Tämä kuva, johon törmäsin harhaillessani Euroopan
keskuspankin datassa, pysäytti. Ei
siksi, että se olisi erityisen dramaattinen, vaan juuri siksi, että se ei ole.
Se on kuva Euroopan rahoituskriisistä 2010-2013, finanssikriisin
jäljiltä syntyneestä markkinapaniikista ja poliittisesta kaaoksesta. Se on kuva
itkusta ja kärsimyksestä, 10 miljoonasta uudesta työttömästä; kymmenistä tuhansista kotinsa, toimeentulonsa ja terveytensä menettäneestä. Se on talouskurin, austerityn, kuva. Se on pitkittyvän taantuman, uhkaavan
kysyntäalaman ja deflaation kuva.
Ja mikä hätkähdyttävintä, kuva on nätti, hillitty ja
harmiton – oikeastaan positiivinen. Käyrä esittää euromaiden maksamia valtionvelan
korkoja yhteisvaluutta-aikana.
Missä kriisi, missä maailmanloppu? Enintään näkyy erittäin
ripeän edistyksen taittuminen vakiintuneeksi menestykseksi.
Jossain rahaliitto on kiistatta onnistunut. Kahdeksantoista kansantaloutta on hyötynyt satoja miljardeja euroja siitä, että markkinat ovat uskoneet rahaliittoon. Sijoittajat ovat voineet luottaa siihen, että vakaus vallitsee ja olot pysyvät rauhallisina, että EMU-kansat investoivat heidän rahojansa harkiten ja tuottoisasti, samalla kun turvaavat omien kansalaistensa paremman huomisen lempeiden tuulten puhallellessa.
LINTUJEN viserryksen sijasta raikuvat sireenit ja väkijoukkojen iskulauseet. Katukivet iskeytyvät mellakkapoliisien kilpiin, kun
he tiiviinä rivinä astuvat lähemmäs ja kohottavat pamppunsa.
TÄYTYY siis tietää, että keskiarvo muodostuu
äärimmäisyyksistä. Pahimmillaan Kreikan korko ylsi 44 prosenttiin ja
Portugalin 18 prosenttiin. Samaan aikaan Saksa saattoi tarjota jopa
negatiivista korkoa eli periä talletusmaksua Bundesbankin holveihin suojatusta
sijoituksesta.
Euroalue repeytyi kahtia. Saksa – ja Suomi – ovat rahastaneet sitä paremmat korkoedut, mitä suurempaan ahdinkoon Etelä-Eurooppa on joutunut. Edut eivät ole enää yhteiset, vaan toisen tappio on toiselle tuloa.*
Rahaliitto jakautui menestyjiin ja häviäjiin, velkojiin ja
velallisiin, sopeuttajiin ja sopeutettaviin.
Keskinäinen vihanpito yltyi, epäluottamus levisi. Yhteinen
raha erotti kansat.
KÄYRÄ kuitenkin osoittaa, että rahaliitosta olisi iloa ja hyötyä. Iso talous- ja valuutta-alue voi pitää markkinavoimat joltisessakin
kurissa.
Kauniissa kuviossa vuoden 2008 finanssikrisi nostaa korot vain 2004 tasolle, hetkeksi, ja 2011-2012 hysteriakin vain käyttää ne neljän vuoden takaisissa luvuissa, kunnes palataan määrätietoisesti laskutrendille. Lähisokea ja lyhytmuistinen ei tajuakaan, että viime
vuodet ovat olleet vain pieniä töyssyjä muuten hyvässä kyydissä.
Siksi on vahinko, jos rahaliiton annetaan ratketa. Vaikka
tästä taantumasta selvitään – joskus – niin heikot eivät pärjää vahvojen
ehdoilla. Erot kasvavat, vaikka liitossa niiden pitäisi supistua.
Liittoutumisessa ei ole järkeä, jos se perustuu kuriin ja pakkoon. Liittolaiset eivät voi suhtautua toisiinsa epäluottamuksella ja kieltäytyä yhteisvastuusta.
Siksi pysähdyin katsomaan käyrää. Se oli liian kaunis. Se ei
kuvaa koettua, se ei kerro totuutta.
Kuten aina, keskiarvo ei paljasta, meneekö keskimäärin hyvin
siksi, että kaikilla menee vähän paremmin. Vai onko keskimäärin hyvä olla, kun
toinen käsi on jäätynyt ja toinen tulessa.
* Arvioiden mukaan Saksa on hyötynyt ja hyötyy valtionvelan korkomenoissa 41 – 67 miljardia euroa 2010-2014. Säästösummalla pyörittäisi suunnilleen Suomen valtiota vuoden verran (vuoden 2015 budjetin menot ovat 58 mrd. €).
Harvinaisen surkea - ja väärään menevä - analyysi.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMarkkinavoimat mielestäni johdattavat parhaillaan sokeaa Eurooppaa Moolokin kitaan. Ei tarvita kuin yksi sukupolvi, joka kasvaa alisteisessa asemassa, vailla mahdollisuuksia ja 1789 rematch on valmis. Päitä alkaa tippua kuin lehtiä näin syksyisin - saattahan giljotiinin teroittajat toki töitä saada, joten on tässäkin plussansa ja miinuksensa. Tämä kaikki on vältettävissä, kun priorisoidaan nuo kaksi Maslowin alinta tasoa kaiken perustaksi ja unohdetaan Englannin ilkeän noidan opit siitä, että yksityistetään kaikki luonnolliset monopolit ja luodaan lisää Slim Shadyn kaltaisia kavereita, joille on käytännössä annettu verotusoikeus. Kapitalismin jännä puoli on, että markkinatalous ei toimi, jos jollakin on monopoli, mutta silti (lähes) kaikki yritykset pyrkivät\toivovat saavuttavansa monopolin.
VastaaPoistaKuinka suurta korkoa maksamme on valinta. EKP voi ostaa, vaikka kaikkien euromaiden velkakirjat, mutta silloin raha menee jonnekin muualle ja raaka-aineet, osakkeet yms. kokevat inflaation. Mielestäni Eurooppa on tällä hetkellä kuvainnollisesti tulessa ja pian kirjaimellisesti, eikä "markkinavoimien" alhaisilla koroilla ole juurikaan väliä, sillä koron määrän pystyy asettamaan EKP, kuten FED muinoin teki.
Olen kuitenkin samaa mieltä siinä, että EU ja euroalue olisivat tarpeeksi suuria yhdessä saamaan jotain hienoa aikaiseksi, mutta tällä hetkellä kaikkien maiden EK hakee ratkaisua palkkojen laskemisesta ja beggar thy neighbour-politiikasta, joten yhteisen sävelmän ja perusarvojen toteuttaminen on hyvin kaukana nykyisessä Euroopassa eikä kukaan edes puhu EU:n arvoista ja miten niistä on kriisin vuoksi tingitty.
Ihmisarvoista Kiinakaan ei niin välitä, mutta kriisin iskiessä he elvyttivät. Siellä menee ihan ok, samalla kun EU:n politiikan seurauksena naru, Foinikan prinsessa Europan kaulalla kiristyy.
Suunta ei tule kääntymään, niin kauan kuin unionissa unohdetaan kaikki muu, paitsi vapaakauppa ja pääoman vapaa liikkuvuus.
Kaikella rakkaudella
vaatimaton Euroopan ruhtinas Makiavelli Jr. I
PS. Kauneus on katsojan silmässä, joskin reaalikorosta piirretty kuvajainen ei olisi yhtä kaunis ja suurin osa pudotuksesta johtuu kahdesta kriisimaasta.
Valtion lainojen korkojen tarkkailu on yhdentekevää jos valtion kulutuksen rahoitus on järjestetty millään muotoa järkevästi. Valitettavasti Emussa valtiot maksavat korkonsa yksityisille pankeille. Tämän järjestelyn mielekkyydelle ei löydy mitään järkevää evidenssiä. Näyttää siltä että finanssieliitti on vain kyennyt lobbaamaan poliitikot teoriaksi naamioidulla ideologialla joka ponnistaa puhtaasta ahneudesta. Järkevässä järjestelmässä valtioiden kulutus rahoitetaan valtion omasta keskuspankista, ja keskuspankin ylijäämä palautetaan budjettiin, jos siis halutaan ”leikkiä” markkinakoroilla. Emu on tulonsiirto finanssieliitille niin kuin monet muutkin järjestelyt joita on viimeisen 30 vuoden aikana tehty ”pääoman vapauttamiseksi”, ”pääomien houkuttelemiseksi pääomaköyhään maahamme”, ”talouden vakauttamiseksi” ja ”talouskasvun edistämiseksi”. Tulonjakotilastot, varallisuustiedot samoin kuin ostovoimatilastot ja työllisyystilastot kertovat kuitenkin karua kieltä siitä mitä ollaan oikeasti saatu aikaiseksi.
VastaaPoista