EU-komissio ei vaadi leikkauksia

EU-komissio aikoo esittää Suomea ”liiallisen alijäämän menettelyyn” (EDP). Listalla on tällä hetkellä kahdeksan valtiota, joiden budjettien alijäämä on tai tulee olemaan yli kolme prosenttia kansantuotteesta – se on rahaliiton itselleen 20 vuotta sitten määrittämä raja. *

Suomessa ja Ranskassa suhtaudutaan komission toruihin vastakkaisella tavalla. Kun kesällä 2013 Olli Rehn moitti Ranskan taloudenpitoa, presidentti François Hollande sätti komissaaria julkisesti ja vaati Brysseliä pitämään näppinsä pois Ranskan asioista. Suomessa hallitusneuvottelijat saavat EU:sta ulkoisen verukkeen ”pakollisiin” leikkauksiin.
Toki EU vaatii, että budjettivaje supistetaan alle kolmeen prosenttiin.
Mutta komission raportissa ei vaadita leikkauksia. 
Siinä ei esitetä yhtäkään leikkauskohdetta.

KENTIES komissiokin hiljaisesti myöntää, että Rehnin aikana vaaditut rajut leikkaukset ja kiristykset ovat vain pahentaneet taantumaa entisestään.
Maissa, jotka heikensivät äkillisesti perusturvaa ja irtisanoivat tuhansittain julkisen sektorin työntekijöitä, myös kansantuote laski jyrkimmin. Ja kun kansantuote laskee, menojen suhde kansantuotteeseen kasvaa, eli alijäämän tunnusluku vain pahenee.
Taloustieteilijät ja kansainväliset instituutiot setvivät parhaillaan kiivaasti, mikä vaikutus alijäämän leikkauksella on kansantuotteeseen – mikä on oikea julkisen talouden kerroin eli fiscal multiplier.
Jos kerroin on 1, prosentin leikkaus alijäämään aiheuttaa prosentin supistuksen kansantuotteeseen. Tulos on neutraali. Vielä muutama vuosi sitten Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) oli vakuuttunut, että kerroin on 0,5 eli vajeen leikkaaminen kannattaa aina.

Houre, harha, kestävyysvaje

Miten sellaisesta voi sopia, jota ei voi laskea?

”Valtio on vaatinut, että eläkepäätös vähentää Suomen kestävyysvajetta vähän yli prosentin verran bruttokansantuotteesta”, raportoi Helsingin Sanomat parhaillaan neuvoteltavan eläkeuudistuksen reunaehdoista.

Virke on suomen kieltä, mutta vailla mieltä.

Puretaanpa se osiin.

Valtio?

”Kun kansa saa vallan, kuka sen saa?" kysyi Paavo Haavikko. Nyt täytyy puolestaan kysyä, että kun valtio vaatii, niin kuka vaatii?

Asiayhteydestä käy ilmi, että asialla on valtiovarainministeriön (VM) virkamiesjohto, jota pääministeri tukee. Valtiovarainministeri on sen sijaan hiljaa. Vaatimus on tehty Antti Rinteen ohi, tai yli. Hän pitää silmät tiukasti kiinni, kunnes tilanne on ratkennut.

Kestävyysvaje?

Eläkeratkaisu on osa Jyrki Kataisen hallituksen ns. rakennepakettia, jonka toimeenpanosta päätettiin marraskuussa 2013. Alexander Stubbin hallitus päätti viime viikolla toimeenpanon vahvistamisesta.

Vähän yli prosentti?

Se on kiehtovasti samaan aikaan sekä täsmällinen että epätäsmällinen luku. Tämä kuvaa poliittisen taloustieteen sumeaa, utuista logiikkaa.

Viime marraskuussa VM laski, että Suomen talouden kestävyysvaje on 4,7 prosenttia bkt:stä. Työmarkkinajärjestöjen tehtäväksi oli määrätty sopimus, joka uskottavasti myöhentää suomalaisten keskimääräisen eläköitymisiän 62,4 vuoteen vuonna 2025 (nykyinen odote 60,9 vuotta).

Kun suomalaisen työura pitenee keskimäärin puolitoista vuotta, se huojentaa kestävyysvajetta 1,4 prosenttiyksikköä, VM kalkyloi.

Yhdeksän kuukautta myöhemmin, kun tehtiin Stubbin hallituksen paperi, VM oli pienentänyt kestävyysvajearvionsa 4,0 prosenttiin. Kaavamaisesti laskien myös eläkeratkaisuksi riittäisi 15 prosenttia vähäisempi vaikutus – tästä lienee saatu tuo tarkka, mutta epätarkka ”reilu prosentti”.

Mutta kaikki laskelmat nojaavat tukevasti ilmaan.

KUTEN VM:n arvioiden heilahtelu jo kavaltaa, kestävyysvajetta on mahdoton laskea. Ihan kuin ilmastonmuutoksessa, kukaan ei kiistä itse ongelmaa, mutta vaikutusten arviointi ja arvailu vaihtelee rajusti sen mukaan, kuka arvioi ja arvaa.  Kaikki luvut ovat perusteltavissa.

Kun hallitusta kasattiin keväällä 2011, arvioiden alaraja oli 0,5 prosenttia bkt:stä (Palkansaajien tutkimuslaitos) ja yläraja 8,0 prosenttia (OECD). Se, mikä luku valitaan, johtaa täysin vastakkaisiin poliittisiin johtopäätöksiin.

Kansantaloudellinen Aikakauskirja 2/2011

Hallitus nojautui VM:n arvioon 5 prosentin kestävyysvajeesta (jota mm. professori Pertti Haaparanta arvosteli äärimmäisen tylysti).*