Neitsytpuheet eduskunnassa

Tänään pidin eduskunnassa neitsytpuheeni, kun käytiin hallitusohjelmakeskustelu. Ennen varsinaista valmisteltua puheenvuoroa onnistuin - viiden tunnin istumisen jälkeen - nappaamaan ensimmäisen debattipuheenvuoron.
Muistiinpanojen perusteella se meni jotakuinkin näin.
"On epätodellinen tunne, kun olen viisi tuntia odottanut, että keskustelussa viitattaisiin ulkopuoliseen maailmaan ja edes lähihistoriaan. Hyvät herrat, emme elä tynnyrissä.
Vaikka on haluttu puhua 'suurista linjoista' ja muka 'strategisesta ohjelmasta', ei hallitusohjelmassa eikä tässä salikeskustelussa ole vastattu kysymykseen, miksi Suomi on velkaantunut, ja kaikki Euroopan rahaliiton maat.
Suomen taantuman syy on Euroopan taantuma, joka jatkuu nyt seitsemättä vuotta ja on pisin, jonka moderni taloushistoria tuntee. Se on syventynyt nimenomaan leikkausten ja kiristysten takia, ja on ihmeellistä, että hallitus haluaa seurata tätä austerity-politiikan umpikujaa. Varsinkin, kun hallituksessa on jäseniä, joilla on ensi käden tietoa tästä epäonnistumisesta.
Hallitus koettaa nostaa Suomea suosta kuin Münchhausen, omista hiuksistaan. Mutta Suomi ei nouse, ellei Eurooppa nouse. Te olette kääntäneet selkänne EU-yhteistyölle. Euroopassa te olette osa ongelmaa, ette ratkaisua."

Varsinaisesta puheesta:
Winston Churchill kunnioitti kauniisti toisen maailmansodan lentäjäsankareita kesällä 1940. Hän sanoi: ”Koskaan… eivät niin monet ole olleet velkaa niin harvoille.” Nämä sanat koskevat myös tätä hallitusohjelmaa, tosin päinvastaisina.

Koskaan eivät niin harvat ole velkaa niin monille.

On uskomatonta, että tässä hallitusohjelmassa niin monen äänestäjän tahto on muutettu niin harvojen hyödyksi. Köyhien ääni on muutettu rikkaiden ääneksi. Tämän ovat keskustan ja perussuomalaisten äänestäjät kauhukseen huomanneet. Heidän äänensä on varastettu.

Hallitus leikkaa niiltä, jotka ovat puolustuskyvyttömimpiä: lapsilta ja vanhuksilta. Asumistuen leikkaus heikentää rajusti vuokralla asuvan ikäihmisen elämää.

Kuvitellaan vaikka Martta, joka pitkän työuran jälkeen saa eläkettä 1100 euroa kuussa, hän menettää sata euroa kuussa, yli tai alle, asuinpaikasta riippuen. Pieneläkeläiseltä tuhat euroa vuodessa. Oletteko aivan varmoja, hyvät herrat, että ette mitenkään pärjäisi ilman tätä Martalta takavarikoitua tonnia?

Martalla on kaksi vaihtoehtoa. Ensinnäkin muuttaa kotoaan. Sitäkö te haluatte, hyvät herrat, että vanhat ihmiset pakotetaan muuttamaan omasta kodistaan?

Hallitusohjelman termeillä se on kannustinvaikutus. Meillä muilla on asialle toinen nimi. Se on häätö.

Tietenkään vanha ihminen ei halua muuttaa kotoaan pois. Hän kiristää vyötä ja lahjoittaa teille sen tuhat euroa. Ja mihin te sen käytätte? Te annatte pieneläkeläisen rahat rikkaiden ihmisten hyvinvointiin.

Kas kun sattuikin, että eläkeläisten asumistuen heikentämisestä saadaan melkein tasan sama summa kuin minkä heitätte menemään uuteen yritysvähennykseen.

Hallitus lahjoittaa 130 miljoonaa euroa henkilöyrityksille.

Niistä on tietysti lukumääräisesti eniten pieniä toiminimiä, ja saahan myös maatalousyrittäjä aina avittaa. Mutta suurimmat tukisummat menevät harvojen käsiin, niiden käsiin, joilla jo on varallisuutta yllin kyllin.

Tämä on tulonsiirto pieneläkeläisiltä vauraille yrittäjille. Tein eilen vain yhdeltä alalta pienen pistokokeen Patentti- ja rekisterihallituksen tietoihin. Arvatkaa, monta asianajotoimistoa ja lakiasiaintoimistoa on oikeutettu yritysvähennykseen? 334 lakitoimistoa on kommandiittiyhtiöitä, jotka eivät edes kehtaisi pyytää hyviin ansioihinsa vielä tukiaisia.

334 vain tällä alalla, joten kymmenet miljoonat otetaan tarvitsevilta niille, jotka eivät tarvitse.

Tulonsiirto pieneläkeläinen Martalta tapahtuu siis lakimies Martille. Ja kun Martti näillä rahoilla ostaa itselleen uuden auton entistä halvemmalla, niin ei ihme, jos hänestä tämä hyvien herrojen hallitus on oikein passeli. Hän ei ymmärrä sitä kitinää mitä kuulee kansalaisilta, jotka eivät halua luopua mistään, ja jotka eivät ymmärrä että isänmaa vaatii uhrauksia "meiltä kaikilta".

Toinen käsi jäässä, toinen tulessa

Tämä kuva, johon törmäsin harhaillessani Euroopan keskuspankin datassa, pysäytti.  Ei siksi, että se olisi erityisen dramaattinen, vaan juuri siksi, että se ei ole.

Se on kuva Euroopan rahoituskriisistä 2010-2013, finanssikriisin jäljiltä syntyneestä markkinapaniikista ja poliittisesta kaaoksesta. Se on kuva itkusta ja kärsimyksestä, 10 miljoonasta uudesta työttömästä; kymmenistä tuhansista kotinsa, toimeentulonsa ja terveytensä menettäneestä.  Se on talouskurin, austerityn, kuva. Se on pitkittyvän taantuman, uhkaavan kysyntäalaman ja deflaation kuva.

Ja mikä hätkähdyttävintä, kuva on nätti, hillitty ja harmiton – oikeastaan positiivinen. Käyrä esittää euromaiden maksamia valtionvelan korkoja yhteisvaluutta-aikana.

Missä kriisi, missä maailmanloppu? Enintään näkyy erittäin ripeän edistyksen taittuminen vakiintuneeksi menestykseksi.

Ystävänpäiväkortti Olli Rehnille

Koskelassa, 14.2.14

Hyvä Olli,

Olen ajatellut sinua paljon. Olen pohtinut uutta kirjaa kirjoittaessani, miksi EU-komissio on epäonnistunut eurokriisin hoidossa niin pahoin.

Toisin kuin tarkoititte, euroalue joutui ennätyksellisen pitkään taantumaan jo 2011. Myös 2013 jää miinusmerkkiseksi. Espanjan ja Kreikan työttömyys on 27 prosenttia, nuorisotyöttömyys 60 prosenttia.

Sain johtolangan puheestasi, jonka pidit viime viikolla käydessäsi Suomessa.

Sanoit: "Euroopan viime vuosien… murroksen laukaisi vuodesta 2008 lähtien maailmantaloutta vaivannut finanssi- ja velkakriisi. Kriisin taustalla on ollut koko läntisen maailman liiallinen velkaantuminen, sekä julkinen että yksityinen."

Tämä on komissaari Rehnin erehdys.

Lausumasi on puoliksi totta. Yksityinen velkaantuminen eli pankkien holtiton luototus totta vieköön aiheutti finanssikriisin 2008.

Mutta se toinen puoli.

Euromaat eivät olleet kovin velkaantuneita ennen kuin ne joutuivat pelastamaan pankit. Ennen finanssikriisiä euromaiden julkinen velka supistui.

Vuosina 1999-2007 vähenivät eniten Belgian, Espanjan ja Irlannin valtioiden velka/bkt, noin 25 prosenttiyksikköä. Ennen finanssikriisiä Irlannin velka oli vain 25 % kansantuotteesta, tällä hetkellä se on 125. Espanjan velka oli vain kolmannes bkt:stä, nyt se on yli 90 prosenttia.

Finanssikriisin jälkeen euroalueen velkasuhde on noussut 30 prosenttiyksikköä.

Jotta voisimme löytää ratkaisuja kriisiin, olisi päästävä yksimielisyyteen faktoista. Julkinen velka ei ole kriisin syy, vaan seuraus

Nyt esität asiat nurinpäin. Yhtä hyvin voi sanoa, että aurinko nousee, koska kukko kiekuu.

EU-komission erehdys pakotti kriisimaat leikkaamaan julkisia menoja nopeasti ja julmasti. Se pahensi ongelmia entisestään. Ja taantuma levisi koko Eurooppaan.

Seuraukset näkyvät meilläkin viennin vaikeuksina, YT-neuvotteluina ja irtisanomisina. Pääset varmaan perehtymään paremmin Suomen todellisuuteen kevään mittaan, kun teet EU-vaalikampanjaasi. On hienoa, että olet ehdolla!

Ystävänpäiväterveisin,

Timo

Virheiden myöntäminen on askel parempaan tulevaisuuteen

Kirjoitukseni Helsingin Sanomien mielipidesivulla 15.1.2014

EU-komissaarien Viviane Redingin ja Olli Rehnin Vieraskynä-teksti (HS 3.1.), jossa he iloitsivat talouskasvun ”hennoista versoista”, vaikutti etäisesti tutulta. 

Sitten muistin Rehnin kirjoituksen kolmen vuoden takaa (Financial Times 11.1.11): ”Euroopan elpyminen reaalitaloudessa on vakiintunut ja alkaa kannatella itseään.”

Tosiasiassa 2011 alkoi Euroopan nykyhistorian pisin taantuma. Euroalueen talous supistui kuusi vuosineljännestä peräkkäin. 

Myös vuosi 2013 jää miinusmerkkiseksi. Heinä-syyskuun talouskasvu oli 0,1 prosenttia. Yhdysvaltojen luku oli 4,1.

Raju finanssikriisi on koetellut euroaluetta ja varsinkin Pohjois-Amerikkaa. Yhdysvallat on silti yltänyt 2010-2013 keskimäärin 2,2 prosentin vuosikasvuun, rahaliitto 0,6 prosenttiin.

Euroalue on menettänyt 545 miljardia euroa talouskasvua Yhdysvaltoihin nähden. Olli Rehn on tämän kurjuuden komissaari.

Presidentti Obama aloitti määrätietoisen elvytyksen, kuten lama-aikana on aihetta. EU-komissio valitsi varoituksista huolimatta talouden kiristämisen ja alijäämien ankaran leikkauksen tien. Jälki on hirvittävää.

Yhdysvalloissa työttömyys on 7,3 prosenttia, euroalueella 12 prosenttia, siis yli puolitoistakertainen. Komissaarit ilmoittavat, että ”suunta on kääntynyt”. Eurostatin tilastot eivät väitettä tue.

Rahaliitto on nykyisen komission aikana jakautunut jyrkästi kahtia. Komissaarien kotimaissa työttömyys on 5,8 prosenttia (Luxemburg) ja 8,3 (Suomi). Espanjassa työttömyys nousi lokakuussa 26,9 prosenttiin. Kreikassa tilanne on yhtä vakava.

Erityisen vaarallinen on nuorisotyöttömyyden kehitys. Kreikassa ja Espanjassa 58 prosenttia alle 25-vuotiaiden työvoimasta on työtä vailla, myös Kroatiassa yli puolet. Näissä maissa puhutaan yleisesti kadotetusta sukupolvesta.

Redingin ja Rehnin ylistämät Irlanti ja Latvia ovat maksaneet kovan hinnan pakotetusta sopeutumisestaan. Vuoden 2008 jälkeen kummastakin maasta on lähtenyt noin 200 000 asukasta, joka on lähes 10 prosenttia Latvian väkiluvusta. 

Pitäisimmekö omaa talouttamme ”menestystarinana”, jos puoli miljoonaa suomalaista olisi joutunut maanpakoon?

25-vuotiaista latvialaisista joka viides on muuttanut maasta. Tulevaisuus ei näytä valoisalta, paitsi komission tiedotteissa.

Komissaarien kirjoituksesta on kysyttävä: Lisäävätkö valikoidut faktat ja harhaanjohtava mainospuhe aitoa luottamusta Euroopan unioniin? Vai antavatko ne lisää vauhtia populisteille, jotka jo syyttävät EU:ta valehtelusta ja salailusta?

EU-kansalaisia olisi syytä kunnioittaa avoimella ja rehellisellä puheella komission itse aiheuttamista talousvaikeuksista. Virheiden myöntäminen on ensi askel parempaan tulevaisuuteen.

Seuraava komissio saa korjata edeltäjänsä jälkiä, kun se ryhtyy ideologisten leikkausten sijasta investoimaan kestävään kasvuun, työpaikkoihin ja nuorten osallisuuteen.