Paavo Väyrynen, seniokraatti

Blogiin tuli matkan ajaksi tauko. Vauvan myötä saan vielä monasti palata Kanarialle, lapsiperheiden perusparatiisiin.
Vietimme viikon hotellissa, jonka kaikki muut asukkaat olivat vanhuksia. Ja he totisesti pitivät kiinni oikeuksistaan. Turha luulla, että lastenvaunuille tehdään tilaa bussissa, joka vie seniorit tasatunnein ostoskeskukseen.
Osa hotellista oli jopa K-70. Brittiläinen Saga-matkatoimisto menestyy palvelemalla iäkkäitä turisteja. Saga oli varannut Bonanza Palacen aulasta ison alueen omille asiakkailleen. Saga-alueella oli jatkuva kahvi- ja teetarjoilu, lukemista ja seuraa. Salskeat valkopaitaiset miehet kokosivat illasta toiseen kärsivällisesti  mummojen kanssa tuhannen palan palapelejä.
Aloin tajuta, millaista on elämä ihan kohta Suomessa - Seniori-Suomessa.

Viime vuonna Suomen väestösuhde keikahti niin, että yli 65-vuotiaita on ensimmäistä kertaa enemmän kuin alle 15-vuotiaita. 20 vuoden päästä meitä eläkeikää lähestyviä on tuplasti enemmän kuin lapsia. Huono huoltosuhde muuttuu mahdottomaksi maksusuhteeksi, kiitos työmarkkinamafian laatimien eläkesopimusten. Entistä suuremmalle senioriporukalle maksetaan entistä suurempaa eläkettä entistä kauemmin.
Olemme siirtyneet  vaivihkaa vanhusten valtaan. Seniokratiaan.
Kun tulot vähenevät – vienti hyytyy, kauppa hiljenee – palkkamenojen on pakko joustaa. Lakisääteiset työeläkkeet on silti maksettava. Sitä on seniokratia mielettömimmillään: suurtyöttömyys ja samalla suuret eläkkeet.

Seuraavissa vaaleissa Suomi tekee maailmanhistoriaa. Ensimmäistä kertaa äänioikeutettujen keski-ikä ylittää 50. Äänestäjien, äänioikeutensa käyttäjien, keski-ikä on ollut yli 50 jo kenties kaksissakin eduskuntavaaleissa.

Politiikasta tulee Saga-alue, jolle nuoremmilla ei ole asiaa. 

Tämän on tietysti tajunnut Paavo Väyrynen, josta saattaa sukeutua varsinainen seniorien sankari. Hän tuotteistaa kovaa vauhtia uutta K-linjaansa – kokemusta, kovuutta ja konservatismia.
Kepusta tulee uskottavasti eläkeläisten etupuolue. Pappapopulismilla Paavo voisi hyvinkin voittaa vaalit ja vahvistaa vanhojen valtaa.

Seniokratiassa Väyrynen on toki turhan nuori, 63.-vuotias. Jos näet kaivataan kunnon konkaria, niin juuri sellainenhan sujahti ohitseni viime pääsiäisenä Haapaveden hiihtoladuilla.

Aitoa kokemusta keskustan johtoon: Ahti Pekkala, 85!

Ja nyt Yhdysvaltain keskuspankin johtoon...

Erkki Liikasen kunniaksi on sanottava, että hänellä on kuin onkin huumorintajua.
Tämän kesän Ruokolahden leijona oli Suomen Pankin harakka. JP Rooshan päätti Luoton lopun arvostelunsa Hufvudstadsbladetissa heittoon, että kirjan ansiosta minut pitäisi nimittää Suomen Pankin pääjohtajaksi.
Edeltäjäni, nykyinen pääjohtaja, osoitti jaloa mieltä ja kutsui minut lounaalle. Keskustelimme finanssikriisin syistä ja vastalääkkeistä sekä Pankin vähemmän onnistuneista talousennusteista. Viisastuinkin.
Ilmeni, että ainakin yksi asiantuntija varoitti hyvissä ajoin tulevasta katastrofista - ja vieläpä Alan Greenspanin jäähyväisseminaarissa 2005 Yhdysvaltain Jackson Holessa, jonne maailman keskuspankkiirit ja talousviisaat vuosittain kokoontuvat. Kuten Wall Street Journal raportoi, ilonpilaaja oli Kansainvälisen valuuttarahaston tuolloinen pääekonomisti, Raghuram Rajan. Asetelma oli sama kuin jos kauppakamarin juhlissa esiintyisi Pentti Linkola.
Rajanista rahoitusjärjestelmä toimi riskirajoilla ja vaati lisää valvontaa. Hän painotti, että "on kohtalokkaan tärkeää" saada rahalaitosten johdon ja pelureiden palkkiojärjestelmä hallintaan.
"Meidän pitäisi olla valmiina laskukäänteeseen, jonka todennäköisyys on pieni, mutta kustannus korkea. Jos niin kävisi, on mahdollista että rahoituksen katastrofin aiheuttamia tappioita eivät nykyiset sukupolvet kykene kattamaan, vaan tulevat sukupolvet joutuvat vähintään jakamaan kustannukset."
Reaktio oli tyrmäävä. Lawrence Summers tuomitsi suorasanaisesti Rajanin paperin "suurelta osin väärinkäsitykseksi".
Summers on nykyään Barack Obaman tärkein talousneuvonantaja.

Minun ainoa etuni näihin taloustietäjiin kai on, etten ole vielä ehtinyt tehdä virheitä. Niinpä Talouselämä-lehti korotti panoksia tulevaisuuteni suhteen. Yhdysvaltain keskuspankin, Fedin, pääjohtajan kausi on katkolla ensi vuonna. Talouselämä pohdiskeli: "Olisihan muuten Suomessakin hyvä ehdokas Ben Bernanken paikalle"...
Lopun arvaatkin.
Paavo Väyrynen kysyi ikimuistoisesti "Voiko vitutukseen kuolla?" Minä mietin: "Voiko imarteluun kuolla?"