Eurooppa on nyt samassa tilanteessa kuin Suomi vuonna 1994.
Oikeistovallan jäljiltä talous on taantumassa, työttömyys on
sietämätön ja tulevaisuudenusko kateissa.
Parikymmentä vuotta sitten
Suomessa uudet voimat loivat uutta toivoa ja luottamusta. Sateenkaarihallitus
luotsasi maan taas kasvuun.
Euroalueen taantuma ei ole yhtä
syvä kuin Suomen lama aikanaan, mutta se voi olla pidempi.
Nykyinen komissio saa kunnian
Euroopan pisimmästä virallisesta taantumasta, jolloin talous supistui kuusi
vuosineljännestä peräkkäin. Tämäkin vuosi jää miinukselle.
Välimeren maille Euroopan
oikeistojohtajien ja komission ideologinen leikkauslinja on tarkoittanut
katastrofia. Espanjan, Kreikan ja Portugalin talous supistuu koko ajan, joten
velkaantuminen suhteessa kansantuotteeseen vain pahenee.
Muu Eurooppa säästää.
Tarkoituksella tapettu kysyntä on vienyt Suomen vientiteollisuudesta asiakkaat,
ja se näkyy loputtomina yt-neuvotteluina. Kriisimaille pakotetut
palkanalennukset ja työehtojen heikennykset yritetään taatusti tuoda Suomeen
myös palvelualoille.
Kriisin ”hoidosta” vastaava
komissaari on ihastunut palokuntavertauksiin. Osin ne pitävät paikkansa.
Komissio on kuin Retuperän WBK. Torvet kyllä soivat, mutta savuavissa
raunioissa ei enää mikään kasva.
Espanjan ja Kreikan työttömyysluvut
on käsittämättömät 27 prosenttia. Suomessa ei ole
pahimmillaankaan ylletty näin hirveään lukuun.
Erityisen vaarallinen on
nuorisotyöttömyys, joka yltää Espanjassa ja Kreikassa 60 prosenttiin,
Kroatiassa yli puoleen. Latvian 25-vuotiaista joka viides on lähtenyt maasta.
Euroopassa puhutaan kadotetusta
sukupolvesta.
Tällä menolla voidaan puhua myös
kadotetusta Euroopasta. Eurojohdon ihmiskoe on johtanut Kreikassa tilanteeseen,
joka muistuttaa 1930-luvun Saksaa. Kansa kärsii ja katkeroituu, lakot ja
mielenosoitukset lisäävät levottomuutta, uusfasistit
jahtaavat kaduilla etnisiä vähemmistöjä ja järjestävät poliittisia murhia.
Tämä ei ole Eurooppa, josta
maailmansodan jälkeiset valtiomiehet unelmoivat. Ansaitsemme parempaa.
Ja siksi olen ehdokkaana
EU-vaaleissa. Tänä aikana, tässä liikkeessä.
Euroopan parlamentti ei voi päättää, että talous Euroopassa
lähtee nousuun. Mutta kaikki keinot, pienetkin, on löydettävä ja käytettävä
uuden kasvun auttamiseen.
Kevään vaalit, joissa
europuolueen kärkiehdokas on tarjolla myös komission johtoon, voivat muuttaa
suuntaa. Siksi palkansaajien kannattaa äänestää ja patistaa kaverikin äänestämään.
Edessä on protestivaalit – ei
Eurooppaa vastaan, vaan epätoivoa vastaan, toivon puolesta.
