tiistai 2. kesäkuuta 2015

Neitsytpuheet eduskunnassa

Tänään pidin eduskunnassa neitsytpuheeni, kun käytiin hallitusohjelmakeskustelu. Ennen varsinaista valmisteltua puheenvuoroa onnistuin - viiden tunnin istumisen jälkeen - nappaamaan ensimmäisen debattipuheenvuoron.
Muistiinpanojen perusteella se meni jotakuinkin näin.
"On epätodellinen tunne, kun olen viisi tuntia odottanut, että keskustelussa viitattaisiin ulkopuoliseen maailmaan ja edes lähihistoriaan. Hyvät herrat, emme elä tynnyrissä.
Vaikka on haluttu puhua 'suurista linjoista' ja muka 'strategisesta ohjelmasta', ei hallitusohjelmassa eikä tässä salikeskustelussa ole vastattu kysymykseen, miksi Suomi on velkaantunut, ja kaikki Euroopan rahaliiton maat.
Suomen taantuman syy on Euroopan taantuma, joka jatkuu nyt seitsemättä vuotta ja on pisin, jonka moderni taloushistoria tuntee. Se on syventynyt nimenomaan leikkausten ja kiristysten takia, ja on ihmeellistä, että hallitus haluaa seurata tätä austerity-politiikan umpikujaa. Varsinkin, kun hallituksessa on jäseniä, joilla on ensi käden tietoa tästä epäonnistumisesta.
Hallitus koettaa nostaa Suomea suosta kuin Münchhausen, omista hiuksistaan. Mutta Suomi ei nouse, ellei Eurooppa nouse. Te olette kääntäneet selkänne EU-yhteistyölle. Euroopassa te olette osa ongelmaa, ette ratkaisua."

Varsinaisesta puheesta:
Winston Churchill kunnioitti kauniisti toisen maailmansodan lentäjäsankareita kesällä 1940. Hän sanoi: ”Koskaan… eivät niin monet ole olleet velkaa niin harvoille.” Nämä sanat koskevat myös tätä hallitusohjelmaa, tosin päinvastaisina.
Koskaan eivät niin harvat ole velkaa niin monille.
On uskomatonta, että tässä hallitusohjelmassa niin monen äänestäjän tahto on muutettu niin harvojen hyödyksi. Köyhien ääni on muutettu rikkaiden ääneksi. Tämän ovat keskustan ja perussuomalaisten äänestäjät kauhukseen huomanneet. Heidän äänensä on varastettu.
Hallitus leikkaa niiltä, jotka ovat puolustuskyvyttömimpiä: lapsilta ja vanhuksilta. Asumistuen leikkaus heikentää rajusti vuokralla asuvan ikäihmisen elämää.
Kuvitellaan vaikka Martta, joka pitkän työuran jälkeen saa eläkettä 1100 euroa kuussa, hän menettää sata euroa kuussa, yli tai alle, asuinpaikasta riippuen. Pieneläkeläiseltä tuhat euroa vuodessa. Oletteko aivan varmoja, hyvät herrat, että ette mitenkään pärjäisi ilman tätä Martalta takavarikoitua tonnia?
Martalla on kaksi vaihtoehtoa. Ensinnäkin muuttaa kotoaan. Sitäkö te haluatte, hyvät herrat, että vanhat ihmiset pakotetaan muuttamaan omasta kodistaan?
Hallitusohjelman termeillä se on kannustinvaikutus. Meillä muilla on asialle toinen nimi. Se on häätö.
Tietenkään vanha ihminen ei halua muuttaa kotoaan pois. Hän kiristää vyötä ja lahjoittaa teille sen tuhat euroa. Ja mihin te sen käytätte? Te annatte pieneläkeläisen rahat rikkaiden ihmisten hyvinvointiin.
Kas kun sattuikin, että eläkeläisten asumistuen heikentämisestä saadaan melkein tasan sama summa kuin minkä heitätte menemään uuteen yritysvähennykseen.
Hallitus lahjoittaa 130 miljoonaa euroa henkilöyrityksille.
Niistä on tietysti lukumääräisesti eniten pieniä toiminimiä, ja saahan myös maatalousyrittäjä aina avittaa. Mutta suurimmat tukisummat menevät harvojen käsiin, niiden käsiin, joilla jo on varallisuutta yllin kyllin.
Tämä on tulonsiirto pieneläkeläisiltä vauraille yrittäjille. Tein eilen vain yhdeltä alalta pienen pistokokeen Patentti- ja rekisterihallituksen tietoihin. Arvatkaa, monta asianajotoimistoa ja lakiasiaintoimistoa on oikeutettu yritysvähennykseen? 334 lakitoimistoa on kommandiittiyhtiöitä, jotka eivät edes kehtaisi pyytää hyviin ansioihinsa vielä tukiaisia.
334 vain tällä alalla, joten kymmenet miljoonat otetaan tarvitsevilta niille, jotka eivät tarvitse.
Tulonsiirto pieneläkeläinen Martalta tapahtuu siis lakimies Martille. Ja kun Martti näillä rahoilla ostaa itselleen uuden auton entistä halvemmalla, niin ei ihme, jos hänestä tämä hyvien herrojen hallitus on oikein passeli. Hän ei ymmärrä sitä kitinää mitä kuulee kansalaisilta, jotka eivät halua luopua mistään, ja jotka eivät ymmärrä että isänmaa vaatii uhrauksia "meiltä kaikilta".

10 kommenttia:

  1. Lukijan on vaikea ymmärtää mitä tarkoitat viitatessasi "yritysvähennykseen"? Tällä hakusanalla ei hallitusohjelmasta löydy yhtään hakutulosta. Voisitko selventää meille lukijoille, mikä tuo tarkoittamasi yritysvähennys on, mikä sen mekanismi on, ja keneen se kohdistuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysinkin vastauksen itse. Oikea termi lienee yrittäjävähennys, jonka mekanismi löytyy täältä. http://www.yrittajat.fi/fi-FI/uutisarkisto/a/uutisarkisto/hallitusohjelmassa-yrittajavahennys-nain-se-toimii

      Vähennys koskee ainoastaan itsenäisiä elinkeinonharjoittajia ja henkilöyhtiöitä. Määrällisesti suurin osa tällaisista elinkeinonharjoittajista on aidosti pienituloisia yrittäjiä, kuten vaikkapa parturikampaajia. Laki ja asianajotoimistojen käyttäminen esimerkissä on harhaanjohtavaa. Useimmat paremmin toimeentulevat yrittäjät käyttävät verotuksellisista syistä osakeyhtiömuotoa heti, kun yrityksen tulos nousee vähäistä korkeammaksi. Asianajotoimistot ovat tässä poikkeus siksi, että asianajajaliitto edellyttää erityislupaa, mikäli asianajotoimintaa halutaan harjoittaa osakeyhtiömuodossa. Pienet aloittelevat yhden miehen lakiasiaintoimistot ovat käytännössä usein henkilöyhtiöitä. Reiluuden nimissä olisit voinut esimerkissäsi käsitellä tyypillistä mikroyrittäjää, kuten vaikkapa tuota mainitsemaani parturikampaajaa. Tällöin et olisi sortunut yhtä räikeään populismiin vertailemalla tarkoituksenhakuisesti ääriesimerkkejä.

      Poista
    2. Haukut, Valpuri, väärää puuta. Kuten puheessa sanon, lukumääräisesti suurin osa yrittäjävähennykseen kelpuutettavista yrityksistä on pienen liikevaihdon toiminimiä tai henkilöyhtiöitä kuten vaikka juuri parturintuoleja.
      Mutta suurin osa huojennuksen euromääräisestä hyödystä koituu tietenkin suurempien voittojen saajille. Lakitoimistot lienevät Suomen kannattavinta liiketoimintaa.
      Kyse ei ole aloittelevista yrityksistä. Kaupparekisterin listoilla useat kymmenet lakitoimistot ovat 20-30-vuotiaita. Puheessa mainittu määrä on reippaasti alakanttiin, koska kaupparekisterissä on huomattavasti vähemmän yhtiöitä kuin YTJ:ssä, jossa molemmilla hauilla "asianajotoimisto kommandiittiyhtiö" ja "lakiasiaintoimisto kommandiittiyhtiö" tuli yli 200 osumaa ja kehotus tarkentaa hakua.

      Poista
  2. Poikkeuksellisen fiksu puhe. Odotan kuitenkin Oinosen tiukkasanaista vastinetta.

    VastaaPoista
  3. Itse olen tällä hetkellä heikkotuloinen alle 10te vuodessa. Mutta tyhmäkin tajuaa että pitää leikata ja isolla kädellä. En todellakaan voi ymmärtää ihmisiä joiden perusideana on valittaa ja valittaa. Lapsellista porukkaa. Nostin kytkintä SDP:stä kun eivät tee tämän maan eteen muuta kuin työttömyyttä.

    VastaaPoista
  4. TH
    minusta Arhinmäki osoitti jotain olennaista heilauttamalla kättä salissa istuville: - Esim. näiltä meiltä ei leikata pätkääkään!

    VastaaPoista
  5. Paras talousarvion vaikutusten analyysi miesmuistiin!
    Tähän ei kukaan pysty esittämään vastaväitteitä, laadukasta taustatyötä toimittajalta.
    Hallituspuolueiden on paras vaieta tämä kuoliaaksi!

    VastaaPoista
  6. Tässäpä piti neitsytpuheen demarien seuraava puheenjohtaja. Toivon.

    VastaaPoista
  7. Tämä hallitus on varsinainen uusliberalistinen kauhukabinetti. Sipilä nosti vaaleissa hävinneen kokoomuksen hallitukseen ja valitsi hovinsa kuningattareksi Libera-säätiön Anne Bernerin. Seurauksena on uusliberalistisin, kokoomuslaisin hallitus ikinä. Berner on sanonut, että hänellä ja Sipilällä on samanlaiset käsitykset omistajuudesta ja yrittäjyydestä. Siis samanlaiset käsitykset kuin Björn Wahlroosilla (Libera-säätiö) ja Ayn Randilla? Libera-Bernerin ja Sipilän maailmassa omistus nähdään varmaan yksityisenä. Mitä tästä seuraa vielä jäljellä olevalle julkiselle omistukselle ja julkiselle sektorille? Lihoiksi pistetään varmaan sote-palvelut, Metsähallitus, Yle ja VR. Kahta viimeistä hallinnoi suoraan Libera-Berner.

    Hallitusohjelma on törkeydessään uskomaton. Tuloeroja kasvatetaan täysin tietoisesti! Isotuloisia pyydetään kauniisti tulemaan mukaan taloustalkoisiin, jos heitä nyt sattuu huvittamaan. Köyhiltä leikataan palveluista ja tulonsiirroista miljardeja. Osinkoverotusta ei kiristetä, yhteisöveroa ei nosteta, varallisuusveroa (kiitos Heinäluomalle sen poistosta) ja työnantajan kela-maksua ei tuoda takaisin. Kapitalistipossuja "rankaistaan" solidaarisuusverolla ja veneverolla! Kotitalousvähennys onneksi kompensoi siitäkin osan. Veronkierto on uusliberalistihallituksen erityisessä suojeluksessa. Näyttää että verohallinnon nytkin vaatimattomat veronkierron tutkintaresurssit ovat vaarassa eikä verokikkailulle aiota tehdä lainsäädännöllä yhtään mitään, paitsi luultavasti helpotetaan sitä hallintarekisteröiinin avulla. Hallitus jättää veronkierrolla pimitettyjen varojen takaisin saamisen vapaaehtoisen katumisen varaan. Taas toistuu rikkaiden vapaaehtoinen osallistuminen talkoisiin!

    Pelottavinta hallituksen tekemisissä ovat sellaiset päätökset, joita ei voi myöhemmin perua. TiSA voi sementoida kerran yksityistetyt palvelut sellaisiksi ikuisiksi ajoiksi.Libera-Berner haaveilee varmaan tästä. TTIP tappaa demokratian ja sitä ei voi purkaa ilman kaikkien osapuolien yksimielistä suostumusta!

    Uusliberalistihallitus haluaa myös kuristaa ay-liikkeen hengiltä. Siinä on hyvänä apuna ay-maksujen verovähennyksen poisto, ansiosidonnaisen leikkaaminen ja Kelan yhteyteen perustettava työttömyyskassa(!).

    Tiesin, että Sipilä on oikeistolainen ja että kepu-hallitus on oikeistolainen, mutta näin vaarallista lopputulosta en osannut ennustaa. Kokoomus ja yllätyskortti Berner käänsivät pelin yhtäkkiä uuteen asentoon.

    Uusliberalistien vallankumoukseen ei pidä alistua. Kansalla on muutama ässä-kortti käsissään, yleislakko näyttää yhä todennäköisemmältä vaihtoehdolta. Sotatila on julistettu.

    VastaaPoista

Jatka keskustelua!

Tunnisteet

10 kirjaa rahasta (3) 1989 (1) 1990-luvun lama (1) 2009 (1) 2010 (1) 70-luvun tv-sarjat (1) A-Studio (1) Aalto-Setälä Pauli (1) Aamulehti (3) ABS (2) Adiga Aravind (2) Aho Esko (8) Ahtisaari Martti (1) Airisto Lenita (2) Ajankohtainen kakkonen (1) Ajankohtaisen kakkosen homoilta (2) Akerlof George A. (1) Aktia (1) Al Qaida (1) Ala-Nissilä Olavi (1) alaluokan synty (1) Alanko-Kahiluoto Outi (1) Aleksanteri II (1) alijäämä (1) Alkio Mikko (1) Allen Woody (1) Allianssi (1) Alma (1) Ambea (1) Amma Äiti (1) ampuma-aselaki (1) ANC (1) Ankersmit Frank (1) Ankka Aku (3) Antonova Irina (1) Apple (1) Apunen Matti (4) arabikevät (1) Areva (1) Arhinmäki Paavo (1) Arla (1) Arola Heikki (1) Arvonen Jori (1) arvonlisävero (1) arvopaperistaminen (1) aseiden säilytys (1) Asser et Turnbull (1) asset-secured bond (1) Asuntolaina (1) Atlantic Monthly (1) Atria (1) Atta Muhammed (1) Attendo (1) Augustus International (1) austerity (4) Baby Friendly Hospital (1) Backman Jouni (1) Balzac Honoré de (2) Bank of America (1) Barnier Michel (1) Barroso José Manuel (1) BC Nokia (1) Becker Gary (2) Berliinin muurin murtuminen (1) Berliln Isaiah (1) Berlusconi Silvio (1) Bernadotte Estelle (1) Bernanke Ben (1) Berner Anne (1) Bharat Krishna (1) biodiesel (2) Bitterlich Joachim (1) Blanchard Olivier (2) Bono (2) Borg Anders (1) Bratislava (1) Breivik Anders Behring (2) Brown Gordon (2) Brown James (1) Bryssel (1) Buddenbrookit (1) bullshit (1) Bunga Bunga (1) Burlesconi Silvio (1) Bush George W. (1) Cameron David (1) Carema (1) Cassidy John (1) Christensen Lars (1) Churchill Winston (2) Chydenius Anders (1) Chydenius Antti (1) Citigroup (1) Claes Willy (1) Clinton Bill (1) Coca Colan lisäaineet (1) Crybabies (1) Darling Alistair (1) Darwin Charles (2) Davos (1) De Grauwe Paul (2) deflaatio (2) Defoe Daniel (1) DeLillo Don (1) DeLong Brad (1) Delors Jacques (1) demokratia (1) Demos (1) Diktonius Elmer (1) Dinkespiel Ulf (2) doping (1) Dostojevski Fjodor (1) downshifting (1) Draghi Mario (2) ECB (1) EDP (1) eduskunta (5) eduskuntavaalit (2) Egypti (1) Einstein A-Go-Go (1) Einstein Albert (1) EK (2) Ekenäs BB (1) EKP (7) Elinkeinoelämän keskusliitto (2) Elinkeinoelämän valtuuskunta (1) Elonen Piia (1) elvytys (2) eläkeikä (2) eläkeiän yläraja (1) eläkeuudistus (2) Emu (5) ennusteet (1) EPP (1) Erhard Ludvig (1) Erkko Aatos (2) Ersboll Niels (1) ERVV (2) ESM (1) Espanja (3) Etelä-Afrikka (1) Etla (2) EU (8) EU-jäsenyys (1) EU-jäsenyysneuvottelut (2) EU-komissio (12) EU-maatalouspolitiikka (1) EU-vaalit (1) Euraasian liitto (1) euroalue (3) eurobondit (2) eurokriisi (16) Euroopan investointipankki (2) Euroopan keskuspankki (7) Euroopan parlamentti (3) Eurooppa (1) Eurostat (1) Eurovaalit 2014 (1) EVA (1) EVL (1) EVM (1) Facebook (1) Fadayel Eveline (1) Fallows James (1) Fama Eugene (1) Fassbinder R.W. (1) Fennovoima (2) Financial Times (2) Finanssialan keskusliitto (1) finanssijärjestelmä (2) finanssikriisi (8) Fortum (2) Forum 24 (1) Forum24 (1) Foucault Michel (1) Friedman Milton (5) Fukushima (1) fundamentalismi (1) Gad Marius (1) Galbraith J.K. (1) Galilei Galileo (1) globalisaatio (1) gogo (1) Gogol Nikolai (1) Goldman Sachs (3) Google (1) Graeber David (1) Graham Phil (1) Grahn-Laasonen Sanni (1) Great depression (1) Greenspan Alan (3) Haanpää Pentti (1) Haaparanta Pertti (2) Haavikko Paavo (1) Haavisto (1) Haavisto Heikki (4) Haavisto Pekka (3) Habermas Jürgen (1) Haikala Eino (1) Haiti (1) Hakkarainen Teuvo (3) Hakola Juha (1) Halla-aho Jussi (3) hallintarekisteri (1) hallintarekisteri  Harmaa talous (1) hallitus (1) halloween (1) Halme Tony (3) Halonen Tarja (8) Hamlet (1) Hanhi Hannu (2) Hardin Garrett (1) Harju Ilkka (1) Harle VIlho (2) Hautala Heidi (4) Hayek Friedrich (1) Hazard Kaarina (2) Heinäluoma Eero (6) Heiskala Risto (2) Hellman Heikki (1) helluntaiseurakunta (1) Helsingin Sanomat (3) Helsingin Kaupunginkirjasto (1) Helsingin Sanomat (13) Helsinki Seagulls (1) henkirikokset (1) Henkirikostilasto (1) Herlin Antti (1) Herlin Ilkka (1) Herlin Niklas (1) Herlin Pekka (1) Hernesaari (1) Herodotos (1) Hietanen Risto (1) hiihto (1) Hiihtoliitto (1) Hiilamo Heikki (1) Himanen Pekka (4) Hirschman Albert O. (1) Hirvonen Markku (1) Hitler Adolf (1) HK Scan (1) Holappa Lauri (1) Holland Heidi (1) Hollande François (1) Holmberg Kalle (1) Holmström Bengt (1) Holvas Jakke (1) Honka Matti (1) Honkapohja Seppo (1) HS raati (1) Hu Jintao (1) Hufvudstadsbladet (2) HUS (1) Hyvinkää (2) HYY (1) Häkämies Jyri (3) Hämäläinen Unto (1) Härmälä Esa (2) Ihalainen Lauri (1) IK Kapital (1) ikärasismi (1) Ilaskivi Raimo (1) ilmastonmuutos (3) Image (1) IMF (8) Indignados (1) Indonesia (1) investointipankit (1) iPad (1) Irlanti (4) ironia (1) irtokarkki (1) ISMA (1) Italia (2) Itsemurhat (2) itsenäisyyspäivä (1) Itä-Häme (4) Itä-Suomen yliopisto (1) Jaakonsaari Liisa (1) Jackson Hole (1) Jackson Michael (1) Janne Kuutio (1) Japani (1) Jeskanen-Sundström Heli (1) Ji Yuemei (1) Joenpelto Eeva (1) johdannaiset (1) Jokela (1) Joku Anneli (1) Jotuni Maria (1) joulu (1) Joulupukki (2) JSN (1) julkinen sektori (1) Julkisen Sanan Neuvostoliitto (2) Jumala (1) Juncker Jean-Claude (3) Jungner Mikael (3) Jusula Jukka (1) Jyväskylän yliopisto (1) Järvi Antti (1) Jätevesiasetus (1) jääkiekko (1) Jäätteenmäki Anneli (1) K-kauppa (1) Kaarenoja Vappu (1) Kahneman Daniel (1) Kailajärvi Hannu (1) Kakkonen Kyösti (2) kalapuikot (1) Kaleva (1) Kalli Timo (2) Kallis Bjarne (2) Kalpala Asmo (1) Kaltiokumpu Oiva (1) Kambodzha (1) Kanaria (1) Kanerva Ilkka (4) Kangas Olli (1) Kangasharju Aki (1) kansalaisuus (1) kansallispuistot (1) kapitalisaatiosopimus (1) kapitalismi (3) Karhinen Reijo (1) Karjalainen Ahti (1) Kaskeala Juhani Tuomioja Erkki (1) Katainen Jyrki (21) Kauhajoki (1) Kauppakorkeakoulu (2) Keaton Buster (1) Kehittyvien Maakuntien Suomi (3) kehitysapu (2) Keinoelämän keskusliitto (1) Kekkonen Urho (3) Kela (2) kello (1) kerjääminen (1) Keskuskauppakamari (2) keskuspankki (1) keskusrikospoliisi (1) keskusta (2) keskustanuoret (1) Keskustapuolue (6) kestävyysvaje (1) Keynes J.M. (3) Kianto Ilmari (1) Kiasma (1) Kiljunen Kimmo (1) kilpailukyky (1) Kimanen Seppo (1) King Mervyn (1) Kinkel Klaus (2) kirjasto (1) Kirkko (1) kirkosta eroaminen (2) Kiviniemi Mari (6) Klimenko Viktor (1) Klondyke (1) Kobe (1) Kohl Helmut (2) Koijärvi (1) Koivisto Mauno (2) Kokkola (1) kokonaiskysyntä (1) kokoomuksen nuorten liitto (1) Kokoomus (11) Koljatti (1) kolmikanta (1) Kone (1) Kontio Kari (2) Korhonen Jarmo (1) koripallo (1) korkeakoulut (1) Korkman Sixten (4) Korpi Rauno (1) Kortelainen Anna (2) Kosken Kanava (2) Kouri Pentti (1) Kreikka (13) Kreml (1) Krim (1) Krugman Paul (3) Kuhn Thomas (1) Kullberg Rolf (1) kulta (1) Kuntien eläkevakuutus (1) Kuvaja Sari (1) Kylliäinen Antti (1) käsitehistoria (1) käsittämättömät lyhenteet (1) Laakkonen Yrjö (1) lama (2) Lama Dalai (1) Lamassoure Alain (1) Lapin Kansa (6) lapsilisät (1) Latvia (1) Lehman Brothers (4) Lehman sisters (1) lehmä (1) Lehtinen Lasse (1) Lehtomäki Paula (1) Leigh Daniel (1) leikkaukset (1) leikkaus (1) Lepakko (1) leppoistaminen (1) leverage (1) LFA (1) liberalismi (1) Liikanen Erkki (12) Lillehammerin olympialaiset (1) Lillqvist Katariina (1) Linden Suvi (1) Linna Väinö (1) Lintilä Mika (1) Lipponen Paavo (5) London School of Economics (2) Long Term Capital Management (1) Louekoski Matti (1) Lucas Robert (1) lukeminen (1) Lukuviikko (1) Luoton loppu (1) luottoluokittajat (1) Luxemburg (1) Lähde Jussi (1) Länsi-Uusimaa (1) Maahanmuutto (3) maailmanmestaruus (1) maanjäristys (1) Maaseudun tulevaisuus (1) maatalouspolitiikka (1) Madoff Bernie (2) Mallander J.O. (1) Malthus Joseph (1) Mandela Nelson (2) Mann Thomas (2) Mannerheim (1) markkinat (2) markkinayhteiskunta (3) Martta (1) Martti (1) Marx Karl (1) Maskun kalustetalo (1) Mbeki Thabo (1) MedOne (1) Mehiläinen (1) Mendel Grigori (1) Meri Veijo (1) Merkel Angela (2) Mermaid (1) Merrill Lynch (1) Metalliliitto (2) metsästys (1) Miami Heat (1) Mickelsson Max (1) Mikkkeli (1) minimipalkkas (1) Minna Ruckenstein (1) Minsky Hyman (1) Mitro Isä (1) Mokka Roope (1) Monti Mario (1) moral hazard (1) Mosambik (1) MTK (1) Mubarak Hosni (1) Mussolini Benito (1) Müller Heiner (1) Myllylä Mika (1) Münchau Wolfgang (1) Münchhausen paroni (1) Myyrmanni (1) Mäkinen Kari (1) Männistö Lasse (1) Naxos (1) Neste OIl (2) Neuvonen Aleksi (1) Neuvostoliitto (3) New Yorker (3) Newsweek (1) Niinistö Sauli (5) Niniistö Sauli (1) Njassa (1) Noitaympyrä (1) Nokelainen Petteri (1) Nokia (3) Norberg Johan (1) Nordea (7) normitalkoot (1) Nova (1) Nowotny Ewald (1) Nummisuutarit (1) nuorisotyöttömyys (1) Nuorkansallinen vapaussäätiö (1) Nykyri Ilona (1) näkymätön käsi (1) Näkymätön Mies (1) Obama Barack (1) Occupy Wall Street (1) Oddson David (1) OECD (1) Oikeusministeriö (1) oikeustoimikelpoisuus (1) Oinonen Pentti (1) Okko Paavo (1) OKM (1) Olkiluoto 3 (1) Onninen Suvi (2) OP-Pohjola (1) Oreck Bruce (1) Orivesi (1) Otava (1) Outokumpu (1) Paasikivi Juho Kusti (1) pakolaisuus (1) Palme Olof (1) palmuöljy (2) Palonen Kari (1) Pangalos Theodoros (1) pankkivero (1) Papandreou George (2) parlamentarismi (1) parlement (1) Pasanen Tauno (1) Patomäki Heikki (1) Paul Krugman (1) Paulson Hank (1) Pekka (1) Pekkala Ahti (1) Pekkarinen Jukka (3) Pekkarinen Mauri (3) Pelle Miljoona (1) Peltomäki Jukka (1) Pentikäinen Mikael (1) Penttilä Risto E.J. (1) Perheyritysten liitto (1) perintövero (1) Persson Göran (1) Pertti Haaparanta (1) peruskoulu (2) Perussuomalaiset (10) perustulo (1) perustuslaki (1) Pesonen Janne (1) Peston Robert (1) Pietikäinen Sirpa (1) Pietinen Kimmo (1) Piga Gustavo (1) Pihlström Antti (1) piispat (1) Pikkarainen Pentti (1) Pinochet Augusto (1) Plötz Alfred (1) Polanyi Karl (5) poliisi (1) politiikka (1) politrukki (1) Pori (1) Portugali (3) presidentinvaalit 2012 (1) presidentti (2) Prodi Romano (1) protesti (1) provokaatio (1) Puerto de la Cruz (1) Pula-aika (1) Pulliainen Erkki (1) Puntarpää (1) Putin Vladimir (3) Putkonen Matti (3) Puu Anna (1) Puustjärvi Anna (1) pyramidi (2) Pyykkö Mirja (1) Pyörälä Mika (1) Päihdet-Häme (1) pääministeri (2) pääomavero (1) pörssi (2) QE (4) Radio City (1) Radio Suomi (1) Raeste Juha-Pekka (1) raha (2) rahaliitto (1) Rahan kulttuuri (1) rahapolitiikka (1) Rahkonen Keijo (1) rahoitus (2) rahoitusmarkkinavero (1) Rajan Raghuram (1) rakenneuudistus (1) rasaismi (1) Ratsia (1) Ratzel Friedrich (1) RBS (1) Reagan Ronald (1) Reding Viviane (1) Rehn Olli (14) Rehula Juha (2) Reinhardt Carmen (1) Relander Jukka (2) Retuperän WBK (1) Reunanen Esa (1) Riihilahti Aki (1) Rinne Antti (1) Rogoff Kenneth (1) Rojola Lea (1) Romania (1) Roos JP (3) Round Robin (1) Ruokonen Pertti (1) Ruotsi (1) rusinapulla (1) ruuan alv (1) Ruutu Tuomo (1) Rämö Aurora (1) Räsänen Jari (1) Räsänen Päivi (2) S-ryhmä (1) S&D (1) Saarikoski Pentti (1) Saarikoski Saska (2) Saarinen Esa (1) Saga (1) Sairaanhoitaja Sari (1) SAK (3) Saksa (1) Salama Hannu (1) Salmela-Järvinen Martta (1) Salo (1) Salo Petri (1) Salo Sinikka (1) Salolainen Pertti (2) Salon Seudun Sanomat (5) Salonen Ahti M. (1) Sampo (3) San Antonio Spurs (1) Sanoma Oy (2) Sarasvuo Jari (3) Sasi Kimmo (2) Satakunnan Kansa (5) Satuli Antti (2) Sauli Mikko (1) Sauri Pekka (1) Savon Sanomat (1) Schiller Karl (1) Scholes Myron Kuparinen Susanna (1) Schulz Martin (1) SDP (14) Sehr Schnell (1) seksi (1) seniokratia (1) Shakespeare William (1) Sichuan (1) sienestys (1) Simon John (1) Sinnemäki Anni (2) Siola Anna (1) Sipilä Juha (4) Smith Adam (2) SMP (1) Snellman J.V. (2) Soini Timo (18) Soininvaara Osmo (1) Solidium (1) SONK (1) Soros George (2) Sovala Markus (1) Spotify (1) SSS (1) Standard's & Poor (1) Stanley O´Neal (1) Stern Nicholas (1) Stiglitz Joseph (1) STM (1) Stoltenberg Jens (2) Stoppard Tom (1) strategia (1) strutsi (1) Stubb Alexander (11) Sukari Toivo (2) Sulkunen Sari (1) Summers Lawrence (2) Sundbäck Veli (3) Suomen Kirjastoseura (1) Suomen Kuvalehti (1) Suomen Kuvalehti Saarikoski Saska (1) Suomen pankki (7) Suomen RH-yhtiöt (1) Suomen Tietotoimisto (1) Suomen Yrittäjät (1) Suomenlinna (1) Suomi (2) Suomi-Soffa (1) Superman (1) Surowiecki James (1) surrealismi (1) Suupohjan Osuuspankki (1) Suuri kiristys (5) Suuri lama (1) suurtyöttömyys (1) Sveitsi (1) synnytysosasto (1) Syrjälä Hanna (1) syrjäytyminen (1) Sähkönkulutus (1) sääntely (1) säästäminen (1) Söderblom Erik (1) Söderman Jacob (1) Taalasmaa Seppo (1) taantuma (2) Taipaleenmäki Marika (1) Taleb Nassim Nicholas (1) talous (3) Talouselämä (6) talouskriisi (1) talouskuri (1) talouspolitiikka (1) taloustiede (1) Tammisaari (1) Tapiola (1) tasa-arvo (3) teknologia (1) TEM (1) Tenavat (1) Tennilä Esko-Juhani (1) Teresa Äiti (1) Tervo Jari (1) Tett Gillian (1) Teuva (1) Thaler Richard (1) Thatcher Margaret (2) The Economist (1) Tilastokeskus (2) Timo Kallinen (1) TINA (1) TLTRO (1) Toivanen-Koivisto Maarit (1) Torpan Pojat (1) Townsend Joseph (1) Tragedy of the Commons (1) tranche (1) Trichet Jean-Claude (1) Triton (1) Troikka (1) Troyan Carlo (1) Tsakalotos Euklides (1) Tsipras Alexis (1) tsunami (2) Tunisia (1) Tuomioja Erkki (6) tuottavuus (1) Turhapuro Uuno (1) Turhuuksien rovio (1) Turkka Jouko (2) Turkki Teppo (1) Turun kauppakorkeakoulu (1) Turun NMKY (1) Turun Sanomat (1) Turunen Taisto (2) Tutu Desmond (1) TVO (1) tyhmyys (1) työttömyys (3) tähtisadetikku (1) Uimonen Risto (3) Ukkola Tuulikki (1) Ukraina (1) ulkoisvaikutus (1) Urho Ulla-Marja (1) Urpilainen Jutta (8) Uschanov Tommi (1) Utöya (1) uusi vuosi (1) Uusipaavalniemi Markku (1) uusiutuva energia (1) uusliberalismi (1) vaalirahoitus (2) Vakaus- ja kasvusopimus (1) Val(t)io (1) Valio (1) Valkoinen tiikeri (1) Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (1) valtiontalous (1) valtionvelka (5) valtiovarainministeriö (4) van Duyn Aline (1) Vanhanen Matti (13) Vapaavuori Jan (1) varallisuusvero (1) Varma (1) Vartiainen Juhana (4) Vartiosaari (1) Vasemmistoliitto (1) vasemmistonuoret (1) Vasikkasaari (1) velka (1) velkaantuminen (1) velkapopulismi (1) Venäjä (1) veronkierto (3) veroparatiisi (3) veropohja (2) Verotus (1) verovähennys (1) Viheriälaakso J.V. (1) vihreät (3) Viinanen Iiro (5) Vilkuna Pekka (1) Vimärirotta (1) Virén Lasse (1) Virkkunen Henna (1) Virkkunen Janne (1) Virolainen Johannes (2) Virolainen Kyllikki (1) Virtanen Pertti (1) Vistbacka Raimo (1) vivutus (1) VM (1) von Plötz Hans (1) voodoo (1) Välijärvi Jouni (1) Väyrynen Paavo (2) Väätäinen Juha (1) Wahlroos Björn (13) Walhbeck Ville (2) Wall Street (1) Wallin Stefan (2) Ware Marilyn (1) Wettenhovi-Aspa Sigurd (1) Whately Richard (1) Wibble Anne (2) Wikileaks (1) Wikipedia (1) Williamson David (1) WinCapita (2) Wolfe Tom (1) WSOY (1) Yale (1) Ydinvoima (4) Yhdysvallat (1) Yhdysvaltain lähetystö (2) yhteisvastuu (2) yhteisövero (1) Ykkösaamu (1) Yle (1) yleinen asevelvollisuus (1) yleislakko (1) Yleisradio (3) yliopisto (1) Ylioppilaslehti (3) Ylönen Matti (1) ympäristöministeriö (1) Yrjö-Koskinen (1) YYA (1) Zizek Slavoj (1) Zyskowicz Ben (3) Älä ruoki lamaa (1) ärräpussi (1) Äänekosken Huima (1) Äänekoski (2) Äärimmäistyvyys (1)