tiistai 6. huhtikuuta 2010

Do they think they know or know they think?

Luin New Yorkerista Paul Krugmanin henkilökuvan, ja taas se iski: epätoivo.
     Toiset taloustieteilijät vertasivat Krugmanin maineikkaimpia töitä "runouteen": selitysmallit ovat sieviä, siistejä ja selkeitä. (Viis siitä, että johtopäätökset saattavat olla itsestäänselviä tai jopa aivan pielessä: mallinnus oli henkeäsalpaavaa.)
     Krugman itse toteaa, että luultavasti hän jätti pois malleistaan olennaisempaa tietoa kuin mitä sai niihin sisällytettyä.
     Taloustieteen tieto kun voi olla vain sitä, minkä se tiedoksi tai yleensä tiedettäväksi hyväksyy. Jokaisella tieteenalalla tieto paljastuu joskus luuloksi ja koko ajattelu mullistuu, kiitos kunkin Galileon, Darwinin, Mendelin tai Einsteinin - paradigma muuttuu. Paitsi taloustieteen, jonka perusoppeja edes biljoonien eurojen finanssikatastrofi ei horjuta. Taloustieteen mallit eivät enää mitenkään mielekkäästi ennakoi, selitä tai edes jäljestäpäin analysoi globaalin finanssikapitalismin edesottamuksia. Sen sijaan taloustiede kuvaa täsmällisesti - taloustiedettä.
     Taloustieteen vertaaminen runouteen tekee vääryyttä lyriikalle. Runoilja erittelee todellisuutta tarkemmin, oivaltavammin ja olennaisemmilta osin kuin eknonomisti.
     Silti. Päätarkoitukseni ei ole naljailla taloustieteilijöille (vaikka sellainen kuva kieltämättä helposti välittyy), vaan ymmärtää tätä ilmiötä paremmin; sen sukulaisuutta muihin tieteen, tietämisen ja tietämyksen ongelmiin.     
     Miksi taloustiede ei reflektoi itseään, oikaise itseään ja kriisienkään jälkeen hylkää romutettuja paradigmojaan?
     Miksi ekonomisti etsii hukattuja avaimia katulampun alta?

Tuo ajatuksia herättävä Krugman-jakso on luettavissa tästä.  

9 kommenttia:

  1. Harakan puolijumala Krugman on ollut väärässä yhtä usein kuin muutkin, ja on nyt vakavastiotettavien ekonomistien mielestä verrattavissa Harakan kaltaisiin pakinoitsijoihin. Fiksu ymmärtää, että talous on vain osatotuus yhteiskunnasta ja maailmasta, jos sitä tietoa tulkitaan väärin, niin onko se tiedemihene vika?

    VastaaPoista
  2. "Jokaisella tieteenalalla tieto paljastuu joskus luuloksi ja koko ajattelu mullistuu -- Paitsi taloustieteen, jonka perusoppeja edes biljoonien eurojen finanssikatastrofi ei horjuta."

    Voisitko kertoa mitä nämä viittaamasi perusopit ovat?

    VastaaPoista
  3. Rikkaalla on oma filosofia: tulla entistä rikkaammaksi. Ja entistä mahtavammaksi ja rakastetummaksi ja kunnioitetummaksi.

    Jotta sen toteutuminen muita vahingoittavalla tavalla estyisi, olisi mielekkäämpää pohtia kenen häntä pilkottaa Merisalon kainalon alta? Kuka hänet on "henkivakuuttanut", If any?

    VastaaPoista
  4. @Anonyymi#2: Kysyit "perusoppeja". Luoton loppu -kirjassa käsitellään useita yleisimpiä opinkappaleita. Peruskatsauksen saa vaikka Wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Mainstream_economics

    VastaaPoista
  5. Dear Dude - Amen !
    Kommenttisi palauttaa mieleen Nassim Talebin
    "Musta Joutsen" teoksen. Oletko tutustunut :)
    Leppoisaa kaaosta....

    VastaaPoista
  6. En ole vielä lukenut Luoton loppua, siksi kysyin mitä tarkoitat perusopeilla.
    Tuon linkityksesi perusteella oletan, että keskeisillä perusopeilla tarkoitat esim. oletuksia toimijoiden hyödyn ja yritysten voittojen maksimoinnista. Voisitko selventää miten nämä eivät finanssikriisin seurauksena (enää) päde?

    VastaaPoista
  7. Edelleen Harakan vaustausta odotellessa...

    VastaaPoista
  8. Anonyymi lukekoon kirjani esim ss. 105-109, 114-119, 144-181. Jutellaan sitten lisää. MUTTA siis väittämien ohella olin kiinnostunut tavoista, jolla tieto hyväksytään tiedoksi, tiedettäväksi - ja vastaavasti hylkäämisen mekanismeista.

    VastaaPoista
  9. Kirja on nyt luettu. Valitettavasti näyttää siltä, että ennakko odotukseni piti paikkaansa. Harakka ei ole vaivautunut ottamaan selvää näistä "perusopeista" (tai sitten yrittää tarkoituksellisesti valehdella lukijalle) niin absurdeiksi väittämät menevät välillä.

    Ensinnä huomio kiinnittyy termin klassinen taloustiede käytöstä viitatessa uusklassiseen taloustieteeseen. Tämä läpi kirjan toistuva virhe antaa kuvan, että kirjailija ei ole tutustunut kovin syvällisesti aiheeseen.

    Kirjasta löytyy myös suoranaisia valheita. Esimerkiksi: "Taloustieteen näkökulmasta hyvinvointi (ja loogisesti myös onnellisuus) on puolitoistakertaistunut 1990-luvun puolivälistä". s.228
    Kuka taloustieteilijä on väittänyt BKT:n korreloivan täydellisesti hyvinvoinnin tai onnellisuuden kanssa?

    Markkinoiden tasapaino on Harakan hampaissa useampaan otteeseen. Siltikin seuraava lainaus ulkoisvaikutuksia käsittelevästä osiosta antaa kuvan; että Harakka ei tietäisi mitä markkinoiden tasapainolla tarkoitetaan: "rahoitusmarkkinat ovat kuin hyödykemarkkinat. Mutta vain siinä mielessä, että myös tavarantuotanto on epätasapainossa." s.174

    Kirjassa yritetään todistella taksikuskien palkkatavoiteeseen perustavaa työtuntien valitsemista taloustieteellä selittämättömäksi ilmiöksi. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole: teoria olettaa, että työhön käytetty aika valitaan henkilön oman preferenssin mukaan. Tämän luulisi toimittajankin ymmärtävän.

    Mutta ilmeisesti ei ymmärrä tai sitten haluaa antaa tahallisesti väärän kuvan taloustieteistä:
    "Ristiriita katoaisi, jos talousteoria hyväksyisi ihmisen kokonaisuutena, jota ohjaa muukin kuin suurimman hyöden saalistus. -- Kylmän järkevän, kollektiivisen neuvostoihmisen sijaan uusliberaalit ovat koettaneet louda yhtä lailla rationaalisen, säälimättömän, itsekkään kapitaali-ihmisen, joka käyttää armotta tilaisuuden riistää toista omaksi edukseen, taistelee uupumatta voitosta, tyytymättä nykyiseen"

    VastaaPoista

Jatka keskustelua!

Tunnisteet

10 kirjaa rahasta (3) 1989 (1) 1990-luvun lama (1) 2009 (1) 2010 (1) 70-luvun tv-sarjat (1) A-Studio (1) Aalto-Setälä Pauli (1) Aamulehti (3) ABS (2) Adiga Aravind (2) Aho Esko (8) Ahtisaari Martti (1) Airisto Lenita (2) Ajankohtainen kakkonen (1) Ajankohtaisen kakkosen homoilta (2) Akerlof George A. (1) Aktia (1) Al Qaida (1) Ala-Nissilä Olavi (1) alaluokan synty (1) Alanko-Kahiluoto Outi (1) Aleksanteri II (1) alijäämä (1) Alkio Mikko (1) Allen Woody (1) Allianssi (1) Alma (1) Ambea (1) Amma Äiti (1) ampuma-aselaki (1) ANC (1) Ankersmit Frank (1) Ankka Aku (3) Antonova Irina (1) Apple (1) Apunen Matti (4) arabikevät (1) Areva (1) Arhinmäki Paavo (1) Arla (1) Arola Heikki (1) Arvonen Jori (1) arvonlisävero (1) arvopaperistaminen (1) aseiden säilytys (1) Asser et Turnbull (1) asset-secured bond (1) Asuntolaina (1) Atlantic Monthly (1) Atria (1) Atta Muhammed (1) Attendo (1) Augustus International (1) austerity (4) Baby Friendly Hospital (1) Backman Jouni (1) Balzac Honoré de (2) Bank of America (1) Barnier Michel (1) Barroso José Manuel (1) BC Nokia (1) Becker Gary (2) Berliinin muurin murtuminen (1) Berliln Isaiah (1) Berlusconi Silvio (1) Bernadotte Estelle (1) Bernanke Ben (1) Berner Anne (1) Bharat Krishna (1) biodiesel (2) Bitterlich Joachim (1) Blanchard Olivier (2) Bono (2) Borg Anders (1) Bratislava (1) Breivik Anders Behring (2) Brown Gordon (2) Brown James (1) Bryssel (1) Buddenbrookit (1) bullshit (1) Bunga Bunga (1) Burlesconi Silvio (1) Bush George W. (1) Cameron David (1) Carema (1) Cassidy John (1) Christensen Lars (1) Churchill Winston (2) Chydenius Anders (1) Chydenius Antti (1) Citigroup (1) Claes Willy (1) Clinton Bill (1) Coca Colan lisäaineet (1) Crybabies (1) Darling Alistair (1) Darwin Charles (2) Davos (1) De Grauwe Paul (2) deflaatio (2) Defoe Daniel (1) DeLillo Don (1) DeLong Brad (1) Delors Jacques (1) demokratia (1) Demos (1) Diktonius Elmer (1) Dinkespiel Ulf (2) doping (1) Dostojevski Fjodor (1) downshifting (1) Draghi Mario (2) ECB (1) EDP (1) eduskunta (5) eduskuntavaalit (2) Egypti (1) Einstein A-Go-Go (1) Einstein Albert (1) EK (2) Ekenäs BB (1) EKP (7) Elinkeinoelämän keskusliitto (2) Elinkeinoelämän valtuuskunta (1) Elonen Piia (1) elvytys (2) eläkeikä (2) eläkeiän yläraja (1) eläkeuudistus (2) Emu (5) ennusteet (1) EPP (1) Erhard Ludvig (1) Erkko Aatos (2) Ersboll Niels (1) ERVV (2) ESM (1) Espanja (3) Etelä-Afrikka (1) Etla (2) EU (8) EU-jäsenyys (1) EU-jäsenyysneuvottelut (2) EU-komissio (12) EU-maatalouspolitiikka (1) EU-vaalit (1) Euraasian liitto (1) euroalue (3) eurobondit (2) eurokriisi (16) Euroopan investointipankki (2) Euroopan keskuspankki (7) Euroopan parlamentti (3) Eurooppa (1) Eurostat (1) Eurovaalit 2014 (1) EVA (1) EVL (1) EVM (1) Facebook (1) Fadayel Eveline (1) Fallows James (1) Fama Eugene (1) Fassbinder R.W. (1) Fennovoima (2) Financial Times (2) Finanssialan keskusliitto (1) finanssijärjestelmä (2) finanssikriisi (8) Fortum (2) Forum 24 (1) Forum24 (1) Foucault Michel (1) Friedman Milton (5) Fukushima (1) fundamentalismi (1) Gad Marius (1) Galbraith J.K. (1) Galilei Galileo (1) globalisaatio (1) gogo (1) Gogol Nikolai (1) Goldman Sachs (3) Google (1) Graeber David (1) Graham Phil (1) Grahn-Laasonen Sanni (1) Great depression (1) Greenspan Alan (3) Haanpää Pentti (1) Haaparanta Pertti (2) Haavikko Paavo (1) Haavisto (1) Haavisto Heikki (4) Haavisto Pekka (3) Habermas Jürgen (1) Haikala Eino (1) Haiti (1) Hakkarainen Teuvo (3) Hakola Juha (1) Halla-aho Jussi (3) hallintarekisteri (1) hallintarekisteri  Harmaa talous (1) hallitus (1) halloween (1) Halme Tony (3) Halonen Tarja (8) Hamlet (1) Hanhi Hannu (2) Hardin Garrett (1) Harju Ilkka (1) Harle VIlho (2) Hautala Heidi (4) Hayek Friedrich (1) Hazard Kaarina (2) Heinäluoma Eero (5) Heiskala Risto (2) Hellman Heikki (1) helluntaiseurakunta (1) Helsingin Sanomat (3) Helsingin Kaupunginkirjasto (1) Helsingin Sanomat (13) Helsinki Seagulls (1) henkirikokset (1) Henkirikostilasto (1) Herlin Antti (1) Herlin Ilkka (1) Herlin Niklas (1) Herlin Pekka (1) Hernesaari (1) Herodotos (1) Hietanen Risto (1) hiihto (1) Hiihtoliitto (1) Hiilamo Heikki (1) Himanen Pekka (4) Hirschman Albert O. (1) Hirvonen Markku (1) Hitler Adolf (1) HK Scan (1) Holappa Lauri (1) Holland Heidi (1) Hollande François (1) Holmberg Kalle (1) Holmström Bengt (1) Holvas Jakke (1) Honka Matti (1) Honkapohja Seppo (1) HS raati (1) Hu Jintao (1) Hufvudstadsbladet (2) HUS (1) Hyvinkää (2) HYY (1) Häkämies Jyri (3) Hämäläinen Unto (1) Härmälä Esa (2) Ihalainen Lauri (1) IK Kapital (1) ikärasismi (1) Ilaskivi Raimo (1) ilmastonmuutos (3) Image (1) IMF (8) Indignados (1) Indonesia (1) investointipankit (1) iPad (1) Irlanti (4) ironia (1) irtokarkki (1) ISMA (1) Italia (2) Itsemurhat (2) itsenäisyyspäivä (1) Itä-Häme (4) Itä-Suomen yliopisto (1) Jaakonsaari Liisa (1) Jackson Hole (1) Jackson Michael (1) Janne Kuutio (1) Japani (1) Jeskanen-Sundström Heli (1) Ji Yuemei (1) Joenpelto Eeva (1) johdannaiset (1) Jokela (1) Joku Anneli (1) Jotuni Maria (1) joulu (1) Joulupukki (2) JSN (1) julkinen sektori (1) Julkisen Sanan Neuvostoliitto (2) Jumala (1) Juncker Jean-Claude (3) Jungner Mikael (3) Jusula Jukka (1) Jyväskylän yliopisto (1) Järvi Antti (1) Jätevesiasetus (1) jääkiekko (1) Jäätteenmäki Anneli (1) K-kauppa (1) Kaarenoja Vappu (1) Kahneman Daniel (1) Kailajärvi Hannu (1) Kakkonen Kyösti (2) kalapuikot (1) Kaleva (1) Kalli Timo (2) Kallis Bjarne (2) Kalpala Asmo (1) Kaltiokumpu Oiva (1) Kambodzha (1) Kanaria (1) Kanerva Ilkka (4) Kangas Olli (1) Kangasharju Aki (1) kansalaisuus (1) kansallispuistot (1) kapitalisaatiosopimus (1) kapitalismi (3) Karhinen Reijo (1) Karjalainen Ahti (1) Kaskeala Juhani Tuomioja Erkki (1) Katainen Jyrki (21) Kauhajoki (1) Kauppakorkeakoulu (2) Keaton Buster (1) Kehittyvien Maakuntien Suomi (2) kehitysapu (2) Keinoelämän keskusliitto (1) Kekkonen Urho (3) Kela (2) kello (1) kerjääminen (1) Keskuskauppakamari (1) keskuspankki (1) keskusrikospoliisi (1) keskusta (2) keskustanuoret (1) Keskustapuolue (5) kestävyysvaje (1) Keynes J.M. (3) Kianto Ilmari (1) Kiasma (1) Kiljunen Kimmo (1) kilpailukyky (1) Kimanen Seppo (1) King Mervyn (1) Kinkel Klaus (2) kirjasto (1) Kirkko (1) kirkosta eroaminen (2) Kiviniemi Mari (5) Klimenko Viktor (1) Klondyke (1) Kobe (1) Kohl Helmut (2) Koijärvi (1) Koivisto Mauno (2) Kokkola (1) kokonaiskysyntä (1) kokoomuksen nuorten liitto (1) Kokoomus (11) Koljatti (1) kolmikanta (1) Kone (1) Kontio Kari (2) Korhonen Jarmo (1) koripallo (1) korkeakoulut (1) Korkman Sixten (4) Korpi Rauno (1) Kortelainen Anna (2) Kosken Kanava (2) Kouri Pentti (1) Kreikka (13) Kreml (1) Krim (1) Krugman Paul (3) Kuhn Thomas (1) Kullberg Rolf (1) kulta (1) Kuntien eläkevakuutus (1) Kuvaja Sari (1) Kylliäinen Antti (1) käsitehistoria (1) käsittämättömät lyhenteet (1) Laakkonen Yrjö (1) lama (2) Lama Dalai (1) Lamassoure Alain (1) Lapin Kansa (6) lapsilisät (1) Latvia (1) Lehman Brothers (4) Lehman sisters (1) lehmä (1) Lehtinen Lasse (1) Lehtomäki Paula (1) Leigh Daniel (1) leikkaukset (1) leikkaus (1) Lepakko (1) leppoistaminen (1) leverage (1) LFA (1) liberalismi (1) Liikanen Erkki (12) Lillehammerin olympialaiset (1) Lillqvist Katariina (1) Linden Suvi (1) Linna Väinö (1) Lintilä Mika (1) Lipponen Paavo (5) London School of Economics (2) Long Term Capital Management (1) Louekoski Matti (1) Lucas Robert (1) lukeminen (1) Lukuviikko (1) Luoton loppu (1) luottoluokittajat (1) Luxemburg (1) Lähde Jussi (1) Länsi-Uusimaa (1) Maahanmuutto (3) maailmanmestaruus (1) maanjäristys (1) Maaseudun tulevaisuus (1) maatalouspolitiikka (1) Madoff Bernie (2) Mallander J.O. (1) Malthus Joseph (1) Mandela Nelson (2) Mann Thomas (2) Mannerheim (1) markkinat (2) markkinayhteiskunta (3) Martta (1) Martti (1) Marx Karl (1) Maskun kalustetalo (1) Mbeki Thabo (1) MedOne (1) Mehiläinen (1) Mendel Grigori (1) Meri Veijo (1) Merkel Angela (2) Mermaid (1) Merrill Lynch (1) Metalliliitto (2) metsästys (1) Miami Heat (1) Mickelsson Max (1) Mikkkeli (1) minimipalkkas (1) Minna Ruckenstein (1) Minsky Hyman (1) Mitro Isä (1) Mokka Roope (1) Monti Mario (1) moral hazard (1) Mosambik (1) MTK (1) Mubarak Hosni (1) Mussolini Benito (1) Müller Heiner (1) Myllylä Mika (1) Münchau Wolfgang (1) Münchhausen paroni (1) Myyrmanni (1) Mäkinen Kari (1) Männistö Lasse (1) Naxos (1) Neste OIl (2) Neuvonen Aleksi (1) Neuvostoliitto (3) New Yorker (3) Newsweek (1) Niinistö Sauli (5) Niniistö Sauli (1) Njassa (1) Noitaympyrä (1) Nokelainen Petteri (1) Nokia (3) Norberg Johan (1) Nordea (7) normitalkoot (1) Nova (1) Nowotny Ewald (1) Nummisuutarit (1) nuorisotyöttömyys (1) Nuorkansallinen vapaussäätiö (1) Nykyri Ilona (1) näkymätön käsi (1) Näkymätön Mies (1) Obama Barack (1) Occupy Wall Street (1) Oddson David (1) OECD (1) Oikeusministeriö (1) oikeustoimikelpoisuus (1) Oinonen Pentti (1) Okko Paavo (1) OKM (1) Olkiluoto 3 (1) Onninen Suvi (2) OP-Pohjola (1) Oreck Bruce (1) Orivesi (1) Otava (1) Outokumpu (1) Paasikivi Juho Kusti (1) pakolaisuus (1) Palme Olof (1) palmuöljy (2) Palonen Kari (1) Pangalos Theodoros (1) pankkivero (1) Papandreou George (2) parlamentarismi (1) parlement (1) Pasanen Tauno (1) Patomäki Heikki (1) Paul Krugman (1) Paulson Hank (1) Pekka (1) Pekkala Ahti (1) Pekkarinen Jukka (3) Pekkarinen Mauri (3) Pelle Miljoona (1) Peltomäki Jukka (1) Pentikäinen Mikael (1) Penttilä Risto E.J. (1) Perheyritysten liitto (1) perintövero (1) Persson Göran (1) Pertti Haaparanta (1) peruskoulu (2) Perussuomalaiset (10) perustulo (1) perustuslaki (1) Pesonen Janne (1) Peston Robert (1) Pietikäinen Sirpa (1) Pietinen Kimmo (1) Piga Gustavo (1) Pihlström Antti (1) piispat (1) Pikkarainen Pentti (1) Pinochet Augusto (1) Plötz Alfred (1) Polanyi Karl (5) poliisi (1) politiikka (1) politrukki (1) Pori (1) Portugali (3) presidentinvaalit 2012 (1) presidentti (2) Prodi Romano (1) protesti (1) provokaatio (1) Puerto de la Cruz (1) Pula-aika (1) Pulliainen Erkki (1) Puntarpää (1) Putin Vladimir (3) Putkonen Matti (3) Puu Anna (1) Puustjärvi Anna (1) pyramidi (2) Pyykkö Mirja (1) Pyörälä Mika (1) Päihdet-Häme (1) pääministeri (2) pääomavero (1) pörssi (2) QE (4) Radio City (1) Radio Suomi (1) Raeste Juha-Pekka (1) raha (2) rahaliitto (1) Rahan kulttuuri (1) rahapolitiikka (1) Rahkonen Keijo (1) rahoitus (2) rahoitusmarkkinavero (1) Rajan Raghuram (1) rakenneuudistus (1) rasaismi (1) Ratsia (1) Ratzel Friedrich (1) RBS (1) Reagan Ronald (1) Reding Viviane (1) Rehn Olli (14) Rehula Juha (2) Reinhardt Carmen (1) Relander Jukka (2) Retuperän WBK (1) Reunanen Esa (1) Riihilahti Aki (1) Rinne Antti (1) Rogoff Kenneth (1) Rojola Lea (1) Romania (1) Roos JP (3) Round Robin (1) Ruokonen Pertti (1) Ruotsi (1) rusinapulla (1) ruuan alv (1) Ruutu Tuomo (1) Rämö Aurora (1) Räsänen Jari (1) Räsänen Päivi (2) S-ryhmä (1) S&D (1) Saarikoski Pentti (1) Saarikoski Saska (2) Saarinen Esa (1) Saga (1) Sairaanhoitaja Sari (1) SAK (3) Saksa (1) Salama Hannu (1) Salmela-Järvinen Martta (1) Salo (1) Salo Petri (1) Salo Sinikka (1) Salolainen Pertti (2) Salon Seudun Sanomat (5) Salonen Ahti M. (1) Sampo (3) San Antonio Spurs (1) Sanoma Oy (2) Sarasvuo Jari (3) Sasi Kimmo (2) Satakunnan Kansa (5) Satuli Antti (2) Sauli Mikko (1) Sauri Pekka (1) Savon Sanomat (1) Schiller Karl (1) Scholes Myron Kuparinen Susanna (1) Schulz Martin (1) SDP (13) Sehr Schnell (1) seksi (1) seniokratia (1) Shakespeare William (1) Sichuan (1) sienestys (1) Simon John (1) Sinnemäki Anni (2) Siola Anna (1) Sipilä Juha (4) Smith Adam (2) SMP (1) Snellman J.V. (2) Soini Timo (18) Soininvaara Osmo (1) Solidium (1) SONK (1) Soros George (2) Sovala Markus (1) Spotify (1) SSS (1) Standard's & Poor (1) Stanley O´Neal (1) Stern Nicholas (1) Stiglitz Joseph (1) STM (1) Stoltenberg Jens (2) Stoppard Tom (1) strategia (1) strutsi (1) Stubb Alexander (11) Sukari Toivo (2) Sulkunen Sari (1) Summers Lawrence (2) Sundbäck Veli (3) Suomen Kirjastoseura (1) Suomen Kuvalehti (1) Suomen Kuvalehti Saarikoski Saska (1) Suomen pankki (7) Suomen RH-yhtiöt (1) Suomen Tietotoimisto (1) Suomen Yrittäjät (1) Suomenlinna (1) Suomi (2) Suomi-Soffa (1) Superman (1) Surowiecki James (1) surrealismi (1) Suupohjan Osuuspankki (1) Suuri kiristys (5) Suuri lama (1) suurtyöttömyys (1) Sveitsi (1) synnytysosasto (1) Syrjälä Hanna (1) syrjäytyminen (1) Sähkönkulutus (1) sääntely (1) säästäminen (1) Söderblom Erik (1) Söderman Jacob (1) Taalasmaa Seppo (1) taantuma (2) Taipaleenmäki Marika (1) Taleb Nassim Nicholas (1) talous (3) Talouselämä (6) talouskriisi (1) talouskuri (1) talouspolitiikka (1) taloustiede (1) Tammisaari (1) Tapiola (1) tasa-arvo (3) teknologia (1) TEM (1) Tenavat (1) Tennilä Esko-Juhani (1) Teresa Äiti (1) Tervo Jari (1) Tett Gillian (1) Teuva (1) Thaler Richard (1) Thatcher Margaret (2) The Economist (1) Tilastokeskus (2) Timo Kallinen (1) TINA (1) TLTRO (1) Toivanen-Koivisto Maarit (1) Torpan Pojat (1) Townsend Joseph (1) Tragedy of the Commons (1) tranche (1) Trichet Jean-Claude (1) Triton (1) Troikka (1) Troyan Carlo (1) Tsakalotos Euklides (1) Tsipras Alexis (1) tsunami (2) Tunisia (1) Tuomioja Erkki (6) tuottavuus (1) Turhapuro Uuno (1) Turhuuksien rovio (1) Turkka Jouko (2) Turkki Teppo (1) Turun kauppakorkeakoulu (1) Turun NMKY (1) Turun Sanomat (1) Turunen Taisto (2) Tutu Desmond (1) TVO (1) tyhmyys (1) työttömyys (3) tähtisadetikku (1) Uimonen Risto (3) Ukkola Tuulikki (1) Ukraina (1) ulkoisvaikutus (1) Urho Ulla-Marja (1) Urpilainen Jutta (8) Uschanov Tommi (1) Utöya (1) uusi vuosi (1) Uusipaavalniemi Markku (1) uusiutuva energia (1) uusliberalismi (1) vaalirahoitus (2) Vakaus- ja kasvusopimus (1) Val(t)io (1) Valio (1) Valkoinen tiikeri (1) Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (1) valtiontalous (1) valtionvelka (5) valtiovarainministeriö (4) van Duyn Aline (1) Vanhanen Matti (12) Vapaavuori Jan (1) Varma (1) Vartiainen Juhana (4) Vartiosaari (1) Vasemmistoliitto (1) vasemmistonuoret (1) Vasikkasaari (1) velka (1) velkaantuminen (1) velkapopulismi (1) Venäjä (1) veronkierto (3) veroparatiisi (3) veropohja (2) Verotus (1) verovähennys (1) Viheriälaakso J.V. (1) vihreät (3) Viinanen Iiro (5) Vilkuna Pekka (1) Vimärirotta (1) Virén Lasse (1) Virkkunen Henna (1) Virkkunen Janne (1) Virolainen Johannes (2) Virolainen Kyllikki (1) Virtanen Pertti (1) Vistbacka Raimo (1) vivutus (1) VM (1) von Plötz Hans (1) voodoo (1) Välijärvi Jouni (1) Väyrynen Paavo (2) Väätäinen Juha (1) Wahlroos Björn (13) Walhbeck Ville (2) Wall Street (1) Wallin Stefan (2) Ware Marilyn (1) Wettenhovi-Aspa Sigurd (1) Whately Richard (1) Wibble Anne (2) Wikileaks (1) Wikipedia (1) Williamson David (1) WinCapita (2) Wolfe Tom (1) WSOY (1) Yale (1) Ydinvoima (4) Yhdysvallat (1) Yhdysvaltain lähetystö (2) yhteisvastuu (2) yhteisövero (1) Ykkösaamu (1) Yle (1) yleinen asevelvollisuus (1) yleislakko (1) Yleisradio (3) yliopisto (1) Ylioppilaslehti (3) Ylönen Matti (1) ympäristöministeriö (1) Yrjö-Koskinen (1) YYA (1) Zizek Slavoj (1) Zyskowicz Ben (3) Älä ruoki lamaa (1) ärräpussi (1) Äänekosken Huima (1) Äänekoski (2) Äärimmäistyvyys (1)