tiistai 3. huhtikuuta 2012

Saksan talouslinjalla on pitkät juuret

Helsingin Sanomat, Vieraskynä 2.4. 2012
Saksalta odotetaan euroalueen rahoituskriisissä johtajuutta, mutta niin muilla euromailla kuin markkinoiden toimijoillakin on vaikeuksia ymmärtää liittokansleri Angela Merkelin linjaa.
Tammikuussa Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) arvosteli Saksan vaatimusta, jonka mukaan EU-maiden rakenteellinen alijäämä on pakotettava pienemmäksi kuin 0,5 prosenttia kansantuotteesta. Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman taas on kummastellut, miksi Saksa keskittyy budjettikuriin, kun kriisin ratkaisuja tulisi etsiä toisaalta.
Yksi syy hämmennykseen on se, että maan ulkopuolella ei tunneta saksalaisen talousajattelun pitkää linjaa, ordoliberalismia. Eurooppalaiset kumppanit keskittyvät Saksan mahtiasemaan, jota sen pitäisi samanaikaisesti käyttää rahaliiton hyväksi ja olla käyttämättä EU-maiden tasa-arvon säilyttämiseksi. Ristiriitaisten odotusten keskellä Merkel luovii linjallaan, joka pyrkii pelastamaan euron – saksalaisin ehdoin.
Toisen maailmansodan jälkeen Länsi-Saksassa ei ollut enää paluuta natsivallan aikaiseen vahvaan keskushallintoon ja valtiolliseen ideologiaan. Toisaalta hallitsematon markkinatalous, joka huipentui vuoden 1929 pörssiromahdukseen, oli ollut nostamassa Hitleriä valtaan.
Tuleva liittokansleri Ludwig Erhard julisti vuonna 1948, että uuden valtion oli löydettävä tiensä "anarkian" ja "kollektivistisen termiittiyhteiskunnan" väliltä. Saksalainen ratkaisu oli valtiojohtoinen liberalismi.
Ordoliberalismi on saanut nimensä vuonna 1948 perustetusta Ordo-aikakauskirjasta (Jahrbuch für die Ordnung von Wirtschaft und Gesellschaft), jonka tekijät olivat olleet osallisia myös Weimarin tasavallan luhistumisessa vuonna 1933. Filosofi Michel Foucault näki Länsi-Saksan erikoisena poliittisena innovaationa: valtio luotiin tyhjästä talouden ehdoilla, talouden tarpeisiin.
Ordoliberaalit kehittivät 1800-luvun liberalismia kahdella tavalla. He eivät uskoneet, että markkinat toimivat luonnontilassa ja tuottavat itsestään parhaan tuloksen, vaan valtion oli säänneltävä, valvottava ja ohjattava kilpailua.
Kilpailusta tuli pyhä periaate. Sen piti estää inflaatio, jonka muisto 1920-luvulta pelotti ja pelottaa nykyäänkin. Tehokas sisäinen kilpailu heijastui ulkoiseen kilpailukykyyn. Saksan vientiteollisuus sai aikaan "talousihmeen".
Aiempi liberalismi ei ordoliberaalien mielestä myöskään ottanut riittävästi huomioon vapaiden markkinoiden aiheuttamaa sosiaalista vahinkoa. Työväenkin piti saada neuvotella työehdoista ja jakaa talouskasvun tulokset.
Kristillisdemokraatit ristivät järjestelmän sosiaaliseksi markkinataloudeksi ja vetivät siihen mukaan vasemmiston. Sosiaalidemokraattien Karl Schiller – tuleva valtiovarainministeri – linjasi vuonna 1953: "Niin paljon kilpailua kuin mahdollista, niin paljon suunnittelua kuin välttämätöntä." Puolue luopui tuotantovälineiden sosialisoinnista jo vuonna 1959.
Liittotasavallassa siis saavutettiin konsensus vaurastumisen politiikasta lähes kaksikymmentä vuotta ennen Suomea.
Muu maailma pitää Saksan menestystekijänä yksioikoisesti maan teollis-teknistä ylivoimaa. Monet saksalaiset taas kiittävät ennen kaikkea yhteiskunnallista järjestelmäänsä, joka on osoittanut voimansa myös viime vuosien finanssikriisissä. Saksan suhteellinen asema on vahvistunut: kauppataseen ylijäämä oli viime vuoden lopussa huikeat 158 miljardia euroa.
Vaikka järki sanoo, että vienti tyrehtyy, jos muu Eurooppa lamaantuu, valtaosa saksalaisista ei halua rahoittaa Etelä-Euroopan maita, saati suostua eurobondeihin. Tässä itsetyytyväisyydessä unohtuu, että miljardituilla pelastetaan vaikeuksiin ajautuneita saksalaispankkeja, vaikka rahojen näennäinen määränpää on "kuriton ja laiska" Kreikka.
Yleensä ordoliberalismi määritellään osaksi uusliberalistista ajattelua. Saksan mallin edustajat kuitenkin vastustavat jyrkästi angloamerikkalaista libertaristista suuntausta. He pitävät sitä virheellisenä, sillä markkinat eivät voi toimia ilman vahvaa valtiota eivätkä globaalit markkinat ilman määrätietoista Euroopan unionia, ja vaarallisena, sillä markkinoiden rajaton valta johtaa aina maailmaa järisyttäviin kriiseihin.
Ordoliberalismin keinoihin kuuluvat tiukat säännöt ja kuritoimet, jotka rajoittavat poliittista päätösvaltaa ennakolta. Euroopan rahaliiton määräykset budjettivajeista ja velkaantumisesta ovat tämän ajattelun tuotoksia, samoin tietenkin Saksan ajama uusi talouskurisopimus.
Tiukat säännöt suojelevat myös palkansaajia. Saksalainen irtisanomissuoja on paljon vahvempi kuin suomalainen, kuten Nokia sai huomata sulkiessaan Bochumin-tehtaansa ja Outokumpu hankkiessaan Thyssen-Kruppin terästuotannon.
Sääntöihin sitoutuminen on taannut Saksan vaurauden, mutta ulkopolitiikan keskeisiksi välineiksi sopimukset eivät riitä. Ne ovat epäuskottavia ja liian jäykkiä. Kriisitilanteessa esimerkiksi Euroopan keskuspankin toimintavaltuuksien ei pitäisi olla kiveen hakattuja.
Ankarat säännöt myös kaventavat kiistatta demokratiaa. Se, mikä oli hyväksi Saksalle, ei välttämättä ole hyväksi Euroopalle.
Suomen sanotaan usein siirtyneen kohti amerikkalaismallista uusliberalismia, mutta yhtä hyvin voi väittää, että Suomi on entistä ordoliberaalimpi maa. Suomessa vain edettiin päinvastaisessa järjestyksessä kuin Saksassa.
Saksassa talouspolitiikan suunta päätettiin 60 vuotta sitten ja sen menestys synnytti konsensuksen. Suomessa taas 1990-luvun lama luhisti konsensuksen ja talous vapautui sen kummemmin suunnittelematta.

6 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus joka selvensi Saksan toimintaa Euroopan talouskriisin aikana.

    Samalla se paljastaa syyn, miksi Euroopalla on jatkossakin suuria vaikeuksia yhteisvaluuttansa kanssa. Ordoliberalismin yhtenä keskeisenä ajatuksena on yritysten tehokkuuden parantaminen kilpailun avulla. Tässä Saksa on onnistunut erinomaisesti kuten sen kauppatase osoittaa. Euroalueen sisällä tämä näkyy niin, että eteläisen Euroopan yritykset tarvitsevat noin 30 prosenttia suuremman työpanoksen kuin saksalainen yritys saman tuotteen tekemiseseen. Saksa yksinkertaisesti kilpailuttaa hengiltä eteläiset kumppaninsa.

    Jotta haave edes jossain määrin yhtenäisestä Euroopasta voisi toimia, tarvittaisiin yhteinen ideologia vahvemman integroitumisen perustaksi, olkoon se sitten ordoliberalismi tai joku muu. Jos ainoa yhdistävä tekijä Euroopassa on yhteinen valuutta, niin yhtälö ei voi toimia, vaan lopputuloksena on hajoaminen.

    Yhteisen eurooppalaisen ideologian kehittäminen ja siihen sitoutuminen on taas pitkällinen prosessi, johon kasvaminen vie helposti kymmiä vuosia. Siihen saakka on siis pärjättävä muilla keinoin. Palomuureja joudutaan pönkittämään vielä useita kertoja ennen kuin valo tunnelin päästä alkaa kajastaa.

    VastaaPoista
  2. Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa sopeuduttiin "natsivallan" aikaiseen vahvaan keskushallintoon ja valtiolliseen ideologiaan.

    Mitä muuta osoittavat Finnair, Ilmarinen, Yle, EK, SAK jne. sekä nykyinen seurakuntanuorten hallitus?

    Mauno Koivisto oli rintamalla pitänyt isoa kirjaa rintataskussa ja siellä se ilmeisesti on yhä joten perässähiihtäjät eivät ole sitä avanneet. Nykysilmillä luettuna kun tukka nousisi monin paikoin pystyyn.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Timolle kirjoituksesta, poikkea joskus täälläkin: http://turmiojaperikato.blogspot.com/

    Tai oikaise suoraan esimerkiksi tänne: http://turmiojaperikato.blogspot.com/2012/03/aikamme-ajattelijoita-bisnes.html

    VastaaPoista
  4. Jos laittaa linkin ison kirjan hiuksia nostattaviin kohtiin, niin saa vaikka minkälaisia vastaväitteitä. Että semmoinen Yle.

    VastaaPoista
  5. Med ja mitt -bestämmande ja -bestimung suomennettiin, jos lainkaan, "myötä" eikä kanssa eli yhdessä päättämiseksi. Ruotsin kansankodissa ja Saksan nationalismissa yhdenvertaisuus kansantalouden työmaalla ja ruokapöydässä alkoi ennen ennen sotaa ja jatkui. Molemmat olivat juuriltaan ylimysvaltaisia joissa kuitenkin alentuvasti alimmaisista kannettiin kristilisperäistä vastuuta ja nähtiin se myös yläluokan etuintressin mukaiseksi.

    Saksassa oli 1800-luvulta paneuduttu intellektuaalisesti yhteistalouden kehittämiseen entisen merkantilismin eli herrasluokan etuoikeuksien edistämisen sijaan. Näistä tuli sitten politiikkaa ja uudeksi luovaa todellisuutta Bismarckin ja talletus-liikepankki / tehdas-kartelli perustamisten -ja menestymisten kautta. Rahaa varattiin kasvuun ja kehittämiseen.Muu jaettiin työväelle. Ja ymmärretiin että ihminen on muutakin kuin työvoimayksikkö.

    Ruotsissa älyköt pohtivat niin ikään yhteiskuntapolitiikan kysymyksiä yhteisvaurastumisen vinkkelistä. Ja heistä tuli sosiaalidemokratian opettajat. Täytäntöönpanijoita olivat suuremmoisimmillaan Wallenbergit -alkaen Itä-Intian kauppalaivan pastorista -oma kaupintavarasto kauhtanan liepeissä jatkuen pojissa, sinäkin vuorineuvoksena joka jeepillä ajellen näytti kamppailuhenkeä ja joka sukukokouksissa teroitti moderin aikakauden spirittiä
    kaataa vanhat tehtaat surutta ja luoda aina vaan paremmat sykli sykliltä.

    Ero Suomeen on se,että noissa yhteiskunnissa omat miehet funtsivat ja kiistelivät mitä tehdä ja miksi. He tulivat tehneeksi sen meidänkin puolestamme.Kopioimme valmista ja kuroimmekin kaulaa kiinni päätä huimaavaa vauhtia. Nyt kun ei ole edellä kulkeneitten koeteltua esikuvaa jäljennettävänä,vaan pitäisi kuulla omaa tuntoa, harjoittaa päässälaskelmointia ja sisälukea, niin kopiotietoon ja tiivistelmä-oppikirjoihin veltostunut opetettu jengi on ihan äimänä. Surkean paljaana ja korjaamattomana asiantila minusta näyttäytyy siinä, ettei edes sellainen henki kuin Timo Harakka ole kelvollinen kysymään keisarin vaatteista. Tai että olisiko kavennetun teorialuoman ulkopuolella talouselämää -kuten näyttäisi.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. Ns. Taxellin uudemman paradoksin mukaan, jos Suomessa haluaa julkisuutta ajatuksilleen, pitää olla sinut suurten lukujen kanssa; pitää osata käytellä isoja rahoja.

    VastaaPoista

Jatka keskustelua!

Tunnisteet

10 kirjaa rahasta (3) 1989 (1) 1990-luvun lama (1) 2009 (1) 2010 (1) 70-luvun tv-sarjat (1) A-Studio (1) Aalto-Setälä Pauli (1) Aamulehti (3) ABS (2) Adiga Aravind (2) Aho Esko (8) Ahtisaari Martti (1) Airisto Lenita (2) Ajankohtainen kakkonen (1) Ajankohtaisen kakkosen homoilta (2) Akerlof George A. (1) Aktia (1) Al Qaida (1) Ala-Nissilä Olavi (1) alaluokan synty (1) Alanko-Kahiluoto Outi (1) Aleksanteri II (1) alijäämä (1) Alkio Mikko (1) Allen Woody (1) Allianssi (1) Alma (1) Ambea (1) Amma Äiti (1) ampuma-aselaki (1) ANC (1) Ankersmit Frank (1) Ankka Aku (3) Antonova Irina (1) Apple (1) Apunen Matti (4) arabikevät (1) Areva (1) Arhinmäki Paavo (1) Arla (1) Arola Heikki (1) Arvonen Jori (1) arvonlisävero (1) arvopaperistaminen (1) aseiden säilytys (1) Asser et Turnbull (1) asset-secured bond (1) Asuntolaina (1) Atlantic Monthly (1) Atria (1) Atta Muhammed (1) Attendo (1) Augustus International (1) austerity (4) Baby Friendly Hospital (1) Backman Jouni (1) Balzac Honoré de (2) Bank of America (1) Barnier Michel (1) Barroso José Manuel (1) BC Nokia (1) Becker Gary (2) Berliinin muurin murtuminen (1) Berliln Isaiah (1) Berlusconi Silvio (1) Bernadotte Estelle (1) Bernanke Ben (1) Berner Anne (1) Bharat Krishna (1) biodiesel (2) Bitterlich Joachim (1) Blanchard Olivier (2) Bono (2) Borg Anders (1) Bratislava (1) Breivik Anders Behring (2) Brown Gordon (2) Brown James (1) Bryssel (1) Buddenbrookit (1) bullshit (1) Bunga Bunga (1) Burlesconi Silvio (1) Bush George W. (1) Cameron David (1) Carema (1) Cassidy John (1) Christensen Lars (1) Churchill Winston (2) Chydenius Anders (1) Chydenius Antti (1) Citigroup (1) Claes Willy (1) Clinton Bill (1) Coca Colan lisäaineet (1) Crybabies (1) Darling Alistair (1) Darwin Charles (2) Davos (1) De Grauwe Paul (2) deflaatio (2) Defoe Daniel (1) DeLillo Don (1) DeLong Brad (1) Delors Jacques (1) demokratia (1) Demos (1) Diktonius Elmer (1) Dinkespiel Ulf (2) doping (1) Dostojevski Fjodor (1) downshifting (1) Draghi Mario (2) ECB (1) EDP (1) eduskunta (5) eduskuntavaalit (2) Egypti (1) Einstein A-Go-Go (1) Einstein Albert (1) EK (2) Ekenäs BB (1) EKP (7) Elinkeinoelämän keskusliitto (2) Elinkeinoelämän valtuuskunta (1) Elonen Piia (1) elvytys (2) eläkeikä (2) eläkeiän yläraja (1) eläkeuudistus (2) Emu (5) ennusteet (1) EPP (1) Erhard Ludvig (1) Erkko Aatos (2) Ersboll Niels (1) ERVV (2) ESM (1) Espanja (3) Etelä-Afrikka (1) Etla (2) EU (8) EU-jäsenyys (1) EU-jäsenyysneuvottelut (2) EU-komissio (12) EU-maatalouspolitiikka (1) EU-vaalit (1) Euraasian liitto (1) euroalue (3) eurobondit (2) eurokriisi (16) Euroopan investointipankki (2) Euroopan keskuspankki (7) Euroopan parlamentti (3) Eurooppa (1) Eurostat (1) Eurovaalit 2014 (1) EVA (1) EVL (1) EVM (1) Facebook (1) Fadayel Eveline (1) Fallows James (1) Fama Eugene (1) Fassbinder R.W. (1) Fennovoima (2) Financial Times (2) Finanssialan keskusliitto (1) finanssijärjestelmä (2) finanssikriisi (8) Fortum (2) Forum 24 (1) Forum24 (1) Foucault Michel (1) Friedman Milton (5) Fukushima (1) fundamentalismi (1) Gad Marius (1) Galbraith J.K. (1) Galilei Galileo (1) globalisaatio (1) gogo (1) Gogol Nikolai (1) Goldman Sachs (3) Google (1) Graeber David (1) Graham Phil (1) Grahn-Laasonen Sanni (1) Great depression (1) Greenspan Alan (3) Haanpää Pentti (1) Haaparanta Pertti (2) Haavikko Paavo (1) Haavisto (1) Haavisto Heikki (4) Haavisto Pekka (3) Habermas Jürgen (1) Haikala Eino (1) Haiti (1) Hakkarainen Teuvo (3) Hakola Juha (1) Halla-aho Jussi (3) hallintarekisteri (1) hallintarekisteri  Harmaa talous (1) hallitus (1) halloween (1) Halme Tony (3) Halonen Tarja (8) Hamlet (1) Hanhi Hannu (2) Hardin Garrett (1) Harju Ilkka (1) Harle VIlho (2) Hautala Heidi (4) Hayek Friedrich (1) Hazard Kaarina (2) Heinäluoma Eero (5) Heiskala Risto (2) Hellman Heikki (1) helluntaiseurakunta (1) Helsingin Sanomat (3) Helsingin Kaupunginkirjasto (1) Helsingin Sanomat (13) Helsinki Seagulls (1) henkirikokset (1) Henkirikostilasto (1) Herlin Antti (1) Herlin Ilkka (1) Herlin Niklas (1) Herlin Pekka (1) Hernesaari (1) Herodotos (1) Hietanen Risto (1) hiihto (1) Hiihtoliitto (1) Hiilamo Heikki (1) Himanen Pekka (4) Hirschman Albert O. (1) Hirvonen Markku (1) Hitler Adolf (1) HK Scan (1) Holappa Lauri (1) Holland Heidi (1) Hollande François (1) Holmberg Kalle (1) Holmström Bengt (1) Holvas Jakke (1) Honka Matti (1) Honkapohja Seppo (1) HS raati (1) Hu Jintao (1) Hufvudstadsbladet (2) HUS (1) Hyvinkää (2) HYY (1) Häkämies Jyri (3) Hämäläinen Unto (1) Härmälä Esa (2) Ihalainen Lauri (1) IK Kapital (1) ikärasismi (1) Ilaskivi Raimo (1) ilmastonmuutos (3) Image (1) IMF (8) Indignados (1) Indonesia (1) investointipankit (1) iPad (1) Irlanti (4) ironia (1) irtokarkki (1) ISMA (1) Italia (2) Itsemurhat (2) itsenäisyyspäivä (1) Itä-Häme (4) Itä-Suomen yliopisto (1) Jaakonsaari Liisa (1) Jackson Hole (1) Jackson Michael (1) Janne Kuutio (1) Japani (1) Jeskanen-Sundström Heli (1) Ji Yuemei (1) Joenpelto Eeva (1) johdannaiset (1) Jokela (1) Joku Anneli (1) Jotuni Maria (1) joulu (1) Joulupukki (2) JSN (1) julkinen sektori (1) Julkisen Sanan Neuvostoliitto (2) Jumala (1) Juncker Jean-Claude (3) Jungner Mikael (3) Jusula Jukka (1) Jyväskylän yliopisto (1) Järvi Antti (1) Jätevesiasetus (1) jääkiekko (1) Jäätteenmäki Anneli (1) K-kauppa (1) Kaarenoja Vappu (1) Kahneman Daniel (1) Kailajärvi Hannu (1) Kakkonen Kyösti (2) kalapuikot (1) Kaleva (1) Kalli Timo (2) Kallis Bjarne (2) Kalpala Asmo (1) Kaltiokumpu Oiva (1) Kambodzha (1) Kanaria (1) Kanerva Ilkka (4) Kangas Olli (1) Kangasharju Aki (1) kansalaisuus (1) kansallispuistot (1) kapitalisaatiosopimus (1) kapitalismi (3) Karhinen Reijo (1) Karjalainen Ahti (1) Kaskeala Juhani Tuomioja Erkki (1) Katainen Jyrki (21) Kauhajoki (1) Kauppakorkeakoulu (2) Keaton Buster (1) Kehittyvien Maakuntien Suomi (2) kehitysapu (2) Keinoelämän keskusliitto (1) Kekkonen Urho (3) Kela (2) kello (1) kerjääminen (1) Keskuskauppakamari (1) keskuspankki (1) keskusrikospoliisi (1) keskusta (2) keskustanuoret (1) Keskustapuolue (5) kestävyysvaje (1) Keynes J.M. (3) Kianto Ilmari (1) Kiasma (1) Kiljunen Kimmo (1) kilpailukyky (1) Kimanen Seppo (1) King Mervyn (1) Kinkel Klaus (2) kirjasto (1) Kirkko (1) kirkosta eroaminen (2) Kiviniemi Mari (5) Klimenko Viktor (1) Klondyke (1) Kobe (1) Kohl Helmut (2) Koijärvi (1) Koivisto Mauno (2) Kokkola (1) kokonaiskysyntä (1) kokoomuksen nuorten liitto (1) Kokoomus (11) Koljatti (1) kolmikanta (1) Kone (1) Kontio Kari (2) Korhonen Jarmo (1) koripallo (1) korkeakoulut (1) Korkman Sixten (4) Korpi Rauno (1) Kortelainen Anna (2) Kosken Kanava (2) Kouri Pentti (1) Kreikka (13) Kreml (1) Krim (1) Krugman Paul (3) Kuhn Thomas (1) Kullberg Rolf (1) kulta (1) Kuntien eläkevakuutus (1) Kuvaja Sari (1) Kylliäinen Antti (1) käsitehistoria (1) käsittämättömät lyhenteet (1) Laakkonen Yrjö (1) lama (2) Lama Dalai (1) Lamassoure Alain (1) Lapin Kansa (6) lapsilisät (1) Latvia (1) Lehman Brothers (4) Lehman sisters (1) lehmä (1) Lehtinen Lasse (1) Lehtomäki Paula (1) Leigh Daniel (1) leikkaukset (1) leikkaus (1) Lepakko (1) leppoistaminen (1) leverage (1) LFA (1) liberalismi (1) Liikanen Erkki (12) Lillehammerin olympialaiset (1) Lillqvist Katariina (1) Linden Suvi (1) Linna Väinö (1) Lintilä Mika (1) Lipponen Paavo (5) London School of Economics (2) Long Term Capital Management (1) Louekoski Matti (1) Lucas Robert (1) lukeminen (1) Lukuviikko (1) Luoton loppu (1) luottoluokittajat (1) Luxemburg (1) Lähde Jussi (1) Länsi-Uusimaa (1) Maahanmuutto (3) maailmanmestaruus (1) maanjäristys (1) Maaseudun tulevaisuus (1) maatalouspolitiikka (1) Madoff Bernie (2) Mallander J.O. (1) Malthus Joseph (1) Mandela Nelson (2) Mann Thomas (2) Mannerheim (1) markkinat (2) markkinayhteiskunta (3) Martta (1) Martti (1) Marx Karl (1) Maskun kalustetalo (1) Mbeki Thabo (1) MedOne (1) Mehiläinen (1) Mendel Grigori (1) Meri Veijo (1) Merkel Angela (2) Mermaid (1) Merrill Lynch (1) Metalliliitto (2) metsästys (1) Miami Heat (1) Mickelsson Max (1) Mikkkeli (1) minimipalkkas (1) Minna Ruckenstein (1) Minsky Hyman (1) Mitro Isä (1) Mokka Roope (1) Monti Mario (1) moral hazard (1) Mosambik (1) MTK (1) Mubarak Hosni (1) Mussolini Benito (1) Müller Heiner (1) Myllylä Mika (1) Münchau Wolfgang (1) Münchhausen paroni (1) Myyrmanni (1) Mäkinen Kari (1) Männistö Lasse (1) Naxos (1) Neste OIl (2) Neuvonen Aleksi (1) Neuvostoliitto (3) New Yorker (3) Newsweek (1) Niinistö Sauli (5) Niniistö Sauli (1) Njassa (1) Noitaympyrä (1) Nokelainen Petteri (1) Nokia (3) Norberg Johan (1) Nordea (7) normitalkoot (1) Nova (1) Nowotny Ewald (1) Nummisuutarit (1) nuorisotyöttömyys (1) Nuorkansallinen vapaussäätiö (1) Nykyri Ilona (1) näkymätön käsi (1) Näkymätön Mies (1) Obama Barack (1) Occupy Wall Street (1) Oddson David (1) OECD (1) Oikeusministeriö (1) oikeustoimikelpoisuus (1) Oinonen Pentti (1) Okko Paavo (1) OKM (1) Olkiluoto 3 (1) Onninen Suvi (2) OP-Pohjola (1) Oreck Bruce (1) Orivesi (1) Otava (1) Outokumpu (1) Paasikivi Juho Kusti (1) pakolaisuus (1) Palme Olof (1) palmuöljy (2) Palonen Kari (1) Pangalos Theodoros (1) pankkivero (1) Papandreou George (2) parlamentarismi (1) parlement (1) Pasanen Tauno (1) Patomäki Heikki (1) Paul Krugman (1) Paulson Hank (1) Pekka (1) Pekkala Ahti (1) Pekkarinen Jukka (3) Pekkarinen Mauri (3) Pelle Miljoona (1) Peltomäki Jukka (1) Pentikäinen Mikael (1) Penttilä Risto E.J. (1) Perheyritysten liitto (1) perintövero (1) Persson Göran (1) Pertti Haaparanta (1) peruskoulu (2) Perussuomalaiset (10) perustulo (1) perustuslaki (1) Pesonen Janne (1) Peston Robert (1) Pietikäinen Sirpa (1) Pietinen Kimmo (1) Piga Gustavo (1) Pihlström Antti (1) piispat (1) Pikkarainen Pentti (1) Pinochet Augusto (1) Plötz Alfred (1) Polanyi Karl (5) poliisi (1) politiikka (1) politrukki (1) Pori (1) Portugali (3) presidentinvaalit 2012 (1) presidentti (2) Prodi Romano (1) protesti (1) provokaatio (1) Puerto de la Cruz (1) Pula-aika (1) Pulliainen Erkki (1) Puntarpää (1) Putin Vladimir (3) Putkonen Matti (3) Puu Anna (1) Puustjärvi Anna (1) pyramidi (2) Pyykkö Mirja (1) Pyörälä Mika (1) Päihdet-Häme (1) pääministeri (2) pääomavero (1) pörssi (2) QE (4) Radio City (1) Radio Suomi (1) Raeste Juha-Pekka (1) raha (2) rahaliitto (1) Rahan kulttuuri (1) rahapolitiikka (1) Rahkonen Keijo (1) rahoitus (2) rahoitusmarkkinavero (1) Rajan Raghuram (1) rakenneuudistus (1) rasaismi (1) Ratsia (1) Ratzel Friedrich (1) RBS (1) Reagan Ronald (1) Reding Viviane (1) Rehn Olli (14) Rehula Juha (2) Reinhardt Carmen (1) Relander Jukka (2) Retuperän WBK (1) Reunanen Esa (1) Riihilahti Aki (1) Rinne Antti (1) Rogoff Kenneth (1) Rojola Lea (1) Romania (1) Roos JP (3) Round Robin (1) Ruokonen Pertti (1) Ruotsi (1) rusinapulla (1) ruuan alv (1) Ruutu Tuomo (1) Rämö Aurora (1) Räsänen Jari (1) Räsänen Päivi (2) S-ryhmä (1) S&D (1) Saarikoski Pentti (1) Saarikoski Saska (2) Saarinen Esa (1) Saga (1) Sairaanhoitaja Sari (1) SAK (3) Saksa (1) Salama Hannu (1) Salmela-Järvinen Martta (1) Salo (1) Salo Petri (1) Salo Sinikka (1) Salolainen Pertti (2) Salon Seudun Sanomat (5) Salonen Ahti M. (1) Sampo (3) San Antonio Spurs (1) Sanoma Oy (2) Sarasvuo Jari (3) Sasi Kimmo (2) Satakunnan Kansa (5) Satuli Antti (2) Sauli Mikko (1) Sauri Pekka (1) Savon Sanomat (1) Schiller Karl (1) Scholes Myron Kuparinen Susanna (1) Schulz Martin (1) SDP (13) Sehr Schnell (1) seksi (1) seniokratia (1) Shakespeare William (1) Sichuan (1) sienestys (1) Simon John (1) Sinnemäki Anni (2) Siola Anna (1) Sipilä Juha (4) Smith Adam (2) SMP (1) Snellman J.V. (2) Soini Timo (18) Soininvaara Osmo (1) Solidium (1) SONK (1) Soros George (2) Sovala Markus (1) Spotify (1) SSS (1) Standard's & Poor (1) Stanley O´Neal (1) Stern Nicholas (1) Stiglitz Joseph (1) STM (1) Stoltenberg Jens (2) Stoppard Tom (1) strategia (1) strutsi (1) Stubb Alexander (11) Sukari Toivo (2) Sulkunen Sari (1) Summers Lawrence (2) Sundbäck Veli (3) Suomen Kirjastoseura (1) Suomen Kuvalehti (1) Suomen Kuvalehti Saarikoski Saska (1) Suomen pankki (7) Suomen RH-yhtiöt (1) Suomen Tietotoimisto (1) Suomen Yrittäjät (1) Suomenlinna (1) Suomi (2) Suomi-Soffa (1) Superman (1) Surowiecki James (1) surrealismi (1) Suupohjan Osuuspankki (1) Suuri kiristys (5) Suuri lama (1) suurtyöttömyys (1) Sveitsi (1) synnytysosasto (1) Syrjälä Hanna (1) syrjäytyminen (1) Sähkönkulutus (1) sääntely (1) säästäminen (1) Söderblom Erik (1) Söderman Jacob (1) Taalasmaa Seppo (1) taantuma (2) Taipaleenmäki Marika (1) Taleb Nassim Nicholas (1) talous (3) Talouselämä (6) talouskriisi (1) talouskuri (1) talouspolitiikka (1) taloustiede (1) Tammisaari (1) Tapiola (1) tasa-arvo (3) teknologia (1) TEM (1) Tenavat (1) Tennilä Esko-Juhani (1) Teresa Äiti (1) Tervo Jari (1) Tett Gillian (1) Teuva (1) Thaler Richard (1) Thatcher Margaret (2) The Economist (1) Tilastokeskus (2) Timo Kallinen (1) TINA (1) TLTRO (1) Toivanen-Koivisto Maarit (1) Torpan Pojat (1) Townsend Joseph (1) Tragedy of the Commons (1) tranche (1) Trichet Jean-Claude (1) Triton (1) Troikka (1) Troyan Carlo (1) Tsakalotos Euklides (1) Tsipras Alexis (1) tsunami (2) Tunisia (1) Tuomioja Erkki (6) tuottavuus (1) Turhapuro Uuno (1) Turhuuksien rovio (1) Turkka Jouko (2) Turkki Teppo (1) Turun kauppakorkeakoulu (1) Turun NMKY (1) Turun Sanomat (1) Turunen Taisto (2) Tutu Desmond (1) TVO (1) tyhmyys (1) työttömyys (3) tähtisadetikku (1) Uimonen Risto (3) Ukkola Tuulikki (1) Ukraina (1) ulkoisvaikutus (1) Urho Ulla-Marja (1) Urpilainen Jutta (8) Uschanov Tommi (1) Utöya (1) uusi vuosi (1) Uusipaavalniemi Markku (1) uusiutuva energia (1) uusliberalismi (1) vaalirahoitus (2) Vakaus- ja kasvusopimus (1) Val(t)io (1) Valio (1) Valkoinen tiikeri (1) Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (1) valtiontalous (1) valtionvelka (5) valtiovarainministeriö (4) van Duyn Aline (1) Vanhanen Matti (12) Vapaavuori Jan (1) Varma (1) Vartiainen Juhana (4) Vartiosaari (1) Vasemmistoliitto (1) vasemmistonuoret (1) Vasikkasaari (1) velka (1) velkaantuminen (1) velkapopulismi (1) Venäjä (1) veronkierto (3) veroparatiisi (3) veropohja (2) Verotus (1) verovähennys (1) Viheriälaakso J.V. (1) vihreät (3) Viinanen Iiro (5) Vilkuna Pekka (1) Vimärirotta (1) Virén Lasse (1) Virkkunen Henna (1) Virkkunen Janne (1) Virolainen Johannes (2) Virolainen Kyllikki (1) Virtanen Pertti (1) Vistbacka Raimo (1) vivutus (1) VM (1) von Plötz Hans (1) voodoo (1) Välijärvi Jouni (1) Väyrynen Paavo (2) Väätäinen Juha (1) Wahlroos Björn (13) Walhbeck Ville (2) Wall Street (1) Wallin Stefan (2) Ware Marilyn (1) Wettenhovi-Aspa Sigurd (1) Whately Richard (1) Wibble Anne (2) Wikileaks (1) Wikipedia (1) Williamson David (1) WinCapita (2) Wolfe Tom (1) WSOY (1) Yale (1) Ydinvoima (4) Yhdysvallat (1) Yhdysvaltain lähetystö (2) yhteisvastuu (2) yhteisövero (1) Ykkösaamu (1) Yle (1) yleinen asevelvollisuus (1) yleislakko (1) Yleisradio (3) yliopisto (1) Ylioppilaslehti (3) Ylönen Matti (1) ympäristöministeriö (1) Yrjö-Koskinen (1) YYA (1) Zizek Slavoj (1) Zyskowicz Ben (3) Älä ruoki lamaa (1) ärräpussi (1) Äänekosken Huima (1) Äänekoski (2) Äärimmäistyvyys (1)