Sauli Niinistö on kyllä arvovaltainen herra, mutta ennemminkin Honoré de Balzacin asema uraauurtavana klassikkona vaikutti siihen, että 10 kirjaa rahasta –sarjan avausteos on ”Ukko Goriot” (1835).
Ennen Balzaciakin kirjallisuudessa käsiteltiin rahaa ja taloutta – esimerkiksi Daniel Defoe teoksissaan Robinson Crusoe (1719) ja Roxana (1722). Mutta Balzac oli sittenkin ensimmäinen, jonka jättiläismäisen teossarjan ”Inhimillisen komedian” läpikäyvänä juonteena on raadollinen rahanhimo ja säälimätön statuskamppailu.
Itselleni Balzacin terävät havainnot, armoton satiiri ja sivaltava huumori olivat suurin löytö tämän kesän teoskimarassa. (Toinen erityinen ilonaihe oli löytää hillitön humoristi lyijynraskaasta Dostojevskista, mutta siitä lisää Pelurien yhteydessä 18.7.) Klassikot eivät ole suotta klassikoita.
Sauli Ninistö toteaakin, että ihmisluonnon ahneus ja itsekkyys ei näy 200 vuodessa muuttuneen, mikä on joko lohdullinen tai masentava havainto.
Balzac eli keskellä kuohuvaa vallankumousaikaa. Hän ei kokenut vain yhtä, vaan monta vallankumousta: Hänen lapsuutensa osui Napoleonin keisarikuntaan, joka taas kumosi vuoden 1789 kumouksen.
Napoleonin jälkeen kuningasvalta yritti paluuta, joka tyrehtyi ”Euroopan hulluna vuonna” 1848. Juuri ennen Balzacin kuolemaa julkaistiin Marxin ja Engelsin laatima Kommunistisen puolueen manifesti.
Vanhat valtiaat kaatuvat, aateliset menettävät päänsä tai ainakin omaisuutensa, kansanvaltakin korruptoituu, keinottelijat menestyvät. Aivan kuten Suomessa 1990-luvulla.
Vapautettu raha karkaa Neitsytsaarille, nurkanvaltaajat ja kasinomiehet seikkailevat, suuri lama kaataa pankkeja ja poliitkkoja, IT-kupla paisuu ja kansa jonottaa Soneran (ent. Posti-Tele) osakeannissa. Maitopartaiset miljonäärit ajavat urheiluautolla päin leipäjonoja. Äkkirikastuneet optiojohtajat ja oligarkit ohittavat vanhat patruunat.
Asiaan kuuluu, että Balzac oli itsekin loputtoman optimistinen keinottelija, jonka lempitermejä oli une bonne speculation – ”hyvä bisnestilaisuus”.
Hän investoi kirjapaino- ja kaivosalalle, katastrofaalisin seurauksin. Viimeisinä vuosinaan hän innostui puutavarakaupoista Ukrainassa.
Aku Ankka –tyyppisistä liiketoimistaan Balzac sai niskoilleen niin valtavat velat, että hän saattoi suoriutua niistä vain kirjoittamalla yötä päivää suosittuja romaanejaan.
Näin talous on ehdottomasti hyödytti kirjallisuutta. Myös Dostojevski oli korviaan myöten veloissa, keidenkähän muiden onnettomalle rahatilanteelle maailmankirjallisuus on kiitoksen velkaa?
Balzacin väitetään juoneen 50 kuppia turkkilaista kahvia päivässä. Ihme, että hän eli edes 51-vuotiaaksi.
Tosi kuuma aihe, sillä jos raha onkin vahvin voitehista, niin on se myös koukuttavaa huumetta.
VastaaPoistaPelaamisen jännityksen sietämättömästä viehätyksestä taitaa olla kysymys myös investointipankkiirien toiminnassa.
Sitä mukaa kun hallinto yrittää säätää uusia rajoituksia ja sääntöjä, pankkiirit keksivät uusia keinoja jujuttaa poliitikkoja. Kuulemma raha vapauttaa ihmisen luovuuden.
Samaan aikaan hirmuinen joukko tavallista nuorisoa tuhoaa elämänsä jouduttuaan peliriippuvaisiksi; he kun eivät pysty siirtämään tappioitaan muiden maksettaviksi.
Uutta oli, että Balzac oli todella siinä määrin liemessä kuin oli, vaikka tiesinkin, että hän kirjoitti kiihkeästi henkensä pitimiksi. Jotenkin olen onnistunut sulkemaan silmäni ja olemaan armelias Balzacin omien hyvin raadollisten heikkouksien osalta.
VastaaPoistaUkko Goriotissa isänrakkaus (myös äidinrakkaus) on minusta siinä määrin narsistista, että en taputa vähääkään. Kyseessä on käsittääkseni tarve suosia omaa lihaa ja verta olevaa.
Mistä mahtavat tulla monet tunteettomat ihmiset, ehkä he kuulevat hoettavan kerta toisensa jälkeen kasvunsa aikana, pitäähän lasten saada. Mitä jos kasvatettaisiin vähempään itsekeskeisyyteen, kaikkien perheessä pitää saada.