Vanha aseveli saapuu kaupunkiin. Neuvottelujen neljäs päivä ei pääty koskaan. Kellot pysäytetään.
Maanantai, aamuyö, 28. helmikuuta 1994.
Suomalaiset
viettävät viimeisen yönsä viiden tähden SAS-hotellissa Brysselin
ydinkeskustassa, jonne
edustusauto kuskaa pikkutunneilla ministeri Salolaisen,
takapenkille istuu yleensä myös Sundbäck,
ja eteen avustaja Vapaavuori jos
mahtuu. Muut menevät taksilla. Haavisto kuljetetaan toiseen
suuntaan, hän yöpyy
Antti-poikansa, kansainvälisen maatalouslobbarin asunnossa. Liikanen heittää
usein Haaviston itse.
Urhea von
Kyaw istuu norjalaisten turska-opintopiirissä kolmen aikaan yöllä ja yrittää
selvittää,
mikä ero on "kierrätyskalalla" ja
"paperikalalla".
Williamson
ja Troyan vetävät komission Breydel-talossa läpi yön neljän virkamiehen koplaa,
joka
laatii suurta pakettia, kompromissiehdotusta. ministerineuvoston
aamupäivän kokoukseen. Tämä on
komission oma laji, puolueeton sovittelu.
Liikanen
ja Sundbäck saapuvat Williamsonin luo aamutuimaan Suomen papereiden kanssa.
Papereita
vertaillaan jälleen non-kokouksessa.
Suomen esitykset maitokiintiöistä ja tax-free-viinan tuontirajoituksista
saavat
myönteisen vastaanoton.
Kiitos
Liikasen suhteiden, Suomella on EU:n tarjouspaperi ennen kuin muuta hakijat
ovat sen
saaneet — tai edes EU. Se faksataan Helsinkiin. Sisäministeri Mauri
Pekkarinen ehtii tyrmätä EU:n aluetukitarjouksen jo tuntia ennen kuin EU tekee
aluetukitarjouksen.
Valtiosihteeri
palaa edustustoon, jossa laaditaan Suomen uutta maatalousesitystä, ensimmäistä
ehdotusta kertarysähdyksen järjestämiseksi ja kustantamiseksi.
Aho ei
edelleenkään anna lupaa luopua aca-mallista
— joka juuri samoilla hetkillä kuolee lopullisesti
ministerineuvoston
kokouksessa. Ranska on ollut epäröivällä kannalla, mutta Jacques Delorsin
ripityksen jälkeen Lamassoure vetoaa sydänverellään EU:n sisämarkkinaohjelman
koskemattomuuden
puolesta.
Kokouksen
jälkeen, neljältä iltapäivällä alkaa olla ratkaisun henkeä. Se näkyy Salolaisen
reippaassa
askeleessa, kun Suomen neuvottelujohto palaa Charlemagneen
ministerikokoukseen. Se näkyy
ministereiden solmioissakin, jotka ovat eilisiä
juhlavammat. Salolaisen punaisessa kravatissa on
pieniä sinisiä ja keltaisia
pilkkuja; Haaviston sinisessä solmiossa kullankarvaiset pisteet muodostavat
vinoraidoituksen.
Salolainen
rientää edellä, perässä hiihtää Haavisto, viimeisinä Liikanen ja Sundbäck
kohteliaan
välimatkan päässä.
Charlemagnen
aulassa on kova kuhina, kuin myyntimiesten viikonloppuseminaarissa missä
hyvänsä
konferenssihotellissa, mustan suonikuvioisen marmorin ja punaisen
plyysin turvallisen asiallisissa
kehyksissä. Paitsi että tv-kameroita on
kaikkialla, kirkkaat lamput sytyttävät yht´äkkiä milloin
millekin miesjoukolle
kylmän, värisevän auran.
Kun
hissin ovi sulkeutuu suomalaisnelikon jälkeen, äkilliset valoilmiöt katoavat.
Palataan lobbyn
odottavaan tunnelmaan, jonka kalustoon kuuluu hiljainen
tasainen sorina — kunnes taas Valta
pyrähtää sisään ja kameramiehet stumppaavat
röökin hätäisesti tennariin.
Neljännentoista
kerroksen virastokäytävässä pääneuvottelijat menevät hanhemarssia, kunnes
suurlähettiläs pysähtyy huoneen 14 60 kohdalla. Ministeritkin kääntyvät
takaisin, tulevat ovelle,
tervehtimään Suomen toivoa, neuvottelujen pelastajaa.
Kalleinta
ystävää —
Sinä aamuna
kaupunkiin on ratsastanut Poliittinen Tahto.
Saksan
ulkoministeri Klaus Kinkel on saanut liittokansleri Helmut Kohlilta
lyhytsanaisen tehtävän:
järjestä sopimus.
Kun Saksa
asettuu troikan johtoon, EU-osapuolen strategia muuttuu täydellisesti. Kohl
haluaa säilyttää
momentumin itään päin laajenemiseksi. Jos tämä kierros
epäonnistuu, Puolalle, Unkarille, Tsekille ja
Slovakialle ei ole tarjona toivon
hippuakaan.
Liittokansleri
on käyttänyt kaiken painonsa Kinkelin tien tasoittamiseksi. Edellisenä
viikonloppuna,
Saksan hallitsevan kristillisdemokraattisen puolueen CDU:n
konferenssissa Hampurissa Kohl on
vakuuttanut kollegoilleen Pertti Salolaiselle
ja Carl Bildtille, että sopimus syntyy määräajassa.
Kinkelin
tietä tasoittavat Saksan tahto ja komission johdon myötämieli, ja niiden
yhteispeli. Kohl on
lähettänyt vetoomuskirjeen Felipe Gonzálezille — samalla
hetkellä Jacques Delors on
Madridissa
taivuttamassa Espanjan pääministeriä. Kohl lähettää Kinkelin mukaan
oman ulkopoliittisen
avustajansa Joachim Bitterlichin, arvovaltaisen
taustavaikuttajan. Hän on Delorsin kabinettipäällikön
Pascal Lamyn läheinen
ystävä; enarkkeja molemmat ja
Delorsin oppilaita.
Saksalaisvirkamiehistä
myös Hans von Plötz ja valtiosihteeri Jürgen Trumpf nousevat loppusuoralla
ratkaisijoiksi.
Eteläisen
Euroopan pelot osoittautuvat aivan oikeiksi. Saksa ei aio jäädä tinkimään
muutamista
miljardeista.
Basaari
on siivottava, Kinkel ärisee kreikkalaisille-
Pangalosilla
ja Kinkelillä on selvä good cop – bad cop
-työnjako, kuten amerikkalaisten elokuvien
poliisikuulusteluissa. Kumpi
kumpikin on, riippuu yleisöstä. Suomalaisille Pangalos on öykkäreistä
katalin
ja Suomessa mökkeilevä Kinkel urhea sankari. Vanhoille jäsenmaille Pangalos
on altis ja
väsymätön EU:n
puolustaja ja Kinkel taas maidensa myyjä. Saksalaisten armoton painostus jää
kuumentamaan pitkäksi aikaa jäsenmaiden välejä, ja heti neuvotteluiden
jälkeisellä viikolla Kinkelillä
onkin edessään lepyttelymatka Ranskan
pääministerin Edouard Balladurin ja presidentti François
Mitterandin pakeille
Erotuomari
saapuu Afrikasta. Samana yönä rasittavalta Burundin-matkalta palannut Belgian
ulkoministeri Willy Claes tasapainottaa molempiin suuntiin. Hän tukee Saksan
politiikkaa, mutta
kuuntelee muitakin, jarruttaa Kinkelin törmäyksiä.
— Salolainen paiskaa aurinkoisesti hymyillen kättä Klaus Kinkelin
kanssa, sitten Haavisto vähemmän tuttavallisesti, aremmin.
Troikalla,
van den Broekilla ja Steichenilla ei ole paljon uutta annettavaa. Listalta
karsitaan viisi–kuusi
asiaa, mutta toisaalta jo eteneviksi luullut asiat
pysähtyvät.
Puheenjohtaja
käy päälle kuin puskutraktori. Neuvosto on istunut koko iltapäivän, ja kun 12
ministeriä ja komissio on kerran vaivalla saatu yhteisen kannan taakse, sitä on
täysin mahdoton enää
avata suomalaisten oikkujen ja pikkuseikkojen takia,
Pangalos melskaa.
Ankara
tyyli syntyy väistämättömyyden pakosta.
Perusongelma
on, että Pangalosilla ei ole valtuuksia luvata yhtään enempää kuin mihin
ministerineuvosto
on sitoutunut. Näissä kokouksissa ei voida päättää mitään,
uudet ehdotukset on aina hyväksytettävä
isolla joukolla, se nielee tunteja.
Liian
monta asiaa on auki, osapuolia on liikaa, ja aikaa lopultakin hyvin vähän.
Yhdessä viikonlopussa,
jossa ajassa kaikki eivät saa aikaiseksi edes kirjettä
tai koottua Lundia-hyllyjä, pitää kirjoittaa
käänteentekeviä valtiosopimuksia.
Pangalosin
on pidettävä hirveää kirettä. Jos pieninkin näistä palasista liikahtaa,
kaleidoskooppi on
sekaisin. Jotta pieninkään asia heruisi kolminkertaisen
siivilän läpi — hakijat, jäsenet, komissio — on
ravisteltava. Kovaa ja ankarasti.
Siksi
suomalaisille työnnetään ultimatumia kurkusta. On lakattava kärttämästä lfa-tukea koko maahan,
kun sitä ei voi
edes teoriassa maksaa, säännöt estävät. Vaikka valtuuskunta sitä muodollisesti
esittää,
unioni ei enää suostu keskustelemaan siirtymäkaudesta.
Kaikki
hakijamaat hylkäävät EU:n tarjoukset.
Aikaa on
enää kahdeksan tuntia. Mutta koska acquis
communautaire ei erikseen säädä kellonaikoja,
vuorokausi määrätään
vaihtuvaksi vasta aamunkoitteessa, seitsemältä.
Edustuston auto saa viedä suomalaiset saman tien takaisin
Rue de Trèvesille. Turvallisuusmiehet pitävät
vahtia sateessa — Brysselin kevät
on päättynyt — ministerineuvoston ahtaalla, pikkuisella
pysäköintipaikalla.
Salolainen astuu oikealta takapenkille, Haavisto jää hetkeksi jumiin autojen
väliin,
sujuttautuu Salolaisen viereen. Sundbäck istuu pelkääjän paikalle.
Edustustossa
osa valtuuskunnasta kerkeää syömään viimeisen ehtoollisen. Seuraavan kerran
neuvottelijat
saavat ruokaa 24 tuntia myöhemmin, jotkut ovat silloin olleet
syömättä puolitoista vuorokautta.
Suomalaiset
palaavat Charlemagneen muutaman tunnin päästä. Kymmenen aikaan valtuuskunnan
päämaja
muutetaan kolmannen kerroksen ahtaisiin luokkahuoneisiin, pieneen
huoneeseen ja vielä pienempään.
Ne on tarkoitettu parille, kolmelle ihmiselle,
mutta nyt sinne ahtautuu koko joukkio, toistakymmentä
henkeä.
Jos EU
hallitsisi suunnitelmallisen psykologisen sodankäynnin, tuskin voisi
nujertavammin osoittaa, että
te olette tiellä, ylimääräisiä, hoidetaan asia
pikaisesti. Paperit kasataan pöydille, muutama kannettava
tietokone viritetään.
Käytäviltä kannetaan lisää tuoleja, jotta väki mahtuu istumaan, ja kohta
nuokkkumaan, seinänvierille.
Käytävän
muilla delegaatioilla on vielä ahtaampaa; Itävallalla on mukana peräti
80-henkinen joukkue ja
Ruotsillakin 40-päinen porukka. Suurin osa jää vellomaan
edes taas alastomalle käytävälle, katto ja
seinät samoja harmaita, harmaita ja
loputtomia huokoisia kuitulevyjä, harmaata ja haurasta ja askeettista
—
elementtisisustamisen autiomaata kerros kerroksen päälle, korridoori
korridoorin jälkeen.
Muuta
tehtävää ei ole kuin pitkästyä — muovikortsuun pakattu kolmioleipä, euroleipä,
kädessä,
juoma-automaatin ympärillä — eikä pitkästyminen ole vielä päässyt edes
alkuun.
Naulakot
tursuavat takkeja, ja on ahdasta kuin koululuokan narikassa.
Valtuuskunta
vie vastauspaperinsa Pangalosin joukkueelle 22.30. Se on sama paperi kuin
EU:lta tullut,
sikäli että siinä on samat numerot ja viitteet — asiakohdissa on
tietysti eri sisällöt.
Ahon
vaatimuksesta neuvottelijat esittelevät listan mtk:n
"loppoojille" sekä Erkki Tuomiojalle, joka
norkoilee Charlemagnessa
demarien puolivirallisena edustajana.
Suomalaiset
ovat tehneet ratkaisevan muutoksen strategiaan.
Mikä on neuvotteluvaltuuskunnan mandaatti, liikkumavara?
Teorian haavemaailmassa
neuvotteluvaltuuskunta toimii hallituksen työrukkasena, ja tuo tuliaisiksi
Helsinkiin toivotun tuloksen. Jos ja kun asiat eivät etene piirustusten mukaan,
Haavisto, Salolainen ja
Sundbäck soittavat pääministerille, joka palaverin
pidettyään antaa uudet ohjeet Brysseliin, luvan tinkiä
vähemmän olennaisissa,
vaatimuksen pitäytyä elintärkeissä vaatimuksissa.
Neuvottelujen
kaleidoskooppia, kymmenien toisiinsa vaikuttavien osien keskinäistä
liikehdintää ei pysty
selostamaan riittävän tyhjentävästi. Pääkaupungista
tulevat ohjeet ovat liian ylimalkaisia, jyrkkiä ja
ristiriitaisia. Yksi ja
toinen ministeri haluaa ehdottomasti pitää kiinni yhdestä ja toisesta asiasta,
joka on
kaikille muille täysin yhdentekevä.
Hallitus
kokoontuu Smolnaan kello 21 Brysselin aikaa. Ministerit opastavat
cocktail-lihapullaa
tarmokkaasti heilutellen: "Tavoitteista on pidettävä
kiinni, mutta poikki ei saa päästää."
Vain
valtuuskunta kykenee käytännössä arvioimaan, mistä tavoitteista voi pitää
kiinni ja kuinka kauan,
ennen kuin neuvottelut katkeavat-
Maanantai-iltanakaan
Esko Aho ei taitu. Hän ilmoittaa, että asteittaista hintasopeutusta on ajettava
tiukasti.
Juu, juu,
ministeri Salolainen hymähtää ja iskee silmää muille. Ahon temppuilu muistuttaa
nuorisoseurantalon puskateatteria. Haavisto synkkenee entisestään: keskustan
puheenjohtajalta ei ole
odotettavissa tukea, luottamuslausetta. Aho voi, jos
haluaa, vielä sanoutua irti neuvottelutuloksesta,
sulkea hänet pakkaseen.
aca-malli mainitaan kokouksessa, mutta Big Bangin ehdoista
keskustellaan jo yksityiskohtaisesti.
Valtuuskunta hiipii pääministerin yli,
varpaisillaan.
– Emme
ole päässeet lähellekään puoleenväliin kahdeksaa miljardia, Haavisto väittää
julkisuudessa,
vaikka se on ylitetty ajat sitten.
Toisen,
vielä keskeisemmän linjavaihdoksen Aho on hyväksynyt. Suomi ei enää vaadi lfa-tukea koko
maahan, vaan pyrkii
varmistamaan, että jotakin tukea voidaan aina itse maksaa. Kaikkea ei voi
vaatia
yhtä aikaa, asiat on pantava tärkeysjärjestykseen.
Suomi on
vaatinut 100 prosenttia, EU tarjonnut 85. Nyt valtuuskunta yrittää rakentaa
kirkon keskelle
kylää, ehdottaa riidan puolittamista 92 prosenttiin.
– Tukea
on ehdottomasti saatava koko maan alueelle, Pertti Salolainen julmistelee
julkisuudessa,
samaan aikaan kun tästä "ehdottomasta" vaatimuksesta
on luovuttu.
Tiistai juoksee vastaan, kun neuvotteluvaltuuskunta ahtautuu
huoneeseensa puoli kahdentoista aikaan sommittelemaan vastausta EU:n reaktioon.
Seitsemän
lfa-prosentin iltalypsyyn EU ei
suostu, ei myöskään vuoristotukeen. Sen sijaan Big Bangin
yksityiskohdat ovat
selvillä: voidaan laatia kaksi suojalauseketta, joista toinen mahdollistaa
hätätilassa
myös kansallisen maataloustuen, toinen antaa luvan puuttua
elintarvikemarkkinoihin, jos tulee
"vakavia vaikeuksia".
Eikka
Kosonen on käynyt luvuttomia kierroksia aluetuen kokonaisuudesta
laajentumisyksikön
tanskalaisen apulaisjohtajan Peter Stub Jørgensenin kanssa.
Kuutostuki on nyt vahvistunut
korkeimmaksi mahdolliseksi, mutta suomalaiset
haluavat jakaa viiden vuoden 3,2 miljardin markan
kokonaispotti mahdollisimman
monelle ihmiselle. Neuvotteluja hidastaa sekin, että EU:lla on vanhat
kartat,
joissa esiintyy olemattomia seutukuntia.
Kare
Halonen ja Antti Kuosmanen luonnostelevat vastauspaperia, joka pitäisi vielä
ehtiä faksata
Smolnaan, kuulla reaktiot ja tehdä mahdollisia muutoksia. Tulee
kiire, koska Salolainen on mennyt
lupaamaan vastauksen tunnin sisällä.
Härmälä
hermostuttaa muut vaatimalla, että paperit pitää lähettää vielä erikseen
maatalousministeriöön:
kyllä siellä englantia osataan.
Kinastelun
jälkeen [ministeri] Martti Pura saa paperinsa.
Keskiyö
tulee, kuvaajat kokoontuvat kellon ympärille, jossa lukee 1 Mars, Mardi 0:00.
Viidennessätoista kerroksessa kello todellakin symbolisesti pysäytetään.
Sundbäck käy viemässä
puheenjohtajalle Suomen papereita.
Helsingissä
ministerit katselevat ikkunasta maanviljelijöiden öistä protestia, joka on
kalpea jälkinäytös
edellisen viikonlopun suuresta mielenosoituksesta. Koko
Pohjois-Espa oli silloin tukossa, kun talonpojat
kippasivat lumikuorman EU:n
edustuston rappusille. Nyt viljelijät tyytyvät heittelemään vähän jyviä
juhlahuoneiston portaille.
"Fuck
you, EU" lukee yhdessä kyltissä.
Mielenosoitus
saa aikaan kolarin Esplanadilla.
Samaan
aikaan pelti rytisee Brysselissäkin.
Jatkuu...