perjantai 25. maaliskuuta 2011

Sortaako sivistyneistö perussuomalaisia?

HS-raadilta kysyttiin tänään, onko professori Vilho Harle oikeassa väittäessään (HS 16.3.), että "sivistyneistö" on suvaitsematon perussuomalaisia kohtaan. 
Lainausmerkit ovat Harlelta itseltään, sillä hän katsoo, että Suomen eliitti suhtautuu väheksyen, jopa halveksuen perussuomalaisiin. ”Asiakeskustelun sijasta ´sivistyneistön´ ivanauru kohdistuu perussuomalaisten ehdokkaisiin, ohjelmiin ja kannattajiin.” Harlen mukaan eliitti pitää perussuomalaisia synnynnäisesti pahoina - mongoleina ja epäihmisinä. 
Koska tällä kertaa vastaustani ei siteerattu Helsingin Sanomissa, se on luettavissa alla.

Jos HS-raati koostuu "sivistyneistöstä", ei liene yllättävää, että tämän kerhon jäsenenä en hyväksy väittämää, että "sivistyneistö on suvaitsematon perussuomalaisia kohtaan". Toisaalta sivistyneistön - lainausmerkeissä tai ei - parhaisiin perinteisiin kuuluu itsekriittinen reflektointi, joka yltyy ajoittain myös itseruoskinnaksi.
Professori Harlen argumentit olivat kuitenkin harvinaisen köykäisiä, eikä hän vaivautunut esittämään minkäänlaista evidenssiä koville väitteilleen.
Harle kirjoitti, että että perussuomalaisten arvostelijat alentavat perussuomalaiset "epäihmisiksi" ja "mongoleiksi", jolloin "syntyy kuva, että perussuomalaiset olisivat synnynnäisesti pahoja ihmisiä".
Syytös, että arvostelijat riistävät perussuomalaisilta ihmisarvon, on vakava. Euroopan lähihistoriassa dehumanisaation ideologiat ovat johtaneet joukkomurhiin, joissa "puhdistetaan" valtio "alemmista roduista" ja "epäihmisistä". Siksi edes tällainen kielenkäyttö on äärimmäisen tuomittavaa.
Harle ei esitä - kaikeksi onneksi? - väitteelleen todisteita, ei yhtään sitaattia. Kukaan muu kuin Harle itse ei käytä perussuomalaisista sanoja "epäihminen" tai "mongoli", joten termit saattavat kertoa enemmän kirjoittajan omasta mielenmaisemasta kuin tosiasiallisesta yhteiskunnallisesta keskustelusta.
"Kritiikissä on... syytä varoa leimaamasta ehdokkaita ja heidän kannattajiaan niin, että puhujasta itsestään tulee se ongelma, josta hän muita syyttää." Samanlainen ongelma tulee kirjoittajasta, joka leimaa - ilman esimerkkejä - perussuomalaisten kriitikot ihmisarvon riistäjiksi.
HS-raadin työnantaja Saska Saarikoski jatkoi 17.3. Harlen linjoilla.
Viholliskuvia luovaa "ajattelutapaa löytyy (maahanmuuton vastustajien lisäksi) esimerkiksi ay-liikkestä. uusliberalismista, kristityistä, punavihreistä, feministeistä - ja taide-eliitistä". Yhtään esimerkkiä Saarikoskikaan ei anna. "Vaalien alla vihapuhe tuntuu villiintyneen", hän kirjoittaa, mutta ei jatkoksi siteeraa vihapuhetta, johon ay-liike, punavihreät tai feministit olisivat syyllistyneet. Virkkeen avainsana on siis: "tuntuu".
Tämä yhteismitallisuuden harha leimaa sekä Harlen että Saarikosken väitteitä ."Asenneilmastomme on muuttumassa vihamieliseksi laidasta laitaan", kirjoittaa Harle. Saarikoski listaa "eri puolten vihalistoja".
Tervetuloa todellisuuteen, hyvät herrat: vihapuhe ei ole tasapuolista eikä yhteismitallista. Minusta on ilmiselvää, kunnes toisin todistetaan, että leimaavaa ja loukkaavaa kielenkäyttöä ei esiinny "puolin ja toisin". 
Ylivoimainen valtaosa henkilöön käyvistä ja ihmisryhmää yleistävistä kannanotoista lähtee liikkeelle populistien tarkoituksellisina provokaatioina. Perussuomalaiset ja maahanmuuton vastustajat tuottavat todella valtavia määriä nettipuhetta, aktiivisesti ja järjestelmällisesti. Halla-aholainen Homma-forum on erittäin ammattimainen vaikuttamisen väline. Usean median keskustelupalstat - yhtenä esimerkkinä Ylen ajankohtaisohjelmien A-tuubi - täyttyvät perussuomalaisten vaalipropagandalla. 


Tätä koneistoa vastassa ei ole yhtäkään tahoa, joka leimaisi ja mustamaalaisi perussuomalaisia - paitsi tietenkin perussuomalaisten omissa fantasiaheijasteissa, joissa "kukkahattutädit", "sivarit" ja "mokut" heitä julmasti sortavat. On erikoista, että analyyttinen tutkija ja kriittinen journalisti nielevät populistien läpinäkyvän strategian edes etsimättä tosimaailmasta todisteita.
Synnintuntoisten joukkoon liittyi 23. 3. myös Matti Apunen, joka toisti populistien stereotypiat älymystöstä omahyväisinä tyhjänpuhujina - väsyneisiin kliseisiin kuului jopa punaviinin litkiminen. Ei - ei hänkään jaksa esittää fiilistenstä tueksi mitään evidenssiä.
Tässä meillä on kolme herraa, jotka purkavat sielunsa hätää Helsingin Sanomissa. Kaikin mokomin, mutta älkää vetäkö meitä muita mukaan.

16 kommenttia:

  1. Kiitos, loistava! Joku näki järkeä jopa Apusen väsyneessä tyhjänjauhannassa: Jos nuorisorikolliset ryöstävät kioskin...
    Voi olla, että persuttelussa purkautuvaa valtavaa vihaa ja katkeruutta jopa pelätään. Kun varsinaiseksi viholliseksi tarjotaan somalia tai islamia eli muita kuin vallanpitäjiä, houkutus "ymmärtää" näyttää olevan monelle liian suuri.

    VastaaPoista
  2. Ongelmallisinta tässä keskustelussa on se, että perussuomalaisia (joita äänestää, jos äänestää vaaleissa kuitenkin vain alle 10 % kansalaisista) kuvataan kansana (perussuomalaiset = kansan syvät rivit). Tällöin perussuomalaisten (eli yhden puoleen jäsenten/äänestäjien) kritisoisiminen näyttäytyy kansan syvien rivien elitistiseltä halveksunnalta. Persujen suurituloinen valtiotieteiden maisterismies Soini saa sanoa ydinvoimakannakseen jotain höpinää siitä, että meloneille ja omenoille laitetaan lippalakki päähän. Jos sille ei saa nauraa tai kantaa kristoida ilman, että haukutataan elitistiseksi kansan päähänpotkijaksi, jo on kumma.

    VastaaPoista
  3. Sivistyneempi vastaus tässä:

    http://www.soininvaara.fi/2011/03/25/suhtautuuko-sivistyneisto-suvaitsemattomasti-perussuomalaisiin/

    VastaaPoista
  4. Keskustelua vaivaa aina se ongelma, että ihmiset eivät normaaliolosuhteissa noudata faktaperustaiseen argumentoinnin kaavaa. Fiilispohja on se millä kaikki puhuvat.

    Se on intellektin näkökulmasta valitettavaa, mutta näillä mennään. Persuthan toki hyötyvät tosta uhriutumisesta aivan tolkuttomasti. Ja hyötyvät myös siitä, kun niille vittuillaan. Kirjoittelinkin tosta aiemmin:

    http://ajatusjalostamo.fi/2011/03/01/perussuomalaiset-ja-homopornon-syntinen-houkutus/

    VastaaPoista
  5. Jostakin syystä näille Timo Harakan mainitsemille älyköille ei kelpaa kommentoitavaksi ilmiselvä seikka, eli että Persuissa on hyvin voimakasta syrjintähaluista ja rasistista liikehdintää.

    Sen sijaan he ovat päättäneet että koska on ääripää, täytyy olla toinenkin ääripää. Eli koska Persut ovat ahdasmielisiä, törkyturpaisia jne. täytyy toisen pään olla vähintään yhtä "paha", eli anti-ahdasmielinen, anti-törkyturpainen porukka joka vihaa aivan yhtä voimakkaasti kuin Persujen vastenmilisimmät kannattajat vihaavat.

    Mutta eihän se niin mene. Ei ääriporukan vastapainoksi tarvitse olla olemassa toista ääriporukkaa, ei vaikka se itse väittäisi että jossakin on hirmuisten mokuttajien ja kukkahattutätien armeija.

    On täysin mahdollista että on olemassa vain yksi ääripää, eli juuri se joka meluaa, joka häiriköi, jolla on fanaattinen asenne, joka keksii itselleen vihollisia, joka kohtelee kaikkea kritiikkiä henkilökohtaisena hyökkäyksenä itseään kohtaan, joka ei viitsi sivistää itseään sen vertaa että kykenisi tasapuoliseen pohdintaan.

    Se toinen "ääripää" olemme me kaikki muut, jotka silmät ihmetyksestä ymmyrkäisinä ihmettelemme tämänä persujoukon öykkäröintiä.

    Kun arvostelu Persujen käytöstä kohtaan kyselee esimerkiksi sitä miksi he hyökkäävät ihmisten kimppuun suorilla henkilökohtaisuuksille, ei se ole mitään ääriajattelua. Se on ihmettelyä siitä, miksi normaali tolkun käytös ei näiltä tyypeiltä onnistu. Ei siihen mitään fanaattista mokutusta tai ties mitä Persujen "vihollistensa" uskomuksiksi keksimää ideologiaa tarvita.

    VastaaPoista
  6. Faktaperusteisuus ei voi löytyä koska ihmisen olemisen laatu (sielun tai mielen laatu eli asenne, ajattelu ja aie yhdistetty kapasiteettiin ja motiiviin) ei ole käsite, jota voidaan puida faktoina. Rekrytointifirmat ovat jo 20 vuotta sitten rantautuneet Suomeen ja siellä metatietona toimii rankin, joka vetää paitsi ihmisten kyvyt 90-160 ÄO niin myös rytmi, moraali ja tahti joka on y-akselilla jos tuo ÄO on x-akselilla. Tämä tarkoittaa, että ihmisiä on rankattu rajusti viimeiset 15 vuotta eli vedetty vedenjakajaksi ne, joilla on korkea kyky ja niistä ne, joilla on nopea tahti. Näin kuviteltiin, että saatiin ne oikeat älyköt mutta saatiinkin ne terävimmät kuten kirurgi terveystiedossa. Se, joka tuntee terveystiedon tajuaa silti, että pelkkä terävyys ei riitä: on pakko olla myös ihmistä analysoiva taito eli holistisuus eikä vain terävyys. Silti opittiin kollektiivisesti ihailemaan teräviä ja holistiset pidettiin vaan maanpettureina koska pyrkivät ymmärtämään kokonaisuuksia eikä taistelemaan jotain määrättyä kohti. Oli siis valinta, joka suuntasi tiedon suuntaa ja suppeasti. Näin voisi sanoa kenties?

    Olemme siis lännessä prioritoineet teräviä, nopeita ja leikkaavia eikä lainkaan ymmärretty miksi slow on maailmassa myös laatua (näkee yli on samalla universaali kun partikulääri, on samalla tässä ja kaukana jne eli osaa punnita asioita). Tätä ominaisuutta ei olla välitetty lännessä. Nyt persun kaltaisia liikkeitä nousee joka maahan ja minunlaiset holiset ihmiset saamme kertoa haudasta mitä kaikkea osaamme koska meitä opittiin vihaamaan yleisen herjan takia koska maailmanomistajat ja rahaa valvovat alueet ottivat vallan vaikka heillä oli alhaisempi ÄO tai alhaisempi kyky ymmärtää rytmiä ja tahtia. Olivat vain olevinaan ja se oli tässä mielessä voittava tapa - vaikka samalla minunlaiset suoraan sanovat, eteenpäin näkevät ja väärin kohdellut saamme opettaa myös heitä tajuamaan missä maailmassa elävät. Nyt olen ollut kymmenen vuotta ilman kontaktia ja verkkoa - mistä minunlaiset elää ja mistä minunlaiset saamme tukea kun länsi priorisoi tuota lyhytnäköisyyttä ja nopeaa sykilä omiin kvarttaalihommiin ja teknisiin leikkauksiin?

    Empatia maksoi todella paljon. En enää yhtään ihmettele terrorismia.
    Chris Kylander

    VastaaPoista
  7. Olen molempien Anonyymien (1. ovatko perussuomalaiset "kansa", 2. ääripäitä on vain yksi) kanssa täsmälleen samaa mieltä.
    Hupaisaa on, että perussuomalaisten kriitikkojen paheksujat "suojelevat" perussuomalaisia asialliselta poliittiselta debatilta - vieläpä ylenkatseellisemman paternalisesti kuin moittimansa "sivistyneistö".
    Jos pitää perussuomalaisia "kansan" pahoinvoinnin "kanavana" ja Soinia "äänitorvena", asettaa populistit vain passiiviseksi ja tahdottomaksi Zeitgeistin ilmentymäksi. He väheksyvät sitä osaavaa poliittista työtä ja retorista taitoa, johon tämä puolue on tänä talvena yltänyt.
    Kirjoitan asiasta vielä pidempää tekstiä, joka toivottavasti pääsee julki jossain, ainakin toki täällä.

    VastaaPoista
  8. Ole hyvä vaan, kirkastin sinun logiikkaa näyttämällä sitä, mistä todella on kyse ja sen verbalisoimiseen on mennyt aika paljon aikaa koska nämä eivät ole kirjoissa löytyviä seikkoja sellaisenaan. On pakko nähdä historia myös ihmistieteissä ja sitä et ole itsekään tehnyt kun mm. analysoit finanssikriisiä. Olet ehkä vähän narsistinen myös? Mutta kaikki journalistit ja toimittajat ovat kuten filosofit kovin kiivaita ja haluavat ehdottomasti, että maailma tietää, että he ratkaisivat jotain: mutta siis tässä on lahja - et siis ole yksin hyvä Harakka. Hyvää sunnuntaita.

    VastaaPoista
  9. Ei ole mitään varmuutta siitä että monikaan seminaareissa työpäiviään viettävä vaikuttaja - Harakka, Lipponen tai Väyrynen - olisi sisäistänyt toisen maailmansodan olevan peruuttamattomasti ohi.

    Puhutaan isänmaallisuudesta ja yhteisvastuusta tai pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolustamisesta (Donner, Tuomioja) ikäänkuin pyövelinmiekka, nahkurin orsi, karhu tai joku tulennielijä kurkkisi ulko-oven takana.

    Mutta ei auta valittaa. Pitää luoda kansankielistä älymystöajattelua.

    VastaaPoista
  10. Persujen rasistisiiven terrorin uhrina jo puolueen nykyistä nousua edeltävältä ajalta haluan minäkin ilmaista olevani samaa mieltä.

    Dante on sanonut jotakuinkin niin, että helvetissä on erityinen paikka ihmisille, jotka yrittävät suurten moraalisten kriisien aikana pysyä puolueettomina. Nämä vilhoharlet edustavat juurikin sitä ihmistyyppiä.

    Olen usein miettinyt, miltä näyttäisi, jos "maahanmuuttokriitikoiden" tilalla olisi "lainkuuliaisuuskriitikoiden" ryhmä, joka vaatisi vapaata murhaamisoikeutta, elinkeinovapautta rosvoille ja psykopaateille oikeutta elää taipumustensa mukaan, ja meidän muiden pitäisi vain alistua murha- ja ryöstöuhkaan osana arjen riskejä. Olisiko Harle silloinkin moittimassa lainkuuliaisuuskriitikoiden vastustajia ääriryhmäksi?

    VastaaPoista
  11. Loistava kirjoitus, Harakka. Ja anonyymin kommentti myös, tämä siis: "Ei ääriporukan vastapainoksi tarvitse olla olemassa toista ääriporukkaa, ei vaikka se itse väittäisi että jossakin on hirmuisten mokuttajien ja kukkahattutätien armeija. On täysin mahdollista että on olemassa vain yksi ääripää, eli juuri se joka meluaa, joka häiriköi, jolla on fanaattinen asenne, joka keksii itselleen vihollisia, joka kohtelee kaikkea kritiikkiä henkilökohtaisena hyökkäyksenä itseään kohtaan, joka ei viitsi sivistää itseään sen vertaa että kykenisi tasapuoliseen pohdintaan."

    VastaaPoista
  12. Filosofian vaikein tehtävä on nimen anto ja Persu on nimi kuten Vihreätkin. Ongelman ydin on porukan yhteinen nimittäjä ja sitä ei aina haluta ymmärtää. Uskon ,että se on aika: on pakko saada havahtua myös sillä työ ei ole taistelua vaikka kapitalismi antoi sodan valua arkeen. Naiset eivät sodi ja siksi Danten näkemys Infernossa on sekä että: on sekä piru että enkeli, ei pelkästään piru. Nainen ei sodi ja nainen on yksi eli yhteinen ja yhtenäinen kun mies on spermoista alkaen monta. Yksi ja monta on se, mistä Aristoteleen metafysiikassa on. Ei pidä siis ylistää yhtä yli muiden ennenkuin tietää mistä on kyse. Naisen logiikka filosofiassa on niin harvinaista ettei sitä haluta ymmärtää koska mies tuntee saavansa turpiin (kuten saakin, mutta ei sotimalla vaan loogisesti).
    Hyvää alkavaa viikkoa
    Chris Kylander

    VastaaPoista
  13. Hmmm. On olemassa vanha ranskalainen sanonta, joka sanoo että ¨äärilaidat kohtaavat¨. Siinä missä fasismi ja rotuoppi ovat vaarallisia yhteikunnalle ja ihmisille, ihan samaan porukkaan menee tuo ns.vihervasemmisto ja sen nihilismi. Yhdet haluavat täyttää elämän jokahetkisellä väri/kansallisuuden jahdilla, toiset haluavat riisua ihmisiä kansan yhteiskuuluvuus tunnesta ja tehdä yhteiskunnasta pelkkää massaa, missä arvoilla, historialla ja perinteillä ei ole merkitystä. Puhumattakaan uskonnosta...siis kristinuskosta tietenkin. Näistä kaikista kansaa ja yhteiskuntaa muokkaavista asioista tulee museo kamaa, jota voi nauttia vain sitä varten sallituissa tiloissa. Molemttat äärilaidat aloittivat aikoinaan pieninä joukoina, jotka ajan mittaan saivat enemmän tilaa ja jäseniä levittämällä propagandansa ja valehtelemalla. Fasismi ja rotuoppi ei ole isänmaallisuutta, edes välittämistä omasta maasta. Samoin vihervasemmisto ei ole humanista tai vihreä, se on valehumanismia joka ajaa itsensä suljettuun koplaan ja synnyttää rasismia, agressiota, vihaa ja väkivalta, sotimalla oman maan aitojen yhteisarvoja vastaan. Median kautta tätä ajattelua on onnistuttu sulautettamaan ihmisille niin, että se olisi rikkautta ja tasa-arvoja ajaava suunta, sillä ajatellaanhan siinä ¨globaalisesti¨, eli muista välittämällä. Eli tämä ¨globaali ja monikullttuuri¨ toimii ikään kuin ihmiskilvenä tälle vihervasemmisto liikkeelle. Kuin diktaattori jonka sotilaat eivät tiedä minkä puolesta ne oikeasti taistelee, vihervasemmisto ideologia on saanut heikkohermoisia ja luottavaisia ihmisiä, jotka ovat tottuneet asumaan rauhallisessa Kekkoslovakiassa, tekemään tärkeistä yhteiskunnan arvoista halpaamaista vessapaperia, jolla sitten pyyhitään..tiedätte itsekkin mitä. Taktiikka on samanlainen kuin mitä Bolshevikit käyttivät maailmansodan aikoina. Nehän puhui kansainvälisyydestä (internazional) ja rauhasta... jota ihmiset sodan kovina aikoina kaipasivat.. ja saivat niitä tämän avulla uskomaan että seuraamalla heitä ne saavat rauhan. Historia on näyttänyt mitä nämä ihmiset oikeasti saivat 1917 vuodesta eteenpäin. Voimme kurkistaa Ruotsin avulla oman maamme tulevaisuuteen, sillä siellä vihervasemmisto kailtainen suuntaus on päässyt vauhtiin vuosikymmeniä ennen meitä ja nyt on hyvä aika katsoa tuloksia. http://www.youtube.com/watch?v=KzLECtFT4aU ja http://www.youtube.com/watch?v=5a1PM6YB8wg
    Puhuko vielä joku englantilaisista ja ranskalaisista työperäisistä maahanmuuttajista jota Suomen Perussuomalaiset ja muut rasistit vastustavat?

    VastaaPoista
  14. Hupaisaa on, että perussuomalaisten kriitikkojen paheksujat "suojelevat" perussuomalaisia asialliselta poliittiselta debatilta - vieläpä ylenkatseellisemman paternalisesti kuin moittimansa "sivistyneistö". / Timo Harakka

    Parhain Timo Harakka,

    voisitko lopettaa perussuomalaisten suojelemisen. Kansa odottaa uusintaa Harakan SS-miehet vs. Jussi Halla-aho.

    Toivottavasti kansalle tarjotaan ennen vaaleja uusintana duon Leif Salmen ja Saksa Saarikosken debatti Jussi Halla-ahosta.

    Ylen pitäisi keskittyä ydinosaamiseensa, eli falsetissa soivaan facebookjournalismiin.

    VastaaPoista
  15. Timo, olet loistava kirjoittaja ja toimittaja, olen pitkään seurannut ajatuksiasi. Mutta tässä Persu-jutussa olen erimieltä.
    Kun "eliitin" puheet ja teot irtautuvat todellisuudesta, tilalle ilmestyy liike, joka täyttää syntyneen juovan. Näin on juuri käynyt, todellisuuden reaaliteetit ja julkinen sanahelinä ovat irtaantuneet toisistaan jo valovuoden päähän toisistaan. Kannattaa käytä Itäkeskuksessa, Itä Suomessa ja muualla tutustumassa tilanteeseen. Ei ole ihme, että syntynyt tilanne, jonka jokainen voi omin silmin todeta, synnyttää vastareaktion. Kun sen lisäksi tutkii hieman talousasioita, niin saa lopullisen vahvistuksen kannalleen. Näin ei voi jatkua.
    Persut leimataan huuhaaksi, heillä ei ole vastausta kiperiin talouskysymyksiin, näin väitetään. Itse asiaa tutkineena, voin sanoa PIIGS maiden lainoituksen olevan rahan haaskausta, lainat eivät ratkaise ongelmaa, vaan pitkittävät. Tässä en jaksa avata asiaa, mutta se liittyy puhtaasti taloustrendeihin ja koko vakausmekanismin rakenteeseen. Siksi järkevintä olisi tunnustaa ongelma, ja antaa niiden maiden tukea pankkejansa, jotka niiden ovat antaneetkin käyttäytyä holtittomasti ponzi-järjestelmän kasvuvaiheessa. En ole myöskään eliitiltä saanut kovin hyviä perusteluita lainoitukselle. Keskustelu on varsin epä-älyllistä juupas-eipäs soudantaa. Kaipaisinkin eliitiltä huolellisen laskelman lainojen takaisin maksusta, siis tarkemman kuin mitä olemme nähneet EU/IMF:n tuottavan. Esimerkiksi Kreikan osalta lainapaketin pohja on jo vuoden jälkeen pettänyt, vaje supistuu kiusallisen hitaasti. Ongelma ovat käytetyt makromallit, jotka pohjautuvat korrelaatioihin, mutta ne pettävät epälineaarisessa maailmassa. Älymystö/eliitti leimaa Persut tyhjänpäiväisiksi populisteiksi samalla kun itse syyllistyy vastaavaan syntiin - lainat myönnetään poliittisin (vs taloudellisin) perustein, lainann anto on uskon asia (Persuja syytetään siitä, että lainojen vastustaminen on uskonasia). Kukaan järkevä taho ei lainaa, katso vaikka korkokehitystä kuluneella viikolla, Portugalin ja Irlannin käyrät invertoituivat ensimmäistä kertaa. Vakavasti otettava "back stop - facility" toimii, jos 1) lainan maksulla on uskottava pohja ja 2) back stop - facilityn myöntää uskottava taho. Kohta yksi jo lyhyesti sivuuttiin, mutta kohta kaksi on ongelma. Uskottavan tahon (AAA - maat) asema käy jatkuvasti hankalammaksi, katso vaikka mitä Ranskassa tapahtuu, ja jos Saksankin talousihme paljastuu vientikuplaksi Kiinaan, niinkuin näyttäisi käyvän, niin silloin olemme suossa, porukalla. Ehkä siis kannattaisi tunnustaa, että eliitin ajama Keynesiläinen talouspolitiikka on tullut tiensä päähän, erityisesti koska Keynesiläisyys oli voimissaan laman aikana, mutta unohdettiin lyhyiden nousukausien aikana eli velkaantuminen vain jatkuin. Tämä epäonnistuminen on luonnollisesti raskasta, mutta lasku tulee kulutusjuhlista aina lopulta. Mitä käyemmin odotamme, sitä enemmän mukana on korkoa. Ehkä presidentin virkamatka niinkin tärkeään maahan kuin Namibiaan tässä taloustilanteessa kertoo kaiken tästä eliitin humanismiin/"viisaaseen" talouspolitiikkaan hukutetusta tekopyhyydestä, reaaliteettikadosta tai sitten ihan vain tyhmyydestä/ylimielisyydestä.
    Persut on helppo leimata siis rasisteiksi, populisteiksi tai aivan miksi muuksi vain, mutta tarkempi analyysi paljastaa eliitin halpamaisen kaksinaamaisuuden ja omin/muiden jauhojen suruttoman sekoittelun. Ehkä "kansa" siis lopulta tietää, eli kannatus ei ole ihme. Onnea vaaleihin.

    VastaaPoista

Jatka keskustelua!

Tunnisteet

10 kirjaa rahasta (3) 1989 (1) 1990-luvun lama (1) 2009 (1) 2010 (1) 70-luvun tv-sarjat (1) A-Studio (1) Aalto-Setälä Pauli (1) Aamulehti (3) ABS (2) Adiga Aravind (2) Aho Esko (8) Ahtisaari Martti (1) Airisto Lenita (2) Ajankohtainen kakkonen (1) Ajankohtaisen kakkosen homoilta (2) Akerlof George A. (1) Aktia (1) Al Qaida (1) Ala-Nissilä Olavi (1) alaluokan synty (1) Alanko-Kahiluoto Outi (1) Aleksanteri II (1) alijäämä (1) Alkio Mikko (1) Allen Woody (1) Allianssi (1) Alma (1) Ambea (1) Amma Äiti (1) ampuma-aselaki (1) ANC (1) Ankersmit Frank (1) Ankka Aku (3) Antonova Irina (1) Apple (1) Apunen Matti (4) arabikevät (1) Areva (1) Arhinmäki Paavo (1) Arla (1) Arola Heikki (1) Arvonen Jori (1) arvonlisävero (1) arvopaperistaminen (1) aseiden säilytys (1) Asser et Turnbull (1) asset-secured bond (1) Asuntolaina (1) Atlantic Monthly (1) Atria (1) Atta Muhammed (1) Attendo (1) Augustus International (1) austerity (4) Baby Friendly Hospital (1) Backman Jouni (1) Balzac Honoré de (2) Bank of America (1) Barnier Michel (1) Barroso José Manuel (1) BC Nokia (1) Becker Gary (2) Berliinin muurin murtuminen (1) Berliln Isaiah (1) Berlusconi Silvio (1) Bernadotte Estelle (1) Bernanke Ben (1) Berner Anne (1) Bharat Krishna (1) biodiesel (2) Bitterlich Joachim (1) Blanchard Olivier (2) Bono (2) Borg Anders (1) Bratislava (1) Breivik Anders Behring (2) Brown Gordon (2) Brown James (1) Bryssel (1) Buddenbrookit (1) bullshit (1) Bunga Bunga (1) Burlesconi Silvio (1) Bush George W. (1) Cameron David (1) Carema (1) Cassidy John (1) Christensen Lars (1) Churchill Winston (2) Chydenius Anders (1) Chydenius Antti (1) Citigroup (1) Claes Willy (1) Clinton Bill (1) Coca Colan lisäaineet (1) Crybabies (1) Darling Alistair (1) Darwin Charles (2) Davos (1) De Grauwe Paul (2) deflaatio (2) Defoe Daniel (1) DeLillo Don (1) DeLong Brad (1) Delors Jacques (1) demokratia (1) Demos (1) Diktonius Elmer (1) Dinkespiel Ulf (2) doping (1) Dostojevski Fjodor (1) downshifting (1) Draghi Mario (2) ECB (1) EDP (1) eduskunta (5) eduskuntavaalit (2) Egypti (1) Einstein A-Go-Go (1) Einstein Albert (1) EK (2) Ekenäs BB (1) EKP (7) Elinkeinoelämän keskusliitto (2) Elinkeinoelämän valtuuskunta (1) Elonen Piia (1) elvytys (2) eläkeikä (2) eläkeiän yläraja (1) eläkeuudistus (2) Emu (5) ennusteet (1) EPP (1) Erhard Ludvig (1) Erkko Aatos (2) Ersboll Niels (1) ERVV (2) ESM (1) Espanja (3) Etelä-Afrikka (1) Etla (2) EU (8) EU-jäsenyys (1) EU-jäsenyysneuvottelut (2) EU-komissio (12) EU-maatalouspolitiikka (1) EU-vaalit (1) Euraasian liitto (1) euroalue (3) eurobondit (2) eurokriisi (16) Euroopan investointipankki (2) Euroopan keskuspankki (7) Euroopan parlamentti (3) Eurooppa (1) Eurostat (1) Eurovaalit 2014 (1) EVA (1) EVL (1) EVM (1) Facebook (1) Fadayel Eveline (1) Fallows James (1) Fama Eugene (1) Fassbinder R.W. (1) Fennovoima (2) Financial Times (2) Finanssialan keskusliitto (1) finanssijärjestelmä (2) finanssikriisi (8) Fortum (2) Forum 24 (1) Forum24 (1) Foucault Michel (1) Friedman Milton (5) Fukushima (1) fundamentalismi (1) Gad Marius (1) Galbraith J.K. (1) Galilei Galileo (1) globalisaatio (1) gogo (1) Gogol Nikolai (1) Goldman Sachs (3) Google (1) Graeber David (1) Graham Phil (1) Grahn-Laasonen Sanni (1) Great depression (1) Greenspan Alan (3) Haanpää Pentti (1) Haaparanta Pertti (2) Haavikko Paavo (1) Haavisto (1) Haavisto Heikki (4) Haavisto Pekka (3) Habermas Jürgen (1) Haikala Eino (1) Haiti (1) Hakkarainen Teuvo (3) Hakola Juha (1) Halla-aho Jussi (3) hallintarekisteri (1) hallintarekisteri  Harmaa talous (1) hallitus (1) halloween (1) Halme Tony (3) Halonen Tarja (8) Hamlet (1) Hanhi Hannu (2) Hardin Garrett (1) Harju Ilkka (1) Harle VIlho (2) Hautala Heidi (4) Hayek Friedrich (1) Hazard Kaarina (2) Heinäluoma Eero (5) Heiskala Risto (2) Hellman Heikki (1) helluntaiseurakunta (1) Helsingin Sanomat (3) Helsingin Kaupunginkirjasto (1) Helsingin Sanomat (13) Helsinki Seagulls (1) henkirikokset (1) Henkirikostilasto (1) Herlin Antti (1) Herlin Ilkka (1) Herlin Niklas (1) Herlin Pekka (1) Hernesaari (1) Herodotos (1) Hietanen Risto (1) hiihto (1) Hiihtoliitto (1) Hiilamo Heikki (1) Himanen Pekka (4) Hirschman Albert O. (1) Hirvonen Markku (1) Hitler Adolf (1) HK Scan (1) Holappa Lauri (1) Holland Heidi (1) Hollande François (1) Holmberg Kalle (1) Holmström Bengt (1) Holvas Jakke (1) Honka Matti (1) Honkapohja Seppo (1) HS raati (1) Hu Jintao (1) Hufvudstadsbladet (2) HUS (1) Hyvinkää (2) HYY (1) Häkämies Jyri (3) Hämäläinen Unto (1) Härmälä Esa (2) Ihalainen Lauri (1) IK Kapital (1) ikärasismi (1) Ilaskivi Raimo (1) ilmastonmuutos (3) Image (1) IMF (8) Indignados (1) Indonesia (1) investointipankit (1) iPad (1) Irlanti (4) ironia (1) irtokarkki (1) ISMA (1) Italia (2) Itsemurhat (2) itsenäisyyspäivä (1) Itä-Häme (4) Itä-Suomen yliopisto (1) Jaakonsaari Liisa (1) Jackson Hole (1) Jackson Michael (1) Janne Kuutio (1) Japani (1) Jeskanen-Sundström Heli (1) Ji Yuemei (1) Joenpelto Eeva (1) johdannaiset (1) Jokela (1) Joku Anneli (1) Jotuni Maria (1) joulu (1) Joulupukki (2) JSN (1) julkinen sektori (1) Julkisen Sanan Neuvostoliitto (2) Jumala (1) Juncker Jean-Claude (3) Jungner Mikael (3) Jusula Jukka (1) Jyväskylän yliopisto (1) Järvi Antti (1) Jätevesiasetus (1) jääkiekko (1) Jäätteenmäki Anneli (1) K-kauppa (1) Kaarenoja Vappu (1) Kahneman Daniel (1) Kailajärvi Hannu (1) Kakkonen Kyösti (2) kalapuikot (1) Kaleva (1) Kalli Timo (2) Kallis Bjarne (2) Kalpala Asmo (1) Kaltiokumpu Oiva (1) Kambodzha (1) Kanaria (1) Kanerva Ilkka (4) Kangas Olli (1) Kangasharju Aki (1) kansalaisuus (1) kansallispuistot (1) kapitalisaatiosopimus (1) kapitalismi (3) Karhinen Reijo (1) Karjalainen Ahti (1) Kaskeala Juhani Tuomioja Erkki (1) Katainen Jyrki (21) Kauhajoki (1) Kauppakorkeakoulu (2) Keaton Buster (1) Kehittyvien Maakuntien Suomi (2) kehitysapu (2) Keinoelämän keskusliitto (1) Kekkonen Urho (3) Kela (2) kello (1) kerjääminen (1) Keskuskauppakamari (1) keskuspankki (1) keskusrikospoliisi (1) keskusta (2) keskustanuoret (1) Keskustapuolue (5) kestävyysvaje (1) Keynes J.M. (3) Kianto Ilmari (1) Kiasma (1) Kiljunen Kimmo (1) kilpailukyky (1) Kimanen Seppo (1) King Mervyn (1) Kinkel Klaus (2) kirjasto (1) Kirkko (1) kirkosta eroaminen (2) Kiviniemi Mari (5) Klimenko Viktor (1) Klondyke (1) Kobe (1) Kohl Helmut (2) Koijärvi (1) Koivisto Mauno (2) Kokkola (1) kokonaiskysyntä (1) kokoomuksen nuorten liitto (1) Kokoomus (11) Koljatti (1) kolmikanta (1) Kone (1) Kontio Kari (2) Korhonen Jarmo (1) koripallo (1) korkeakoulut (1) Korkman Sixten (4) Korpi Rauno (1) Kortelainen Anna (2) Kosken Kanava (2) Kouri Pentti (1) Kreikka (13) Kreml (1) Krim (1) Krugman Paul (3) Kuhn Thomas (1) Kullberg Rolf (1) kulta (1) Kuntien eläkevakuutus (1) Kuvaja Sari (1) Kylliäinen Antti (1) käsitehistoria (1) käsittämättömät lyhenteet (1) Laakkonen Yrjö (1) lama (2) Lama Dalai (1) Lamassoure Alain (1) Lapin Kansa (6) lapsilisät (1) Latvia (1) Lehman Brothers (4) Lehman sisters (1) lehmä (1) Lehtinen Lasse (1) Lehtomäki Paula (1) Leigh Daniel (1) leikkaukset (1) leikkaus (1) Lepakko (1) leppoistaminen (1) leverage (1) LFA (1) liberalismi (1) Liikanen Erkki (12) Lillehammerin olympialaiset (1) Lillqvist Katariina (1) Linden Suvi (1) Linna Väinö (1) Lintilä Mika (1) Lipponen Paavo (5) London School of Economics (2) Long Term Capital Management (1) Louekoski Matti (1) Lucas Robert (1) lukeminen (1) Lukuviikko (1) Luoton loppu (1) luottoluokittajat (1) Luxemburg (1) Lähde Jussi (1) Länsi-Uusimaa (1) Maahanmuutto (3) maailmanmestaruus (1) maanjäristys (1) Maaseudun tulevaisuus (1) maatalouspolitiikka (1) Madoff Bernie (2) Mallander J.O. (1) Malthus Joseph (1) Mandela Nelson (2) Mann Thomas (2) Mannerheim (1) markkinat (2) markkinayhteiskunta (3) Martta (1) Martti (1) Marx Karl (1) Maskun kalustetalo (1) Mbeki Thabo (1) MedOne (1) Mehiläinen (1) Mendel Grigori (1) Meri Veijo (1) Merkel Angela (2) Mermaid (1) Merrill Lynch (1) Metalliliitto (2) metsästys (1) Miami Heat (1) Mickelsson Max (1) Mikkkeli (1) minimipalkkas (1) Minna Ruckenstein (1) Minsky Hyman (1) Mitro Isä (1) Mokka Roope (1) Monti Mario (1) moral hazard (1) Mosambik (1) MTK (1) Mubarak Hosni (1) Mussolini Benito (1) Müller Heiner (1) Myllylä Mika (1) Münchau Wolfgang (1) Münchhausen paroni (1) Myyrmanni (1) Mäkinen Kari (1) Männistö Lasse (1) Naxos (1) Neste OIl (2) Neuvonen Aleksi (1) Neuvostoliitto (3) New Yorker (3) Newsweek (1) Niinistö Sauli (5) Niniistö Sauli (1) Njassa (1) Noitaympyrä (1) Nokelainen Petteri (1) Nokia (3) Norberg Johan (1) Nordea (7) normitalkoot (1) Nova (1) Nowotny Ewald (1) Nummisuutarit (1) nuorisotyöttömyys (1) Nuorkansallinen vapaussäätiö (1) Nykyri Ilona (1) näkymätön käsi (1) Näkymätön Mies (1) Obama Barack (1) Occupy Wall Street (1) Oddson David (1) OECD (1) Oikeusministeriö (1) oikeustoimikelpoisuus (1) Oinonen Pentti (1) Okko Paavo (1) OKM (1) Olkiluoto 3 (1) Onninen Suvi (2) OP-Pohjola (1) Oreck Bruce (1) Orivesi (1) Otava (1) Outokumpu (1) Paasikivi Juho Kusti (1) pakolaisuus (1) Palme Olof (1) palmuöljy (2) Palonen Kari (1) Pangalos Theodoros (1) pankkivero (1) Papandreou George (2) parlamentarismi (1) parlement (1) Pasanen Tauno (1) Patomäki Heikki (1) Paul Krugman (1) Paulson Hank (1) Pekka (1) Pekkala Ahti (1) Pekkarinen Jukka (3) Pekkarinen Mauri (3) Pelle Miljoona (1) Peltomäki Jukka (1) Pentikäinen Mikael (1) Penttilä Risto E.J. (1) Perheyritysten liitto (1) perintövero (1) Persson Göran (1) Pertti Haaparanta (1) peruskoulu (2) Perussuomalaiset (10) perustulo (1) perustuslaki (1) Pesonen Janne (1) Peston Robert (1) Pietikäinen Sirpa (1) Pietinen Kimmo (1) Piga Gustavo (1) Pihlström Antti (1) piispat (1) Pikkarainen Pentti (1) Pinochet Augusto (1) Plötz Alfred (1) Polanyi Karl (5) poliisi (1) politiikka (1) politrukki (1) Pori (1) Portugali (3) presidentinvaalit 2012 (1) presidentti (2) Prodi Romano (1) protesti (1) provokaatio (1) Puerto de la Cruz (1) Pula-aika (1) Pulliainen Erkki (1) Puntarpää (1) Putin Vladimir (3) Putkonen Matti (3) Puu Anna (1) Puustjärvi Anna (1) pyramidi (2) Pyykkö Mirja (1) Pyörälä Mika (1) Päihdet-Häme (1) pääministeri (2) pääomavero (1) pörssi (2) QE (4) Radio City (1) Radio Suomi (1) Raeste Juha-Pekka (1) raha (2) rahaliitto (1) Rahan kulttuuri (1) rahapolitiikka (1) Rahkonen Keijo (1) rahoitus (2) rahoitusmarkkinavero (1) Rajan Raghuram (1) rakenneuudistus (1) rasaismi (1) Ratsia (1) Ratzel Friedrich (1) RBS (1) Reagan Ronald (1) Reding Viviane (1) Rehn Olli (14) Rehula Juha (2) Reinhardt Carmen (1) Relander Jukka (2) Retuperän WBK (1) Reunanen Esa (1) Riihilahti Aki (1) Rinne Antti (1) Rogoff Kenneth (1) Rojola Lea (1) Romania (1) Roos JP (3) Round Robin (1) Ruokonen Pertti (1) Ruotsi (1) rusinapulla (1) ruuan alv (1) Ruutu Tuomo (1) Rämö Aurora (1) Räsänen Jari (1) Räsänen Päivi (2) S-ryhmä (1) S&D (1) Saarikoski Pentti (1) Saarikoski Saska (2) Saarinen Esa (1) Saga (1) Sairaanhoitaja Sari (1) SAK (3) Saksa (1) Salama Hannu (1) Salmela-Järvinen Martta (1) Salo (1) Salo Petri (1) Salo Sinikka (1) Salolainen Pertti (2) Salon Seudun Sanomat (5) Salonen Ahti M. (1) Sampo (3) San Antonio Spurs (1) Sanoma Oy (2) Sarasvuo Jari (3) Sasi Kimmo (2) Satakunnan Kansa (5) Satuli Antti (2) Sauli Mikko (1) Sauri Pekka (1) Savon Sanomat (1) Schiller Karl (1) Scholes Myron Kuparinen Susanna (1) Schulz Martin (1) SDP (13) Sehr Schnell (1) seksi (1) seniokratia (1) Shakespeare William (1) Sichuan (1) sienestys (1) Simon John (1) Sinnemäki Anni (2) Siola Anna (1) Sipilä Juha (4) Smith Adam (2) SMP (1) Snellman J.V. (2) Soini Timo (18) Soininvaara Osmo (1) Solidium (1) SONK (1) Soros George (2) Sovala Markus (1) Spotify (1) SSS (1) Standard's & Poor (1) Stanley O´Neal (1) Stern Nicholas (1) Stiglitz Joseph (1) STM (1) Stoltenberg Jens (2) Stoppard Tom (1) strategia (1) strutsi (1) Stubb Alexander (11) Sukari Toivo (2) Sulkunen Sari (1) Summers Lawrence (2) Sundbäck Veli (3) Suomen Kirjastoseura (1) Suomen Kuvalehti (1) Suomen Kuvalehti Saarikoski Saska (1) Suomen pankki (7) Suomen RH-yhtiöt (1) Suomen Tietotoimisto (1) Suomen Yrittäjät (1) Suomenlinna (1) Suomi (2) Suomi-Soffa (1) Superman (1) Surowiecki James (1) surrealismi (1) Suupohjan Osuuspankki (1) Suuri kiristys (5) Suuri lama (1) suurtyöttömyys (1) Sveitsi (1) synnytysosasto (1) Syrjälä Hanna (1) syrjäytyminen (1) Sähkönkulutus (1) sääntely (1) säästäminen (1) Söderblom Erik (1) Söderman Jacob (1) Taalasmaa Seppo (1) taantuma (2) Taipaleenmäki Marika (1) Taleb Nassim Nicholas (1) talous (3) Talouselämä (6) talouskriisi (1) talouskuri (1) talouspolitiikka (1) taloustiede (1) Tammisaari (1) Tapiola (1) tasa-arvo (3) teknologia (1) TEM (1) Tenavat (1) Tennilä Esko-Juhani (1) Teresa Äiti (1) Tervo Jari (1) Tett Gillian (1) Teuva (1) Thaler Richard (1) Thatcher Margaret (2) The Economist (1) Tilastokeskus (2) Timo Kallinen (1) TINA (1) TLTRO (1) Toivanen-Koivisto Maarit (1) Torpan Pojat (1) Townsend Joseph (1) Tragedy of the Commons (1) tranche (1) Trichet Jean-Claude (1) Triton (1) Troikka (1) Troyan Carlo (1) Tsakalotos Euklides (1) Tsipras Alexis (1) tsunami (2) Tunisia (1) Tuomioja Erkki (6) tuottavuus (1) Turhapuro Uuno (1) Turhuuksien rovio (1) Turkka Jouko (2) Turkki Teppo (1) Turun kauppakorkeakoulu (1) Turun NMKY (1) Turun Sanomat (1) Turunen Taisto (2) Tutu Desmond (1) TVO (1) tyhmyys (1) työttömyys (3) tähtisadetikku (1) Uimonen Risto (3) Ukkola Tuulikki (1) Ukraina (1) ulkoisvaikutus (1) Urho Ulla-Marja (1) Urpilainen Jutta (8) Uschanov Tommi (1) Utöya (1) uusi vuosi (1) Uusipaavalniemi Markku (1) uusiutuva energia (1) uusliberalismi (1) vaalirahoitus (2) Vakaus- ja kasvusopimus (1) Val(t)io (1) Valio (1) Valkoinen tiikeri (1) Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (1) valtiontalous (1) valtionvelka (5) valtiovarainministeriö (4) van Duyn Aline (1) Vanhanen Matti (12) Vapaavuori Jan (1) Varma (1) Vartiainen Juhana (4) Vartiosaari (1) Vasemmistoliitto (1) vasemmistonuoret (1) Vasikkasaari (1) velka (1) velkaantuminen (1) velkapopulismi (1) Venäjä (1) veronkierto (3) veroparatiisi (3) veropohja (2) Verotus (1) verovähennys (1) Viheriälaakso J.V. (1) vihreät (3) Viinanen Iiro (5) Vilkuna Pekka (1) Vimärirotta (1) Virén Lasse (1) Virkkunen Henna (1) Virkkunen Janne (1) Virolainen Johannes (2) Virolainen Kyllikki (1) Virtanen Pertti (1) Vistbacka Raimo (1) vivutus (1) VM (1) von Plötz Hans (1) voodoo (1) Välijärvi Jouni (1) Väyrynen Paavo (2) Väätäinen Juha (1) Wahlroos Björn (13) Walhbeck Ville (2) Wall Street (1) Wallin Stefan (2) Ware Marilyn (1) Wettenhovi-Aspa Sigurd (1) Whately Richard (1) Wibble Anne (2) Wikileaks (1) Wikipedia (1) Williamson David (1) WinCapita (2) Wolfe Tom (1) WSOY (1) Yale (1) Ydinvoima (4) Yhdysvallat (1) Yhdysvaltain lähetystö (2) yhteisvastuu (2) yhteisövero (1) Ykkösaamu (1) Yle (1) yleinen asevelvollisuus (1) yleislakko (1) Yleisradio (3) yliopisto (1) Ylioppilaslehti (3) Ylönen Matti (1) ympäristöministeriö (1) Yrjö-Koskinen (1) YYA (1) Zizek Slavoj (1) Zyskowicz Ben (3) Älä ruoki lamaa (1) ärräpussi (1) Äänekosken Huima (1) Äänekoski (2) Äärimmäistyvyys (1)