Poliitikot eivät voi enää väistää kysymystä, hyväksyvätkö he
EU:n taloudellisen yhteisvastuun vai eivät.
Osallistun 30.9. Suomen Pankin järjestämään
keskusteluun Euroopan keskuspankin mahdollisuudesta – tai kenties peräti
velvollisuudesta – lieventää EU:n taantumaa.
Olen toki esittänyt EKP:n valtuuksien ja velvoitteiden
laajentamista kirjassani Suuri kiristys.
Pidän kuitenkin olennaisimpana, että euroalueen talouspolitiikka toimisi
jämäkässä yhteistyössä, eikä olisi kansallisten (lue: Saksan) etujen sanelemaa
kokonaisuuden vahingoksi.
Tavoitteellinen ja sitova yhteistyö on tietenkin sitä, minkä
99 prosenttia suomalaisista torjuu ”liittovaltiona”. Koska poliitikot eivät
uskalla yrittää välttämättömästä mahdollista, yhteisvastuuta toteutetaan
takaoven kautta – Euroopan keskuspankin toimin.
En yleensä vuodata kyyneliä keskuspankkiirien puolesta,
mutta EKP:n mahdoton tilanne säälittää.
Poliitikot ovat ulkoistaneet vastuun Euroopan talouden
elpymisestä EKP:lle. Siinä on kolme ongelmaa; vain kolme, mutta sitäkin
suurempaa.
Ensinnäkin EKP on myöhässä, kuten olen moneen otteeseen
sanonut. Siitä seuraa, että EKP ei voi juuri vaikuttaa rahapolitiikalla. Mutta
senkin vähän, minkä voisi, Euroopan poliitikot torpedoivat.
Poliittisesta pelokkuudesta seuraavat juuri ne asiat,
joita halutaan välttää. Ensiksikin pakollinen ja paljon laajempi yhteisvastuu
kuin mihin olisi voitu hallitusti ja suunnitellusti edetä. Ja siitä seurauksena
populistien ja euroskeptikkojen aseman vahvistuminen.
Narulla ei voi
työntää
Radikaalikaan rahapolitiikka ei auta, kun Eurooppaa vaivaa
kysyntälama. Kirjani julkaisutilaisuudessa maaliskuussa Lauri Holappa totesi, että ”narulla ei voi työntää”. Toinen keskustelijoista, Sixten Korkman, käytti kolumnissaan täsmälleen samaa kielikuvaa puoli vuotta myöhemmin.