Mykän omistajan ääni

Pupukuusikko eli uusi hallitus on varmistanut sen, että mistään ei voi tehdä päätöksiä. Demarit ja kokoomus torppaavat toisensa kaikissa avainministeriöissä. 

Jos Alexander Stubb yrittää hivuttaa Suomea Natoon, Erkki Tuomioja varmistaa, että näin ei käy. Työ- ja elinkeinoministeriössä Jyri Häkämies ja Lauri Ihalainen pitävät huolen, että aina kun astutaan askel eteenpäin, astutaan samalla toinen taakse.

Näin Suomi pysähtyy neljäksi vuodeksi.

Häkämiehellä on toinenkin taistelupari, valtion omistajaohjauksesta vastaava Heidi Hautala (vihr.). Viimeksi Häkämiehen omalla kaudella ohjaaminen oli samaa tasoa kuin Jyrki Järvilehdolla. 

Vaikka valtioenemmistöisen Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius oli kuohuttanut kansaa yli kymmenen miljoonan optiosaaliillaan, vasta lama lopulta leikkasi monopolimiesten lottopotit. Uuden haliltuksen ohjelmassa mainostetaan johdon palkkioiden ”kohtuullisuutta”. Nousukausi näyttää, miten ministeri Hautala joutuu asiassa kiemurtelemaan.

Vasta pakon alla Jyri Häkämies salli hallintoneuvostojen jäsenten palkkioiden julkistamisen ja vasta pakon alla hän lopetutti nuo poliitikkojen kultapossukerhot Fortumista ja Neste Oilista viime keväänä.

Juuri Neste Oilin hallintoneuvoston puheenjohtajana Heidi Hautalalla on kokemusta valtioenemmistöisestä yhtiöstä. Se ei paljon rohkaise. Kymppitonnin vuosipalkkiota vastaan hän katsoi sormiensa läpi sademetsien raiskausta, jolla Neste Oil saa Indonesiasta palmuöljyä niin sanottuun bio-dieseliinsä. 

Ja Fortum satsaa edelleen ydinvoimaan, nyt siis vihreän ministerin omistajaohjauksessa. Samalla vihreät ovat hyväksyneet kolmasosan leikkaukset uusiutuvan energian tukiin. Siinä on taas taitelemista.

Uusi hallitus vakuuttaa, että yhteiskunnan omistamat yhtiöt kantavat yhteiskuntavastuuta. Kuulostaa järkeenkäyvältä. 

Hallitusohjelman viimeisillä sivuilla luvataan, että omistusohjausta vahvistetaan. Tästä Kauppalehti ehti jo ihmetellä (20.6.), miksi ihmeessä pitää erikseen korostaa yhtiön vastuuta henkilöstöstä.

Vastaus luettiin lehdistä kaksi päivää myöhemmin: Stora Enso joutuu maksamaan 5,8 miljoonan euron korvaukset näennäisistä YT-neuvotteluista, kun se lopetti Kemijärven tehtaan kolme vuotta sitten.
Suurimpana omistajana valtio ei käyttänyt ääntään, vaan seurasi mykkänä sivusta, kun Stora Enso sulki ja sulkee kannattavaa tuotantoa. Se on Suomessa halpaa. Samaan aikaan Nokia joutui maksamaan saksalaisille Bochumin-tehtaan sulkemisesta 40-kertaisen summan. 

Sopivaa ehkä onkin, että kehitysyhteistyöministeri on myös kehitysalueministeri.

Mutta markkinataloudessa kun eletään, valtio on usein voimaton. Strategisesti tärkeiden valtionyhtiöiden lisäksi valtion omistusyhtiö Solidium pyörittää yli 8,2 miljardin euron omaisuutta. Valtio on myös Sampon suurin omistaja, mutta Björn Wahlroos ei paljon ohjausta kaipaa. 

Kun Ruotsin hallitus halusi poistaa Nordean johdolta bonukset, suuromistaja Wahlroos palautti ne yhtiökokouksessa. Siinä nöyryytettiin kahden maan ministerit yhdellä kertaa. 

Herra se on herrallakin – tai tässä tapauksessa, rouvallakin.

10 kirjaa rahasta: Maarit Toivanen ja Buddenbrookien tarina

Moni lukee lomalla dekkareita, mutta milloin on aikaa paneutua ja eläytyä suuriin tarinoihin, jollei kesällä? Sota ja rauha vaatii rauhaa, Kadonnutta aikaa etsimässä edellyttää ajan löytymistä. Mikä on suurenmoisempaa kuin uppoutua yötä myöten – kun aikainen herätys tai työstressi eivät häiritse – vuosikymmenten mittaisiin ihmiskohtaloihin ja sukusaagoihin.
Laajoissa romaaneissa on usein väkeäkin niin runsaasti, että kreivittärissä ja ratsumestareissa ei pysy mukana, jos lukeminen koko ajan keskeytyy ja jää pätkittäiseksi, kuten talvisin. Siksi pimeimpään vuodenaikaan sopivat ohuet minämuotoiset tilitykset ja juonivetoinen pikaruoka.
Kesä kuuluu eepoksille.

Thomas Mannin varhainen mestariteos Buddenbrookit (1901) on vetävä, tiheä ja tragikoominen kronikka lyypekkiläisen kauppiassuvun vaiheista. Parikymppinen kirjailijanero piirtää psykologisesti terävät kuvaukset kauppahuoneen perijän Thomasin tarmosta ja tuskasta, hänen siskonsa Tonyn surkuhupaisista naimakaupoista, veljesten riidoista ja sukunsa viimeiseksi jäävän Hanno-pojan hauraista haaveista.
Buddenbrookit on yksi lempikirjoistani, ja suureksi ilokseni myös mukana 10 kirjaa rahasta –sarjassa. Se on vuorossa tänään maanantaina, 27.6. klo 21.30.
On ylellistä lukea kirja Maarit Toivanen-Koiviston seurassa.
Suomen ainoa naispuolinen vuorineuvos nousi perheyhtiö Onnisen johtoon 11 vuotta sitten; hän on Onvest-konsernin toimitusjohtaja ja Onnisen hallituksen puheenjohtaja.
Vallanvaihto perheyhtiössä ei ollut helppo, kuten se harvoin on. Sellaista draamaa ei sentään nähty kuin Herlineillä, kun isä-Pekka oli valinnut seuraajansa salaa muilta lapsilta. (John Simonin Koneen ruhtinaan menestys muuten todistaa, että dynastiat kiinnostavat suomalaisia).
Maarit Toivanen-Koivisto johtaa yhtiötä sananmukaisesti kuin perhettä. Oman uusperheen ihmissuhteet ovat vaatineet paljon työtä ja myös ammattiapua, jotka ovat opettaneet myös yritysjohtajaa työssään.
Myös Anna Kortelainen näyttää ymmärtävän perheen dynamiikkaa ja johtamisen psykologiaa. Ohjelmassa naiset oivaltavat spontaanisti yhdessä, kenen johdolla Buddenbrookien kauppahuone olisi voinut pelastua ja kukoistaa.

Kustantajat ja kirjakauppiaat kierrättävät varastojaan niin kovalla kiireellä, että suurin osa sarjamme kirjoista on saatavissa vain kirjastoista tai antikvariaateista, joiden kontolle kulttuuriperinnön pelastaminen Suomessa on jätetty.
Aravind Adigan Valkoinen tiikeri (2008) löytyy kuitenkin peräti pokkarina, jonka ehdit mainiosti lukea ennen sarjan päätösjaksoa 8. elokuuta. Silloin käsittelemme kirjaa pokeriammattilaisen Ville Walhbeckin kera.
Ja myös Buddenbrookit löytyy kaupasta kauniina uutena painoksena ja Ilona Nykyrin tuoreena suomennoksena. Ei vanhassakaan käännöksessä ole mitään vikaa, joten kaupallisesta tai kunnallisesta hyllystä nyt Buddenbrookit matkaan ja mukaan riippumattoon!

10 kirjaa rahasta -sarjan esittely

Pupukuusikko ja Suomi ilman Nokiaa

"Sixpack" ei kelpaa Jyrki Kataisen hallituksen nimeksi. Luettuani hallitusohjelman ja todettuani, kuinka rohkeasti se tarttuu Suomen tulevaisuuden haasteisiin, ehdotan Tenavat-kirjoista tuttua "Pupukuusikkoa".

88-sivuinen hallitusohjelma uhraa elinkeinoille kolme sivua. Konepajateollisuutta ei mainita. Metsäteollisuudelle luvataan "strateginen ohjelma" - vastahan kriisi on kolme vuotta vanha.

Hämmästyttävintä on kuitenkin, että ohjelmassa ei mainita sanallakaan Nokiaa. Melkoinen katoamistemppu! Hallitus ei sano sanaakaan tietoliikenteen, mobiiliteknologian tai elektroniikkateollisuuden tulevaisuudesta.

Samaan aikaan 85 prosenttia suomalaisista teollisuusyrityksista pohtii tuotannon siirtämistä ulkomaille. Pelottava yhtälö...

Lue koko maakuntalehtien kolumni täältä.

10 kirjaa rahasta: Anna Puu ja Jotuni

10 kirjaa rahasta –sarjan luku-urakoissa oli ääripäänsä. Vuorineuvos Maarit Toivanen-Koivisto kahlasi Buddenbrookien sukutarinaa yli 600 sivua, laulaja Anna Puu keskittyi kahteen novelliin – yhteensä kuusi sivua.

Enempää on kohtuutonta vaatiakaan lokakuussa syntyneen vauvan äidiltä. Ja sitä paitsi parhaiden novellien lumous on juuri se, että pieneen sirpaleeseen tiivistyy suuria asioita, usein viitteinä, vihjauksina ja välähdyksinä. Lyhyen tekstin täydentämiseen ja taustoittamiseen kuluu helposti monin verroin aikaa ja sivuja.

Ja Maria Jotuni (1880-1943) oli suomalaisen novellin mestari, kenties ensimmäinen. Hänen vuonna 1907 julkaisemansa lyhyt "Rakkautta"-novellikestää kyllä perinpohjaisen tarkastelun, kuten toivottavasti käy ilmi tämän illan jaksosta (TV1 klo 21.30).

Erityisen ansiokkaasti novellin on ruotinut professori Lea Rojola kokoelmassa“Kohtauspaikkana kieli” (SKS, 2006).

Nainen kertoo toiselle naimakaupoistaan. Sananmukaisesti on kysymys kaupoista: sulhanen ja morsian neuvottelevat asiallisesti ehdoista ja summista, niin että otsikon “rakkaus” tuntuu yksinomaan ironiselta.

Mutta hetkinen: mitä se rakkaus sitten on? Jo sata vuotta sitten romanttisen rakkauden käsite alkoi murtua, eikä kai kukaan enää vakavissaan elättele Harlekiini-unelmia. Entäs jos se rakkaus on sitä, mitä kertojanainen sanoo kauppiaalle sanoneensa: “Se työ, jonka nainen pesään tekee, on on niinkuin vapaaehtoista hyvyyttä, ja ettei palkoista tule puhetta – niin, sitä voi sanoa vaikka rakkaudeksi.”

1800-1900-lukujen vaihteessa alkoi hahmottua “uusi nainen”: itsenäinen, omatahtoinen, vapaudenhaluinen. Lea Rojolan mukaan Jotuni ei ollut ensimmäinen, joka kuvasi “uutta naista”, mutta ensimmäinen, joka kirjoitti “uudelle naiselle” – nainen naiselle.

Kun L. Onervan lahjakas Mirdja-neiti (1908) etsii epätoivoisesti miestä, joka ymmärtäisi häntä, Jotunin naiset ovat älynneet moisen turhaksi: he löytävät ymmärtäjän toisistaan.
 

Laulaja Anna Puu on toiselta identiteetiltään kauppatieteen maisteri Anna Puustjärvi. Hän teki gradunsa metsäyhtiöiden ympäristöetiikasta – aiheesta, joka oli niin tulenarka, että metsäyhtiö kielsi käyttämästä lopputyöhön tehtyjä haastatteluaineistoja!

Ihmissuhteet ovat kauppatavaraa yhä. Naisia ei kenties naiteta taloudellisin perustein kuten 100 vuotta sitten – ainakaan Suomessa – eikä yksinhuoltajan tarvitse luopua lapsistaan. Mutta kuten Anna Puustjärvi toteaa: “Kaiken saa väännettyä kansantaloustieteeksi.” Globaalissa kapitalismissa markkina-ajattelu tunkeutuu syvälle yksityiselämään.

Björn Wahlroosin oppi-isä ja idoli, Nobelin taloustieteen palkinnon saanutGary Becker on erityisen kuuluisa siitä, että hän soveltaa talousoppeja aivan kaikkiin elämän ilmiöihin. Niinpä rakastuminen on parinvalintaa, joka perustuu pitkän tähtäimen hyötylaskelmiin. Lapsia pitäisi kasvattaa samoilla palkitsemisopeilla kuin Wall Streetin pankkiireja (tosin miljoonabonukset korvattaneen Ville Vallaton –puikoilla).

Niinpä Becker toteaa, että lapsi on "kestokulutushyödyke". Niin kuin vaikka jääkaappi. Siis kallis hankkia, kestää useita vuosia, joten hankinnasta saatava hyöty ja mielihyvä on diskontattava pitälle ajalle, on kallis ylläpitää ja korjata, epätäydellisten jälkimarkkinoiden takia vaikea myydä eteenpäin. Ihmiset hankkivat siis lapsia samasta syystä kuin jääkaapin.

Joku voisi toki osoittaa eräitä eroja jääkaapin ja lapsen välillä – lapsen saa ilmaiseksi, mutta ei rahalla; sitä ei heitetä kaatopaikalle uuden mallin tieltä; toisaalta jääkaapille ei tarvitse lukea iltasatuja, se ei lähde Interrailille eikä muuta kotoa pois. Electroluxin poistuminen aiheuttaa harvalle tyhjän pesän syndroomaa. Mutta kaikki nämä ovat ekonomistin tarkastelussa sivuseikkoja.

Niin pitkälle on ihmisen kauppatavaroituminen mennyt, ettei Anna Puun 9-kuukautinen vauvakaan ole syntynyt vanhakantaisesti synnytyssairaalassa. Hänet on lanseerattu markkinoille HUS:n Lasten- ja naistentautien tulosyksiköstä.

Heti ensi hetkestä alkaen ihminen on tuote.

Missä on taloustieteen Einstein?

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu jakoi eilen kristallipallo-palkinnon ennustelaitokselle, joka onnistui parhaiten arvioimaan viime vuoden talouskehityksen.
Tai  epäonnistui vähiten.

Kymmenen  ennustelaitoksen kisassa Nordea voitti jo neljännen kerran, toisen kerran peräkkäin. Se saavutti eri kriteereillä ylivoimaisesti eniten ykkössijoja. Huonoin ennustaja oli Suomen Pankki, jolle tuli samoin viimeisiä sijoja selvästi eniten.

Tämä on todella huono uutinen. Suomen Pankilla on ylivertaiset resurssit ja hienoimmat dynaamis-stokastiset mallit - jotka ovat nyt vakavassa kriisissä. 

Makrotalouden mallien huono ennustavuus heijastaa yleisesti taloustieteen valtavirran kriisiä. Edes maailmantalouden lama ei ole muuttanut vanhoja oppeja. 

Albert Einstein mullisti  fysiikan. Missä on taloustieteen Einstein?

A-studion kolumni on kokonaisuudessaan  luettavissa ja katsottavissä täällä. 

Kuinka ollakaan, Suomen Pankin johtokunnan jäsen Seppo Honkapohja on pohdiskellut taloustieteen kriisiä mielenkiintoisesti täällä.

10 kirjaa rahasta: Balzac ja Niinistö

Sauli Niinistö on kyllä arvovaltainen herra, mutta ennemminkin Honoré de Balzacin asema uraauurtavana klassikkona vaikutti siihen, että 10 kirjaa rahasta –sarjan avausteos on ”Ukko Goriot” (1835).

Ennen Balzaciakin kirjallisuudessa käsiteltiin rahaa ja taloutta – esimerkiksi Daniel Defoe teoksissaan Robinson Crusoe (1719) ja Roxana (1722). Mutta Balzac oli sittenkin ensimmäinen, jonka jättiläismäisen teossarjan ”Inhimillisen komedian” läpikäyvänä juonteena on raadollinen rahanhimo ja säälimätön statuskamppailu.

Itselleni Balzacin terävät havainnot, armoton satiiri ja sivaltava huumori olivat suurin löytö tämän kesän teoskimarassa. (Toinen erityinen ilonaihe oli löytää hillitön humoristi lyijynraskaasta Dostojevskista, mutta siitä lisää Pelurien yhteydessä 18.7.) Klassikot eivät ole suotta klassikoita.

Sauli Ninistö toteaakin, että ihmisluonnon ahneus ja itsekkyys ei näy 200 vuodessa muuttuneen, mikä on joko lohdullinen tai masentava havainto.

Balzac eli keskellä kuohuvaa vallankumousaikaa. Hän ei kokenut vain yhtä, vaan monta vallankumousta: Hänen lapsuutensa osui Napoleonin keisarikuntaan, joka taas kumosi vuoden 1789 kumouksen.

Napoleonin jälkeen kuningasvalta yritti paluuta, joka tyrehtyi ”Euroopan hulluna vuonna” 1848. Juuri ennen Balzacin kuolemaa julkaistiin Marxin ja Engelsin laatima Kommunistisen puolueen manifesti.

Vanhat valtiaat kaatuvat, aateliset menettävät päänsä tai ainakin omaisuutensa, kansanvaltakin korruptoituu, keinottelijat menestyvät. Aivan kuten Suomessa 1990-luvulla.

Vapautettu raha karkaa Neitsytsaarille, nurkanvaltaajat ja kasinomiehet seikkailevat, suuri lama kaataa pankkeja ja poliitkkoja, IT-kupla paisuu ja kansa jonottaa Soneran (ent. Posti-Tele) osakeannissa. Maitopartaiset miljonäärit ajavat urheiluautolla päin leipäjonoja. Äkkirikastuneet optiojohtajat ja oligarkit ohittavat vanhat patruunat.

Asiaan kuuluu, että Balzac oli itsekin loputtoman optimistinen keinottelija, jonka lempitermejä oli une bonne speculation – ”hyvä bisnestilaisuus”.

Hän investoi kirjapaino- ja kaivosalalle, katastrofaalisin seurauksin. Viimeisinä vuosinaan hän innostui puutavarakaupoista Ukrainassa.

Aku Ankka –tyyppisistä liiketoimistaan Balzac sai niskoilleen niin valtavat velat, että hän saattoi suoriutua niistä vain kirjoittamalla yötä päivää suosittuja romaanejaan.

Näin talous on ehdottomasti hyödytti kirjallisuutta. Myös Dostojevski oli korviaan myöten veloissa, keidenkähän muiden onnettomalle rahatilanteelle maailmankirjallisuus on kiitoksen velkaa?

Balzacin väitetään juoneen 50 kuppia turkkilaista kahvia päivässä. Ihme, että hän eli edes 51-vuotiaaksi.