Himanen 2

Anders Borgin ja Juhana Vartiaisen kilpailukykyraporttia on odotettu innokkaasti. Ikävä kyllä Ruotsin entisen valtiovarainministerin ja hänen nykyisen puoluetoverinsa esitys on nollatutkimus.
Siitä on Suomen valtiolle talouden vaikeuksissa yhtä paljon hyötyä kuin Jyrki Kataisen aikanaan Pekka Himaselta tilaamista ohjelmista.
Työ on sinänsä ammattitaitoinen ja järkeenkäypä kooste Suomen kilpailukykyongelmista ja väestön ikääntymisen aiheuttamista haasteista. Vertailu Ruotsiin on paikoin antoisaa, paikoin vähemmän. Raflaavista otsikoista huolimatta varsinaiset ratkaisuesitykset ovat kuitenkin yllättävän kesyjä – eikä niitä kukaan edes verisesti vastusta.


B&V:n strategiassa on kolme osaa. Ensiksi kilpailukyky pitää palauttaa Suomen palkkaneuvottelujärjestelmää uudistamalla. Toiseksi työllisyyttä on nostettava lisäämällä työn tarjontaa sekä sosiaaliturvan että maahanmuuton muutoksilla. Kolmanneksi tuottavuutta on lisättävä – mutta siitä he jo kättelyssä sanovat, että eivät keksi ratkaisuja.  Ja bonuksena, jos ohjelma toteutuu, valtiontalous voi korvaukseksi satsata elvytykseen.
(On tosin vaikea sanoa, miten ohjelma voisi toteutua, jos kolmas kohta on jo valmiiksi jätetty avoimeksi, mutta se on nyt sivuseikka.)
Pureudutaan vaatimuksiin yksi kerrallaan.

1. Palkkaneuvotteluiden uudistaminen
Raportin vallankumouksellisuus kiteytyy tähän virkkeeseen: ”Käsityksemme on, että Suomen kannalta realistisinta olisi hakea ratkaisua suunnasta, jossa vahvistetaan Suomen työmarkkinoiden perinteisiä toimintatapoja.”
Tätä on aika vaikea pitää uudistuksena, semminkin, kun B&V suosittelevat laajoja yleissopimuksia, siis perinteisiä tupoja tai raamisopimuksia. He tyrmäävät työnantajien toiveet liittokohtaisista sopimuksista, joka vuonna 2007 osoittautuikin kohtalokkaan kalliiksi. Kokoomuksen lemmikki Sari Sairaanhoitaja ei voi olla palkkajohtaja.
B&V toivovat, että paikallinen sopiminen laajenisi vahvasti, kuitenkin yleissopimuksen puitteissa. Äkkiä ei tule mieleen ketään, joka ehdotusta vastustaisi. 
He jopa esittävät pääluottamusmiesten aseman vahvistamista ja työntekijöille paikkaa yritysjohtoon. Jos oikein muistan, niin yritysdemokratiaa vaadittiin kovasti 1970-luvulla – vasemmistossa.
Borg ja Vartiainen haastavat siis ennen kaikkea Elinkeinoelämän keskusliiton ja puoluetoverinsa Jyri Häkämiehen.

2. Työn tarjonnan lisääminen
Tämä jakso on copy-peistattu Vartiaisen sataan kertaan esittämistä kalvoista, joista olen sinänsä vahvasti samaa mieltä. On todella vakava ongelma, että Suomessa työssäkäyvien määrä ei ole lainkaan kasvanut 25 vuodessa, mutta elätettäviä on tullut lisää puoli miljoonaa. Ruotsissa työvoiman määrä on viime vuosina kasvanut lähes 300 000 hengellä.
Suurin ero on tietysti maahanmuutto. Ruotsi vastaanottaa maahanmuuttajia noin 100 000 vuosittain. Parhaassa työiässä (25-54-vuotiaista) noin 30 prosentilla on ulkomaalaistausta. Silti työllisyysaste on merkittävästi parempi.
Ei siis ihme, että B&V kehottavat luopumaan työntekijöiden maahanmuuton lopustakin saatavuusharkinnasta. Sehän koskee vain joitakin ammattikuntia. Epäilemättä ajatus on hyvä, jos vastaavasti lisätään resursseja sen valvomiseen, että vaikkapa siivoojiksi tulevia ei riistetä alemmilla palkoilla ja ehdoilla kuin mitä suomalaiset saavat.
Työhön osallistumisen aste on Suomessa perinteisesti matalampi kuin länsinaapurissa. 1970-luvulla tasa-arvotietoiset ruotsalaismammat veivät lapsensa päiväkotiin, jotta pääsevät itse työhön. Samaan aikaan Suomessa luotiin keskustan vaatimuksesta kotihoidontuki, joka houkuttelee äitejä jäämään kotiin, tai kuten Vartiainen muistettavasti sanoi: ihanaan velttoiluun.
Hallitus sopi jo kotihoidontuen jakamisesta äidin ja isän kesken. Päätös olisi edistänyt palkkatasa-arvoa suuresti. Kun vihreät ja vasemmistoliitto olivat jättäneet hallituksen, molempien puolueiden tavoitteisiin kuuluva päätös kariutui kristillisten lähtöuhkaukseen – hallitushan olisi menettänyt enemmistönsä.
Keskusta ei tingi kotihoidontuesta, joten B&V:n hyvä tavoite jää seuraavalta hallitukselta saavuttamatta. Toisaalta Juha Sipilän avaus, jossa naisvaltaisten alojen kustannuksia tasattaisiin kaikkien sairausvakuutuksen maksajien kesken, on erittäin hyödyllinen ja kannatettava – ja radikaalimpi kuin mitä R&V edes tohtiavat esittää.
Ruotsissa yli 55-vuotiaat osallistuvat työelämään selvästi enemmän kuin Suomessa. Siihen on olemassa yksinkertainen syy.
Ruotsissa noudatetaan irtisanomisjärjestystä, jossa pitkään olleiden työpaikka on suojatumpi kuin vasta tulleiden. Toisin kuin moni luulee, Suomessa tätä sääntöä ei ole.
Onko pääteltävä, että Borg ja Vartiainen haluavat kiristää Suomen irtisanomissuojaa?

3. Tuottavuuden parantaminen
Kuten sanottu, B&V eivät esitä mitään toimenpiteitä, koska Suomessa on ”toimiva markkinatalous ja innovaatiojärjestelmä”. Infrastruktuurista ja koulutuksesta pidetään huolta, samoin investoinneista tutkimukseen ja kehitykseen.
Outoa on, että R&V eivät ymmärrä julkisia investointeja juuri koulutukseen ja infrastruktuuriin tuottavina ja tuottavuutta lisäävinä toimina itsessään, vaan vain ”elvytyksenä”, johon on varaa vasta kun heidän ohjelmansa muutoin toteutuu. Tiet ja radat pysyvät kunnossa ihan itsekseen, homekoulut korjaantuvat magian avulla, pienet haltiat valvovat sähköverkkoja. Innovaatio-ohjelmat, korkeakoulujen ja yritysten yhteistyö, kaikki toteutuu ihan ilman julkista panostusta.

Kulutuskysyntä ja verotus
Kysyntä ei ylisummaan kiinnosta Borgia ja Vartiaista. He vaativat nollasopimuksia, ikään kuin sellaisia ei aivan ainutlaatuisella tavalla juuri Suomessa olisi ennestäänkin tehty. Samalla he viis veisaavat ostovoimasta, jolla pelastettaisiin palveluiden hupeneva kysyntä ja työllisyys.
Borgin ja Vartiaisen talous on ihmeellisen jämähtänyt, staattinen, systeemi. He eivät ajattele, että julkinen valta voi lisätä kysyntää ja talouden toimeliaisuutta (a) investoinneilla ja (b) verotuksen keinoin. Verotus jää vain seuraamaan muita toimia, eivätkä he käytä sitä työkaluna, joka vaikuttaa talouden dynamiikkaan ja elinvoimaan. 
Lopullinen arvio on tämä: Borgin ja Vartiaisen raportti on hyvä ja ytimekäs kuvaus niistä kansantalouden ongelmista, jotka Borgia ja Vartiaista kiinnostavat. Kovista lupauksista huolimatta se ei ole likimainkaan tarpeeksi radikaali Suomen talouden nostamiseksi nykyisistä vaikeuksista.
Olennaista on, että monipuolistamme vientimme rakennetta: sekä valikoimaa että asiakaskuntaa on laajennettava. On löydettävä menestysalat, ja myytävä yhä suurempi osa tuotteista suoraan kuluttajille – ja tässä nimenomaan Ruotsi on esikuvamme. On vahvistettava keskisuurten, erikoistuneiden ja korkeaan osaamiseen perustuvien vientiyritysten edellytyksiä.
Koska yhä suurempi osa lisäarvosta liittyy palveluihin, myynnin ja markkinoinnin kykyjä on kehitettävä. Ja merkittävin kasvuala on ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävä teknologia: uusiutuva, säästävä, kierrättävä, tehostava, puhdas ja puhdistava tuotanto.
On lisättävä keskiluokan ostovoimaa tuloveroa alentamalla, jotta palvelualoilla olisi työpaikkoja, jonne pienten lasten äidit voisivat ylipäätään palata.
Anteeksi, nyt eksyin aiheesta. Näistä Suomen kohtalonkysymyksistä Borg ja Vartiainen eivät puhu montaa sanaa, ehkä jopa vähemmän kuin Himasen tulevaisuusraportit.

Tulevaisuus ei ole tämän päivän jatke
B&V katsovat taloutta niin ohuen imupillin läpi, että näkökentästä katoavat melkein kaikki epävakaan tulevaisuuden muuttujat. Työ muuttuu, rahoitusjärjestelmä huojuu, geopolitiikka mullistuu. Tulevaisuus ei ole tämän päivän jatke.
Ehkä virhe oli kirjoittajien lähtökohdissa. Ekonomisti näet tietää, että talouden toimija tarvitsee kannustimen. Pekka Himaselle maksettiin hyvin, joten häneltä sai vaatia tuloksia. Borg ja Vartiainen eivät ottaneet palkkiota, joten heiltä ei voi edellyttää ihmeellistä suoritusta.
Borgin ja Vartiaisen raportti on ehdottomasti suositeltavaa luettavaa. Ja se on hintansa väärti.