Katso A-Studion kolumni 29.11. tästä |
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen esiintyy sankarina, joka on pelastamassa euroaluetta totaalikatastrofilta. Tämä on laskujeni mukaan kolmas kerta, kun Suomi pelastaa Euroopan, ja joka kerta on mennyt vain hullummaksi.
Kun maailmanlaajuinen kriisi alkoi kaksi vuotta sitten, Katainen ilmoitti, ettei tästä kannata ”panikoitua”. Hänen mielestään Suomen talouskasvu ei järky eikä lisää lainaa tarvita. Heti perään Suomen vienti luhistui, teollisuus romahti ja lisävelkaa kerättiin kymmeniä miljardeja.
Onneksi ei panikoiduttu.
Suomi koki tuhoisan pankkikriisin 90-luvulla. Matti Vanhanen kehui, että muut EU-maat ovat kovasti kyselleet neuvoja. Ja kyllä Suomi onkin ollut esimerkki – nimittäin varoittava esimerkki siitä, miten asioita ei pidä hoitaa.
Jyrki Katainen puolestaan ajoi kaikin voimin eurooppalaisten pankkien stressitestiä. Kun sitten ryhdyttiin puolivillaisiin ja ylimalkaisiin selvityksiin, Katainen juhli sitä suurena Suomen voittona.
Joka ikinen irlantilainen pankki selvisi testistä vaivattomasti. Nyt ne ovat kuralla ja ajautuneet valtion syliin ja euroalueen veronmaksajien eläteiksi. Nyt on myös Kataisen kellossa toinen ääni.
Stressitestit olivat huijausta, koska niiden pitikin olla. Hetkeksi tunnelma rauhoittui, mutta kun totuus on käynyt ilmi, paniikki on entistäkin suurempi. Sveitsiläispankki Credit Suisse arvioi äskettäin, että väärennetyt testit vain pahensivat tilannetta ja kasvattivat kuplaa.
Siis Jyrki Kataisen suoranaisella avustuksella.
Myös Irlannin apumiljardit päätyvät lopulta luottokeinottelijoille. Vuonna 2013 pelurit joutuvat vihdoin kantamaan riskiä ihan itse. EU:n tuoreesta päätöksestä on kiittäminen Saksaa, Ranskaa ja komissiota – näin kertoo kansainvälinen lehdistö.
Mutta jos uskomme Jyrki Kataista, tämäkin on Suomen ansiota. Olemme saaneet ”harvinaisen puumerkin” tärkeään päätökseen, hän kehui.
Ja miksemme uskoisi Jyrki Kataista. Onhan hän monta kertaa aikaisemminkin pelastanut Euroopan. Jos Jyrki Kataiselta kysytään.