Suomalainen hiihtää

Vastaus HS raadin kysymykseen 25.2.: Pitääkö suomalaisen osata hiihtää? KYLLÄ!

Suomalaisen pitää osata hiihtää. On syytä viedä väite vielä pidemmälle: suomalaisuus tarkoittaa hiihtämistä. Joka ei osaa hiihtää, ei voi olla suomalainen.

Kuten hyvin tiedetään, kaikki maapallon asukkaat haluavat suomalaisiksi. Siksi he miljoonin myös pyrkivät Suomeen ja tarvitaan kansamme kaikki – onneksi luontainen – innovatiivisuus pitämään heidät rajojemme ulkopuolella.

Samaan aikaan tarvitsemme kuitenkin hallittua maahanmuuttoa. Suomalaisiksi ovat tervetulleet valkoihoiset, suomea puhuvat, evankelisluterilaiset (tätä nykyä myös katoliset), korkeasti koulutetut mutta matalaan palkkaan tyytyvät työteliäät tulokkaat. Jonkunhan täytyy jatkossakin elättää maakuntien kaljabaarien ”maahanmuuttokriitikot”.

Helsingin Sanomat on julkaissut leikkimielisen (hah, hah) kansalaisuustestin suomalaisiksi pyrkiville. Se on kuitenkin vain tietokilpailu, josta kiihkeästi maahamme pyrkivä elintasopakolainen pystyy kyllä vippaskonsteilla suoriutumaan. Onneksi se on suomenkielinen, mikä karsii kiitettävästi onnistujia.

Yksinkertaisinta on kuitenkin laittaa maahanpyrkijät oitis rajalla hiihtokokeeseen. Pannaan pakolaiselle Järviset jalkaan ja siitä sivakoimaan 20 kilometrin lenkki, tietysti perinteisellä tyylillä. Luistelijoita emme tänne halua.

Kansalaisuuteen oikeuttaa alle tunnin tulos, naisilla 1:20. Koska olemme sivistysvaltio, lasten matka on 5 km ja suomalaisuusraja 22.00. 

Mustikkasoppa väliaikapisteessä on myös pakollinen. Sota- ja kriisialueilta tuleville ampumahiihto.

Luokkataistelun lippu lepattaa

Katso A-studion kolumni 21.2. tästä

Politiikassa jotkut päivämäärät jäävät historiaan.
Sosialidemokraattien alamäki alkoi tarkalleen 12. lokakuuta 2005. Silloin puolueen puheenjohtaja ja tuore valtiovarainministeri Eero Heinäluoma esitti eduskunnalle, että kaikkein rikkaimpien varallisuusvero poistetaan kokonaan.
Heinäluoma on jälkeenpäinkin vähätellyt, että tämä Erkkojen, Herlinien ja Wahlroosien kiusaaminen toi valtiolle vain seitsemänkymmentä miljoonaa euroa (HS 24.8.10). Samaa sanoo nytkin SDP:n verovastaava Jouni Backman.
Molemmat puhuvat lööperiä, oikea luku on 85 miljoonaa senkin jälkeen, kun veroa leikattiin. Edellisenä vuonna tuotto oli 130 miljoonaa. Eli kun demarit haukkuvat nykyistä hallitusta löperöstä taloudenpidosta, ovat he osanneet itsekin haaskata valtion tuloja.
Demareiden ansiosta sata Suomen rikkainta on hyötynyt keskimäärin 230 000 euroa per nenä. Joka vuosi. Ei siis ihme, että työväenpuolue halusi viikonlopun vero-ohjelmassaan korjata virheen ja liputtaa taas luokkataistelua.

Mielikuvituksellisesti otsikoidussa Työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta -ohjelmassa varallisuusveroa ei palauteta, mutta varallisuuden verotus kiristyisi. Suurista kiinteistöistä ja perinnöistä pitäisi saada valtiolle 200 miljoonaa lisää, ja Ruotsin mallin pankkiverosta sata viisikymmentä miljoonaa.
(Pankkivero on kyllä pieni silmänkääntötemppu, sillä Ruotsissakin rahat kerätään rahastoon pahan päivän varalle. Niillä ei siis voi maksella valtion velkoja pois tai kustantaa katuvaloja Sallan Aatsingin kylään.)
Koska kaikki muutkin suuret puolueet ovat valmiit korottamaan pääomaveroa, jää demareiden luokkataistelu lähinnä symbolitasolle. Porvari voi nukkua yönsä rauhassa.
Eikä vihreiden puheenjohtajan Anni Sinnemäen olisi tarvinnut tyrmätä demareiden ohjelmaa niin kovalla kiireellä, ettei ehtinyt lukea sitä ensin.

Miljoonat ja miljardit ovat vaikeita käsittää. Verokeskustelukin käydään lähinnä mielikuvatasolla. Ja suurin mörkö on tasavero.
Niinpä kokoomus ilmoitti maanantain sanomalehdissä näyttävästi, ettei se kannata tasaveroa. Sellaiseen luuloon voi tulla, jos lukee kokoomusnuorten ohjelman, jossa tasavero on tärkein tavoite.
Lehti-ilmoituksessa kokoomus kuitenkin vakuuttaa, että jatkossakin he, jotka ansaitsevat enemmän, myös maksavat enemmän. Mutta mutta – ansioveroalennuksen jälkeen kuitenkin vähemmän kuin nyt, eikö niin, kokoomus?
Verolinjausten perusteella neljä suurta jakautuu kahteen blokkiin. SDP ja perussuomalaiset haluavat käydä rikkaiden kukkarolle, kokoomus ja keskusta kerätä rahat meiltä kaikilta arvonlisäveron korotuksella. Toisaalta SDP ja kokoomus ovat valmiita leikkauksiin, keskusta ja Soini taas eivät.
Näistä tulee vielä hauskat vaalit. Ehkä myös päivämäärä 17.4.11 jää Suomen historiaan.

Natouttamisen koko kuva

”Olen kokenut toimittajan painajaisen”, parahti Unto Hämäläinen viime lauantain Helsingin Sanomissa. Wikileaksin paljastukset Yhdysvaltain Suomen-lähetystön luottamuksellisista raporteista tulivat julkisuuteen vain viikko sen jälkeen, kun HS Kuukausiliitteessä julkaistiin Hämäläisen laaja juttu siitä, kuinka Suomen eliitti on ajanut Suomea Natoon jo 15 vuotta.
Huojennuksekseen Hämäläinen saattoi kuitenkin todeta, että raporteissa ei ollut mitään uutta kokonaiskuvan kannalta. ”Uskallan väittää, että Helsingin Sanomien lukija on jo aikaisemmin saanut monipuolisemman käsityksen kuin amerikkalaisten nyt julkistetuista raporteista voi saada.”
Aika uskallettua.
Hämäläisen sinänsä ansiokkaasta kronikasta näet puuttuu kokonaan kaksi Suomen natouttamisen keskeistä peluria: Yhdysvaltain lähetystö – ja Helsingin Sanomat.

Wikileaks-dokumenteista ilmenee, kuinka Suomen uusi ulkopoliittinen johto rohkaisi lähetystöä uskomaan, että Suomi voi hyvinkin liittyä Natoon 2011 vaalien jälkeen. Kokoomusta autettiin näkyvimmin järjestämällä ulkoministeri Ilkka Kanervalle välittömästi vierailu Condoleezza Ricen luokse. Samalla lähetystö esitti, että presidentti Tarja Halosen kovasti haluamalla tapaamisella George W. Bushin kanssa ei ole erityistä kiirettä.
Kanervan visiitin aikoihin, 10.6. 2007, Helsingin Sanomien sunnuntaisivuston avasi peräti kahden sivun päivittely siitä, miten huonoon jamaan Halonen on Yhdysvaltain-suhteet päästänyt (”Suhteilla jonon ohi”).
”Suomessa lasketaan, kuka saa kutsun Valkoiseen taloon. Suomi on saanut värjötellä vierailujonossa, kun britit ja ruotsalaisetkin porhaltavat ohi. Se, ettei kutsua kuulu, ei kerro hyvää Suomen ja Yhdysvaltain väleistä.”
Värjötellä?
Tuskin Atlantti-seuran johtokaan olisi osannut kynäillä parempaa ingressiä. Yhdysvaltain hyväksynnästä tuli yht´äkkiä hyvän poliitikon objektiivinen kriteeri. Raadollinen politiikka unohtui tykkänään – esimerkiksi se, että Britannia sentään oli Yhdyvaltain pääkumppani Irakin sodassa, ja että Ruotsissa valtaan oli juuri astunut pitkästä aikaa porvarillinen ja Natoa ymmärtävä pääministeri.
Niin, että kuka Suomessa laskee kutsuja Valkoiseen taloon?

Unto Hämäläinen kehottaa, aivan oikein, käyttämään tiukkaa lähdekritiikkiä Wikileaks-aineistoon.
Tosin Ilkka Kanerva sanoi TV1:n A-studiossa (14.2.): ”Nämä keskusteluraportit, joita nyt olen saanut Wikileaksista lukea toistaiseksi, ovat minusta kokolailla juuri niin kuin mä ne myös henkilökohtaisesti olen kokenut.” Jopa Erkki Tuomioja totesi, että ”amerikkalaisten raportointi on tässä tapauksessa ollut kohtalaisen korkeatasoista”, joskin toisen osapuolen muistiinpanosta voisi löytyä ”vähän vivahde-eroja”.
Mutta Hämäläisen puhuttamat lähetystövieraat ovat olleet ”pahalla päällä” kerrotusta. ”Heidän muistikuvansa ja jopa muistiinpanonsa samoista tapaamista ovat toisenlaisia kuin nyt julkaistussa aineistossa”.
Myös heidän jälkikäteisiin kertomuksiinsa on suhtauduttava hyvin lähdekriittisesti. Jos esimerkiksi Jori Arvonen kiistää arvioineensa, että kokoomus vie kevään 2011 vaalivoittonsa jälkeen Suomen Natoon – mitä muutakaan hän voisi nyt sanoa? Kiistäminen on ainoa vaihtoehto, jos ulkoministerin avustaja haluaa pitää työpaikkansa.
Ja kaikin mokomin hän voi kertoa oman versionsa julkisuuteen. Voisiko Unto Hämäläinen haastatella?

KOK + USA = totta!

Maanantaina oli ystävänpäivä. Onkin hyvä syy juhlia kaikkien aikojen kansainvälistä romanssia, joka syttyi kokoomuksen ja Yhdysvaltain lähetystön välille heti viime vaalien jälkeen. Amerikkalaiset eivät olleet uskoa onneaan, kun kokoomus valtasi yllättäen Suomen ulkopolitiikan ja ilmoitti ryhtyvänsä korjaamaan vahinkoa, jonka ”pahamaineiset Amerikka-skeptikot” Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja saivat aikaan.

Nuo sanat löytyvät lähetystön luottamuksellisista raporteista jotka Wikileaks on tuonut julki.
Nyt jännitetään, johtaako suhde oikein liittoon - sotilasliittoon.
Lue koko kolumni täältä - ja tutustu kahteen uuteen, mielenkiintoiseen Wikileaks-dokumenttiin.

Kopiogate



Katso A-studion kolumni 7.2. tästä

 Mitä äänestäjä ajattelisi, jos saisi tietää, että Anni Sinnemäki ajelee salaa isolla katumaasturilla?
Tai että paljastuisi Päivi Räsäsen aviorikos, mieluiten naisen kanssa? Tai että Jutta Urpilainen maksaa pimeästi virolaiselle siivoojalle?
Nämä – korostettakoon, täysin kuvittelliset - tapaukset tuhoaisivat puoluejohtajan imagon. He eivät voisi enää uskottavasti esiintyä ympäristönsuojelijoina tai moraalinvartijoina tai palkansaajien edustajina.
Timo Soini sai viime viikolla ison lommon imagoonsa, kun TV-uutiset paljasti perjantaina, että hänen omissa nimissään esittämänsä ilmasto-ohjelma olikin kopioitu kirjoitusvirheitä myöten Metalliliiton vanhasta tekstistä. Soinin sanoi, että hän on tätä omaa ohjelmaansa työstänyt Brysselissä puolitoista vuotta – tosiasiassa ”Soinin mallin” oli siis kirjoittanut hänen avustajansa Matti Putkonen.
Timo Soinin imagon ytimessä on rehellisyys ja rohkeus. Hän on erilainen poliitikko, joka sanoo suoraan ja seisoo itse sanojensa takana. Tähän kuvaan sopivat mahdollisimman huonosti valehtelu ja pikkuvilppi, saatikka se, että kopioi toisen työn ja esittää sen omanaan.

Lupausten ja todellisuuden räikeä ero on se syy, miksi kolmekymmentä prosenttia ei äänestä vaaleissa. Ja juuri nukkuvien puoluetta Timo Soini nyt aktivoi. Mutta nimenomaan perussuomalaiset nojaavat kaikkein voimakkaimmin mielikuvaan toisenlaisesta puolueesta. Heillä on kaikkein vähiten varaa siihen, että kuva rehellisyydestä ja aitoudesta ei vastaa totuutta.
Soinin tyhmä vilppi osoittaa, että vaalivoiton huumassa Soini on alkanut itsekin uskoa omaa kuvaansa. Vauhtisokeus voi olla kohtalokasta. Jos Soini sittenkin osoittautuu samanlaiseksi kelmiksi kuin kaikki muutkin, voitto jää odotettua pienemmäksi. On täysin mahdollista, että tämä Kopiogate on se kohta, jossa rakettimainen kannatuksen kasvu pysähtyy.
Kopiogate osoittaa myös, mikä on henkilöimisen riski. Tilannehan ei olisi näin nolo, jos Putkosen tekstiä ei olisi myyty Soinin ohjelmana.

Soini on esillä aina yksin, muista riippumattomana ja itsenäisenä sankarina. Hänellä ei ole takapiruja eikä kuiskuttelijoita kuten muilla poliitikoilla. Mutta myös Soinin ajatukset ovat toisten ajatuksia. Eivätkä ne kuuluisat sutkauksetkaan välttämättä ole Soinin omia.
Jukka Jusula keksii Soinille sanontoja kokeneen mainosmiehen kyvyillä. A-Studio kertoi vuosi sitten marraskuussa, kuinka Soinin räätälöi Jusulalle korkeapalkkaisen EU-viran, ihan samaan tyyliin kuin nuo pahat vanhat puolueet.

On toisaalta ikävää, jos muutosta odottava kansa saa jälleen pettyä. Aikanaan Tony Halme innosti Itä-Helsingin nukkuvat äänestämään. Se muutos jäi haaveeksi. Tällä kertaa on siis toivottava, että Timo Soini ei lietso mahdottomia sankariodotuksia, vaan kilpailee ihan poliitikkona toisten poliitikkojen kanssa.

Meidän Mubarak

A-studion kolumni 31.1. videona

Kun Pohjois-Afrikan kansannousuja verrataan Itä-Euroopan vuoteen 1989, unohtuu yksi ja tärkein ero: tällä kertaa ei kapinoida Neuvostoliittoa vastaan - tulilinjalla olemme me.
Hosni Mubarak on johtanut Egyptin korruptoitunutta sortohallintoaan 30 vuotta Euroopan kannatuksella ja Yhdysvaltain rahoituksella. Suomen tuen Mubarakille kävi osoittamassa itse Tasavallan presidentti, kuuluisa ihmisoikeuksien puolustaja, vain reilu vuosi sitten.
Lue koko A-studion kolumni täältä.