Kuka uskaltaa kertoa totuuden?

Kolumni Salon Seudun Sanomissa, Lapin Kansassa, Satakunnan Kansassa, Itä-Hämeessä ja Kosken Kanavassa

Suomen julkiset menot ovat joka vuosi 10 miljardia isommat kuin tulot (velka mukaan lukien). Tämä ”kestävyysvaje” on 20 prosenttia valtion budjetin loppusummasta.

Siis koululaisen lautasella joka viides kalapuikko on maksamatta. Joka viides katulamppu palaa lisävelalla.

Valtiovarainministeriö uhosi toissa viikolla, että tarvitaan 1,5 miljardin euron edestä sekä menoleikkauksia että lisätuloja eli veronkorotuksia.

Keneltä leikataan, keneltä kiristetään? Näin vaalien alla puolueiden pitäisi antaa selkeitä vastauksia: muuten likainen työ jätetään virkamiehille.

Mutta mieluummin kuin leikkauksista, poliitikot puhuvat uskosta, toivosta ja unelmista; säistä ja niistä näistä. Ääni on niin kallis, että äänestäjää halvennetaan.

Keskustan talousvastaava Mika Lintilä vastasi valtiovarain-ministeriölle, että puolue ei suostu leikkaamaan mitään. Vaje hoidetaan kivuttomasti talouskasvulla: ”Keskustan Suomi on vahvan kasvun Suomi”. 

Talouskasvu on siis vain tahdon asia. Jos talous ei kuitenkaan kasva puoluetoimiston suunnitelmien mukaan, keskusta ei toki ota siitä vastuuta. Järkkymättä keskusta kaavailee vain lisää menoja.

Kokoomuksen maine tiukkana taloudenpitäjänä on täysin tuhottu. Vaikka valtiontalous joutui syöksykierteeseen, Jyrki Katainen lykkäsi kaikki toimet ensi vuodelle, ensi hallitukselle.

Siihen saakka valtion tuloja vähennetään aivan vastuuttomasti. Työnantajien Kela-maksun luopuminen  maksaa miljardi euroa vuodessa. Perintöveron huojennus (-160 miljoonaa) oli ”ideologista jatkoa” varallisuusveron poistolle (-120 miljoonaa).

Nämä hyvätuloisille hyvitetyt summat kokoomus leikkaa joskus julkisista palveluista.

SDP ei tohdi leikata mitään, se korottaisi pääoma- ja pörssiveroja. Professori Matti Wirén arvioi tuotot ainoastaan ”terapeuttisiksi” (TS 9.12.). Nekin miljoonat valuisivat vastuuttomasti valtiolta äänestäjille luvattuihin uusiin etuihin.

Sama juttu Vasemmistoliitolla, paitsi enemmän. Siis vasemmiston jäljiltä veroaste nousee, mutta vajeesta jää silti valtaosa kattamatta.

Joka puolueelle – jopa kokoomukselle – näyttää olevan helppo rokottaa rikkaita. Yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevia on suomalaisista yksi prosentti. Jos jokaista rangaistaisiin kymppitonnin lisäverolla, vajetta jää silti kaksi kolmasosaa. 

Yrittäjien veroja on myös helpompi nostaa kuin palkansaajien – vaikka ilman edellisiä ei olisi jälkimmäisiä.

Kunnollisia säästöjä ei kuitenkaan voi saada aikaan puuttumatta enemmistön, äänestävän keskiluokan, etuihin. Se ei enää olekaan helppoa.

Keskustan ja vasemmiston kammo leikkauksia kohtaan on jopa koominen. Leikkauksistahan  voi olla jopa hyötyä.

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT on luetteloinut verotukiaisia yhteensä 20 miljardin euron edestä. Ne rasittavat valtion tilejä – ja vääristävät järkevää talouden toimintaa.

Asuntolainojen korkovähennyksestä luopuminen ja oman asunnon myyntivoiton verottaminen tuottaisivat jo ne 1,5 miljardin säästöt. VATT listaa lisääkin tukittavia porsaanreikiä. Ikävä kyllä porsaat olemme me.

Äänestäjien enemmistö hyötyy järjettömistä tukiaisista. Tukalassa tilanteessa meillä ei ole varaa massojen mielistelijöihin. Vaadimme vastuunkantajia ja totuudenpuhujia.

Ongelma ei niinkään ole Suomen  talouden kestävyysvaje. Ongelma on Suomen valtion johtajuusvaje. 

Suomi - euroalueen pelastaja



Katso A-Studion kolumni 29.11. tästä

 Jälleen kerran suomalaiset pääsevät takaamaan toisten velkoja. Ensin Kreikalle 1,6 miljardia, nyt Irlannille ”vain” puoli miljardia. Seuraavaksi on vuorossa Portugali, ehkä myös Espanja.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen esiintyy sankarina, joka on pelastamassa euroaluetta totaalikatastrofilta. Tämä on laskujeni mukaan kolmas kerta, kun Suomi pelastaa Euroopan, ja joka kerta on mennyt vain hullummaksi.

Kun maailmanlaajuinen kriisi alkoi kaksi vuotta sitten, Katainen ilmoitti, ettei tästä kannata ”panikoitua”. Hänen mielestään Suomen talouskasvu ei järky eikä lisää lainaa tarvita. Heti perään Suomen vienti luhistui, teollisuus romahti ja lisävelkaa kerättiin kymmeniä miljardeja.
Onneksi ei panikoiduttu.
Suomi koki tuhoisan pankkikriisin 90-luvulla. Matti Vanhanen kehui, että muut EU-maat ovat kovasti kyselleet neuvoja. Ja kyllä Suomi onkin ollut esimerkki – nimittäin varoittava esimerkki siitä, miten asioita ei pidä hoitaa.
Jyrki Katainen puolestaan ajoi kaikin voimin eurooppalaisten pankkien stressitestiä. Kun sitten ryhdyttiin puolivillaisiin ja ylimalkaisiin selvityksiin, Katainen juhli sitä suurena Suomen voittona.
Joka ikinen irlantilainen pankki selvisi testistä vaivattomasti. Nyt ne ovat kuralla ja ajautuneet valtion syliin ja euroalueen veronmaksajien eläteiksi. Nyt on myös Kataisen kellossa toinen ääni.

Stressitestit olivat huijausta, koska niiden pitikin olla. Hetkeksi tunnelma rauhoittui, mutta kun totuus on käynyt ilmi, paniikki on entistäkin suurempi. Sveitsiläispankki Credit Suisse arvioi äskettäin, että väärennetyt testit vain pahensivat tilannetta ja kasvattivat kuplaa.
Siis Jyrki Kataisen suoranaisella avustuksella.
Myös Irlannin apumiljardit päätyvät lopulta luottokeinottelijoille. Vuonna 2013 pelurit joutuvat vihdoin kantamaan riskiä ihan itse. EU:n tuoreesta päätöksestä on kiittäminen Saksaa, Ranskaa ja komissiota – näin kertoo kansainvälinen lehdistö.
Mutta jos uskomme Jyrki Kataista, tämäkin on Suomen ansiota. Olemme saaneet ”harvinaisen puumerkin” tärkeään päätökseen, hän kehui.
Ja miksemme uskoisi Jyrki Kataista. Onhan hän monta kertaa aikaisemminkin pelastanut Euroopan. Jos Jyrki Kataiselta kysytään.

Eroon korkovähennyksestä

Käynnistin kokeilun, joka on eräänlainen eturyhmän vastakohta. Se on ryhmä, joka pyrkii poistamaan itseltään edun - asuntolainan korkojen verovähennyksen.
Verovähennys, joka vie valtiolta puolen miljardin euron verotulot, on kohtuuton ja vääristävä, siitä ovat kerrankin samaa mieltä sekä SAK että Kansainvälinen Valuuttarahasto IMF.
Mutta poliitikot eivät uskalla poistaa keskiluokan etua, koska vaalit lähestyvät. Mutta olemmeko me äänestäjät niin itsekkäitä ja lyhytnäköisiä, että puolustamme omaa etuamme, vaikka kokonaisuus kärsii?
Olen perustanut Facebookiin sivuston, Vastuun ottajat, jossa rohkeat kansalaiset rohkaisevat poliitikkoja poistamaan asuntolainojen korkovähennyksen. Tule mukaan ja levitä kutsua kavereille.

Miksi asuntolainojen verovähennys on väärin? Lue maakuntalehtien kolumni tästä.

Tuomion profeetta populistien keskuudessa

A-Studion kolumni 15.11. 2010. Katso video tästä.

Markku Uusipaavalniemen loikkaus keskustasta perussuomalaisiin ratkaisi kaksi ongelmaa. Kapinallinen kansanedustaja tarvitsi uuden kodin. Ja perussuomalaiset tarvitsevat jonkun, joka ymmärtää taloutta. Tätä riemuitsi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Raimo Vistbacka. Puheenjohtaja Timo Soini sovitteli tulokkaalle heti jopa ministerin salkkua.

Perussuomalaisten talousratkaisut ovat jopa populistipuolueelle varsin helppohintaisia. Timo Soini tarjoaa velkaantuvalle Suomelle kahta säästökohdetta: että lopetetaan kehitysapu sekä EU:n jäsenyys. Siitä, millaista vahinkoa suomalaisille yrityksille EU:n ulkopuolelle joutuminen aiheuttaisi, Soini ei kanna vastuuta.

Protestipuolue voi tottakai luottaa siihen, että se ei joudu vastaamaan huutoonsa. Mutta kun Soini itsekin pohtii hallitukseen menoa, media voisi vihdoin vaatia huulenheiton sijaan toteutettavia ja tuntuvia säästökohteita. Pakolaisten vastaanotto tai puoluetuki ovat valtion budjetissa vain promilleluokan menoja.

Valtiovarainministeri Uusipaavalniemi on painajainen, paitsi lehtien otsikontekijöille, myös poliittiselle eliitille. Hänen mielestään Euroopan pitäisi ottaa Yhdysvalloista mallia ja painaa suruttomasti rahaa ja päästää inflaatio riehumaan. Samaan aikaan hän vaatii, että suomalaiset laskevat palkkojaan tuntuvasti. Äänestäjille luvataan siis rajua ostovoiman leikkausta, mistä olisi kiva saada uuden puolueen mielipide. Se kun tähän asti on jakanut kaikille kaikkea ja vielä vähän lisää.

Uusipaavalniemi on sooloilija, jonka tuomiopäivän julistukset ampuvat pahasti yli. Samalla hän kuitenkin oli ainoa, joka jo syksyllä kolme vuotta sitten näki Yhdysvaltain finanssikriisin aiheuttavan Suomeen laman, viennin romahduksen ja tehtaiden alasajot. Hän on johdonmukaisesti kyseenalaistanut valtiovarainministeri Jyrki Kataisen katteetonta rauhoittelua. Hän ei uskonut hallituksen bujdetteihin, koska kuitenkin joudutaan jättimäiseen velanottoon. Ja kaikki tuo toteutui.

Totuuden torvelle ei ollut tilaa keskustassa. Se on heidän häpeänsä. Mutta tuskin Uusipaavalniemi saa perussuomalaisinkaan perille sen, että talouskriisi ei ole EU:n tai somalien syytä.

Jos perussuomalaiset pääsevät hallitukseen, kilpailijoiden tavoite on tukehduttaa puolue vastuuseen niin kuin SMP 80-luvulla. Äänestäjien pettymys Timo Soiniin on karvas, jos hän joutuu syömään jokaisen lupauksen. Mutta silloin hän saa syyttää itseään, koska vastuulisia valtiontalouden vaihtoehtojakaan ei ole mietitty.

Se on kuitenkin varmaa, että Markku Uusipaavalniemi ei kelpaa ministeriksi. Arvaamaton mies, vaikka olisi mikä asiantuntija. Virkamiehille sopii paremmin ministeriksi narun päässä kuljetettava tyhmyri. Ja sellaisiahan on aina tarjolla, kävi vaaleissa kuinka vain.

Eikö ymmärretä taikinan kokonaislaatua?

Eduskunnan pöytäkirjojen selaileminen ei ole yleensä suurta hupia, varsinkin jos kyseessä on istunto 25.3. 2008, jolloin käsiteltiin Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2009-2012.
Onneksi on Perussuomalaiset - ja Pertti Virtanen.

Pertti Virtanen /ps (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Katainen puhui kauniiseen sävyyn, että meidän kaikkien on opittava rakastamaan tuottavuuden kasvua. Jotenkin kuulostaa aika vanhanaikaiselta oikeistolaiselta kieleltä, menee tuonne 30-luvun Saksaan tai vanhaan kunnon Neuvostoliittoon.
Vielä kun ajattelee tuottavuutta perusmielellä, tulee vielä mieleen, että on joku äiti tuotantokoneistona ja kaikkea. Minusta vähän, kun ed. Pulliainen puhui filosofisesti, haiskahtaa tämä kielenkäyttö, koska kun ministeri vaatii puhumaan inflaatiosta, mutta kehyksiin ei saa koskea, niin jos ottaa äitiyden mukaan, niin inflaatio tarkoittaa juuri paisumista ja kasvamista ja kehykset luonnollisesti kasvavat siinä mukana ja sitten kehyksistä tullaan ulos. Mutta ministeri vaatii pitäytymään vaan inflaatiossa, ja mitä sitten tapahtuu?
Onko pulla ja taikina niin tuntematonta ainetta, että rusinat vaan syödään ja luullaan, että rusinat kasvavat ja ne aiheuttavat vaan vähän inflaatiota? Kyllä siellä on se taikina, ministeri, mukana. Eli onko tässä vähän tämmöistä haihattelua tässä mielessä, ettei ymmärretä taikinan kokonaislaatua?

Katoavat veronmaksajat

Katso A-Studion kolumni 1.11.2010

Nyt, kun verotiedot on  julkistettu, ihmetellään taas upporikkaimpien suuria tuloja ja pieniä veroja. Voin toki olla ylpeä siitä, että minun veroprosenttini on korkeampi kuin Björn Wahlroosin.
 Mutta kun lama on leikannut kaikkein ökyrikkaimpien tuloja, kadehdittavaa on entistä vähemmän. Kaiken kukkuraksi  alhaisia pääomaveroja on tarkoitus korottaa ihan reilusti heti ensi vuonna, sen on siunannut jopa kokoomus. Vastikkeeksi yritysten voitoista perittäisiin vähemmän veroa.
 Tuloerot siis supistuvat. Varsinainen uutinen kätkeytyy miljoonalistojen taakse. Nimittäin Suomesta katoavat veronmaksajat. Ja vieläpä niin, että on hallituksen tahto, että Suomesta katoavat veronmaksajat.
Viime vuonna verovelvollisia oli 450 000 vähemmän kuin 2007. Ja heistäkin vain puolet tienaa niin paljon, että pääsee edes maksamaan veroja.
 Kaksi vuotta sitten varsinaisia veronmaksajia oli 2,05 miljoonaa. Vuoden aikana heistä katosi peräti 300 000. Ja heidän mukanaan katosi miljardi euroa valtion verotuloja.
 Valtionverotettavaa tuloa viime vuonna oli 85 miljardia euroa. Siitä hävisi yli 20 miljardia euroa eli melkein neljäsosa, koska pienituloisten ei tarvitse maksaa mitään.
 Tässä on ristiriita. 20 miljardia on valtava summa, josta valtion pitäisi tietysti saada osuutensa niin kuin muustakin tulosta. Mutta tuo iso raha jakautuu pikkuriikkisinä puroina kahdelle miljoonalle köyhälle, joilta ei tietenkään pidä ottaa vähistään.
 Työttömän kannattaa ottaa töitä, jos ei joudu maksamaan veroa pienestä lisätulosta. Mutta kun joka vuosi verotuksen alarajaa nostetaan, se yllyttää myös pienentämään palkkoja ja pitämään pätkä- ja osa-aikatöissä. Ja joka vuosi hävitetään taas satoja tuhansia veronmaksajia – ja satoja miljoonia veroeuroja.
 Olemme joutuneet tasaveroon asteikon- ylä ja alapäässä. Ennusteen mukaan peräti kaksi miljoonaa tulonsaajaa ei tänä vuonna maksa veroja lainkaan. Vastaavasti se 4576 henkilön eliitti, joka tienaa yli 300 000 eur/v., maksaa melkein koko tulostaan tasaprosentin 28.

Veronmaksajat katoavat. Se näkyy myös toisella tavalla. Vielä toissa vuonna palkansaajia oli 200 000 enemmän kuin sosiaaliturvan saajia. Viime vuonna luvut olivat liki tasan. Tänä vuonna elätettävien määrä ylittää elättäjät.
 Miten saadaan lisää veronmaksajia? Yksinkertaisin ratkaisu on säätää minimipalkka, joka auttaa nimenomaan siivoojia ja kaupan kassoja. Vasemmistoliiton ehdottama kympin tuntipalkka tarkoittaa kokoaikatyössä 1700 euron kuukausipalkkaa. Sillä saadaan uusi, iloinen veronmaksaja.
 Kun hallitus joka tapauksessa suunnittelee yritysverotuksen huojennusta, saisimmekohan vastikkeeksi yrityksiltä pienimpien palkkojen korotukset? Vain siten saamme kipeästi kaivattuja veronmaksajia. Varsinkin, jos niitä ei saa ulkomailtakaan tuoda. 

Hyvyyden markkinat

Kuka uskoo yritysten yhteiskuntavastuuseen?

Epäilen, että se on politiikkaan pettyneiden punavihreiden fantasia. Kun kansa äänestää väärin, eikä meillä ole vieläkään tuulivoimaa, hoidettakoon maailmanparannus suurella rahalla ja liikeyritysten tehokkuudella.

Kokoonnutaan Davosiin visioimaan. Paikalla on suuryritysten johtoa, ilman kravatteja. Maa alkaa lähes huomaamatta järistä jalkojen alla. Maailma pidättää hengitystään...
... ja tuloksena on jälleen joku puolivillainen PR-kampanja, joka vain todistaa, että yritysten yhteiskuntavastuun voi määrittää vain - 

yhteiskunta.

Lue koko Talouselämän kolumni täältä. 

Akateemiset automyyjät

A-studion kolumni 25.10.2010 (video)

Aamulehti kertoi maanantaina, että viisasten kivi on vihdoin löytynyt. Opetusministeriö on keksinyt, miten turhat opinnot karsitaan pois. Yliopistoille jaettaisiin rahaa sen mukaan, miten valmistunut opiskelija löytää työpaikan.
Insinööri-Suomessa voidaan siis keskittyä tekniikkaan ja talouteen. Sen sijaan taideyliopistot voidaan lakkauttaa, sillä joka kymmenes pensselinheiluttaja ja komeljanttari on työtön vuoden päästä valmistumisesta.
Peruskoulujen tulevassa tuntijakosuunnitelmassa on uutena oppiaineena draama. Sama ministeri, Henna Virkkunen (kok.) on kuitenkin luvannut karsia taiteen ja viestinnän jatkokoulutuksesta puolet pois.
Siis on kiva että lapset koulussa näyttelevät, mutta ei se sovi aikuisille.
Myös Kaleva vaati pääkirjoituksessaan, että työttömyyden riivaamien alojen aloituspaikkoja täytyy karsia. Sitä Kaleva ei kerro, mistä kukaan voi tietää, mitkä alat kymmenen vuoden päästä ovat nousussa tai laskussa.
Erityisen vahingollisena on pidetty mediaseksikästä media-alaa, joka vetää vuosittain tuhansia innokkaita nuoria, monin verroin enemmän kuin toimittajia siirtyy eläkkeelle.
Mutta moniko eläkkeelle siirtyvä toimittaja osaa html-koodausta tai ymmärtää Facebookia? Työelämän tarpeet muuttuvat tavalla, jota on vaikea ennustaa. Mediakoulutus on varmasti ihan hyvä yleissivistävä väylä monipuoliseen ja joustavaan työuraan.

Vain Hullunkurisissa perheissä ihmisillä on selkeä ammatti, johon on opiskeltu. Mutta vaikkapa juristin koulutuksella pääsee Suomessa joko Tasavallan presidentiksi, Nokian toimitusjohtajaksi - tai jopa Palloliiton puheenjohtajaksi.
Ongelma ei ole se, että nuoria koulutetaan väärille aloille. Ongelma on se, että eturyhmät estävät opiskelun. Säästöpaineissa kärvistelevät viranomaiset, omia rahojaan vahtivat korkeakoulut ja palkka-asemiaan puolustavat ammattiliitot pitävät aloituspaikat liian vähissä.
Kymmenet tuhannet suomalaiset nuoret joutuvat pitämään välivuoden, kun opiskelupaikkaa ei löydy. Moni maksaa itsensä kipeäksi pääsykoekursseilla, vain huomatakseen vuosien päästä joutuneensa väärälle alalle.
Miksi tällaiseen tuhlaukseen on varaa, kun tavoitteena on lyhentää opiskeluaikoja? Päästetään kaikki halukkaat korkeakouluun vaikka vuodeksi. Nuori, joka pääsee opintojen alkuun, ei jää väliinputoajaksi eikä syrjäydy.

Toinen vaihtoehto on, että annetaan nykyisen mafian edelleenkin estää opiskelu. Siinäkin systeemissä voidaan säästää satojen virkamiesten työ ja antaa päätösvalta suoraan yliopistojen yksityisille rahoittajille.
Joensuulainen autokauppias Yrjö Laakkonen ilmoitti, että hän ei miljooniansa tärvää täysin turhaan filosofien koulutukseen. Ja kas kummaa – Itä-Suomen yliopisto päätti lakkauttaa filosofian pääaineopinnot jo ensi syksynä.
Näin Suomen osaaminen ja kilpailukyky on turvattu, kun meillä on riittävästi akateemisia automyyjiä.

Miten kirkkoon voi vaikuttaa?

Jos olet tyytymätön valtakunnan politiikkaan, voit edes äänestää joka neljäs vuosi. Jos olet tyytymätön kirkkoon, voit äänestää seurakuntavaaleissa. Mutta ikävä kyllä se ääni ei vaikuta kirkon linjaan.
Kirkossa valtaa käyttää kankea ja konservatiivinen kirkolliskokous. Piispat - arkkipiispa Kari Mäkinen mukaanlukien - ovat avuttomia sen edessä, ja voivat vain rukoilla siltä uudistusmielisiä päätöksiä.
Onko eroaminen ainoa tapa vaikuttaa kirkkoon?
Lue koko kolumni tästä.

Vihreät lyövät päätä palmuun

Jokainen meistä haluaa hidastaa ilmastonmuutosta. Valtioenemmistöinen Neste Oil houkuttelee autoilijoita käyttämään niin sanottua biodieseliä, jota valmistetaan Kaakkois-Aasian palmuöljystä. 

Kuten maanantain MOT-ohjelmasta (18.10.) käy ilmi, yhtiö on satsannut miljardi euroa tuotantoon, joka tuhoaa sademetsiä ja lisää päästöjä – siis pahentaa ilmastonmuutosta.Neste Oil aikoo olla jo ensi vuonna maailman suurin palmuöljyn ostaja ja tehdä meistä suomalaisista siis öljyseikkejä.

Mutta saudien öljy on puhtaampaa kuin suomalaisten. Kun biodiesel on peräisin hakatuilta trooppisilta suoalueilta, sen kasvihuonepäästöt ovat kaksikymmenkertaiset verrattuna fossiiliseen polttoaineeseen. Näin toteaa YK:n ympäristöohjelma. Yhtä tyrmäävän tuloksen sai myös Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus, VTT.

Köyhä Indonesia on jo nyt maailman kolmonen kasvihuonepäästöissä. Kansalaista kohti päästöt ovat jopa suuremmat kuin rikkaassa EU:ssa. Ja me siis yllytämme raivaamaan lisää metsää pohjoisen vihreille autoilijoille.Tonni palmuöljyä aiheuttaa yli kymmenen tonnia kasvihuonekaauja. Niistä ilkein on metaani, jonka lyhytaikainen vaikutus on yli kaksikymmentä kertaa pahempi kuin hiilidioksidin.

EU:n komissio vaatiikin nyt metaanin talteenottoa. Tähän eivät Neste Oilin alihankkijat taivu. MOT:n mukaan onkin täysin mahdollista, että Neste Oilin tavara ei täytä EU:n direktiivin ehtoja. Se siis ei ole biopolttoainetta.

Mitäs sitten tehdään? Yrittääkö Suomi lobata Brysselissä huononnuksia ympäristöehtoihin ja ilmastonsuojeluun ? Tämä myyräntyö lankeaa vihreiden euroedustajalle Heidi Hautalalle.

Hallintoneuvoston puheenjohtaja Heidi Hautala on Neste Oilin ekomerkki. Siitä tehtävästä hän nauttii kymmenen tuhannen euron vuosipalkkaa. Ympäristöjärjestöt ovat kampanjoineet jo vuosia palmuöljyä vastaan, mutta eivät ole mielestään saaneet vihreiden johtavalta vaikuttajalta mitään vastakaikua.

Suomen ydinvoimaa mainostetaan puhtaaksi energiaksi. Vihreät ovat muistuttaneet, että uraanin louhinta on valtava ympäristöongelma kehitysmaissa. Sama pätee biodieseliin. Ajelemme maastureilla paremmalla omatunnolla, koska siirrämme samalla luonnonkatastrofin pois silmistä, köyhiin maihin. Mutta tällä kertaa vihreät ovat hiljaa.

Tai vielä pahempaa. Heidi Hautala yrittää tehdä Suomesta öljyvaltion, joka riistää raaka-aineet siirtomaistaan. Mutta metsäyhtiö UPM löi jo kerran päänsä Indonesian palmuun ja palasi otsa veressä kotiin. Näin taitaa käydä myös Neste Oilille. Suomalainen ei vaan opi. Ei sitten millään.

THE

SIX MILLION

EURO WOMAN

Kahtia haljennut kirkko

Yli 11 000 kirkosta eroamista viikossa. Viime huhtikuinen kolumnini tuntuu yht´äkkiä varsin ajankohtaiselta: kirkon pitäisi suosiolla jakautua kahtia. Muuten tämä taantumuksellinen, kivikautinen vänkääminen naisten asemasta ja vähemmistöjen oikeuksista ei lopu koskaan.
Vai mitä sinä sanot?
Katso A-studion kolumni tästä.

Kirjasto ulos kirjastosta

Paljon onnea, 100-vuotias Suomen Kirjastoseura! Paljon onnea, 150-vuotias Helsingin kaupunginkirjasto!
Olen ikuisesti kiitollisuudenvelassa kirjastolle, joita ilman minä en olisi minä. Kirjastojen takia maksan veroja ilomielin. Ne ovat tiedon puolustusvoimat.
Samalla olen huolissani kirjastojen tulevaisuudesta.
Lukusalien harras hiljaisuus on rikottava. Tai se muuttuu huomaamatta haudan rauhaksi. Lue koko kolumni tästä.

Yleislakko Facebookissa

Katso A-Studion kolumni 11.10.2010

Suomea uhkaa yleislakko perjantaina. Tai sitten ei. Vaikka 100 000 ihmistä ilmoitti Facebookissa ryhtyvänsä lakkoon protestiksi kansanedustajien palkankorotuksista, mitään näkyvää ei  tapahdu.
Virtuaalinen yleislakko osoittaa internetin voiman (valtava määrä klikkauksia lyhyessä ajassa) ja vielä paljaammin sen heikkouden - nettiaktiivisuutta ei voi muuttaa todellisuudeksi. Poliitikot nukkuvat siis yönsä rauhassa.
Silti olisi tärkeää, että kansalaisten tyytymättömyys voisi todella vaikuttaa päättäjiin. On olemassa yksi  konsti - lue se tästä.   

Maailma Matti Apusen käsissä

Kapitalismin suunta ja siten myös maapallon tulevaisuus on Matti Apusen käsissä. Valitseeko Elinkeinoelämän valtuuskunnan uusi johtaja säännellyn, rajatun ja supistetun kapitalismin vaiko talouden määräämän markkinayhteiskunnan?
Lue koko Talouselämän kolumni täältä. 

Alas pakkoruotsi, alas pakkosuomi

A-Studion kolumni 4.10.

Ruotsalaisen Kansanpuolueen tavoitteena on lisätä suvaitsevaisuutta ja siinä se on onnistunut. Suomalaisten suvaitsevaisuus on lisääntynyt - venäläisiä kohtaan.           

Suomalaiset taistelivat 70 vuotta sitten aivan tosissaan, jotta maan virallinen kieli ei olisi venäjä. Toisin on nyt. Koulujen pakkoruotsi on niin inhottua, että itärajan kunnat haluavat mieluummin vaikka pakkovenäjää.

Pääministeri Mari Kiviniemi kannattaa tohmajärveläisten toivetta, samoin vihreät, jotka viikonloppuna esittivät jopa ruotsin virkakielikokeen poistamista.

Lappeenrannassa saatiin venäjä ensimmäisen vieraan kielen vaihtoehdoksi vasta viime vuonna, mutta nyt jo melkein joka viides lapsi valitsee sen. Jos Itä-Suomi halutaan pitää jotenkin hengissä, on aivan selvää, että venäjän kielen ja kulttuurin osaaminen on välttämätöntä. Tomaatinkasvatuksella se ei onnistu.

Ruotsin puolustajat pelottelevat, että lapset oppivat vain englantia. Mutta jos pakkoruotsi vaihdetaan toiseen pakkokieleen, suomalaisten kielitaito pikemminkin monipuolistuu. Myös pikkukunnissa avautuu mahdollisuus opiskella kiinaa, jota me kaikki kuitenkin sadan vuoden päästä puhumme.

Ruotsin kielen asema heikkenee Suomessa, se näyttää vääjäämättömältä. Kun ylioppilaskirjoituksissa ruotsin kieli tuli vapaaehtoiseksi viisi vuotta sitten, sen kirjoittajien määrä romahti.

Ongelma on se pakko. Ainoa tapa saada lapset ja nuoret ahnehtimaan ruotsin opetusta on tehdä ruotsista kiellettyä. Siis kielletään ruotsi, tehdään siitä rangaistava maanalainen salakieli, niin se jää eloon.

Kaksikielisyyttä suojellaan perustuslaissa, puolustajat sanovat. Perustuslaissa on muitakin kuolleita kirjaimia ja suoranaista huumoria – kuten se, että suomalaisilla on "oikeus työhön". (Ikävä kyllä pykälästä puuttuu "velvollisuus antaa työtä".)

On totta, että ruotsinkieliset palvelut ovat uhattuina. Niin ovat suomenkielisetkin.

Kielitaidon suhteen kannattaa joka tapauksessa ennen vanhainkotia opetella englantia, puolaa, venäjää tai somalian alkeet, sillä niitä kieliä tulevaisuuden hoitajat joka tapauksessa puhuvat.

Mutta jos tasaveroisia ollaan, niin ruotsinkielisiltä pitää poistaa myös pakkosuomi, jota lapsiparat joutuvat opettelemaan jo peruskoulun alkumetreiltä.

Suomenruotsalaisilla on jo syntyessään yli 20 miljoonan ihmisen kielialue, mutta he joutuvat tuhlaamaan aikaansa hyödyttömään ugrilaiseen marginaalikieleen.

Pakkoruotsin vastustajien on oltava johdonmukaisia. Jos emme vaadi suomalaisilta ruotsin kielen taitoa, on hyväksyttävä sekin, että kaikki suomalaiset eivät osaa suomea. Eikä heidän tarvitsekaan.

Alas pakkoruotsi ja pakkosuomi – eläkööt kaikki pakkokielet!

Likapolitiikkaa

A-Studion kolumni 27.9. 2010

Hallitus lievensi jätevesiasetuksen ehtoja viime torstaina. Lakiesityksessä yli 200 000 asumuksen jäteveden puhdistamisurakan hinnaksi arvioidaan noin 0,8 - 1 miljardi euroa.
Jostain syystä Helsingin Sanomien (24.9.) ja Aamulehden (23.9.) pääkirjoituksille ei tällä kertaa kelpaa virallinen arvio, vaan kustannukseksi ilmoitetaan 2,5-3-kertainen summa: 2,5 miljardia.
Lähdettä pääkirjoitukset eivät mainitse. Ainoa lähde, josta olen tuon jymyhinnan löytänyt, on jätevesiasetusta verisesti vastustavan MTK:n äänenkannattaja Maaseudun tulevaisuus 22.9., joka heittää arvioksi pahimmillaan 2,5 miljardia.
Päivälehdissä sana "pahimmillaan" on pudonnut pois...
Lue koko kolumni täältä.

Markkina-agit-prop

Suomea pidettiin lintokotona, johon Yhdysvallan finanssisotkut eivät ulotu,  kuvaavat Anna Simola ja Esa Reunanen Helsingin Sanomien ja Kauppalehden uutisointia finanssikriisistä 2007-2009. 

Kaikki kunnia Hesarille siitä, että se esitteli tänään näkyvästi tutkimusta, jossa lehden omaa talouskirjoittelua rökitetään. Kannattaa lukea koko juttu sivulta D 6. 

Yksi virke jutusta pisti silmään – ja pistikin todella terävästi.

”Talouskriisit ovat journalismille ongelmallinen aihe, koska jos ihmiset alkavat pelätä, raha lakkaa liikkumasta ja lama tulee entistä varmemmin.”

Mitä jutun kirjoittaja Hanna Syrjälä oikein tarkoittaa?
Vaikka lamasta kirjoittaminen aiheuttaisikin laman – mitä totta vie vahvasti epäilen – niin siltikään talouskriisin ei missään nimessä pitäisi olla ”journalismille ongelmallinen aihe”.

Journalismi voi penkoa vaalirahasotkua - siitä huolimatta, että ihmiset menettävät uskonsa politiikkaan ja äänestävät laiskemmin ensi vaaleissa. Journalismi voi nostaa esiin dopingin - siitä huolimatta, että urheilun maine mustuu. Journalismi voi kertoa sosialististen maiden ongelmista - siitä huolimatta, että voi seurata levottomuuksia ja jopa aseellisia selkkauksia.

Se voi, ja sen pitää.

Miksi taloudesta ei sitten pitäisi kirjoittaa totuutta? 

Jos työpaikat ovat vaarassa, lainoitus tökkii, kauppa tyrehtyy, vienti takkuaa – journalistin velvollisuus on kaivaa talouden todellisuus esiin ja kertoa se reippaasti, välittämättä mahdollisista seurauksista.

Kun toimituksissa ryhdytään pohtimaan seurauksia, tai annetaan sen vaikuttaa uutisoinnin laajuuteen, tapaan ja tyyliin, journalismi on mennyttä.

Ajan kuva tämäkin. 1970-luvulla toimittajat pitivät turpansa kiinni, jos ”vaarantui” suhde Neuvostoliittoon. 2000-luvulla journalistin vaientaa pelko talouskasvun taittumisesta.
Kun olemme rummuttaneet omahyväisesti ”sananvapautta” ja ”moniarvoista lehdistöä”, emme erityisesti muista korostaa, että sananvapaus on mainio bisnes. Juuri finanssikriisi nostikin esiin sen tosiasian, että taloudesta raportoivat välineet ovat talouden osapuolia. Kaupalliset mediayhtiöt eivät ole viileitä tarkkailijoita ja objektiivisia totuudenkertojia, vaan omia voittojaan varjelevia ja ilmoitustuloistaan huolestuneita pörssiyrityksiä.

Räikein osoitus tästä ristiriidasta oli elinkeinoelämän ideoima Älä ruoki lamaa –kampanja, joka yllytti ihmisiä kuluttamaan taloudellisesta tulevaisuudestaan huolimatta. Totaaliseksi propagandaksi kampanja kääntyi silloin, kun siihen lähtivät mukaan suurimmat mediakonsernit Alma ja Sanoma Oy.

Osallistumalla ”Älä ruoki lamaa” –kampanjaan mediayhtiöt asettuivat ehdoin tahdoin estämään omien toimittajiensa vapaan, painostuksettoman, rehellisen talousjournalismin.

Molempien konsernien toimituksellinen johto korosti lehtiensä sivuilla, että lamasta on syytettävä ennemmin yksilöiden subjektiivista asennetta kuin rahoitusjärjestelmän objektiivista vastuuttomuutta. Johdon viesti alaisille oli selvä: korostakaa myönteisiä, vähätelkää kielteisiä talousuutisia.
Yksi viaton virke Hesarin jutussa tulee todistaneeksi, miten hyvin liikkeenjohdon viesti on mennyt perille toimittajakuntaan. 

Pörssimenestykseen sitoutunut media on epäluotettava, puolueellinen, omaa asiaansa ajava osapuoli. Se ei jaa tietoa taloudesta, vaan markkina-agit-proppia.

Se ei palvele lukijoitansa, vaan omistajiaan. 

Kataisen parta

Jyrki Katainen paljasti toissa viikon Talouselämä-lehdessä, kuka on hänen idolinsa. Ei, se ei ole Barack Obama, Äiti Teresa tai Winston Churchill.
Näet keväällä 2004 Katainen luki teoksen, joka "avasi hänen silmänsä". Ei, se ei ollut Nelson Mandelan elämäkerta eikä Raamattu - mutta 37-sivuisena kuitenkin vähän Aku Ankkaa paksumpi.
Lukunautintoa varmasti lisäsi se, että hän oli itse teoksen tilaaja - ja erityisesti se, ettei hän ollut maksaja. Mutta miksi, oi miksi nuo 40 000 euroa maksaneet sivut ovat hänelle "äärettömän tärkeitä"?
Lue koko kolumni tästä. 

Kaksi vuotta myöhemmin

Esiinnyin perjantaina Radio Suomen Ajantasan Uutispuntarissa Sirpa Pietikäisen (kok.) ja Liisa Jaakonsaaren (sd.) kanssa. 
Aika hyvin saivat mepit koostettua finanssikriisin jälkihoidon tämänhetkinen tilanteen - lähes päivälleen kaksi vuotta Lehman Brothersin konkurssin jälkeen. Paljon on vielä tekemättä.
Lisäksi pohdimme, onko Nokian toimitusjohtajan nimitys tärkeämpi kuin Suomen presidentin valinta...
Kuuntele lähetys (27 min.) tästä. 

Toiseksi paras maa

Talouselämä 27.8. 2010

Viime viikolla suomalaiset valittivat kahta asiaa.

            Yhdet purnasivat Newsweek-lehden tutkimuksesta, jonka mukaan Suomi on muka maailman paras maa. Toisia sapetti juuri tuo joukko, joka ei ymmärrä juhlia sitä, että Suomi on maailman paras maa.

            Miten suomalaista onkaan, että kansaa pitää määrätä juhlimaan. Ja se, että määrätään.

            Mutta kummasta on kyse? Siitä, ettemme osaa iloita kansainvälisestä menestyksestä? Vai siitä, että riemuun ei ole syytä?

Ensimmäistä vaihtoehtoa tuntuu puoltavan suorastaan kansanluonne. Ei ole sattumaa, että  Suomen kansalliseepos on Tuntematon  sotilas. Sotilaat purnaavat koko ajan ja kyseenalaistavat  koko sodan tarkoituksen. Silti, tai siksi, he hoitavat tinkimättä ”asialliset hommat”, eli sotimisen ja eleettömästi sankariteot.

            Historioitsija Jukka Relander väittää peräti, että urputus on Suomen menestystekijä. Kapina on voimavara.            Suomen koululaitos on kiistatta maailman paras. Suomi on voittanut kolmasti peräkkäin maailmanlaajuisen PISA-tutkimuksen, kaikissa aineissa. 2000 mitattiin lukemista, 2003 matematiikkaa, 2006 luonnontieteitä.

            Kouluviihtyvyysvertailuissa Suomi taas sijoittuu aivan Euroopan hännille. Myös opettajat valittavat ankeita olojaan. Melkoinen ristiriita.

            Vai voisiko olla, että kriittisimmät oppilaat oppivat parhaiten? Itsenäiset, jopa kapinalliset nuoret saavat eniten irti hyvästä opetuksesta, jota on lupa myös arvostella.

            Mutta kukaan ei halua olla hikipinko, mallioppilas. Ei kannata olla paras, joutuu silmätikuksi ja pilkan kohteeksi. Kannattaa olla kakkonen.

Suomella on ollut suurenmoinen naapurionni. Olemme saaneet peesata Ruotsia monta vuosikymmentä. Kopioimme naapurin yhteiskunnalliset keksinnöt – peruskoulun, joukko-opin, isäkuukauden ja julkiset taideteokset kiertoliittymissä.

            Vuonna 1970 Suomen bruttokansantuote henkeä kohti oli 55 prosenttia Ruotsin tasosta. Kuilu kurottiin kiinni 20 vuodessa.

            Nyt, kun olemme monella mittarilla ohittaneet Ruotsin, on syytä huoleen.

Katsokaa, miten kävi Nokialle. Ykkösellä on suunta vain alaspäin.

            Niinpä suomalaiset eivät alistuneet  voittoonsa. Ilta-Sanomien valpas lukija huomasi Newsweekin tutkimuksessa virheen – Sveitsin kuuluu olla ykkönen.

            Huh!

            Sitten on vielä tyylikysymys. Omasta etevyydestään vakuuttuneet ruotsalaiset ovat aina  tarjonneet muulle maailmalle neuvoja myös pyytämättä. Tällaiseen isovelimäisyyteen emme tahdo itse hairahtua.

            Ja sitä paitsi: mitä oikeastaan olemme tehneet tämän menestyksen eteen?

Nimitys maailman parhaaksi maaksi ei ole meidän ansiotamme. Se on kunnianosoitus edellisille sukupolville.

            Maailman parhaasta koulujärjestelmästä on kiittäminen 40 vuoden takaista peruskoulu-uudistusta, jota ilman Nokian menestyskään ei olisi  mahdollinen. Se haravoi harvasta väestöstä kaikki lukupäiset parhaaseen oppiin. Mutta peruskoulun tavoite ei ollutkaan talouskasvu, vaan tasa-arvo.

            Intohimoisimmin peruskoulua vastusti elinkeinoelämä – oikeastaan  vielä viime vuosien PISA-menestyksiin asti.

            Vanhoja taistolaisia vaaditaan julkisesti katumaan menneitä harhaoppejaan. Paljon suuremmin aihetta on konservatiiveilla, jotka aikanaan jarruttivat peruskoulua, pyytää anteeksi typerehtämistään.

            Nykyisessä markkinakurissa  tällaisia suuria uudistuksia ei voi enää tehdä. Kaikesta  innovaatiopuheesta huolimatta emme kykene reformeihin, joihin ylsivät paljon köyhemmät suomalaiset.

            He asuttivat siirtokarjalaiset. Me emme pysty asuttamaan edes helsinkiläisiä.

Suomalaiset ovat  maailman parhaita vastoin tahtoaan. Ja myös tarkoittamatta, tahattomasti.

            Päättäjät ovat viimeiset  15 vuotta pyrkineet kaikin keinoin eroon siitä, mitä Newsweekin raati arvostaa: pieniä tuloeroja, vähäistä köyhyyttä, pitkiä opintoaikoja.  

            Toinenkin vaihtoehto on totta: juhlaan ei ole suurta aihetta.

            Poliittinen johto on pörssittänyt, yhdistänyt ja yksityistänyt, kilpailuttanut, liikelaitostanut, tulosyksiköittänyt, tehostanut, järkeistänyt, karsinut ja kutistanut julkisia palveluita, siirtänyt nettiin ja Rovaniemelle. Mutta turhaan. Hyvinvointivaltio pihisee  hengissä ja herättää  jopa kansainvälistä ihailua.

             Sillä kansa rakastaa uppiniskaisesti verojaan. Suomalainen tietää,  että halvalla ei saa hyvää. Ei moottorisahaa, ei kumisaappaita, ei yhteiskuntaa.

Finland: On Top of the World

   Series: Shortcuts Previous | Next | Index

Finland: a country of extremes

Newsweek has proclaimed Finland the best country in the world. But some Finns disagree

• Timo Harakka
• guardian.co.uk, Wednesday 18 August 2010 20.00 BST
• 
  
  • 
  • 
  •  (96)
  • Tweet this (15)
  • 
    
    Comments (39)

The Kaljakellunta, or Beer Floating, on Vantaa river in Helsinki, Finland Photograph: PEKKA SIPOLA/EPA

"But what about suicides, depression, alcoholism and our cold, dark winters?" many Finns protested yesterday, after Newsweek named Finland "the best country in the world". Scored for education, health, quality of life, economic dynamism and political stability, Finland narrowly beat Switzerland (2) and our neighbours and arch rivals, Sweden (3). As ever, our foreign minister, Alexander Stubb, was more positive, urging the Finns for once "to express their pride and sincere joy for the honour".

But gloating does not come naturally to us, even though Finland has topped the OECD global education assessment three times in a row. There is an underside to the educational excellence. Two bloody school massacres, in 2007 and 2008, claimed 20 lives. A tragic coincidence, certainly, but many of us feel that Finland is a Jekyll-and-Hyde country. We have both the positive and the negative in extremes, just like sunshine: the never-setting summer sun is offset by several months of dark winter. It is precisely these adverse circumstances that have created an ordered, egalitarian society. Having been a very poor country up until the 50s, Finland has always relied more on co-operation than competition; and if you agree with the Newsweek panel that low levels of inequality and a small gender gap are desirable, Finland is bound to outdo the UK (14).

In a matter of hours, though, Finland's leading tabloid newspaper, Ilta–Sanomat, exposed an error in Newsweek's survey: it seems the magazine may have mixed up the top two scores, and Switzerland should win by a whisker! Sabotaging our own success befits us perfectly: both the optimists and the pessimists can agree that the number two slot is our natural lot in this world. And maybe we proved a point about top-notch education – the Finnish have better maths skills than Americans.

Timo Harakka is a Finnish TV journalist, author and columnist