 |
| Katso A-Studion kolumni 16.5. tästä |
Torilla tavataan taas, 16 vuoden tauon jälkeen. Ja nyt koko kansa saa juhlia suomalaisuutta. Isänmaallisuus ei ole yhden puolueen yksinoikeus. Kukaan ei ole sen vähemmän isänmaallinen kuin toinenkaan, ainakaan tänään.
Suomen maailmanmestaruuksissa on hauska, neljän vaalikauden mittainen sykli. Niin vuonna 1995 kuin nytkin lama loppuu Suomen voittoon. Niin vuonna -95 kuin nytkin Suomi voittaa vaalien jälkeen, kun porvarihallitus väistyy ja demarit palaavat valtaan. Myös vihreiden vaalitappio on aina hyvä enne. MM-kulta siivittää uuden hallituksen optimistiseen alkuun.
Vuonna 1995 nauratti, kun poistuva pääministeri Esko Aho ja tuleva johtaja Paavo Lipponen kilpailivat, kummalle kunnia kuuluu. Tänä vuonna yksikään johtava poliitikko ei kerennyt Bratislavaan. Jyrki Katainen jumitti Brysselissä ja Mari Kiviniemellä oli kai parempaa tekemistä, samoin Jutta Urpilaisella ja Timo Soinilla.
Paikalla oli vain Stefan Wallin, Ruotsalaisen kansanpuolueen johtaja ruotsinkielisine kavereineen – sitä on isänmaallisuus tänään.
Niin 1995 kuin nytkin maailmanmestaruus muuttaa maan henkistä tilaa – ja hyvään suuntaan. Me kaikki olemme asteen ryhdikkäämpiä ja arvokkaampia.
Nyt ei ole kiukuttelun ja eripuran aika, vaan yhteistyön ja yhdessä voittamisen aika. Tässä tunnelmassa ei kannata heittäytyä hallituskiistoissa hankalaksi.
Loppuottelussa sykähdyttävää oli, että ratkaisumaaleja tekivät takarivin pojat. Nokelainen, Pihlström, Pesonen, Pyörälä. Finaalin pistetilastoon merkittiin peräti kaksitoista Suomen pelaajaa, yli puolet kentällä olleista. Mahtavan demokraattista. Kaikki pelaa – ja kaikki maalaa!
Voiko suomalaista hyvinvointivaltiota edustaa mikään paremmin kuin joukkue, jossa ei ole yhtään suuria tähtiä vaan toistensa puolesta taisteleva veljeskunta. Sen kunniaksi joka ikinen hyökkääjä sai finaalissa pisteen, paitsi se kaikkein avokätisin, Tuomo Ruutu. Hän kiteytti mestaruusjuhlissa Suomen menestystarinan näin:
Niin itsevarma joukkue ja semmonen joukkue joka välitti toisista. Sen takia me ei missään vaiheessa panikoitu mitään. Jos joku tekee virheen, niin toinen paikkaa, niin se menee. Se on kentän ulkopuolella ja kentällä, kun välittää toisista, niin tän näköistä se homma on.
Välittäkää toisistanne. Sitä on suomalaisuus tänään, ja siitä on syytä olla ylpeä. Tänä iltana siis juhlitaan, lauletaan pakkoruotsiksi, heilutellaan tutteja – ja välitetään toisistamme. Kiitos, Leijonat.
"Se on kentän ulkopuolella ja kentällä, kun välittää toisista niin tän näköistä se homma on." Hieno lause Tuomo Ruudulta.
VastaaPoistaSuuren tunnekuohun vallassa, itseasiassa juuri silloin kun menestys tuntuu huumaavan pienen ihmisen pään, on syytä muistaa niitä, jotka eivät jaksa tai kykene pitämään itsestään ääntä, kuten rkp.
VastaaPoistaHmm, onko Stefan Wallin vähemmän suomalainen kun muut suomalaiset. Vai luuletko että steffan kannatti 5% osuudella ruotsia? en todelleakaan usko näin. Kuten varmaan Leo Komarov yritti vaarmaan tehdä omamaalia kun on suomenruotsalainen.
VastaaPoistaHyvä kommentti! Välitetään toisistamme!
VastaaPoistaHei Timo! Kiitos fiksuista ja hauskoista kirjoituksistasi. Löysin blogisi katsottuani A-Studion inserttiä jossa osuvasti kuvasit talousennustajien heikkoa kykyä ennustaa tulevia suhdanteita.
VastaaPoistaLuin blogisi innolla ja hymy huulilla.Hymy hyytyi kuitenkin kun lähdit tekemään vitsiä suomenruotsalaisten isänmaallisuudesta. Olen suomenruotsalainen. En aio lähteä tässä argumentoimaan tai väittelemään asiasta. Fiksuna kaverina pystyt varmaan hetkeksi lukemaan oman tekstisi suomenruotslaisin silmin. Vitsisi on loukkaava.
Kirjoitat lopuksi: Välittäkää toisistanne. Sitä on suomalaisuus tänään, ja siitä on syytä olla ylpeä.
Jos me suomalaiset olisimme yhtä itsevarma joukkue kuin leijonat ja väliitäisimme toisistamme ei meidän tarvitsisi vääntää vitsiä joukkueen "Komaroveista".
Beklagar! De flesta har nog fattat min ironisk mening. Efter valet fanns det en stark stämning att minoriteterna inte är Sanna Finnar. (Se mitt kolumn 9.5.) Desto roligare att officiella Finland var representerad endast af Stefan Wallin (med kompisarna Hjallis och Bosse.)
VastaaPoista