannalta.
Ei silloinkaan, kun maahan tulee yht´äkkiä 70 000 uutta työtöntä ja satoja konkursseja. Kun sijoitusrahastoista katoaa 13,3 miljardia euroa, ja Nordealta kokonaisia sijoitusrahastoja. Ja kun joudutaan ottamaan kymmeniä miljardeja euroja turhaa velkaa lastemme maksettavaksi.
Koska, harmiksemme, "muut maat" eivät pidä ongelmiaan "siellä esiintyvinä". Koska globalisoituneessa maailmassa myös Suomi on aina "siellä".
Aiheesta lisää - ja Matti Vanhasen yllättävästä supersankaruudesta maailmantalouden kriisissä - Talouselämän kolumnissa, jonne pääset tästä.

Ai mikä finanssikriisi?

Tapasin viime viikonloppuna yksissä juhlissa Ilkka Harjun. Hän vaikuttaa fiksulta ja mukavalta mieheltä, ja koska on valtiovarainministeriössä töissä, kutsuin hänet lounaalle lähiaikoina.
Pöytäpuheistamme saattaakin tulla kiinnostavia. Tämän päivän Helsingin Sanomissa Harju näet puolustaa ministeriönsä lakiesitystä, joka laajentaisi hallintarekisteristeröintiä osakekaupasta myös rahastotoimintaan. Veronkiertoa vastustavat viranomaiset ovat kauhistelleet suunnitelmaa: Suomesta on tulossa entistä pimeämpi veroparatiisi.
Hallintarekisterin suojassa voi omistaa osakkeita nimettömänä. Salailu mahdollistaa sen, että niin ulkomaalaiset kuin suomalaiset kiertävät osinkojen ja myyntivoittojen verotuksen. Sisäpiirin tietoa voi hyödyntää. Rahanpesu on helppoa.
Kuten Luoton lopussa kerron, nykyinen finanssikapitalismin kriitikko Matti Vanhanen toi 2005 eduskunnan hyväksyttäväksi hallintarekisteröintilain. Silloinen hallituskumppani SDP, joka samoin vastustaa nykyisin jyrkästi finanssikapitalismia, äänesti lain puolesta.
Nyt siis veronkierto- ja rahanpesujärjestelmää on tarkoitus laajentaa.
Veroparatiisit olivat avainroolissa, kun maailman finanssiteollisuus ajautui katastrofiin. Pimeät ja hämärät omistukset aiheuttavat epävarmuutta ja kaaosta systeemissä, jonka pitäisi olla avoin, selkeä ja julkinen.
Eikö finanssikriisi ole opettanut mitään?
Lakiesitys on mielenvikainen.

Ilkka Harju ei ole. Hän on kylmän älyllinen. Hän huomauttaa, että joissakin muissa EU-maissa on mahdollista omistaa rahasto-osuuksia nimettömässä hallintarekisterissä. Niinpä hän järkeilee, että suomalaisten veronkierto tuskin lisääntyy, koska veronkiertäjä voi sijoittaa johonkin muuhun EU-maahan.
Ei lisäänny - vain helpottuu.
Vaan mikä pakko meidän on suorastaan houkutella verojen pimitykseen? Oletettavasti muualla Euroopassa on nyt kova paine purkaa hallintarekistereitä - miksi emme näytä esimerkkiä muille?
Finanssialan keskusliitto ei sijoittanut turhaan 22 000 euroa vaalirahoitukseen. Aivan edellisten eduskuntavaalien alla eduskunta hyväksyi pankkien toivoman ponnen, josta nyt siis valmistellaan lakia.
Yksikään edustaja ei vastustanut lausumaa.
Myös Sammon 125 000 (kokoomukselle) ja OP-Pohjolan 24 000 (kolmelle suurimmalle) euron stipendit ovat auttaneet oppimiskykyisimpiä edustajia ymmärtämään rahoitusalan asiaa.

Kiintoisa ja tuttu ilmiö. Rikkauksien verottamista ja keinottelun rajoittamista vastustetaan aina sillä, että varakkaat kyllä aina löytävät konstit veron kiertämiseen ja omaisuuden pimittämiseen. Verosuunnittelu on toki laillista, ja porsaanreikiä löytyy.
Mutta samaa argumenttia - "laki on turha, koska sitä kuitenkin kierretään" - ei koskaan sovelleta tavallisiin kuolevaisiin. Oletetaan ilman muuta, että kansalainen maksaa verot ja maksut säädetyn mukaan ja vapaaehtoisesti.
Käytössä on aivan konkreettisesti kaksinaismoraali. Yli-ihmiset osallistuvat yhteiseen rahoitukseen, jos huvittaa, toisten on pakko.

Pankkialan perustelu hallintarekisteröinnin laajentamiselle on tietysti se, että "rahastot ja osakkeet olisivat tältä osin sijoitusmuotoina tasavertaisessa asemassa".
Tähän päästään myös niin, että puretaan hallintarekisterijärjestelmä myös suorista osakesijoituksista. Jos ei kehtaa sijoittaa rahaa omalla nimellään, niin jääköön sijoittamatta.
Vai?

PS: Edelliseen blogiini tuli huvittava käänne. Ruotsin hallitus halusi rajoittaa Nordean palkitsemisjärjestelmää huhtikuun yhtiökokouksessa. Sammon - ja välillisesti Suomen - edustajana Björn Wahlroos huolehti, että bonuksiin ei kajota.
Ruotsin ja Tanskan valtiot pääomittivat Nordeaa viime syksynä, joten on aika paksua, että Nordea on vaivihkaa varannut 117 miljoonan euron edestä palkanlisää henkilöstölle.
Vuositasolla siis jopa ylitetään edellisten vuosien bonukset.
Nordea ei kerro julkisuuteen sanaakaan palkitsemisista. Mainio meininki puolivaltiollisessa pankissa!
Ai mikä finanssikriisi?

Puolue, jolla on taskut

Suomi seuraa Yhdysvaltojen tietä "hyvä veli" -kapitalismissa. Amerikkalainen finanssiteollisuus on voidellut 2000-luvulla poliitikkoja 2,1 miljardilla dollarilla ja varmistanut itselleen vapaudet, jotka johtivat maailmantalouden katastrofiin. Kokoomuksen palveluiden suurimmaksi asiakkaaksi paljastui Sampo.
Kokoomus mainosti itseään "puolueena, jolla on korvat". Se on myös "puolue, jolla on taskut".
Puheenjohtaja Jyrki Kataisen mielestä on täysin hyväksyttävää, että valtiovaranministerin ja valtion omistuksista vastaavan ministerin puolue vastaanottaa huomattavaa tukea finanssikonsernilta - jonka suurin omistaja on vieläpä Suomen valtio (HS. 9.8.). Valtion ääntä yhtiössä käyttää kokoomusjohtoinen ministeriö toisen kokoomusministerin suuntaviivoin, tai jättää käyttämättä.
Täysin hyväksyttävää on siis se, että maailmanlaajuisessa finanssikriisissä Suomen johtavalla rahoitusalan konsernilla sattuu olemaan valtiovarainministerin tuki ja ymmärrys. "Suomalaiset pankit ovat toimineet mitä ilmeisimmin vastuullisemmin kuin ulkomaalaiset toimijat", Katainen ylisti eduskunnassa 16.9.2008.
"Pankkien raportointien mukaan niiden ongelmaluottojen määrä ei ole merkittävä", tyynnytteli ministeri, jolla varmasti oli korvat pankkien asialle.
Täysin hyväksyttävää oli ilmeisesti myös se, että kokoomuslaiset hakeutuivat hallitusneuvotteluissa tehtäviin, joissa heillä on valtava eturistiriita. Paljon mitättömämmistäkin kytkyistä ovat päättäjät ja viranomaiset jäävänneet itsensä.
Kertoiko kokoomus hallituskumppaneille, miten se oli hyötynyt Samposta, joka tuli nyt heidän valvontaansa ja vastuulleen?

Salaisen yritysrahoituksen paheksujille poliitikot usein vastaavat, kuten viimeksi Matti Vanhanen, että päättäjät eivät suinkaan tee rahojen vastineeksi yrityksille mieluisia päätöksiä. (Muutakaan he eivät toisaalta voi sanoa, koska silloin täyttyisi lahjonnan tunnusmerkistö.)
Kokoomuksen hallintojohtajan Jarmo Pekkalan täytyy kertoa, miten hän perusteli Björn Wahlroosille, että kokoomusta on syytä tukea. Ja Wahlroosin on esitettävä julkisesti syyt, miksi päätti sijoittaa Sampon osakkeenomistajien varoja kokoomukseen. Jos Wahlroos on haluton sen tekemään, median tehtävä on puristaa vastaus esiin.
Valtion edustaja Sampon hallituksessa, Jukka Pekkarinen (sd.), oli tietämätön silloisen konsernijohtaja Wahlroosin vedosta. Pekkarisen on syytä kertoa, ottaako hän asian esiin yhtiön hallituksessa ja jos, niin miten siitä tiedotetaan julkisuuteen.
Helpointahan on vastaanottaa samanmielistä rahaa. Jos Vanhanen tukee jo valmiiksi Novan, Toivo Sukarin ja Kyösti Kakkosen visiota siitä, että Suomeen kaavoitettakoon kaikin mokomin jättiläismäisiä kauppakeskuksia kaikkialle, hän voi väittää ettei raha mitenkään muuttanut hänen mieltään.
Jännästi raha voi toki vahvistaa politiikon mielipiteitä. Kokoomus on entistä jykevämmin pankkien asialla. Ja edessä siintävä rahamassi vähintäänkin kannustaa olemaan asioista oikeaa mieltä.

Kenen asialla - kokoomuksen, isänmaan, vai Sampon - on Jyrki Katainen, kun hän kerta toisensa jälkeen torpedoi keinotteluveron? Muualla Euroopassa halutaan panna suitset juuri sellaiselle taloudellisesti täysin hyödyttömälle miljardipelille, joka huojuttaa valtioita, kaataa yrityksiä ja aiheuttaa aiheettomia markkinalevottomuuksia.
Professori Paul-Bernd Spahnin kehittämä keinotteluvero, joka rokottaa nimenomaan lyhytaikaisia sijoituksia, säädettiin laiksi Belgiassa jo vuonna 2004. Laissa on kuitenkin viekas ehto: se astuu voimaan vasta, kun kaikki muutkin EMU-maat ovat mukana.
Suomi voisi siis mitään menettämättä, täysin riskittömästi, säätää samanlaisen lain. Samalla Suomi voisi tehdä edes jotakin konkreettista tulevien finanssikriisien hillitsemiseksi. Mutta ei Kataisen aikana.
Tässä valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok., Sampo) vastaus eduskunnassa edustaja Bjarne Kalliksen (kd.) kysymykseen keinotteluverosta: "Meidän ei kannata riskeerata pienenä maana, jossa on pieni pörssi, Pohjoismaissa yhteinen, tämän tulevaisuutta tai toimintakykyä."
Eikä puolueen rahoitusta.

Vielä yksi yksityiskohta.
Sampo on Nordea-pankin suuri omistaja. Suomen valtiokin omistaa siis, enää, välillisesti pankkia, jonka toinen pääomistaja on taas Ruotsin valtio.
Ruotsin hallitus halusi panna suitset Nordean johdon palkitsemisille - olihan päätön palkitsemisjärjestelmä yksi finanssikriisin syistä (kts. edellinen blogimerkintä).
Sampon edustajana huhtikuun yhtiökokouksessa Björn Wahlroos nujersi Ruotsin valtion ja piti huolen, että bonukset jäivät voimaan. "Ne ovat niin pienet", hän perusteli. Johtajia palkittiin lisäksi Nordean osakkeilla, joiden hinta juuri tuolloin oli matalimmillaan.
Käytiinkö tästä keskustelua Sampon hallituksessa? Hyväksyivätkö Suomen valtiovarainministeri (kok., Sampo) ja valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri (kok., Sampo) Wahlroosin kannan, joka poikkesi Ruotsin valtiovarainministeriön (kok.) näkemyksestä?
Keskustelivatko naapurimaiden valtiovarainministerit keskenään - vai ulkoistiko Katainen asian Björn Wahlroosille?