Kaveri lupaa investoida yritykseesi 315 000 euroa. Laitat siis firman pystyyn ja
pyydät luvatut rahat. Kaverisi sanoo, että rahaa ei ole, mutta hän voi taata 21
000 euron lainat. Jostain löytyvät varmasti loput 296
000 euroa – siis 93 prosenttia luvatusta pääomasta. Se tosin edellyttää, että laitat itse vielä muutaman kymppitonnin.
Olisiko sinua huijattu?
Kuta kuinkin näin toimivat Jean-Claude Juncker ja Jyrki
Katainen esitellessään tänään keskiviikkona suunnitelmansa Euroopan
investointien käynnistämiseksi.
Komission uusi puheenjohtaja lupasi kesällä koota 300
miljardin euron investointipaukun, jotta Eurooppaa koetteleva kysyntälama
lieventyisi. (Viis nyt siitä, että euroryhmän puheenjohtajana 2005-2013 Juncker
edisti leikkauslinjaa, jolla lama saatiin aikaan ja pitkittymään. Hyvä, jos näkee järjen valon, vaikka myöhäänkin.)
Ikävä kyllä Juncker ja Katainen eivät löytäneet rahoja
mistään. Heidän oli turvauduttava silmänkääntötemppuun. Suomen mediassa se
näyttää menneen läpi. Ikävä kyllä Euroopan rahoitusmarkkinat eivät mene yhtä
halpaan.
Junckerin-Kataisen ohjelma ei ole 315 miljardin ohjelma. Se
ei ole edes 21 miljardin ohjelma.
Se ei ole ohjelma, ellei sitten viihde-ohjelma.
Juncker lupasi
21 miljardin takuut EU:n budjettivaroista ja Euroopan Investointipankin
voitoista. Takuu ei ole pääomaa. Se ei korvaa pääomaa, jota vastaan voisi edes
kuvitella myyvänsä velkaa 15-kertaisesti.
Tätä kerrointa kutsutaan vivutukseksi (leverage).
Alkuperäistä pääomaa vastaan voidaan rakentaa velkakirjojen kerroksia (tranche).
