Suomessa on nyt kaikkien aikojen pahin lama

Käsitteet ovat tärkeitä. Käsitteet määräävät käsitykset.
Suomen kielessä ei ole vakiintunutta käännöstä käsitteelle The Great Depression – Suuren laman sijaan yleensä puhutaan vain "1930-luvun lamasta". 
Aikalaiset käyttivät sanaa pula-aika. Suomalaisille maailmanlaajuinen talouden taantuma näkyi siis puutteena ja hätänä, inhimillisenä kärsimyksenä. Se vertautui nälkävuosiin, jotka olivat tuolloin reilun 60 vuoden takana (kuten Helsingin olympialaiset tästä päivästä). 
Pula, joka kyllä näännytti lapsia hengiltä, ajoi perhekuntia kerjuulle ja "pulamiehiä" hätäaputöihin ympäri Suomea, ei tietenkään ollut aivan yhtä kohtalokas kuin suoranainen nälänhätä. Tässä vertailussa 1990-luvun lama ei tunnu puolestaan aivan yhtä hirveältä kuin – jälleen 60 vuotta aikaisempi – pula-aika.
Vastaavasti nykyään puhutaan varovasti taantumasta. Harva uskoo, että nykyinen taantuma on pahempi kuin 1990-luvun lama (eihän työttömyys sentään yllä puoleen miljoonaan) saatikka 1930-luvun pula-aika (eiväthän tuhannet ole sentään joutuneet mieron tielle).
Talouden mittareilla Suomen nykyinen lama on kuitenkin sitkeämpi kuin 1990-luvulla tai 1930-luvulla.

Danske Bankin maineikas ekonomisti – eikä taatusti mikään vasemmistohippi – Lars Christensen julkaisi ansiokkaan blogitekstin (16.11.). Hän osoittaa yksinkertaisella kuviolla, että Suomen bruttokansantuote on kärsinyt pahemmin ja pidempään kuin 1930-luvun ja 1990-luvun lamoissa.

(c) Lars Christensen. Lähteet: Angus Maddison ja IMF. Vuosi 2014 on IMF:n ennuste

Pikavipillä Emuun

Goldman Sachs ja muut investointipankit myivät Italialle ja Kreikalle kalliit pääsyliput rahaliittoon.

”Se oli näin jälkikäteen katsoen ja ehkä jo silloinkin katsoen iso virhe”, arveli silloinen komissaari Olli Rehn haastattelussa 2012.

Hän ei tietenkään tarkoittanut talouskurin politiikkaa, joka on ajanut Euroopan lamaan, suurtyöttömyyteen ja Suomenkin viennin pahaan kuoppaan. Hän tarkoitti Kreikan EMU-jäsenyyttä, joka alkoi vuonna 2000.

Arvostelen vahvasti kriisimaiden kurittamista kirjassani Suuri kiristys (2014). Teen kuitenkin selväksi, että tiukka ote Kreikan edesottamuksiin on ymmärrettävä maan Emu-historian valossa. Venkoilulle, välttelylle, väistelylle oli kerrassaan tultava loppu.

Kuten aina, vastuuttomien valtiojohtajien lasku jää maksettavaksi tavallisille kansalaisille.

Goldman Sachs rahastaa Kreikan hädän

Kreikan hallitus osoitti luovuutta heti jäseneksi liityttäessä. Sen sijaan, että velkaantumista ja budjettivajetta olisi vähennetty leikkauksin tai veroin, se järjesteli 2002 pankkiiriliike Goldman Sachsin kanssa mutkikkaan valuuttavaihdon eli swapin, joka sai julkisen talouden näyttämään paremmalta.

Kreikka pani liikkeelle 10 miljardin velan dollareina ja jeneinä, jotka sitten vaihdettiin takaisin euroiksi reippaaseen ylikurssiin. 

Toinen käsi jäässä, toinen tulessa

Tämä kuva, johon törmäsin harhaillessani Euroopan keskuspankin datassa, pysäytti.  Ei siksi, että se olisi erityisen dramaattinen, vaan juuri siksi, että se ei ole.

Se on kuva Euroopan rahoituskriisistä 2010-2013, finanssikriisin jäljiltä syntyneestä markkinapaniikista ja poliittisesta kaaoksesta. Se on kuva itkusta ja kärsimyksestä, 10 miljoonasta uudesta työttömästä; kymmenistä tuhansista kotinsa, toimeentulonsa ja terveytensä menettäneestä.  Se on talouskurin, austerityn, kuva. Se on pitkittyvän taantuman, uhkaavan kysyntäalaman ja deflaation kuva.

Ja mikä hätkähdyttävintä, kuva on nätti, hillitty ja harmiton – oikeastaan positiivinen. Käyrä esittää euromaiden maksamia valtionvelan korkoja yhteisvaluutta-aikana.

Missä kriisi, missä maailmanloppu? Enintään näkyy erittäin ripeän edistyksen taittuminen vakiintuneeksi menestykseksi.