Puolue, jolla on taskut

Suomi seuraa Yhdysvaltojen tietä "hyvä veli" -kapitalismissa. Amerikkalainen finanssiteollisuus on voidellut 2000-luvulla poliitikkoja 2,1 miljardilla dollarilla ja varmistanut itselleen vapaudet, jotka johtivat maailmantalouden katastrofiin. Kokoomuksen palveluiden suurimmaksi asiakkaaksi paljastui Sampo.
Kokoomus mainosti itseään "puolueena, jolla on korvat". Se on myös "puolue, jolla on taskut".
Puheenjohtaja Jyrki Kataisen mielestä on täysin hyväksyttävää, että valtiovaranministerin ja valtion omistuksista vastaavan ministerin puolue vastaanottaa huomattavaa tukea finanssikonsernilta - jonka suurin omistaja on vieläpä Suomen valtio (HS. 9.8.). Valtion ääntä yhtiössä käyttää kokoomusjohtoinen ministeriö toisen kokoomusministerin suuntaviivoin, tai jättää käyttämättä.
Täysin hyväksyttävää on siis se, että maailmanlaajuisessa finanssikriisissä Suomen johtavalla rahoitusalan konsernilla sattuu olemaan valtiovarainministerin tuki ja ymmärrys. "Suomalaiset pankit ovat toimineet mitä ilmeisimmin vastuullisemmin kuin ulkomaalaiset toimijat", Katainen ylisti eduskunnassa 16.9.2008.
"Pankkien raportointien mukaan niiden ongelmaluottojen määrä ei ole merkittävä", tyynnytteli ministeri, jolla varmasti oli korvat pankkien asialle.
Täysin hyväksyttävää oli ilmeisesti myös se, että kokoomuslaiset hakeutuivat hallitusneuvotteluissa tehtäviin, joissa heillä on valtava eturistiriita. Paljon mitättömämmistäkin kytkyistä ovat päättäjät ja viranomaiset jäävänneet itsensä.
Kertoiko kokoomus hallituskumppaneille, miten se oli hyötynyt Samposta, joka tuli nyt heidän valvontaansa ja vastuulleen?

Salaisen yritysrahoituksen paheksujille poliitikot usein vastaavat, kuten viimeksi Matti Vanhanen, että päättäjät eivät suinkaan tee rahojen vastineeksi yrityksille mieluisia päätöksiä. (Muutakaan he eivät toisaalta voi sanoa, koska silloin täyttyisi lahjonnan tunnusmerkistö.)
Kokoomuksen hallintojohtajan Jarmo Pekkalan täytyy kertoa, miten hän perusteli Björn Wahlroosille, että kokoomusta on syytä tukea. Ja Wahlroosin on esitettävä julkisesti syyt, miksi päätti sijoittaa Sampon osakkeenomistajien varoja kokoomukseen. Jos Wahlroos on haluton sen tekemään, median tehtävä on puristaa vastaus esiin.
Valtion edustaja Sampon hallituksessa, Jukka Pekkarinen (sd.), oli tietämätön silloisen konsernijohtaja Wahlroosin vedosta. Pekkarisen on syytä kertoa, ottaako hän asian esiin yhtiön hallituksessa ja jos, niin miten siitä tiedotetaan julkisuuteen.
Helpointahan on vastaanottaa samanmielistä rahaa. Jos Vanhanen tukee jo valmiiksi Novan, Toivo Sukarin ja Kyösti Kakkosen visiota siitä, että Suomeen kaavoitettakoon kaikin mokomin jättiläismäisiä kauppakeskuksia kaikkialle, hän voi väittää ettei raha mitenkään muuttanut hänen mieltään.
Jännästi raha voi toki vahvistaa politiikon mielipiteitä. Kokoomus on entistä jykevämmin pankkien asialla. Ja edessä siintävä rahamassi vähintäänkin kannustaa olemaan asioista oikeaa mieltä.

Kenen asialla - kokoomuksen, isänmaan, vai Sampon - on Jyrki Katainen, kun hän kerta toisensa jälkeen torpedoi keinotteluveron? Muualla Euroopassa halutaan panna suitset juuri sellaiselle taloudellisesti täysin hyödyttömälle miljardipelille, joka huojuttaa valtioita, kaataa yrityksiä ja aiheuttaa aiheettomia markkinalevottomuuksia.
Professori Paul-Bernd Spahnin kehittämä keinotteluvero, joka rokottaa nimenomaan lyhytaikaisia sijoituksia, säädettiin laiksi Belgiassa jo vuonna 2004. Laissa on kuitenkin viekas ehto: se astuu voimaan vasta, kun kaikki muutkin EMU-maat ovat mukana.
Suomi voisi siis mitään menettämättä, täysin riskittömästi, säätää samanlaisen lain. Samalla Suomi voisi tehdä edes jotakin konkreettista tulevien finanssikriisien hillitsemiseksi. Mutta ei Kataisen aikana.
Tässä valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok., Sampo) vastaus eduskunnassa edustaja Bjarne Kalliksen (kd.) kysymykseen keinotteluverosta: "Meidän ei kannata riskeerata pienenä maana, jossa on pieni pörssi, Pohjoismaissa yhteinen, tämän tulevaisuutta tai toimintakykyä."
Eikä puolueen rahoitusta.

Vielä yksi yksityiskohta.
Sampo on Nordea-pankin suuri omistaja. Suomen valtiokin omistaa siis, enää, välillisesti pankkia, jonka toinen pääomistaja on taas Ruotsin valtio.
Ruotsin hallitus halusi panna suitset Nordean johdon palkitsemisille - olihan päätön palkitsemisjärjestelmä yksi finanssikriisin syistä (kts. edellinen blogimerkintä).
Sampon edustajana huhtikuun yhtiökokouksessa Björn Wahlroos nujersi Ruotsin valtion ja piti huolen, että bonukset jäivät voimaan. "Ne ovat niin pienet", hän perusteli. Johtajia palkittiin lisäksi Nordean osakkeilla, joiden hinta juuri tuolloin oli matalimmillaan.
Käytiinkö tästä keskustelua Sampon hallituksessa? Hyväksyivätkö Suomen valtiovarainministeri (kok., Sampo) ja valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri (kok., Sampo) Wahlroosin kannan, joka poikkesi Ruotsin valtiovarainministeriön (kok.) näkemyksestä?
Keskustelivatko naapurimaiden valtiovarainministerit keskenään - vai ulkoistiko Katainen asian Björn Wahlroosille?