Mitä teen Euroopan parlamentissa: neljä lupausta

Tilanne Euroopassa on sama kuin Suomessa 20 vuotta sitten. 1990-luvun alussa Ahon-Viinasen hallitus syvensi lamaa ja sai aikaan suurtyöttömyyden. Tarvittiin uusia voimia siivoamaan jäljet, palauttamaan luottamus ja käynnistämään jälleenrakennus.

Nyt vallan pitää vaihtua myös EU:ssa. Leikkauslinjalla ja talouskurilla luotu lama saa luvan loppua. Nyt tarvitaan kasvua, investointeja ja työpaikkoja. Nuorille työtä, vanhoille turvaa - myös Suomessa.

1. Lupaan tehdä kaikkeni työllistämisen ja kestävän kasvun edistämiseksi. 

Eurokriisi ei ole velkakriisi, vaan pankkikriisi, kuten kerron uusimmassa kirjassani Suuri kiristys.

Eurojohto on vihdoin saanut aikaan sopimuksen pankkiunionista, jossa pankkeja valvotaan yhteisvoimin ja tarvittaessa myös puretaan. Se on ensimmäinen askel: seuraavaksi on saatettava voimaan Erkki Liikasen työryhmän esitys sijoituspankkien ja talletuspankkien erottamisesta.

2. Lupaan tehdä kaikkeni sen eteen, että finanssikriisi, joka alkoi 2008 ja jatkuu yhä, ei toistu. 

On arvioitu, että laillinen ja laiton veronvälttely vähentää EU-maiden tuloja peräti tuhat miljardia vuodessa, siis 2000 euroa jokaista EU-kansalaista kohti. Selvää on, että nämä varat tarvitaan eurooppalaisten julkisten palvelujen turvaamiseksi – myös Suomessa. 

Euroopan parlamentti on vaatinut veroparatiisien sulkemista ja yhteisiä toimia verovehkeilyn estämiseksi. Se on kova työ, koska finanssialan lobbareilla on pohjattomat taskut, mutta mahdollista, koska kaksi kolmesta veroparatiisista sijaitsee Euroopan unionista.

3. Lupaan tehdä kaikkeni, jotta verot maksetaan sinne, missä verotettava tuloskin on työllä saatu aikaan. 

Euroopan parlamentti tiukensi komission ilmastonsuojelupakettia siten, että siihen lisättiin maakohtaisesti sitovat tavoitteet uusiutuvan energian osuudelle sekä energiansäästön velvoitteet. Tiukat ympäristötavoitteet antavat Suomen teollisuudelle valtavan kilpailuedun. Ilmastopaketin neuvottelut jatkuvat ministerineuvoston ja parlamentin välillä.

4. Lupaan tehdä kaikkeni kunnianhimoisen ilmastonsuojelun eteen. 

Vaaleissa äänestäjä saa valita, jatkuuko kurjistus - vai alkaako kukoistus.

Äänestäjällä on valta päättää, että epätoivon Euroopasta tulee toivon Eurooppa.

Sen eteen teen kaikkeni.  

Lue lisää: www.timoharakka.fi

Epätoivon Euroopasta toivon Eurooppaan

Eurooppa on nyt samassa tilanteessa kuin Suomi vuonna 1994.

Oikeistovallan jäljiltä talous on taantumassa, työttömyys on sietämätön ja tulevaisuudenusko kateissa.

Parikymmentä vuotta sitten Suomessa uudet voimat loivat uutta toivoa ja luottamusta. Sateenkaarihallitus luotsasi maan taas kasvuun.

Euroalueen taantuma ei ole yhtä syvä kuin Suomen lama aikanaan, mutta se voi olla pidempi.

Nykyinen komissio saa kunnian Euroopan pisimmästä virallisesta taantumasta, jolloin talous supistui kuusi vuosineljännestä peräkkäin. Tämäkin vuosi jää miinukselle.

Välimeren maille Euroopan oikeistojohtajien ja komission ideologinen leikkauslinja on tarkoittanut katastrofia. Espanjan, Kreikan ja Portugalin talous supistuu koko ajan, joten velkaantuminen suhteessa kansantuotteeseen vain pahenee.

Muu Eurooppa säästää. Tarkoituksella tapettu kysyntä on vienyt Suomen vientiteollisuudesta asiakkaat, ja se näkyy loputtomina yt-neuvotteluina. Kriisimaille pakotetut palkanalennukset ja työehtojen heikennykset yritetään taatusti tuoda Suomeen myös palvelualoille.

Kriisin ”hoidosta” vastaava komissaari on ihastunut palokuntavertauksiin. Osin ne pitävät paikkansa. Komissio on kuin Retuperän WBK. Torvet kyllä soivat, mutta savuavissa raunioissa ei enää mikään kasva.

Espanjan ja Kreikan työttömyysluvut on käsittämättömät 27 prosenttia. Suomessa ei ole pahimmillaankaan ylletty näin hirveään lukuun.

Erityisen vaarallinen on nuorisotyöttömyys, joka yltää Espanjassa ja Kreikassa 60 prosenttiin, Kroatiassa yli puoleen. Latvian 25-vuotiaista joka viides on lähtenyt maasta.

Euroopassa puhutaan kadotetusta sukupolvesta.

Tällä menolla voidaan puhua myös kadotetusta Euroopasta. Eurojohdon ihmiskoe on johtanut Kreikassa tilanteeseen, joka muistuttaa 1930-luvun Saksaa. Kansa kärsii ja katkeroituu, lakot ja

mielenosoitukset lisäävät levottomuutta, uusfasistit jahtaavat kaduilla etnisiä vähemmistöjä ja järjestävät poliittisia murhia.

Tämä ei ole Eurooppa, josta maailmansodan jälkeiset valtiomiehet unelmoivat. Ansaitsemme parempaa.

Ja siksi olen ehdokkaana EU-vaaleissa. Tänä aikana, tässä liikkeessä.

Euroopan parlamentti ei voi päättää, että talous Euroopassa lähtee nousuun. Mutta kaikki keinot, pienetkin, on löydettävä ja käytettävä uuden kasvun auttamiseen.

Kevään vaalit, joissa europuolueen kärkiehdokas on tarjolla myös komission johtoon, voivat muuttaa suuntaa. Siksi palkansaajien kannattaa äänestää ja patistaa kaverikin äänestämään.

Edessä on protestivaalit – ei Eurooppaa vastaan, vaan epätoivoa vastaan, toivon puolesta. 

Oikeisto johtaa Eurooppaa - harhaan

Komissaari Olli Rehnin sinänsä pitkästyttävässä esiintymisessä TV1:n Ykkösaamussa 16.11. nousi esiin tämä Helsingin Sanomissa julkaisemani kirjoitus eurovaaleista. 

Koska keskustelu raapaisi vain ohimennen aloitettani EU:n demokratisoinnista, kiinnostuneet voivat lukea koko tekstin tästä - ja kernaasti kommentoida!

Vallankäyttö vastaamaan

EU-kansalaisten tahtoa 

(HS Mielipide 10.11.13)

Pertti Ruokonen kannusti eurovaaliehdokkaita esiin teemoineen (HS Mielipide 7.11.). Vaikka monessa puolueessa ehdokasasettelu on vielä kesken, keskustelua Euroopan suunnasta on syytä jo virittää senkin varmistamiseksi, että mahdollisimman moni kävisi äänestämässä 25. toukokuuta.

Rohkenen uskoa, että äänestysaktiivisuus nousee vuoden 2009 murheellisesta 40 prosentista. Eurokriisi puhuttaa keittiönpöydissä ja pubinnurkissa.

Eurooppalaiset kysymykset ovat vihdoinkin aidosti politisoituneet. EU:n suunta ei määräydy virkakoneiston autopilotilla, vaan poliittisten ratkaisujen, arvovalintojen ohjaamana. Vaaleissa voi ottaa kantaa siihen, onko kriisinhoito onnistunut, vai tarvitaanko muutosta.

Pertti Ruokonen onkin aivan oikeassa siinä, että Euroopan parlamentin painoarvo kasvaa jatkuvasti. Eurooppalainen demokratia valtaa – vaikkakin hitaasti – sijaa teknokratialta.

Laajojen toimivaltuuksiensa ja aloiteoikeutensa ansiosta komissio pysyy EU:n tärkeimpänä vallankäyttäjänä. On kiitettävää, että komission valinta ja kokoonpano kytketään yhä tiiviimmin EU-parlamenttivaalien tulokseen. Äänestäjän valta kasvaa.

Nykyinen järjestely, jossa kansalliset hallitukset nimittävät ehdokkaansa komissioon, on vinoutunut. Se on jo periaatteessa ristiriitainen, sillä komission jäsenet vannovat edustavansa vain EU:ta, eivät kotivaltiotaan.

Lisäksi komissio heijastaa huonosti Euroopan poliittista kirjoa. Oikeistopuolueilla on yliedustus, varsinkin keskusta-liberaaleilla. Heillä on enemmän komissaareja kuin sosialidemokraateilla, joilla on yli kaksinkertainen ryhmä Euroopan parlamentissa. Komissio koostuu vain kolmesta suurimmasta EP-ryhmästä: vihreiden, laitavasemmiston ja EU-kriitikoiden ääni on vaiennettu.

Kun poliittisesta komissiosta tulee parlamentaarisen Euroopan hallitus, valtasuhteet on helpompi hahmottaa – ja toimista joutuu vastaamaan suoraan kansalaisille. On jo korkea aika. Kohtalonkysymyksemme, ilmastonmuutos ja globaali rahavalta, ylittävät valtiolliset rajat. Niiden edessä ei pidä kokea voimattomuutta, vaan niihin täytyy voida vaikuttaa.

Jos Eurooppa olisi jo nyt demokraattisempi, olen varma, että eurokriisiä olisi hoidettu toisella otteella.