Haavisto: Paasikiven reinkarnaatio

Ei ole sattuma, että Pekka Haavisto on ilmoittanut presidenteistä esikuvakseen J.K. Paasikiven (1872-1956).
Hänkin on kuullut lukuisat kerrat taiteilijaguru J.O. Mallanderin täysin vakavissaan esittämän teorian. Minulle hän kertoi sen 20 vuotta sitten.
Pekka Haavisto on Paasikiven reinkarnaatio. Kun Paasikivi kuoli joulukuussa 1956, suurmiehen sielu etsi levottomana uutta asuinsijaa. Mallanderin mukaan jälleensyntymässä kuluu tyypillisesti se 15 kuukautta, jonka jälkeen munkkiniemeläiseen opettajaperheeseen syntyi Pekka, maaliskuussa 1958.
En usko, että Haavisto tunnustaisi uskovansa tähän legendaan, vaikka työnnettäisiin tikkuja kynsien alle. Mutta kaikki hänen toimintansa on tähdännyt tähän hetkeen.
Hän oli ja on ehdokkaista vakavimmin pyrkimässä presidentiksi. Se palkittiin.

Olen vähän ymmälläni siitä, että Haavistoa pidetään "mutkattomana" ja "helposti lähestyttävänä". Olen tuntenut hänet 25 vuotta, enkä tunne häntä lainkaan.
Eikä moni muukaan. Haaviston sisäpiiri on suppea ja mies itse ylläpitänyt salaperäisyyden auraa. Hän on pitänyt yksityisasiansa omana tietonaan.
Vilpittömästä uteliaisuudesta vuonna 1994 esittämääni haastattelukysymykseen, oletko homo, hän vastasi: "No en, en mä mielestäni ole... Mä kuulun varmaan sellaisten suomalaisten ryhmään, ehkä enemmistöön, joille koko seksuaalisuus tai seksuaalisuuden merkitys on aika vähäinen."
Se oli hyvä vastaus, kenties tyhmään kysymykseen, jonka soisi jo jäävän taka-alalle.
Tuntuu kuitenkin oudolta, kun Pekka Haavistoa luonnehditaan "aidoksi". Hän on niin aito kuin poliitikko nyt voi olla, mutta tunnen kymmenittäin avoimempia, spontaanimpia, laskelmoimattomampia ihmisiä poliittisen kentän kaikilta laidoilta.
Tämä ei ole moite, vain ihmettely.

Vihreiden syntyhistoriassa (jonka olen kuvannut, samoin kuin Mallanderin profetian, kirjassani Viemärirotta) temmelsivät suuret egot ja tunteet leimusivat. Haavisto hoiti eleettömästi ja järjestelmällisesti puolueen "järkeviin" käsiin, helsinkiläisen Perheen johdettavaksi - johon hänen lisäkseen kuuluvat Heidi Hautala, Osmo Soininvaara, Pekka Sauri ja ottolapsia.
Haavisto rakastaa seremoniaa ja historiallisia puitteita. Teiskon kesäjuhlat on tarkkaan harkittu spektaakkeli, hänen vetämänsä Suomi-lehti perustettiin Hvitträskissä Eliel Saarisen makuuhuoneessa. Haavisto isännöi, kontrolloi - ja manipuloi. Toimittajan roolissa on hyvä tarkkailla, kerätä tiedot,
vaikuttaa vaivihkaa, vetäytyä syrjään ja pysyä silti keskiössä.
Pekka Haavisto on "helposti lähestyttävä" siten kuin psykiatri on. Hän on empaattisesti läsnä, kuuntelee ja auttaa, mutta ei paljasta itsestään mitään. Ja kuten potilas projisoi fantasioitaan terapeuttiin, Haavisto on  tyhjä taulu, johon koko kansa heijastaa toiveensa ja haaveensa.

Tämä hahmottomuus on pudottanut Haaviston eduskunnasta kahteen kertaan, vaikka hän oli puolueen puheenjohtaja 1995 ja ympäristöministeri 1999. Mutta luonteenomaisella huolella rakennetut hyvät suhteet järjestivät hänelle kansainvälisiä tehtäviä, joissa hänen pragmaattinen ja tärkeilemätön toimintatapansa on saanut loistaa.
Pekka Haavisto on ollut mestarillinen verkostoituja jo ennen kuin koko termi keksittiin. Tässä hyvänä esikuvana on ollut Ville Komsi, jonka päänsisäisestä henkilörekisteristä värvättiin väkijoukko Koijärvelle keväällä 1979.
Kenties tärkeämpi mentori on ollut Osmo Soininvaara, joka armollisesti piti "tyydyttävänä" Haaviston esiintymistä tv:n suuressa vaalikeskustelussa 1987. Muun Suomen mielestä Haavisto oli sensaatio: ennakkoäänistä hän sai vain kourallisen, mutta vaalipäivänä hän nousi rakettina eduskuntaan. Haavisto on siis, jos kuka, tv-politiikko,  kuten viime aikoina on jälleen vakuuttavasti huomattu.

"Ihmisenä" Pekka Haavisto on varautunut, jopa etäinen - tässä suhteessa toisen kierroksen kilpakumppanit ovat samanlaisia. Voittipa Sauli Niinistö tai Pekka Haavisto, Suomi saanee edellisiä etäisemmän presidentin, joka ei jammaile lippalakki päässä Pori Jazzin lavalla.
Urho Kekkonen oli taitava populisti, jota kansa luuli "kansanmieheksi". Sitä ei Suomen seuraava presidentti ole. Pikemmin palataan muodollisemman ja arvovaltaisemman presidenttiyden aikaan.
Voitti ehdokkaista kumpi tahansa, hänen puheestaan voi erottaa etäisesti Paasikiven tekohampaiden louskuntaa.

Arvojohtaja on puhunut

Kansalaiset (2001-2012),

Suomi on edelleenkin hyvä maa elää (2005). Suomi on edelleen maailman mittakaavassa hyvä maa elää ja asua (2009). Kansainvälisissä vertailuissa pitää siis edelleen paikkansa, että syntyminen suomalaiseksi on eräänlainen lottovoitto (2002).
Onko Suomi hyvä maa elää? Kansainvälisesti vertaillen vastaus on varmasti vielä myönteinen (2011). Suomi on tänäänkin monessa asiassa kehityksen kärjessä (2007). Asuntolainojen korot ovat olleet historiallisen matalia (2012).
Mutta hyväkään todistus ei tarkoita, etteikö meillä olisi parantamisen varaa (2006). Hyvistä tuloksista huolimatta Suomella on myös haasteita (2001).
Maamme lisääntynyt hyvinvointi ei ole jakautunut tasaisesti (2006). Talouskasvu ja hyvinvointi on jaettava sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisesti (2001). Tuloerojen kasvun myötä myös terveyserot ovat kasvaneet Suomessa (2012).
Maassamme on edelleen liian monta ihmistä ilman työtä (2002).Työttömyys on edelleen suurin yhteiskunnallinen ongelmamme (2003). Työttömyys on edelleen vakavin yhteiskunnallinen ongelmamme (2004). Työttömyyttä on edelleen liian paljon (2006). Suomessakin tulee olla rohkeutta asettaa tavoitteeksi korkea työllisyys (2010).
Työttömyyden vaikutukset ulottuvat laajalti koko yhteiskuntaan (2010). On kiinnitettävä ajoissa riittävää huomiota työllisyyteen (2009).
Ratkaisun avaimet löytyvät suomalaisten koulutuksen ja osaamisen parantamisesta (2003). Keskeisiä menestystekijöitämme ovat jatkossakin koulutus, tutkiminen, osaaminen ja yrittäjyys (2004). Laadulla kilpailu edellyttää luovuutta ja osaamista (2006).
Samoin pitää panostaa uuteen osaamiseen – teknologisiin ja toiminnallisiin innovaatioihin (2010). Meillä on siis monta syytä sijoittaa koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen (2009).

Suomen suhteet naapurimaihimme ovat erinomaiset (2001). Voin ilokseni toistaa viimevuotiset sanani siitä, että meillä on erinomaiset suhteet naapurimaihimme (2002).
Elämä omassa maassamme sujui melko rauhallisesti, mutta meihinkin vaikuttivat tapahtumat muualla maailmassa (2002). Euroopan ja Suomen asema ovat kuitenkin säilyneet turvallisina ja vakaina ja suhteemme kaikkiin naapureihimme ovat erinomaiset (2004). 
Suomella on hyvät suhteet naapureihin (2012). Hyvät suhteet naapureihin ovat edelleenkin meille ehdottoman tärkeä asia (2011). Meillä on erinomaiset suhteet kaikkien naapurimaittemme kanssa ja oma paikkamme laajentuneessa Euroopan unionissa (2006).
Nykymuotoinen globalisaatio ei ole oikeudenmukaista eikä takaa kestävää kehitystä (2004). Oikeudenmukaisempi maailma on turvallisempi maailma (2006). Globalisaatio on tulee tehdä reilummaksi (2012).
Oikeudenmukainen globaalitalous edellyttää yhteisiä arvoja, globaalia etiikkaa. Suomi on - ja sen pitää olla - omalta osaltaan rakentamassa oikeudenmukaisempaa maailmaa (2007).
Oikeudenmukaisuus kuuluu vahvasti suomalaisiin arvoihin (2008). Tasa-arvo ja solidaarisuus ovat yhteiskuntamme keskeiset arvot (2012).

Vaalit ovat tärkeä osa demokratiaa (2004). Vaalit ovat tärkeä osa demokratiaa (2007). Vaalit ovat merkittävä osa demokratiaa (2008).
Käyttäkäämme siis äänioikeuttamme (2004)! Käyttäkää äänioikeuttanne (2007). On siis syytä äänestää kunnallisvaaleissa (2008).
Toivon, että edessä oleva presidentinvaali ja syksyn kunnallisvaalit saavat ihmiset jälleen osallistumaan ja äänestämään (2012).
Lopuksi haluan omasta ja puolisoni puolesta kiittää kaikkia kansalaisia lukuisista yhteydenotoista, joita olemme saaneet kuluneen vuoden aikana (2001). Haluan lopuksi kiittää omasta ja puolisoni puolesta yhteistyöstä ja lukuisista yhteydenotoista (2005). Haluan lopuksi omasta ja puolisoni puolesta kiittää niistä yhteydenotoista ja kannustuksesta, joita olemme saaneet (2011).
Haluan omasta ja puolisoni puolesta kiittää teitä lämpimästä tuestanne ja lukuisista yhteydenotoistanne kaikkina näinä kahtenatoista vuotena.