lauantai 15. maaliskuuta 2014

Onko panssarivaunussa jarrut?

Vastaukseni HS Raadin kysymykseen (14.3.), millainen rooli Suomen täytyy ottaa Krimin kriisissä. 
Lännen ei pidä uhitella, vaan antaa Venäjälle tilaisuus peräytyä suurvaltafantasiastaan kasvoja menettämättä. Pakotteet ovat takataskussa. Kuten valtaosa suomalaisista, nukun yöni paremmin, kun ulkoministerinä on Erkki Tuomioja, eikä Alexander Stubb.
Venäjän talous on vaikeuksissa. Se ei ole onnistunut uudistamaan tuotantoaan, kohentamaan kansan elinoloja, vähentämään köyhyyttä, eikä välttämään väestökatastrofia. Se on riippuvainen luonnonvaroistaan. Putinin valtajärjestelmä – turvallisuuspalvelujen, aseistettujen ministeriöiden ja yksityisarmeijoja pyörittävien oligarkkiyhtiöiden koneisto – voi oikeuttaa itsensä kansalaisille vain ja ainoastaan suurvaltafantasialla. 

Putin pyrkii rakentamaan uudelleen Neuvostoliiton, jonka hajoaminen oli hänen mielestään vuosisadan virhe. Sen uusi versio on Euraasian liitto, johon on kutsuttu myötämieliset, korruptoituneet tyrannivaltiot Moskovasta kaakkoon – jopa Assadin Syyrian kanssa neuvotellaan jäsenyydestä. Venäjän rahkeet eivät riitä edes teoriassa hallinnoimaan tätä imperiumin parodiaa.

Ukraina, suuruudenhullun unelman peruskivi, on nyt menetetty. Suurvaltakoneen automaattinen reaktio on uho ja uhka. Olennainen kysymys on: Löytyykö panssarivaunusta jarrut?

Lännen ei ole viisasta lähteä mukaan uhitteluun, vaan antaa Putinille mahdollisuus perääntyä kasvoja menettämättä. Jos Venäjä ei tätä tilaisuutta käytä, kauppapakotteet ovat yhä EU:n käytettävissä. Venäjä on riippuvaisempi energiaviennistä kuin EU energiatuonnista. Jos Eurooppa jättää yhden kaasulaskun maksamatta, Venäjän talous on polvillaan. 

Suomelle konflikti on erityisen haitallinen: Venäjä on kolmanneksi suurin vientimaa. Halventuva rupla haittaa jo nyt itävientiyrityksiä. Olemme EU-rintamassa, jos tilanne kärjistyy, mutta emme kalistele sapeleita. 
Amiraali Juhani Kaskeala on oikeassa: juuri nyt olisikin tasan väärä hetki liittyä Natoon. Kuten valtaosa suomalaisista, nukun yöni paremmin, kun ulkoministerinä on Erkki Tuomioja, eikä Alexander Stubb.

5 kommenttia:

  1. Natohan toi Venäjän rajalle juuri 300 Leopard ryyppistä hyokkäysvaunua. Siis Suomeen Hokkannista

    VastaaPoista
  2. Timo Harakan kysymykseen panssariaseen jarruista lisäisin: "Onko panssarivaunussa peruutusvaihde?" Kuulemani mukaan T-72 vaunuissa peruutusvaihde on erityisen hidas...

    VastaaPoista
  3. Kannattaisi nyt edes tutustua Venäjän kehitykseen Putinin ajalta, ennen kuin huutelee enempiä. Palkat on kirjaimellisesti 10-kertaistuneet, köyhien määrä vähentynyt radikaalisti ja katastrofaalinen väestökato kääntynyt väestöKASVUKSI. Esim. Suomen Pankin kehittyvien talouksien erikoissivulta löytyy tilastoja ja tietoa näistä asioista. Harakkaa kirjoittaa aika kirjaimellisesti mustaa valkoiseksi. Siksi nimenomaan Putin on niin suosittu Venäjällä, että kaikissa noissa asioissa on tapahtunut massiivinen parannus hänen aikanaan.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittelen sattumaturistin terveisiä maistellen Pauligin kahvia moskovalaisessa McDonald'sissa.

    Täällä on aurinkoinen rauhamaassa, mitä nyt tv-kanavat pyörittävät vanhoja sotajuttuja kuten Suomessakin.

    Joskus suomenruotsalaiset kehuvat suomenkielen sopivuutta jumalanpalvelukseen. Näyttää se sopivan myös Herran röykyttämiseen päätellen Putinin punottavista poskipäistä.

    Demarit luulevat saavansa paremman johtajan finanssimiesten juoksutytön tilalle mutta tulevat pettymään, ellet sinä Timo ota ajan haastetta vastaan.

    VastaaPoista
  5. Voisitko Timo sisäpiirin ehdokkaana valaista siunasiko Timo Soini vai Juha Sipilä hallituksen sunnuntaipalaverin eväät?

    VastaaPoista

Jatka keskustelua!

Tunnisteet

10 kirjaa rahasta (3) 1989 (1) 1990-luvun lama (1) 2009 (1) 2010 (1) 70-luvun tv-sarjat (1) A-Studio (1) Aalto-Setälä Pauli (1) Aamulehti (3) ABS (2) Adiga Aravind (2) Aho Esko (8) Ahtisaari Martti (1) Airisto Lenita (2) Ajankohtainen kakkonen (1) Ajankohtaisen kakkosen homoilta (2) Akerlof George A. (1) Aktia (1) Al Qaida (1) Ala-Nissilä Olavi (1) alaluokan synty (1) Alanko-Kahiluoto Outi (1) Aleksanteri II (1) alijäämä (1) Alkio Mikko (1) Allen Woody (1) Allianssi (1) Alma (1) Ambea (1) Amma Äiti (1) ampuma-aselaki (1) ANC (1) Ankersmit Frank (1) Ankka Aku (3) Antonova Irina (1) Apple (1) Apunen Matti (4) arabikevät (1) Areva (1) Arhinmäki Paavo (1) Arla (1) Arola Heikki (1) Arvonen Jori (1) arvonlisävero (1) arvopaperistaminen (1) aseiden säilytys (1) Asser et Turnbull (1) asset-secured bond (1) Asuntolaina (1) Atlantic Monthly (1) Atria (1) Atta Muhammed (1) Attendo (1) Augustus International (1) austerity (4) Baby Friendly Hospital (1) Backman Jouni (1) Balzac Honoré de (2) Bank of America (1) Barnier Michel (1) Barroso José Manuel (1) BC Nokia (1) Becker Gary (2) Berliinin muurin murtuminen (1) Berliln Isaiah (1) Berlusconi Silvio (1) Bernadotte Estelle (1) Bernanke Ben (1) Berner Anne (1) Bharat Krishna (1) biodiesel (2) Bitterlich Joachim (1) Blanchard Olivier (2) Bono (2) Borg Anders (1) Bratislava (1) Breivik Anders Behring (2) Brown Gordon (2) Brown James (1) Bryssel (1) Buddenbrookit (1) bullshit (1) Bunga Bunga (1) Burlesconi Silvio (1) Bush George W. (1) Cameron David (1) Carema (1) Cassidy John (1) Christensen Lars (1) Churchill Winston (2) Chydenius Anders (1) Chydenius Antti (1) Citigroup (1) Claes Willy (1) Clinton Bill (1) Coca Colan lisäaineet (1) Crybabies (1) Darling Alistair (1) Darwin Charles (2) Davos (1) De Grauwe Paul (2) deflaatio (2) Defoe Daniel (1) DeLillo Don (1) DeLong Brad (1) Delors Jacques (1) demokratia (1) Demos (1) Diktonius Elmer (1) Dinkespiel Ulf (2) doping (1) Dostojevski Fjodor (1) downshifting (1) Draghi Mario (2) ECB (1) EDP (1) eduskunta (5) eduskuntavaalit (2) Egypti (1) Einstein A-Go-Go (1) Einstein Albert (1) EK (2) Ekenäs BB (1) EKP (7) Elinkeinoelämän keskusliitto (2) Elinkeinoelämän valtuuskunta (1) Elonen Piia (1) elvytys (2) eläkeikä (2) eläkeiän yläraja (1) eläkeuudistus (2) Emu (5) ennusteet (1) EPP (1) Erhard Ludvig (1) Erkko Aatos (2) Ersboll Niels (1) ERVV (2) ESM (1) Espanja (3) Etelä-Afrikka (1) Etla (2) EU (8) EU-jäsenyys (1) EU-jäsenyysneuvottelut (2) EU-komissio (12) EU-maatalouspolitiikka (1) EU-vaalit (1) Euraasian liitto (1) euroalue (3) eurobondit (2) eurokriisi (16) Euroopan investointipankki (2) Euroopan keskuspankki (7) Euroopan parlamentti (3) Eurooppa (1) Eurostat (1) Eurovaalit 2014 (1) EVA (1) EVL (1) EVM (1) Facebook (1) Fadayel Eveline (1) Fallows James (1) Fama Eugene (1) Fassbinder R.W. (1) Fennovoima (2) Financial Times (2) Finanssialan keskusliitto (1) finanssijärjestelmä (2) finanssikriisi (8) Fortum (2) Forum 24 (1) Forum24 (1) Foucault Michel (1) Friedman Milton (5) Fukushima (1) fundamentalismi (1) Gad Marius (1) Galbraith J.K. (1) Galilei Galileo (1) globalisaatio (1) gogo (1) Gogol Nikolai (1) Goldman Sachs (3) Google (1) Graeber David (1) Graham Phil (1) Grahn-Laasonen Sanni (1) Great depression (1) Greenspan Alan (3) Haanpää Pentti (1) Haaparanta Pertti (2) Haavikko Paavo (1) Haavisto (1) Haavisto Heikki (4) Haavisto Pekka (3) Habermas Jürgen (1) Haikala Eino (1) Haiti (1) Hakkarainen Teuvo (3) Hakola Juha (1) Halla-aho Jussi (3) hallintarekisteri (1) hallintarekisteri  Harmaa talous (1) hallitus (1) halloween (1) Halme Tony (3) Halonen Tarja (8) Hamlet (1) Hanhi Hannu (2) Hardin Garrett (1) Harju Ilkka (1) Harle VIlho (2) Hautala Heidi (4) Hayek Friedrich (1) Hazard Kaarina (2) Heinäluoma Eero (6) Heiskala Risto (2) Hellman Heikki (1) helluntaiseurakunta (1) Helsingin Sanomat (3) Helsingin Kaupunginkirjasto (1) Helsingin Sanomat (13) Helsinki Seagulls (1) henkirikokset (1) Henkirikostilasto (1) Herlin Antti (1) Herlin Ilkka (1) Herlin Niklas (1) Herlin Pekka (1) Hernesaari (1) Herodotos (1) Hietanen Risto (1) hiihto (1) Hiihtoliitto (1) Hiilamo Heikki (1) Himanen Pekka (4) Hirschman Albert O. (1) Hirvonen Markku (1) Hitler Adolf (1) HK Scan (1) Holappa Lauri (1) Holland Heidi (1) Hollande François (1) Holmberg Kalle (1) Holmström Bengt (1) Holvas Jakke (1) Honka Matti (1) Honkapohja Seppo (1) HS raati (1) Hu Jintao (1) Hufvudstadsbladet (2) HUS (1) Hyvinkää (2) HYY (1) Häkämies Jyri (3) Hämäläinen Unto (1) Härmälä Esa (2) Ihalainen Lauri (1) IK Kapital (1) ikärasismi (1) Ilaskivi Raimo (1) ilmastonmuutos (3) Image (1) IMF (8) Indignados (1) Indonesia (1) investointipankit (1) iPad (1) Irlanti (4) ironia (1) irtokarkki (1) ISMA (1) Italia (2) Itsemurhat (2) itsenäisyyspäivä (1) Itä-Häme (4) Itä-Suomen yliopisto (1) Jaakonsaari Liisa (1) Jackson Hole (1) Jackson Michael (1) Janne Kuutio (1) Japani (1) Jeskanen-Sundström Heli (1) Ji Yuemei (1) Joenpelto Eeva (1) johdannaiset (1) Jokela (1) Joku Anneli (1) Jotuni Maria (1) joulu (1) Joulupukki (2) JSN (1) julkinen sektori (1) Julkisen Sanan Neuvostoliitto (2) Jumala (1) Juncker Jean-Claude (3) Jungner Mikael (3) Jusula Jukka (1) Jyväskylän yliopisto (1) Järvi Antti (1) Jätevesiasetus (1) jääkiekko (1) Jäätteenmäki Anneli (1) K-kauppa (1) Kaarenoja Vappu (1) Kahneman Daniel (1) Kailajärvi Hannu (1) Kakkonen Kyösti (2) kalapuikot (1) Kaleva (1) Kalli Timo (2) Kallis Bjarne (2) Kalpala Asmo (1) Kaltiokumpu Oiva (1) Kambodzha (1) Kanaria (1) Kanerva Ilkka (4) Kangas Olli (1) Kangasharju Aki (1) kansalaisuus (1) kansallispuistot (1) kapitalisaatiosopimus (1) kapitalismi (3) Karhinen Reijo (1) Karjalainen Ahti (1) Kaskeala Juhani Tuomioja Erkki (1) Katainen Jyrki (21) Kauhajoki (1) Kauppakorkeakoulu (2) Keaton Buster (1) Kehittyvien Maakuntien Suomi (3) kehitysapu (2) Keinoelämän keskusliitto (1) Kekkonen Urho (3) Kela (2) kello (1) kerjääminen (1) Keskuskauppakamari (2) keskuspankki (1) keskusrikospoliisi (1) keskusta (2) keskustanuoret (1) Keskustapuolue (6) kestävyysvaje (1) Keynes J.M. (3) Kianto Ilmari (1) Kiasma (1) Kiljunen Kimmo (1) kilpailukyky (1) Kimanen Seppo (1) King Mervyn (1) Kinkel Klaus (2) kirjasto (1) Kirkko (1) kirkosta eroaminen (2) Kiviniemi Mari (6) Klimenko Viktor (1) Klondyke (1) Kobe (1) Kohl Helmut (2) Koijärvi (1) Koivisto Mauno (2) Kokkola (1) kokonaiskysyntä (1) kokoomuksen nuorten liitto (1) Kokoomus (11) Koljatti (1) kolmikanta (1) Kone (1) Kontio Kari (2) Korhonen Jarmo (1) koripallo (1) korkeakoulut (1) Korkman Sixten (4) Korpi Rauno (1) Kortelainen Anna (2) Kosken Kanava (2) Kouri Pentti (1) Kreikka (13) Kreml (1) Krim (1) Krugman Paul (3) Kuhn Thomas (1) Kullberg Rolf (1) kulta (1) Kuntien eläkevakuutus (1) Kuvaja Sari (1) Kylliäinen Antti (1) käsitehistoria (1) käsittämättömät lyhenteet (1) Laakkonen Yrjö (1) lama (2) Lama Dalai (1) Lamassoure Alain (1) Lapin Kansa (6) lapsilisät (1) Latvia (1) Lehman Brothers (4) Lehman sisters (1) lehmä (1) Lehtinen Lasse (1) Lehtomäki Paula (1) Leigh Daniel (1) leikkaukset (1) leikkaus (1) Lepakko (1) leppoistaminen (1) leverage (1) LFA (1) liberalismi (1) Liikanen Erkki (12) Lillehammerin olympialaiset (1) Lillqvist Katariina (1) Linden Suvi (1) Linna Väinö (1) Lintilä Mika (1) Lipponen Paavo (5) London School of Economics (2) Long Term Capital Management (1) Louekoski Matti (1) Lucas Robert (1) lukeminen (1) Lukuviikko (1) Luoton loppu (1) luottoluokittajat (1) Luxemburg (1) Lähde Jussi (1) Länsi-Uusimaa (1) Maahanmuutto (3) maailmanmestaruus (1) maanjäristys (1) Maaseudun tulevaisuus (1) maatalouspolitiikka (1) Madoff Bernie (2) Mallander J.O. (1) Malthus Joseph (1) Mandela Nelson (2) Mann Thomas (2) Mannerheim (1) markkinat (2) markkinayhteiskunta (3) Martta (1) Martti (1) Marx Karl (1) Maskun kalustetalo (1) Mbeki Thabo (1) MedOne (1) Mehiläinen (1) Mendel Grigori (1) Meri Veijo (1) Merkel Angela (2) Mermaid (1) Merrill Lynch (1) Metalliliitto (2) metsästys (1) Miami Heat (1) Mickelsson Max (1) Mikkkeli (1) minimipalkkas (1) Minna Ruckenstein (1) Minsky Hyman (1) Mitro Isä (1) Mokka Roope (1) Monti Mario (1) moral hazard (1) Mosambik (1) MTK (1) Mubarak Hosni (1) Mussolini Benito (1) Müller Heiner (1) Myllylä Mika (1) Münchau Wolfgang (1) Münchhausen paroni (1) Myyrmanni (1) Mäkinen Kari (1) Männistö Lasse (1) Naxos (1) Neste OIl (2) Neuvonen Aleksi (1) Neuvostoliitto (3) New Yorker (3) Newsweek (1) Niinistö Sauli (5) Niniistö Sauli (1) Njassa (1) Noitaympyrä (1) Nokelainen Petteri (1) Nokia (3) Norberg Johan (1) Nordea (7) normitalkoot (1) Nova (1) Nowotny Ewald (1) Nummisuutarit (1) nuorisotyöttömyys (1) Nuorkansallinen vapaussäätiö (1) Nykyri Ilona (1) näkymätön käsi (1) Näkymätön Mies (1) Obama Barack (1) Occupy Wall Street (1) Oddson David (1) OECD (1) Oikeusministeriö (1) oikeustoimikelpoisuus (1) Oinonen Pentti (1) Okko Paavo (1) OKM (1) Olkiluoto 3 (1) Onninen Suvi (2) OP-Pohjola (1) Oreck Bruce (1) Orivesi (1) Otava (1) Outokumpu (1) Paasikivi Juho Kusti (1) pakolaisuus (1) Palme Olof (1) palmuöljy (2) Palonen Kari (1) Pangalos Theodoros (1) pankkivero (1) Papandreou George (2) parlamentarismi (1) parlement (1) Pasanen Tauno (1) Patomäki Heikki (1) Paul Krugman (1) Paulson Hank (1) Pekka (1) Pekkala Ahti (1) Pekkarinen Jukka (3) Pekkarinen Mauri (3) Pelle Miljoona (1) Peltomäki Jukka (1) Pentikäinen Mikael (1) Penttilä Risto E.J. (1) Perheyritysten liitto (1) perintövero (1) Persson Göran (1) Pertti Haaparanta (1) peruskoulu (2) Perussuomalaiset (10) perustulo (1) perustuslaki (1) Pesonen Janne (1) Peston Robert (1) Pietikäinen Sirpa (1) Pietinen Kimmo (1) Piga Gustavo (1) Pihlström Antti (1) piispat (1) Pikkarainen Pentti (1) Pinochet Augusto (1) Plötz Alfred (1) Polanyi Karl (5) poliisi (1) politiikka (1) politrukki (1) Pori (1) Portugali (3) presidentinvaalit 2012 (1) presidentti (2) Prodi Romano (1) protesti (1) provokaatio (1) Puerto de la Cruz (1) Pula-aika (1) Pulliainen Erkki (1) Puntarpää (1) Putin Vladimir (3) Putkonen Matti (3) Puu Anna (1) Puustjärvi Anna (1) pyramidi (2) Pyykkö Mirja (1) Pyörälä Mika (1) Päihdet-Häme (1) pääministeri (2) pääomavero (1) pörssi (2) QE (4) Radio City (1) Radio Suomi (1) Raeste Juha-Pekka (1) raha (2) rahaliitto (1) Rahan kulttuuri (1) rahapolitiikka (1) Rahkonen Keijo (1) rahoitus (2) rahoitusmarkkinavero (1) Rajan Raghuram (1) rakenneuudistus (1) rasaismi (1) Ratsia (1) Ratzel Friedrich (1) RBS (1) Reagan Ronald (1) Reding Viviane (1) Rehn Olli (14) Rehula Juha (2) Reinhardt Carmen (1) Relander Jukka (2) Retuperän WBK (1) Reunanen Esa (1) Riihilahti Aki (1) Rinne Antti (1) Rogoff Kenneth (1) Rojola Lea (1) Romania (1) Roos JP (3) Round Robin (1) Ruokonen Pertti (1) Ruotsi (1) rusinapulla (1) ruuan alv (1) Ruutu Tuomo (1) Rämö Aurora (1) Räsänen Jari (1) Räsänen Päivi (2) S-ryhmä (1) S&D (1) Saarikoski Pentti (1) Saarikoski Saska (2) Saarinen Esa (1) Saga (1) Sairaanhoitaja Sari (1) SAK (3) Saksa (1) Salama Hannu (1) Salmela-Järvinen Martta (1) Salo (1) Salo Petri (1) Salo Sinikka (1) Salolainen Pertti (2) Salon Seudun Sanomat (5) Salonen Ahti M. (1) Sampo (3) San Antonio Spurs (1) Sanoma Oy (2) Sarasvuo Jari (3) Sasi Kimmo (2) Satakunnan Kansa (5) Satuli Antti (2) Sauli Mikko (1) Sauri Pekka (1) Savon Sanomat (1) Schiller Karl (1) Scholes Myron Kuparinen Susanna (1) Schulz Martin (1) SDP (14) Sehr Schnell (1) seksi (1) seniokratia (1) Shakespeare William (1) Sichuan (1) sienestys (1) Simon John (1) Sinnemäki Anni (2) Siola Anna (1) Sipilä Juha (4) Smith Adam (2) SMP (1) Snellman J.V. (2) Soini Timo (18) Soininvaara Osmo (1) Solidium (1) SONK (1) Soros George (2) Sovala Markus (1) Spotify (1) SSS (1) Standard's & Poor (1) Stanley O´Neal (1) Stern Nicholas (1) Stiglitz Joseph (1) STM (1) Stoltenberg Jens (2) Stoppard Tom (1) strategia (1) strutsi (1) Stubb Alexander (11) Sukari Toivo (2) Sulkunen Sari (1) Summers Lawrence (2) Sundbäck Veli (3) Suomen Kirjastoseura (1) Suomen Kuvalehti (1) Suomen Kuvalehti Saarikoski Saska (1) Suomen pankki (7) Suomen RH-yhtiöt (1) Suomen Tietotoimisto (1) Suomen Yrittäjät (1) Suomenlinna (1) Suomi (2) Suomi-Soffa (1) Superman (1) Surowiecki James (1) surrealismi (1) Suupohjan Osuuspankki (1) Suuri kiristys (5) Suuri lama (1) suurtyöttömyys (1) Sveitsi (1) synnytysosasto (1) Syrjälä Hanna (1) syrjäytyminen (1) Sähkönkulutus (1) sääntely (1) säästäminen (1) Söderblom Erik (1) Söderman Jacob (1) Taalasmaa Seppo (1) taantuma (2) Taipaleenmäki Marika (1) Taleb Nassim Nicholas (1) talous (3) Talouselämä (6) talouskriisi (1) talouskuri (1) talouspolitiikka (1) taloustiede (1) Tammisaari (1) Tapiola (1) tasa-arvo (3) teknologia (1) TEM (1) Tenavat (1) Tennilä Esko-Juhani (1) Teresa Äiti (1) Tervo Jari (1) Tett Gillian (1) Teuva (1) Thaler Richard (1) Thatcher Margaret (2) The Economist (1) Tilastokeskus (2) Timo Kallinen (1) TINA (1) TLTRO (1) Toivanen-Koivisto Maarit (1) Torpan Pojat (1) Townsend Joseph (1) Tragedy of the Commons (1) tranche (1) Trichet Jean-Claude (1) Triton (1) Troikka (1) Troyan Carlo (1) Tsakalotos Euklides (1) Tsipras Alexis (1) tsunami (2) Tunisia (1) Tuomioja Erkki (6) tuottavuus (1) Turhapuro Uuno (1) Turhuuksien rovio (1) Turkka Jouko (2) Turkki Teppo (1) Turun kauppakorkeakoulu (1) Turun NMKY (1) Turun Sanomat (1) Turunen Taisto (2) Tutu Desmond (1) TVO (1) tyhmyys (1) työttömyys (3) tähtisadetikku (1) Uimonen Risto (3) Ukkola Tuulikki (1) Ukraina (1) ulkoisvaikutus (1) Urho Ulla-Marja (1) Urpilainen Jutta (8) Uschanov Tommi (1) Utöya (1) uusi vuosi (1) Uusipaavalniemi Markku (1) uusiutuva energia (1) uusliberalismi (1) vaalirahoitus (2) Vakaus- ja kasvusopimus (1) Val(t)io (1) Valio (1) Valkoinen tiikeri (1) Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (1) valtiontalous (1) valtionvelka (5) valtiovarainministeriö (4) van Duyn Aline (1) Vanhanen Matti (13) Vapaavuori Jan (1) varallisuusvero (1) Varma (1) Vartiainen Juhana (4) Vartiosaari (1) Vasemmistoliitto (1) vasemmistonuoret (1) Vasikkasaari (1) velka (1) velkaantuminen (1) velkapopulismi (1) Venäjä (1) veronkierto (3) veroparatiisi (3) veropohja (2) Verotus (1) verovähennys (1) Viheriälaakso J.V. (1) vihreät (3) Viinanen Iiro (5) Vilkuna Pekka (1) Vimärirotta (1) Virén Lasse (1) Virkkunen Henna (1) Virkkunen Janne (1) Virolainen Johannes (2) Virolainen Kyllikki (1) Virtanen Pertti (1) Vistbacka Raimo (1) vivutus (1) VM (1) von Plötz Hans (1) voodoo (1) Välijärvi Jouni (1) Väyrynen Paavo (2) Väätäinen Juha (1) Wahlroos Björn (13) Walhbeck Ville (2) Wall Street (1) Wallin Stefan (2) Ware Marilyn (1) Wettenhovi-Aspa Sigurd (1) Whately Richard (1) Wibble Anne (2) Wikileaks (1) Wikipedia (1) Williamson David (1) WinCapita (2) Wolfe Tom (1) WSOY (1) Yale (1) Ydinvoima (4) Yhdysvallat (1) Yhdysvaltain lähetystö (2) yhteisvastuu (2) yhteisövero (1) Ykkösaamu (1) Yle (1) yleinen asevelvollisuus (1) yleislakko (1) Yleisradio (3) yliopisto (1) Ylioppilaslehti (3) Ylönen Matti (1) ympäristöministeriö (1) Yrjö-Koskinen (1) YYA (1) Zizek Slavoj (1) Zyskowicz Ben (3) Älä ruoki lamaa (1) ärräpussi (1) Äänekosken Huima (1) Äänekoski (2) Äärimmäistyvyys (1)