Nyt riittää. Portugali sai mittani täyteen. Mutta ei
portugalilaisista, vaan suomalaisista.
Torit ovat taas täynnä populistipoliitikkoja, jotka
sauhuavat, miksi meidän Jumalan valitun kansan täytyy yhtään auttaa noita
epärehellisiä euroepeleitä. Kokoomuslaiset varsinkin sättivät EU:n kriisimaita
töpeksijöiksi ja vastuuttomiksi.
Täyttä tekopyhyyttä. Osaamme me tavalliset suomalaisetkin ottaa rajusti velkaa. Kotitalouksilla
on yli 100 miljardin velat, eli kaavamaisesti jaettuna lähes 20 000 per
nenä.
Ei siitä ole kuin 20 vuotta, kun suuri osa meistä joutui
velkoinemme vaikeuksiin. Moni ei selvinnyt koskaan. Muistatkos?
Me asuntovelalliset olemme jokainen joutuneet stressitestiin
– sellaiseen joita taas kohta tehdään Euroopan pankeille – jo lainaa hakiessamme. Miten
selviydyt maksuista, jos joudut työttömäksi? Riittävätkö perheen rahat, jos
autokin pitää vaihtaa?
Se, kuinka tarkasti pankki selvittää velallisen maksukyvyn,
riippuu tasan siitä, paljonko sillä on rahaa. 1970-luvulla kotia ostaneet
muistavat, että asuntolainaa ei välttämättä edes saanut. 1990-luvun alussa taas
kuka tahansa hulivili poistui Lounais-Suomen Säästöpankista rinkka täynnä
seteleitä.
Liika raha aiheutti maailmanlaajuisen finanssikriisinkin.
Amerikassa hyväksyttiin asuntolainahakemuksia nimellä Hiiri, Mikki, Mr. Silloin
myös suorastaan kilpailtiin, kuka saa lainoittaa Kreikkaa, Irlantia,
Portugalia.
Se, että luotottajilta loppui raha, ei sinänsä ole
kreikkalaisten syytä. Jos jotkut töpeksivät vastuuttomasti, niin ennen kaikkea saksalaiset
ja ranskalaiset pankit. Mutta eivät Saksan ja Ranskan johtajat omiaan rankaise,
vaan vaativat velallisille vettä ja leipää.
Toki Kreikassa voisi nostaa eläkeiän lähemmäs kuuttakymppiä
ja Irlannin yritysveron edes puoleen Suomen tasosta. Silti moralisointi menee
metsään.
Jos minä joudun työttömäksi ja maksuvaikeuksiin, ei siinä ilkkuminen
auta yhtään. Jos pankki vielä suutuksissaan kolminkertaistaa lainani koron, se
vain varmistaa, ettei saa saataviaan.
Osa suomalaisista ylivelkaantuneista selvisi
velkajärjestelyjen avulla. Samaa tarvitsevat nyt kriisimaat.
Ironia on valtava. Pankit ovat vaikeuksissa, kun eivät ole
tutkineet velallistensa maksukykyä kaikissa tilanteissa. Nyt, kun tutkitaan
pankkien omaa tappionsietokykyä, EU toimii yhtä löperösti.
On välttämättä laskettava, miten kriisivaltioiden
velkakirjojen arvonalennus vaikuttaa pankkeihin. Kun saataisiin tarkoin
selville, minne ja miten tappiot iskisivät, ja varmistuttaisiin ettei tulos ole
tuhoisa, aloitetaan velka-armahdukset.
Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman on siis jälleen
oikeassa, kun hän sanoo, että Suomen pitää vaatia EU:lta kunnon stressitestit. Olli
Rehnin on aika tunnustaa tosiasiat.
Niin olen tehnyt minäkin. Olen kääntynyt Erkki Tuomiojan
linjalle, jolta tosin Erkki Tuomioja taas kääntyy pois, jos SDP pääsee
hallitukseen. Sellaista on politiikka.
Pankit eivät ole pyhiä. Suomessa vietiin 1990-luvulla aitan
taakse niin Skop, STS kuin KOP. Pankkijärjestelmä puhdistui, se ei ottanut
globaalissa finanssikriisissä takkiinsa kuin pienen sinappitahran.
Nyt tehdään valintaa. Joko suojellaan Euroopan pankkeja tai
Euroopan kansalaisia. Joko tai.
