maanantai 21. marraskuuta 2011

Stubb ja darwinismin jäljet

A-Studio 21.11.2011. Katso video tästä
Samaan aikaan kun media kohisee Teuvo Hakkaraisen ja Jussi Halla-ahon möläytyksistä, jää huomaamatta aidosti vaarallinen sovinismi – koska sen esittää lehdistön lemmikki, sivistyneenä pidetty kokoomusministeri.
Alexander Stubb esitti viime viikolla puhetilaisuudessaan, että euroalue on darwinistinen järjestelmä, jossa on kyse vahvimman eloonjäämisestä. Ja Suomella on oikeus nujertaa muita kansoja.
”I think that the euro is essentially a darwinistic currency. It is a question of survival of the fittest, hän lausui TV-uutisissa 17.11., ja jatkoi”Eli ne maat, jotka on kolmen A:n luottoluokituksessa, heillä on sekä moraali, oikeus, että sitten myös taloudellinen tahto  viedä integraatiota eteenpäin.”

Tämä on tuttua jo viime vuosisadalta. Luonnontieteen teoriasta väännetty poliittinen darwinismi on johtanut Euroopan sotiin ja kansanmurhaan. Alfred Plötzin johdolla syntyi oppi rotujen eloonjäämistaistelusta ja rotuhygienia, joka oikeutti arjalaisen herrakansan raivaamaan tieltään vähäisemmät kansat.
Taas Friedrich Ratzelin mukaan kansat kamppailevat elintilasta eli Lebensraumista – jota saksalaiset ryhtyivät valloittamaan 1930-luvun lopulla.
Bruggen kaupunki oli stubbilaiselle darwinismille osuva paikka, sillä saksalaiset miehittivät sen kahdessa sodassa. Belgialaiset kyllä tietävät, montako miljoonaa on kuollut vahvemman oikeudella.

Kyllä, käytin natsikorttia, mutta ehkä hyvin perustein. Kun Teuvo pölisee mitä mieleen juolahtaa ja Jussilta karkaa mopo yöllä yksin internetissä, Stubb on kansainvälisen politiikan tohtori, jonka täytyy tuntea poliittisen darwinismin veriruskea historia.
Valtioneuvoston jäsen, Eurooppa-ministeri ilmoitti Suomen linjan, jonka pääministeri Katainen on sanonut hyväksyvänsä. Kun puhe on julkaistu hallituksen nettisivuilla, Suomi on ilmoittautunut Euroopan herrakansaksi.
Aikaisemmin Suomi on korostanut EU:ssa lakia, neuvotteluja ja sopimuksia. Suomi on pienenä maana kammoksunut suurvaltauhoa. Kannattaa myös muistaa 1930-luvulta, jolloin Suomi edellisen kerran oli herrakansa, joka halusi pyyhkiä idän mongolit maailmankartalta, että uhosta voi seurata tuho.
Sopii toivoa, että kokoomus yrittää vain epätoivoisesti kalastella kansalliskiihkoilijoiden ääniä. Aivan kuten Eero Heinäluoma reilu vuosi sitten ryhtyi Timo Soinin pelossa vastustamaan maahanmuuttoa. Ikävä kyllä, tällainen kyyninen politikointi myrkyttää ilmapiiriä, jossa kansallisuhoinen pullistelu on vastenmielinen maan tapa.

Jos valita pitää, valitsen mieluummin Viitasaaren Teboililla koheltavan persun kuin ylimielisen ja maailmalla pullistelevan ersun.
Kun Alexander Stubb uhoaa ja uhkailee muuta Eurooppaa, hänellä ei ole oikeutta syyttää muita vihapuheesta.
NB: Minulle on huomautettu, että ”survival of the fittest” ei Darwinilla tarkoita vahvimman, vaan sopivimman eloonjäämistä. Kuitenkin Stubb itse suomensi samassa yhteydessä (TV-uutiset 17.11.) darwinisminsa ”vahvimman oikeudeksi”. Juuri tämä onkin poliittisen darwinismin tunnusmerkki - ideologiset kyhäelmät ennen ja nyt nappaavat moniulotteisista teorioista iskusanat niitä ymmärtämättä, muuttavat metaforat tuhovälineiksi.

20 kommenttia:

  1. Oikein hyvä! Toivottavasti sen lukee myös Tuomioja, joka on hänkin hallituksen -so. Sijoittajan jonka nimeä emme turhaan lausu- asioilla Kairossa ja Tripolissa ennen kuin siellä minkäänlaista uutta järjestystä on vakiintumassa.

    VastaaPoista
  2. Alexander Stubb, että Timo Harakka: ei suinkaan vahvimmat vaan ympäristöönsä parhaiten sopeutuneimmat jäävät eloon. Jos jokin teoria on väärinymmärretty ja väärinkäytetty, niin darwinismi. Tutustuisitteko teoriaan ensin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Darwinismissa ja poliittisessa darwinismissa on kyse eri asioista

      Poista
  3. Minulta meni tuo NB:n pienellä präntätty ohi (miksi pienellä?), joten edellinen kommenttini samoilla linjoilla.

    VastaaPoista
  4. Sopeutuvaisimmista käynee esimerkiksi Suomen ulkopoliitiikka, tuo legendaarinen sovintoneuvottelu, joka tuli niin selvästi esiin pääministeri Vanhasen kiirehtiessä Kuwaitiin kohun velloessa Jyllands Postin julkaiseman Muhammed- pilapiirroksen ympärillä.

    Ympäristoonsä sopeutuvaisimpina pidetään myös loiskasveja ja toisten pesiin munivaa käkiä.

    VastaaPoista
  5. Kukat kääntyvät aurinkoon mekanistisesti (1. mekanismitaso) ja näin selviät hengissä pitkällä aikavälillä (2. evolutiivinen taso). Darvinistinen (funktionalistinen) malli on siis kahden tason selitys.
    Ensimmäinen taso olisi Stubbilla sitä, että määrätyllä mekanismilla - jota Suomi on muka soveltanut - talous on aina kunnossa. Tällaista ei ole. Suomi on riippuvainen muusta maailmasta, enemmän kuin monet muut.
    Toinen evolutiivinen taso Stubbille olisi se, että hyvä tällainen "taloudenhoitaja" aina selviäisi aina hengissä ja muut poistuisivat "maailmasta". Ihan päätöntä.
    Sitten on Stubbin "ihan oma" taso, joka vielä oikeuttaa tällaisen hypoteettisen "selviäjän" päätämään toisten puolesta. Kyllä on intellektualli vajonnut alas. On maailma Stubbista jumalan saanut.Näytä lisää

    VastaaPoista
  6. Peloittavintahan A. Stubbin jutuissa on se, että hän tietää liian vähän (darwinismi) ja muistaa liian vähän (sodat) ja että juuri tietäminen ja muistaminen on hyvin hyvin tärkeää juuri nyt. Muisti on hauras, muistamme kyllä järjellä, mutta emme tunteella esim. II maailmansodan kauheksia. Kauheudet voivat kuitenkin hyvinkin toistua jos jatkamme Alexander Stubbin viitoittamalla tiellä.

    VastaaPoista
  7. Voi yksinkertaistaa, että euro on darwinistinen valuutta samalla tavoin kuin markkinatalous on darwinistinen talousjärjestelmä. Vastakohtana on voimakkaasti säännelty, ehkä jopa suunnitelmatalous, jossa toimijat eivät voi mennä konkurssiin tai eivät muutenkaan kohtaa toimintansa riskejä. Perinteisesti valuutat ovat taas olleet turvattuja järjestelyjä, joissa kansallinen finanssipolitiikka ja muut valtion työkalut ovat pitäneet huolen siitä, että valtion eri maakunnat tai muut alueet eivät ole joutuneet kohtaamaan valuutta-alueesta ulos tippumisen riskiä.

    Natsikortiston esiin vetäminen tällaisen euroalueen luonnetta koskevan pohdinnan takia ei ole paikallaan. Muussa tapauksessa Suomen Yrittäjien vuosikokous voidaan rinnastaa saman tien Nürnbergin puoluepäiviin.

    VastaaPoista
  8. Ihan vähän vanhoja lehtiä plarailemalla huomaisi Sijoittajan kymmenisen vuotta sitten innoissaan kehitelleen turvallisen sijoittamisen instrumentteja pikavippailemaan valtioille, koska "valtiot eivät voi mennä konkurssiin!"

    VastaaPoista
  9. Ymmärsin Stubbin viestin samoin kuin Lasse Laitinen. Stubb tarkoitti että euro on kapitalistisen järjestelmän valuutta, jossa taistellaan koko ajan asemasta markkinoilla. Tätä eivät EU:n poliitikotkaan kykene keinotekoisesti muuttamaan, ellei sitten siirrytä kapitalismista johonkin muuhun talousjärjestelmään, kuten sosialismiin.

    VastaaPoista
  10. Mutta arvoisa Anonyymi ja Lasse Laitinen! Koko pointtihan on se, että mikään ihmisen luoma järjestelmä - valuutta, markkinatalous tai kansojen suhteet - ei voi olla "darwinistinen", vaan juuri tämän luonnontieteen teorian poliittinen vääristäminen johtaa hirveyksiin.
    Eikä se "darwinistinen" tarkoita "kilpailua, jossa vahvin voittaa", kuten alkupään kommenteissa huomautetaan

    VastaaPoista
  11. Isaac Newton -ja moni ennen häntä,näytti
    kuinka taivaankappaleet noudattavat matemaattisia ellipsejä ja muuta geometriaa.
    Tästä Valistuksesta väänsi Hyötyoppia Adam
    Smith: omanvoiton pyynti summautuukin yhteiseksi hyväksi !

    Kas tuota markkinatalouden moraali ja Koreata veisua onkin kuultu -viimepäiviin saakkka. (Varsinainen ukkosen jyrähdys näillä
    asfalteilla rysähtää ja ulisten vaipuu jahka
    asuntokupla repeää.)

    Itsekkyyden oikeuttamisen ja sosiaalieettisen
    hyvän loogis-tiedekunnallinen status ja lumo
    nostivat sädekehän Pyhiltä Yrittäjille. Rockfeller,Carnegie, Morgan. Markkina- ja kilpailutalous loi imua uusillekin tieteelliselle havainnoille ja teorioille itsensä tueksi. Darwinismi oli sellainen. Ford-Taylorismi ;
    scientific management,MBA Harvard ja muuta
    sotilasakatemioista haettua elämänhallintaa
    onkin sitten paasautunut. Upea sarja Ite-rahoja -nyt pikkasen ripsaantuvia.

    Marx halusi omistuskirjoittaa Pääomansa Charles Darwinille -niin innostunut hän oli luonnon evoluutiosta. Darwin puolestaan oli
    innoittunut Malthusen nälkäteorioista, siis
    sosiaalipuolen opista. Pappismieshän pani
    kiiman äkkijyrkkään geometriseen sarjaan ja pellonsadon loivaan aritmeettiseen. Rautainen palkkalakihan siitä deduktoitiin.
    Mitä juuri oikeaksi verifiodaan Kiinan ja
    Myllykosken yhteisprojektin empiriassa.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  12. Eikö Stubb viitannut deskriptiivisesti markkinoihin, joiden reaktion takia eurosta on tullut"darwinistinen"? Eli vahvimmat taloudet palkitaan, muut joutuvat pulaan. Vaikea ymmärtää kolumnin moralismia.

    VastaaPoista
  13. Samaa mieltä Laitisen kanssa. Harakan pointti tuntuu rakentuvan sen varaan, että sanan "darwinistinen" käyttö ihmisen toiminnan yhteydessä olisi kategorisesti uhkaavaa ja ensimmäinen askel tuhon tielle.

    Nyt jos koskaan on väännetty tikusta asiaa.

    VastaaPoista
  14. Timo Harakka kiinnitti huomiota oleelliseen ja tärkeään asiaan. Se miten käytämme sanoja, sijoitamme niitä asiayhteyksiin, joihin ne eivät kuulu, muokkaa ajatteluamme ja siten ovat osallisena ajattelun kautta, tulevien tapahtumien luomisessa.
    Meistä jokainen kiinnittää päivittäisessä puheessaan huomiota siihen miten ilmaisemme asiat, sillä olemme niistä vastuussa yleensä heti. Poliitikot sen sijaan tuntuvat uskovan että eivät joudu puheitaan selittämään. Olisi mielenkiintoista tietää mitä Stubb "darwinismi vertauksellaan" oikein todella tarkoittaa?

    Voiko olettaa hänen tarkoittavan sitä, että esimerkiksi Kreikkalainen opettajapariskunta jonka tulot ovat laskeneet 50% ja jotka ovat aina äänestäneet maltillisen talouspoliitiikan puolesta,ovat jotenkin "darwinistisella tavalla" syyllisiä omaan kohtaloonsa.Vaikka heidän äänestämänsä puolue ei koskaan päässyt (pienen kokonsa puolesta) vaikuttamaan asioihin.
    Vai tarkoittaako hän noin yleisesti että esim. ne lukemattomat ravintolatyöntekijät jotka ovat koko 1990- 2000 luvut työskennelleet palkalla jolla hädin tuskin elää,ovat tämän uuden "darwinismin" mukaan syyllisiä omaan tilaansa.

    Mitä Stubb oikein tarkoittaa puhuessaan tällä tavoin? Uskaltaako hän sitä kertoa syvällisemmin, vai onko kyseessä ei syvällinen, vapaa pohdiskelu?

    Joka tapauksessa hän syyllisti miljoonat ihmiset. Syyllisiksi omaan köyhyyteensä, valtionsa köyhyyteen, ja siten jotenkin "epäkelvoiksi " yksilöiksi.

    Ei, ei hän puhunut pelkästään euron "luonteesta". Raha on jonkin arvon vaihdon väline ja siten sillä itsellään ei ole luonnetta, rahan käyttäjillä on luonne.

    Monien markkinatalousmaiden rahan alkuperäinen nimi viittää avioelämän, äitiyden ja synnytyksen Jumalattaren Junon roomalaiseen lisänimeen. Siis hyviin arvoihin.
    Stubbin vertaus taas johtaa muistelemaan enemmän Goyan maalausta Saturnus syö lapsensa.
    Saturnushan syö lapsensa pelosta. Siitä samasta tunteesta on kai syntynyt myös ulkomaankauppaministerin "darwinistinen" ajatuskulku.

    VastaaPoista
  15. Ne jotka ovat seuranneet Stubb'n blogia, tiesivät hänen valmistelleen puhettaan usemman hetken eri ajatushautomoissa kierrättäen, joten se ei suinkaan tullut ulos harkitsematta. Ehkä sen tarkoitus olikin kokeilla kepillä jäätä miten pitkälle Suomesta käsin voitaisiin alkaa viedä pimeyttä säkillä Eurooppaan.

    Muikeasti myhäilevä Isä Mitro on imeisesti laitettu samalle asialle, ikäänkuin mitään ei olisi opittu karmeasta totalitarismien välien selvittelystä Euroopassa.

    VastaaPoista
  16. Yhdensortin vulgaarikeynesläisyyttä (sotanormaali-rahoitusta) oli Välimeren rantojen hotellittaminen ja baarittaminen plus
    moottoritiet ja lentäkentät -isot ja äkkiä. Niistähän piti kehiytyä tuloa ja myös koroksi verotettavaa. Toisin kai kävi. Tuo KAI isolla koska,homma oikeastaan tyrehtyi vasta US tai
    globaalikriisistä alkaen 2007.

    Nyt neljä vuotta myöhemmin pelit ovat hajaantuneet ja tahdot oikuttuneet. Vai ovatko
    sittenkään sekaisin ? Koordinoidusti MBA
    ylhäisö tuntuu myyskentelevän valtiobondeja
    rahastostansa toiseen alenevin hinnoin (=
    isompi korko helmitaululla 3 e / 100 tekee 3%,
    kun taas nykyhinta (manipuloitu) menee näin:
    3 e / abaut82,32 antaa sitä kuuttaseitsemää %)

    Valtiovastainen hyökkäys läksi tavanomaisesti
    2009 kun muutama rohkea osti vakuutusta sen
    absurdin epätodennäköisen tilanteen varalle että EU-Kreikka laiminlöisi velkaansa. Väline oli
    sama millä subprimestä revitiin miljardisia voittoja
    yksittäisille (John Paulson) vastapainoksi mittaamattomille menetyksille arjenihmisten
    keskuudessa.

    Euroopan norssit vai keitä enareita tämä
    kadettinuorukaisten jälkikasvu onkaan, näkivät
    US vihaleppymättömyydessään sauman rokottaa. Sarkozyn puhe Davosissa 2009
    oli taisteluhanskan viskaus ja elegantti nujertamisretoorinen halveksunta rahapiirejä
    kohtaan (pätkiä suomennosteksteineni youtubessa).

    Homma on eskaloitunut. Sarkozylle on ehkä
    mennyt pupu housuun,mutta tomera Merkel
    pitää henkeä yllä yhdessä rautanaama
    Schäablen kanssa. Jälkimmäinen kai moraalisintellektuaalisesti johtaa valiojoukkojen
    offensiiviä Wall Street/City kaupustelijoita vastaan, pöyrätuolista kuin Roosevelt 30-luvulla
    pelastaessaan kapitalismin kapitalisteilta.

    Eurooppa on kiristänyt halveksuntaansa. Nyt kelpaa jopa Tobinin vero hiekaksi finanssien
    rattaisiin ! Sitä huutoa kuultiin Göteborgissa
    huligaalien suista ja Suomessa Pasilan putkaan
    raahattavien penskojen suista. Että usko sitten
    Yle-HS järkeviin ja pisayliopistojemme argumettikuittaajiin ! Vaan kovat ja hienot ovat
    perusteet Krugmanillakin ja Stiglitzillä.

    Ei näistä voi valita. Summamutikassa tämä
    menee mutta sentään se tolkku paljastuu, että
    rälssiä pukkaa. Jotakin vauras-säätyä tuotetaan
    ja ihan aidon dynastisestikin (meiltäkin sitaatti
    Mikael Liliukselta "lasten kvaliittikoulut Lontoossa
    tulevat julman kalliiksi").

    Ylimääräisen rahan,ja itsevalmistamiensa,
    piirit ovat nyt paljaampia ja läpinäkyvämpia kuin ennen,kiitos netin. Meikärääpelekään ei mitään
    tiennyt saatikka edes ajatusheittoja saanut esiin
    toimitusmuurien yli aiempien jännien vaiheiden
    aikoina, esim.Suomen valuuttapaot ja niiden
    kotimaiset sylttypesät. Nyt sentään netti
    pursuaa selvitystä varjopankkimaailman
    järjestelijöistä ja luikerteluista (sinunkin eläkelaitokseesi ja säästörahastoosi ja tililesi).

    Merkel Schäable (ja Soinikammoiset Jutta ja Jyrki näillä soilla ! ) eli kristillisdemokraatit ja Vatikaanin think tank, kokevat panna hanttiin
    Walmart/Lidl -tiputukselle ja Hollywood flirtille.

    Kimmo Sasia lukuunottamatta älyllis-moraalinen
    tahtominen alkaa kelvata -kaiken darwinismin
    ohella- varteenotettavana instituutioytimenä
    ihmisten maailmassa. Ihan kuin tuotantonavetta
    -ideaali yhteiskuntamallina alkaisi mädätä ?
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  17. Ajatushautomoiden tarkoitus on kai kehittää esille tuotavia ajatuksia, tai poistaa sellaiset ajatukset ja ideat jotka eivät ole kehitettävissä.
    Mikäli tämä Stubbin puhe on todella kierrätetty eri ajatushautomoiden kautta, niin se ei kerro muuta kuin ko. hautomoiden tasosta. Ehkä kyseessä on monille niin kutsutuille ajatushautomoille tyypillinen tilanne, jossa ajatusta enemmänkin pyöritellään ja siihen suuntaan mihin ajatushautomon johtohahmo sitä haluaa. Meistä kaikista tulee lakeijoita hyvin herkästi.

    VastaaPoista
  18. Totaalinen ajattelu pyrkii jokaisen kaveriksi tulemalla iholle. Tavoitteena on saada toinen pyytämään anteeksi olemassa oloaan, kiistämään sanoneensa Sijoittajaa oikealla nimellä.

    VastaaPoista
  19. Harakka osuu tässä asian ytimeen.

    Stubb istuu aatteinen aivan suoraan Himmlerin SS -ytimeen, jota kumma kyllä tunnetaan Suomessa todella vähän.

    Himmler rakensi SS -organisaation Saksan yliopistojen nuorista ja huippuälykkäistä nuorista mieheistä, jotka uskoivat systeemiinsä, vilpittömästi, aidosti ja moraalittomasti.

    Näen Stubbissa henkilössä nykymuodossa tuon saman ihmistyypin, joka 1920- ja 30-luvulla rekrytoitui SS:ään.

    Ja olen Harakan kanssa aivan samaa mieltä: jos valita tulisi Hakkarainen vastaan Stubb, valitsisin Hakkaraisen.

    Riittää että tässä toistan Stubbin erään kommentit: missä kansallisvaltio, siellä ongelma.

    VastaaPoista

Jatka keskustelua!

Tunnisteet

10 kirjaa rahasta (3) 1989 (1) 1990-luvun lama (1) 2009 (1) 2010 (1) 70-luvun tv-sarjat (1) A-Studio (1) Aalto-Setälä Pauli (1) Aamulehti (3) ABS (2) Adiga Aravind (2) Aho Esko (8) Ahtisaari Martti (1) Airisto Lenita (2) Ajankohtainen kakkonen (1) Ajankohtaisen kakkosen homoilta (2) Akerlof George A. (1) Aktia (1) Al Qaida (1) Ala-Nissilä Olavi (1) alaluokan synty (1) Alanko-Kahiluoto Outi (1) Aleksanteri II (1) alijäämä (1) Alkio Mikko (1) Allen Woody (1) Allianssi (1) Alma (1) Ambea (1) Amma Äiti (1) ampuma-aselaki (1) ANC (1) Ankersmit Frank (1) Ankka Aku (3) Antonova Irina (1) Apple (1) Apunen Matti (4) arabikevät (1) Areva (1) Arhinmäki Paavo (1) Arla (1) Arola Heikki (1) Arvonen Jori (1) arvonlisävero (1) arvopaperistaminen (1) aseiden säilytys (1) Asser et Turnbull (1) asset-secured bond (1) Asuntolaina (1) Atlantic Monthly (1) Atria (1) Atta Muhammed (1) Attendo (1) Augustus International (1) austerity (4) Baby Friendly Hospital (1) Backman Jouni (1) Balzac Honoré de (2) Bank of America (1) Barnier Michel (1) Barroso José Manuel (1) BC Nokia (1) Becker Gary (2) Berliinin muurin murtuminen (1) Berliln Isaiah (1) Berlusconi Silvio (1) Bernadotte Estelle (1) Bernanke Ben (1) Berner Anne (1) Bharat Krishna (1) biodiesel (2) Bitterlich Joachim (1) Blanchard Olivier (2) Bono (2) Borg Anders (1) Bratislava (1) Breivik Anders Behring (2) Brown Gordon (2) Brown James (1) Bryssel (1) Buddenbrookit (1) bullshit (1) Bunga Bunga (1) Burlesconi Silvio (1) Bush George W. (1) Cameron David (1) Carema (1) Cassidy John (1) Christensen Lars (1) Churchill Winston (2) Chydenius Anders (1) Chydenius Antti (1) Citigroup (1) Claes Willy (1) Clinton Bill (1) Coca Colan lisäaineet (1) Crybabies (1) Darling Alistair (1) Darwin Charles (2) Davos (1) De Grauwe Paul (2) deflaatio (2) Defoe Daniel (1) DeLillo Don (1) DeLong Brad (1) Delors Jacques (1) demokratia (1) Demos (1) Diktonius Elmer (1) Dinkespiel Ulf (2) doping (1) Dostojevski Fjodor (1) downshifting (1) Draghi Mario (2) ECB (1) EDP (1) eduskunta (5) eduskuntavaalit (2) Egypti (1) Einstein A-Go-Go (1) Einstein Albert (1) EK (2) Ekenäs BB (1) EKP (7) Elinkeinoelämän keskusliitto (2) Elinkeinoelämän valtuuskunta (1) Elonen Piia (1) elvytys (2) eläkeikä (2) eläkeiän yläraja (1) eläkeuudistus (2) Emu (5) ennusteet (1) EPP (1) Erhard Ludvig (1) Erkko Aatos (2) Ersboll Niels (1) ERVV (2) ESM (1) Espanja (3) Etelä-Afrikka (1) Etla (2) EU (8) EU-jäsenyys (1) EU-jäsenyysneuvottelut (2) EU-komissio (12) EU-maatalouspolitiikka (1) EU-vaalit (1) Euraasian liitto (1) euroalue (3) eurobondit (2) eurokriisi (16) Euroopan investointipankki (2) Euroopan keskuspankki (7) Euroopan parlamentti (3) Eurooppa (1) Eurostat (1) Eurovaalit 2014 (1) EVA (1) EVL (1) EVM (1) Facebook (1) Fadayel Eveline (1) Fallows James (1) Fama Eugene (1) Fassbinder R.W. (1) Fennovoima (2) Financial Times (2) Finanssialan keskusliitto (1) finanssijärjestelmä (2) finanssikriisi (8) Fortum (2) Forum 24 (1) Forum24 (1) Foucault Michel (1) Friedman Milton (5) Fukushima (1) fundamentalismi (1) Gad Marius (1) Galbraith J.K. (1) Galilei Galileo (1) globalisaatio (1) gogo (1) Gogol Nikolai (1) Goldman Sachs (3) Google (1) Graeber David (1) Graham Phil (1) Grahn-Laasonen Sanni (1) Great depression (1) Greenspan Alan (3) Haanpää Pentti (1) Haaparanta Pertti (2) Haavikko Paavo (1) Haavisto (1) Haavisto Heikki (4) Haavisto Pekka (3) Habermas Jürgen (1) Haikala Eino (1) Haiti (1) Hakkarainen Teuvo (3) Hakola Juha (1) Halla-aho Jussi (3) hallintarekisteri (1) hallintarekisteri  Harmaa talous (1) hallitus (1) halloween (1) Halme Tony (3) Halonen Tarja (8) Hamlet (1) Hanhi Hannu (2) Hardin Garrett (1) Harju Ilkka (1) Harle VIlho (2) Hautala Heidi (4) Hayek Friedrich (1) Hazard Kaarina (2) Heinäluoma Eero (5) Heiskala Risto (2) Hellman Heikki (1) helluntaiseurakunta (1) Helsingin Sanomat (3) Helsingin Kaupunginkirjasto (1) Helsingin Sanomat (13) Helsinki Seagulls (1) henkirikokset (1) Henkirikostilasto (1) Herlin Antti (1) Herlin Ilkka (1) Herlin Niklas (1) Herlin Pekka (1) Hernesaari (1) Herodotos (1) Hietanen Risto (1) hiihto (1) Hiihtoliitto (1) Hiilamo Heikki (1) Himanen Pekka (4) Hirschman Albert O. (1) Hirvonen Markku (1) Hitler Adolf (1) HK Scan (1) Holappa Lauri (1) Holland Heidi (1) Hollande François (1) Holmberg Kalle (1) Holmström Bengt (1) Holvas Jakke (1) Honka Matti (1) Honkapohja Seppo (1) HS raati (1) Hu Jintao (1) Hufvudstadsbladet (2) HUS (1) Hyvinkää (2) HYY (1) Häkämies Jyri (3) Hämäläinen Unto (1) Härmälä Esa (2) Ihalainen Lauri (1) IK Kapital (1) ikärasismi (1) Ilaskivi Raimo (1) ilmastonmuutos (3) Image (1) IMF (8) Indignados (1) Indonesia (1) investointipankit (1) iPad (1) Irlanti (4) ironia (1) irtokarkki (1) ISMA (1) Italia (2) Itsemurhat (2) itsenäisyyspäivä (1) Itä-Häme (4) Itä-Suomen yliopisto (1) Jaakonsaari Liisa (1) Jackson Hole (1) Jackson Michael (1) Janne Kuutio (1) Japani (1) Jeskanen-Sundström Heli (1) Ji Yuemei (1) Joenpelto Eeva (1) johdannaiset (1) Jokela (1) Joku Anneli (1) Jotuni Maria (1) joulu (1) Joulupukki (2) JSN (1) julkinen sektori (1) Julkisen Sanan Neuvostoliitto (2) Jumala (1) Juncker Jean-Claude (3) Jungner Mikael (3) Jusula Jukka (1) Jyväskylän yliopisto (1) Järvi Antti (1) Jätevesiasetus (1) jääkiekko (1) Jäätteenmäki Anneli (1) K-kauppa (1) Kaarenoja Vappu (1) Kahneman Daniel (1) Kailajärvi Hannu (1) Kakkonen Kyösti (2) kalapuikot (1) Kaleva (1) Kalli Timo (2) Kallis Bjarne (2) Kalpala Asmo (1) Kaltiokumpu Oiva (1) Kambodzha (1) Kanaria (1) Kanerva Ilkka (4) Kangas Olli (1) Kangasharju Aki (1) kansalaisuus (1) kansallispuistot (1) kapitalisaatiosopimus (1) kapitalismi (3) Karhinen Reijo (1) Karjalainen Ahti (1) Kaskeala Juhani Tuomioja Erkki (1) Katainen Jyrki (21) Kauhajoki (1) Kauppakorkeakoulu (2) Keaton Buster (1) Kehittyvien Maakuntien Suomi (2) kehitysapu (2) Keinoelämän keskusliitto (1) Kekkonen Urho (3) Kela (2) kello (1) kerjääminen (1) Keskuskauppakamari (1) keskuspankki (1) keskusrikospoliisi (1) keskusta (2) keskustanuoret (1) Keskustapuolue (5) kestävyysvaje (1) Keynes J.M. (3) Kianto Ilmari (1) Kiasma (1) Kiljunen Kimmo (1) kilpailukyky (1) Kimanen Seppo (1) King Mervyn (1) Kinkel Klaus (2) kirjasto (1) Kirkko (1) kirkosta eroaminen (2) Kiviniemi Mari (5) Klimenko Viktor (1) Klondyke (1) Kobe (1) Kohl Helmut (2) Koijärvi (1) Koivisto Mauno (2) Kokkola (1) kokonaiskysyntä (1) kokoomuksen nuorten liitto (1) Kokoomus (11) Koljatti (1) kolmikanta (1) Kone (1) Kontio Kari (2) Korhonen Jarmo (1) koripallo (1) korkeakoulut (1) Korkman Sixten (4) Korpi Rauno (1) Kortelainen Anna (2) Kosken Kanava (2) Kouri Pentti (1) Kreikka (13) Kreml (1) Krim (1) Krugman Paul (3) Kuhn Thomas (1) Kullberg Rolf (1) kulta (1) Kuntien eläkevakuutus (1) Kuvaja Sari (1) Kylliäinen Antti (1) käsitehistoria (1) käsittämättömät lyhenteet (1) Laakkonen Yrjö (1) lama (2) Lama Dalai (1) Lamassoure Alain (1) Lapin Kansa (6) lapsilisät (1) Latvia (1) Lehman Brothers (4) Lehman sisters (1) lehmä (1) Lehtinen Lasse (1) Lehtomäki Paula (1) Leigh Daniel (1) leikkaukset (1) leikkaus (1) Lepakko (1) leppoistaminen (1) leverage (1) LFA (1) liberalismi (1) Liikanen Erkki (12) Lillehammerin olympialaiset (1) Lillqvist Katariina (1) Linden Suvi (1) Linna Väinö (1) Lintilä Mika (1) Lipponen Paavo (5) London School of Economics (2) Long Term Capital Management (1) Louekoski Matti (1) Lucas Robert (1) lukeminen (1) Lukuviikko (1) Luoton loppu (1) luottoluokittajat (1) Luxemburg (1) Lähde Jussi (1) Länsi-Uusimaa (1) Maahanmuutto (3) maailmanmestaruus (1) maanjäristys (1) Maaseudun tulevaisuus (1) maatalouspolitiikka (1) Madoff Bernie (2) Mallander J.O. (1) Malthus Joseph (1) Mandela Nelson (2) Mann Thomas (2) Mannerheim (1) markkinat (2) markkinayhteiskunta (3) Martta (1) Martti (1) Marx Karl (1) Maskun kalustetalo (1) Mbeki Thabo (1) MedOne (1) Mehiläinen (1) Mendel Grigori (1) Meri Veijo (1) Merkel Angela (2) Mermaid (1) Merrill Lynch (1) Metalliliitto (2) metsästys (1) Miami Heat (1) Mickelsson Max (1) Mikkkeli (1) minimipalkkas (1) Minna Ruckenstein (1) Minsky Hyman (1) Mitro Isä (1) Mokka Roope (1) Monti Mario (1) moral hazard (1) Mosambik (1) MTK (1) Mubarak Hosni (1) Mussolini Benito (1) Müller Heiner (1) Myllylä Mika (1) Münchau Wolfgang (1) Münchhausen paroni (1) Myyrmanni (1) Mäkinen Kari (1) Männistö Lasse (1) Naxos (1) Neste OIl (2) Neuvonen Aleksi (1) Neuvostoliitto (3) New Yorker (3) Newsweek (1) Niinistö Sauli (5) Niniistö Sauli (1) Njassa (1) Noitaympyrä (1) Nokelainen Petteri (1) Nokia (3) Norberg Johan (1) Nordea (7) normitalkoot (1) Nova (1) Nowotny Ewald (1) Nummisuutarit (1) nuorisotyöttömyys (1) Nuorkansallinen vapaussäätiö (1) Nykyri Ilona (1) näkymätön käsi (1) Näkymätön Mies (1) Obama Barack (1) Occupy Wall Street (1) Oddson David (1) OECD (1) Oikeusministeriö (1) oikeustoimikelpoisuus (1) Oinonen Pentti (1) Okko Paavo (1) OKM (1) Olkiluoto 3 (1) Onninen Suvi (2) OP-Pohjola (1) Oreck Bruce (1) Orivesi (1) Otava (1) Outokumpu (1) Paasikivi Juho Kusti (1) pakolaisuus (1) Palme Olof (1) palmuöljy (2) Palonen Kari (1) Pangalos Theodoros (1) pankkivero (1) Papandreou George (2) parlamentarismi (1) parlement (1) Pasanen Tauno (1) Patomäki Heikki (1) Paul Krugman (1) Paulson Hank (1) Pekka (1) Pekkala Ahti (1) Pekkarinen Jukka (3) Pekkarinen Mauri (3) Pelle Miljoona (1) Peltomäki Jukka (1) Pentikäinen Mikael (1) Penttilä Risto E.J. (1) Perheyritysten liitto (1) perintövero (1) Persson Göran (1) Pertti Haaparanta (1) peruskoulu (2) Perussuomalaiset (10) perustulo (1) perustuslaki (1) Pesonen Janne (1) Peston Robert (1) Pietikäinen Sirpa (1) Pietinen Kimmo (1) Piga Gustavo (1) Pihlström Antti (1) piispat (1) Pikkarainen Pentti (1) Pinochet Augusto (1) Plötz Alfred (1) Polanyi Karl (5) poliisi (1) politiikka (1) politrukki (1) Pori (1) Portugali (3) presidentinvaalit 2012 (1) presidentti (2) Prodi Romano (1) protesti (1) provokaatio (1) Puerto de la Cruz (1) Pula-aika (1) Pulliainen Erkki (1) Puntarpää (1) Putin Vladimir (3) Putkonen Matti (3) Puu Anna (1) Puustjärvi Anna (1) pyramidi (2) Pyykkö Mirja (1) Pyörälä Mika (1) Päihdet-Häme (1) pääministeri (2) pääomavero (1) pörssi (2) QE (4) Radio City (1) Radio Suomi (1) Raeste Juha-Pekka (1) raha (2) rahaliitto (1) Rahan kulttuuri (1) rahapolitiikka (1) Rahkonen Keijo (1) rahoitus (2) rahoitusmarkkinavero (1) Rajan Raghuram (1) rakenneuudistus (1) rasaismi (1) Ratsia (1) Ratzel Friedrich (1) RBS (1) Reagan Ronald (1) Reding Viviane (1) Rehn Olli (14) Rehula Juha (2) Reinhardt Carmen (1) Relander Jukka (2) Retuperän WBK (1) Reunanen Esa (1) Riihilahti Aki (1) Rinne Antti (1) Rogoff Kenneth (1) Rojola Lea (1) Romania (1) Roos JP (3) Round Robin (1) Ruokonen Pertti (1) Ruotsi (1) rusinapulla (1) ruuan alv (1) Ruutu Tuomo (1) Rämö Aurora (1) Räsänen Jari (1) Räsänen Päivi (2) S-ryhmä (1) S&D (1) Saarikoski Pentti (1) Saarikoski Saska (2) Saarinen Esa (1) Saga (1) Sairaanhoitaja Sari (1) SAK (3) Saksa (1) Salama Hannu (1) Salmela-Järvinen Martta (1) Salo (1) Salo Petri (1) Salo Sinikka (1) Salolainen Pertti (2) Salon Seudun Sanomat (5) Salonen Ahti M. (1) Sampo (3) San Antonio Spurs (1) Sanoma Oy (2) Sarasvuo Jari (3) Sasi Kimmo (2) Satakunnan Kansa (5) Satuli Antti (2) Sauli Mikko (1) Sauri Pekka (1) Savon Sanomat (1) Schiller Karl (1) Scholes Myron Kuparinen Susanna (1) Schulz Martin (1) SDP (13) Sehr Schnell (1) seksi (1) seniokratia (1) Shakespeare William (1) Sichuan (1) sienestys (1) Simon John (1) Sinnemäki Anni (2) Siola Anna (1) Sipilä Juha (4) Smith Adam (2) SMP (1) Snellman J.V. (2) Soini Timo (18) Soininvaara Osmo (1) Solidium (1) SONK (1) Soros George (2) Sovala Markus (1) Spotify (1) SSS (1) Standard's & Poor (1) Stanley O´Neal (1) Stern Nicholas (1) Stiglitz Joseph (1) STM (1) Stoltenberg Jens (2) Stoppard Tom (1) strategia (1) strutsi (1) Stubb Alexander (11) Sukari Toivo (2) Sulkunen Sari (1) Summers Lawrence (2) Sundbäck Veli (3) Suomen Kirjastoseura (1) Suomen Kuvalehti (1) Suomen Kuvalehti Saarikoski Saska (1) Suomen pankki (7) Suomen RH-yhtiöt (1) Suomen Tietotoimisto (1) Suomen Yrittäjät (1) Suomenlinna (1) Suomi (2) Suomi-Soffa (1) Superman (1) Surowiecki James (1) surrealismi (1) Suupohjan Osuuspankki (1) Suuri kiristys (5) Suuri lama (1) suurtyöttömyys (1) Sveitsi (1) synnytysosasto (1) Syrjälä Hanna (1) syrjäytyminen (1) Sähkönkulutus (1) sääntely (1) säästäminen (1) Söderblom Erik (1) Söderman Jacob (1) Taalasmaa Seppo (1) taantuma (2) Taipaleenmäki Marika (1) Taleb Nassim Nicholas (1) talous (3) Talouselämä (6) talouskriisi (1) talouskuri (1) talouspolitiikka (1) taloustiede (1) Tammisaari (1) Tapiola (1) tasa-arvo (3) teknologia (1) TEM (1) Tenavat (1) Tennilä Esko-Juhani (1) Teresa Äiti (1) Tervo Jari (1) Tett Gillian (1) Teuva (1) Thaler Richard (1) Thatcher Margaret (2) The Economist (1) Tilastokeskus (2) Timo Kallinen (1) TINA (1) TLTRO (1) Toivanen-Koivisto Maarit (1) Torpan Pojat (1) Townsend Joseph (1) Tragedy of the Commons (1) tranche (1) Trichet Jean-Claude (1) Triton (1) Troikka (1) Troyan Carlo (1) Tsakalotos Euklides (1) Tsipras Alexis (1) tsunami (2) Tunisia (1) Tuomioja Erkki (6) tuottavuus (1) Turhapuro Uuno (1) Turhuuksien rovio (1) Turkka Jouko (2) Turkki Teppo (1) Turun kauppakorkeakoulu (1) Turun NMKY (1) Turun Sanomat (1) Turunen Taisto (2) Tutu Desmond (1) TVO (1) tyhmyys (1) työttömyys (3) tähtisadetikku (1) Uimonen Risto (3) Ukkola Tuulikki (1) Ukraina (1) ulkoisvaikutus (1) Urho Ulla-Marja (1) Urpilainen Jutta (8) Uschanov Tommi (1) Utöya (1) uusi vuosi (1) Uusipaavalniemi Markku (1) uusiutuva energia (1) uusliberalismi (1) vaalirahoitus (2) Vakaus- ja kasvusopimus (1) Val(t)io (1) Valio (1) Valkoinen tiikeri (1) Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (1) valtiontalous (1) valtionvelka (5) valtiovarainministeriö (4) van Duyn Aline (1) Vanhanen Matti (12) Vapaavuori Jan (1) Varma (1) Vartiainen Juhana (4) Vartiosaari (1) Vasemmistoliitto (1) vasemmistonuoret (1) Vasikkasaari (1) velka (1) velkaantuminen (1) velkapopulismi (1) Venäjä (1) veronkierto (3) veroparatiisi (3) veropohja (2) Verotus (1) verovähennys (1) Viheriälaakso J.V. (1) vihreät (3) Viinanen Iiro (5) Vilkuna Pekka (1) Vimärirotta (1) Virén Lasse (1) Virkkunen Henna (1) Virkkunen Janne (1) Virolainen Johannes (2) Virolainen Kyllikki (1) Virtanen Pertti (1) Vistbacka Raimo (1) vivutus (1) VM (1) von Plötz Hans (1) voodoo (1) Välijärvi Jouni (1) Väyrynen Paavo (2) Väätäinen Juha (1) Wahlroos Björn (13) Walhbeck Ville (2) Wall Street (1) Wallin Stefan (2) Ware Marilyn (1) Wettenhovi-Aspa Sigurd (1) Whately Richard (1) Wibble Anne (2) Wikileaks (1) Wikipedia (1) Williamson David (1) WinCapita (2) Wolfe Tom (1) WSOY (1) Yale (1) Ydinvoima (4) Yhdysvallat (1) Yhdysvaltain lähetystö (2) yhteisvastuu (2) yhteisövero (1) Ykkösaamu (1) Yle (1) yleinen asevelvollisuus (1) yleislakko (1) Yleisradio (3) yliopisto (1) Ylioppilaslehti (3) Ylönen Matti (1) ympäristöministeriö (1) Yrjö-Koskinen (1) YYA (1) Zizek Slavoj (1) Zyskowicz Ben (3) Älä ruoki lamaa (1) ärräpussi (1) Äänekosken Huima (1) Äänekoski (2) Äärimmäistyvyys (1)