Törmäsin hiljakkoin samaan ajatukseen, jonka alla olevassa kolumnissani esitän. Albert O. Hirschman havaitsi "poistumisen" (exit) ja "äänen" (voice) välisen ongelman - uusliberaalin talousajattelun ja poliittisen osallistumisen ristiriidan - jo vuonna 1970.
Teos on nimeltään Exit, Voice, And Loyalty.
Kolumnini nordealaisten ammattiliiton Nousu-lehdessä 2/12
.jpg)
Nordean ja Sampon ja hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos (rkp, kok.) on julkaissut teoksen Markkinat ja demokratia. Lähes 400 sivun pääjuoni on tiivistettävissä yhteen virkkeeseen. Jos rikkaiden verotus kiristyy, he muuttavat pois.
Uhkaus toistuu toistakymmentä kertaa. Ensin se hämmästyttää. Eikö miljonäärien verotusta ole riittävästi
kevennetty? Eikö Wahlroos muista, että 2005 poistettiin varallisuusvero, mistä sata rikkainta suomalaista on hyötynyt keskimäärin 230 000 euroa per nenä. Joka vuosi.
Lopulta ultimatum alkaa naurattaa. Kuinka korvaamattomia rikkaat ovat? Kun aina todistetaan, että heidän lisäverottamisestaan ei koidu tuntuvaa hyötyä, niin ei kai maa vastaavasti siihen kaadu, jos vielä muutama vauras siirtää kirjansa Monacoon.
Eli: tervemenoa, au revoir, hejdå.
Mistä tämä
pakokauhu? Tai pakohaave? Kenties nämä kirjat eivät sittenkään ole
yhtä antoisia pörssianalyytikoille kuin psykoanalyytikoille.
Meillä
kaikillallahan on pakofantasiamme. Jättäisi ongelmat kerralla
taakseen ja aloittaisi puhtaalta pöydältä. Mutta teoistaan ja vastuistaan ei noin
vain pääse eroon; joskus ne on kohdattava. Tätä sanotaan aikuistumiseksi.
Oudointa on, että Wahlroos ja Friedman eivät koe olevansa yhteisön jäseniä, jotka osallistuvat ja vaikuttavat yhteisiin päätöksiin. He ovat uhreja.
Luulisi, että
2000-luvun upporikkaat ovat maailman vapaimpia ihmisiä. Miksi he tuntevat olevansa muiden armoilla, olosuhteiden vankeja – avuttomia lapsia?
Miksi, ja mitä rikkaiden on kostettava köyhille?
Miksi, ja mitä rikkaiden on kostettava köyhille?
Maailman pakolaiset eivät halua pakoa; se on pakko. Myös Wahlroosin oppi-isät pakenivat aikanaan Hitlerin vainoja.
Ymmärrän siis hyvin, että Friedrich Hayekin ajattelussa valtio on pelottava tuhovoima. Se, että hänen innoittamanaan upporikas kartanonherra lähtisi maanpakoon pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta - pakoon liian vähäistä köyhyyttä, pakoon tasa-arvoa - tuntuu pelkästään irvokkaalta.
Ja viimeisinä 20 vuotena suunta on ollut pikemmin päinvastainen. Korkea verotus vetää enemmän osaajia kuin karkottaa.
Lahjakkaimmat nuoret lähtevät ulkomaille, mutta palaavat yleensä silloin, kun jälkikasvun on aika mennä kouluun. Turvallisuutensa ansiosta Suomi saa kaiken hyödyn osaajien koulutuksesta ja urasta.
Miksi? Samasta, aika alkeellisesta syystä, miksi varakkaat eivät sittenkään lähde mihinkään. Ihmisillä on juuret. Raha ei merkitse kaikkea.
