Pupukuusikko ja Suomi ilman Nokiaa

"Sixpack" ei kelpaa Jyrki Kataisen hallituksen nimeksi. Luettuani hallitusohjelman ja todettuani, kuinka rohkeasti se tarttuu Suomen tulevaisuuden haasteisiin, ehdotan Tenavat-kirjoista tuttua "Pupukuusikkoa".

88-sivuinen hallitusohjelma uhraa elinkeinoille kolme sivua. Konepajateollisuutta ei mainita. Metsäteollisuudelle luvataan "strateginen ohjelma" - vastahan kriisi on kolme vuotta vanha.

Hämmästyttävintä on kuitenkin, että ohjelmassa ei mainita sanallakaan Nokiaa. Melkoinen katoamistemppu! Hallitus ei sano sanaakaan tietoliikenteen, mobiiliteknologian tai elektroniikkateollisuuden tulevaisuudesta.

Samaan aikaan 85 prosenttia suomalaisista teollisuusyrityksista pohtii tuotannon siirtämistä ulkomaille. Pelottava yhtälö...

Lue koko maakuntalehtien kolumni täältä.

Sopii yrittää

Kosken Kanava 23.6.



Minua ei ole totisesti kasvatettu yrittäjämyönteiseksi. 
Tehdaskaupunkilaisen on helppo ajatella, että vain iso laitos  työllistää ihmisiä. On vaikeampi kuvitella, että tuhat työpaikkaa syntyisi sadasta 10 hengen firmasta.
Niinpä jäävät syntymättä ne sata 10 hengen firmaa.
Yrittäjää ei kukaan ymmärrä, kannusta, arvosta. Toivomme salaa, että yrittäjä saa näpeilleen.

Suomalaisten enemmistön mielestä yrittäminen on aina rikos. Epäonnistuessaan se on petos, onnistuessaan varkaus.

Osallistuin viime viikolla tilaisuuteen, jossa Äänekosken yrittäjät kertoivat toiveitaan kaupungin päättäjille. Tai yrittivät.

Virkamiesten koko päällystä oli paikalla, kaupunginjohtajasta alkaen. Kutsutuista poliitikoista paikalle oli saapunut tasan nolla henkilöä.

(0).

Tilaisuuden nimi oli Tahtotilatalkoot. Että semmoinen tahtotila.

Kuten kaikki kaupungit, Äänekoski yrittää houkutella yrityksiä ja työpaikkoja. Samalla kaupunki pysyy kaikin keinoin itse suurimpana, ellei ainoana, firmana. Yksityinen ei saa edes tarjota edes siivouspalveluita. Kaupungin yhtiö hoitaa jopa yksityisasiakkaiden siivouksia – kilpailua ei ole, eikä sitä halutakaan.

Mutta Äänekosken poliitikot toteuttavat meidän äänestäjien  tahtoa, peilaavat pelkojamme.

Pelot ovat perusteltuja. Ulkoistuksien jäljiltä palvelut vähenevät ja huononevat, samoin työsuhteet. Se on mahdollista. Palvelut tosin huononevat, vaikka ne jäävät julkisiksikin. Se taas on varmaa.

Raha ei riitä. Siitä saatiin riita. Mutta missä ovat ratkaisut?

Pienyrittäjän ongelma kiteytyy  jo itse sanaan. Hän on yrittäjä, siis rahakkaaksi epäilty  - mutta niin pieni, että kateudelle ei ole katetta.

Pienyrittäjä on yhtä aikaa liian rikas ja liian köyhä. Liian rikas vasemmistolle, liian köyhä oikeistolle. Joskus pahin vihollinen on Elinkeinoelämän keskusliitto.
EK on etujärjestö, Suomen Yrittäjät takajärjestö.

EK vaatii, että kunnat yhdistävät hankintansa isoiksi paketeiksi. Silloin paikalliset yrittäjät häviävät aina monikansallisille jättifirmoille. Poliitikon saattaa olla jopa helpompi suosia ulkomaista kuin antaa tilaisuus oman kylän yrittäjälle – siitä seuraa aina kateutta ja kyrää.

Mutta kunnat voisivat kilpailuttaa alihankkijoitaan yhtä tehokkaasti kuin Nokia.  Vain ahkerimmat alihankkijat pysyvät leivässä, moni menee kilpailukurissa nurin. Ei kannata kadehtia.

Viisas kilpailuttaja siis huolehtii, että tarjoajat kisaavat verissä päin. Pientä keikkaa jaetaan monille yrittäjille, niin että kukaan ei pääse kukkoilemaan.

Mutta reiluun pienkapitalismiin on vielä pitkä, pitkä matka. Esteenä ovat ideologiat ja asenteet – minun kaltaisteni ihmisten syvä epäluulo.

Lupaava alku on se, että Ruotsin tulevalle kuningattarelle kelpasi ihan tavallinen yrittäjä.

Tarpeeksi hyvän bisnes

The New Yorkerin James Surowiecki antaa ajattelemisen aihetta nokialandialaisille. Ennen tehtiin tuotteita keskivertokuluttajille, mutta sekä luksus että tarjoustavara porskuttivat lamassa parhaiten.

Applella on vain murto-osa Nokian markkinaosuudesta, mutta voittoprosentti moninkertainen. Milloin me alamme tehdä rahaa tarpeeksi hyvällä?