Osallistuin ohjelmantekoon viettelevällä nimimerkillä Politiikka on tahdon asia - ja voitin kisan. Palkkion, 5000 markkaa, suoritin lyhentämättömänä verottajalle, kuten pitääkin.
Kirjoitushanke on kuvattu kokonaisuudessaan Image-lehdessä ja kirjassani Viemärirotta (1998). Mutta koska aihe on ikuisesti ajankohtainen ja jotkut toverit ovat tekstiä kyselleet, julkaisen sen uudestaan.
Ja tietysti voi pohtia, mitä olisi tapahtunut, jos SDP olisi 1990-luvulla ottanut ohjelmani vakavasti.
Tulevaisuuden kohtalonkysymys:
Hallitsevatko markkinat kansalaisia vai kansalaiset markkinoita?
URHO KEKKONEN julkaisi vuonna 1937 kirjan
nimeltä "Demokratian itsepuolustus". Teoksen ydinajatus oli se, että
kansanvaltaisten poliittisten liikkeiden on kyettävä puolustautumaan
totalitarismia vastaan. Lähes kuusi vuosikymmentä myöhemmin "demokratian
itsepuolustus" on entistäkin polttavampi haaste.
Nyt kansanvaltaa ei
horjuta mikään ulkoinen uhka, kilpaileva pakkovallan aate, vaan politiikan
sisäinen rapautuminen. Vaaleilla valitut edustajat ovat luovuttaneet valtaansa
kansainvälisille markkinavoimille.
Rahoituksen ja
kaupan markkinat ovat maailmanlaajuistuneet nopeasti 1970-luvulta alkaen, kun
pääomien liikkeitä ryhdyttiin vapauttamaan kaikissa vauraissa
teollisuusvaltioissa. Maailman valuuttamarkkinoiden
vaihto ylittää joka päivä 5000 miljardia markkaa — yli kolme kertaa enemmän kuin rikkaiden teollisuusmaiden G7-ryhmän yhteenlasketut valuuttavarannot. Maailmankauppa on kasvanut monikymmenkertaiseksi, ja monikansallisten suuryritysten sisäinen kauppa on jo ylittänyt perinteisen ulkomaanviennin arvon.
vaihto ylittää joka päivä 5000 miljardia markkaa — yli kolme kertaa enemmän kuin rikkaiden teollisuusmaiden G7-ryhmän yhteenlasketut valuuttavarannot. Maailmankauppa on kasvanut monikymmenkertaiseksi, ja monikansallisten suuryritysten sisäinen kauppa on jo ylittänyt perinteisen ulkomaanviennin arvon.
Kansantaloudet,
puolueiden periaateohjelmien ja toimintamallien tarkoittamassa mielessä, ovat
kadonneet.
Eurooppalainen
vasemmisto on joutunut vaikeasti selitettävään ristiriitaan. Mikä tahansa
puolueen aatteesta johdettava käytännön toimi saa väistyä "talouden lainalaisuuksien"
edessä.
Tekoja perustellaan
"vaihtoehdottomiksi", mikä loukkaa kansanvallan ydintä — avointa
poliittista keskustelua. Kun ylemmän makroideologian — vapaiden markkinoiden
opin — sallitaan sanella poliittisia ratkaisuja, poliittiset väitelauseet
menettävät jo vähiin käynyttä uskottavuuttaan. Kansalaiset suhtautuvat
politiikkaan yhä kyynisemmin, koska poliitikot ensimmäisinä myöntävät, että
valta on muualla: "markkinoilla".
Mutkallisinta on se,
että "markkinat" eivät ole yksituumainen poliittinen subjekti.
Ankarimmatkaan uusliberalistiset taloustieteilijät eivät väitä, että markkinat
ovat "vapaat", tai että ne voisivatkaan olla. Markkinoita siis
säädellään aina poliittisin päätöksin — kuten vasemmisto on aina korostanut.
Vasemmistolla ei
kuitenkaan ole johdonmukaista, periaatteista, arvoista ja ihmiskäsityksestä
johdettavaa suhdetta maailmanlaajuiseen markkinamekanismiin. (SDP esimerkiksi
puolustaa suomalaisen työelämän sopimusjärjestelmiä vapaalta kilpailulta – sen
sijaan maatalouden se haluaa sopeuttaa maailmanmarkkinoiden hintatasoon.) Näin
ollen vasemmisto on mykkä ja voimaton, kun "vapaiden markkinoiden"
ideologia hallitsee suvereenisti keskustelua.
Kansalaisyhteiskunnan
on päästävä vuoropuheluun markkinoiden kanssa. Se on jokaisen poliittisen
liikkeen tärkein tulevaisuuden haaste.
Edempänä
hahmotellaan tämän vuoropuhelun keskeisiä kysymyksiä.
YLEISESTI OTTAEN markkinatalouden klassiset
perusolettamukset — kysynnän ja tarjonnan, hinnanmuodostuksen teoriat — ovat
mielekkäitä, mikseipä kiistattomiakin.
"Vapaiden"
markkinoiden mekanismiin sisältyy kuitenkin useita heikkouksia, jotka ovat
yhteiskunnallisesti suorastaan tuhoisia — ellei poliittinen tahto puutu
markkinoiden toimintaan. Viime kädessä politiikkaa tarvitaan pelastamaan markkinatalous
itsemurhalta.
1. Markkinamekanismi ulkoistaa
niin suuria ja olennaisia kustannuksia, että useimpia hintamekanismeja ja
hyvinvoinnin mittareita on syytä pitää vakavasti virheellisinä.
Markkinat jättävät
melkein poikkeuksetta huomiotta toiminnan ympäristölle aiheutuneet kulut,
mikäli lainsäädäntö tai kuluttajapainostus ei toisin pakota.
Ympäristökuormituksen hinnoittelu on teoreettisestikin monimutkaista, mutta
myös poliittisesti vaikeaa. Monikansallisilla yrityksillä on suuri
painostusvalta ja ne kilpailuttavat valtioita alhaisin normein. EU:ssa on
valmisteltu tosi mielessä yhdistettyä hiilidioksidi- ja energiaveroa jo
toistakymmentä vuotta, mutta sen toteutuminen on vielä kaukana.
Markkinat
ulkoistavat myös sosiaalisia kuluja. Työttömyyden, syrjäytymisen,
turvattomuuden, fyysisten ja henkisten vaurioiden kustannukset jäävät
yhteiskunnan kontolle. Monikansalliset suuryritykset siirtävät tuotantoaan
maihin, jotka ovat valmiit "sosiaaliseen dumppaukseen". Euroopan
unionin työttömyysaste näyttää vakiintuneen korkealle, ja useisiin vanhoihin
teollisuuskeskuksiin on syntynyt uusi alaluokka, jonka sukupolvesta toiseen
periytyvä osattomuus ja köyhyys on vaikeasti korjattavissa — samoin kuin
vastaavassa suhteessa kasvava rikollisuus ja kaupunkien rappio. Kaikkialla
Euroopassa myös keskiluokka on entistä turvattomampi. Nekään, joilla työpaikka
on, eivät voi olla varmoja sen pysyvyydestä tai vakaudesta. Elämän hallinnan
mahdollisuudet kapenevat.
2. Myös taloudellisen toimeliaisuuden mittarit antavat
harhaanjohtavan kuvan kansan hyvinvoinnista.
Poliittiset päättäjät tuijottavat usein bruttokansantuotekäyriä ja päättelevät
niistä ratkaisujensa onnistumisen. Jokainen myyty ase, ammuttu luoti, hälytetty
ambulanssi ja ostettu ruumisarkku kasvattaa BKT:ta. YK:n kehitysohjelma onkin
esitellyt HRI-mittarin (Human Resources Index), joka ottaa huomioon myös
lukuisia sosiaalisia muuttujia. Kuvaavaa on, että Suomi on poikkeuksetta
sijoittunut "hyvinvointi-indeksissä" monta sijaa alemmaksi kuin
"rikkausindeksissä".
3. Onkin hyvä syy epäillä, että
ylipäätään teoria, jonka mukaan mekaanisesti mitattu talouskasvu tuottaa ilman
muuta hyvinvointia, on vakavasti virheellinen. Suomen hallitukset ovat
luottaneet siihen, että voimakas talouskasvu supistaa merkittävästi työttömyyttä.
Vaikka talous kasvaisi toivotusti, siis aivan poikkeuksellisen voimakkaasti
poikkeuksellisen pitkään, 20 prosentin suurtyöttömyyden arvellaan laskevan vain
12-13 prosenttiin – joka on edelleen sietämättömän korkea. On myös perusteltua
olettaa, että tavoitteeseen ei päästä, vaikka talous lasketusti kasvaisikin.
Läntisen Euroopan sitkeästi kaksinumeroisen työttömyyden syynä pidetään
"jobless growth" -ilmiötä - talous kasvaa, mutta työpaikkoja ei
sanotusti synny. Kasvu syntyy toiminnan tehostumisesta yleensä ja
automatisoitumisesta erityisesti.
Varsinkin
työväenliikkeelle on vaikeaa sopeutua ajatukseen, että suurelle osalle ihmisiä
ei kerta kaikkiaan ole löydettävissä perinteisesti määriteltyä palkkatyötä. Jos
näin kuitenkin on, eikö inhimillisesti katsoen olisi viimeinen hetki luopua
tiukasta karsinoinnista työtätekeviin ja työttömiin; tuottaviin ja
tuottamattomiin? Suuri osa työttömän kärsimyksestä liittyy hyödyttömyyden,
huonommuuden tunteisiin – ja syyllisyyteen. Rajuimmin työttömiä syyllistävät ne
oikeistolaiset sosiaalidarwinistit, joiden mielestä työttömyys johtuu vain
työhaluttomuudesta. Ensimmäinen askel tosiasioiden tunnustamiseen on
kansalaispalkka tai negatiivinen tulovero, toinen askel työttömyyteen liittyvän
nöyryyttämiskoneiston asteittainen purkaminen.
4. Markkinat toimivat yleisesti ottaen lyhytjänteisesti, niin erilaisista toimijoista kuin erilaiset markkinat muodostuvatkin.
Useat sijoittajat ja yritykset hakevat suurin pääomin nopeita
keinotteluvoittoja. Nekin, jotka pyrkivät mahdollisimman riskittömiin
sijoituksiin, eivät useimmiten tarkastele sijoituksiaan kymmentä vuotta
pidemmällä tähtäimellä.
Luontoa ei voi
kuormittaa loputtomiin. Ihmisiä ja ihmisten yhteisöjä ei voi rikkoa
seuraamuksitta.
Markkinatalous lähestyy menestyksensä
rajoja, ratkaisevaa tilinpäätöstä. Siihen voi kulua viisikymmentä tai viisi
sataa vuotta, mutta markkinoiden logiikka itsellään ei kykene vahinkoa
oikaisemaan. Se on politiikan tehtävä; sen toimintajänne on ylisukupolvinen.
Markkinat
tarvitsevat politiikkaa voidakseen ylipäätään toimia.
POLIITTISEN LIIKKEEN suuri tulevaisuuden
missio on siis saada markkinat sisäistämään toimintansa yhteiskunnallisia
kuluja, saada ne omaksumaan kansalaisten argumentit ja kokemukset. Politiikan
tehtävä on tuoda numeroiden ja käyrien maailmaan taju todellisuudesta -
ihmisten arki.
Tällä periaatteella
on myös käytännölliset, ajankohtaisetkin ulottuvuutensa.
Ilmastoltaan kylmä,
maaperältään karu, asutukseltaan harva ja väeltään vähäinen Suomi ei pysty edes
periaatteessa kilpailemaan halvoilla kustannuksilla. Hyvinvointivaltion
rakenteineen, tasa-arvon perinteineen ja korkeine koulutustasoineen Suomi ei
myöskään kykene tarjoamaan halpaa työvoimaa. Jos maailmantaloudessa vallitsee
raain ja lyhytnäköisin saalistuskapitalismi, Suomen yhteiskuntamalli on
tuomittu tuhoon.
Toisaalta Suomella
on tarjota oivallinen yhdyskuntarakenne — viemäriverkoista tietoverkkoihin —,
osaava ja koulutettu työvoima, puhdas luonto ja turvallinen ympäristö.
Brittiläiset valtiotieteilijät arvioivat New
Statesman -lehdessä syksyllä 1994, että Suomi on "maailman
demokraattisin maa". Vaikkei tällaisilla listoilla olisikaan suurta
merkitystä, havainto paljastaa jälleen yhden Suomen hyödyntämättömän
kilpailuvaltin: hyvinvointivaltion kansalaiset luottavat sinänsä demokraattiseen
järjestelmäänsä, pitävät sitä legitiiminä — ainakin toistaiseksi. Suomi on
ihanteellinen toiminta-alusta yrityksille, jotka toimivat pitkäjänteisesti ja
kestävää menestystä tavoitellen.
Suomalaisilla on
siis itsekkäätkin syynsä ohjata maailmanlaajuista markkinamekanismia nykyistä
vastuullisempaan suuntaan.
Integroituvat
markkinat eivät vie valtaa poliitikoilta eivätkä poliittiselta liikkeeltä -
ellei sitä anneta pois. Sen sijaan, että poliitikot selostavat markkinoiden
vaatimuksia kansalaisille, heidän tulee edustaa kansalaisia markkinoiden
edessä.
Siihen vaaditaan
tahtoa. Tahtoa demokratian itsepuolustukseen.
Mitä arvaisi sanoa kun Antti Rinne vielä räpyttelee perhosensiipiään ? Pianhan ne kohmettuvat pääministeri Vapaavuoren tietäessä mitä tehdä: pelastakaa edes rikkaat. Ja Rinteelle henkilökohtaisesti: liity rintamaan!
VastaaPoistaVapaavuoren (Stadigh,Eloranta muut neuvokkaansa) Kasvupolitiikka on Private Equity aktiviteettia. Kasvuyritys ostaa toiset markkinoilta ja keskittyy entistäkin pontevammin omistajaintressin edistämiseen.Ostettavaville raha kelpaa.Kasvuyritys sitten saneeraa huseeraa ja alistuu paitsi osinkoulostajaksi myös velkaantujaksi eli korontuottajaksi saamamiehille.
Ja muuta sälää jota maailmassa voitokkaasti tehdään ja toista kuin yliopistoissa tentitään.
Kaverithan ovat kaapanneet paitsi henkishengellisen hegemonian, niin myös ainoat real money säästöt eli eläkerahastot. Ne Rinteen pitäisi ottaa takaisin palkansaajille. Sitäkin kipeämmin kun pankit ovat jumiintumassa.
Osuuspankkien hätä parahti jo ilmoille ja se on ottamassa rahaa sisään eikä panemassa sellaista kiertoon ja lisäämään kuten yhteiskuntasopimus on edellyttänyt. Osuuspankit pyytävät sisään 3,5 prosentilla Tuotto-osuuksia parantamaan vakavaraisuuttaan. Se on ehto jotta antolainausta ei tarvitsisi tykkänään sammuttaa tai peräti ruveta keräämään ulkona olevia lainoja takaisin. Ja viime kädessä tämä omistajilta pyydettävä Tuotto-osuus omapääoma on tappiopuskurin vahventamista. Puskurin puskurointia tarvitaan muun finanssiyhteisön luottamuksen säilyttämiseksi.
Koko Suomea valjastetaan pankkien takia AAA kuristukseen alhaisesta valtionvelasta huolimatta jotta pankien implisiittinen takaaja valtio vakuuttaisi olevansa rahapiirin turvana ja jotta pankit saisivat interbankmarkkinoilta liki-ilmaista täytettä bondiensa ja CP:ittensä rullamiseen eräpäivästä seuraavaan. Siis ottolainaukseensa koti- ja ulkomailta.
Sanon vain että pankit on pantava lainaamaan jokaiselle perhe ja pien ja isolle firmalle niiden edetessä. Mutta ei olemassaolevien firmojen ostamisiin ja lahtaamisiin Kasvufirman omistajien lähipiiriläis intresanttikaveriston koronsaajien muun Vapaavuoriporukan hyväksi. (Stubb ja Risikko jäisivät derivaattoina puheenjohtajina/pääministereinä vapaaotteisen ja määrätietoisen rikkaistopolitiikan alle -ja hyväksyjiksi.)
Pankit kykenevät ja ovat painostettavatkin lainaamaan -hyvän maksuvälitysmonopolinsa (kortit) tuottaessa. Niistä olisi dynaamisiksi yrityslainottajiksi pankkilakien EUtiukentumisesta huolimatta, jos niillä on selkeä näköala arvopaperistaa uuslainoituksena työeläkeyhtiöihin, ja edelleen vaikka EKP:hen.
Uusluotot ovat edelleen myytävää likvidiä eli rahavoimaista valuuttaa maailmalla ja kotona vahvistaa firmojamme ja perustaa uusia. Se että työeläkerahastot eivät kasva eläkemenojen noustua, ei estä tätä Rinteelle kipuamista. Rahaa voidaan palauttaa pikkuhiljaa globaalista finanssipyörityksestä kotimaiseen reaaliseen elinkeino ja infra ja kulttuuripanostuksiin.Kultuuripanostusten osalta korkoa ihan halusta maksaisi Koneen Säätiö ja Kulttuurirahastokin kumppaneina jos kuka sivistynyt heille luennoisi maailman uudesta laidasta eli laidattomuudesta.
Ja arvopaperistetut -pankin kautta Ilmarisen/Varman kautta yleisölle eli sijoituskykyisille ja säästömahdollisuuksia kaipaaville kansalaisille ohjattaville obligaatioille olisi vahva kysyntä herautettavissa hetkessä. Ja jos vielä vahva turva aivan eli Hakaniemi asian puolesta liputtaisi! Toimitsijat kautta maan, liityttekö pikku rahastajiin vai kansakunnan tulevaisuuteen ? Mitä tähän lyhykäiseen kirjoitelmaan tulee, tämä on asiaa eikä hupia.Jukka Sjöstedt