maanantai 27. kesäkuuta 2011

10 kirjaa rahasta: Maarit Toivanen ja Buddenbrookien tarina

Moni lukee lomalla dekkareita, mutta milloin on aikaa paneutua ja eläytyä suuriin tarinoihin, jollei kesällä? Sota ja rauha vaatii rauhaa, Kadonnutta aikaa etsimässä edellyttää ajan löytymistä. Mikä on suurenmoisempaa kuin uppoutua yötä myöten – kun aikainen herätys tai työstressi eivät häiritse – vuosikymmenten mittaisiin ihmiskohtaloihin ja sukusaagoihin.
Laajoissa romaaneissa on usein väkeäkin niin runsaasti, että kreivittärissä ja ratsumestareissa ei pysy mukana, jos lukeminen koko ajan keskeytyy ja jää pätkittäiseksi, kuten talvisin. Siksi pimeimpään vuodenaikaan sopivat ohuet minämuotoiset tilitykset ja juonivetoinen pikaruoka.
Kesä kuuluu eepoksille.
Thomas Mannin varhainen mestariteos Buddenbrookit (1901) on vetävä, tiheä ja tragikoominen kronikka lyypekkiläisen kauppiassuvun vaiheista. Parikymppinen kirjailijanero piirtää psykologisesti terävät kuvaukset kauppahuoneen perijän Thomasin tarmosta ja tuskasta, hänen siskonsa Tonyn surkuhupaisista naimakaupoista, veljesten riidoista ja sukunsa viimeiseksi jäävän Hanno-pojan hauraista haaveista.
Buddenbrookit on yksi lempikirjoistani, ja suureksi ilokseni myös mukana 10 kirjaa rahasta –sarjassa. Se on vuorossa tänään maanantaina, 27.6. klo 21.30.
On ylellistä lukea kirja 
Maarit Toivanen-Koiviston seurassa.
Suomen ainoa naispuolinen vuorineuvos nousi perheyhtiö 
Onnisen johtoon 11 vuotta sitten; hän on Onvest-konsernin toimitusjohtaja ja Onnisen hallituksen puheenjohtaja.
Vallanvaihto perheyhtiössä ei ollut helppo, kuten se harvoin on. Sellaista draamaa ei sentään nähty kuin 
Herlineillä, kun isä-Pekka oli valinnut seuraajansa salaa muilta lapsilta. (John Simonin Koneen ruhtinaan menestys muuten todistaa, että dynastiat kiinnostavat suomalaisia).
Maarit Toivanen-Koivisto johtaa yhtiötä sananmukaisesti kuin perhettä. Oman uusperheen ihmissuhteet ovat vaatineet paljon työtä ja myös ammattiapua, jotka ovat opettaneet myös 
yritysjohtajaa työssään.
Myös 
Anna Kortelainen näyttää ymmärtävän perheen dynamiikkaa ja johtamisen psykologiaa. Ohjelmassa naiset oivaltavat spontaanisti yhdessä, kenen johdolla Buddenbrookien kauppahuone olisi voinut pelastua ja kukoistaa.
Kustantajat ja kirjakauppiaat kierrättävät varastojaan niin kovalla kiireellä, että suurin osa sarjamme kirjoista on saatavissa vain kirjastoista tai antikvariaateista, joiden kontolle kulttuuriperinnön pelastaminen Suomessa on jätetty.
Aravind Adigan Valkoinen tiikeri (2008) löytyy kuitenkin peräti pokkarina, jonka ehdit mainiosti lukea ennen sarjan päätösjaksoa 8. elokuuta. Silloin käsittelemme kirjaa pokeriammattilaisen Ville Walhbeckin kera.
Ja myös 
Buddenbrookit löytyy kaupasta kauniina uutena painoksena ja Ilona Nykyrin tuoreena suomennoksena. Ei vanhassakaan käännöksessä ole mitään vikaa, joten kaupallisesta tai kunnallisesta hyllystä nyt Buddenbrookit matkaan ja mukaan riippumattoon!

7 kommenttia:

  1. mahtaa olla mukavaa katsottavaa perheyritysten liitolle. siellähän on entinen pääministeri palkkalistoilla ja kun katsoo jäsenluetteloa niin ymmärtää miksi: toivo sukari, kyösti kakkonen, suomi-soffa.
    vaikka taitaa olla tosi, että kasvolilnen omistaja on parempi kuin amerikkalainen eläkesäätiö tai edes suomen valtio.

    VastaaPoista
  2. Luin viime kesänä Ilona Nykyrin uuden suomennoksen ja liityn erään suvun rappion suosittelijoihin.

    VastaaPoista
  3. Vaikka kuulostaakin pienyrittäjiltä, puuttuu Perheyrityksistä vain yksi rikas, nimittäin Erkko sekä Sanoma.

    VastaaPoista
  4. Keskustelu oli erilaista sikäli, että toinen keskustelija oli sisäpiiriä, perheyrityksen johtaja ja toinen kirjallisuusihminen. Anna Kortelainen oli lähempänä omaa lukukokemustani kauan sitten, vaikka käytännönläheisyys ja aiheen tunteminen sisältä antoi oman erilaisen mausteensa. -- Hieno teos, Thomas Manniin kannattaa tutustua laajemminkin ja Mannin pojan Klaus Mannin teos "Mefisto" oli lukukokemus sekin.

    VastaaPoista
  5. Taru siitä, että suuret romaanit vaatisivat aikaa ja rauhaa (jota harvoilla on), on haitallista mystifiointia. Jotta niiden lukeminen on antoisaa, se edellyttää lukemiseen palaamista, päivittäin. Luin itse Kadonnutta aikaa etsimässä kolme ensimmäistä osaa bussimatkoilla. Kun nuorena opiskelijana tein melko pitkäveteistä työtä ison osan vuodesta, odotin aina malttamattomana että pääsen taas bussiin lukemaan kirjaani. Koska bussimatka oli kyllin lyhyt, luin ajatuksella.

    VastaaPoista
  6. Suuret romaanit vaativat aikaa, ei siitä mihinkään pääse. Joko se aika on käytettävissä yhdellä kertaa - kuten lomalla - tai sitten säännöllisesti riittävän usein kuten bussimatkoillasi. Olennaista ristiriitaa näiden ajankäyttöjen välillä ei ole.

    VastaaPoista
  7. Löytääkseni nykyaikaa surffailin uudella älypuhelimellani radioon kanavalta toiselle. Jotenkin tuntui turvalliselta kuulla yhdellä Sauli Niinistön opastavan kuulijoita Timon kanssa kirjojen pariin ja toisella kansainvälisten kansamurhien luukasojen tutkija Helena Rannan olevan samalla presidentillisellä Pekka Haaviston asialla.

    Eliitti100% kokoontuu pian puhisemaan Porin areenaan, kaikki samaan aikaan ja samaan karsinaan. Ilmeisesti P-Koreasta ei vierasta ollut saatavilla, joten Tarja Halonen tuo paikalle YK:n etelä-korealaisen pääsihteerin.

    Köyhistä köyhin on se jolta on riistetty oma historia, kuulee joskus sanottavan.

    Kansallinen ‘natsionalistinen’ historia korostuu Yle-tv:n ohjelmistossa. Tällä viikolla on nähty perheiden parhaimpaan katseluaikaan ykköskanavalla ainakin Hitleriä, Auschwitzia ja Mussolinin tytärtä, ensi keskiviikkona tulee lasten sotatunti Hitleriä vastaan.

    VastaaPoista

Jatka keskustelua!

Tunnisteet

10 kirjaa rahasta (3) 1989 (1) 1990-luvun lama (1) 2009 (1) 2010 (1) 70-luvun tv-sarjat (1) A-Studio (1) Aalto-Setälä Pauli (1) Aamulehti (3) ABS (2) Adiga Aravind (2) Aho Esko (8) Ahtisaari Martti (1) Airisto Lenita (2) Ajankohtainen kakkonen (1) Ajankohtaisen kakkosen homoilta (2) Akerlof George A. (1) Aktia (1) Al Qaida (1) Ala-Nissilä Olavi (1) alaluokan synty (1) Alanko-Kahiluoto Outi (1) Aleksanteri II (1) alijäämä (1) Alkio Mikko (1) Allen Woody (1) Allianssi (1) Alma (1) Ambea (1) Amma Äiti (1) ampuma-aselaki (1) ANC (1) Ankersmit Frank (1) Ankka Aku (3) Antonova Irina (1) Apple (1) Apunen Matti (4) arabikevät (1) Areva (1) Arhinmäki Paavo (1) Arla (1) Arola Heikki (1) Arvonen Jori (1) arvonlisävero (1) arvopaperistaminen (1) aseiden säilytys (1) Asser et Turnbull (1) asset-secured bond (1) Asuntolaina (1) Atlantic Monthly (1) Atria (1) Atta Muhammed (1) Attendo (1) Augustus International (1) austerity (4) Baby Friendly Hospital (1) Backman Jouni (1) Balzac Honoré de (2) Bank of America (1) Barnier Michel (1) Barroso José Manuel (1) BC Nokia (1) Becker Gary (2) Berliinin muurin murtuminen (1) Berliln Isaiah (1) Berlusconi Silvio (1) Bernadotte Estelle (1) Bernanke Ben (1) Berner Anne (1) Bharat Krishna (1) biodiesel (2) Bitterlich Joachim (1) Blanchard Olivier (2) Bono (2) Borg Anders (1) Bratislava (1) Breivik Anders Behring (2) Brown Gordon (2) Brown James (1) Bryssel (1) Buddenbrookit (1) bullshit (1) Bunga Bunga (1) Burlesconi Silvio (1) Bush George W. (1) Cameron David (1) Carema (1) Cassidy John (1) Christensen Lars (1) Churchill Winston (2) Chydenius Anders (1) Chydenius Antti (1) Citigroup (1) Claes Willy (1) Clinton Bill (1) Coca Colan lisäaineet (1) Crybabies (1) Darling Alistair (1) Darwin Charles (2) Davos (1) De Grauwe Paul (2) deflaatio (2) Defoe Daniel (1) DeLillo Don (1) DeLong Brad (1) Delors Jacques (1) demokratia (1) Demos (1) Diktonius Elmer (1) Dinkespiel Ulf (2) doping (1) Dostojevski Fjodor (1) downshifting (1) Draghi Mario (2) ECB (1) EDP (1) eduskunta (5) eduskuntavaalit (2) Egypti (1) Einstein A-Go-Go (1) Einstein Albert (1) EK (2) Ekenäs BB (1) EKP (7) Elinkeinoelämän keskusliitto (2) Elinkeinoelämän valtuuskunta (1) Elonen Piia (1) elvytys (2) eläkeikä (2) eläkeiän yläraja (1) eläkeuudistus (2) Emu (5) ennusteet (1) EPP (1) Erhard Ludvig (1) Erkko Aatos (2) Ersboll Niels (1) ERVV (2) ESM (1) Espanja (3) Etelä-Afrikka (1) Etla (2) EU (8) EU-jäsenyys (1) EU-jäsenyysneuvottelut (2) EU-komissio (12) EU-maatalouspolitiikka (1) EU-vaalit (1) Euraasian liitto (1) euroalue (3) eurobondit (2) eurokriisi (16) Euroopan investointipankki (2) Euroopan keskuspankki (7) Euroopan parlamentti (3) Eurooppa (1) Eurostat (1) Eurovaalit 2014 (1) EVA (1) EVL (1) EVM (1) Facebook (1) Fadayel Eveline (1) Fallows James (1) Fama Eugene (1) Fassbinder R.W. (1) Fennovoima (2) Financial Times (2) Finanssialan keskusliitto (1) finanssijärjestelmä (2) finanssikriisi (8) Fortum (2) Forum 24 (1) Forum24 (1) Foucault Michel (1) Friedman Milton (5) Fukushima (1) fundamentalismi (1) Gad Marius (1) Galbraith J.K. (1) Galilei Galileo (1) globalisaatio (1) gogo (1) Gogol Nikolai (1) Goldman Sachs (3) Google (1) Graeber David (1) Graham Phil (1) Grahn-Laasonen Sanni (1) Great depression (1) Greenspan Alan (3) Haanpää Pentti (1) Haaparanta Pertti (2) Haavikko Paavo (1) Haavisto (1) Haavisto Heikki (4) Haavisto Pekka (3) Habermas Jürgen (1) Haikala Eino (1) Haiti (1) Hakkarainen Teuvo (3) Hakola Juha (1) Halla-aho Jussi (3) hallintarekisteri (1) hallintarekisteri  Harmaa talous (1) hallitus (1) halloween (1) Halme Tony (3) Halonen Tarja (8) Hamlet (1) Hanhi Hannu (2) Hardin Garrett (1) Harju Ilkka (1) Harle VIlho (2) Hautala Heidi (4) Hayek Friedrich (1) Hazard Kaarina (2) Heinäluoma Eero (5) Heiskala Risto (2) Hellman Heikki (1) helluntaiseurakunta (1) Helsingin Sanomat (3) Helsingin Kaupunginkirjasto (1) Helsingin Sanomat (13) Helsinki Seagulls (1) henkirikokset (1) Henkirikostilasto (1) Herlin Antti (1) Herlin Ilkka (1) Herlin Niklas (1) Herlin Pekka (1) Hernesaari (1) Herodotos (1) Hietanen Risto (1) hiihto (1) Hiihtoliitto (1) Hiilamo Heikki (1) Himanen Pekka (4) Hirschman Albert O. (1) Hirvonen Markku (1) Hitler Adolf (1) HK Scan (1) Holappa Lauri (1) Holland Heidi (1) Hollande François (1) Holmberg Kalle (1) Holmström Bengt (1) Holvas Jakke (1) Honka Matti (1) Honkapohja Seppo (1) HS raati (1) Hu Jintao (1) Hufvudstadsbladet (2) HUS (1) Hyvinkää (2) HYY (1) Häkämies Jyri (3) Hämäläinen Unto (1) Härmälä Esa (2) Ihalainen Lauri (1) IK Kapital (1) ikärasismi (1) Ilaskivi Raimo (1) ilmastonmuutos (3) Image (1) IMF (8) Indignados (1) Indonesia (1) investointipankit (1) iPad (1) Irlanti (4) ironia (1) irtokarkki (1) ISMA (1) Italia (2) Itsemurhat (2) itsenäisyyspäivä (1) Itä-Häme (4) Itä-Suomen yliopisto (1) Jaakonsaari Liisa (1) Jackson Hole (1) Jackson Michael (1) Janne Kuutio (1) Japani (1) Jeskanen-Sundström Heli (1) Ji Yuemei (1) Joenpelto Eeva (1) johdannaiset (1) Jokela (1) Joku Anneli (1) Jotuni Maria (1) joulu (1) Joulupukki (2) JSN (1) julkinen sektori (1) Julkisen Sanan Neuvostoliitto (2) Jumala (1) Juncker Jean-Claude (3) Jungner Mikael (3) Jusula Jukka (1) Jyväskylän yliopisto (1) Järvi Antti (1) Jätevesiasetus (1) jääkiekko (1) Jäätteenmäki Anneli (1) K-kauppa (1) Kaarenoja Vappu (1) Kahneman Daniel (1) Kailajärvi Hannu (1) Kakkonen Kyösti (2) kalapuikot (1) Kaleva (1) Kalli Timo (2) Kallis Bjarne (2) Kalpala Asmo (1) Kaltiokumpu Oiva (1) Kambodzha (1) Kanaria (1) Kanerva Ilkka (4) Kangas Olli (1) Kangasharju Aki (1) kansalaisuus (1) kansallispuistot (1) kapitalisaatiosopimus (1) kapitalismi (3) Karhinen Reijo (1) Karjalainen Ahti (1) Kaskeala Juhani Tuomioja Erkki (1) Katainen Jyrki (21) Kauhajoki (1) Kauppakorkeakoulu (2) Keaton Buster (1) Kehittyvien Maakuntien Suomi (2) kehitysapu (2) Keinoelämän keskusliitto (1) Kekkonen Urho (3) Kela (2) kello (1) kerjääminen (1) Keskuskauppakamari (1) keskuspankki (1) keskusrikospoliisi (1) keskusta (2) keskustanuoret (1) Keskustapuolue (5) kestävyysvaje (1) Keynes J.M. (3) Kianto Ilmari (1) Kiasma (1) Kiljunen Kimmo (1) kilpailukyky (1) Kimanen Seppo (1) King Mervyn (1) Kinkel Klaus (2) kirjasto (1) Kirkko (1) kirkosta eroaminen (2) Kiviniemi Mari (5) Klimenko Viktor (1) Klondyke (1) Kobe (1) Kohl Helmut (2) Koijärvi (1) Koivisto Mauno (2) Kokkola (1) kokonaiskysyntä (1) kokoomuksen nuorten liitto (1) Kokoomus (11) Koljatti (1) kolmikanta (1) Kone (1) Kontio Kari (2) Korhonen Jarmo (1) koripallo (1) korkeakoulut (1) Korkman Sixten (4) Korpi Rauno (1) Kortelainen Anna (2) Kosken Kanava (2) Kouri Pentti (1) Kreikka (13) Kreml (1) Krim (1) Krugman Paul (3) Kuhn Thomas (1) Kullberg Rolf (1) kulta (1) Kuntien eläkevakuutus (1) Kuvaja Sari (1) Kylliäinen Antti (1) käsitehistoria (1) käsittämättömät lyhenteet (1) Laakkonen Yrjö (1) lama (2) Lama Dalai (1) Lamassoure Alain (1) Lapin Kansa (6) lapsilisät (1) Latvia (1) Lehman Brothers (4) Lehman sisters (1) lehmä (1) Lehtinen Lasse (1) Lehtomäki Paula (1) Leigh Daniel (1) leikkaukset (1) leikkaus (1) Lepakko (1) leppoistaminen (1) leverage (1) LFA (1) liberalismi (1) Liikanen Erkki (12) Lillehammerin olympialaiset (1) Lillqvist Katariina (1) Linden Suvi (1) Linna Väinö (1) Lintilä Mika (1) Lipponen Paavo (5) London School of Economics (2) Long Term Capital Management (1) Louekoski Matti (1) Lucas Robert (1) lukeminen (1) Lukuviikko (1) Luoton loppu (1) luottoluokittajat (1) Luxemburg (1) Lähde Jussi (1) Länsi-Uusimaa (1) Maahanmuutto (3) maailmanmestaruus (1) maanjäristys (1) Maaseudun tulevaisuus (1) maatalouspolitiikka (1) Madoff Bernie (2) Mallander J.O. (1) Malthus Joseph (1) Mandela Nelson (2) Mann Thomas (2) Mannerheim (1) markkinat (2) markkinayhteiskunta (3) Martta (1) Martti (1) Marx Karl (1) Maskun kalustetalo (1) Mbeki Thabo (1) MedOne (1) Mehiläinen (1) Mendel Grigori (1) Meri Veijo (1) Merkel Angela (2) Mermaid (1) Merrill Lynch (1) Metalliliitto (2) metsästys (1) Miami Heat (1) Mickelsson Max (1) Mikkkeli (1) minimipalkkas (1) Minna Ruckenstein (1) Minsky Hyman (1) Mitro Isä (1) Mokka Roope (1) Monti Mario (1) moral hazard (1) Mosambik (1) MTK (1) Mubarak Hosni (1) Mussolini Benito (1) Müller Heiner (1) Myllylä Mika (1) Münchau Wolfgang (1) Münchhausen paroni (1) Myyrmanni (1) Mäkinen Kari (1) Männistö Lasse (1) Naxos (1) Neste OIl (2) Neuvonen Aleksi (1) Neuvostoliitto (3) New Yorker (3) Newsweek (1) Niinistö Sauli (5) Niniistö Sauli (1) Njassa (1) Noitaympyrä (1) Nokelainen Petteri (1) Nokia (3) Norberg Johan (1) Nordea (7) normitalkoot (1) Nova (1) Nowotny Ewald (1) Nummisuutarit (1) nuorisotyöttömyys (1) Nuorkansallinen vapaussäätiö (1) Nykyri Ilona (1) näkymätön käsi (1) Näkymätön Mies (1) Obama Barack (1) Occupy Wall Street (1) Oddson David (1) OECD (1) Oikeusministeriö (1) oikeustoimikelpoisuus (1) Oinonen Pentti (1) Okko Paavo (1) OKM (1) Olkiluoto 3 (1) Onninen Suvi (2) OP-Pohjola (1) Oreck Bruce (1) Orivesi (1) Otava (1) Outokumpu (1) Paasikivi Juho Kusti (1) pakolaisuus (1) Palme Olof (1) palmuöljy (2) Palonen Kari (1) Pangalos Theodoros (1) pankkivero (1) Papandreou George (2) parlamentarismi (1) parlement (1) Pasanen Tauno (1) Patomäki Heikki (1) Paul Krugman (1) Paulson Hank (1) Pekka (1) Pekkala Ahti (1) Pekkarinen Jukka (3) Pekkarinen Mauri (3) Pelle Miljoona (1) Peltomäki Jukka (1) Pentikäinen Mikael (1) Penttilä Risto E.J. (1) Perheyritysten liitto (1) perintövero (1) Persson Göran (1) Pertti Haaparanta (1) peruskoulu (2) Perussuomalaiset (10) perustulo (1) perustuslaki (1) Pesonen Janne (1) Peston Robert (1) Pietikäinen Sirpa (1) Pietinen Kimmo (1) Piga Gustavo (1) Pihlström Antti (1) piispat (1) Pikkarainen Pentti (1) Pinochet Augusto (1) Plötz Alfred (1) Polanyi Karl (5) poliisi (1) politiikka (1) politrukki (1) Pori (1) Portugali (3) presidentinvaalit 2012 (1) presidentti (2) Prodi Romano (1) protesti (1) provokaatio (1) Puerto de la Cruz (1) Pula-aika (1) Pulliainen Erkki (1) Puntarpää (1) Putin Vladimir (3) Putkonen Matti (3) Puu Anna (1) Puustjärvi Anna (1) pyramidi (2) Pyykkö Mirja (1) Pyörälä Mika (1) Päihdet-Häme (1) pääministeri (2) pääomavero (1) pörssi (2) QE (4) Radio City (1) Radio Suomi (1) Raeste Juha-Pekka (1) raha (2) rahaliitto (1) Rahan kulttuuri (1) rahapolitiikka (1) Rahkonen Keijo (1) rahoitus (2) rahoitusmarkkinavero (1) Rajan Raghuram (1) rakenneuudistus (1) rasaismi (1) Ratsia (1) Ratzel Friedrich (1) RBS (1) Reagan Ronald (1) Reding Viviane (1) Rehn Olli (14) Rehula Juha (2) Reinhardt Carmen (1) Relander Jukka (2) Retuperän WBK (1) Reunanen Esa (1) Riihilahti Aki (1) Rinne Antti (1) Rogoff Kenneth (1) Rojola Lea (1) Romania (1) Roos JP (3) Round Robin (1) Ruokonen Pertti (1) Ruotsi (1) rusinapulla (1) ruuan alv (1) Ruutu Tuomo (1) Rämö Aurora (1) Räsänen Jari (1) Räsänen Päivi (2) S-ryhmä (1) S&D (1) Saarikoski Pentti (1) Saarikoski Saska (2) Saarinen Esa (1) Saga (1) Sairaanhoitaja Sari (1) SAK (3) Saksa (1) Salama Hannu (1) Salmela-Järvinen Martta (1) Salo (1) Salo Petri (1) Salo Sinikka (1) Salolainen Pertti (2) Salon Seudun Sanomat (5) Salonen Ahti M. (1) Sampo (3) San Antonio Spurs (1) Sanoma Oy (2) Sarasvuo Jari (3) Sasi Kimmo (2) Satakunnan Kansa (5) Satuli Antti (2) Sauli Mikko (1) Sauri Pekka (1) Savon Sanomat (1) Schiller Karl (1) Scholes Myron Kuparinen Susanna (1) Schulz Martin (1) SDP (13) Sehr Schnell (1) seksi (1) seniokratia (1) Shakespeare William (1) Sichuan (1) sienestys (1) Simon John (1) Sinnemäki Anni (2) Siola Anna (1) Sipilä Juha (4) Smith Adam (2) SMP (1) Snellman J.V. (2) Soini Timo (18) Soininvaara Osmo (1) Solidium (1) SONK (1) Soros George (2) Sovala Markus (1) Spotify (1) SSS (1) Standard's & Poor (1) Stanley O´Neal (1) Stern Nicholas (1) Stiglitz Joseph (1) STM (1) Stoltenberg Jens (2) Stoppard Tom (1) strategia (1) strutsi (1) Stubb Alexander (11) Sukari Toivo (2) Sulkunen Sari (1) Summers Lawrence (2) Sundbäck Veli (3) Suomen Kirjastoseura (1) Suomen Kuvalehti (1) Suomen Kuvalehti Saarikoski Saska (1) Suomen pankki (7) Suomen RH-yhtiöt (1) Suomen Tietotoimisto (1) Suomen Yrittäjät (1) Suomenlinna (1) Suomi (2) Suomi-Soffa (1) Superman (1) Surowiecki James (1) surrealismi (1) Suupohjan Osuuspankki (1) Suuri kiristys (5) Suuri lama (1) suurtyöttömyys (1) Sveitsi (1) synnytysosasto (1) Syrjälä Hanna (1) syrjäytyminen (1) Sähkönkulutus (1) sääntely (1) säästäminen (1) Söderblom Erik (1) Söderman Jacob (1) Taalasmaa Seppo (1) taantuma (2) Taipaleenmäki Marika (1) Taleb Nassim Nicholas (1) talous (3) Talouselämä (6) talouskriisi (1) talouskuri (1) talouspolitiikka (1) taloustiede (1) Tammisaari (1) Tapiola (1) tasa-arvo (3) teknologia (1) TEM (1) Tenavat (1) Tennilä Esko-Juhani (1) Teresa Äiti (1) Tervo Jari (1) Tett Gillian (1) Teuva (1) Thaler Richard (1) Thatcher Margaret (2) The Economist (1) Tilastokeskus (2) Timo Kallinen (1) TINA (1) TLTRO (1) Toivanen-Koivisto Maarit (1) Torpan Pojat (1) Townsend Joseph (1) Tragedy of the Commons (1) tranche (1) Trichet Jean-Claude (1) Triton (1) Troikka (1) Troyan Carlo (1) Tsakalotos Euklides (1) Tsipras Alexis (1) tsunami (2) Tunisia (1) Tuomioja Erkki (6) tuottavuus (1) Turhapuro Uuno (1) Turhuuksien rovio (1) Turkka Jouko (2) Turkki Teppo (1) Turun kauppakorkeakoulu (1) Turun NMKY (1) Turun Sanomat (1) Turunen Taisto (2) Tutu Desmond (1) TVO (1) tyhmyys (1) työttömyys (3) tähtisadetikku (1) Uimonen Risto (3) Ukkola Tuulikki (1) Ukraina (1) ulkoisvaikutus (1) Urho Ulla-Marja (1) Urpilainen Jutta (8) Uschanov Tommi (1) Utöya (1) uusi vuosi (1) Uusipaavalniemi Markku (1) uusiutuva energia (1) uusliberalismi (1) vaalirahoitus (2) Vakaus- ja kasvusopimus (1) Val(t)io (1) Valio (1) Valkoinen tiikeri (1) Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (1) valtiontalous (1) valtionvelka (5) valtiovarainministeriö (4) van Duyn Aline (1) Vanhanen Matti (12) Vapaavuori Jan (1) Varma (1) Vartiainen Juhana (4) Vartiosaari (1) Vasemmistoliitto (1) vasemmistonuoret (1) Vasikkasaari (1) velka (1) velkaantuminen (1) velkapopulismi (1) Venäjä (1) veronkierto (3) veroparatiisi (3) veropohja (2) Verotus (1) verovähennys (1) Viheriälaakso J.V. (1) vihreät (3) Viinanen Iiro (5) Vilkuna Pekka (1) Vimärirotta (1) Virén Lasse (1) Virkkunen Henna (1) Virkkunen Janne (1) Virolainen Johannes (2) Virolainen Kyllikki (1) Virtanen Pertti (1) Vistbacka Raimo (1) vivutus (1) VM (1) von Plötz Hans (1) voodoo (1) Välijärvi Jouni (1) Väyrynen Paavo (2) Väätäinen Juha (1) Wahlroos Björn (13) Walhbeck Ville (2) Wall Street (1) Wallin Stefan (2) Ware Marilyn (1) Wettenhovi-Aspa Sigurd (1) Whately Richard (1) Wibble Anne (2) Wikileaks (1) Wikipedia (1) Williamson David (1) WinCapita (2) Wolfe Tom (1) WSOY (1) Yale (1) Ydinvoima (4) Yhdysvallat (1) Yhdysvaltain lähetystö (2) yhteisvastuu (2) yhteisövero (1) Ykkösaamu (1) Yle (1) yleinen asevelvollisuus (1) yleislakko (1) Yleisradio (3) yliopisto (1) Ylioppilaslehti (3) Ylönen Matti (1) ympäristöministeriö (1) Yrjö-Koskinen (1) YYA (1) Zizek Slavoj (1) Zyskowicz Ben (3) Älä ruoki lamaa (1) ärräpussi (1) Äänekosken Huima (1) Äänekoski (2) Äärimmäistyvyys (1)