perjantai 1. kesäkuuta 2012

Metsästäjän painajainen

Jossakin muussa maassa pääministeri ilmoittaisi, että Hyvinkään tragedian jälkeen hän symbolisesti luopuu metsästysharrastuksestaan. Jossakin muussa maassa.

Loppukaneetti A-studion kolumnissani (28.5.) herätti hämmennystä ja närkästystä. Vaikka äänekkäimmin mesoi useampikin ammattimainen mielensäpahoittaja, olen silti mielestäni velkaa vastauksen kahteen vakavaan kysymykseen.
Miksi metsästäjiä syyllistetään Hyvinkään joukkomurhasta? Miten metsästys edes liittyy tapaukseen?
Ensimmäiseen kysymykseen vastaus on: ei syyllistetä. Päin vastoin, kuten kohta toivottavasti todistan.
Toiseen kysymykseen on vastattava: ikävä kyllä, ratkaisevasti. Murha tehtiin laillisille metsästysaseilla, joita säilytettiin periaatteessa asianmukaisesti, lukitussa tilassa.
On inhimillistä, ja nykyisissä oloissa ymmärrettävää, että perheenjäsenellä oli pääsy lukittuun säilytystilaan. Voin vain kuvitella vanhempien tuskaa. Ja heidän takiaan toivoin, ja toivon, että teon tapa ei voi toistua.
Ajatusleikki koskee poliittista johtajuutta, tai pikemmin sen puutetta.
Kun vertaa Suomen pääministerin suhtautumista Hyvinkään tragediaan ja Norjan pääministerin roolia Utöyan joukkomurhien jälkeen, Jyrki Katainen vaikuttaa Jens Stoltenbergiin nähden tunnekylmältä, empatiaan kyvyttömältä.
Sama taitaa vaivata koko kansakuntaa.
Muistokynttilät lähellä ampumapaikkaa. Kuva: Yle
Hyvinkäällä toteutui metsästäjän painajainen. Haluaisitko sinä, että teini-ikäinen lapsesi ottaa humalassa haltuun aseesi ja tappaa sillä muita - tai itsensä?
Henkirikoksista joka viides tehdään ampuma-aseella, ja niistä puolet luvallisella, siis kymmenkunta vuodessa. Myös itsemurhista aseilla tehdään noin viidennes, noin 200, mutta niistä kaksi kolmasosaa metsästysaseella.
Moni pitää lukuja pieninä ja esittää parempia keinoja veritekojen estämiseen. Jokainen keino, jolla murhia ja itsemurhia vähennetään, on kuitenkin tärkeä. Ja Hyvinkään tapauksesta selkein opetus on, että aseiden säilytyksen normeja on nostettava.
Olennaista ei nyt ole, että Hyvinkään murhaaja tappoi muita, eikä itseään. Luvallinen ase oli luvattomissa käsissä. Eikä asiaa muuttaisi sekään, että murhaajalla olisi ollut aseeseen lupa: aseet pitää säilyttää niin, että niitä on vaikea ottaa käyttöön hetken mielijohteesta, varsinkaan humalassa.
Ampumalla tehdyt itsemurhat ovat Suomessa huomattavasti yleisempiä kuin muissa Pohjoismaissa; ero Ruotsiin on 2,5-kertainen. Nuorten miesten itsemurhakuolleisuus on lähes kaksinkertainen verrattuna Ruotsiin ja Norjaan, ja laillinen metsästysase on yleinen väline.
Norjassa tilanne oli Suomeakin pahempi vielä vuonna 1999, mutta aseiden säilytystä ja saatavuutta kiristäneet lainmuutokset ovat vähentäneet miesten ampumalla tehtyjä itsemurhia kymmenessä vuodessa 57 prosenttia.
Siis alle puoleen.
Vastakkain on siis kaksi etua. Toisaalta aseiden omistajat eivät haluaisi lisää vaivaa, byrokratiaa ja kustannuksia. Toisaalta – jos Norjan saavutus toistuisi Suomessa edes osittain – aseiden tarkempi säilytys säästäisi vuosikymmenen mittaan satoja ihmishenkiä.
Näistä kahdesta täytyy valita.

Tunnen metsästäjiä, ja he kaikki huolehtivat tarkasti aseidensa säilytyksestä. He eivät halua eivätkä voi kantaa vastuuta vaarasta, jonka välinpitämättömyys voisi aiheuttaa. Heitä suututtaa se pieni vähemmistö, joka suhtautuu huolettomasti siihen, missä ja keiden käsissä tappovälineet ovat.
Vastuulliset metsästäjät hyötyisivät säilytysmääräysten tiukentumisesta. Metsästys hyötyisi siitä, jos aseiden vääriin käsiin joutumisessa olisi nollatoleranssi.
Mutta onko Jyrki Katainen vastuullinen metsästäjä?

Jens Stoltenbergin oli helppo eläytyä Utöyan uhreihin – olihan hän itse viettänyt nuoruuden kesiään demarien saarileirillä, ja jotkut uhrien vanhemmat olivat henkilökohtaisia ystäviä. Isku kohdistui myös yhteiskuntaan, jolloin pääministerin on kyettävä vastaamaan lujalla, tinkimättömällä johtajuudella.
Hyvinkään tapahtumia ei ole helppo verrata Utöyan terroritekoon. Mutta tragedia järkytti Suomea ja palautti mieliin joukkomurhien pitkän sarjan, joka herättää turvattomuutta ja epävarmuutta.
Pääministeri Jyrki Kataisella oli toista vuorokautta aikaa valmistautua Pääministerin haastattelutunnille sunnuntaina 27.5. Mikä oli hänen viestinsä suomalaisille?
Katainen on pitänyt mielellään esillä metsästysharrastustaan, se liittyy hänen imagoonsa.
Voisi kuvitella, että hän olisi eläytynyt murhaajan vanhempien epätoivoon.
Voisi kuvitella, että hän olisi surrut, miten epämääräisiä aseiden säilytyssäännöt ovat, miten riittämättömästi turvallisuus kodeissa varmistetaan.
Voisi kuvitella, että hän olisi kokenut aselainsäädännön epäonnistuneen Hyvinkäällä. Että hän olisi jopa kokenut henkilökohtaista vastuuta – ei teosta, mutta teon tavasta, miten se oli mahdollinen.
Voisiko kuvitella, että seuraavan kerran, kun hänellä on kivääri kädessä, mieleen nousisi kuva 18-vuotiaasta humalaisesta pojasta, joka hakee hetken mielenkuohussa kodin kaapista välineet useiden nuorten elämän tuhoamiseen?
Ei, sitä ei voi kuvitella.

Sillä mitä Katainen sanoi Pääministerin haastattelutunnilla?
Hän ei sanonut, että metsästäjänä hän kokee tuskan henkilökohtaisesti. Ja että hän, metsästäjänä, tekee kaikkensa, että tekotapa ei voi toistua.
Ja että hän tekee sen turvallisemman Suomen vuoksi. Ja myös metsästämisen vuoksi; jotta metsästäminen voi säilyä ja säilyttää arvostuksensa – ei vain herrakerhojen hupaisana harrasteena, vaan kymmenien tuhansien maaseudun asujien välttämättömänä elinkeinona.
Sen sijaan hän sanoi päinvastaista.
Hän sanoi, ettei hän tiedä, mitä muutoksia tarvitaan aseiden säilytystä koskeviin määräyksiin.
”Meillä on kohtuullisen selkeät ohjeet siitä, että aseiden pitää olla lukittuina, eikä niitä pysty kovin helposti saamaan käyttöön kuin se, jolla lupa aseisiin on.”
Hyvinkään tragedia todistaa, että ”kohtuullisen selkeä” ei riitä. ”Ei kovin helposti” täytyy olla ”ei mitenkään”.
Ei armeijassakaan riitä se, että alokkailla on ”kohtuullisen selkeä” käsitys aseiden oikeasta käytöstä. Ei armeijassakaan riitä se, että tappovälineet eivät ”kovin helposti” joudu tietymättömiin.
Sen sijaan pääministeri ilmaisi selvästi, että edes Hyvinkään tapahtumien jälkeen yhteiskunta ei suhtaudu aseiden väärään käyttöön nollatoleranssilla.
Kataisen vähättelyä vastaan puhuu sekin, että sisäministeriö on jo aiemmin ryhtynyt toimiin aseiden säilyttämisen sääntöjen tiukentamiseksi. Tulee jopa vaikutelma, että pääministerin mielestä nämä toimet ”kohtuullisen selkeiden ohjeiden” muuttamiseksi ovat tarpeettomia – tapahtuneen jälkeenkin.
Suomen nuorta pääministeriä ei jaksa liikuttaa se, kuinka Hyvinkään murhattujen henki olisi voinut säästyä, ja kuinka pelastettaisiin vuosikymmenen varrella satojen muidenkin henki.
Jyrki Katainen on oman valintansa tehnyt.
Siksi sanoin, mitä sanoin, ja sanon yhä.

14 kommenttia:

  1. Kiitos! Miten näin loppuunkalutusta asiasta löyti vielä tärkeä näkökulma. Kysymys ei ole metsästäjien leimaamisesta sittenkään vaan paljon vakavammasta. Toivottavasti vastuullisia metsästäjiäkin tulee esille!

    VastaaPoista
  2. Juuri niin, selkärangattomuutta. Norsunluutornista kommentointia, Katais-liirum laarumia, todellisuuden tajun puutetta, ja haluttomuutta olla yhtä kansansa kanssa.

    VastaaPoista
  3. Japanissa ampuma-aseilla tehtävät murhat ovat lähes nollissa. Varsinkin joukkomurhan toteuttaminen on hyvin vaikeaa ilman kunnon pyssyjä.

    VastaaPoista
  4. Ei ole hyvä jos tästä yhteiskunnasta tehdään holhousyhteiskunta, missä karsitaan kaikki vaarallinen pois. Miksi et kanna huolta rattijuopoista, joidenka vuoksi kuolee Suomessa joka vuosi lähes 100 ihmistä(ellei enemmän). Otetaakoon siis autotkin kaikilta pois , tai sitten kielletään alkoholin nauttiminen, mikä olisi myös voinut estää Hyvinkään tapahtuman. Liikentessä kuolee ihmisä muutenkin luvattoman paljon ja varsinkin nuorten liikennekulttuuri on erittäin vastuuntunnotonta ja huonoa.Ei ole montaa tapausta jossa metsästäjä olisi ampunut muita kuin itsensä, paitti Pasanen(kahdeksan surmanluotia). Mtesästäjien syyllistäminen on tarpeetonta hurskastelua, Timo!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et voi kumota ongelman esillepanoa sillä, että on muitakin ongelmia, mistä pitäisi puhua. Nyt on kyse aseiden rajoittamisesta, jonka rinnastat autoihin?

      Poista
  5. Logiikka tässä on kamlaa. Täsmälleen samaa kuin jos muita autoilijoita syyllistettäisiin siitä, että yksi rattijuoppoilee joltain hengen pois.

    VastaaPoista
  6. Kirjoitetaan nyt tännekin, vaikka menee asian vierestä, että mielipuolen olisi paljon vaikeampi päästä ampumaan, jos ammuksia ja aseita säilytettäisiin eri paikoissa. Jaettaisiin säilytysvastuu vaikka naapurusten kesken. Jos kävisi ilmi, että jollakulla olisi ase ja ammuksia samassa paikassa, rangaistus olisi ankara, vaikka vankeutta.

    VastaaPoista
  7. Analogiani voi ontua, mutta mitä jos asekaapin avain olisi ollut visussa jemmassa mutta autonavaimet eteisen lipastossa?

    Mitä jos nuorukainen olisi päättänyt lähteä autolla takaisin kylille jakamaan oikeutta?

    Pitäisikö pääministerin silloin irtisanoutua yksityisautoilusta?

    Tämänkin populistisen huutelun kirjoittamiseen nähty vaiva olisi voitu laittaa todellisten syiden kuten nuorten miesten mielenterveysongelmien ja syrjäytyneisyyden selvittämiseen.

    VastaaPoista
  8. Terveisiä Oslosta.

    Timo on oikeassa Norjan ja Suomen pääministereiden empatiatasojen suhteen, ja oikeassa myös kansakuntien tunnetasoja verratessaan. Olen kuullut muutamia Jens Stoltenbergin puheita alkukielellä Utöyan joukkomurhan välittömän kansakunnan jälkihoidon aikana, ja miettinyt, kuka Suomessa pystyisi samaan ja tullut lopputulokseen, ei kukaan, ei ainakaan tällä hetkellä.

    Suomessa vastaavaan joukkomurhaan syyllistynyt olisi todennäköisesti jo poissa päiviltä maakunnista liikkelle lähteneen sissijoukkueen toimesta. Suomessa ihaillaankin sotaa ja sodassa käytettäviä välineitä, suorastaan mielenvikaisuudesta ja paremman tekemisen puutteesta kertovalla tavalla.

    Suomen hallituksen osanotto on vähintä mahdollista, vain surua entisestään syventävää ja tunneköyhää. Ensimmäisenä olivat taas liikkeellä valtiollisen väkivaltamonopolin edustajat sisäasiainministeriöstä ja poliisin korkeimmasta johdosta, ja hekin omiensa hienoa suoritusta kiittäen. Ja, tietenkin Yleisradio osaa jo totuttuun tapaan kertoa kuinka kriisiapua on saatavilla.

    Koko Suomi on kriisiavun tarpeessa, jos monta ja säännöllisesti toistuvaa, suurta joukkoa uhkaavaa, useita tappavaa ja haavoittavaa tapahtumaa käsitellään maan ylimmässä johdossa vain harmillisina yksittäistapauksina, jotka ehkä, joskus myöhemmin, ovat nopeuttamassa jotain pientä tekstiviilausta jonkin vanhan lain uudistuksessa.

    Hyvät suomalaiset, teillä on ongelma ja teillä on ongelmana vähätellä ongelmianne. Pelkäätte toisianne, pelkäätte naapureitanne, pelkäätte kaikkea uutta ja vierasta.
    Maailma on pieni ja samalla mahdollisuuksia täynnä. Nauttikaa maailmasta ja rakastakaa toisianne ja toisia.

    VastaaPoista
  9. Pääministeri Stoltenberg muuten sanoi Utöyan jälkeen: "Emme tarvitse uusia kieltoja elämäämme, koska muuten hän voisi katsoa voittaneensa jotain". Ja Norjassa pyssyjen omistustiheys on paljon suurempi kuin Suomessa.
    Niin, ja mielestäni Timon kirjoitus on nyt hyvä ja osuva: miksi nollatoleranssia ei voisi vaatia?

    VastaaPoista
  10. ei herran jumala.. mikä teitä ihmisiä vaivaa.. niin tai miksi te ihmiset vaivaatte tätä yhteiskuntaa? spekuloitte kenenkä olisi pitänyt ottaa kantaa miten ja millä ilmeellä .. Kiitos Timo ja Timon ajatusten kannattajat! Saitte minut syttymään! Em. "mielipiteet" kertovat hyvin tämän yhteiskunnan ajattelun tasosta.. Timon kirjoitus on kyllä osuva.. se edustaa moraalittoman lässytys yhteiskunnan hienointa lässytystä jolla jälkiviisastellaan tapahtuneilla asioilla asiantuntija-itämaantietäjä roolissa.. miten teillä riittää energia tälläiseen lässytykseen norjan ja suomen pääministerien toiminnasta.. itken.. Em lukeminen oli viimeinen niitti (on siellä näköjään maalaisjärjen omaavia yksilöitäkin seassa)! Alan kirjoittamaan blogia timoharakkaisuudesta, lähden mukaan politiikkaan, ennenkuin lässyttelijäjeesustelijat tuhoavat tämän maan. En usko saavan paljoa aikaiseksi, mutta pistän kuitenkin kampoihin.. Arvon lukijat, Timon Harakan kaltaisten lässyttäjien takia suomalainen yhteiskunta on mitä se on ja minkä takia se sairastaa.. asioita käsitellään pintapuolisesti omia pikku käsityksiä ja mielipiteitä pyöritellen puuttumatta tai miettimättä MAALAISJÄRJELLÄ missä varsinainen ongelma on.. Voi kun pääsisin halaamaan sinua Timo, oikein kunnolla rutistamaan..

    VastaaPoista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Metsästysharrastus periytyy Suomessa isältä pojalta. Koska isäni ei ole harrastanut metsästystä, en ole päässyt mukaan siihen jaloon harrastukseen. Muistan syksyt lukioaikana maaseudun ympäröimässä pienessä kotikaupungissani Oulun läänin eteläosassa. Kun sorsastuskausi alkoi, kävi kato poikien keskuudessa. Kun opettaja astui luokkaan ja totesi osan pojista kadonneen, hän vain totesi: "Jaaha, se on sorsastuskausi alkanut." Olin kateellinen näille pojille. Olen edelleen kateellinen.

    VastaaPoista
  13. TIMO HARAKKA.....OLET USKOMATTOMAN LAPSELLINEN NAIVI ID!00TTI....ITKET AMPUMAASEISTA...KUN TÄÄLLÄ RATTIJUOPOT(AUTOILLA) TAPPAVAT HELVETILLISESTI ENEMMÄN IHMISIÄ TÄSSÄ TUNKIOSSA(TUNKIO..KOSKA ID!00TIT KUIN SINÄ OLETTE TUHOAMASSA TÄMÄN MAAN)....KUULE HARAKKA (OSUVA NIMI)...SINULLA EI OLE PASKAAKAAN USKOTTAVUUTTA MISSÄÄN ASIASSA ENNENKUIN

    A: LOPETAT TYÖT YLELLÄ...MIKS?....KOSKA YLE ON TODELLA EPÄREHELLINEN "UUTISOIJA"...VALEHTELEE JATKUVASTI..VÄÄRISTELEE..JATKUVASTI...JÄTTÄÄ "TÄRKEIMMÄT" ASIAT KERTOMATTA....JA KAIKKEIN SIKAMAISIMALLA TAVALLA..NÄISSÄ EMU/EVVR/EVM ASIOISSA...JA KAIKKI SE...KANSALAISTEN RAHOILLA.. TEILLÄ VALEHTELEVILLA PA$KAPÄILLÄ EI OLE TODISTETUSTI REHELLISTÄ SIELUA..!!!!

    B: VAADIT POIS KAIKILTA RATTIJUOPOILTA OIKEUS AJOKORTTIIN JA AUTOON.......IKUISESTI...!!!!

    C: VAADIT KAIKILTA MUILTA AUTONOMISTAJILTA
    (TAPPOVÄLINEENOMISTAJILTA) ETTÄ NIITTEN AUTONAVAIMET ON SÄILYTETTÄVÄ LUKITUSSA KAAPISSA...JA ETTÄ KAAPIN AVAAMISEEN VAADITAAN KAHDEN HENKILÖN ERI AVAIMET....JA JOS TÄMÄN JÄLKEEN JOMPIKUMPI HENKILÖISTÄ TAPPAA JONKUN AUTOLLA JUOVUKSISSA....NIIN TOINEN HENKILÖ JOUTUU MYÖS VASTUUSEEN RIKOKSESTA !!!!!

    TIMO HARAKIRI....JOS ET TÄMMÖISTÄ ALA VAATIA JA NOSTAMAAN JULKISUUDEN VALOKEILAAN..(HUOM..EI YLEN VALEHTELEVANA VALETOIMITTAJANA)

    ....NIIN PIDÄ SUUS KIINNI...!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista

Jatka keskustelua!

Tunnisteet

10 kirjaa rahasta (3) 1989 (1) 1990-luvun lama (1) 2009 (1) 2010 (1) 70-luvun tv-sarjat (1) A-Studio (1) Aalto-Setälä Pauli (1) Aamulehti (3) ABS (2) Adiga Aravind (2) Aho Esko (8) Ahtisaari Martti (1) Airisto Lenita (2) Ajankohtainen kakkonen (1) Ajankohtaisen kakkosen homoilta (2) Akerlof George A. (1) Aktia (1) Al Qaida (1) Ala-Nissilä Olavi (1) alaluokan synty (1) Alanko-Kahiluoto Outi (1) Aleksanteri II (1) alijäämä (1) Alkio Mikko (1) Allen Woody (1) Allianssi (1) Alma (1) Ambea (1) Amma Äiti (1) ampuma-aselaki (1) ANC (1) Ankersmit Frank (1) Ankka Aku (3) Antonova Irina (1) Apple (1) Apunen Matti (4) arabikevät (1) Areva (1) Arhinmäki Paavo (1) Arla (1) Arola Heikki (1) Arvonen Jori (1) arvonlisävero (1) arvopaperistaminen (1) aseiden säilytys (1) Asser et Turnbull (1) asset-secured bond (1) Asuntolaina (1) Atlantic Monthly (1) Atria (1) Atta Muhammed (1) Attendo (1) Augustus International (1) austerity (4) Baby Friendly Hospital (1) Backman Jouni (1) Balzac Honoré de (2) Bank of America (1) Barnier Michel (1) Barroso José Manuel (1) BC Nokia (1) Becker Gary (2) Berliinin muurin murtuminen (1) Berliln Isaiah (1) Berlusconi Silvio (1) Bernadotte Estelle (1) Bernanke Ben (1) Berner Anne (1) Bharat Krishna (1) biodiesel (2) Bitterlich Joachim (1) Blanchard Olivier (2) Bono (2) Borg Anders (1) Bratislava (1) Breivik Anders Behring (2) Brown Gordon (2) Brown James (1) Bryssel (1) Buddenbrookit (1) bullshit (1) Bunga Bunga (1) Burlesconi Silvio (1) Bush George W. (1) Cameron David (1) Carema (1) Cassidy John (1) Christensen Lars (1) Churchill Winston (2) Chydenius Anders (1) Chydenius Antti (1) Citigroup (1) Claes Willy (1) Clinton Bill (1) Coca Colan lisäaineet (1) Crybabies (1) Darling Alistair (1) Darwin Charles (2) Davos (1) De Grauwe Paul (2) deflaatio (2) Defoe Daniel (1) DeLillo Don (1) DeLong Brad (1) Delors Jacques (1) demokratia (1) Demos (1) Diktonius Elmer (1) Dinkespiel Ulf (2) doping (1) Dostojevski Fjodor (1) downshifting (1) Draghi Mario (2) ECB (1) EDP (1) eduskunta (5) eduskuntavaalit (2) Egypti (1) Einstein A-Go-Go (1) Einstein Albert (1) EK (2) Ekenäs BB (1) EKP (7) Elinkeinoelämän keskusliitto (2) Elinkeinoelämän valtuuskunta (1) Elonen Piia (1) elvytys (2) eläkeikä (2) eläkeiän yläraja (1) eläkeuudistus (2) Emu (5) ennusteet (1) EPP (1) Erhard Ludvig (1) Erkko Aatos (2) Ersboll Niels (1) ERVV (2) ESM (1) Espanja (3) Etelä-Afrikka (1) Etla (2) EU (8) EU-jäsenyys (1) EU-jäsenyysneuvottelut (2) EU-komissio (12) EU-maatalouspolitiikka (1) EU-vaalit (1) Euraasian liitto (1) euroalue (3) eurobondit (2) eurokriisi (16) Euroopan investointipankki (2) Euroopan keskuspankki (7) Euroopan parlamentti (3) Eurooppa (1) Eurostat (1) Eurovaalit 2014 (1) EVA (1) EVL (1) EVM (1) Facebook (1) Fadayel Eveline (1) Fallows James (1) Fama Eugene (1) Fassbinder R.W. (1) Fennovoima (2) Financial Times (2) Finanssialan keskusliitto (1) finanssijärjestelmä (2) finanssikriisi (8) Fortum (2) Forum 24 (1) Forum24 (1) Foucault Michel (1) Friedman Milton (5) Fukushima (1) fundamentalismi (1) Gad Marius (1) Galbraith J.K. (1) Galilei Galileo (1) globalisaatio (1) gogo (1) Gogol Nikolai (1) Goldman Sachs (3) Google (1) Graeber David (1) Graham Phil (1) Grahn-Laasonen Sanni (1) Great depression (1) Greenspan Alan (3) Haanpää Pentti (1) Haaparanta Pertti (2) Haavikko Paavo (1) Haavisto (1) Haavisto Heikki (4) Haavisto Pekka (3) Habermas Jürgen (1) Haikala Eino (1) Haiti (1) Hakkarainen Teuvo (3) Hakola Juha (1) Halla-aho Jussi (3) hallintarekisteri (1) hallintarekisteri  Harmaa talous (1) hallitus (1) halloween (1) Halme Tony (3) Halonen Tarja (8) Hamlet (1) Hanhi Hannu (2) Hardin Garrett (1) Harju Ilkka (1) Harle VIlho (2) Hautala Heidi (4) Hayek Friedrich (1) Hazard Kaarina (2) Heinäluoma Eero (6) Heiskala Risto (2) Hellman Heikki (1) helluntaiseurakunta (1) Helsingin Sanomat (3) Helsingin Kaupunginkirjasto (1) Helsingin Sanomat (13) Helsinki Seagulls (1) henkirikokset (1) Henkirikostilasto (1) Herlin Antti (1) Herlin Ilkka (1) Herlin Niklas (1) Herlin Pekka (1) Hernesaari (1) Herodotos (1) Hietanen Risto (1) hiihto (1) Hiihtoliitto (1) Hiilamo Heikki (1) Himanen Pekka (4) Hirschman Albert O. (1) Hirvonen Markku (1) Hitler Adolf (1) HK Scan (1) Holappa Lauri (1) Holland Heidi (1) Hollande François (1) Holmberg Kalle (1) Holmström Bengt (1) Holvas Jakke (1) Honka Matti (1) Honkapohja Seppo (1) HS raati (1) Hu Jintao (1) Hufvudstadsbladet (2) HUS (1) Hyvinkää (2) HYY (1) Häkämies Jyri (3) Hämäläinen Unto (1) Härmälä Esa (2) Ihalainen Lauri (1) IK Kapital (1) ikärasismi (1) Ilaskivi Raimo (1) ilmastonmuutos (3) Image (1) IMF (8) Indignados (1) Indonesia (1) investointipankit (1) iPad (1) Irlanti (4) ironia (1) irtokarkki (1) ISMA (1) Italia (2) Itsemurhat (2) itsenäisyyspäivä (1) Itä-Häme (4) Itä-Suomen yliopisto (1) Jaakonsaari Liisa (1) Jackson Hole (1) Jackson Michael (1) Janne Kuutio (1) Japani (1) Jeskanen-Sundström Heli (1) Ji Yuemei (1) Joenpelto Eeva (1) johdannaiset (1) Jokela (1) Joku Anneli (1) Jotuni Maria (1) joulu (1) Joulupukki (2) JSN (1) julkinen sektori (1) Julkisen Sanan Neuvostoliitto (2) Jumala (1) Juncker Jean-Claude (3) Jungner Mikael (3) Jusula Jukka (1) Jyväskylän yliopisto (1) Järvi Antti (1) Jätevesiasetus (1) jääkiekko (1) Jäätteenmäki Anneli (1) K-kauppa (1) Kaarenoja Vappu (1) Kahneman Daniel (1) Kailajärvi Hannu (1) Kakkonen Kyösti (2) kalapuikot (1) Kaleva (1) Kalli Timo (2) Kallis Bjarne (2) Kalpala Asmo (1) Kaltiokumpu Oiva (1) Kambodzha (1) Kanaria (1) Kanerva Ilkka (4) Kangas Olli (1) Kangasharju Aki (1) kansalaisuus (1) kansallispuistot (1) kapitalisaatiosopimus (1) kapitalismi (3) Karhinen Reijo (1) Karjalainen Ahti (1) Kaskeala Juhani Tuomioja Erkki (1) Katainen Jyrki (21) Kauhajoki (1) Kauppakorkeakoulu (2) Keaton Buster (1) Kehittyvien Maakuntien Suomi (3) kehitysapu (2) Keinoelämän keskusliitto (1) Kekkonen Urho (3) Kela (2) kello (1) kerjääminen (1) Keskuskauppakamari (2) keskuspankki (1) keskusrikospoliisi (1) keskusta (2) keskustanuoret (1) Keskustapuolue (6) kestävyysvaje (1) Keynes J.M. (3) Kianto Ilmari (1) Kiasma (1) Kiljunen Kimmo (1) kilpailukyky (1) Kimanen Seppo (1) King Mervyn (1) Kinkel Klaus (2) kirjasto (1) Kirkko (1) kirkosta eroaminen (2) Kiviniemi Mari (6) Klimenko Viktor (1) Klondyke (1) Kobe (1) Kohl Helmut (2) Koijärvi (1) Koivisto Mauno (2) Kokkola (1) kokonaiskysyntä (1) kokoomuksen nuorten liitto (1) Kokoomus (11) Koljatti (1) kolmikanta (1) Kone (1) Kontio Kari (2) Korhonen Jarmo (1) koripallo (1) korkeakoulut (1) Korkman Sixten (4) Korpi Rauno (1) Kortelainen Anna (2) Kosken Kanava (2) Kouri Pentti (1) Kreikka (13) Kreml (1) Krim (1) Krugman Paul (3) Kuhn Thomas (1) Kullberg Rolf (1) kulta (1) Kuntien eläkevakuutus (1) Kuvaja Sari (1) Kylliäinen Antti (1) käsitehistoria (1) käsittämättömät lyhenteet (1) Laakkonen Yrjö (1) lama (2) Lama Dalai (1) Lamassoure Alain (1) Lapin Kansa (6) lapsilisät (1) Latvia (1) Lehman Brothers (4) Lehman sisters (1) lehmä (1) Lehtinen Lasse (1) Lehtomäki Paula (1) Leigh Daniel (1) leikkaukset (1) leikkaus (1) Lepakko (1) leppoistaminen (1) leverage (1) LFA (1) liberalismi (1) Liikanen Erkki (12) Lillehammerin olympialaiset (1) Lillqvist Katariina (1) Linden Suvi (1) Linna Väinö (1) Lintilä Mika (1) Lipponen Paavo (5) London School of Economics (2) Long Term Capital Management (1) Louekoski Matti (1) Lucas Robert (1) lukeminen (1) Lukuviikko (1) Luoton loppu (1) luottoluokittajat (1) Luxemburg (1) Lähde Jussi (1) Länsi-Uusimaa (1) Maahanmuutto (3) maailmanmestaruus (1) maanjäristys (1) Maaseudun tulevaisuus (1) maatalouspolitiikka (1) Madoff Bernie (2) Mallander J.O. (1) Malthus Joseph (1) Mandela Nelson (2) Mann Thomas (2) Mannerheim (1) markkinat (2) markkinayhteiskunta (3) Martta (1) Martti (1) Marx Karl (1) Maskun kalustetalo (1) Mbeki Thabo (1) MedOne (1) Mehiläinen (1) Mendel Grigori (1) Meri Veijo (1) Merkel Angela (2) Mermaid (1) Merrill Lynch (1) Metalliliitto (2) metsästys (1) Miami Heat (1) Mickelsson Max (1) Mikkkeli (1) minimipalkkas (1) Minna Ruckenstein (1) Minsky Hyman (1) Mitro Isä (1) Mokka Roope (1) Monti Mario (1) moral hazard (1) Mosambik (1) MTK (1) Mubarak Hosni (1) Mussolini Benito (1) Müller Heiner (1) Myllylä Mika (1) Münchau Wolfgang (1) Münchhausen paroni (1) Myyrmanni (1) Mäkinen Kari (1) Männistö Lasse (1) Naxos (1) Neste OIl (2) Neuvonen Aleksi (1) Neuvostoliitto (3) New Yorker (3) Newsweek (1) Niinistö Sauli (5) Niniistö Sauli (1) Njassa (1) Noitaympyrä (1) Nokelainen Petteri (1) Nokia (3) Norberg Johan (1) Nordea (7) normitalkoot (1) Nova (1) Nowotny Ewald (1) Nummisuutarit (1) nuorisotyöttömyys (1) Nuorkansallinen vapaussäätiö (1) Nykyri Ilona (1) näkymätön käsi (1) Näkymätön Mies (1) Obama Barack (1) Occupy Wall Street (1) Oddson David (1) OECD (1) Oikeusministeriö (1) oikeustoimikelpoisuus (1) Oinonen Pentti (1) Okko Paavo (1) OKM (1) Olkiluoto 3 (1) Onninen Suvi (2) OP-Pohjola (1) Oreck Bruce (1) Orivesi (1) Otava (1) Outokumpu (1) Paasikivi Juho Kusti (1) pakolaisuus (1) Palme Olof (1) palmuöljy (2) Palonen Kari (1) Pangalos Theodoros (1) pankkivero (1) Papandreou George (2) parlamentarismi (1) parlement (1) Pasanen Tauno (1) Patomäki Heikki (1) Paul Krugman (1) Paulson Hank (1) Pekka (1) Pekkala Ahti (1) Pekkarinen Jukka (3) Pekkarinen Mauri (3) Pelle Miljoona (1) Peltomäki Jukka (1) Pentikäinen Mikael (1) Penttilä Risto E.J. (1) Perheyritysten liitto (1) perintövero (1) Persson Göran (1) Pertti Haaparanta (1) peruskoulu (2) Perussuomalaiset (10) perustulo (1) perustuslaki (1) Pesonen Janne (1) Peston Robert (1) Pietikäinen Sirpa (1) Pietinen Kimmo (1) Piga Gustavo (1) Pihlström Antti (1) piispat (1) Pikkarainen Pentti (1) Pinochet Augusto (1) Plötz Alfred (1) Polanyi Karl (5) poliisi (1) politiikka (1) politrukki (1) Pori (1) Portugali (3) presidentinvaalit 2012 (1) presidentti (2) Prodi Romano (1) protesti (1) provokaatio (1) Puerto de la Cruz (1) Pula-aika (1) Pulliainen Erkki (1) Puntarpää (1) Putin Vladimir (3) Putkonen Matti (3) Puu Anna (1) Puustjärvi Anna (1) pyramidi (2) Pyykkö Mirja (1) Pyörälä Mika (1) Päihdet-Häme (1) pääministeri (2) pääomavero (1) pörssi (2) QE (4) Radio City (1) Radio Suomi (1) Raeste Juha-Pekka (1) raha (2) rahaliitto (1) Rahan kulttuuri (1) rahapolitiikka (1) Rahkonen Keijo (1) rahoitus (2) rahoitusmarkkinavero (1) Rajan Raghuram (1) rakenneuudistus (1) rasaismi (1) Ratsia (1) Ratzel Friedrich (1) RBS (1) Reagan Ronald (1) Reding Viviane (1) Rehn Olli (14) Rehula Juha (2) Reinhardt Carmen (1) Relander Jukka (2) Retuperän WBK (1) Reunanen Esa (1) Riihilahti Aki (1) Rinne Antti (1) Rogoff Kenneth (1) Rojola Lea (1) Romania (1) Roos JP (3) Round Robin (1) Ruokonen Pertti (1) Ruotsi (1) rusinapulla (1) ruuan alv (1) Ruutu Tuomo (1) Rämö Aurora (1) Räsänen Jari (1) Räsänen Päivi (2) S-ryhmä (1) S&D (1) Saarikoski Pentti (1) Saarikoski Saska (2) Saarinen Esa (1) Saga (1) Sairaanhoitaja Sari (1) SAK (3) Saksa (1) Salama Hannu (1) Salmela-Järvinen Martta (1) Salo (1) Salo Petri (1) Salo Sinikka (1) Salolainen Pertti (2) Salon Seudun Sanomat (5) Salonen Ahti M. (1) Sampo (3) San Antonio Spurs (1) Sanoma Oy (2) Sarasvuo Jari (3) Sasi Kimmo (2) Satakunnan Kansa (5) Satuli Antti (2) Sauli Mikko (1) Sauri Pekka (1) Savon Sanomat (1) Schiller Karl (1) Scholes Myron Kuparinen Susanna (1) Schulz Martin (1) SDP (14) Sehr Schnell (1) seksi (1) seniokratia (1) Shakespeare William (1) Sichuan (1) sienestys (1) Simon John (1) Sinnemäki Anni (2) Siola Anna (1) Sipilä Juha (4) Smith Adam (2) SMP (1) Snellman J.V. (2) Soini Timo (18) Soininvaara Osmo (1) Solidium (1) SONK (1) Soros George (2) Sovala Markus (1) Spotify (1) SSS (1) Standard's & Poor (1) Stanley O´Neal (1) Stern Nicholas (1) Stiglitz Joseph (1) STM (1) Stoltenberg Jens (2) Stoppard Tom (1) strategia (1) strutsi (1) Stubb Alexander (11) Sukari Toivo (2) Sulkunen Sari (1) Summers Lawrence (2) Sundbäck Veli (3) Suomen Kirjastoseura (1) Suomen Kuvalehti (1) Suomen Kuvalehti Saarikoski Saska (1) Suomen pankki (7) Suomen RH-yhtiöt (1) Suomen Tietotoimisto (1) Suomen Yrittäjät (1) Suomenlinna (1) Suomi (2) Suomi-Soffa (1) Superman (1) Surowiecki James (1) surrealismi (1) Suupohjan Osuuspankki (1) Suuri kiristys (5) Suuri lama (1) suurtyöttömyys (1) Sveitsi (1) synnytysosasto (1) Syrjälä Hanna (1) syrjäytyminen (1) Sähkönkulutus (1) sääntely (1) säästäminen (1) Söderblom Erik (1) Söderman Jacob (1) Taalasmaa Seppo (1) taantuma (2) Taipaleenmäki Marika (1) Taleb Nassim Nicholas (1) talous (3) Talouselämä (6) talouskriisi (1) talouskuri (1) talouspolitiikka (1) taloustiede (1) Tammisaari (1) Tapiola (1) tasa-arvo (3) teknologia (1) TEM (1) Tenavat (1) Tennilä Esko-Juhani (1) Teresa Äiti (1) Tervo Jari (1) Tett Gillian (1) Teuva (1) Thaler Richard (1) Thatcher Margaret (2) The Economist (1) Tilastokeskus (2) Timo Kallinen (1) TINA (1) TLTRO (1) Toivanen-Koivisto Maarit (1) Torpan Pojat (1) Townsend Joseph (1) Tragedy of the Commons (1) tranche (1) Trichet Jean-Claude (1) Triton (1) Troikka (1) Troyan Carlo (1) Tsakalotos Euklides (1) Tsipras Alexis (1) tsunami (2) Tunisia (1) Tuomioja Erkki (6) tuottavuus (1) Turhapuro Uuno (1) Turhuuksien rovio (1) Turkka Jouko (2) Turkki Teppo (1) Turun kauppakorkeakoulu (1) Turun NMKY (1) Turun Sanomat (1) Turunen Taisto (2) Tutu Desmond (1) TVO (1) tyhmyys (1) työttömyys (3) tähtisadetikku (1) Uimonen Risto (3) Ukkola Tuulikki (1) Ukraina (1) ulkoisvaikutus (1) Urho Ulla-Marja (1) Urpilainen Jutta (8) Uschanov Tommi (1) Utöya (1) uusi vuosi (1) Uusipaavalniemi Markku (1) uusiutuva energia (1) uusliberalismi (1) vaalirahoitus (2) Vakaus- ja kasvusopimus (1) Val(t)io (1) Valio (1) Valkoinen tiikeri (1) Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (1) valtiontalous (1) valtionvelka (5) valtiovarainministeriö (4) van Duyn Aline (1) Vanhanen Matti (13) Vapaavuori Jan (1) varallisuusvero (1) Varma (1) Vartiainen Juhana (4) Vartiosaari (1) Vasemmistoliitto (1) vasemmistonuoret (1) Vasikkasaari (1) velka (1) velkaantuminen (1) velkapopulismi (1) Venäjä (1) veronkierto (3) veroparatiisi (3) veropohja (2) Verotus (1) verovähennys (1) Viheriälaakso J.V. (1) vihreät (3) Viinanen Iiro (5) Vilkuna Pekka (1) Vimärirotta (1) Virén Lasse (1) Virkkunen Henna (1) Virkkunen Janne (1) Virolainen Johannes (2) Virolainen Kyllikki (1) Virtanen Pertti (1) Vistbacka Raimo (1) vivutus (1) VM (1) von Plötz Hans (1) voodoo (1) Välijärvi Jouni (1) Väyrynen Paavo (2) Väätäinen Juha (1) Wahlroos Björn (13) Walhbeck Ville (2) Wall Street (1) Wallin Stefan (2) Ware Marilyn (1) Wettenhovi-Aspa Sigurd (1) Whately Richard (1) Wibble Anne (2) Wikileaks (1) Wikipedia (1) Williamson David (1) WinCapita (2) Wolfe Tom (1) WSOY (1) Yale (1) Ydinvoima (4) Yhdysvallat (1) Yhdysvaltain lähetystö (2) yhteisvastuu (2) yhteisövero (1) Ykkösaamu (1) Yle (1) yleinen asevelvollisuus (1) yleislakko (1) Yleisradio (3) yliopisto (1) Ylioppilaslehti (3) Ylönen Matti (1) ympäristöministeriö (1) Yrjö-Koskinen (1) YYA (1) Zizek Slavoj (1) Zyskowicz Ben (3) Älä ruoki lamaa (1) ärräpussi (1) Äänekosken Huima (1) Äänekoski (2) Äärimmäistyvyys (1)