Kylmä rinki 20 vuotta sitten: Suomen EU-jäsenyysneuvottelujen neljäs päivä

Vanha aseveli saapuu kaupunkiin. Neuvottelujen neljäs päivä ei pääty koskaan. Kellot pysäytetään. 

Maanantai, aamuyö, 28. helmikuuta 1994.

Suomalaiset viettävät viimeisen yönsä viiden tähden SAS-hotellissa Brysselin ydinkeskustassa, jonne 

edustusauto kuskaa pikkutunneilla ministeri Salolaisen, takapenkille istuu yleensä myös Sundbäck, 

ja eteen avustaja Vapaavuori jos mahtuu. Muut menevät taksilla. Haavisto kuljetetaan toiseen 

suuntaan, hän yöpyy Antti-poikansa, kansainvälisen maatalouslobbarin asunnossa. Liikanen heittää 

usein Haaviston itse.

Urhea von Kyaw istuu norjalaisten turska-opintopiirissä kolmen aikaan yöllä ja yrittää selvittää, 

mikä ero on "kierrätyskalalla" ja "paperikalalla".

Williamson ja Troyan vetävät komission Breydel-talossa läpi yön neljän virkamiehen koplaa, joka 

laatii suurta pakettia, kompromissiehdotusta. ministerineuvoston aamupäivän kokoukseen. Tämä on 

komission oma laji, puolueeton sovittelu.

Liikanen ja Sundbäck saapuvat Williamsonin luo aamutuimaan Suomen papereiden kanssa. Papereita 

vertaillaan jälleen non-kokouksessa. Suomen esitykset maitokiintiöistä ja tax-free-viinan tuontirajoituksista 

saavat myönteisen vastaanoton.

Kiitos Liikasen suhteiden, Suomella on EU:n tarjouspaperi ennen kuin muuta hakijat ovat sen 

saaneet — tai edes EU. Se faksataan Helsinkiin. Sisäministeri Mauri Pekkarinen ehtii tyrmätä EU:n aluetukitarjouksen jo tuntia ennen kuin EU tekee aluetukitarjouksen.

Valtiosihteeri palaa edustustoon, jossa laaditaan Suomen uutta maatalousesitystä, ensimmäistä 

ehdotusta kertarysähdyksen järjestämiseksi ja kustantamiseksi.

Aho ei edelleenkään anna lupaa luopua aca-mallista — joka juuri samoilla hetkillä kuolee lopullisesti

ministerineuvoston kokouksessa. Ranska on ollut epäröivällä kannalla, mutta Jacques Delorsin 

ripityksen jälkeen Lamassoure vetoaa sydänverellään EU:n sisämarkkinaohjelman koskemattomuuden 

puolesta.

Kokouksen jälkeen, neljältä iltapäivällä alkaa olla ratkaisun henkeä. Se näkyy Salolaisen reippaassa 

askeleessa, kun Suomen neuvottelujohto palaa Charlemagneen ministerikokoukseen. Se näkyy 

ministereiden solmioissakin, jotka ovat eilisiä juhlavammat. Salolaisen punaisessa kravatissa on 

pieniä sinisiä ja keltaisia pilkkuja; Haaviston sinisessä solmiossa kullankarvaiset pisteet muodostavat

vinoraidoituksen.

Salolainen rientää edellä, perässä hiihtää Haavisto, viimeisinä Liikanen ja Sundbäck kohteliaan 

välimatkan päässä.

Charlemagnen aulassa on kova kuhina, kuin myyntimiesten viikonloppuseminaarissa missä hyvänsä

konferenssihotellissa, mustan suonikuvioisen marmorin ja punaisen plyysin turvallisen asiallisissa 

kehyksissä. Paitsi että tv-kameroita on kaikkialla, kirkkaat lamput sytyttävät yht´äkkiä milloin 

millekin miesjoukolle kylmän, värisevän auran.

Kun hissin ovi sulkeutuu suomalaisnelikon jälkeen, äkilliset valoilmiöt katoavat. Palataan lobbyn 

odottavaan tunnelmaan, jonka kalustoon kuuluu hiljainen tasainen sorina — kunnes taas Valta 

pyrähtää sisään ja kameramiehet stumppaavat röökin  hätäisesti tennariin.

Neljännentoista kerroksen virastokäytävässä pääneuvottelijat menevät hanhemarssia, kunnes 

suurlähettiläs pysähtyy huoneen 14 60 kohdalla. Ministeritkin kääntyvät takaisin, tulevat ovelle, 

tervehtimään Suomen toivoa, neuvottelujen pelastajaa.

Kalleinta ystävää —

      

Sinä aamuna kaupunkiin on ratsastanut Poliittinen Tahto.

Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel on saanut liittokansleri Helmut Kohlilta lyhytsanaisen tehtävän: 

järjestä sopimus.

Kun Saksa asettuu troikan johtoon, EU-osapuolen strategia muuttuu täydellisesti. Kohl haluaa säilyttää

momentumin itään päin laajenemiseksi. Jos tämä kierros epäonnistuu, Puolalle, Unkarille, Tsekille ja 

Slovakialle ei ole tarjona toivon hippuakaan.

Liittokansleri on käyttänyt kaiken painonsa Kinkelin tien tasoittamiseksi. Edellisenä viikonloppuna, 

Saksan hallitsevan kristillisdemokraattisen puolueen CDU:n konferenssissa Hampurissa Kohl on 

vakuuttanut kollegoilleen Pertti Salolaiselle ja Carl Bildtille, että sopimus syntyy määräajassa.

Kinkelin tietä tasoittavat Saksan tahto ja komission johdon myötämieli, ja niiden yhteispeli. Kohl on 

lähettänyt vetoomuskirjeen Felipe Gonzálezille — samalla hetkellä  Jacques Delors on Madridissa 

taivuttamassa Espanjan pääministeriä. Kohl lähettää Kinkelin mukaan oman ulkopoliittisen 

avustajansa Joachim Bitterlichin, arvovaltaisen taustavaikuttajan. Hän on Delorsin kabinettipäällikön 

Pascal Lamyn läheinen ystävä; enarkkeja molemmat ja Delorsin oppilaita.

Saksalaisvirkamiehistä myös Hans von Plötz ja valtiosihteeri Jürgen Trumpf nousevat loppusuoralla 

ratkaisijoiksi.

Eteläisen Euroopan pelot osoittautuvat aivan oikeiksi. Saksa ei aio jäädä tinkimään muutamista 

miljardeista.

Basaari on siivottava, Kinkel ärisee kreikkalaisille-

Pangalosilla ja Kinkelillä on selvä good cop – bad cop -työnjako, kuten amerikkalaisten elokuvien 

poliisikuulusteluissa. Kumpi kumpikin on, riippuu yleisöstä. Suomalaisille Pangalos on öykkäreistä 

katalin ja Suomessa mökkeilevä Kinkel urhea sankari. Vanhoille jäsenmaille Pangalos on  altis ja 

väsymätön EU:n puolustaja ja Kinkel taas maidensa myyjä. Saksalaisten armoton painostus jää 

kuumentamaan pitkäksi aikaa jäsenmaiden välejä, ja heti neuvotteluiden jälkeisellä viikolla Kinkelillä 

onkin edessään lepyttelymatka Ranskan pääministerin Edouard Balladurin ja presidentti François 

Mitterandin pakeille

Erotuomari saapuu Afrikasta. Samana yönä rasittavalta Burundin-matkalta palannut Belgian 

ulkoministeri Willy Claes tasapainottaa molempiin suuntiin. Hän tukee Saksan politiikkaa, mutta 

kuuntelee muitakin, jarruttaa Kinkelin törmäyksiä.

— Salolainen paiskaa aurinkoisesti hymyillen kättä Klaus Kinkelin kanssa, sitten Haavisto vähemmän tuttavallisesti, aremmin.

Troikalla, van den Broekilla ja Steichenilla ei ole paljon uutta annettavaa. Listalta karsitaan viisi–kuusi 

asiaa, mutta toisaalta jo eteneviksi luullut asiat pysähtyvät.

Puheenjohtaja käy päälle kuin puskutraktori. Neuvosto on istunut koko iltapäivän, ja kun 12 

ministeriä ja komissio on kerran vaivalla saatu yhteisen kannan taakse, sitä on täysin mahdoton enää 

avata suomalaisten oikkujen ja pikkuseikkojen takia, Pangalos melskaa.

Ankara tyyli syntyy väistämättömyyden pakosta.

Perusongelma on, että Pangalosilla ei ole valtuuksia luvata yhtään enempää kuin mihin ministerineuvosto

on sitoutunut. Näissä kokouksissa ei voida päättää mitään, uudet ehdotukset on aina hyväksytettävä 

isolla joukolla, se nielee tunteja.

Liian monta asiaa on auki, osapuolia on liikaa, ja aikaa lopultakin hyvin vähän. Yhdessä viikonlopussa, 

jossa ajassa kaikki eivät saa aikaiseksi edes kirjettä tai koottua Lundia-hyllyjä, pitää kirjoittaa 

käänteentekeviä valtiosopimuksia.

Pangalosin on pidettävä hirveää kirettä. Jos pieninkin näistä palasista liikahtaa, kaleidoskooppi on 

sekaisin. Jotta pieninkään asia heruisi kolminkertaisen siivilän läpi — hakijat, jäsenet, komissio — on 

ravisteltava. Kovaa ja ankarasti.

Siksi suomalaisille työnnetään ultimatumia kurkusta. On lakattava kärttämästä lfa-tukea koko maahan, 

kun sitä ei voi edes teoriassa maksaa, säännöt estävät. Vaikka valtuuskunta sitä muodollisesti esittää, 

unioni ei enää suostu keskustelemaan siirtymäkaudesta.

Kaikki hakijamaat hylkäävät EU:n tarjoukset.

Aikaa on enää kahdeksan tuntia. Mutta koska acquis communautaire ei erikseen säädä kellonaikoja, 

vuorokausi määrätään vaihtuvaksi vasta aamunkoitteessa, seitsemältä.

Edustuston auto saa viedä suomalaiset saman tien takaisin Rue de Trèvesille. Turvallisuusmiehet pitävät 

vahtia sateessa — Brysselin kevät on päättynyt — ministerineuvoston ahtaalla, pikkuisella 

pysäköintipaikalla. Salolainen astuu oikealta takapenkille, Haavisto jää hetkeksi jumiin autojen väliin, 

sujuttautuu Salolaisen viereen. Sundbäck istuu pelkääjän paikalle.

Edustustossa osa valtuuskunnasta kerkeää syömään viimeisen ehtoollisen. Seuraavan kerran neuvottelijat 

saavat ruokaa 24 tuntia myöhemmin, jotkut ovat silloin olleet syömättä puolitoista vuorokautta.

Suomalaiset palaavat Charlemagneen muutaman tunnin päästä. Kymmenen aikaan valtuuskunnan päämaja

muutetaan kolmannen kerroksen ahtaisiin luokkahuoneisiin, pieneen huoneeseen ja vielä pienempään. 

Ne on tarkoitettu parille, kolmelle ihmiselle, mutta nyt sinne ahtautuu koko joukkio, toistakymmentä 

henkeä.

Jos EU hallitsisi suunnitelmallisen psykologisen sodankäynnin, tuskin voisi nujertavammin osoittaa, että 

te olette tiellä, ylimääräisiä, hoidetaan asia pikaisesti. Paperit kasataan pöydille, muutama kannettava 

tietokone viritetään. Käytäviltä kannetaan lisää tuoleja, jotta väki mahtuu istumaan, ja kohta 

nuokkkumaan, seinänvierille.

Käytävän muilla delegaatioilla on vielä ahtaampaa; Itävallalla on mukana peräti 80-henkinen joukkue ja

Ruotsillakin 40-päinen porukka. Suurin osa jää vellomaan edes taas alastomalle käytävälle, katto ja 

seinät samoja harmaita, harmaita ja loputtomia huokoisia kuitulevyjä, harmaata ja haurasta ja askeettista 

— elementtisisustamisen autiomaata kerros kerroksen päälle, korridoori korridoorin jälkeen.

Muuta tehtävää ei ole kuin pitkästyä — muovikortsuun pakattu kolmioleipä, euroleipä, kädessä, 

juoma-automaatin ympärillä — eikä pitkästyminen ole vielä päässyt edes alkuun.

Naulakot tursuavat takkeja, ja on ahdasta kuin koululuokan narikassa.

Valtuuskunta vie vastauspaperinsa Pangalosin joukkueelle 22.30. Se on sama paperi kuin EU:lta tullut, 

sikäli että siinä on samat numerot ja viitteet — asiakohdissa on tietysti eri sisällöt.

Ahon vaatimuksesta neuvottelijat esittelevät listan mtk:n "loppoojille" sekä Erkki Tuomiojalle, joka 

norkoilee Charlemagnessa demarien puolivirallisena edustajana.            

Suomalaiset ovat tehneet ratkaisevan muutoksen strategiaan.

Mikä on neuvotteluvaltuuskunnan mandaatti, liikkumavara?

Teorian haavemaailmassa neuvotteluvaltuuskunta toimii hallituksen työrukkasena, ja tuo tuliaisiksi 

Helsinkiin toivotun tuloksen. Jos ja kun asiat eivät etene piirustusten mukaan, Haavisto, Salolainen ja 

Sundbäck soittavat pääministerille, joka palaverin pidettyään antaa uudet ohjeet Brysseliin, luvan tinkiä 

vähemmän olennaisissa, vaatimuksen pitäytyä elintärkeissä vaatimuksissa.

Neuvottelujen kaleidoskooppia, kymmenien toisiinsa vaikuttavien osien keskinäistä liikehdintää ei pysty

selostamaan riittävän tyhjentävästi. Pääkaupungista tulevat ohjeet ovat liian ylimalkaisia, jyrkkiä ja 

ristiriitaisia. Yksi ja toinen ministeri haluaa ehdottomasti pitää kiinni yhdestä ja toisesta asiasta, joka on 

kaikille muille täysin yhdentekevä.

Hallitus kokoontuu Smolnaan kello 21 Brysselin aikaa. Ministerit opastavat cocktail-lihapullaa 

tarmokkaasti heilutellen: "Tavoitteista on pidettävä kiinni, mutta poikki ei saa päästää."

Vain valtuuskunta kykenee käytännössä arvioimaan, mistä tavoitteista voi pitää kiinni ja kuinka kauan, 

ennen kuin neuvottelut katkeavat-

Maanantai-iltanakaan Esko Aho ei taitu. Hän ilmoittaa, että asteittaista hintasopeutusta on ajettava

tiukasti.

Juu, juu, ministeri Salolainen hymähtää ja iskee silmää muille. Ahon temppuilu muistuttaa 

nuorisoseurantalon puskateatteria. Haavisto synkkenee entisestään: keskustan puheenjohtajalta ei ole 

odotettavissa tukea, luottamuslausetta. Aho voi, jos haluaa, vielä sanoutua irti neuvottelutuloksesta, 

sulkea hänet pakkaseen.

aca-malli mainitaan kokouksessa, mutta Big Bangin ehdoista keskustellaan jo yksityiskohtaisesti. 

Valtuuskunta hiipii pääministerin yli, varpaisillaan.

– Emme ole päässeet lähellekään puoleenväliin kahdeksaa miljardia, Haavisto väittää julkisuudessa, 

vaikka se on ylitetty ajat sitten.

Toisen, vielä keskeisemmän linjavaihdoksen Aho on hyväksynyt. Suomi ei enää vaadi lfa-tukea koko 

maahan, vaan pyrkii varmistamaan, että jotakin tukea voidaan aina itse maksaa. Kaikkea ei voi vaatia 

yhtä aikaa, asiat on pantava tärkeysjärjestykseen.

Suomi on vaatinut 100 prosenttia, EU tarjonnut 85. Nyt valtuuskunta yrittää rakentaa kirkon keskelle 

kylää, ehdottaa riidan puolittamista 92 prosenttiin.

– Tukea on ehdottomasti saatava koko maan alueelle, Pertti Salolainen julmistelee julkisuudessa, 

samaan aikaan kun tästä "ehdottomasta" vaatimuksesta on luovuttu.

      

Tiistai juoksee vastaan, kun neuvotteluvaltuuskunta ahtautuu huoneeseensa puoli kahdentoista aikaan sommittelemaan vastausta EU:n reaktioon.

Seitsemän lfa-prosentin iltalypsyyn EU ei suostu, ei myöskään vuoristotukeen. Sen sijaan Big Bangin 

yksityiskohdat ovat selvillä: voidaan laatia kaksi suojalauseketta, joista toinen mahdollistaa hätätilassa 

myös kansallisen maataloustuen, toinen antaa luvan puuttua elintarvikemarkkinoihin, jos tulee 

"vakavia vaikeuksia".

Eikka Kosonen on käynyt luvuttomia kierroksia aluetuen kokonaisuudesta laajentumisyksikön 

tanskalaisen apulaisjohtajan Peter Stub Jørgensenin kanssa. Kuutostuki on nyt vahvistunut 

korkeimmaksi mahdolliseksi, mutta suomalaiset haluavat jakaa viiden vuoden 3,2 miljardin markan 

kokonaispotti mahdollisimman monelle ihmiselle. Neuvotteluja hidastaa sekin, että EU:lla on vanhat 

kartat, joissa esiintyy olemattomia seutukuntia.

Kare Halonen ja Antti Kuosmanen luonnostelevat vastauspaperia, joka pitäisi vielä ehtiä faksata 

Smolnaan, kuulla reaktiot ja tehdä mahdollisia muutoksia. Tulee kiire, koska Salolainen on mennyt 

lupaamaan vastauksen tunnin sisällä.

Härmälä hermostuttaa muut vaatimalla, että paperit pitää lähettää vielä erikseen maatalousministeriöön: 

kyllä siellä englantia osataan.

Kinastelun jälkeen [ministeri] Martti Pura saa paperinsa.

Keskiyö tulee, kuvaajat kokoontuvat kellon ympärille, jossa lukee 1 Mars, Mardi 0:00. 

Viidennessätoista kerroksessa kello todellakin symbolisesti pysäytetään. Sundbäck käy viemässä 

puheenjohtajalle Suomen papereita.

Helsingissä ministerit katselevat ikkunasta maanviljelijöiden öistä protestia, joka on kalpea jälkinäytös 

edellisen viikonlopun suuresta mielenosoituksesta. Koko Pohjois-Espa oli silloin tukossa, kun talonpojat 

kippasivat lumikuorman EU:n edustuston rappusille. Nyt viljelijät tyytyvät heittelemään vähän jyviä

juhlahuoneiston portaille.

"Fuck you, EU" lukee yhdessä kyltissä.   

Mielenosoitus saa aikaan kolarin Esplanadilla.

Samaan aikaan pelti rytisee Brysselissäkin.

Jatkuu...

Kylmä rinki 20 vuotta sitten: Suomen EU-jäsenyysneuvottelujen kolmas päivä

Vasta kolmantena neuvottelupäivänä Suomi pääsee esittelemään omia kantojaan EU-ministerineuvostolle. 

Suomalaisen maatalouspolitiikan loppu häämöttää. Ruotsi voittaa maailmanmestaruuden.

Sunnuntaiaamu, 27. helmikuuta 1994 lupaa Brysseliin toisenkin kevätpäivän.

Härmälä ja Haavisto ottavat lujasti yhteen.

Neuvotteluvaltuuskunta kokoontuu edustuston pohjakerrokseen järjestetyssä huoneessa, 

vaaleanharmaassa, alastomassa ja anonyymissa. Sellaisia on kaikissa seurakuntien tai ay-liikkeen 

kurssikeskuksissa, ryhmätyöhuoneita ja monitoimitiloja, seinät ovat sermimäisiä, katoissa loistelamput, 

kalusteet liikuteltavia, kestäviä, halpoja ja pinottavia. Kymmenen kevyttä ruskeaa pöytää on aseteltu 

suorakaiteen muotoon, ja muovituolit viidelletoista hengelle.

Päädyssä istuvat Salolainen ja Haavisto paitahihasillaan, välissään rääpälemäinen Suomen pöytälippu,
muistutuksena kotopuolesta. Salolaisella on ylimääräinen sormus etusormessa, amuletti.

Heidän takanaan on fläppitaulu ja piirtoheitin, jonka päälle ministeri on heittänyt takkinsa. Ministereistä 

katsottuna vasemmalla istuvat Liikanen ja Haaviston avustajat, Sundbäck ja muut tärkeimmät 

neuvottelijat oikealla.

Mustaa kahvia, vissyä, ruutupaperia ja taskulaskimet.

Maatalousmiehet ovat käyneet jo edelliset päivät tiukkoja keskusteluita siirtymäkausivaatimuksesta 

valtuuskunnan iltakouluissa, jotka ovat edustuston saunassa venyneet pikkutunneille asti.

Esa Härmälä otaksuu, että aca-malliin on vielä mahdollisuus. Kolme mahtimaata, Saksa, Ranska ja 

Britannia, on sen takana, samoin Tanska.

Kukaan ei sen sijaan tiedä, onko mitään toivoa saada koko maahan lfa-rahaa. Jos tavoite jää vajaaksi, 

ulkopuolelle jäävälle alueelle voidaan maksaa maatalouden ympäristötukea, Härmälä muistuttaa.

– Ei sen varaan voi mitään laskea, Haavisto purkautuu.

Liian epävarmaa. Rintama ei saa rikkoutua; on pysyttävä siinä vaatimuksessa, että unioni rahoittaa koko 

maahan pohjoista tukea.

Härmälä jänkkää takaisin, että hän on nähnyt EU:n papereissa ympäristötukeen varatun 850 miljoonaa 

markkaa vuodessa. Kansallisesti voi maksaa saman verran eli yhteensä kunnioitettavat 1,7 miljardia 

markkaa. Pohjoisesta tuesta ei sen sijaan ole mitään mainintaa, hän piikittelee.

Haavisto syyttää katkerasti virkamiehiä harhaanjohtamisesta. 

Salolainen koettaa olla puuttumatta asiaan. Aina kun hän lausuu mielipiteen maataloudesta, asiantuntijat kumminkin kohauttelevat ärtyneinä hartioitaan. Salolaisen osa on ennemmin lepytellä, valaa 
toiveikkuutta. Hän kun on ennenkin ollut.

Muiden usko alkaa olla koetuksella. Kolmas neuvottelupäivä on alkanut, eivätkä asiat ole edenneet 

mihinkään.

Liikasella ja Haavistolla on sentään takanaan sekä tuponeuvotteluita että maatalousneuvotteluita.

Ero tuponeuvotteluihin tai maatalousneuvotteluihin on se, että nyt ei olla tuponeuvotteluissa tai maatalousneuvotteluissa. Nyt pelataan sokkona kolmiulotteista simultaanishakkia, johon ilmestyy uusia 

pelaajia, asemat vaihtuvat arvaamatta, ja nappulat, ja peli.

Ei tiedetä, kuka tai mikä on vastapuoli, niitä on monta. Ei tiedetä, paljonko voidaan saada, mitä, mistä 

ja milloin.

Ja kuka neuvotteluita edes vetää.

Vastuu Suomen neuvotteluista on luisunut David Williamsonille, komission pääsihteerille. Sundbäck käy aamupäivällä epävirallisessa tapaamisessa, EU-kielellä non-kokouksessa. Williamson on kutsunut paikalle 

ison joukon komission maatalousosaston väkeä, jotta Sundbäck saa tolkutettua, että nykyinen acquis ei 

todellakaan riitä ratkaisemaan Suomen maatalouden siirtymäjärjestelyitä.

Sundbäck viestittää, että ennen kuin EU on valmis laajentamaan lfa-tuen maksualuetta, Suomi ei 

harkitsekaan Big Bangia. On myös varmistuttava muista ehdoista.

Williamsonista ja hänen kakkosmiehestään, Carlo Troyanista, tulee avainkaksikko, joka vie neuvotteluja 

eteenpäin.

Meklarit.

      

Khaos on kreikkaa ja tarkoittaa kuilua.

Khaos on maailmansyntymytologian "rajaton alkukuilu, joka oli olemassa ennen luotuja kappaleita, 
mutta johon sisältyivät kaiken olevaisuuden idut".

– Kaaos voi joskus olla uutta luova elementti, Theodoros Pangalos selittää runollisesti arvostelijoille, 

jotka eivät ymmärrä kreikkalaista kosmologiaa.

Kaaos voi olla myös hallitsemisen väline.

Sen suomalaiset saavat kokea sunnuntaina iltapäivällä. Ensimmäisessä kunnollisessa palaverissa 

suomalaisista läsnä ovat vain ministerit ja Sundbäck, EU-puolella on miesylivoima, toistakymmentä 

ihmistä. Paikalla ovat Pangalos esikuntineen, laajentumisesta vastaava ulkoasiainkomissaari Hans van 

den Broek ja hänen kabinettipäällikkönsä Sipke Breuwer, Steichen, Williamson., ministerineuvoston 

pääsihteeri Niels Ersbøll, Smidt ja muita.

Sekavassa kokouksessa EU:n edustajat puhuvat päällekkäin, suomalaiset vaikenevat päällekkäin. 

Pangalos keskeyttää van den Broekin, Steichen Pangalosin.

On myös epäselvää, mistä neuvotellaan.

Sekä troikka että Suomi tuovat omat, sinänsä yhteneväiset listansa auki olevista kysymyksistä, niitä on 

lähes 20, melkein kaikki maataloutta ja aluepolitiikkaa.  Puhutaan kohdasta yksi, ja ennen kuin päästään 

lopputulemaan, ollaan kohdassa kolme, josta jotenkin harhaillaan asiaan kaksi. Suomalaisille jää 

epäselväksi, sovittiinko asioita, tai edes hahmotettiinko sama kysymys. Haluttaisiin kannat paperilla, 

EU-puoli ei halua mustaa valkoiselle.
– Kreikkalaiset eivät vain ole sellaisia luterilaisia kuin me, että paperit olisivat järjestyksessä ja asiat 
ojennuksessa, paikalla ollut analysoi. 
– Suomessa kansalaissotaa on helppo tutkia, kun joka ikisellä työväenyhdistykselläkin on huolellisesti 
tehdyt pöytäkirjat.

Pangalos kääntelee neuvottelijoita vartaassa koko sunnuntain.

Hän ilmoittaa heti aamulla, että Suomi on hakijamaista lähimpänä ratkaisua. Salolainen ja Haavisto 

kiistävät järkyttyneinä. Eihän ole vielä päästy edes neuvottelemaan.         

– Kreikkalainen retoriikka on hurmannut teidät, Haavisto soimaa toimittajia.

Epätoivo alkaa hiipiä suomalaisiin. Neuvottelupäivä kuluu, eivätkä he ole nähneet vilausta minkään 

"olevaisuuden iduista".     

Suomalaiset sukkuloivat ministeritapaamisissa. He kohtaavat Ranskan  Lamassouren, Irlannin Kittin ja 

Tanskan Helveg-Petersenin.

Siitä, mitä todella tapahtuu, ovat tärkeimpiä lähteitä komission Williamson ja Troyan, samoin 

ministerineuvoston pääsihteeri Niels Ersbøll, kohta eläkkeelle siirtyvä tanskalainen euroveteraani. 

Ersbøllille hetki on historiallinenkin, juuri hän allekirjoitti eec:n puolesta Suomen ja talousyhteisön 

tullisopimuksen yli 20 vuotta sitten.

Neuvottelun takarajaan on aikaa 30 tuntia, eikä Suomi ole päässyt edes esittämään kantojaan 

ministerineuvostolle. Mitään ei yhäkään tapahdu.

– Tilanne on kuin basaari, Pangalos luonnehtii.  – Nyt ollaan tinkimisvaiheessa.

Pikemminkin bordelli, moni huomauttaa. Kaikkien jäsenmaiden neuvottelijat ovat tuskastuneet 
tilanteen tahmeuteen ja sekavuuteen, ja he valittavat kreikkalaisista muille EU-jäsenmaille.

Hätähuuto kuullaan. Saksalaiset, tanskalaiset ja britit päättävät kutsua samana iltana hakijamaat 
vuorotellen kaikkien kahdentoista eteen. Pangalos vastustaa ajatusta, mutta ministerineuvosto päättää 
järjestää yhteisen neuvottelukierroksen kokouksensa jälkeen

Ministerineuvosto kokoontuu iltakuudesta lähtien. Sillä aikaa Haavisto, Salolainen, Sundbäck ja 
Liikanen istuvat neuvotteluvaltuuskunnalle osoitetussa ankeassa huoneessa Charlemagnen kolmannessa 

kerroksessa, syövät edustuston järjestämiä eväitä ja käyvät läpi ministereiden puhenuotteja. 
Viereisissä huoneissa lusivat ruotsalaisten, norjalaisten ja itävaltalaisten valtuuskunnat. Ulf Dinkelspiel 
katsoo muistiinpanojaan ja ihmettelee: "Mein Angst", minun pelkoni, mitä hänen nyt oikein pitää sanoa? 
Wibble korjaa: Main Arguments. 

Sundbäck soittaa Helsinkiin, Smolnaan, jonne Suomen hallitus kokoontuu iltauutisten suoran lähetyksen 

aikaan. Ei ole paljon kerrottavaa.

Loppuilta kuluu. Odottaminen nöyryyttää. Vaikka se ei olisi tarkoituksellista, se ajaa tarkoituksensa.          

Samaan aikaan töykeä kreikkalainen sarvikuono rymistelee pitkin käytäviä ja julistaa, että Suomen 

neuvottelut on melkein käyty.

      

Sundbäck, Satuli ja Liikanen oivaltavat tyylin merkityksen.

Liika kiltteys kostautuu.

Suomalaiset ovat avanneet kaikki palaverit järjestelmällisesti Sundbäckin laatimilla blues-nuoteilla. 

Kappaleen nimi on You Treat Us Wrong. Näin se alkaa:

"Olemme hyvin huolestuineita siitä, että meitä ei käsitellä tasaveroisesti muiden hakijamaiden ja 

nykyisten jäsenten kanssa..."

Totta helvetissä, ei ole tarkoituskaan, vastapuolen kohtelias hymy kertoo.

Surumielinen toruminen ei sittenkään riitä. Mutta on liian myöhäistä muuttaa tyyliä. Ja mahdotontakin. 

Haavisto on tiukka, mutta arka. Hän esittää ehtoja, mutta ei aloitteita. Salolainen on kokenut, seitsemän 

vuotta takana, mutta turhan innokas.

Salolainen on neuvotteluvaltuuskunnan puheenjohtaja, ja muodollisesti korkeammalla, vaikka nyt 

runnotaan nimenomaan Haavistolle kuuluvaa ratkaisua, josta poliittisen vastuun voi ottaa vain Haavisto.

Se on hankala yhdistelmä.

Ministerit kyllä kunnioittavat toisiaan — Väyrysen ja Salolaisen välillä oli aina korkeajännite. Mutta kun 

vetäjiä on kaksi, ei ole yhteistä mieltä ja tahtoa, semminkin kun "dynaamisella duolla" kemiat eivät 

kohtaa.

Niinpä Suomen neuvotteluissa esiintyy jin ja jang: yksi yrmeä ja yksi hymyilevä ministeri.

He ovat molemmat Sundbäckin varassa, joka on kävelevä filofax. Yksi neuvottelija kirjaa tylyn arvion: 

"Ilman Sundbäckiä ministeriä vietäisiin kuin ruumista reellä."

Sundbäckin päässä kaikki kymmenet, sadat asiat ovat tarkassa järjestyksessä. Jos valtiosihteeri saisi ruokamyrkytyksen, muut eivät kerta kaikkiaan uskaltaisi viedä neuvotteluja loppuun. Mutta viileän 

älyllinen herrasmies ei korota ääntään, keskeytä puhujaa, kiihdy, paukuta nyrkkiä pöytään.

EU-ministerit täräyttävät mielipiteensä suoraan, diplomatiasta tai hienotunteisuudesta piittaamatta. He 

painostavat ja uhkailevat siekailematta.     

Kokousten jälkeen Haavisto huokailee:

– Nämä ovat kovia ja kylmiä ihmisiä. Kovia ja kylmiä.

Suomalaiset eivät osaa vastata samalla mitalla, vaan vaikenevat loukkaantuneina. Hiljaisuus luetaan, 

vaikka väärinkin, heikkoudeksi.

Ei riitä toteamus, että "ehdotus ei miellytä". Pitää tuohtua teatreaalisesti, ja pauhata: Ei missään 

tapauksessa!

Suomalaiset tajuavat, että laimea tyytymättömyys tulkitaan myöntymisen merkiksi. He taas helposti 

ottavat jees-jees-lupaukset turhan kirjaimellisesti — usein tarkoitetaan aivan päinvastaista.

Haavisto esittää myöhemmin, perjantaina 4. maaliskuutta eduskunnassa jälkiviisasta itsekritiikkiä: 

"Minusta meiltä puuttu kansallinen itsekkyys. Se on tullut jo jossain määrin neuvotteluissakin esiin. 

Vastapuolelta on kysytty, onko miellä riittävästi kansallista mentaliteettiä."     

Neuvotteluja sivusta seurannut komission A2-virkailija naureskelee suomalaisten turhaa kiltteyttä.

– Jäsenyysneuvotteluissa kävi ilmi, että ette ole tottuneet ankaraan juonitteluun. Ette vaadi paljon. 

Olette niin kohteliaita.

– Kuvittelette, että vastapuoli ei ymmärrä. Kyllä vastapuoli ymmärtää, se ei vain halua antaa teille sitä 

mitä pyydätte. 

Ruotsi voittaa!

Ulf Dinkelspiel ja Anne Wibble keräävät ympärilleen sankan muurin toimittajia ja valokuvaajia, kun 
he ilmestyvät lehdistötilaisuuteen jännittämään Lillehammerin olympiajääkiekon loppuottelua 
Ruotsi –Kanada. He karjuvat ja kannustavat niin kuin miljoonat muut penkkiurheilijat sinä sunnuntai-
iltana — minäkin, anopin luona Vantaan Tikkurilassa.

Dinkelspieliä hätyytetään aluetukineuvotteluun, mutta ottelua on jäljellä vielä 13 minuutta. Hän ei 
malta lähteä kesken kaiken, vaan lähettää jonkun vastahakoisesti ottelusta luopuvan virkamiehen.

Dinkelspiel ja Wibble ilmoittavat itsevarmoina pitävänsä tiedotustilaisuuden "sen jälkeen kun Ruotsi on 

voittanut kultamitalin".

Ruotsi voittaa onnekkaasti rangaistuslaukauskisan.

Olympiafinaalin olisi pitänyt olla Suomi – Ruotsi. Mutta sen jälkeen, kun Belgian television lähetys 

perjantaina loppui, kanadalaiset tasoittivat toisen erän lopulla ja nujersivat järkyttyneet suomalaiset 

viimeisessä erässä, 3–5.Tyypillistä. Onni sorsii Aku Ankkaa, mutta hymyilee Hannu Hanhelle.

      

Sunnuntai-iltana kello 23.20 suomalaisministerit pääsevät viimein EU:n ulkoministerien pakeille, 

Charlemagnen 15. kerrokseen suureen juhlasaliin.

Neuvosto on lopetellut työillallisensa, jonka tarkoitus on rentouttaa ilmapiiriä, vaikka kokousta ei 

keskeytetäkään. Pääsalissa istuvat ministerit, viereisessä ministerien sijaiset eli korkeimmat virkamiehet, kolmannessa vähäisempi väki.Vaaleanruskeaksi paneloidussa huoneessa, pyöreän pöydän ympärillä 
istuu 26 miestä, ministerit avustajineen. Keskelle jäävään reikään on sijoitettu viherkasveja. Haavisto 
ja Salolainen istahtavat Pangalosia vastapäätä, nahkaisille jojotuoleille, joissa on suuri kiusaus 
keikutella.

EU-ministerit painottavat, että hakijoiden on nyt ilmoitettava, mitkä ovat niiden kannalta tärkeimmät 

asiat. On keskityttävä olennaiseen. Kahteen–kolmeen pääasiaan.

Suomalaiset toistavat vaatimuksensa siirtymäajoista. Ei tule kuuloonkaan, EU toistaa.

Molemmilla ministereillä on tummansininen puku.  Haaviston sinisessä kravatissa on vain hillittyjä 

vihertäviä diagonaaliraitoja, kun taas Salolaisella on psykedeelisesti kuvioitu silkkisolmio, ja Koff 
Light Beer -merikotkasolmioneula sekä rintapielessä pikkuinen kokoomuksen leijona.

Hyväntuulinen Salolainen kaataa itselleen reippaasti edessä olevasta litraisesta Chaudfontaine 

-vissypullosta, ja ehtii tuskin juoda lasin tyhjäksi, kun tapaaminen on jo ohi.

Kello on jo yksi aamuyöllä, kun neuvottelijat pääsevät edustustoon saunomaan ja suunnittelemaan 

strategiaa. Nyt on se hetki. Heillä on käsissään komission valmistelema tarjousluonnos.

Se on Suomen jäsenyyssopimus, pääpiirteittäin.

Seuraavat 42 tuntia neuvotellaan yksityiskohdista — maito- ja sokerikiintiöistä, suojalausekkeesta ja 

eläintaudeista — yritetään tinkiä lisää rahaa ja onnistutaankin. Ne ovat tietysti Suomelle tärkeitä 

yksityiskohtia, mutta yksityiskohtia silti.

Pangalos on siis puhunut totta. Sopimus olisi tehtävissä.

EU:n sunnuntainen Agro-Budgetary Package on lähestulkoon se, mikä lopulta hyväksytään. Neljänä 

ensimmäisenä jäsenyysvuonna Suomi saa maatalouden sopeutukseen liittyviä budjettihuojennuksia ja 

cap-tukea 700 miljoonaa ecua eli noin 4,4 miljardia markkaa.

cap-tukea vastaava jäsenmaksualennus on lähes 1,8 miljardia markkaa 1995 — siit´edes se 
maksettaisiin tukena. Big Bang -sopeutuskorvaus on ensimmäisenä vuotena reilut 1,2 miljardia markkaa, 
josta se alenee asteittain kaavan 5:6, 2:6, 1:6, 0 mukaan.

Neuvottelijat olivat mielissään siitä, että EU oli valmis maksamaan epäsuotuisten alueiden lfa-

maataloustukea  85 prosentille peltopinta-alasta. Ulos jäävää aluetta voitaisiin auttaa ympäristötuella 
— Härmälä oli oikeassa — peräti 1,7 miljardilla markalla vuodessa, josta puolet maksaa EU.

Koko maatalouspotti 1995 on reilut neljä miljardia markkaa, siis yli puolet EU:n ja Suomen 

hintatasoerosta.

Salolainen soittaa keskellä yötä presidentti Koivistolle pitkän puhelun, ja selostaa yksityiskohtaisesti 

tilanteen. Koivisto vaikuttaa tyytyväiseltä.

Myös Sundbäckillä, Satulilla ja Liikasella on kaikki syy tyytyväisyyteen. Mutta jos laari diplomaattien 

mielestä on melkein täysi, maatalousmiehistä se on melkein tyhjä. Haaviston muoto on musta.  
Luvattu lfa-raha ei ole vuoristotukea. Ja edelleenkään kotimaista tukea ei saisi jakaa 62. leveyspiirin 
alapuolelle. Kuutostuki ei ole korkein mahdollinen. Elintarviketeollisuudesta ei mitään.

Mutta kaiken pakollisen epätietoisen vetelehtimisen jälkeen miehiin on ammuttu adrenaliinipanos. 
Nyt alkaa neuvottelu.

Valtuuskunnan on nyt päätettävä, lähteekö se neuvottelemaan EU:n tarjoamista Big Bang 
-miljardeista. Se ei ole mahdollista, ellei siirtymäkausivaateesta olla valmiita luopumaan virallisestikin. 
On vain vahvistunut, että komissio ei anna periksi. Jos aca-mallia vielä väännetään, joudutaan 
todennäköisesti keskeyttämään neuvottelut ja palaamaan kotiin. Mahdoton sanoa, milloin pöytään 
päästään uudestaan.

Tiukan keskustelun jälkeen valtuuskunta päättää yksimielisesti suosittaa Helsinkiin, että kertarysäykseen suostutaan, kunhan ehdot sovitaan.

Vaikka Salolainen kysyykin juhlallisesti jokaiselta: "Onko valtuuskunta yksimielinen", Haavisto 

päätöksen käytännössä tekee, hänellä on vastuu, hän saa nenälleen seuraukset. Hän se joutuu 
soittamaan keskustan puheenjohtajalle.

Heikki Haavisto puhuu yöllä Esko Ahoa ympäri, selittää tilannetta.

Aho ei anna lupaa. Elintarviketeollisuus joutuu kohtuuttomiin vaikeuksiin. Siirtymäkautta on 
yritettävä.

Suljettuaan puhelimen Haavisto miettii tilannetta. Ahon vaatimus on ristiriitainen, hän haluaa sekä pitää 

kiinni siirtymäajasta että jatkaa neuvottelua. Se ei ole mahdollista. Haavisto on informoinut, että 

aca-mallista ei käytännössä enää neuvotella. Aho ei silti kiellä jatkamasta neuvotteluja Big Bangista. 

Jos tulos ei miellytä, on Ahon tehtävä kutsua neuvottelijat kotiin.

Jos uskaltaa.

On tietenkin selvää, että keskustan puheenjohtaja vain varmistaa selkäpuoltaan, vihaisten viljelijöiden 
ja arvaamattoman Väyrysen varalta.

Käytännössä neuvotteluvaltuuskunta kävelee pääministerin yli.