Suomen Pankki elvytysrintamassa – entä Suomi?

1970-LUVULLA Neuvostoliiton johdon kommunikeoita luettiin mikroskoopin avulla: montako kertaa Suomen yhteydessä mainittiin luottamus, montako kertaa YYA.

Samanlaista sanansaivartelua on Euroopan keskuspankin tulkitseminen.

EKP:n neuvosto kokoontui eilen (4.12.) pohtimaan, mitä keskuspankki voisi tehdä taantumaan jämähtäneen Euroopan auttamiseksi. Pääjohtaja Mario Draghi on pitkään – ja myös puheessaan Helsingissä viime viikon torstaina – väläytellyt EKP:n ostavan eurooppalaisia arvopapereita noin 1000 miljardin edestä.

Mutta kuinka sitova lupaus voidaan tehdä? 

Sanamuoto intend (aikoa) on vahvempi kuin expect (odottaa). Tämän päivän kremlologit eli frankfurtologit olettavat, että ”aikominen” tarkoittaisi QE:n (Quantative Easing) eli Yhdysvaltain Fedin mallin mukaisen väljän ja yritysrahoitusta elvyttävän rahapolitiikan alkavan heti vuodenvaihteen jälkeen. Eritoten saksalaiset vastustavat tätä.

EKP:n 24-jäseninen neuvosto siis äänesti aikomisen ja odottamisen välillä.

Sattumaa tai ei, pääjohtajan kotimaan lehdet Corriere della Sera ja La Repubblica osaavat kertoa, että äänet jakautuivat ”aikomisen” hyväksi 18–6 tai 17-7. 

Yllätys ei ole, että saksalaiset, hollantilaiset sekä baltit äänestivät elvytystä  vastaan. Taloussanomien siteeraama saksalaislehti toteaa, että pankin johtokunta on jakautunut jyrkästi kahtia, mikä voi hidastaa "aikomista". Italialaiset kuitenkin ilahtuivat, että talouskurimaista Suomi on johdattanut Itävallan elvytysleiriin: Suomen Pankin Erkki Liikanen tukee Draghia, samoin virkaveli Ewald Nowotny.

Ideologinen raja ei kulje siis enää pohjoisen ja etelän välillä, vaan piirtyy nyt Suomenlahteen.

OLENNAISTA tietenkin on, missä mittakaavassa ja miten tarmokkaasti EKP ryhtyy elvyttämään. 

Öljyn hinnan halpeneminen laskee euroalueen inflaatio-odotukset lähes nollaan (joskin piristänee talouskasvua). Ilmaan heitetty 500 miljardin osto-ohjelma ei taida nostaa euroaluetta lähelle kahden prosentin tavoitetta. Kun siis QE1 pannaan liikkeelle, valmistaudutaan QE2:een ja varmaan QE3:een.

Tähän viittaa se, että Draghin mukaan lukuisista eri keinoista jo keskusteltiin eilisessä kokouksessa.

EKP on jo ilmoittanut hankkivansa taseeseensa ABS-yrityslainoja – mutta kelvollisia arvopapereita on tarjolla niin vähän (kuten kirjoitin jo 25.9), että ne kattanevat vain 10 prosenttia ostotarpeesta.

Joten – tättärää! – EKP on pakotettu ostamaan suoraan jäsenmaiden valtionvelkaa.

EDESSÄ on siis iso vääntö, joka takuulla päätyy Saksan perustuslakituomioistuimeen ja myös Suomen eduskuntavaalikeskusteluun, koska EU:n perussopimuksen 125 § kieltää jäsenmaiden rahoituksen. Nuupahtaneeseen Timo Soiniin isketään kerralla uutta virtaa.

Täysimittainen QE-ohjelma tarkoittaisi käytännössä yhteisvastuullista velkaa, eurobondia, jota jäsenmaat vastustavat – etunenässä Suomi.

Jos haluaa tikulla kaivaa, voi väittää, että Suomen Pankin linja on käytännössä toinen kuin Suomen hallituksen, joka suhtautuu yhteisvastuuseen selvän kielteisesti. 

Suomi välttää kaikin voimin ottamasta virallisesti kantaa EKP:n toimiin. Olosuhteet varmaan pakottavat hallituksen tähän strutsismiin, mutta voivatko kokoomus ja SDP pitää yhteisvastuun pimennossa koko vaalikampanjan ajan?

Riski on, että raaka totuus valkenee kansalaisille juuri ennen äänestyspäivää – kuten Portugalin tukipaketti huhtikuussa 2011. Ja jos perussuomalaiset (ja keskusta) pääsevät syyttämään hallitusta pimityksestä ja määrittelemään koko asian omalla tehokkaalla retoriikallaan, Alexander Stubb ja Antti Rinne joutuvat vaikeuksiin.

Veikkaan siis, että hallitus toivoo hartaasti EKP:n lykkäävän valtionvelan ostamista ainakin kesään. Muussa tapauksessa Suomi joutuu vastustamaan sitä äänekkäästi. Niin kauan, kuin QE ei ole konkretiaa, voidaan olla ja elää kuin sitä ei olisi ja tulisi.

Ikävä kyllä jossakin on aina vaalit. Eurooppa ei elvy, ei sitten millään.