maanantai 8. elokuuta 2011

10 kirjaa rahasta: Maailman köyhimmät pokeripöydässä

Jos maa on maailman viidenneksi köyhin, toipumassa 15 vuoden sisällissodasta, jossa sadat tuhannet ovat kuolleet ja yhtä monet ovat maamiinojen silpomia, mitä se tarvitsee? Jos kansalaisista 56 prosenttia on lukutaidottomia, mitä maa kipeimmin kaipaa?
Aivan oikein: pörssin.
Maailmanpankki (WB) ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) perustivatMosambikin pörssin 1999. Yli kymmenen vuotta myöhemminkään siellä ei vaihdeta kuin kahta osaketta, kolmena päivänä viikossa, klo 9-12.
Se ei ole maailman pienin pörssi, enää. Heinäkuun alussa avattu Kambodzhan pörssi saattaa saada ensimmäiset osakkeet myyntiin vielä tämän vuoden puolella. Kuten muistanemme, maa kärsi nykyhistorian hirvittävimmästä kansanmurhasta: punaiset khmerit murhasivat yli miljoona ihmistä, ehkä jopa viidenneksen Kambodzhan väestöstä.
Moni pitää kapitalismia kylmänä järjestelmänä. Minusta se on ajoittain hellyttävän sympaattinen. Erityisen liikuttava on pääoman usko omaan kaikkivoipaisuuteensa; että globaali kaupankäynti poistaa köyhyyden ja muutkin ongelmat.
Venäjä osoitti 1990-luvulla, että jos maassa ei toimi laki ja järjestys, markkinat eivät pyöri. Venäjä yksinkertaisesti kieltäytyi maksamasta velkojaan 1998, ja aiheutti valtavia tappioita ulkomaisille sijoittajille. Mm. George Soros hävitti kaksi miljardia dollaria itänaapuriimme.
Toinen seikka on, että köyhän maan asukkaat eivät välttämättä syleile rahan lähetyssaarnaajia kiitollisuudesta itkien. Globaalin kapitalismin lähetysjärjestöt WB ja IMF ovat ideologisessa puhdasoppisuudessaan saaneet aikaan suurta tuhoa, ennen kaikkea Aasian kriisissä 15 vuotta sitten.
Ottaen huomioon, että WB/IMF sai aloittaa Mosambikissa täysin valtuuksin ja puhtaalta pöydältä, tulos ei täysin vakuuta. 20 vuodessa maa on noussut vain kymmenen sijaa köyhimpien maiden listalla; inhimillisen kehityksen indeksissä se on 182 valtion joukossa sijalla 172. (Ja voi hyvällä syyllä väittää, että köyhyyden vähenemisestä voidaan kiittää perinteistä kehitysapua, jota markkinamiehet vihaavat syvästi.)
Tavallisen ihmisen elämä köyhässä maassa ei parissa vuosikymmenessä muutu miksikään. Toisin kuin innokkaat sijoittajat unelmoivat, mistään ei yht-äkkiä materialisoidu laajaa, kuluttavaa keskiluokkaa.
Aravind Adiga ruoskii säälimättä tätä sokeaa uskoa kapitalismin autuuteen upeassa satiirissaan Valkoinen tiikeri, joka voitti arvostetun Booker-palkinnon2008. (Kirja on niin tuore, että sen saa vielä kaupoista pokkarina, hopi hopi!)
Rutiköyhän riksakuskin pojan silmin Intia jakautuu jyrkästi: Valoon ja Pimeyteen, isomahaisiin ja pienimahaisiin – eikä välissä ole mitään. Nokian tehtaat, upeat teknologiakylät ja puhelinpalvelukeskukset tuovat hyvinvointia mitättömän harvoille, promillen tuhannesosalle. Samalla edistyksen illuusio saattaa jopa heikentää huono-osaisimpien asemaa.
”Hanoissamme ei ole vettä, ja mitä te Delhin ihmiset annatte meille? Matkapuhelimia.”
10 kirjaa rahasta –sarjamme kumartaa ja kiittää kesän seurasta! Päätösjaksomme  (8.8. TV1 klo 21.30) laajenee syleilemään koko maailmaa, havaitsemaan maapallon suuren enemmistön, usein näkymättömät miljardit.
Pokeriammattilainen Ville Wahlbeck ei kuitenkaan synkisty kurjuuden edessä. Kapitalismi on aina alussa väkivaltainen, räikeän epäoikeudenmukainen järjestelmä, kuten Yhdysvalloissa yli 100 vuotta sitten. Äärimmäisyydet johtavat vastatoimiin, jotka saattavat kesyttää markkinavallan yleisestikin hyödyllisiin tarpeisiin. Kehitysmaissa ei siis pidä odottaa pikavoittoja, vaan toimia pitkäjänteisesti kaikkien hyvinvoinnin eteen.
Ville Wahlbeck kertoo myös koskettavasti syyt, miksi hän 35-vuotiaana on luopumassa uhkapeleistä. Ja ehkä yllättävästi, mitä hän jää kaikkein eniten kaipaamaan pokeripöydistä.
Hän kuvaa maailman parhaiden korttiammattilaisten tiivistä yhteisöä, jota luonnehtii keskinäinen luottamus... kenties peräti rakkaus.

1 kommentti:

  1. Kiitos tästä listasta, olenkin etsinyt vastaavaa jo pidempään kirjahyllyni täytteeksi.

    - jyrki

    VastaaPoista

Jatka keskustelua!

Tunnisteet

10 kirjaa rahasta (3) 1989 (1) 1990-luvun lama (1) 2009 (1) 2010 (1) 70-luvun tv-sarjat (1) A-Studio (1) Aalto-Setälä Pauli (1) Aamulehti (3) ABS (2) Adiga Aravind (2) Aho Esko (8) Ahtisaari Martti (1) Airisto Lenita (2) Ajankohtainen kakkonen (1) Ajankohtaisen kakkosen homoilta (2) Akerlof George A. (1) Aktia (1) Al Qaida (1) Ala-Nissilä Olavi (1) alaluokan synty (1) Alanko-Kahiluoto Outi (1) Aleksanteri II (1) alijäämä (1) Alkio Mikko (1) Allen Woody (1) Allianssi (1) Alma (1) Ambea (1) Amma Äiti (1) ampuma-aselaki (1) ANC (1) Ankersmit Frank (1) Ankka Aku (3) Antonova Irina (1) Apple (1) Apunen Matti (4) arabikevät (1) Areva (1) Arhinmäki Paavo (1) Arla (1) Arola Heikki (1) Arvonen Jori (1) arvonlisävero (1) arvopaperistaminen (1) aseiden säilytys (1) Asser et Turnbull (1) asset-secured bond (1) Asuntolaina (1) Atlantic Monthly (1) Atria (1) Atta Muhammed (1) Attendo (1) Augustus International (1) austerity (4) Baby Friendly Hospital (1) Backman Jouni (1) Balzac Honoré de (2) Bank of America (1) Barnier Michel (1) Barroso José Manuel (1) BC Nokia (1) Becker Gary (2) Berliinin muurin murtuminen (1) Berliln Isaiah (1) Berlusconi Silvio (1) Bernadotte Estelle (1) Bernanke Ben (1) Berner Anne (1) Bharat Krishna (1) biodiesel (2) Bitterlich Joachim (1) Blanchard Olivier (2) Bono (2) Borg Anders (1) Bratislava (1) Breivik Anders Behring (2) Brown Gordon (2) Brown James (1) Bryssel (1) Buddenbrookit (1) bullshit (1) Bunga Bunga (1) Burlesconi Silvio (1) Bush George W. (1) Cameron David (1) Carema (1) Cassidy John (1) Christensen Lars (1) Churchill Winston (2) Chydenius Anders (1) Chydenius Antti (1) Citigroup (1) Claes Willy (1) Clinton Bill (1) Coca Colan lisäaineet (1) Crybabies (1) Darling Alistair (1) Darwin Charles (2) Davos (1) De Grauwe Paul (2) deflaatio (2) Defoe Daniel (1) DeLillo Don (1) DeLong Brad (1) Delors Jacques (1) demokratia (1) Demos (1) Diktonius Elmer (1) Dinkespiel Ulf (2) doping (1) Dostojevski Fjodor (1) downshifting (1) Draghi Mario (2) ECB (1) EDP (1) eduskunta (5) eduskuntavaalit (2) Egypti (1) Einstein A-Go-Go (1) Einstein Albert (1) EK (2) Ekenäs BB (1) EKP (7) Elinkeinoelämän keskusliitto (2) Elinkeinoelämän valtuuskunta (1) Elonen Piia (1) elvytys (2) eläkeikä (2) eläkeiän yläraja (1) eläkeuudistus (2) Emu (5) ennusteet (1) EPP (1) Erhard Ludvig (1) Erkko Aatos (2) Ersboll Niels (1) ERVV (2) ESM (1) Espanja (3) Etelä-Afrikka (1) Etla (2) EU (8) EU-jäsenyys (1) EU-jäsenyysneuvottelut (2) EU-komissio (12) EU-maatalouspolitiikka (1) EU-vaalit (1) Euraasian liitto (1) euroalue (3) eurobondit (2) eurokriisi (16) Euroopan investointipankki (2) Euroopan keskuspankki (7) Euroopan parlamentti (3) Eurooppa (1) Eurostat (1) Eurovaalit 2014 (1) EVA (1) EVL (1) EVM (1) Facebook (1) Fadayel Eveline (1) Fallows James (1) Fama Eugene (1) Fassbinder R.W. (1) Fennovoima (2) Financial Times (2) Finanssialan keskusliitto (1) finanssijärjestelmä (2) finanssikriisi (8) Fortum (2) Forum 24 (1) Forum24 (1) Foucault Michel (1) Friedman Milton (5) Fukushima (1) fundamentalismi (1) Gad Marius (1) Galbraith J.K. (1) Galilei Galileo (1) globalisaatio (1) gogo (1) Gogol Nikolai (1) Goldman Sachs (3) Google (1) Graeber David (1) Graham Phil (1) Grahn-Laasonen Sanni (1) Great depression (1) Greenspan Alan (3) Haanpää Pentti (1) Haaparanta Pertti (2) Haavikko Paavo (1) Haavisto (1) Haavisto Heikki (4) Haavisto Pekka (3) Habermas Jürgen (1) Haikala Eino (1) Haiti (1) Hakkarainen Teuvo (3) Hakola Juha (1) Halla-aho Jussi (3) hallintarekisteri (1) hallintarekisteri  Harmaa talous (1) hallitus (1) halloween (1) Halme Tony (3) Halonen Tarja (8) Hamlet (1) Hanhi Hannu (2) Hardin Garrett (1) Harju Ilkka (1) Harle VIlho (2) Hautala Heidi (4) Hayek Friedrich (1) Hazard Kaarina (2) Heinäluoma Eero (5) Heiskala Risto (2) Hellman Heikki (1) helluntaiseurakunta (1) Helsingin Sanomat (3) Helsingin Kaupunginkirjasto (1) Helsingin Sanomat (13) Helsinki Seagulls (1) henkirikokset (1) Henkirikostilasto (1) Herlin Antti (1) Herlin Ilkka (1) Herlin Niklas (1) Herlin Pekka (1) Hernesaari (1) Herodotos (1) Hietanen Risto (1) hiihto (1) Hiihtoliitto (1) Hiilamo Heikki (1) Himanen Pekka (4) Hirschman Albert O. (1) Hirvonen Markku (1) Hitler Adolf (1) HK Scan (1) Holappa Lauri (1) Holland Heidi (1) Hollande François (1) Holmberg Kalle (1) Holmström Bengt (1) Holvas Jakke (1) Honka Matti (1) Honkapohja Seppo (1) HS raati (1) Hu Jintao (1) Hufvudstadsbladet (2) HUS (1) Hyvinkää (2) HYY (1) Häkämies Jyri (3) Hämäläinen Unto (1) Härmälä Esa (2) Ihalainen Lauri (1) IK Kapital (1) ikärasismi (1) Ilaskivi Raimo (1) ilmastonmuutos (3) Image (1) IMF (8) Indignados (1) Indonesia (1) investointipankit (1) iPad (1) Irlanti (4) ironia (1) irtokarkki (1) ISMA (1) Italia (2) Itsemurhat (2) itsenäisyyspäivä (1) Itä-Häme (4) Itä-Suomen yliopisto (1) Jaakonsaari Liisa (1) Jackson Hole (1) Jackson Michael (1) Janne Kuutio (1) Japani (1) Jeskanen-Sundström Heli (1) Ji Yuemei (1) Joenpelto Eeva (1) johdannaiset (1) Jokela (1) Joku Anneli (1) Jotuni Maria (1) joulu (1) Joulupukki (2) JSN (1) julkinen sektori (1) Julkisen Sanan Neuvostoliitto (2) Jumala (1) Juncker Jean-Claude (3) Jungner Mikael (3) Jusula Jukka (1) Jyväskylän yliopisto (1) Järvi Antti (1) Jätevesiasetus (1) jääkiekko (1) Jäätteenmäki Anneli (1) K-kauppa (1) Kaarenoja Vappu (1) Kahneman Daniel (1) Kailajärvi Hannu (1) Kakkonen Kyösti (2) kalapuikot (1) Kaleva (1) Kalli Timo (2) Kallis Bjarne (2) Kalpala Asmo (1) Kaltiokumpu Oiva (1) Kambodzha (1) Kanaria (1) Kanerva Ilkka (4) Kangas Olli (1) Kangasharju Aki (1) kansalaisuus (1) kansallispuistot (1) kapitalisaatiosopimus (1) kapitalismi (3) Karhinen Reijo (1) Karjalainen Ahti (1) Kaskeala Juhani Tuomioja Erkki (1) Katainen Jyrki (21) Kauhajoki (1) Kauppakorkeakoulu (2) Keaton Buster (1) Kehittyvien Maakuntien Suomi (2) kehitysapu (2) Keinoelämän keskusliitto (1) Kekkonen Urho (3) Kela (2) kello (1) kerjääminen (1) Keskuskauppakamari (1) keskuspankki (1) keskusrikospoliisi (1) keskusta (2) keskustanuoret (1) Keskustapuolue (5) kestävyysvaje (1) Keynes J.M. (3) Kianto Ilmari (1) Kiasma (1) Kiljunen Kimmo (1) kilpailukyky (1) Kimanen Seppo (1) King Mervyn (1) Kinkel Klaus (2) kirjasto (1) Kirkko (1) kirkosta eroaminen (2) Kiviniemi Mari (5) Klimenko Viktor (1) Klondyke (1) Kobe (1) Kohl Helmut (2) Koijärvi (1) Koivisto Mauno (2) Kokkola (1) kokonaiskysyntä (1) kokoomuksen nuorten liitto (1) Kokoomus (11) Koljatti (1) kolmikanta (1) Kone (1) Kontio Kari (2) Korhonen Jarmo (1) koripallo (1) korkeakoulut (1) Korkman Sixten (4) Korpi Rauno (1) Kortelainen Anna (2) Kosken Kanava (2) Kouri Pentti (1) Kreikka (13) Kreml (1) Krim (1) Krugman Paul (3) Kuhn Thomas (1) Kullberg Rolf (1) kulta (1) Kuntien eläkevakuutus (1) Kuvaja Sari (1) Kylliäinen Antti (1) käsitehistoria (1) käsittämättömät lyhenteet (1) Laakkonen Yrjö (1) lama (2) Lama Dalai (1) Lamassoure Alain (1) Lapin Kansa (6) lapsilisät (1) Latvia (1) Lehman Brothers (4) Lehman sisters (1) lehmä (1) Lehtinen Lasse (1) Lehtomäki Paula (1) Leigh Daniel (1) leikkaukset (1) leikkaus (1) Lepakko (1) leppoistaminen (1) leverage (1) LFA (1) liberalismi (1) Liikanen Erkki (12) Lillehammerin olympialaiset (1) Lillqvist Katariina (1) Linden Suvi (1) Linna Väinö (1) Lintilä Mika (1) Lipponen Paavo (5) London School of Economics (2) Long Term Capital Management (1) Louekoski Matti (1) Lucas Robert (1) lukeminen (1) Lukuviikko (1) Luoton loppu (1) luottoluokittajat (1) Luxemburg (1) Lähde Jussi (1) Länsi-Uusimaa (1) Maahanmuutto (3) maailmanmestaruus (1) maanjäristys (1) Maaseudun tulevaisuus (1) maatalouspolitiikka (1) Madoff Bernie (2) Mallander J.O. (1) Malthus Joseph (1) Mandela Nelson (2) Mann Thomas (2) Mannerheim (1) markkinat (2) markkinayhteiskunta (3) Martta (1) Martti (1) Marx Karl (1) Maskun kalustetalo (1) Mbeki Thabo (1) MedOne (1) Mehiläinen (1) Mendel Grigori (1) Meri Veijo (1) Merkel Angela (2) Mermaid (1) Merrill Lynch (1) Metalliliitto (2) metsästys (1) Miami Heat (1) Mickelsson Max (1) Mikkkeli (1) minimipalkkas (1) Minna Ruckenstein (1) Minsky Hyman (1) Mitro Isä (1) Mokka Roope (1) Monti Mario (1) moral hazard (1) Mosambik (1) MTK (1) Mubarak Hosni (1) Mussolini Benito (1) Müller Heiner (1) Myllylä Mika (1) Münchau Wolfgang (1) Münchhausen paroni (1) Myyrmanni (1) Mäkinen Kari (1) Männistö Lasse (1) Naxos (1) Neste OIl (2) Neuvonen Aleksi (1) Neuvostoliitto (3) New Yorker (3) Newsweek (1) Niinistö Sauli (5) Niniistö Sauli (1) Njassa (1) Noitaympyrä (1) Nokelainen Petteri (1) Nokia (3) Norberg Johan (1) Nordea (7) normitalkoot (1) Nova (1) Nowotny Ewald (1) Nummisuutarit (1) nuorisotyöttömyys (1) Nuorkansallinen vapaussäätiö (1) Nykyri Ilona (1) näkymätön käsi (1) Näkymätön Mies (1) Obama Barack (1) Occupy Wall Street (1) Oddson David (1) OECD (1) Oikeusministeriö (1) oikeustoimikelpoisuus (1) Oinonen Pentti (1) Okko Paavo (1) OKM (1) Olkiluoto 3 (1) Onninen Suvi (2) OP-Pohjola (1) Oreck Bruce (1) Orivesi (1) Otava (1) Outokumpu (1) Paasikivi Juho Kusti (1) pakolaisuus (1) Palme Olof (1) palmuöljy (2) Palonen Kari (1) Pangalos Theodoros (1) pankkivero (1) Papandreou George (2) parlamentarismi (1) parlement (1) Pasanen Tauno (1) Patomäki Heikki (1) Paul Krugman (1) Paulson Hank (1) Pekka (1) Pekkala Ahti (1) Pekkarinen Jukka (3) Pekkarinen Mauri (3) Pelle Miljoona (1) Peltomäki Jukka (1) Pentikäinen Mikael (1) Penttilä Risto E.J. (1) Perheyritysten liitto (1) perintövero (1) Persson Göran (1) Pertti Haaparanta (1) peruskoulu (2) Perussuomalaiset (10) perustulo (1) perustuslaki (1) Pesonen Janne (1) Peston Robert (1) Pietikäinen Sirpa (1) Pietinen Kimmo (1) Piga Gustavo (1) Pihlström Antti (1) piispat (1) Pikkarainen Pentti (1) Pinochet Augusto (1) Plötz Alfred (1) Polanyi Karl (5) poliisi (1) politiikka (1) politrukki (1) Pori (1) Portugali (3) presidentinvaalit 2012 (1) presidentti (2) Prodi Romano (1) protesti (1) provokaatio (1) Puerto de la Cruz (1) Pula-aika (1) Pulliainen Erkki (1) Puntarpää (1) Putin Vladimir (3) Putkonen Matti (3) Puu Anna (1) Puustjärvi Anna (1) pyramidi (2) Pyykkö Mirja (1) Pyörälä Mika (1) Päihdet-Häme (1) pääministeri (2) pääomavero (1) pörssi (2) QE (4) Radio City (1) Radio Suomi (1) Raeste Juha-Pekka (1) raha (2) rahaliitto (1) Rahan kulttuuri (1) rahapolitiikka (1) Rahkonen Keijo (1) rahoitus (2) rahoitusmarkkinavero (1) Rajan Raghuram (1) rakenneuudistus (1) rasaismi (1) Ratsia (1) Ratzel Friedrich (1) RBS (1) Reagan Ronald (1) Reding Viviane (1) Rehn Olli (14) Rehula Juha (2) Reinhardt Carmen (1) Relander Jukka (2) Retuperän WBK (1) Reunanen Esa (1) Riihilahti Aki (1) Rinne Antti (1) Rogoff Kenneth (1) Rojola Lea (1) Romania (1) Roos JP (3) Round Robin (1) Ruokonen Pertti (1) Ruotsi (1) rusinapulla (1) ruuan alv (1) Ruutu Tuomo (1) Rämö Aurora (1) Räsänen Jari (1) Räsänen Päivi (2) S-ryhmä (1) S&D (1) Saarikoski Pentti (1) Saarikoski Saska (2) Saarinen Esa (1) Saga (1) Sairaanhoitaja Sari (1) SAK (3) Saksa (1) Salama Hannu (1) Salmela-Järvinen Martta (1) Salo (1) Salo Petri (1) Salo Sinikka (1) Salolainen Pertti (2) Salon Seudun Sanomat (5) Salonen Ahti M. (1) Sampo (3) San Antonio Spurs (1) Sanoma Oy (2) Sarasvuo Jari (3) Sasi Kimmo (2) Satakunnan Kansa (5) Satuli Antti (2) Sauli Mikko (1) Sauri Pekka (1) Savon Sanomat (1) Schiller Karl (1) Scholes Myron Kuparinen Susanna (1) Schulz Martin (1) SDP (13) Sehr Schnell (1) seksi (1) seniokratia (1) Shakespeare William (1) Sichuan (1) sienestys (1) Simon John (1) Sinnemäki Anni (2) Siola Anna (1) Sipilä Juha (4) Smith Adam (2) SMP (1) Snellman J.V. (2) Soini Timo (18) Soininvaara Osmo (1) Solidium (1) SONK (1) Soros George (2) Sovala Markus (1) Spotify (1) SSS (1) Standard's & Poor (1) Stanley O´Neal (1) Stern Nicholas (1) Stiglitz Joseph (1) STM (1) Stoltenberg Jens (2) Stoppard Tom (1) strategia (1) strutsi (1) Stubb Alexander (11) Sukari Toivo (2) Sulkunen Sari (1) Summers Lawrence (2) Sundbäck Veli (3) Suomen Kirjastoseura (1) Suomen Kuvalehti (1) Suomen Kuvalehti Saarikoski Saska (1) Suomen pankki (7) Suomen RH-yhtiöt (1) Suomen Tietotoimisto (1) Suomen Yrittäjät (1) Suomenlinna (1) Suomi (2) Suomi-Soffa (1) Superman (1) Surowiecki James (1) surrealismi (1) Suupohjan Osuuspankki (1) Suuri kiristys (5) Suuri lama (1) suurtyöttömyys (1) Sveitsi (1) synnytysosasto (1) Syrjälä Hanna (1) syrjäytyminen (1) Sähkönkulutus (1) sääntely (1) säästäminen (1) Söderblom Erik (1) Söderman Jacob (1) Taalasmaa Seppo (1) taantuma (2) Taipaleenmäki Marika (1) Taleb Nassim Nicholas (1) talous (3) Talouselämä (6) talouskriisi (1) talouskuri (1) talouspolitiikka (1) taloustiede (1) Tammisaari (1) Tapiola (1) tasa-arvo (3) teknologia (1) TEM (1) Tenavat (1) Tennilä Esko-Juhani (1) Teresa Äiti (1) Tervo Jari (1) Tett Gillian (1) Teuva (1) Thaler Richard (1) Thatcher Margaret (2) The Economist (1) Tilastokeskus (2) Timo Kallinen (1) TINA (1) TLTRO (1) Toivanen-Koivisto Maarit (1) Torpan Pojat (1) Townsend Joseph (1) Tragedy of the Commons (1) tranche (1) Trichet Jean-Claude (1) Triton (1) Troikka (1) Troyan Carlo (1) Tsakalotos Euklides (1) Tsipras Alexis (1) tsunami (2) Tunisia (1) Tuomioja Erkki (6) tuottavuus (1) Turhapuro Uuno (1) Turhuuksien rovio (1) Turkka Jouko (2) Turkki Teppo (1) Turun kauppakorkeakoulu (1) Turun NMKY (1) Turun Sanomat (1) Turunen Taisto (2) Tutu Desmond (1) TVO (1) tyhmyys (1) työttömyys (3) tähtisadetikku (1) Uimonen Risto (3) Ukkola Tuulikki (1) Ukraina (1) ulkoisvaikutus (1) Urho Ulla-Marja (1) Urpilainen Jutta (8) Uschanov Tommi (1) Utöya (1) uusi vuosi (1) Uusipaavalniemi Markku (1) uusiutuva energia (1) uusliberalismi (1) vaalirahoitus (2) Vakaus- ja kasvusopimus (1) Val(t)io (1) Valio (1) Valkoinen tiikeri (1) Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (1) valtiontalous (1) valtionvelka (5) valtiovarainministeriö (4) van Duyn Aline (1) Vanhanen Matti (12) Vapaavuori Jan (1) Varma (1) Vartiainen Juhana (4) Vartiosaari (1) Vasemmistoliitto (1) vasemmistonuoret (1) Vasikkasaari (1) velka (1) velkaantuminen (1) velkapopulismi (1) Venäjä (1) veronkierto (3) veroparatiisi (3) veropohja (2) Verotus (1) verovähennys (1) Viheriälaakso J.V. (1) vihreät (3) Viinanen Iiro (5) Vilkuna Pekka (1) Vimärirotta (1) Virén Lasse (1) Virkkunen Henna (1) Virkkunen Janne (1) Virolainen Johannes (2) Virolainen Kyllikki (1) Virtanen Pertti (1) Vistbacka Raimo (1) vivutus (1) VM (1) von Plötz Hans (1) voodoo (1) Välijärvi Jouni (1) Väyrynen Paavo (2) Väätäinen Juha (1) Wahlroos Björn (13) Walhbeck Ville (2) Wall Street (1) Wallin Stefan (2) Ware Marilyn (1) Wettenhovi-Aspa Sigurd (1) Whately Richard (1) Wibble Anne (2) Wikileaks (1) Wikipedia (1) Williamson David (1) WinCapita (2) Wolfe Tom (1) WSOY (1) Yale (1) Ydinvoima (4) Yhdysvallat (1) Yhdysvaltain lähetystö (2) yhteisvastuu (2) yhteisövero (1) Ykkösaamu (1) Yle (1) yleinen asevelvollisuus (1) yleislakko (1) Yleisradio (3) yliopisto (1) Ylioppilaslehti (3) Ylönen Matti (1) ympäristöministeriö (1) Yrjö-Koskinen (1) YYA (1) Zizek Slavoj (1) Zyskowicz Ben (3) Älä ruoki lamaa (1) ärräpussi (1) Äänekosken Huima (1) Äänekoski (2) Äärimmäistyvyys (1)