Velkakello tikittää finanssikeinottelulle

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 28.2.

Helsingin Sanomat vertasi (25.2.) harhaanjohtavasti Suomen valtion lainanottoa kotitalouksien lainanottoon. “Jos Suomen valtio olisi ihminen, se ohjattaisiin tukevalla otteella velkaneuvojan juttusille. Valtio nimittäin elää jo seitsemättä vuotta peräkkäin yli varojensa.”

Tämä alkeellinen virhe toistuu velkapopulistien puheissa Iiro Viinasesta Sauli Niinistöön. Ero on kuitenkin siinä, että valtion ei tarvitse koskaan maksaa velkojaan pois. Kaikki läntisen maailman markkinatalousmaat ovat velkaantuneita ja Suomi on EU-vertailussa vähävelkainen maa.

Suomessa velkaa on pelätty aina, eikä kansallinen trauma oitis häviä. Suomi mielletään yhä köyhäksi maaksi, jonka pari peräkkäistä katovuotta suistavat tuhoon. 

Jukka Pekkarinen ja Juhana Vartiainen osoittivat kirjassaan Suomen talouspolitiikan pitkä linja (1993), ettei Suomessa ole koskaan suosittu suhdannepolitiikkaa, jossa taantumaa tasoitetaan lainalla ja vastaavasti hyvinä vuosina velkaa vähennetään.

 Tosin kirjan ilmestymisen jälkeen valtionvarainministerit toimivat viisain opein. Sauli Niinistö ja Eero Heinäluoma supistivat valtion velkaa, jotta Jyrki Kataisella oli velkaantumisvaraa

finanssikriisin aiheuttamassa talousromahduksessa 2009.

Ei ole sattumaa, että ”valtio elää jo seitsemättä vuotta peräkkäin yli varojensa”. Velan syy vain näyttää useilta unohtuneen. Suomi ei velkaannu, koska julkinen sektori olisi liian suuri tai valtion taloudenpito olisi holtitonta. 

Suomi velkaantuu, koska Yhdysvaltain keinottelukupla puhkesi ja johti koko maailmantalouden kaaokseen 2008. Seuraavana vuonna Suomen kansantuote supistui peräti yhdeksän prosenttia. Lama jatkuu yhä.

Suomi ei ole yksin. Kaikki EU-maat joutuivat ottamaan rajusti lisävelkaa. Esimerkiksi Saksa kasvatti yhdessä vuodessa velkaansa lähes 20 prosenttia kansantuotteestaan – huikeat 500 miljardia euroa. Summa on melko tarkalleen sama, joka Berliinistä luvattiin finanssikriisin kärventämien pankkien pelastamiseen.

Yksityisiä keinottelutappioita siirrettiin veronmaksajien kustannettavaksi tuhansien miljardien eurojen edestä. Eikä siinä kaikki. Kun liike-elämän johtajat olivat ensin kiittäneet poliitikkoja, jotka olivat pelastaneet maailman finanssikapitalismin, he ryhtyivätkin syyttämään valtioita julkisen velan paisumisesta. 

Kaikkialla Euroopassa vaaditaan, että pankkien aiheuttama velkaantuminen on pysäytettävä leikkaamalla eläkkeitä, sosiaalitukia, terveydenhuoltoa ja muita julkisia palveluita.

Finanssikriisi on naamioitu velkakriisiksi. Tavallisia kansalaisia vaaditaan maksamaan rahoitusmaailman vastuuttomuus kahteen kertaan.

 Finanssijärjestelmää on toki sieltä täältä korjailtu ja EU:n pankkiunioni on tärkeä uudistus. Työ kapitalismin vakaannuttamiseksi on kuitenkin pahasti kesken. Pääjohtaja Erkki Liikasen työryhmän esitykset, joissa mm. talletuspankit erotetaan sijoituspankeista, makaavat yhä EU-komission pöydällä.

 Keskuskauppakamarin velkakello, jota HS:n jutussa esiteltiin, muistuttaa siis, mitä globaali keinottelutalous maksaa tavalliselle palkansaajalle joka sekunti, joka päivä, joka vuosi – ennen kuin se saadaan kuriin.

Luokkataistelun lippu lepattaa

Katso A-studion kolumni 21.2. tästä

Politiikassa jotkut päivämäärät jäävät historiaan.
Sosialidemokraattien alamäki alkoi tarkalleen 12. lokakuuta 2005. Silloin puolueen puheenjohtaja ja tuore valtiovarainministeri Eero Heinäluoma esitti eduskunnalle, että kaikkein rikkaimpien varallisuusvero poistetaan kokonaan.
Heinäluoma on jälkeenpäinkin vähätellyt, että tämä Erkkojen, Herlinien ja Wahlroosien kiusaaminen toi valtiolle vain seitsemänkymmentä miljoonaa euroa (HS 24.8.10). Samaa sanoo nytkin SDP:n verovastaava Jouni Backman.
Molemmat puhuvat lööperiä, oikea luku on 85 miljoonaa senkin jälkeen, kun veroa leikattiin. Edellisenä vuonna tuotto oli 130 miljoonaa. Eli kun demarit haukkuvat nykyistä hallitusta löperöstä taloudenpidosta, ovat he osanneet itsekin haaskata valtion tuloja.
Demareiden ansiosta sata Suomen rikkainta on hyötynyt keskimäärin 230 000 euroa per nenä. Joka vuosi. Ei siis ihme, että työväenpuolue halusi viikonlopun vero-ohjelmassaan korjata virheen ja liputtaa taas luokkataistelua.

Mielikuvituksellisesti otsikoidussa Työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta -ohjelmassa varallisuusveroa ei palauteta, mutta varallisuuden verotus kiristyisi. Suurista kiinteistöistä ja perinnöistä pitäisi saada valtiolle 200 miljoonaa lisää, ja Ruotsin mallin pankkiverosta sata viisikymmentä miljoonaa.
(Pankkivero on kyllä pieni silmänkääntötemppu, sillä Ruotsissakin rahat kerätään rahastoon pahan päivän varalle. Niillä ei siis voi maksella valtion velkoja pois tai kustantaa katuvaloja Sallan Aatsingin kylään.)
Koska kaikki muutkin suuret puolueet ovat valmiit korottamaan pääomaveroa, jää demareiden luokkataistelu lähinnä symbolitasolle. Porvari voi nukkua yönsä rauhassa.
Eikä vihreiden puheenjohtajan Anni Sinnemäen olisi tarvinnut tyrmätä demareiden ohjelmaa niin kovalla kiireellä, ettei ehtinyt lukea sitä ensin.

Miljoonat ja miljardit ovat vaikeita käsittää. Verokeskustelukin käydään lähinnä mielikuvatasolla. Ja suurin mörkö on tasavero.
Niinpä kokoomus ilmoitti maanantain sanomalehdissä näyttävästi, ettei se kannata tasaveroa. Sellaiseen luuloon voi tulla, jos lukee kokoomusnuorten ohjelman, jossa tasavero on tärkein tavoite.
Lehti-ilmoituksessa kokoomus kuitenkin vakuuttaa, että jatkossakin he, jotka ansaitsevat enemmän, myös maksavat enemmän. Mutta mutta – ansioveroalennuksen jälkeen kuitenkin vähemmän kuin nyt, eikö niin, kokoomus?
Verolinjausten perusteella neljä suurta jakautuu kahteen blokkiin. SDP ja perussuomalaiset haluavat käydä rikkaiden kukkarolle, kokoomus ja keskusta kerätä rahat meiltä kaikilta arvonlisäveron korotuksella. Toisaalta SDP ja kokoomus ovat valmiita leikkauksiin, keskusta ja Soini taas eivät.
Näistä tulee vielä hauskat vaalit. Ehkä myös päivämäärä 17.4.11 jää Suomen historiaan.

Mummot sisään, muukalaiset ulos

Mediamummojen, Irina Antonovan ja Eveline Fadayelin käännytykset ovat johtamassa lainmuutokseen, joka keikauttaa vanhat asetelmat nurinniskoin.
Minä, joka toivon lisää siirtolaisia, en halua tuontivanhuksia. Sen sijaan moni, joka vastustaa maahanmuuttoa, kutsuu nimenomaan ikäihmiset Suomeen.
Samat ihmiset, joiden mielestä  maahanmuutto maksaa liikaa, haluavat  nyt Suomeen lisää elätettäviä. Miksi?
Vastaus on yksinkertainen. Lue koko kolumni tästä.

Berlussuomalaiset ja kansalliset sosialistit

Suomessa on mahdotonta olla ulkomaalainen. Perussuomalaiset vaativat, että ulkomaalainen menee töihin ja maksaa veroja. Ja nyt SDP:n todellinen johtaja Eero Heinäluoma ilmoittaa, että ulkomaalainen ei saa mennä töihin ja maksaa veroja.
     Niinpä perussuomalaisia ilahduttaa viime viikon tilastotieto, jonka mukaan monista Afrikan maista tulleiden työllisyys on huomattavasti korkeampi kuin meidän suomalaisten. Mutta siitäpä demarit saavat sitten aiheen pelotella, että nuo kahdeksansataa uutteraa kenialaista ja ghanalaista vie työpaikat kolmelta sadalta tuhannelta suomalaiselta työttömältä.
     Ennen vanhaan, kun paperimies menetti työnsä, vasemmistö syytti työnantajaa ja kapitalisteja. Nyt demarit ovat löytäneet lamaan syyllisiksi liian ahkerat nepalilaiset ja filippiiniläiset. Tämä ei kuitenkaan ole rasismia, sanoo Heinäluoma, vaan järkevä reaktio työttömyyteen.
     Oikeastaan SDP toimii ulkomaalaisten omaksi parhaaksi. Nimittäin, jos he tulevat Suomeen töihin, se johtaa lisääntyvään rasismiin, sanoo Heinäluoma. Jos on sitä mieltä, että ulkomaalainen pelkällä olemassa olollaan synnyttää rasismia, silloin uskoo myös, että nainen on itse syyllinen, jos hänet raiskataan.

Onneksi ulkomaalaiset ymmärtävät itsekin pysyä pois Suomesta. Toisin kuin Soinin ja Heinäluoman kauhukuvista voi päätellä, ei tänne kukaan halua muuttaa. Heinäluoman lausuntoa edeltävänä päivänä julkaistiin toinenkin tilastotieto. Viime vuonna maahanmuutto Suomeen väheni - lähes kymmenen prosenttia. Ja näillä puheilla vähenee lisää.
     SDP on tavallaan johdonmukainen toiminnassaan. Aiemmin se tyhjensi Suomen maaseudun, joten nyt se pyrkii tekemään koko Suomesta muuttotappiovaltion.
     Oikeasti pitäisi olla huolissaan siitä, että kukaan ulkomaalainen ei halua tulla elättämään Suomen sosiaaliturvasta nauttivia suomalaisia. Olisi helppo vain nauraa näille porukoille, sekä berlussuomalaisille että kansallisille sosialisteille, jotka vainoavat Suomen kolmen prosentin ulkomaalaisväestöä. Mutta heidän vihanlietsontansa uhkaa aidosti Suomen taloudellista tulevaisuutta.
     Rajojen sulkeminen on kallista leikkiä.
    Sovitaan niin, että vanhainkodeissa demareita saa hoitaa vain aito, sinisilmäinen suomalainen. Kun 90-vuotias Heinäluoma yöllä soittaa kelloa, niin saamme nähdä, vastaako kukaan.

Nokia Ylen johtoon, SDP:lle nuori ehdokas

Lauri Kivisen nimitys Ylen toimitusjohtajaksi hätkähdytti. Tähän saakka Nokia on johtanut Suomea vain epävirallisesti.
Kari Neilimo perusteli Ylen uutisissa, että Yleisradion johtaja vaihdettiin, kun oli tilaisuus. Maailma ja media muuttuvat kiivaasti, tarvitaan uusia voimia. Miten tähän logiikkaan sitten istuu se, että määräaikaisesta pestistä tehtiin eläkevirka?
Eero Heinäluoma (sd) protestoi, kun pidetty ja pätevä Mikael Jungner "sai kenkää". Ei saanut, tehtävä oli katkolla. Demarit unohtavat tekopyhästi, että Jungner oli täysin poliittinen virkanimitys aikanaan.
Sdp piti tiukasti Ylen toimitusjohtajuutta läänityksenään, ja kun se ei onnistunut tuuppaamaan (ex)kansanedustaja  Jouni Backmania tehtävään, se vetäisi yllättäen yllätysnimen esiin.
Ylellä oli moukan herraonni. Vaikka Jungneria ei ilman demariutta olisi nimitetty korkeaan virkaan, hän osoittautui osaavaksi, näkemykselliseksi ja innostavaksi Yle-pomoksi. Väärin perustein nimitettiin oikea mies, oikeaan aikaan.
Jungnerin edellinen duuni Microsoftin "tietoyhteiskuntasuhteiden johtajana" oli pelkkä peitevirka, jolla monikansallinen jätti voitelee valtakoneistoa - anteeksi, "syventää dialogia tietoyhteiskuntapäättäjien ja Microsoftin välillä", kuten Jungnerin nimitysuutinen asian muotoili vuonna 2002.
"Johtajan tehtävä" on ollut ihanteellinen sijoituspaikka pääministerin avustajalle (Lipponen/Jungner ja myöhemmin Vanhanen/Mikko Alkio) tai muuten vaan kodittomalle broilerille (Max Mickelsson, kok). Tähän lahjusduuniin verrattuna Lauri Kivinen on tehnyt aitoa, tulosvastuullista johtajauraa kansainvälisessä suuryrityksessä. Hänen nimitykselleen on muitakin kuin poliittisia syitä.
Uskotaan siis, mitä uskotellaan: tästä edes Ylen johtajanimitykset eivät enää ole poliittisia.
Ja se on hyvä asia.
Samoin kuin se, että seuraavien vaalien ehdokaslistoille ilmestyisi karismaattinen ja demariksi nuori ex-mediapomo.


Moni pelkää jo Lauri Kivistä,
povaa Ylelle tietä kivistä.

Jollei Yle kansaa sivistä,

vaan katselee tulosrivistä

ketkä joutuvat ulos rivistä,

on ihme jos ei yleisö livistä,

löytää kotinsa Subilta, LIVistä.