Kauppiksen professori nolasi itsensä

Kauppakorkeakoulun professori Pertti Haaparanta on nolannut itsensä pahan kerran. Tuntisin myötätuntoa - jollei hän olisi nolannut itseään minun ja kirjani kustannuksella.
Arvostelen Luoton lopussa taloustiedettä ja taloustieteilijöitä. Osasin odottaa reaktiota. Mutta en mitään niin hämmentävän halpamaista kuin teksti, jonka professori julkaisi Suomen johtavien taloustieteilijöiden ylläpitämässä Akateemisessa talousblogissa.

Haaparanta ei ole kuka tahansa. Hän on Kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen laitoksen johtaja, alan keulakuva. Hänen sanoillaan on painoa, Hän on auktoriteetti.
Auktoriteettinsa nojalla hän haukkuu Luoton lopun - ylvästellen sillä, ettei ole lukenut kirjaa.
Perustelu on kiintoisa: "Jätin perehtymättä syvällisesti kirjan antiin ja kirjoittaa siitä tästä huolimatta, aivan kuten Harakka on jättänyt perehtymättä mihinkään kunnolliseen taloustieteelliseen analyysiin kriisin synnystä,"
Öh - miten professori voi tietää tämän, jos ei ole lukenut kirjaa?
Tilanteeni on surrealistinen. Haaparanta teilaa väitteitä, joita hän luulee kirjassa olevan. Hän oikoo virheitä, joita hän uskoo kirjassa vilisevän. Hän luennoi kirjailijalle, jonka hän olettaa olevan idiootti.
Uskomaton juttu, mutta jokainen professorin väittämä on palturia.

Teksti on ehkä jonkinlainen pakina. Silti Haaparannan asennetta leimaavat ylimielisyys, autoritäärisyys, oman opin varmuus, toisen halveksunta ja mitätöinti. Professori antaa tarkoituksella kirjasta väärän kuvan: siis vääristää, valehtelee.
(EN vertaa valtion budjettia ja Nokian liikevaihtoa toisiinsa, vaan havainnollistan niillä valtavia lukuja; KYLLÄ erotan brutto- ja nettoarvot toisistaan, vaikka jälkimmäisillä ei ole kriisissä paljonkaan merkitystä, koska niitä ei voitu tietää ja syntyi paniikki; EN henkilöi kriisiä. Jne. Kuten kirjan lukenut voi itse todeta.)
Kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen laitoksen johtaja syyllistyy auktoriteettinsa tietoiseen väärinkäyttöön. Mitä se paljastaa tämän päivän taloustieteen sielunmaisemasta?

Professori Haaparannan arvovaltainen arvio kirjasta, jota hän siis ei ole lukenut, on alla kokonaisuudessaan.
Mitä ajattelet? Ole hyvä ja kommentoi!

Harakka on kaunis lintu
26.8.2009 Kirjoittanut Pertti Haaparanta

Meneillään oleva talouskriisi on nostattanut kaikenlaista ja kaikentasoista keskustelua kriisin syistä. Yksi keskustelun valtaväylä mystifioi velan osuuden kriisin syntyyn. Tutustuakseni taloustieteen ulkopuolella käytävään keskusteluun kävelin tänään Akateemiseen Kirjakauppaan tutustuakseni toimittaja Timo Harakan kesällä ilmestyneeseen kirjaan “Luoton loppu”.

En ostanut kirjaa. Selailin sitä aluksi. Joka kerta, kun otin esille uuden aukeaman, silmiini osui omituisia väitteitä. Siksi päätin tehdä harakat: jätin perehtymättä syvällisesti kirjan antiin ja kirjoittaa siitä tästä huolimatta, aivan kuten Harakka on jättänyt perehtymättä mihinkään kunnolliseen taloustieteelliseen analyysiin kriisin synnystä (jollaista valistuneelle ei-taloustieteilijä kansalaiselle olisi löydettävissä vaikkapa VoxEU-sivustosta). Akateemisen Kirjakaupan rauhassa siis jatkoin selaamista, kunnes olin vakuuttunut henkilökohtaisella tasolla siitä, että mitään opittavaa Harakan tekstissä ei ole. Pyydän anteeksi AK:lta, mutta korvaan tämän kunhan kollegani Oulusta rantautuu seuraavan kerran pääkaupunkiseudulle. Tulemme silloin AK:n kahvilaan juomaan kahvit, on minun vuoroni tarjota. Olen siis velkaa hänelle.

Ensimmäinen silmiini osunut omituisuus oli seuraava: Harakka kertoo, että vuonna 2007 Suomen valtion budjetti (tällä TH varmasti tarkoittaa valtion kokonaismenoja) oli XX miljardia ja samana vuonna Nokian liikevaihto oli myös samat XX miljardia. Tästä on sitten lyhyt tie vertailuun Nokiasta Suomen valtion kokoisena instituutiona. Näitä lukuja ei kuitenkaan pidä verrata keskenään. Nokian liikevaihdosta pitäisi vähentää Nokian ostamien välipanosten arvo, jolloin päästäisiin Nokian tuottamaan arvonlisään. Tätä arvonlisää voidaan verrata valtion menoihin. Harakka ei tietysti ole yksin, erilaiset globalisaatiokriittiset sivustot esimerkiksi ovat täynnä vertailuja, joissa monikansallisen yrityksen Z liikevaihtoa verrataan maan Y bruttokansantuotteeseen. Vertailun kestämättömyydestä on huomautettu usein (bruttokansantuote on arvonlisäkäsite), mutta Harakalta tämä on mennyt ohi. Ymmärrän hyvin, että taloustieteen oppikirjat ovat tylsiä ja peruskurssit vielä tylsempiä, mutta niillä voi oppia tällaisia asioita, jos kykenee pysymään hereillä. Mutta kuten kapteeni Kaarna sanoo alikersantti Lehdolle: Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.

Melkein joka avaamisella silmissä vilkkui erilaisia lukuja maailman kokonaisvelasta, hurjimmillaan Harakka oli laskenut yhteen maailman kaikkien (vai olikohan se sittenkään kaikkien?) pörssien ja velkojen arvot. Silmiini ei osunut yhtään mainintaa taloustieteen nobelisti James Tobinista, mutta jokainen Tobinin oppilas tietää, että jonkun ottama velka on jonkun antama velka, toisen velka on toisen varallisuutta. Koko maailman tasolla nettovelka on siis nolla. Tai tarkkaan ottaen taloustieteessä on pitkään keskusteltu siitä, onko valtioiden velka yksityisen sektorin nettovarallisuutta vai ei. Sama pätee erilaisiin rahoitusmarkkinoiden johdannaisten kokonaisarvoon: joku on saava, joku on maksava osapuoli. Jos Harakka olisi ymmärtänyt edes tämän yksinkertaisen tosiasian, niin hän olisi saattanut edetä mielenkiintoisiin kysymyksenasetteluihin. Harakka kyllä viittasi pariin otteeseen velkaantumisketjuihin, mutta ei edes sen perusteella päässyt eteenpäin pohtimaan järjestelmäriskejä tai muita kriisin kannalta tärkeitä aiheita. Ei velan olemassaolo itsessään ole kriisin syy.

Olen törmännyt eri keskustelupalstoilla seuraavan kaltaiseen velan mystifiointiin, en tiedä syyllistyykö Harakka kirjassaan siihen, mutta joka tapauksessa sekin pohjautuu siihen, ettei ymmärretä netto- ja bruttovelan käsitteitä: Väitetään, että velan määrä on niin suuri, että rahamäärä tai tuotannon arvo ei riitä sen koron maksuihin saati itse velan takaisinmaksamiseen (Harakan kirjassa on lukuja siitä, kuinka suuri maailmankokonaisvelka suhteessa maailman kokonaistuotannon arvoon on). Tämä on tietenkin virhepäätelmä: Lainatkoon investointipankki A henkilölle PH 100 euroa, ja olkoon korko 10 prosenttia. Rahoittakoon A lainanantonsa ottamalla lainaa pankki B:stä 100 euroa, ja rahoittakoon pankki B lainansa ottamalla lainan sijoittaja C:ltä, joka rahoittaa sen omista varoistaan. Tällöin koko talouden bruttovelka on 100 (PH)+ 100 (A)+100 (B) = 300 euroa. Edellisen logiikan mukaan (oletetaan, että A saa luoton 9 prosentin korolla, B 8 prosentin korolla) koko talouden korkovastuu on 24-30 euroa. Tosiasia on kuitenkin, että jos PH maksaa korkonsa säällisesti, niin A saa 10 euroa, josta se maksaa 9 euroa B:lle ja B 8 euroa C:lle.

Toimittajille tyypilliseen tapaan Harakka näyttäisi henkilöivän kriisin ja ainakin taloustieteilijät kuuluvat galleriaan (nimiä vilisi kyllä niin paljon, onhan niin helppo korvata oma ajattelu nimiä luettelemalla, että muitakin syyllisiä varmasti on,). Hän mainitsee tietysti Milton Friedmanin, jonka sukunimelle hän antaa oikein lausumisohjeen, freed-man, vapautettu mies. Hauskaa, kyllä Turkan koulu on avannut luovuuden solmut, meillä taloustieteilijöillä voi vain olla harmaa aavistus siitä. No, meillehän kaikki on yhtä harmaata kaavaa. Harakka onkin tuonut suuren yleisölle näytiksi Black-Scholes-optiohinnoittelukaavan. Ehkä siksi minunkin on esitettävä kaava: z = x+y, x = lahtelaisten optiohuijareiden määrä, y = hämeenlinnalaisten optiohuijareiden määrä. Kaavani on hinnoittelukaava lahtelaisten ja hämeenlinnalaisten optiohuijareiden kokonaismäärälle. Toivottavasti yhteenlasku kielletään tästä lähin.

Kansakoulussa neljännellä luokalla lintuja opiskellessamme opettajani Kalevi Leino sanoi harakkaa kauniiksi. Tuo toteamus oli yksi elämääni syvästi vaikuttaneista huomioista, siihen asti harakka oli minulle ollut vain räkättävä lusikkavaras. Asiat voi nähdä toisin ja ne tulee nähdä toisin. Minäkin havaitsin, että harakka todella on kaunis. Piirustustunnilla sitten piirsin harakan kuvan (Leino kyllä avitti sen hahmottamisessa). Olin sen verran innoittunut, että piirrokseni sai paikan luokan takaseinällä. Se oli ainoa kerta, kun luova työni sai tällaisen huomion. Muuten piirrokseni olivat roiskaisuja tyhjän paperin täyttämiseksi, ehkä siksi tunnen lievää sympatiaa Harakan työtäkin kohtaan.

Ja nyt palaan taloustieteilijän normityöhön.

Avainsanat: harakka, lintu, velka
Aihealueet: Kummalliset, Rahoitus