Kari Neilimo perusteli Ylen uutisissa, että Yleisradion johtaja vaihdettiin, kun oli tilaisuus. Maailma ja media muuttuvat kiivaasti, tarvitaan uusia voimia. Miten tähän logiikkaan sitten istuu se, että määräaikaisesta pestistä tehtiin eläkevirka?
Eero Heinäluoma (sd) protestoi, kun pidetty ja pätevä Mikael Jungner "sai kenkää". Ei saanut, tehtävä oli katkolla. Demarit unohtavat tekopyhästi, että Jungner oli täysin poliittinen virkanimitys aikanaan.
Sdp piti tiukasti Ylen toimitusjohtajuutta läänityksenään, ja kun se ei onnistunut tuuppaamaan (ex)kansanedustaja Jouni Backmania tehtävään, se vetäisi yllättäen yllätysnimen esiin.
Ylellä oli moukan herraonni. Vaikka Jungneria ei ilman demariutta olisi nimitetty korkeaan virkaan, hän osoittautui osaavaksi, näkemykselliseksi ja innostavaksi Yle-pomoksi. Väärin perustein nimitettiin oikea mies, oikeaan aikaan.
Jungnerin edellinen duuni Microsoftin "tietoyhteiskuntasuhteiden johtajana" oli pelkkä peitevirka, jolla monikansallinen jätti voitelee valtakoneistoa - anteeksi, "syventää dialogia tietoyhteiskuntapäättäjien ja Microsoftin välillä", kuten Jungnerin nimitysuutinen asian muotoili vuonna 2002.
"Johtajan tehtävä" on ollut ihanteellinen sijoituspaikka pääministerin avustajalle (Lipponen/Jungner ja myöhemmin Vanhanen/Mikko Alkio) tai muuten vaan kodittomalle broilerille (Max Mickelsson, kok). Tähän lahjusduuniin verrattuna Lauri Kivinen on tehnyt aitoa, tulosvastuullista johtajauraa kansainvälisessä suuryrityksessä. Hänen nimitykselleen on muitakin kuin poliittisia syitä.
Uskotaan siis, mitä uskotellaan: tästä edes Ylen johtajanimitykset eivät enää ole poliittisia.
Ja se on hyvä asia.
Samoin kuin se, että seuraavien vaalien ehdokaslistoille ilmestyisi karismaattinen ja demariksi nuori ex-mediapomo.
Moni pelkää jo Lauri Kivistä,
povaa Ylelle tietä kivistä.
Jollei Yle kansaa sivistä,
vaan katselee tulosrivistä
ketkä joutuvat ulos rivistä,
on ihme jos ei yleisö livistä,
löytää kotinsa Subilta, LIVistä.
