Natouttamisen koko kuva

”Olen kokenut toimittajan painajaisen”, parahti Unto Hämäläinen viime lauantain Helsingin Sanomissa. Wikileaksin paljastukset Yhdysvaltain Suomen-lähetystön luottamuksellisista raporteista tulivat julkisuuteen vain viikko sen jälkeen, kun HS Kuukausiliitteessä julkaistiin Hämäläisen laaja juttu siitä, kuinka Suomen eliitti on ajanut Suomea Natoon jo 15 vuotta.
Huojennuksekseen Hämäläinen saattoi kuitenkin todeta, että raporteissa ei ollut mitään uutta kokonaiskuvan kannalta. ”Uskallan väittää, että Helsingin Sanomien lukija on jo aikaisemmin saanut monipuolisemman käsityksen kuin amerikkalaisten nyt julkistetuista raporteista voi saada.”
Aika uskallettua.
Hämäläisen sinänsä ansiokkaasta kronikasta näet puuttuu kokonaan kaksi Suomen natouttamisen keskeistä peluria: Yhdysvaltain lähetystö – ja Helsingin Sanomat.

Wikileaks-dokumenteista ilmenee, kuinka Suomen uusi ulkopoliittinen johto rohkaisi lähetystöä uskomaan, että Suomi voi hyvinkin liittyä Natoon 2011 vaalien jälkeen. Kokoomusta autettiin näkyvimmin järjestämällä ulkoministeri Ilkka Kanervalle välittömästi vierailu Condoleezza Ricen luokse. Samalla lähetystö esitti, että presidentti Tarja Halosen kovasti haluamalla tapaamisella George W. Bushin kanssa ei ole erityistä kiirettä.
Kanervan visiitin aikoihin, 10.6. 2007, Helsingin Sanomien sunnuntaisivuston avasi peräti kahden sivun päivittely siitä, miten huonoon jamaan Halonen on Yhdysvaltain-suhteet päästänyt (”Suhteilla jonon ohi”).
”Suomessa lasketaan, kuka saa kutsun Valkoiseen taloon. Suomi on saanut värjötellä vierailujonossa, kun britit ja ruotsalaisetkin porhaltavat ohi. Se, ettei kutsua kuulu, ei kerro hyvää Suomen ja Yhdysvaltain väleistä.”
Värjötellä?
Tuskin Atlantti-seuran johtokaan olisi osannut kynäillä parempaa ingressiä. Yhdysvaltain hyväksynnästä tuli yht´äkkiä hyvän poliitikon objektiivinen kriteeri. Raadollinen politiikka unohtui tykkänään – esimerkiksi se, että Britannia sentään oli Yhdyvaltain pääkumppani Irakin sodassa, ja että Ruotsissa valtaan oli juuri astunut pitkästä aikaa porvarillinen ja Natoa ymmärtävä pääministeri.
Niin, että kuka Suomessa laskee kutsuja Valkoiseen taloon?

Unto Hämäläinen kehottaa, aivan oikein, käyttämään tiukkaa lähdekritiikkiä Wikileaks-aineistoon.
Tosin Ilkka Kanerva sanoi TV1:n A-studiossa (14.2.): ”Nämä keskusteluraportit, joita nyt olen saanut Wikileaksista lukea toistaiseksi, ovat minusta kokolailla juuri niin kuin mä ne myös henkilökohtaisesti olen kokenut.” Jopa Erkki Tuomioja totesi, että ”amerikkalaisten raportointi on tässä tapauksessa ollut kohtalaisen korkeatasoista”, joskin toisen osapuolen muistiinpanosta voisi löytyä ”vähän vivahde-eroja”.
Mutta Hämäläisen puhuttamat lähetystövieraat ovat olleet ”pahalla päällä” kerrotusta. ”Heidän muistikuvansa ja jopa muistiinpanonsa samoista tapaamista ovat toisenlaisia kuin nyt julkaistussa aineistossa”.
Myös heidän jälkikäteisiin kertomuksiinsa on suhtauduttava hyvin lähdekriittisesti. Jos esimerkiksi Jori Arvonen kiistää arvioineensa, että kokoomus vie kevään 2011 vaalivoittonsa jälkeen Suomen Natoon – mitä muutakaan hän voisi nyt sanoa? Kiistäminen on ainoa vaihtoehto, jos ulkoministerin avustaja haluaa pitää työpaikkansa.
Ja kaikin mokomin hän voi kertoa oman versionsa julkisuuteen. Voisiko Unto Hämäläinen haastatella?