Kylmä rinki 20 vuotta sitten: Suomen EU-jäsenyysneuvottelun toinen päivä

EU-neuvottelujen loppurutistuksen toisena päivänä esiin astuu Kreikan tuleva pääministeri Giorgios Papandreou.

Lauantai 26. helmikuuta 1994 on ensimmäinen kevätpäivä Brysselissä. Aurinko pilkottaa viimein 

kuukausien lyijynharmaasta tihkusateesta. Alkuviikosta on ollut pakkasta ja satanut lunta, mikä on 

saanut spagettivatikaanin liikenteen lopullisesti kaaokseen.

Suomen ja Ruotsin tyylit ovat täysin vastakkaiset.

Suomen neuvottelijat omaksuvat alusta pitäen pessimistisen, pahantuulisen ja puhumattoman 

perusilmeen. Osittain se on ihan aitoa. Haavistolla ei ole paljonkaan liikkumatilaa saada Helsinkiä 

tyydyttävä sopimus, se on aina huono lähtökohta neuvottelulle. Siksi on annettava vaikutelma, että 

reppu on valmiiksi pakattuna porstuassa.

Vain Sundbäck saa esiintyä. Hän kertoo toimittajille heti lauantaiaamuna:

–Taustatiedot ja lausunnot tulevat jatkossa vain neuvottelujohdolta,  hyvin yhdenmukaisina ja yhtä 

aikaa kaikille.

Tai ei kenellekään.

Kemppisen tehtävä on pitää tiedotustilaisuudet lyhyinä, jotta ministerit eivät vahingossa puhuisi ristiin 
tai pussiin. Tiedottaja turhautuu nopeasti, kun huomaa, ettei saa tiedottaa; ei hänellä olisi 
tiedotettavaakaan, kun ei ole tietoa.

Loppuvaiheessa kuluu 18 tuntia ilman, että suomalaisille toimittajille tuodaan mitään tietoa 
neuvotteluista. Suomalaisneuvottelijat sulkeutuvat huoneeseensa, hautuvat marinadissaan.

Samaan aikaan Ruotsin ministerinelikko järjestää säännöllisiä videopalavereita Tukholmaan. 

Paitahihasillaan esiintyvä Dinkelspiel valottaa neuvottelujen kulloisiakin vaiheita eduskunnan 

EU-valtuuskunnalle. Suomalaiset toimittajat olisivat saaneet parhaiten tietoa soittamalla ruotsalaisille 

kansanedustajille. Ihan totta.

Lauantaiaamusta alkaen Dinkelspiel kollegoineen jakaa aurinkoisia lausuntoja, joiden viesti on 

päinvastainen kuin Suomen: hyvin menee, sopimusta tehdään tosimielellä.

Sekin on strategiansa. Dinkelspiel levittää tarkoituksella käsitystä, että Ruotsi on valmis tekemään 

sopimuksen vaikka yksinkin. Ruotsalaisia huolestuttaa Suomen maatalousratkaisu, semminkin kun he 
ovathavainneet Ahon ja Haaviston pyrkivän eri suuntiin, samoin Norjan taipumaton asenne 
kalakiistaan:  "Emme luovuta sintin sinttiä!" Ruotsi luo painetta naapurimaihin, koska se haluaa 
välttämättä kaikki kolme sopimusta.

Ruotsin neuvottelut ovat helpommat kuin Suomen.

Suomi uppoutuu hyvin yksityiskohtaisiin viilauksiin komission pikkutarkimpien pykäläkamreerien kanssa. Legalistisuus on suomalaisille ylipäätään luontaista; uhrataan aika ja vaiva periaatteen muotoiluun, 

taskulaskin otetaan esiin vasta lopuksi. Ja jos raha ei riitä, on turvauduttava Poliittiseen Tahtoon.

Ruotsinkin on selvitettävä tukku teknisiä yksityiskohtia kalastuskiintiöistä salmonellaan. Mutta koska 

länsinaapurin tuottajahinnat on jo viime vuosikymmenen lopulta pudotettu eurotasoon, sen ei tarvitse 
kyhätä suurta ja kohtalokasta maatalouspakettia. Ruotsi keskittyy tinkimään pääsymaksualennusta, 

tutustumistarjousta.

Valtiovarainministeri Anne Wibble vaatii 12 miljardin markan jäsenmaksualennusta ensimmäisiltä neljältä 

vuodelta. Mistä rahat, se on EU:n ongelma. Miltä momentilta, missä muodossa, sekin on EU:n ongelma.

Suomalaiset ovat sentään voineet keskittyä yksin omiin neuvotteluihin. Kreikkalaiset ovat hypänneet 

kyytiin vasta viime vaiheessa, pari kuukautta sitten. Heidän täytyy hoitaa kaikki neljä hakijamaata, joilla

 on tyystin erilaiset ongelmat ja painotukset.

Jo yksinkertainen kertolasku osoittaa, että hässäkkä on väistämätön.

Ministerineuvoston kahdentoista jäsenen välillä yksimielisyys ei ole edes periaatteessa mahdollista. 

Suurikaan maa ei voi jyrätä tahtoaan läpi, saatikka Kreikka.

Kolmastoista maa pöydässä on komissio, joka vaalii raivokkaasti omia pyhiä paragraafejaan, ja torpedoi 

väsymättä ministereiden keskenään tekemiä emolehmänkauppoja, jopa neuvottelujen jälkeen. 

Suomella on yksi neuvottelu, Kreikalla 4 x 13 eli 52. Korrrrttipakka.

Ennen kuin EU voi neuvotella Suomen kanssa, sen pitää neuvotella keskenään. Perjantaina Unionin 12

ministerillä ei kerta kaikkiaan ole yhteistä kantaa yhteenkään suureen neuvottelukysymykseen. Eikä 

yksimielisyyttä siitäkään, millä tavoin neuvottelujen pitäisi edetä. Lauantaina ministerineuvosto 

kokoontuu uudestaan, eikä Pangalos saa edelleenkään asioita järjestykseen.

Jotta kanta voitaisiin muodostaa, pitää olla edes tietoa. EU:ssa ei ole tehty läksyjä.

Lauantai-iltapäivän komissio tutkii Norjan Huippuvuorten kansainvälisoikeudellista asemaa suhteessa 

vuoden 1920 Pariisin sopimukseen ja Itävallan ekopiste-järjestelmän vaikutuksia rekkaliikenteen 

volyymeihin alppisolissa.

Täydessä kaaostilanteessa neuvottelut on pakko jakaa. Kreikan lisäksi johtoon tulevat Belgia ja Saksa, 

edellinen ja tuleva puheenjohtajamaa, eli troikka.

Aikaa voittaakseen Pangalos jakaa hakijamaat troikalle, siten, että Kreikka ottaa sekä Suomen että 

Ruotsin. Pangalos tapaa ruotsalaiset, Suomen tunnustelut aloittaa lauantaina neljän aikaan iltapäivällä 

Kreikan ulkoministeriön valtiosihteeri Giorgios Papandreau, pääministeri Andreas Papandreaun poika.

Papandreau Juniorilla on pohjoismaista taustaa, hän on asunut Ruotsissa ja puhuu kieltä. On hänellä 

suhde Suomeenkin. Jollain 1960-luvun pohjoismaisella kesäleirillä Papandreau on heilastellut 

Ilkka-Christian Björklundin pikkusiskon kanssa.

– Jag förstår Era problem, men jag kan inte hjälpa Er, Papandreau ilmoittaa suomalaisille, ennen kuin 

häipyy tyystin tavoittamattomiin.

Saksalaisille ei ymmärrettävästikään voida uskoa Itävallan Anschluss-neuvotteluja. Itävalta kuuluu siis 

Belgialle. Valitettavasti Belgian ulkoministeri Willy Claes on parhaillaan Bujumburassa, Burundin 

pääkaupungissa. Belgiaa edeltänyt puheenjohtajamaa oli Tanska, mutta ulkoministeri Niels Helveg 

Petersen on palannut jo kotiin viikonlopun viettoon. Niinpä Saksaa seuraavan puheenjohtajan, Ranskan 

Eurooppa-ministerin Alain Lamassouren mieluisaksi tehtäväksi jää huolehtia EU-rekkojen oikeudesta 

jyrrätä alppisolissa. Itävaltalaiset valittavat, että ranskalainen hiostaa kuin julma rehtori jälki-
istuntolaisia.

Daimler Benzin itävaltalainen päälobbari Dr. Glatz osallistuu omalla hienovaraisella tavallaan 

synnyinmaansa jäsenyysneuvotteluihin. Hänen suunnitelmansa otetaankin läpiliikenneratkaisun pohjaksi. 

Daimler Benzin mielestä itävaltalaisten ympäristöaktivistien vaatimus rajoittaa rekkojen määrää on turhan kaavamainen, kun olennaista on sopia päästöjen määrästä.

Ratkaisussa on sekin järki, että sattumoisin Mercedes Benz on kehittänyt vähäpäästöisimmät rekka-
autot, joiden häkä- ja typpipäästöt alittavat jo nyt vuonna 1996 voimaan astuvan EU-normiston.

Saksan EU-suurlähettiläs Dietrich von Kyaw joutuu vetämään Norjan pirullisia kalastusneuvotteluja. 

– Enhän minä tiedä mitään kaloista, hän kauhistelee.

Ei se haittaa. Ei Pangaloskaan, vaikka on taloustieteen tohtori, ymmärrä mitään maataloudesta. Tämän 
hän ilmoittaa hakijoille ylpeänä. 

Hän ei ole ainoa. Muutkin ovat antaneet suosiolla periksi.

Suomi on vaatinut lfa-tukiin uutta kategoriaa, "pohjoista tukea", mutta kun ei saanut sitä läpi, nyt 

"pohjoinen tuki" tarkoittaakin omaa, itse maksettavaa tukea. Kansalliset tuet on EU:ssa kielletty.

Suomalaisilla on eurooppalainen näkökulma, EU:lla kansallinen. Suomalaiset selittävät, että Suomi on 

Euroopan epäsuotuisin ja pohjoisin maa. Komissio sallii tuet vain Suomen epäsuotuisimmille ja 

pohjoisimmille alueille.

Prosentit ja leveyspiirit menevät sentään päittäin. Suomi haluaa lfa-prosentiksi siis 100, EU on valmis 

tarjoamaan 50. Suomi vaatii pohjoisen tuen etelärajaksi 60. leveyspiiriä — sattumoisin melkein 

100 prosenttia — ja EU:n mielestä pohjoinen alkaa vasta 62. leveyspiiriltä, jonka yläpuolelle jää reilu 
50 prosenttia pelloista.

Tätä järkeilyä suomalaiset yrittävät kaikin keinoin — vihastuneina, epätoivoisina, maanittelevina — 
oikoa. Turhaan.

Kun he yrittävät löytää ymmärtäjiä, ihmiset kernaasti vaihtavat kepeämpiin puheenaiheisiin, kuten 

polyyppeihin.

EU-ministerit antaisivat kaikkein mieluiten Suomelle könttäsumman rahaa, jos sillä voisi taata, ettei 
vain tarvitse enää perehtyä pohjoiseen maatalouteen.  

Kun Haavisto koettaa kärsivällisesti kertoa mikä on "halla", Portugalin ulkoministeriön valtiosihteeri 

keskeyttää hilpeästi:

– Suomi, eikös se ole jossain Tanskan tienoilla?

Italialainen neuvottelija neuvoo ruotsalaisia maitokiintiöissä: hankkikaa ihmeessä Norrlannin navetoihin 

puhveleita!

EU ei laske puhvelinmaitoa maitokiintiöihin, ja siitä tulee oikein maukasta mozzarellaa.

      

Lauantaina komission budjettiosaston miehet ovat ryhtyneet leipälajiinsa, luovaan kirjanpitoon. Koska 

jäsenmaat eivät teknisistä syistä voi enää saada vuoden 1995 cap-tukea, vastaavat summat joka 

tapauksessa vähennetään jäsenmaksuista. Ja Ruotsillekin voi maksaa ylimääräistä maatalouden kertasopeutuskorvausta, vaikka sen maataloutta ei tarvitsekaan enää sopeuttaa.

– EU on ovela neuvottelukumppani. Se iskee kiilaa pohjoismaiseen rintamaan tarjoamalla Ruotsille 

maataloustukea suoran jäsenmaksualennuksen asemasta, Haavisto noituu.

Haavisto määrittelee "pohjoismaisen rintaman" aika itsekkäästi. Suomi ja Ruotsi kun ovat rintaman eri 

puolilla. Mitä kauemmin "liittymistasausmaksu" on henkitoreissaan, sitä kauemmaksi Ruotsin ratkaisu 

siirtyy. Maataloutensa sopeuttanut Ruotsi ei saa haluamiaan rahoja aca-mallista. Ruotsi on melkeinpä 

kohtuuttoman solidaarinen Suomelle, kun se ei aja näkyvämmin itselleen edullista mallia, kertarysäystä.

Mutta Suomi on kateellinen, Aku Ankka Hannu Hanhelle.    

Kylmä rinki 20 vuotta sitten: Suomi aloitti EU-jäsenyysneuvottelut

Heräsin tänä aamuna outoon tunteeseen: tässä päivässä on jotakin erikoista. Eilisiltana puhelimme Erkki 
Tuomiojankanssa vaalitilaisuudessa Suomen jäsenyysneuvotteluista. Kyllä vain - viimeinen ja ratkaiseva kierros 
alkoi päivälleen 20 vuotta sitten Brysselissä. Rekonstruoin nuo yöt ja päivät haastattelemalla useita läsnäolleita 
EU-kirjaani Spagettivatikaani (Otava, 1995). 

"Juhlan" kunniaksi julkaisen uudestaan luvun 6, Kylmä rinki: Suomen neuvottelijat Brysselin yössä - yksi 
historiallinen päivä kerrallaan. (Varoitus: teksti on pitkä ja sisältää hyvin paljon maatalouspolitiikkaa.)

Perjantai, 25. helmikuuta 1994.

Sankat väkijoukot eivät ole osanneet lentokentälle siunaamaan maamme edustajia, kun he lähtevät 

kohtalokkaisiin jäsenyysneuvotteluihin Brysseliin. 
Kansa ei veisaa  "Jumala ompi linnamme", kun Heikki Haavisto ja Pertti Salolainen sekä Veli Sundbäck 
ja Antti Satuli astuvat Ruotsin ilmavoimien koneeseen.

[Ulkoministeri, MTK:n puheenjohtaja] Heikki Haavisto vilkaisee ympärilleen, lumilakeudelle, ja aprikoi 

viime sanoikseen, onkohan Suomeen enää palaamista. Kun sotakone on ilmassa, Suomen, Ruotsin ja 
Norjan pääneuvottelijat vertailevat papereitaan, joskin aamupäivän yhteisessä ministerikokouksessa on 
käynyt selväksi, että kukin hakijamaa tappelee nyt omillaan.

Lähtijät ovat saaneet aamulla evästykset sekä väistyvältä että aloittavalta presidentiltä. Mauno Koivisto 

toivoo sopimuksen syntyvän hänen viimeiseksi virkapäiväkseen, 1. maaliskuuta, joka on sovittu 

neuvottelujen takarajaksi. Martti Ahtisaari antaa lausunnon: "Neuvotteluthan aina päättyvät siihen, kun 
ne saadaan loppuun."

Ruotsin Eurooppa-ministeri Ulf Dinkelspiel ja maatalousministeri Karl Erik Olsson ovat hilpeällä 
tuulella, niin kuin ruotsalaiset aina. Heikki Haavisto istuu koneessa synkeänä.

Haaviston on turha odottaa suuria hetkiä. Mikään tulos ei riitä niille, joiden kuuman hengityksen hän 
tuntee niskassaan.

Neuvottelujen 29:stä asiakokonaisuudesta on selvitetty nyt 20. Jäljellä on melkein pelkästään 
maatalous, aluepolitiikka ja niiden tukien budjettivaikutukset. Keskustan johtama Suomi on vetänyt 
kaikkien pohjoismaiden maatalousneuvotteluita. Ympäristövaatimukset on jätetty Ruotsin kontolle, ne 
on ratkaistu joulukuussa. Joululahjaksi Ruotsi on saanut pitää nuuskan, joka on nyt kaikilla EU-
kielilläkin virallisesti snus.

Ilmeisesti myös suomeksi. Hyvästi nuuska.

Haavisto on vieraalla maaperällä. Hän on liikaa muiden varassa. Ei tiedä, kehen ja mihin voi luottaa. 

Virkamiehet hokevat, että hyvin menee. Komission maatalousosasto lupaa ymmärtämystä, EU-ministerit

vannovat ystävyyttä. Aina tulee kuitenkin yllätyksiä, jotka eivät ole yllätyksiä.

Siitä on vasta kymmenen kuukautta, kun pääministeri hälytti hänet ulkoministeriksi Paavo Väyrysen 

erottua. Haaviston on määrä pelastaa hallitus ja puolue. Ja sivussa myös EU-sopimus.

Haavisto tietää tehtävänsä vaikeaksi, onhan hän itse esittänyt tukuttain mahdottomia vaatimuksia, jotka 

hän joutuu nyt täyttämään. Kun pääministeri ja ulkoministeri kiersivät kaksi vuotta sitten talvella 

vakuuttamassa keskustan kenttää siitä, että jäsenyyshakemus on jätettävä, kun Ruotsikin jätti 

edelliskesänä, Haaviston mtk: n miehet syyttivät Ahoa ja Väyrystä maansa myyjiksi. Nyt Haavisto on 
tullut ruotuun, joutunut vastuuseen, ja EU-vastaiseksi kääntyvä Väyrynen pääsee maksamaan Lapin 
puikulat Lapin puikuloina.

Myös Esa Härmälällä on syytä vahingoniloon. Härmälä siirtyi mtk:sta pääministerin erityisavustajaksi 

valmistelemaan Suomen jäsenyyshakemusta, ennen kaikkea maatalouden osalta.  Härmälän valmistelevat

kymmenet, elleivät sadat maatalouden reunaehdot eivät alkuunkaan riittäneet Haavistolle. Nyt Haavisto 

on tullut hänen takuumiehekseen.

Härmälän oma takinkäännös tulee olemaan yhtä raju kuin Väyrysen. Kun hänet puoli vuotta myöhemmin

valitaan Haaviston seuraajaksi, hän ryhtyy tulisesti arvostelemaan sopimusta, jota hän on itse ollut 

Brysselissä tekemässä.

Heikki Haaviston pahat aavistukset ovat käyneet toteen jo tänä aamuna, ennen lähtöä, kahdellakin 
tavalla.

Pohjoismaisten neuvottelijoiden palaveriin on vihdoin Brysselistä saatu maataloustukialue-ehdotus. 
Kartta on karkea, mustanpuhuva kopio, viivat vedetty suurpiirteisesti vapaalla kädellä, mutta pääasia 
kyllä selviää. Kun Suomen "pohjoisen maatalouden" raja piirretään 62. leveyspiirille — Parkanon ja 
Kiteen korkeudelle — Ruotsin tukialueen musta paksu makkara ulottuu jopa Suomen eteläpuolelle, aina 
Värmlantiin asti.

Kuukausikaupalla on intetty "pohjoisen maatalouden" koskevan koko maan aluetta. Yes, yes, komission 

miehet nyökyttävät. Nyt Suomi ei saa, mitä pyytää, ja Ruotsi, mitä ei edes pyydä.

Aamuhämärissä, seitsemältä, oli tavattu pääministeri. Aho vaatii, että elintarvikkeiden tulleista pidetään 

kiinni. Jalostusporrasta on suojeltava, meijereitä ja teurastamoita. Vaikka maanviljelijät saisivat 
tulotukea, ylivelkaantunut elintarviketeollisuus joutuu kohtuuttomiin vaikeuksiin. Siksi maataloutta ei 
voi pudottaa kertarysäyksellä EU:n hintatasoon. Hinnat on sopeutettava hiljaksiin, siirtymäajalla eli 
kansanomaisesti: liittymistasausmaksulla, aca:lla (Accession Compensation Amounts).

Tietysti samalla, Aho terottaa, on saatava koko maahan myös tuottajatukea, johon EU:n on osallistuttava 

jollain osuudella. Haavisto tietää Ahon vaatimukset mahdottomiksi.

Helppo Ahon on määrätä. Hän ei ole nyt pääministeri, vaan puoluejohtaja. Kumartaa keskustan kentälle, 

samalla pyllistää Brysseliin.

      

Suomi voittaa!

Ruotsin sotakone on laskeutunut Brysseliin perjantaina 15.45. Mustien autojen takapenkillä, matkalla 

Suomen EU-edustustoon, pääneuvottelijat saavat kuulla, että siksi illaksi suunniteltu ministeritapaaminen 

on peruttu.
EU-ministerineuvoston kokous pitkittyy Charlemagnessa. 300 metrin päässä, Rue de Trèvesillä, 
suomalaisilla on aikaa katsoa televisiosta jääkiekon MM-kisojen välieräottelua, joka ratkaisee 
loppuottelupaikan. 
Suomi johtaa Kanadaa vastaan 2-0, kun lähetys loppuu.
Kaikki ovat tyytyväisiä, eritoten suurlähettiläs Erkki Liikanen. Hän tekee kaikkensa, jotta neuvottelijoilla 
olisi kylmässä kaupungissa kotipesä. Heidän on saatava rauha sadoista vieraista naamoista ja 
pelottavastakin kansainvälisestä karusellista.
Liikanen eristää huolellisesti paikalla olevasta 11-henkisestä neuvottelujoukkueesta ydinviisikon: 
ministerit 
Haavisto ja Salolainen, vs. valtiosihteeri Sundbäck, alivaltiosihteeri Satuli ja tietysti hän itse. Liikanen 
suojelee sisärengasta, tekee sen tärkeäksi.
He ovat muskettisotureita. Vain pienin, luottamuksellisin porukka pystyy todella tekemään rajujakin 
ratkaisuja. Kun koko valtuuskunta kokoontuu, vaihtoehtojen harkinta on ennemmin näennäistä, liian 
sekavaa ja aikaavievää.
Sisärenkaan liepeillä kiikkuvat useimmin ulkoministeriön virkamiehet Antti Kuosmanen ja Kare Halonen, 
valtuuskunnan sihteeri sekä oikeusministeriön eta-toimiston päällikkö, Niilo Jääskinen, juristi ja 
"porukan viisain mies". Halonen ja Jääskinen ovat nuorimpia, alle nelikymppisiä.
Muut hoitavat kukin omaa tykkiä. Ulkoministeriön apulaistoimistopäällikkö Eikka Kosonen vastaa 
aluetukineuvotteluista, kauppa- ja teollisuusministeriön ylijohtaja Bo Göran Eriksson hioo omalla 
tahollaan kaupan teknisiä kysymyksiä, ja Lasse Aarnio valtiovarainministeriöstä rahoitusasioita. Esa 
Härmälä, maatalousministeriön Paavo Mäkinen ja edustuston Kalevi Hemilä valmistelevat 
maatalousratkaisua.
Kaikki paikallaolevat neuvottelijat ovat miehiä. EU-koneiston huipputehtävissä ei ole yhtään naista. 
Eikä ulkoministeriössä ylipäätäänkään.
Ministereiden avustajia, maatalousasiantuntijoita ja edustuston virkailijoita Liikanen ei päästä edes 
syömäänneuvottelijoiden kanssa samaan huoneeseen. Kun Reijo Kemppinen, tiedottaja, ja Jan 
Vapaavuori, Salolaisen avustaja, marssivat kiellosta piittaamatta saliin, joviaali Salolainen huikkaa sisään 
muutkin nuoremmat virkamiehet.
Valtuuskunta sopii välittömästi vaikenemisen laista. Vuotoja ei sallita. Pelätään, että kotimaan välineissä 
esitetyt tiedot Suomen tavoitteista ja tunnelmista välittyisivät oitis takaisin Brysseliin, vastapuolen 
hyödyksi. Komissiossa luetaan suomalaisia lehtiä, tarkkaankin. Neuvottelijat on rauhoitettava näinä 
historiallisina hetkinä.
Ilmapiiri on juhlallisen tärkeilevä. Ollaan kuin agentteja, puuttuu vain että kellot synkronoitaisiin.

      

Ulkoministeri on eri mieltä kuin pääministeri.
Heikki Haavisto tietää, että komissio ei suostu edes väliaikaisiin elintarviketulleihin. Se on ollut selvää 
viime marraskuun lopulta, kun muut komissaarit kävelivät René Steichenin yli. Nyt komission 
maatalousosasto, DG6, ei suostu edes neuvottelemaan mahdollisen siirtymäajan pituudesta, olisiko se 
viisi vai viisikymmentä vuotta.       
Maatalousosaston "ystävistä on tullut vihollisia", Haavisto suree ääneen pitkin viikonloppua.
Valitettavasti Suomen maatalouden sopeutussunnitelma on koko vuoden mittaisen neuvottelukierroksen 
ajan perustunut yksinomaan aca-malliin, jolle on saatu kaikkien Poliittisten Tahojen kannatus. Mutta 
aivanviime kierroksilla komission vapaakauppamiehet ovat puskeneet tahtonsa läpi.
Virallisesti vaatimuksesta pidetään tietysti kiinni. "Suomi lähtee siitä, että maatalouden sopeutuksessa 
tarvitaan siirtymäaika..."
Jo talvella on hahmottunut sekin pulma, että jos halutaan neuvottelujen viimeiselle kierrokselle 
mahdollisimman laaja tuki, hallitus ei voi pitää tullisuojaa ainakaan tärkeimpänä tavoitteenaan. Salolainen 
on muistuttanut muille ministereille, että demareita on turha pyytää apuun, jos ruuan hinta ei EU:ssa 
laskisikaan, kuten puolue on luvannut. Siirtymäjärjestely on suomalaisille kaikkein kallein ratkaisu, ja 
kuluttajan ääni on kokoomuksellekin välttämätön.
Salolainen on virittänyt ahkerasti vanhaa sinipuna-akselia — ja värvännyt oppositiota yhteiselle asialle 
jopa eduskunnan kuppilasta. Hallitus selittää, että jos suinkin koko maahan onnistutaan neuvottelemaan 
EU:n epäsuotuisimpien alueiden (lfa) maataloustukea — niin jäsenyys tapahtuu kaikille otollisin ehdoin. 
Niin vain Paavo Lipponen ja Erkki Tuomioja löytävät itsensä vaikeroimassa eurotovereille suomalaisen 
talonpojan surkeutta  kuin mitkäkin 4H-kerholaiset.
Valmistellessaan viimeisiä maatalouskannanottojaan Brysseliin helmikuun 8. päivänä hallitus on 
väläytellyt hintojen kertarysähdyksen, Big Bangin mahdollisuutta, kunhan ehdoista sovitaan. Ensinnäkin 
on saatava rahaa — unionin on korvattava hintojen alennus roimalla viljelijätuella ja sitä on saatava jakaa 
koko maahan. Elintarviketeollisuudelle pitää saada maksaa tukea, vaikka se periaatteessa olisikin 
kiellettyä. Ja on saatava jokin tae siitä, että elintarvikemarkkinoihin voidaan puuttua, suojalauseke.
Esa Härmälää harmittaa "entisen piian strategia". On annettu ymmärtää.
Esko Aho on joustanut kansallisen yksimielisyyden edessä, mutta ajaa silti sopeutusmallia, jolla 
varmistettaisiin, että maatalouden ei tarvitse sopeutua.     
Haavisto tietää, että nyt on ymmärrettävä antaa. Hän on vain ihan tyhjän päällä. Ei ole mitään varmaa 
tietoa, kuinka EU kertarysäyksen järjestäisi. Tulisiko siirtymäkorvausta, minne ja miten. Haaviston 
nuorilla avustajilla on neljä päivää aikaa iskeä lukuja laskentaohjelmiin, ja kyetä arvioimaan edes 
suunnilleen kuinka suomalaisen talonpojan kohtalonkysymys ratkeaa.
EU:n hintojen ja Suomen hintojen ja tukien ero on noin kahdeksan miljardia markkaa vuodessa. Siitä 
pitäisi saada unionin tukena mahdollisimman paljon takaisin. Jos Big Bang -korvaus on riittävän suuri, 
keskustan puheenjohtajakin saattaa olla tyytyväinen.
Suomeen saatavien viljelijätukien ehdoton vähimmäissumma, jonka psykologiakin jo sanelee, on puolet 
kahdeksasta miljardista. Ja se on saatava koko maahan. Mutta vaikka kuinka tivattaisiin, Haavisto ei 
tietenkään sano tavoitetta ääneen.
– Haluamme mahdollisimman paljon ja mieluimmin kaikki, jos se vaan on mahdollista, hän määrittelee.
Jopa mtk tietää, että kertarytinään joudutaan. [Vs. puheenjohtaja Toivo T.] Pohjalan joukot ovatkin 
varmistamassa, että rahaa sataa riittävästi. 
Paljonko on riittävästi?
– Viljelijälle on sama, mistä raha tulee, pääasia että joku maksaa, Pohjala filosofoi lauantai-iltana 
edustuston kokkareilla, nauttiessaan ranskalaista viiniä ja skotlantilaista lohta.

                  

Perjantai-iltana Sundbäckillä on hyviä uutisia, Liikasella huonoja.
Sundbäck on soitellut pitkin iltaa ja tavannut tuttuja. Hän on kuullut, että ministerineuvosto on päättänyt 
osallistua tuntuvalla korvauksella kertasopeutuksen kuluihin. Tarjous on odotettavissa huomenna.
Liikanen kertoo, että ministerien kokousta eilen valmistellut EU-suurlähettiläiden neuvosto ei suostunut 
siihen, että koko Suomesta tulisi epäsuotuisimpien alueiden tuen tukialue. Yhtä nihkeä on komission 
maatalousosasto — vastoin toisen komission osaston,  neuvotteluja tähän asti pyörittäneen 
laajentumisyksikön kantaa.
Yksikön johtajalla Steffen Smidtillä ja Suomi-neuvottelijalla Francisco Granellilla ei ole enää paljon 
tekoa; lämmittelybändi siirtyy syrjään, kun varsinainen show alkaa.
Niinpä Veli Sundbäck ryhtyy oitis valmistelemaan ministereille puhenuotteja huomisen ensimmäisiä 
tunnusteluja varten. Niissä vaaditaan lujasti lfa-tukea koko maan alueelle.
Sadan prosentin tuesta tulee Haavistolle kynnyskysymys. Hänen on pidettävä ede toinen keskustan 
puheenjohtajan vaatimuksista.
Ulkoministeri tietää, että mikään neuvottelutulos ei riitä viljelijöille. Mutta sitä hän jännittää, riittääkö 
tulos keskustan puheenjohtajalle, varsinkin kun hän ei tiedä, riittääkö tälle mikään tulos.

                  

Theodoros Pangalosin pokeri ei pidä, ei millään.
Lauantai-iltapäivänä [ministerineuvoston vanhaan rakennukseen] Charlemagneen ilmaantuu toinen 
toistaan köyhempiä joukkueita, jotka vakuuttavat maansa köyhyyttä ja jälkeenjääneisyyttä. Ei heillä olisi 
varaa mitään maksaa ja kaikki tuet he välttämättä tarvitsisivat. Suomen delegaatiossa on yksi erityisen 
murheellinen Hintsan pienviljelijä, joka on huolissaan 65 peltohehtaarinsa ja yli 200 metsähehtaarinsa 
kohtalosta.
Portugalilaiset toimittajat, jotka takovat kolhiintuneita kirjoituskoneitaan, katsovat kademielin ankeiden 
arktisten alueiden kollegoiden salkkumikroja ja kännykkäpuhelimia.
Ironia huipentuu siihen, että EU:n puheenjohtajamaa on köyhä Kreikka. Syvimmässä lamassakin 
möyrivän suomalaisen keskimääräinen bkt-osuus on kolme kertaa suurempi kuin kreikkalaisen.         
Theodoros Pangalos, Kreikan Eurooppa-ministeri ja neuvottelujen johtaja, murjaisee heti:
– Kyllä suomalaisilla rahaa on. Siltä ainakin näyttää, kun katselee suomalaisia turisteja Kreikan 
hiekkarannoilla.
Suomalaiset ovat loukkaantuneita, he uskovat itsekin fiktioonsa köyhästä kehitysmaasta, jonka 
torpparikurjalisto kituu kivisillä ja kyisillä peltotilkuillaan.
Raskas ja kulmikas Pangalos hirvittää hakijoita. Päällekäyvän itseriittoinen 130-kiloinen, Helmut Kohlin 
kokoinen mies lausuu aina tilaisuuden tullen kovalla ja möreällä äänellä röyhkeyksiään, joista hän on 
kuuluisa, eikä ota vastaväitteitä kuuleviin korviinsa. Yhtä empaattinen ja sympaattinen kuin sarvikuono 
johon on istutettu Jorma Reinin aivot.
Ensimmäisessä lehdistötilaisuudessa Pangalos tölväisee naistoimittajaa:
– Taidat olla ruotsalainen pikkutyttö, joka haluaa vain paljon rahaa...
Pangalos tekee ensimmäisen tarjouksen, jota hän luonnehtii "anteliaaksi": 10 miljardia markkaa neljälle 
hakijalle neljäksi vuodeksi.
Itävaltalainen diplomaatti vääntää virnuillen puheenjohtajan nimen Panglossiksi.
Tohtori Pangloss on Voltairen Candide-romaanin henkilö. Tämä suuri opettaja saarnaa, että  "elämme 
parhaassa mahdollisessa maailmassa". Kaikki kärsimys ja pahuus osoittautuu lähemmässä tarkastelussa 
hyväksi ja oikeaksi, kaikella on jumalallinen tarkoituksensa.
Haavisto ja Salolainen tyrmäävät tarjouksen heti. Kaavamaisesti laskettuna Suomi saisi 500 miljoonaa 
vuodessa. Välimatkaa vähimmäistavoitteeseen jää vielä 3,5 miljardia. Kaiken kukkuraksi Pangalosin raha 
ei ole edes kaikilta osin todellista rahaa, minkä Pangaloskin myöntää.
So what, on tohtori Panglossin viesti. Turha ruikuttaa.
Suomalaiset säästäkööt itseään turhalta murheelta ja sopeutukoot EU:hun mukisematta, koska parhaassa 
mahdollisessa maailmassa asiat eivät voi olla toisin kuin ne ovat.

Kreikka ei soisi pohjoismaille killinkiäkään. Eteläisiä maita huolestuttaa muutenkin, että unionin 
poliittinen ja kulttuurinen painopiste kallistuu vauraisiin protestanttisiin maihin. Akheloosin 
tupakkafarmarit ja Bretagnen kalastajat hyväksyvät uudet jäsenet vain maksumiehiksi.
Köyhien jäsenten on vaikea niellä, että uudet rikkaat jäsenetkin saisivat aluetukea, erityisesti kun "köyhät" 
alueet eivät ole köyhiä edes oman maan keskiarvoon verrattuna. Kainuu ei ole erityisesti kurjempi kuin 
Uusimaa, kiitos keskustalaisen aluepolitiikan. Etälypsyn.
Suomalaiset eivät vaadikaan takapajuisten seutujen tukea, vaan päinvastoin, kalliin asumisen korvausta. 
Syrjäseutujen harva-asutuksen ylläpitäminen maksaa satoja miljoonia, ellei jo miljardeja.
Edellisenä viikonloppuna aluekomissaari Bruce Millan on jo esitellyt osastonsa laatimaa uutta 
tukiluokitusta, harvaan asuttujen alueiden tukea. Sunnuntaina ministerineuvosto on hyväksynyt Tavoite 
kuutosen, johon Suomesta kelpuutettaisiin Lappi, Kainuu, Kuusamo, Pohjois-Karjala ja Etelä-Savo.
Suomalaiset ovat niin tyytyväisiä, että Haavisto on ollut jo viikko sitten valmis allekirjoittamaan komission 
esityksen "vaikka heti".
Sinipuna-akseli haluaisi vielä kuitenkin pitää paketin auki. Jos EU ei syystä tai toisesta suostu maksamaan 
Suomelle roimaa tuottajatukea, mutta kompensoisi vastaavasti mittavalla aluetuella, raha tulisikin 
jaettavaksi myös kokoomuksen ja Sdp:n kannatusalueille, taajamiin ja taantuviin teollisuukauppaloihin.
Toisin kuin puoluetoverinsa, Erkki Liikanen olisi valmis aluetukiratkaisuun saman tienkin. Suurlähettiläs 
markkinoi saavutusta omanaan, onhan hän tehnyt kaupat kahden kesken "hyvän ystävänsä" Millanin 
kanssa.
Kuutostuen ulottuvuus ja taso ovat vain yhä sopimatta.
Jälleen kinataan rahasta. Jota Suomi haluaa "mahdollisimman paljon, mieluimmin kaikki, jos se vaan on 
mahdollista".
Jatkuu huomenna

Ystävänpäiväkortti Olli Rehnille

Koskelassa, 14.2.14

Hyvä Olli,

Olen ajatellut sinua paljon. Olen pohtinut uutta kirjaa kirjoittaessani, miksi EU-komissio on epäonnistunut eurokriisin hoidossa niin pahoin.

Toisin kuin tarkoititte, euroalue joutui ennätyksellisen pitkään taantumaan jo 2011. Myös 2013 jää miinusmerkkiseksi. Espanjan ja Kreikan työttömyys on 27 prosenttia, nuorisotyöttömyys 60 prosenttia.

Sain johtolangan puheestasi, jonka pidit viime viikolla käydessäsi Suomessa.

Sanoit: "Euroopan viime vuosien… murroksen laukaisi vuodesta 2008 lähtien maailmantaloutta vaivannut finanssi- ja velkakriisi. Kriisin taustalla on ollut koko läntisen maailman liiallinen velkaantuminen, sekä julkinen että yksityinen."

Tämä on komissaari Rehnin erehdys.

Lausumasi on puoliksi totta. Yksityinen velkaantuminen eli pankkien holtiton luototus totta vieköön aiheutti finanssikriisin 2008.

Mutta se toinen puoli.

Euromaat eivät olleet kovin velkaantuneita ennen kuin ne joutuivat pelastamaan pankit. Ennen finanssikriisiä euromaiden julkinen velka supistui.

Vuosina 1999-2007 vähenivät eniten Belgian, Espanjan ja Irlannin valtioiden velka/bkt, noin 25 prosenttiyksikköä. Ennen finanssikriisiä Irlannin velka oli vain 25 % kansantuotteesta, tällä hetkellä se on 125. Espanjan velka oli vain kolmannes bkt:stä, nyt se on yli 90 prosenttia.

Finanssikriisin jälkeen euroalueen velkasuhde on noussut 30 prosenttiyksikköä.

Jotta voisimme löytää ratkaisuja kriisiin, olisi päästävä yksimielisyyteen faktoista. Julkinen velka ei ole kriisin syy, vaan seuraus

Nyt esität asiat nurinpäin. Yhtä hyvin voi sanoa, että aurinko nousee, koska kukko kiekuu.

EU-komission erehdys pakotti kriisimaat leikkaamaan julkisia menoja nopeasti ja julmasti. Se pahensi ongelmia entisestään. Ja taantuma levisi koko Eurooppaan.

Seuraukset näkyvät meilläkin viennin vaikeuksina, YT-neuvotteluina ja irtisanomisina. Pääset varmaan perehtymään paremmin Suomen todellisuuteen kevään mittaan, kun teet EU-vaalikampanjaasi. On hienoa, että olet ehdolla!

Ystävänpäiväterveisin,

Timo