Pääministeri Juha Sipilä antoi tänään eduskunnalle hallituksen tiedonannon normien purkamisohjelmasta. Sain itselleni viimeisen debattipuheenvuoron ja tilaisuuden loppukevennykseen.
Arvoisa Puhemies!
Edustaja Zyskowicz vähän synkensi tätä liikuttavaa yhteishenkeä omimalla järkevän sääntelyn kokoomuksen omaisuudeksi. Myös ministeri Grahn-Laasonen muistutti listasta, jonka hän ja silloinen edustaja Männistö laativat toissa vuonna otsikolla K-18 tähtisadetikku ja 45 muuta turhaa sääntöä, ohjetta ja kieltoa.
Heidän mielestään kaikista naurettavista normeista kaikkein naurettavin on siis se, että alaikäinen ei saa käyttää tähtisadetikkua.
Voi se sitä ollakin. Kyllähän tähtisadetikku kuuluu varsinkin ulkosalla talvisiin juhliin ja varsinkin lapset ovat siitä innoissaan.
Tämä normi voidaan mainiosti purkaa, sillä se on porvarihallituksen keksintöä. Lapset saivat täysin vapaasti polttaa tähtisadetikkua Vanhasen II-hallitukseen saakka, joka ajoi läpi kemikaaliturvallisuuslain muutoksen – parahultaisesti joulun alla vuonna 2009.
Tässä salissa ei yksikään kokoomuslainen tai keskustalainen sitä vastustanut, saatikka pitänyt sitä naurettavana normina.
Jokainen puolue saa siis katsoa peiliin ja jokaisella puolueella on myös hyviä saavutuksia. Olemme mielellämme yhteistyössä mukana, jos pääministeri haluaa jatkaa parlamentaarista yhteistyötä.
Kansanedustaja Uudeltamaalta (sd.) Toimittaja, talouskirjailija haastaa markkinauskovaiset ja valtiokonservatiivit. Järjen ja lähimmäisyyden puolesta. Tasa-arvoinen talous - Equal Economy.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sipilä Juha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sipilä Juha. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 24. kesäkuuta 2015
tiistai 16. kesäkuuta 2015
Pääministerin sidonnaisuusilmoituksen pitäisi olla avoimempi ja täsmällisempi
Ministerien sidonnaisuusilmoituksista eduskunnassa 16.6. 2015
Arvoisa puhemies,
Hallitusohjelma ylistää vaurautta ja vaurastumista. Niinpä
varakas väki ei joudu osallistumaan kansantalouden talkoisiin. Samalla
rangaistaan niitä, jotka eivät syystä tai toisesta elätä itseään omalla työllä,
eivät vielä omalla työllä tai eivät enää omalla työllä.
Siksi on hämmästyttävää ja kummastuttavaa, miksi pääministeri Sipilä ei reilusti ilmoita arvopaperiomaisuutensa arvoa. Muut ministerit – esimerkiksi ministeri Rehula – ovat tunnollisesti eritelleet omistuksensa osake osakkeelta, vaikka ministeri Berneriä lukuun ottamatta kaikkien muiden varallisuus on miljonääri-pääministeriin verrattuna tietysti vaatimaton. Tarkkuus on kiitettävää siksi, että meidän osakesäästäjien täytyy rohkaista muitakin kansalaisia tukemaan suomalaisia yrityksiä ja suomalaista työllisyyttä sijoittamalla mahdollisia säästöjä osakkeisiin, rahastoihin ja indekseihin.
Osakesäästäminen on tärkeää siksi, että suomalaisten pankkitileillä odottaa valtava summa, joka pitäisi sijoittaa suomalaiseen liiketoimintaan. Hallituksen leikkauksia korjaava paketti on tästä vain kaksi prosenttia – aivan eri mittakaavan vaikutus saataisiin, jos pääministerin esimerkin johdolla saataisiin tuo huikea 80 miljardia euroa yritysten rahoitukseen.
Siksi on hämmästyttävää ja kummastuttavaa, miksi pääministeri Sipilä ei reilusti ilmoita arvopaperiomaisuutensa arvoa. Muut ministerit – esimerkiksi ministeri Rehula – ovat tunnollisesti eritelleet omistuksensa osake osakkeelta, vaikka ministeri Berneriä lukuun ottamatta kaikkien muiden varallisuus on miljonääri-pääministeriin verrattuna tietysti vaatimaton. Tarkkuus on kiitettävää siksi, että meidän osakesäästäjien täytyy rohkaista muitakin kansalaisia tukemaan suomalaisia yrityksiä ja suomalaista työllisyyttä sijoittamalla mahdollisia säästöjä osakkeisiin, rahastoihin ja indekseihin.
Osakesäästäminen on tärkeää siksi, että suomalaisten pankkitileillä odottaa valtava summa, joka pitäisi sijoittaa suomalaiseen liiketoimintaan. Hallituksen leikkauksia korjaava paketti on tästä vain kaksi prosenttia – aivan eri mittakaavan vaikutus saataisiin, jos pääministerin esimerkin johdolla saataisiin tuo huikea 80 miljardia euroa yritysten rahoitukseen.
Mutta ikävä kyllä pääministeri toimii ikään kuin häpeäisi
vaurastumistaan. Hän piilottaa tiedot niin summittaiseen ilmoitukseen, että
varallisuutta voi vain arvailla, saatikka hänen sijoitusperiaatteitaan, jotka
voisivat olla menestyksen malliksi muille. Pääministeri Sipilä on nostanut 75 000
euroa verotettavaa pääomatuloa viime vuonna. Tämä tarkoittaa useiden miljoonien
eurojen sijoitusvarallisuutta.
Lisävalaistusta tarvitsee erityisesti pääministerin
mainitsema sijoitus Nordea Capital Private –tuottokoriin. Kyseessä lienee kapitalisaatiosopimus,
”verokuori”, joka mahdollistaa merkittävän verosuunnittelun. Kun kuoren sisällä
tehdään kauppaa, sijoittaja välttyy luovutusvoitolta ja osingon verotukselta.
Perintövero voidaan minimoida. Suomalaisten halu näpäyttää verokarhua on niin
suuri, että kapitalisaatiosopimusten arvo on yli kaksinkertaistunut kahdessa
vuodessa yhteensä 9 mrd euroon.
Tällä verovälttelyllä on merkitystä, kun verotusta
siirretään näin tulevaisuuteen, ja pääministeri, jos kuka vaikuttaa tulevaan
verotukseen – tässä tapauksessa sekä pääomien että perintöjen verotukseen.
Korostan: tämä on oma päätelmäni pääministerin epämääräisestä,
suorastaan välttelevästä ilmoituksesta. Turha on kai sanoakaan, että tällaisia
vaikka kuinka teoreettisia sidonnaisuuksia pitäisi voida arvioida täsmällisesti
eritellyistä sidonnaisuusilmoituksista. Tältäkin osin pääministerin on syytä
täydentää ilmoitustaan ja mieluiten koko varallisuutensa osalta.
Tämä esimerkki riittänee todistamaan, että kyse ei ole
tirkistelystä eikä kateuden lietsonnasta. Päinvastoin, pääministerin tulisi osoittaa
omalla esimerkillään, että varallisuudessa ei ole mitään hävettävää. Ihmettelevä
kysymykseni on: mitä pääministeri oikein häpeää?
Arvoisa puhemies,
Pääministerin hyvin summittainen ilmoitus kuulemma täyttää
lain minimiehdot. Kuten kävi ilmi, on perustellut syyt olla eri mieltä. Mutta
avoimuuteen ei riitä sekään, että täytetään lain kirjain niin niukasti kuin
suinkin kehdataan.
Tämä venkoilu tuo mieleen pääministerin puoluetoverin, edustaja Kallin, joka keväällä 2008 jätti ilmoittamatta merkittävät vaalirahoittajansa, kun ilmoituksen laiminlyönnistä ei ollut määrätty rangaistusta. Hänen ansiostaan lakia muutettiin, että nekin ymmärtävät avoimuutta, joita pitää erikseen uhata rangaistuksella. Samalla tuli esiin Kehittyvien maakuntien Suomi ja muut toimijat, jotka pyrkivät luomaan edustajiin niitä sidonnaisuuksia, joita sidonnaisuusilmoituksenkin pitäisi tuoda esiin.
Ilmeisesti myös sidonnaisuuksien osalta eduskunnan
työjärjestyksen 29 pykälää täytyy täsmentää. Mutta se tuntuu tässä tilanteessa
hullulta, sillä nykyinen hallitus ylistää rikkaita ja rikastumista. Luulisi hallituksen
omien rikkaiden mielellään tarjoutuvan esimerkiksi kaikelle kansalle, kuinka
kannattaa lopettaa kitinä ja aloittaa arvopaperisäästäminen.
Jatkokommentti Päivi Räsäselle (kd.) ja Sari Essayahille (kd)
Kiitoksia, edustajat Räsänen ja Essayah. Ikävää, jos teillä on ollut ikävää. KD oppositiopuolueena puolustaa hallitusta paremmin kuin hallitus itse ja siinä mielessä tekee hallituksen työn tarpeettomaksi. Ainoat henkilöt, jotka tässä salissa ovat maininneet veronkierron, ovat edustajat Räsänen ja Essayah. En edes vihjaile, että mitään lakia olisi rikottu, totean vain sen kaikkien tunteman tosiseikan, että kapitalisaatiosopimukset ovat verosuunnittelun tärkeä kohde sekä pääoma- että perintöveron osalta. Siksi olennaisempaa kuin se, kenellä täällä on ikävää, on se, mitkä ovat faktat ja tosiasiat. Sitä vartenhan nämä sidonnaisuusilmoitukset tehdään, että saadaan tietää, mikä on tosiasia, ja toivon, että pääministeri Sipilä täydentää tätä hyvin niukkaa ilmoitustaan.
Jatkokommentti Päivi Räsäselle (kd.) ja Sari Essayahille (kd)
Kiitoksia, edustajat Räsänen ja Essayah. Ikävää, jos teillä on ollut ikävää. KD oppositiopuolueena puolustaa hallitusta paremmin kuin hallitus itse ja siinä mielessä tekee hallituksen työn tarpeettomaksi. Ainoat henkilöt, jotka tässä salissa ovat maininneet veronkierron, ovat edustajat Räsänen ja Essayah. En edes vihjaile, että mitään lakia olisi rikottu, totean vain sen kaikkien tunteman tosiseikan, että kapitalisaatiosopimukset ovat verosuunnittelun tärkeä kohde sekä pääoma- että perintöveron osalta. Siksi olennaisempaa kuin se, kenellä täällä on ikävää, on se, mitkä ovat faktat ja tosiasiat. Sitä vartenhan nämä sidonnaisuusilmoitukset tehdään, että saadaan tietää, mikä on tosiasia, ja toivon, että pääministeri Sipilä täydentää tätä hyvin niukkaa ilmoitustaan.
tiistai 2. kesäkuuta 2015
Neitsytpuheet eduskunnassa
Tänään pidin eduskunnassa neitsytpuheeni, kun käytiin hallitusohjelmakeskustelu. Ennen varsinaista valmisteltua puheenvuoroa onnistuin - viiden tunnin istumisen jälkeen - nappaamaan ensimmäisen debattipuheenvuoron.
Muistiinpanojen perusteella se meni jotakuinkin näin.
"On epätodellinen tunne, kun olen viisi tuntia odottanut, että keskustelussa viitattaisiin ulkopuoliseen maailmaan ja edes lähihistoriaan. Hyvät herrat, emme elä tynnyrissä.
Vaikka on haluttu puhua 'suurista linjoista' ja muka 'strategisesta ohjelmasta', ei hallitusohjelmassa eikä tässä salikeskustelussa ole vastattu kysymykseen, miksi Suomi on velkaantunut, ja kaikki Euroopan rahaliiton maat.
Suomen taantuman syy on Euroopan taantuma, joka jatkuu nyt seitsemättä vuotta ja on pisin, jonka moderni taloushistoria tuntee. Se on syventynyt nimenomaan leikkausten ja kiristysten takia, ja on ihmeellistä, että hallitus haluaa seurata tätä austerity-politiikan umpikujaa. Varsinkin, kun hallituksessa on jäseniä, joilla on ensi käden tietoa tästä epäonnistumisesta.
Hallitus koettaa nostaa Suomea suosta kuin Münchhausen, omista hiuksistaan. Mutta Suomi ei nouse, ellei Eurooppa nouse. Te olette kääntäneet selkänne EU-yhteistyölle. Euroopassa te olette osa ongelmaa, ette ratkaisua."
Muistiinpanojen perusteella se meni jotakuinkin näin.
"On epätodellinen tunne, kun olen viisi tuntia odottanut, että keskustelussa viitattaisiin ulkopuoliseen maailmaan ja edes lähihistoriaan. Hyvät herrat, emme elä tynnyrissä.
Vaikka on haluttu puhua 'suurista linjoista' ja muka 'strategisesta ohjelmasta', ei hallitusohjelmassa eikä tässä salikeskustelussa ole vastattu kysymykseen, miksi Suomi on velkaantunut, ja kaikki Euroopan rahaliiton maat.
Suomen taantuman syy on Euroopan taantuma, joka jatkuu nyt seitsemättä vuotta ja on pisin, jonka moderni taloushistoria tuntee. Se on syventynyt nimenomaan leikkausten ja kiristysten takia, ja on ihmeellistä, että hallitus haluaa seurata tätä austerity-politiikan umpikujaa. Varsinkin, kun hallituksessa on jäseniä, joilla on ensi käden tietoa tästä epäonnistumisesta.
Hallitus koettaa nostaa Suomea suosta kuin Münchhausen, omista hiuksistaan. Mutta Suomi ei nouse, ellei Eurooppa nouse. Te olette kääntäneet selkänne EU-yhteistyölle. Euroopassa te olette osa ongelmaa, ette ratkaisua."
Varsinaisesta puheesta:
Winston Churchill kunnioitti kauniisti toisen maailmansodan lentäjäsankareita kesällä 1940. Hän sanoi: ”Koskaan… eivät niin monet ole olleet velkaa niin harvoille.” Nämä sanat koskevat myös tätä hallitusohjelmaa, tosin päinvastaisina.
Winston Churchill kunnioitti kauniisti toisen maailmansodan lentäjäsankareita kesällä 1940. Hän sanoi: ”Koskaan… eivät niin monet ole olleet velkaa niin harvoille.” Nämä sanat koskevat myös tätä hallitusohjelmaa, tosin päinvastaisina.
Koskaan eivät niin harvat ole velkaa niin
monille.
On uskomatonta, että tässä hallitusohjelmassa
niin monen äänestäjän tahto on muutettu niin harvojen hyödyksi. Köyhien ääni on
muutettu rikkaiden ääneksi. Tämän ovat keskustan ja perussuomalaisten
äänestäjät kauhukseen huomanneet. Heidän äänensä on varastettu.
Hallitus leikkaa niiltä, jotka ovat puolustuskyvyttömimpiä:
lapsilta ja vanhuksilta. Asumistuen leikkaus heikentää rajusti vuokralla asuvan
ikäihmisen elämää.
Kuvitellaan vaikka Martta, joka pitkän työuran
jälkeen saa eläkettä 1100 euroa kuussa, hän menettää sata euroa kuussa, yli tai
alle, asuinpaikasta riippuen. Pieneläkeläiseltä tuhat euroa vuodessa. Oletteko
aivan varmoja, hyvät herrat, että ette mitenkään pärjäisi ilman tätä Martalta
takavarikoitua tonnia?
Martalla on kaksi vaihtoehtoa. Ensinnäkin
muuttaa kotoaan. Sitäkö te haluatte, hyvät herrat, että vanhat ihmiset
pakotetaan muuttamaan omasta kodistaan?
Hallitusohjelman termeillä se on
kannustinvaikutus. Meillä muilla on asialle toinen nimi. Se on häätö.
Tietenkään vanha ihminen ei halua muuttaa
kotoaan pois. Hän kiristää vyötä ja lahjoittaa teille sen tuhat euroa. Ja mihin
te sen käytätte? Te annatte pieneläkeläisen rahat rikkaiden ihmisten
hyvinvointiin.
Kas kun sattuikin, että eläkeläisten
asumistuen heikentämisestä saadaan melkein tasan sama summa kuin minkä heitätte
menemään uuteen yritysvähennykseen.
Hallitus lahjoittaa 130 miljoonaa euroa
henkilöyrityksille.
Niistä on tietysti lukumääräisesti eniten
pieniä toiminimiä, ja saahan myös maatalousyrittäjä aina avittaa. Mutta
suurimmat tukisummat menevät harvojen käsiin, niiden käsiin, joilla jo on
varallisuutta yllin kyllin.
Tämä on tulonsiirto pieneläkeläisiltä
vauraille yrittäjille. Tein eilen vain yhdeltä alalta pienen pistokokeen
Patentti- ja rekisterihallituksen tietoihin. Arvatkaa, monta asianajotoimistoa
ja lakiasiaintoimistoa on oikeutettu yritysvähennykseen? 334 lakitoimistoa on kommandiittiyhtiöitä, jotka eivät edes kehtaisi pyytää
hyviin ansioihinsa vielä tukiaisia.
334 vain tällä alalla,
joten kymmenet miljoonat otetaan tarvitsevilta niille, jotka eivät tarvitse.
Tulonsiirto pieneläkeläinen Martalta tapahtuu
siis lakimies Martille. Ja kun Martti näillä rahoilla ostaa itselleen uuden
auton entistä halvemmalla, niin ei ihme, jos hänestä tämä hyvien herrojen
hallitus on oikein passeli. Hän ei ymmärrä sitä kitinää mitä kuulee
kansalaisilta, jotka eivät halua luopua mistään, ja jotka eivät ymmärrä että
isänmaa vaatii uhrauksia "meiltä kaikilta".
perjantai 29. toukokuuta 2015
Strategiaa ei voi tehdä vain Suomelle
Lapin Kansa 29.5.
Hallitusneuvottelijat puuhaavat tarmokkaasti ”strategista ohjelmaa” Suomelle. SSS-kolmikko puhuu paljon uudistuksista, muutoksista ja kärkihankkeista, kuten pitääkin. Vakava virhe on kuitenkin se, että tämä dynaaminen ote koskee vain Suomea – ikään kuin kansakunta olisi kokonaan irrottautunut muusta maailmasta.
Tiivis keskinäisriippuvuutemme Euroopasta näkyy tämän päivän taantumassa, joka on kansantuotteella mitattuna vielä rajumpi kuin 1990-luvun lama. Pitemmällä sihdillä globaali ympäristökehitys on meille vielä merkittävämpi.
Suoritin viime syksynä Kauppakamarin HHJ-tutkinnon, joka antaa valmiudet yritysten hallitustehtäviin. Tuoreessa muistissani on, miten ratkaisevaa strategiatyö on. Ikävä kyllä Juha Sipilän rakennelma ei ole strateginen kuin nimeltään.
Liiketoiminnan strategiatyössä on pakko huomioida sekä välittömän toimintaympäristön että yleismaailmallisten trendien vaikutus omaan tulevaisuuteen. Vielä olennaisempaa se on tietysti koko kansakunnan valinnoille.
Aitoja, vaikuttavia ja kestäviä ratkaisuja Suomen tilanteeseen ei voi suunnitella vain Suomea koskeviksi. Ahdas kansallinen näkökulma pikemminkin varmistaa, että valittu strategia vie mönkään.
Suomi ei nouse, jos Eurooppa ei nouse
Hallituksen EU-linjaus korostaa ”kansallista etua” ja kieltäytyy jyrkästi yhteisen valuutan yhteisvastuusta. Sekä periaatteena että käytännön EU-politiikassa kansallisuhon manifesti on käyttökelvoton.
Hallitusneuvottelijat puuhaavat tarmokkaasti ”strategista ohjelmaa” Suomelle. SSS-kolmikko puhuu paljon uudistuksista, muutoksista ja kärkihankkeista, kuten pitääkin. Vakava virhe on kuitenkin se, että tämä dynaaminen ote koskee vain Suomea – ikään kuin kansakunta olisi kokonaan irrottautunut muusta maailmasta.
Tiivis keskinäisriippuvuutemme Euroopasta näkyy tämän päivän taantumassa, joka on kansantuotteella mitattuna vielä rajumpi kuin 1990-luvun lama. Pitemmällä sihdillä globaali ympäristökehitys on meille vielä merkittävämpi.
Suoritin viime syksynä Kauppakamarin HHJ-tutkinnon, joka antaa valmiudet yritysten hallitustehtäviin. Tuoreessa muistissani on, miten ratkaisevaa strategiatyö on. Ikävä kyllä Juha Sipilän rakennelma ei ole strateginen kuin nimeltään.
Liiketoiminnan strategiatyössä on pakko huomioida sekä välittömän toimintaympäristön että yleismaailmallisten trendien vaikutus omaan tulevaisuuteen. Vielä olennaisempaa se on tietysti koko kansakunnan valinnoille.
Aitoja, vaikuttavia ja kestäviä ratkaisuja Suomen tilanteeseen ei voi suunnitella vain Suomea koskeviksi. Ahdas kansallinen näkökulma pikemminkin varmistaa, että valittu strategia vie mönkään.
Suomi ei nouse, jos Eurooppa ei nouse
Hallituksen EU-linjaus korostaa ”kansallista etua” ja kieltäytyy jyrkästi yhteisen valuutan yhteisvastuusta. Sekä periaatteena että käytännön EU-politiikassa kansallisuhon manifesti on käyttökelvoton.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tunnisteet
10 kirjaa rahasta
(3)
1989
(1)
1990-luvun lama
(1)
2009
(1)
2010
(1)
70-luvun tv-sarjat
(1)
A-Studio
(1)
Aalto-Setälä Pauli
(1)
Aamulehti
(3)
ABS
(2)
Adiga Aravind
(2)
Aho Esko
(8)
Ahtisaari Martti
(1)
Airisto Lenita
(2)
Ajankohtainen kakkonen
(1)
Ajankohtaisen kakkosen homoilta
(2)
Akerlof George A.
(1)
Aktia
(1)
Al Qaida
(1)
Ala-Nissilä Olavi
(1)
alaluokan synty
(1)
Alanko-Kahiluoto Outi
(1)
Aleksanteri II
(1)
alijäämä
(1)
Alkio Mikko
(1)
Allen Woody
(1)
Allianssi
(1)
Alma
(1)
Ambea
(1)
Amma Äiti
(1)
ampuma-aselaki
(1)
ANC
(1)
Ankersmit Frank
(1)
Ankka Aku
(3)
Antonova Irina
(1)
Apple
(1)
Apunen Matti
(4)
arabikevät
(1)
Areva
(1)
Arhinmäki Paavo
(1)
Arla
(1)
Arola Heikki
(1)
Arvonen Jori
(1)
arvonlisävero
(1)
arvopaperistaminen
(1)
aseiden säilytys
(1)
Asser et Turnbull
(1)
asset-secured bond
(1)
Asuntolaina
(1)
Atlantic Monthly
(1)
Atria
(1)
Atta Muhammed
(1)
Attendo
(1)
Augustus International
(1)
austerity
(4)
Baby Friendly Hospital
(1)
Backman Jouni
(1)
Balzac Honoré de
(2)
Bank of America
(1)
Barnier Michel
(1)
Barroso José Manuel
(1)
BC Nokia
(1)
Becker Gary
(2)
Berliinin muurin murtuminen
(1)
Berliln Isaiah
(1)
Berlusconi Silvio
(1)
Bernadotte Estelle
(1)
Bernanke Ben
(1)
Berner Anne
(1)
Bharat Krishna
(1)
biodiesel
(2)
Bitterlich Joachim
(1)
Blanchard Olivier
(2)
Bono
(2)
Borg Anders
(1)
Bratislava
(1)
Breivik Anders Behring
(2)
Brown Gordon
(2)
Brown James
(1)
Bryssel
(1)
Buddenbrookit
(1)
bullshit
(1)
Bunga Bunga
(1)
Burlesconi Silvio
(1)
Bush George W.
(1)
Cameron David
(1)
Carema
(1)
Cassidy John
(1)
Christensen Lars
(1)
Churchill Winston
(2)
Chydenius Anders
(1)
Chydenius Antti
(1)
Citigroup
(1)
Claes Willy
(1)
Clinton Bill
(1)
Coca Colan lisäaineet
(1)
Crybabies
(1)
Darling Alistair
(1)
Darwin Charles
(2)
Davos
(1)
De Grauwe Paul
(2)
deflaatio
(2)
Defoe Daniel
(1)
DeLillo Don
(1)
DeLong Brad
(1)
Delors Jacques
(1)
demokratia
(1)
Demos
(1)
Diktonius Elmer
(1)
Dinkespiel Ulf
(2)
doping
(1)
Dostojevski Fjodor
(1)
downshifting
(1)
Draghi Mario
(2)
ECB
(1)
EDP
(1)
eduskunta
(5)
eduskuntavaalit
(2)
Egypti
(1)
Einstein A-Go-Go
(1)
Einstein Albert
(1)
EK
(2)
Ekenäs BB
(1)
EKP
(7)
Elinkeinoelämän keskusliitto
(2)
Elinkeinoelämän valtuuskunta
(1)
Elonen Piia
(1)
elvytys
(2)
eläkeikä
(2)
eläkeiän yläraja
(1)
eläkeuudistus
(2)
Emu
(5)
ennusteet
(1)
EPP
(1)
Erhard Ludvig
(1)
Erkko Aatos
(2)
Ersboll Niels
(1)
ERVV
(2)
ESM
(1)
Espanja
(3)
Etelä-Afrikka
(1)
Etla
(2)
EU
(8)
EU-jäsenyys
(1)
EU-jäsenyysneuvottelut
(2)
EU-komissio
(12)
EU-maatalouspolitiikka
(1)
EU-vaalit
(1)
Euraasian liitto
(1)
euroalue
(3)
eurobondit
(2)
eurokriisi
(16)
Euroopan investointipankki
(2)
Euroopan keskuspankki
(7)
Euroopan parlamentti
(3)
Eurooppa
(1)
Eurostat
(1)
Eurovaalit 2014
(1)
EVA
(1)
EVL
(1)
EVM
(1)
Facebook
(1)
Fadayel Eveline
(1)
Fallows James
(1)
Fama Eugene
(1)
Fassbinder R.W.
(1)
Fennovoima
(2)
Financial Times
(2)
Finanssialan keskusliitto
(1)
finanssijärjestelmä
(2)
finanssikriisi
(8)
Fortum
(2)
Forum 24
(1)
Forum24
(1)
Foucault Michel
(1)
Friedman Milton
(5)
Fukushima
(1)
fundamentalismi
(1)
Gad Marius
(1)
Galbraith J.K.
(1)
Galilei Galileo
(1)
globalisaatio
(1)
gogo
(1)
Gogol Nikolai
(1)
Goldman Sachs
(3)
Google
(1)
Graeber David
(1)
Graham Phil
(1)
Grahn-Laasonen Sanni
(1)
Great depression
(1)
Greenspan Alan
(3)
Haanpää Pentti
(1)
Haaparanta Pertti
(2)
Haavikko Paavo
(1)
Haavisto
(1)
Haavisto Heikki
(4)
Haavisto Pekka
(3)
Habermas Jürgen
(1)
Haikala Eino
(1)
Haiti
(1)
Hakkarainen Teuvo
(3)
Hakola Juha
(1)
Halla-aho Jussi
(3)
hallintarekisteri
(1)
hallintarekisteri Harmaa talous
(1)
hallitus
(1)
halloween
(1)
Halme Tony
(3)
Halonen Tarja
(8)
Hamlet
(1)
Hanhi Hannu
(2)
Hardin Garrett
(1)
Harju Ilkka
(1)
Harle VIlho
(2)
Hautala Heidi
(4)
Hayek Friedrich
(1)
Hazard Kaarina
(2)
Heinäluoma Eero
(5)
Heiskala Risto
(2)
Hellman Heikki
(1)
helluntaiseurakunta
(1)
Helsingin Sanomat
(3)
Helsingin Kaupunginkirjasto
(1)
Helsingin Sanomat
(13)
Helsinki Seagulls
(1)
henkirikokset
(1)
Henkirikostilasto
(1)
Herlin Antti
(1)
Herlin Ilkka
(1)
Herlin Niklas
(1)
Herlin Pekka
(1)
Hernesaari
(1)
Herodotos
(1)
Hietanen Risto
(1)
hiihto
(1)
Hiihtoliitto
(1)
Hiilamo Heikki
(1)
Himanen Pekka
(4)
Hirschman Albert O.
(1)
Hirvonen Markku
(1)
Hitler Adolf
(1)
HK Scan
(1)
Holappa Lauri
(1)
Holland Heidi
(1)
Hollande François
(1)
Holmberg Kalle
(1)
Holmström Bengt
(1)
Holvas Jakke
(1)
Honka Matti
(1)
Honkapohja Seppo
(1)
HS raati
(1)
Hu Jintao
(1)
Hufvudstadsbladet
(2)
HUS
(1)
Hyvinkää
(2)
HYY
(1)
Häkämies Jyri
(3)
Hämäläinen Unto
(1)
Härmälä Esa
(2)
Ihalainen Lauri
(1)
IK Kapital
(1)
ikärasismi
(1)
Ilaskivi Raimo
(1)
ilmastonmuutos
(3)
Image
(1)
IMF
(8)
Indignados
(1)
Indonesia
(1)
investointipankit
(1)
iPad
(1)
Irlanti
(4)
ironia
(1)
irtokarkki
(1)
ISMA
(1)
Italia
(2)
Itsemurhat
(2)
itsenäisyyspäivä
(1)
Itä-Häme
(4)
Itä-Suomen yliopisto
(1)
Jaakonsaari Liisa
(1)
Jackson Hole
(1)
Jackson Michael
(1)
Janne Kuutio
(1)
Japani
(1)
Jeskanen-Sundström Heli
(1)
Ji Yuemei
(1)
Joenpelto Eeva
(1)
johdannaiset
(1)
Jokela
(1)
Joku Anneli
(1)
Jotuni Maria
(1)
joulu
(1)
Joulupukki
(2)
JSN
(1)
julkinen sektori
(1)
Julkisen Sanan Neuvostoliitto
(2)
Jumala
(1)
Juncker Jean-Claude
(3)
Jungner Mikael
(3)
Jusula Jukka
(1)
Jyväskylän yliopisto
(1)
Järvi Antti
(1)
Jätevesiasetus
(1)
jääkiekko
(1)
Jäätteenmäki Anneli
(1)
K-kauppa
(1)
Kaarenoja Vappu
(1)
Kahneman Daniel
(1)
Kailajärvi Hannu
(1)
Kakkonen Kyösti
(2)
kalapuikot
(1)
Kaleva
(1)
Kalli Timo
(2)
Kallis Bjarne
(2)
Kalpala Asmo
(1)
Kaltiokumpu Oiva
(1)
Kambodzha
(1)
Kanaria
(1)
Kanerva Ilkka
(4)
Kangas Olli
(1)
Kangasharju Aki
(1)
kansalaisuus
(1)
kansallispuistot
(1)
kapitalisaatiosopimus
(1)
kapitalismi
(3)
Karhinen Reijo
(1)
Karjalainen Ahti
(1)
Kaskeala Juhani Tuomioja Erkki
(1)
Katainen Jyrki
(21)
Kauhajoki
(1)
Kauppakorkeakoulu
(2)
Keaton Buster
(1)
Kehittyvien Maakuntien Suomi
(2)
kehitysapu
(2)
Keinoelämän keskusliitto
(1)
Kekkonen Urho
(3)
Kela
(2)
kello
(1)
kerjääminen
(1)
Keskuskauppakamari
(1)
keskuspankki
(1)
keskusrikospoliisi
(1)
keskusta
(2)
keskustanuoret
(1)
Keskustapuolue
(5)
kestävyysvaje
(1)
Keynes J.M.
(3)
Kianto Ilmari
(1)
Kiasma
(1)
Kiljunen Kimmo
(1)
kilpailukyky
(1)
Kimanen Seppo
(1)
King Mervyn
(1)
Kinkel Klaus
(2)
kirjasto
(1)
Kirkko
(1)
kirkosta eroaminen
(2)
Kiviniemi Mari
(5)
Klimenko Viktor
(1)
Klondyke
(1)
Kobe
(1)
Kohl Helmut
(2)
Koijärvi
(1)
Koivisto Mauno
(2)
Kokkola
(1)
kokonaiskysyntä
(1)
kokoomuksen nuorten liitto
(1)
Kokoomus
(11)
Koljatti
(1)
kolmikanta
(1)
Kone
(1)
Kontio Kari
(2)
Korhonen Jarmo
(1)
koripallo
(1)
korkeakoulut
(1)
Korkman Sixten
(4)
Korpi Rauno
(1)
Kortelainen Anna
(2)
Kosken Kanava
(2)
Kouri Pentti
(1)
Kreikka
(13)
Kreml
(1)
Krim
(1)
Krugman Paul
(3)
Kuhn Thomas
(1)
Kullberg Rolf
(1)
kulta
(1)
Kuntien eläkevakuutus
(1)
Kuvaja Sari
(1)
Kylliäinen Antti
(1)
käsitehistoria
(1)
käsittämättömät lyhenteet
(1)
Laakkonen Yrjö
(1)
lama
(2)
Lama Dalai
(1)
Lamassoure Alain
(1)
Lapin Kansa
(6)
lapsilisät
(1)
Latvia
(1)
Lehman Brothers
(4)
Lehman sisters
(1)
lehmä
(1)
Lehtinen Lasse
(1)
Lehtomäki Paula
(1)
Leigh Daniel
(1)
leikkaukset
(1)
leikkaus
(1)
Lepakko
(1)
leppoistaminen
(1)
leverage
(1)
LFA
(1)
liberalismi
(1)
Liikanen Erkki
(12)
Lillehammerin olympialaiset
(1)
Lillqvist Katariina
(1)
Linden Suvi
(1)
Linna Väinö
(1)
Lintilä Mika
(1)
Lipponen Paavo
(5)
London School of Economics
(2)
Long Term Capital Management
(1)
Louekoski Matti
(1)
Lucas Robert
(1)
lukeminen
(1)
Lukuviikko
(1)
Luoton loppu
(1)
luottoluokittajat
(1)
Luxemburg
(1)
Lähde Jussi
(1)
Länsi-Uusimaa
(1)
Maahanmuutto
(3)
maailmanmestaruus
(1)
maanjäristys
(1)
Maaseudun tulevaisuus
(1)
maatalouspolitiikka
(1)
Madoff Bernie
(2)
Mallander J.O.
(1)
Malthus Joseph
(1)
Mandela Nelson
(2)
Mann Thomas
(2)
Mannerheim
(1)
markkinat
(2)
markkinayhteiskunta
(3)
Martta
(1)
Martti
(1)
Marx Karl
(1)
Maskun kalustetalo
(1)
Mbeki Thabo
(1)
MedOne
(1)
Mehiläinen
(1)
Mendel Grigori
(1)
Meri Veijo
(1)
Merkel Angela
(2)
Mermaid
(1)
Merrill Lynch
(1)
Metalliliitto
(2)
metsästys
(1)
Miami Heat
(1)
Mickelsson Max
(1)
Mikkkeli
(1)
minimipalkkas
(1)
Minna Ruckenstein
(1)
Minsky Hyman
(1)
Mitro Isä
(1)
Mokka Roope
(1)
Monti Mario
(1)
moral hazard
(1)
Mosambik
(1)
MTK
(1)
Mubarak Hosni
(1)
Mussolini Benito
(1)
Müller Heiner
(1)
Myllylä Mika
(1)
Münchau Wolfgang
(1)
Münchhausen paroni
(1)
Myyrmanni
(1)
Mäkinen Kari
(1)
Männistö Lasse
(1)
Naxos
(1)
Neste OIl
(2)
Neuvonen Aleksi
(1)
Neuvostoliitto
(3)
New Yorker
(3)
Newsweek
(1)
Niinistö Sauli
(5)
Niniistö Sauli
(1)
Njassa
(1)
Noitaympyrä
(1)
Nokelainen Petteri
(1)
Nokia
(3)
Norberg Johan
(1)
Nordea
(7)
normitalkoot
(1)
Nova
(1)
Nowotny Ewald
(1)
Nummisuutarit
(1)
nuorisotyöttömyys
(1)
Nuorkansallinen vapaussäätiö
(1)
Nykyri Ilona
(1)
näkymätön käsi
(1)
Näkymätön Mies
(1)
Obama Barack
(1)
Occupy Wall Street
(1)
Oddson David
(1)
OECD
(1)
Oikeusministeriö
(1)
oikeustoimikelpoisuus
(1)
Oinonen Pentti
(1)
Okko Paavo
(1)
OKM
(1)
Olkiluoto 3
(1)
Onninen Suvi
(2)
OP-Pohjola
(1)
Oreck Bruce
(1)
Orivesi
(1)
Otava
(1)
Outokumpu
(1)
Paasikivi Juho Kusti
(1)
pakolaisuus
(1)
Palme Olof
(1)
palmuöljy
(2)
Palonen Kari
(1)
Pangalos Theodoros
(1)
pankkivero
(1)
Papandreou George
(2)
parlamentarismi
(1)
parlement
(1)
Pasanen Tauno
(1)
Patomäki Heikki
(1)
Paul Krugman
(1)
Paulson Hank
(1)
Pekka
(1)
Pekkala Ahti
(1)
Pekkarinen Jukka
(3)
Pekkarinen Mauri
(3)
Pelle Miljoona
(1)
Peltomäki Jukka
(1)
Pentikäinen Mikael
(1)
Penttilä Risto E.J.
(1)
Perheyritysten liitto
(1)
perintövero
(1)
Persson Göran
(1)
Pertti Haaparanta
(1)
peruskoulu
(2)
Perussuomalaiset
(10)
perustulo
(1)
perustuslaki
(1)
Pesonen Janne
(1)
Peston Robert
(1)
Pietikäinen Sirpa
(1)
Pietinen Kimmo
(1)
Piga Gustavo
(1)
Pihlström Antti
(1)
piispat
(1)
Pikkarainen Pentti
(1)
Pinochet Augusto
(1)
Plötz Alfred
(1)
Polanyi Karl
(5)
poliisi
(1)
politiikka
(1)
politrukki
(1)
Pori
(1)
Portugali
(3)
presidentinvaalit 2012
(1)
presidentti
(2)
Prodi Romano
(1)
protesti
(1)
provokaatio
(1)
Puerto de la Cruz
(1)
Pula-aika
(1)
Pulliainen Erkki
(1)
Puntarpää
(1)
Putin Vladimir
(3)
Putkonen Matti
(3)
Puu Anna
(1)
Puustjärvi Anna
(1)
pyramidi
(2)
Pyykkö Mirja
(1)
Pyörälä Mika
(1)
Päihdet-Häme
(1)
pääministeri
(2)
pääomavero
(1)
pörssi
(2)
QE
(4)
Radio City
(1)
Radio Suomi
(1)
Raeste Juha-Pekka
(1)
raha
(2)
rahaliitto
(1)
Rahan kulttuuri
(1)
rahapolitiikka
(1)
Rahkonen Keijo
(1)
rahoitus
(2)
rahoitusmarkkinavero
(1)
Rajan Raghuram
(1)
rakenneuudistus
(1)
rasaismi
(1)
Ratsia
(1)
Ratzel Friedrich
(1)
RBS
(1)
Reagan Ronald
(1)
Reding Viviane
(1)
Rehn Olli
(14)
Rehula Juha
(2)
Reinhardt Carmen
(1)
Relander Jukka
(2)
Retuperän WBK
(1)
Reunanen Esa
(1)
Riihilahti Aki
(1)
Rinne Antti
(1)
Rogoff Kenneth
(1)
Rojola Lea
(1)
Romania
(1)
Roos JP
(3)
Round Robin
(1)
Ruokonen Pertti
(1)
Ruotsi
(1)
rusinapulla
(1)
ruuan alv
(1)
Ruutu Tuomo
(1)
Rämö Aurora
(1)
Räsänen Jari
(1)
Räsänen Päivi
(2)
S-ryhmä
(1)
S&D
(1)
Saarikoski Pentti
(1)
Saarikoski Saska
(2)
Saarinen Esa
(1)
Saga
(1)
Sairaanhoitaja Sari
(1)
SAK
(3)
Saksa
(1)
Salama Hannu
(1)
Salmela-Järvinen Martta
(1)
Salo
(1)
Salo Petri
(1)
Salo Sinikka
(1)
Salolainen Pertti
(2)
Salon Seudun Sanomat
(5)
Salonen Ahti M.
(1)
Sampo
(3)
San Antonio Spurs
(1)
Sanoma Oy
(2)
Sarasvuo Jari
(3)
Sasi Kimmo
(2)
Satakunnan Kansa
(5)
Satuli Antti
(2)
Sauli Mikko
(1)
Sauri Pekka
(1)
Savon Sanomat
(1)
Schiller Karl
(1)
Scholes Myron Kuparinen Susanna
(1)
Schulz Martin
(1)
SDP
(13)
Sehr Schnell
(1)
seksi
(1)
seniokratia
(1)
Shakespeare William
(1)
Sichuan
(1)
sienestys
(1)
Simon John
(1)
Sinnemäki Anni
(2)
Siola Anna
(1)
Sipilä Juha
(4)
Smith Adam
(2)
SMP
(1)
Snellman J.V.
(2)
Soini Timo
(18)
Soininvaara Osmo
(1)
Solidium
(1)
SONK
(1)
Soros George
(2)
Sovala Markus
(1)
Spotify
(1)
SSS
(1)
Standard's & Poor
(1)
Stanley O´Neal
(1)
Stern Nicholas
(1)
Stiglitz Joseph
(1)
STM
(1)
Stoltenberg Jens
(2)
Stoppard Tom
(1)
strategia
(1)
strutsi
(1)
Stubb Alexander
(11)
Sukari Toivo
(2)
Sulkunen Sari
(1)
Summers Lawrence
(2)
Sundbäck Veli
(3)
Suomen Kirjastoseura
(1)
Suomen Kuvalehti
(1)
Suomen Kuvalehti Saarikoski Saska
(1)
Suomen pankki
(7)
Suomen RH-yhtiöt
(1)
Suomen Tietotoimisto
(1)
Suomen Yrittäjät
(1)
Suomenlinna
(1)
Suomi
(2)
Suomi-Soffa
(1)
Superman
(1)
Surowiecki James
(1)
surrealismi
(1)
Suupohjan Osuuspankki
(1)
Suuri kiristys
(5)
Suuri lama
(1)
suurtyöttömyys
(1)
Sveitsi
(1)
synnytysosasto
(1)
Syrjälä Hanna
(1)
syrjäytyminen
(1)
Sähkönkulutus
(1)
sääntely
(1)
säästäminen
(1)
Söderblom Erik
(1)
Söderman Jacob
(1)
Taalasmaa Seppo
(1)
taantuma
(2)
Taipaleenmäki Marika
(1)
Taleb Nassim Nicholas
(1)
talous
(3)
Talouselämä
(6)
talouskriisi
(1)
talouskuri
(1)
talouspolitiikka
(1)
taloustiede
(1)
Tammisaari
(1)
Tapiola
(1)
tasa-arvo
(3)
teknologia
(1)
TEM
(1)
Tenavat
(1)
Tennilä Esko-Juhani
(1)
Teresa Äiti
(1)
Tervo Jari
(1)
Tett Gillian
(1)
Teuva
(1)
Thaler Richard
(1)
Thatcher Margaret
(2)
The Economist
(1)
Tilastokeskus
(2)
Timo Kallinen
(1)
TINA
(1)
TLTRO
(1)
Toivanen-Koivisto Maarit
(1)
Torpan Pojat
(1)
Townsend Joseph
(1)
Tragedy of the Commons
(1)
tranche
(1)
Trichet Jean-Claude
(1)
Triton
(1)
Troikka
(1)
Troyan Carlo
(1)
Tsakalotos Euklides
(1)
Tsipras Alexis
(1)
tsunami
(2)
Tunisia
(1)
Tuomioja Erkki
(6)
tuottavuus
(1)
Turhapuro Uuno
(1)
Turhuuksien rovio
(1)
Turkka Jouko
(2)
Turkki Teppo
(1)
Turun kauppakorkeakoulu
(1)
Turun NMKY
(1)
Turun Sanomat
(1)
Turunen Taisto
(2)
Tutu Desmond
(1)
TVO
(1)
tyhmyys
(1)
työttömyys
(3)
tähtisadetikku
(1)
Uimonen Risto
(3)
Ukkola Tuulikki
(1)
Ukraina
(1)
ulkoisvaikutus
(1)
Urho Ulla-Marja
(1)
Urpilainen Jutta
(8)
Uschanov Tommi
(1)
Utöya
(1)
uusi vuosi
(1)
Uusipaavalniemi Markku
(1)
uusiutuva energia
(1)
uusliberalismi
(1)
vaalirahoitus
(2)
Vakaus- ja kasvusopimus
(1)
Val(t)io
(1)
Valio
(1)
Valkoinen tiikeri
(1)
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus
(1)
valtiontalous
(1)
valtionvelka
(5)
valtiovarainministeriö
(4)
van Duyn Aline
(1)
Vanhanen Matti
(12)
Vapaavuori Jan
(1)
Varma
(1)
Vartiainen Juhana
(4)
Vartiosaari
(1)
Vasemmistoliitto
(1)
vasemmistonuoret
(1)
Vasikkasaari
(1)
velka
(1)
velkaantuminen
(1)
velkapopulismi
(1)
Venäjä
(1)
veronkierto
(3)
veroparatiisi
(3)
veropohja
(2)
Verotus
(1)
verovähennys
(1)
Viheriälaakso J.V.
(1)
vihreät
(3)
Viinanen Iiro
(5)
Vilkuna Pekka
(1)
Vimärirotta
(1)
Virén Lasse
(1)
Virkkunen Henna
(1)
Virkkunen Janne
(1)
Virolainen Johannes
(2)
Virolainen Kyllikki
(1)
Virtanen Pertti
(1)
Vistbacka Raimo
(1)
vivutus
(1)
VM
(1)
von Plötz Hans
(1)
voodoo
(1)
Välijärvi Jouni
(1)
Väyrynen Paavo
(2)
Väätäinen Juha
(1)
Wahlroos Björn
(13)
Walhbeck Ville
(2)
Wall Street
(1)
Wallin Stefan
(2)
Ware Marilyn
(1)
Wettenhovi-Aspa Sigurd
(1)
Whately Richard
(1)
Wibble Anne
(2)
Wikileaks
(1)
Wikipedia
(1)
Williamson David
(1)
WinCapita
(2)
Wolfe Tom
(1)
WSOY
(1)
Yale
(1)
Ydinvoima
(4)
Yhdysvallat
(1)
Yhdysvaltain lähetystö
(2)
yhteisvastuu
(2)
yhteisövero
(1)
Ykkösaamu
(1)
Yle
(1)
yleinen asevelvollisuus
(1)
yleislakko
(1)
Yleisradio
(3)
yliopisto
(1)
Ylioppilaslehti
(3)
Ylönen Matti
(1)
ympäristöministeriö
(1)
Yrjö-Koskinen
(1)
YYA
(1)
Zizek Slavoj
(1)
Zyskowicz Ben
(3)
Älä ruoki lamaa
(1)
ärräpussi
(1)
Äänekosken Huima
(1)
Äänekoski
(2)
Äärimmäistyvyys
(1)