Uusin kirjani, Suuri kiristys, ilmestyy virallisesti huomenna, 27.3. 2014. Maistiaisiksi julkaisen kirjan alun, josta ilmenee, mikä pakotti minut tähän urakkaan.
Johdanto
VASTA, kun Paul De Grauwe vastaa spontaanisti yleisökysymyksiin,
oivallan, ketä hän muistuttaa.
Lievä innostunut änkytys, käsien jatkuva
elehdintä, hintelän kuusikymppisen katse silmälasien yli: hän on kuin Woody
Allenin pikkuveli. Luennon aikana belgialaisen taloustieteilijän vaatimaton
habitus on unohtunut – kerronta ja tarinan kaari veivät vastustamattomasti
mukaansa, puhuja soitti yleisöään kuin harmonikkaa.
Ja nyt huomaan, että harmaa puku on ryhdikäs,
mittatilaustyötä.
Turun kauppakorkeakoulun entinen rehtori
Paavo Okko ei intoillut turhaan: Mauno Koivisto - luennolla ei ole
koskaan ollut niin paljon väkeä ja tiheää tunnelmaa kuin perjantaina, 13.
syyskuuta 2013.
Leuvenin katolisen yliopiston professori,
nykyään myös London School of Economicsissa vaikuttava De Grauwe kuvailee,
miten euroalue on täysin väärin rakennettu ja nykyistä kriisiä hoidetaan
tuhoisalla tavalla. Troikka – EU-komission, Euroopan keskuspankin (EKP) ja
Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kolmikko – pakottaa kriisimaat deflatoriseen eli hintoja laskevaan,
kysyntää pienentävään, tuotantoa supistavaan, kansaa köyhdyttävään
politiikkaan, jossa ainoa nousu nähdään työttömyysluvuissa.
Luennon jälkeen De Grauwe ja puhetta
kommentoinut Sixten Korkman, Aalto-yliopiston professori, entinen
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ja Evan toimitusjohtaja ja pitkäaikainen
EU-ministerineuvoston pääsihteeri, eivät saa rauhaa. Kymmenet kiihkeästi kiinnostuneet
kuulijat pommittavat kysymyksillä.
Mutta. Yksikään sanomalehti ei ole
vaivautunut paikalle, radiosta tai televisiosta puhumattakaan. Ainoastaan
verkkolehti Taloussanomat noteeraa tapahtuman.
MINULLA on paljon mietittävää paluujunassa Helsinkiin. Itsekin
toimittajana joudun myöntämään, että mediaa ei hotsita käydä eurokriisistä
avointa, analyyttista ja kriittistä keskustelua.
Muistelen Financial Timesin juttua
kesäkuun lopulta, jossa ihmeteltiin, että Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa
kiristyspolitiikasta ei lainkaan keskustella. Muissa kovan linjan maissa,
aseveliakselillamme Saksassa, Hollannissa ja Itävallassa, on herännyt kritiikki
ja jopa katumus.
Hollannin hallitus ilmoitti, ettei se
yritäkään puristaa vuosittaisen budjettinsa alijäämää alle kolmen prosentin,
kuten Emu-sopimus edellyttäisi. Kuuden miljardin euron vyönkiristys tilanteessa,
jossa talous supistuu ja työttömyys kasvaa, on jo liikaa. Itävallassa on
ryhdytty jo varovaisiin elvytystoimiin, kun suuren rakennusyhtiön vararikko –
maan historian suurin konkurssi – horjuttaa taloutta.
Mutta Suomessa, jota taantuma on kohdellut
kaikkein kovimmin, ja työttömyys yltää 8,5 prosenttiin, suunnitellaan vain
uusia leikkauksia.
En sano, etteikö Euroopassa keväällä 2010
aloitettua talouskuria olisi ollenkaan arvosteltu Suomessa, tai etteivätkö
kriitikoiden yksittäiset kommentit olisi ajoittain ylittäneet valtakunnan
välineiden uutiskynnystä. Sensuurista ei ole kyse.
Mutta väitän, että kiristyslinjaa ei ole
analysoitu kriittisesti kokonaisuutena: mitä se on suoranaisesti saanut aikaan
eteläisessä Euroopassa ja mitkä ovat olleet epäsuorat vaikutukset
Keski-Euroopassa ja pohjoisessa. Eurojohtoa ei ole vaadittu tilille lupausten
ja todellisuuden ristiriidasta, ei harhaanjohtavista tiedoista,
tarkoitushakuisista tulkinnoista, ei edes suoranaisista valheista.
Vastaavasti yksioikoisen kiristyslinjan
vaihtoehtoja ei ole edes haluttu etsiä.
Syy on tyly.
Emme edes halua
tietää, mitä talouskuri saa aikaan Euroopassa, koska Emun jäseninä ja tiukan
linjan kannattajina olemme suoraan vastuussa tapahtuneesta. Olemme
lyöttäytyneet Saksan johtamaan rintamaan, koska Saksa on hyötynyt ja hyötyy
nytkin kriisistä. Vaikka kylmäkiskoinen
politiikka on johtanut euroalueen jyrkkään jakautumiseen, hyväksymme sen, koska
ennen kaikkea haluamme päästä voittajan puolelle.
Suomalaisen ulkopolitiikan opportunistinen
perinne jatkuu. YYA-Suomi otti kaiken hyödyn irti Neuvostoliitosta ja sulki
silmänsä itänaapurin epäkohdilta. Emu-Suomi liittoutuu Saksan kanssa – mutta
tällä kertaa Euroopan kriisi kurittaa myös meitä. Vienti on valtavissa
vaikeuksissa. Teollisuuden yt-neuvottelut leviävät palveluihin ja kuntiinkin.
Euroopan kohtalo on Suomen kohtalo.
Miksi valittiin Suuri kiristys? Miksi
euroalueelle rakennettiin uusi Berliinin muuri? Miksi komissio epäonnistui –
yrityksessään hallita markkinoita, saada jäsenmaiden taloutta tervehtymään,
nostaa Eurooppa kasvuun?
Kenen etua pitkittyvä kriisi ajaa? Miten
rahaliitosta saadaan oikea liitto? Miten taantumasta päästään ulos?
Näihin kysymyksiin yritän vastata.
