Strategiaa ei voi tehdä vain Suomelle

Lapin Kansa 29.5.

Hallitusneuvottelijat puuhaavat tarmokkaasti ”strategista ohjelmaa” Suomelle. SSS-kolmikko puhuu paljon uudistuksista, muutoksista ja kärkihankkeista, kuten pitääkin. Vakava virhe on kuitenkin se, että tämä dynaaminen ote koskee vain Suomea – ikään kuin kansakunta olisi kokonaan irrottautunut muusta maailmasta. 
Tiivis keskinäisriippuvuutemme Euroopasta näkyy tämän päivän taantumassa, joka on kansantuotteella mitattuna vielä rajumpi kuin 1990-luvun lama. Pitemmällä sihdillä globaali ympäristökehitys on meille vielä merkittävämpi.
Suoritin viime syksynä Kauppakamarin HHJ-tutkinnon, joka antaa valmiudet yritysten hallitustehtäviin. Tuoreessa muistissani on, miten ratkaisevaa strategiatyö on. Ikävä kyllä Juha Sipilän rakennelma ei ole strateginen kuin nimeltään. 
Liiketoiminnan strategiatyössä on pakko huomioida sekä välittömän toimintaympäristön että yleismaailmallisten trendien vaikutus omaan tulevaisuuteen. Vielä olennaisempaa se on tietysti koko kansakunnan valinnoille.  
Aitoja, vaikuttavia ja kestäviä ratkaisuja Suomen tilanteeseen ei voi suunnitella vain Suomea koskeviksi. Ahdas kansallinen näkökulma pikemminkin varmistaa, että valittu strategia vie mönkään.

Suomi ei nouse, jos Eurooppa ei nouse
Hallituksen EU-linjaus korostaa ”kansallista etua” ja kieltäytyy jyrkästi yhteisen valuutan yhteisvastuusta. Sekä periaatteena että käytännön EU-politiikassa kansallisuhon manifesti on käyttökelvoton.

Jos kaikki Emu-maaat julistaisivat vain kansallista etuaan, rahaliitto olisi syytä haudata heti.
Nykytilanteessa tärkeintä on suostutella Saksa luopumaan valtavista, pysyvistä ylijäämistään, jotka tuhoavat muiden maiden talouden. Emme voi kuitenkaan vaatia, että muut maat huomioivat kokonaisuuden edun, jos itse pidämme kansallista itsekkyyttä ainaisena ohjenuorana.
Kansallisuho on toivottoman ristiriitaista. Hallitus vastustaa yhteisen talousvalvonnan lisäämistä, mutta kuitenkin kannattaa vahvaa pankkiunionia. SSS:n korostama sijoittajavastuu kattaa vain murto-osan suurten rahalaitosten konkurssien kuluista, jotka lopulta kaatuisivat jäsenmaille. 
Sama koskee Kreikan avustamista, johon hallitus sitoutuu, vaikkakin ”kriittisesti”. 
Hyvä strategia tarkoittaa, että sanojen ja tekojen välillä ei ole ristiriitaa, jota joutuu yhtenään selittämään sekä kotimaahan että eurooppalaisille partnereille. Vastuuta ei voi paeta. 

Ympäristöministeriön pitäisi olla strategian ytimessä
Kansallisesti rajattu ohjelma ei myöskään huomioi pitkän aikavälin globaaleja kehityskulkuja, ja on siksi tuomittu epäonnistumaan. 
Samalla hetkellä, kun uusi hallitus nimetään, EU-komissio esittää, että jäsenmaat kantaisivat nykyistä suuremman vastuun Välimeren pakolaisista. Kuvaavaa on, että ”strategiaa” laativa kolmikko kieltäytyy kokonaan ottamasta kantaa katastrofiin, johon kiteytyy monta kriisiä eriarvoistuvalla maapallollamme.
Ilmastonmuutos ja muut globaalit ympäristöongelmat, vesi- ja ruokakriisit, kehittyvien maiden konfliktit, energia- ja tuotantojärjestelmien uusiutumisen haasteet sekä hallitsematon finanssikapitalismi muodostavat kohtalonyhteyden. Se on pakko huomioida strategiassa –  tai sitten hallitus sulkee tiukasti silmänsä maailman merkittävimmiltä megatrendeiltä. 
Yli 60 000 kansalaista allekirjoitti muutamassa päivässä vetoomuksen ympäristöministeriön säilyttämiseksi, mikä lienee onneksi pyörtänyt hallitusneuvottelijoiden päät. Jo pelkkä aikomus osoitti pelottavaa strategisen ajattelun puutetta. 
On murheellista, että keskusta rajoittaa ympäristökysymykset vain kansallisiksi luonnonvara-asioiksi, jotka sopivat maa- ja metsätaloushallintoon. Suomi ei voi luoda menestyvää cleantech-vientiä, jos emme tajua, että maailman tasolla ympäristöriskit, kehityshaasteet ja kestävä talous nivoutuvat erottamattomasti yhteen. 
Yhtä sokeaa on myös leikata kehitysyhteistyötä. Vaikka hallitus ei paljon piittaisi planeetan tulevaisuudesta, on taloudellisestikin hölmöä sulkea suomalaisilta yrityksiltä laajenemisteitä maailmalle ja heikentää lupaavaa liiketoimintaa globaalien ympäristöriskien hallinnassa. 

Pelkoni on, että vakavasti otettavan strategian sijaan hallitus laatii vain lyhytnäköistä ja likinäköistä kompromissiohjelmaa.  Toivon hartaasti, että SSS ei ole lyhenne sanoista Sulkeutuva, Supistuva Suomi. •