Suomalainen velkahysteria

Ote Granta -aikauskirjan (Numero 6: Raha) kirjoituksesta, joka jäljittää suomalaisten hysteeristä suhtautumista velkaan.

(...)
"Suomi sai oman valuutan 1860, mutta tavallisella suomalaisella ei ollut sille paljon käyttöä. 80 prosenttia väestöstä sai elantonsa maa- ja metsätaloudesta, puolet tästä oli talollisia ja torppareita. Kaupungeissa asui vain kuusi prosenttia maan väestöstä – noin 100 000. Yli 1,6 miljoonaa suomalaista asui maalla.

Omavaraistaloudessa kauppa ja vaihdanta oli vähäistä. Maaseudulla verot suoritettiin vuosisataiseen tapaan viljana, kaurana, voina tai talina. Vasta 1930-luvulla verot määrättiin maksettavaksi pelkästään rahalla. Torpparit maksoivat vuokransa työllä, palkkoja maksettiin yleisesti viljana. Suurin osa suomalaisista eli kädestä suuhun. Yksi kato tarkoitti vaikeuksia, kaksi katoa katastrofia. Elämä oli niukkaa, mutta oli elettävä vieläkin niukemmin, jotta vähästä säästyisi jotakin pahan päivän varalle. Ja paha päivä tulee, varmuudella.

Suomen väkiluku oli kaksinkertaistunut vuodesta 1800 vuoteen 1850. Samalla tilojen vähimmäiskokoa rajattiin, jolloin talon nuoremmat lapset joutuivat hakemaan elantoaan muualta, käytännössä vuokraviljelijöinä tai päivätyöläisistä. Heistä tuli liikaväestöä. Heitä ei voitu elättää. Vuosina 1815-1875 väestönkasvu oli torppareiden keskuudessa melkein kaksinkertainen ja ”loisten” osalta lähes viisinkertainen talollisiin nähden. Osa liikaväestöstä pakeni Yhdysvaltoihin, kuten sata vuotta myöhemmin Ruotsiin.

Rahaa käytettiin vain pakosta. Vuonna 1865 Suomessa oli 63 000 torppaa, joiden sadat tuhannet asukit tarvitsivat rahaa lähinnä suolaan, sokeriin, kankaisiin ja metallitavaraan. Rahatalouteen vähäväkiset taivutti viimeistään uusi villitys – kahvi.

Jo 1840-luvulla sanomalehdissä paheksuttiin nimenomaan naisväen ”juoma-himoa”, kun ”juovat kaikki rahansa kahviin”. Kahvin synti oli vaarallisempi kuin juoppous, koska se katsottiin ”akkojen” paheeksi, ja naiset tietenkin miehiä kyvyttömämmiksi rationaaliseen ajatteluun ja impulssikontrolliin. Ennen kaikkea kahvi oli vahingoksi vaihtotaseelle. Viina sentään oli kotipolttoista, mutta kahvi kallista tuontitavaraa. 1860-luvun nälkävuosina moraalinen hysteria kävi ylikierroksilla: kahvi oli juuri se synti, josta kansaa rangaistiin.

Suurista nälkävuosista tuli kansakunnan avainkokemus. Juuri, kun ”kansallistalous” oli saatu perustettua , Aleksanteri II:n johdolla ryhdytty uudenaikaistamaan tuotantoa ja liberalisoimaan kauppaa ja elinkeinoja, korkeammat voimat tuhosivat kaiken. Vuosina 1866-1868 kuoli 150 000 ihmistä, kahdeksan prosenttia maan väestöstä.

Senaatin valtiovaraintoimikunnan päällikön J.V. Snellmanin periaatteellinen haluttomuus katastrofiapuun ja kireä rahapolitiikka eivät tilannetta auttaneet. Keskellä kriisiä hän halusi järkähtämättä tehdä selväksi, että kansan ei pitänyt odottaa kruunulta apua: ”Sitä on kehotettava omiin ponnisteluihin, tekemään enemmän työtä, hoitamaan talouttaan viisaammin, säästämään enemmän.” Jumalaa pelkäävä kansa epäilemättä alistui senaattorin tylyn tuomioon: ”On kovaa sanoa tämä, mutta totta se on:  nuo monet huonot vuodet ovat suureksi osaksi rahvaan omaa syytä... Juuri rahvas ostaa suuria määriä ulkomaisia kankaita, liinoja, kahvia, sokeria, tupakkaa ym.”

Siis kahvia.

* * *

Suomessa kansa on ollut pankkeja, mutta pankit eivät kansaa varten. 1970-luvun kultapossukerholaisena ymmärsin, että velvollisuuteni oli kerätä pennejä Postipankin tarpeisiin. Sen sijaan pankilla ei ollut velvollisuutta myöntää edes asuntoluottoa, kuten vanhemmat ihmiset muistavat. Lainaa mentiin anomaan pyhäpuku päällä, kauhusta hikoillen. Onnekkaimmilla oli ”tuttu pankinjohtaja”.

Suomalaiset ovat viime vuosikymmeniin saakka rahoittaneet toiveensa vain säästämällä, säästeliäisyydellä. Sohvakalustot ja tietosanakirjasarjat hankittiin osamaksulla. Kalle Anttila on ollut merkittävämpi kuluttamisen luotottaja kuin Yhdyspankki.

”Hartiapankki” ei ole metafora, vaan tosi kuvaus sotienjälkeisestä asuntorahoituksesta. Ainoa tapa, jolla työläinen voi toteuttaa haaveensa omasta kodista, on lyöttäytyä talkoisiin, jossa naapurit rakentavat talot ilmaiseksi toinen toisilleen. Rahaa ei liiku. Näin kirvesmies-isänikin sai omalla vuorollaan vuonna 1956 täsmälleen samanlaisen rintamamiestalon kuin muut Metsäliiton työläiset Metsäkadulle.

1990-luvulle saakka suomalainen kapitalismi muistuttaa enemmän aasialaista kuin angloamerikkalaista järjestelmää. Rahoitetaan tuotantoa, eikä kulutusta. Valtio ohjaa teollistumista ja tuontia. Kaikki uhrataan vientimenestykselle. SYP ja KOP olivat kuin korealaiset jättiläisyritykset, chaebolit, jotka hallitsivat leireissään kaikkien alojen merkittävimpiä yhtiöitä. Toiminta perustuu henkilösuhteisiin, luottamukseen ja hierarkiaan eikä amerikkalaiseen sopimusjuridiikkaan. Siitä seuraa korruptiota, vallan väärinkäyttöä ja jähmeä, muodollisen konservatiivinen liiketoiminnan kulttuuri. Kansalaiset hyväksyvät sen, että demokratia on rajattua, koska elintaso nousee. Politiikka on paternaalista, samoin työnantajien suhde työntekijöihin – työsuhde on elinikäinen.

Raha ei liikkunut. Lainaa ei saanut. Varallisuutta ei ollut. Jokainen yli 60-vuotias on syntynyt köyhään Suomeen. Heitä on puolitoista miljoonaa, ja he äänestävät vaaleissa. Se maailmankuva, maan kuva, hallitsee suomalaista politiikkaa. Köyhyyden haamu.

Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg toisti saman moraalisen opetuksen 1990-luvun lamasta kuin mikä oli kaivertunut kansakunnan mieleen nälkävuosista. Lama oli seuraus ”kulutusjuhlasta”, kollektiivinen rangaistus ja ”rahvaan omaa syytä”. Kahvin syntiä Kullberg ei sentään maininnut. Pankit, jotka vihdoin olivat saaneet luotottaa vapaasti, kaatuivat heti kuin keilat. Valuuttalainaa ottaneet joutuivat vararikkoon, monet henkilökohtaiseen velkavankeuteen vuosikausiksi. Tuhansia ihmisiä pidettiin häpeäpaalussa, muistuttamassa koko kansaa siitä, että velkaantunut ei todellakaan voi olla vapaa.  

(...)

Granta 6 (Otava) ilmestyi maaliskuun alussa. Saatavana kirjastoista ja kirjakaupoista. 

Yksin Uusimaa tarvitsee 20 miljoonaa

Eduskuntapuhe 23.9 III lisätalousarvion lähetekeskustelussa

Arvoisa puhemies

Kun toista lisätalousarviota käsiteltiin täällä eduskunnassa alkukesästä, tiedettiin, että työllisyysmäärärahat ovat loppuneet. Sen tunnustivat kaikki puolueet.  Sosialidemokraatit ja koko oppositio vaati lisää panoksia kasvavan työttömyyden torjuntaan. 

Hallitus jätti tieten tahtoen määrärahat myöntämättä, joten työllistäminen pysähtyi kuin seinään. 

Esimerkiksi Uudellamaalla työlistämistoimet jouduttiin lopettamaan ensimmäinen heinäkuuta. Nyt siis lähes kolmeen kuukauteen ei ole voitu tehdä yhtä ainoatakaan startti- ja palkkatukipäätöstä muiden kuin lakisääteisten velvoitetyöllistettyjen osalta. Normaalisti aktiivitoimet aloittaa 1300 työtöntä kuukaudessa, nyt määrä on pudonnut kolmeensataan. Vähennystä on 70 prosenttia samaan aikaan, kun työttömyys on kuluvan vuoden aikana kasvanut lähes 15 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Starttirahoja myönnettiin viime vuonna 2700, kesäkuun loppuun mennessä päästiin jo lukuun 2200 – kunnes kaikki siis pysähtyi kuin seinään. 

Viime vuonna oli 6000 alkavaa palkkatukea, tästä määrästä kaksi kolmannesta täytyyi jo vuoden ensimmäisen puoliskon aikana – kunnes kaikki pysähtyi kuin seinään.

Nämä luvut ovat yksin Uudeltamaalta. Uudenmaan työttömyys ylittää 100 000 haamurajan tuota pikaa. Tämä siis alueella, jonka pitäisi olla Suomen talouden veturi. No, raideliikenne harvenee hallituksen toimesta muutenkin. Tilanne on yhtä hälyttävä ympäri Suomen, erityisesti Turun ja Tampereen seuduilla. 

Työministeri Jari Lindström on  jättänyt Suomen työttömät heitteille. 

Arvoisa puhemies,

Jos toinen lisäbudjetti oli lapsus, tämä kolmas lisäbudjetti on loukkaus. 

Esitetty noin 20 miljoonan euron lisämääräraha työllistämistoimiin on täysin riittämätön. Tuo 20 miljoonaa tarvitaan yksin Uudellemaalle.

Siksi esitämme työllistämisvaroihin 70 miljoonan euron lisäystä, jotta edes olemassaoleva tarve saadaan katetuksi ja ihmisiä autettua työelämään kiinni. Koska hallitus jo toisen kerran kieltäytyy näkemästä työttömien tarpeita, on pakko päätellä, että heitteillejättö on harkittua ja tarkoituksellistä. 

Ensi vuonna Suomen työttömyys ylittää jo 10 prosenttia. Historiallinen tilasto edellisen laman ajalta kertoo, miten vaarallinen tilanne on edessä. Kun loppuvuonna 1991 työttömyys ylitti 10 prosenttia, se palasi yksinumeroiseksi vasta kesällä 1999 – siis vasta seitsemän ja puolen vuoden jälkeen, ennenäkemättömän Nokia-vetoisen talouskasvunkin keskellä. Työttömyys kasvaa nopeasti ja laskee äärimmäisen hitaasti. 

On käsittämätöntä, että hallitus aikoo leikata ensi vuonnakin työllisyysmäärärahoja 50 miljoonalla.

Koska hallitusta ei työllistäminen kiinnosta, sosiaalidemokraatit esittävät omassa vaihtoehtobudjetissaan tehokkaita toimia työllistämiseen, niin että ihmiset voivat siirtyä työstä työhön. 

Arvoisa puhemies,

Hallitus osoitti eilen välikysymyskeskustelussa, miten väheksyen se suhtautuu koulutukseen. Edustaja Puumala sanoi, että opettajat ansaitsevat punaisen maton – sen sijaan halitus näyttää opettajille punaista korttia.

Hallitus on varautumassa voimakkaasti lisääntyvään maahanmuuttoon. Mutta se, miten maahanmuuttajat saadaan kotoutettua Suomeen ja suomalaiseen työelämään, on ratkaiseva kysymys, suorastaan kohtalonkysymys tulevaisuuden Suomessa. Esimerkiksi ministeri Lindströmin eilinen vastaus täällä salissa osoitti alastomasti, että hallitus alkaa vasta hiljalleen suunnitella kotoutuksen toimenpiteitä. 

Jos hallitus ei vielä tähän lisäbudjettiin mennessä herännyt tehokkaaseen  kotoutukseen, kielikoulutukseen, työhönohjaukseen, niin ottakaa oppia niistä maista, joissa on osattu hyödyntää monikulttuurisuutta. 

Esikuva löytyy niinkin läheltä kuin Ruotsista, jossa on monta sataa tuhatta maahanmuuttajaa mutta silti kuusi prosenttiyksikköä korkeampi työllisyysaste kuin meillä. 

Esittäkää tänä syksynä perusteellinen ohjelma, jolla turvapaikan saaneet saavat myös turvallisen työn ja voivat olla mukana rakentamassa Suomelle parempaa tulevaisuutta.    

Suomen salatut kannat paljastavat hallituksen uhkapelin Grexitillä ja Suomen maineella

Tänään vaiteliaisuuspyynnöstä vapautetut hallituksen kannat viikonlopun eurohuippukokouksen valmistelusta paljastavat, millaista uhkapeliä hallitus kävi Kreikka-neuvotteluissa.

Ensin kokoomus taipui perussuomalaisten jyrkkään linjaan. Sitten perussuomalaiset käänsivät kelkkansa. Se huipentui torstaina 16.7., kun ulkoministeri Soini oli valmis avaamaan jälleen Kreikan lainapiikin.

Sisäpoliittinen asetelma asetti Suomen kansainvälisen maineen vaakalaudalle. Suomi oli valmis jopa suosittelemaan Grexitiä, seurauksista piittaamatta.

Lauantai 11.7: Suomi valmistelee Grexitiä

Lauantaina 11.7. hallitus toi eduskunnan suuren valiokunnan hyväksyttäväksi toimintalinjan, joka poikkesi voimakkaasti aikaisemmista.

Suomi katsoo, että Kreikan nyt esittämä uudistusohjelma ei vastaa lainkaan siltä edellytettyä.

Lisäksi, kun otetaan huomioon kansanäänestyksen tulos ja Kreikan tilanteen vaatimat uudistukset, on selvää, ettei ole olemassa edellytyksiä kestävälle ohjelmalle, ja siihen tarvittavalle omistajuudelle eikä riittävää poliittista tahtoa sellaisen täytäntöön panemiseksi.

Kestävä ratkaisu Kreikan talousongelmiin on löydettävissä vaihtoehdossa, jossa Kreikka on väliaikaisesti rahaliiton ulkopuolella. Tässäkin vaihtoehdossa Kreikka tulee tarvitsemaan ulkopuolista apua.

Suomi katsoo, että Kreikan ehdotus ei muodosta riittävää pohjaa periaatepäätökselle EVM-ohjelmaneuvottelujen aloittamiseksi.

Jatkoprosessissa voidaan tarkastella eri etenemisvaihtoehtoja.

Mediatietojen mukaan hallituksen EU-ministerivaliokunnan kokous oli ollut riitainen, ja perussuomalaiset tehneet ehdottomasta linjauksesta hallituskysymyksen. Kanta saapui suuren valiokunnan jäsenille 15 minuuttia ennen kokouksen alkua. Itse aiheutetun kiireen takia ministeri Stubbilla oli aikaa vain 13 minuuttia Suomen rajun linjakäännöksen esittelyyn puhelimitse ennen euroryhmän (euroalueen valtiovarainministerien) kokousta.

Siihen saakka hallituksen linja oli seurannut euroinstituutioiden – Euroopan keskuspankin (EKP), Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja EU-komission – suosituksia. Toimintalinjan taustamuistiossa ei kuitenkaan mainita, että instituutiot olivat suositelleet neuvottelujen aloittamista.

Hallituksen ehdoton kanta oli siis jyrkästi instituutioiden antaman arvion vastainen.

Ehkä dramaattisinta on, että hallitus valmisteli Kreikan eroa euroalueesta. Se piti Grexitiä parhaana vaihtoehtona. Ehdoton EI neuvotteluille olisi voinut johtaa siihen.

Greixitin seurauksena Suomi olisi menettänyt valtaosan Kreikka-saatavistaan, euroalueen vakaus olisi ollut uhattuna ja Kreikka ajautunut katastrofiin. Valiokunnan hämmästykseksi hallitus ei