perjantai 5. maaliskuuta 2010

Älä osta suomalaista

Minua ärsyttää suunnattomasti Valion maitopurkkien ylvästely: Tämä on SUOMALAISTA maitoa.
Nii-in - entä sitten? Mitä se tarkoittaa?
Tarkoitus on tietysti luoda mielikuva, että "suomalainen maito" on puhtaampaa, laadukkaampaa ja luonnonmukaisempaa kuin ulkomaalainen. Mitään perusteluja ei tarvita, sillä isänmaallinen suomalainen uskoo, että suomalainen tuote on ilman muuta maailman paras. (Isänmaallinen suomalainen osti  aikanaan myös talvisotahenkistä Panssarivanikkaa - tajuamatta,  että rahat päätyivät kyynisille englantilaisille pääomasijottajille.)
Nyt siis tiedämme hysterian aiheen. HOK Elanto on päättänyt ostaa maitonsa Arlalta, ei Valiolta..
Aivan varmaa on, että kuluttaja ei huomaa eroa. Suomalaiselle näet maistuvat myös ruotsalainen juusto, suklaa ja nuorisomuoti. 
Muutkin osaavat meijeritaidot. ”Suosituin Pirkka-tuote” -äänestyksen voitti ylivoimaisesti ruis-pähkinäjogurtti. Se valmistetaan Virossa.
Suomalainen tuote on kalliimpi, muttei parempi kuin ulkomainen. Siitäkö pitäisi olla ylpeä?

Kun muutama kauppa alkoi viime vuonna myydä ruotsalaista maitoa, suuttumus oli suuri, kuin jos Ruotsi olisi varastanut meiltä talvisodan.
Media paheksui ”liian halpaa” maitoa, eikä kysynyt, miksi SUOMALAISTA maitoa ei myydä 70 sentin litrahintaan. Valitettiin, että ”polkumyynti” uhkaa suomalaisia maitotiloja, mutta ei pohdittu Valion katteita.
Vuodenvaihteessa Suomi on ollut EU:n jäsenenä 15 vuotta. Kaikille ei ole tässä ajassa valjennut, että tavaroiden vapaa vienti tarkoittaa myös tavaroiden vapaata tuontia. Ja jos suomalainen tuote ei kilpailussa pärjää, halvempaa ja/tai parempaa kilpailijaa ei voi noin vain lailla kieltää. 
Valio operoi myös Venäjällä ja Ruotsissa. Pitäisimme täysin sopimattomana, jos naapurimme boikotoisivat kansalliskiihkoisesti suomalaisia tuotteita.
1994 kansanäänestyksessä tiedettiin, että EU-kilpailu alentaa elintarvikkeiden hintoja, mutta samalla tuhoaa suomalaisen perhemaatalouden. Tämä valinta tehtiin. Kaatunutta maitoa – sananmukaisesti – on enää turha itkeä.
Suuriin yksiköihin keskittyvä, vientivetoinen maatalousteollisuus on ekologisesti tuhoisaa. Perhefarmarit ovat suuryritysten torppareita, joiden elinehtoja kiristetään koko ajan. Voiton ja tehokkuuden tavoittelu pakottaa käyttämään hormoneita, kiduttamaan ja laiminlyömään sikoja ja kanoja.
   Valio, Atria ja HK Scan ovat kansainvälisen maatalousbisneksen suuryrityksiä. Sitä, että ne ovat SUOMALAISIA, en suomalaisena tahtoisi mainostettavan ollenkaan.

20 kommenttia:

  1. Miten voit samalla vastustaa monikansallista maatalousteollisuutta ja kannattaa Arlan kaltaista suuryritystä, joka ensin riistää Ruotsin talonpoikia ja sitten "dumppaa" maidon halvemmalla Suomeen? Haluatko että viimeisestkin työpaikat Suomen maaseudulta häviävät!

    VastaaPoista
  2. Nyt Timo lensit metsään kuin maalaisliton suihkuhävittäjä harakka, Arlan tavoitteena ei ole sen enenpää kuin hallita maitomarkkinoita Itämeren aluella ja sen jälkeen ei puhuta halvasta ruotsalaisesta maidosta

    VastaaPoista
  3. Ruotsalaiset voinevat kuitenkin tuottaa maitoa pysyvästi halvemmalla, siksi on tietysti järkevää että meillä juodaan ruotsalaista maitoa (ja suomalaiset tekisivät jotakin sellaista missä meillä on suhteellinen etu). Mutta tietysti Jyrki on oikeassa siinä että kilpailusta pitää huolehtia, näiden maataloustuottajaliikkeiden pyrkimyshän on yleensä kilpailun tuhoaminen.

    VastaaPoista
  4. Voin vilpittömästi suositella maitoa, joka on tuotettu Virossa. Jostain kumman syystä se on paitsi parempaa, on sopinut jopa meidän maitoallergisille lapsille. Jokin asia on toisin, tai monikin itse asiassa. En luennoi enempää, mutta tätä virolaista maitoa on saatavissa ainakin joskus Euroshopper-sarjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat lehmät siellä on. Jos on maitoallergia. Lopeta valehtelu.

      Poista
    2. Tai esitä lääkärintodistus ja tutkimustulos paska puheesi tueksi.

      Poista
    3. Vai luuletko hv että laktoosi i toleranssi on sama kuin maito allergia?

      Poista
  5. Vanhanen ei valittanut valinnanvaran puutetta silloin, kun hyllyssä oli vain Valion maitoa. Voi tätä käsienpesua, tätä jälkiviisautta, tätä oman rinnan röyhistelyä, tätä populismia!

    VastaaPoista
  6. Valion hallitseva asema markkinoillahan juuri pakotti Ingmanin perheyhtiön myymään toimintansa Arlalle. Arla Ingman mahdollistaa sen, että Suomessa on saatavana muutakin kotimaista maitoa kuin Valion.

    VastaaPoista
  7. Tässä se "jokin kumma syy" miksi ulkomainen maito sopii suomalaiselle (ihmiselle) paremmin :
    http://suomenkuvalehti.fi/jutut/terveys-ja-tiede/aiheuttaako-suomalainen-maito-laktoosi-intoleranssia

    VastaaPoista
  8. Arla-Ingman hankkii maitoa myös kotimaasta eli suomesta. Ainakin itse pidin huonona Valion kampanjaa "*suomalaisesta* maidosta" tölkeissä. Sinällään mielenkiintoinen ilmiö tästä voi vielä nousta, jos haluaa tutkia nationalismin eri ilmenemismuotoja.

    VastaaPoista
  9. Olen hyvin pitkälti samaa mieltä. Silti herää kysymys: mitä Suomen maaseudulla sitten pitäisi tehdä, jos ei viljellä maata? Elävä maaseutu on ihanne. Tuon maitojen erilaisuuden huomasin omakohtaisesti, kun oli viime syksyn Espanjassa. Jo toisena päivänä kiirehdin apteekkiin ostamaan Lactrasea, jotta saisin juoda espanjalaisten ihanaa maitokahvia, mutta siellä sanottiin ettei sitä tarvita Espanjassa. En uskonut, mutta maitokahvia oli silti pakko saada, ja hämmästys oli suuri, kun en saanut mitään oireita, en koko syksynä. Täällä taas vähimmästäkin määrästä. Hyvä tietää, että saman huomion ovat tehneet muutkin. Alpron soijamaito on erittäin hyvää.

    VastaaPoista
  10. Kun Arla aikoinaan tuli Ruotsiin, niin se samalla hintapolkutaktiikalla söi muut maidonjalostajat, nyt Ruotsalainen maidontuottaja voi ei enää myydä kuin Arlalle, ja silloinhan hinta tuottajalle voi olla kuinka alhainen tahansa. 2009 n.25 senttiä/ l. Suomessa Valiolla 2009 n.35 senttiä / l.
    Arlahan on Tanskalais-Ruotsalainen pohjoismainen monopoli ja 3,5 kertaa Valion kokoinen jätti, joten se pystyy myymään tappiolla maitoa, että saa ensin Suomen maitohuollon haltuunsa ja sitten hinnat ylös.
    Tämä sama tapahtui Ruotsissa ja nyt sitä yritetään täällä.
    Tavoitteena Arlalla on koko pohjoismaan monopoli ja se pyrkii siihen keinolla millä hyvänsä.

    Tässä monopoli Arlan valloituksessako haluatte olla mukana tuhoamassa Suomen maitokilpailua ja omavaraisuutta.
    Nyt on aika valita.

    VastaaPoista
  11. Tyypillistä suomalaista sisäsiittoista kotimaisuushypetystä tämä maitokeskustelu. Kun Matti älähtää, syntyy myrsky maitolasissa. Puhutaan muka brändeistä, kotimaisuudesta ja kilpailun tulevista uhkakuvista tuotteen kohdalla, jota harva aikuinen käyttää ja jonka laatu ei merkittävästi vaihtele tuottajamaan saati yrityksen mukaan. Ja merkityksettömistä hintaeroista. Kiinnostavampaa olisi saada kuluttajat liikkeelle vaatimaan tänne talvellakin laadukkaampia tuotteita eurooppalaisittain kilpailukykyiseen hintaan. Vai kotimaista (lähiruokaa) hinnalla millä hyvänsä?

    VastaaPoista
  12. Tämä maitosota oli tarpeellinen jotta Matti Vanhasta voidaan kutsua sotaveteraaniksi!

    VastaaPoista
  13. Spot on Timo jälleen kerran. Koko maitojupakka saa ainakin minut valitsemaan tietoisesti nimenomaan ulkomaisia maitoja. Ei kiinnosta tuke yritystä joka mainostaa itseänsä eksklusiivisin termein kun kyse on maidosta, jota lypsetään miltei kaikista lehmistä ympäri maailman. Samalla logiikalla voisimme myös suitsuttaa suomalaista vettä, suomalaisia turkiksia ja suomalaista äidinmaitoa. Lehmä on lehmä, eikä sen maito siitä muutu vaikka se lypsettäisiin, iskukuumennettaisiin ja purkitettaisiin Ruotsissa ja vaikka ihan svedupellen toimesta.

    VastaaPoista
  14. Aikaa on kulunut ja tämä maitosota muuttuu aika oudoksi teatteriksi. Arla tuli valloittamaan markkinoita halvalla hinnalla muutama vuosi sitten. No mitä tapahtuikaan, joku otti haasteen vastaan ja ryhtyi hintakilpaan mukaan. Seurauksena kaupoissa myytiin todella edullista maitoa, tuotiin se sitten vaikka kiinasta saakka. Tilanteen huomasi sittemmin joku virasto joka päätti ettei maito voi noin edullista olla, lopetti kilpailun määräsi hinnan ja nyt kaikki on tyytyväisiä. Vai onko, no ehkä sitten kun maitolitra on kalliinpi kun kossupullo.

    VastaaPoista
  15. On aika vaihtaa ulkomaiseen työväki.

    VastaaPoista

Jatka keskustelua!

Tunnisteet

10 kirjaa rahasta (3) 1989 (1) 1990-luvun lama (1) 2009 (1) 2010 (1) 70-luvun tv-sarjat (1) A-Studio (1) Aalto-Setälä Pauli (1) Aamulehti (3) ABS (2) Adiga Aravind (2) Aho Esko (8) Ahtisaari Martti (1) Airisto Lenita (2) Ajankohtainen kakkonen (1) Ajankohtaisen kakkosen homoilta (2) Akerlof George A. (1) Aktia (1) Al Qaida (1) Ala-Nissilä Olavi (1) alaluokan synty (1) Alanko-Kahiluoto Outi (1) Aleksanteri II (1) alijäämä (1) Alkio Mikko (1) Allen Woody (1) Allianssi (1) Alma (1) Ambea (1) Amma Äiti (1) ampuma-aselaki (1) ANC (1) Ankersmit Frank (1) Ankka Aku (3) Antonova Irina (1) Apple (1) Apunen Matti (4) arabikevät (1) Areva (1) Arhinmäki Paavo (1) Arla (1) Arola Heikki (1) Arvonen Jori (1) arvonlisävero (1) arvopaperistaminen (1) aseiden säilytys (1) Asser et Turnbull (1) asset-secured bond (1) Asuntolaina (1) Atlantic Monthly (1) Atria (1) Atta Muhammed (1) Attendo (1) Augustus International (1) austerity (4) Baby Friendly Hospital (1) Backman Jouni (1) Balzac Honoré de (2) Bank of America (1) Barnier Michel (1) Barroso José Manuel (1) BC Nokia (1) Becker Gary (2) Berliinin muurin murtuminen (1) Berliln Isaiah (1) Berlusconi Silvio (1) Bernadotte Estelle (1) Bernanke Ben (1) Berner Anne (1) Bharat Krishna (1) biodiesel (2) Bitterlich Joachim (1) Blanchard Olivier (2) Bono (2) Borg Anders (1) Bratislava (1) Breivik Anders Behring (2) Brown Gordon (2) Brown James (1) Bryssel (1) Buddenbrookit (1) bullshit (1) Bunga Bunga (1) Burlesconi Silvio (1) Bush George W. (1) Cameron David (1) Carema (1) Cassidy John (1) Christensen Lars (1) Churchill Winston (2) Chydenius Anders (1) Chydenius Antti (1) Citigroup (1) Claes Willy (1) Clinton Bill (1) Coca Colan lisäaineet (1) Crybabies (1) Darling Alistair (1) Darwin Charles (2) Davos (1) De Grauwe Paul (2) deflaatio (2) Defoe Daniel (1) DeLillo Don (1) DeLong Brad (1) Delors Jacques (1) demokratia (1) Demos (1) Diktonius Elmer (1) Dinkespiel Ulf (2) doping (1) Dostojevski Fjodor (1) downshifting (1) Draghi Mario (2) ECB (1) EDP (1) eduskunta (5) eduskuntavaalit (2) Egypti (1) Einstein A-Go-Go (1) Einstein Albert (1) EK (2) Ekenäs BB (1) EKP (7) Elinkeinoelämän keskusliitto (2) Elinkeinoelämän valtuuskunta (1) Elonen Piia (1) elvytys (2) eläkeikä (2) eläkeiän yläraja (1) eläkeuudistus (2) Emu (5) ennusteet (1) EPP (1) Erhard Ludvig (1) Erkko Aatos (2) Ersboll Niels (1) ERVV (2) ESM (1) Espanja (3) Etelä-Afrikka (1) Etla (2) EU (8) EU-jäsenyys (1) EU-jäsenyysneuvottelut (2) EU-komissio (12) EU-maatalouspolitiikka (1) EU-vaalit (1) Euraasian liitto (1) euroalue (3) eurobondit (2) eurokriisi (16) Euroopan investointipankki (2) Euroopan keskuspankki (7) Euroopan parlamentti (3) Eurooppa (1) Eurostat (1) Eurovaalit 2014 (1) EVA (1) EVL (1) EVM (1) Facebook (1) Fadayel Eveline (1) Fallows James (1) Fama Eugene (1) Fassbinder R.W. (1) Fennovoima (2) Financial Times (2) Finanssialan keskusliitto (1) finanssijärjestelmä (2) finanssikriisi (8) Fortum (2) Forum 24 (1) Forum24 (1) Foucault Michel (1) Friedman Milton (5) Fukushima (1) fundamentalismi (1) Gad Marius (1) Galbraith J.K. (1) Galilei Galileo (1) globalisaatio (1) gogo (1) Gogol Nikolai (1) Goldman Sachs (3) Google (1) Graeber David (1) Graham Phil (1) Grahn-Laasonen Sanni (1) Great depression (1) Greenspan Alan (3) Haanpää Pentti (1) Haaparanta Pertti (2) Haavikko Paavo (1) Haavisto (1) Haavisto Heikki (4) Haavisto Pekka (3) Habermas Jürgen (1) Haikala Eino (1) Haiti (1) Hakkarainen Teuvo (3) Hakola Juha (1) Halla-aho Jussi (3) hallintarekisteri (1) hallintarekisteri  Harmaa talous (1) hallitus (1) halloween (1) Halme Tony (3) Halonen Tarja (8) Hamlet (1) Hanhi Hannu (2) Hardin Garrett (1) Harju Ilkka (1) Harle VIlho (2) Hautala Heidi (4) Hayek Friedrich (1) Hazard Kaarina (2) Heinäluoma Eero (5) Heiskala Risto (2) Hellman Heikki (1) helluntaiseurakunta (1) Helsingin Sanomat (3) Helsingin Kaupunginkirjasto (1) Helsingin Sanomat (13) Helsinki Seagulls (1) henkirikokset (1) Henkirikostilasto (1) Herlin Antti (1) Herlin Ilkka (1) Herlin Niklas (1) Herlin Pekka (1) Hernesaari (1) Herodotos (1) Hietanen Risto (1) hiihto (1) Hiihtoliitto (1) Hiilamo Heikki (1) Himanen Pekka (4) Hirschman Albert O. (1) Hirvonen Markku (1) Hitler Adolf (1) HK Scan (1) Holappa Lauri (1) Holland Heidi (1) Hollande François (1) Holmberg Kalle (1) Holmström Bengt (1) Holvas Jakke (1) Honka Matti (1) Honkapohja Seppo (1) HS raati (1) Hu Jintao (1) Hufvudstadsbladet (2) HUS (1) Hyvinkää (2) HYY (1) Häkämies Jyri (3) Hämäläinen Unto (1) Härmälä Esa (2) Ihalainen Lauri (1) IK Kapital (1) ikärasismi (1) Ilaskivi Raimo (1) ilmastonmuutos (3) Image (1) IMF (8) Indignados (1) Indonesia (1) investointipankit (1) iPad (1) Irlanti (4) ironia (1) irtokarkki (1) ISMA (1) Italia (2) Itsemurhat (2) itsenäisyyspäivä (1) Itä-Häme (4) Itä-Suomen yliopisto (1) Jaakonsaari Liisa (1) Jackson Hole (1) Jackson Michael (1) Janne Kuutio (1) Japani (1) Jeskanen-Sundström Heli (1) Ji Yuemei (1) Joenpelto Eeva (1) johdannaiset (1) Jokela (1) Joku Anneli (1) Jotuni Maria (1) joulu (1) Joulupukki (2) JSN (1) julkinen sektori (1) Julkisen Sanan Neuvostoliitto (2) Jumala (1) Juncker Jean-Claude (3) Jungner Mikael (3) Jusula Jukka (1) Jyväskylän yliopisto (1) Järvi Antti (1) Jätevesiasetus (1) jääkiekko (1) Jäätteenmäki Anneli (1) K-kauppa (1) Kaarenoja Vappu (1) Kahneman Daniel (1) Kailajärvi Hannu (1) Kakkonen Kyösti (2) kalapuikot (1) Kaleva (1) Kalli Timo (2) Kallis Bjarne (2) Kalpala Asmo (1) Kaltiokumpu Oiva (1) Kambodzha (1) Kanaria (1) Kanerva Ilkka (4) Kangas Olli (1) Kangasharju Aki (1) kansalaisuus (1) kansallispuistot (1) kapitalisaatiosopimus (1) kapitalismi (3) Karhinen Reijo (1) Karjalainen Ahti (1) Kaskeala Juhani Tuomioja Erkki (1) Katainen Jyrki (21) Kauhajoki (1) Kauppakorkeakoulu (2) Keaton Buster (1) Kehittyvien Maakuntien Suomi (2) kehitysapu (2) Keinoelämän keskusliitto (1) Kekkonen Urho (3) Kela (2) kello (1) kerjääminen (1) Keskuskauppakamari (1) keskuspankki (1) keskusrikospoliisi (1) keskusta (2) keskustanuoret (1) Keskustapuolue (5) kestävyysvaje (1) Keynes J.M. (3) Kianto Ilmari (1) Kiasma (1) Kiljunen Kimmo (1) kilpailukyky (1) Kimanen Seppo (1) King Mervyn (1) Kinkel Klaus (2) kirjasto (1) Kirkko (1) kirkosta eroaminen (2) Kiviniemi Mari (5) Klimenko Viktor (1) Klondyke (1) Kobe (1) Kohl Helmut (2) Koijärvi (1) Koivisto Mauno (2) Kokkola (1) kokonaiskysyntä (1) kokoomuksen nuorten liitto (1) Kokoomus (11) Koljatti (1) kolmikanta (1) Kone (1) Kontio Kari (2) Korhonen Jarmo (1) koripallo (1) korkeakoulut (1) Korkman Sixten (4) Korpi Rauno (1) Kortelainen Anna (2) Kosken Kanava (2) Kouri Pentti (1) Kreikka (13) Kreml (1) Krim (1) Krugman Paul (3) Kuhn Thomas (1) Kullberg Rolf (1) kulta (1) Kuntien eläkevakuutus (1) Kuvaja Sari (1) Kylliäinen Antti (1) käsitehistoria (1) käsittämättömät lyhenteet (1) Laakkonen Yrjö (1) lama (2) Lama Dalai (1) Lamassoure Alain (1) Lapin Kansa (6) lapsilisät (1) Latvia (1) Lehman Brothers (4) Lehman sisters (1) lehmä (1) Lehtinen Lasse (1) Lehtomäki Paula (1) Leigh Daniel (1) leikkaukset (1) leikkaus (1) Lepakko (1) leppoistaminen (1) leverage (1) LFA (1) liberalismi (1) Liikanen Erkki (12) Lillehammerin olympialaiset (1) Lillqvist Katariina (1) Linden Suvi (1) Linna Väinö (1) Lintilä Mika (1) Lipponen Paavo (5) London School of Economics (2) Long Term Capital Management (1) Louekoski Matti (1) Lucas Robert (1) lukeminen (1) Lukuviikko (1) Luoton loppu (1) luottoluokittajat (1) Luxemburg (1) Lähde Jussi (1) Länsi-Uusimaa (1) Maahanmuutto (3) maailmanmestaruus (1) maanjäristys (1) Maaseudun tulevaisuus (1) maatalouspolitiikka (1) Madoff Bernie (2) Mallander J.O. (1) Malthus Joseph (1) Mandela Nelson (2) Mann Thomas (2) Mannerheim (1) markkinat (2) markkinayhteiskunta (3) Martta (1) Martti (1) Marx Karl (1) Maskun kalustetalo (1) Mbeki Thabo (1) MedOne (1) Mehiläinen (1) Mendel Grigori (1) Meri Veijo (1) Merkel Angela (2) Mermaid (1) Merrill Lynch (1) Metalliliitto (2) metsästys (1) Miami Heat (1) Mickelsson Max (1) Mikkkeli (1) minimipalkkas (1) Minna Ruckenstein (1) Minsky Hyman (1) Mitro Isä (1) Mokka Roope (1) Monti Mario (1) moral hazard (1) Mosambik (1) MTK (1) Mubarak Hosni (1) Mussolini Benito (1) Müller Heiner (1) Myllylä Mika (1) Münchau Wolfgang (1) Münchhausen paroni (1) Myyrmanni (1) Mäkinen Kari (1) Männistö Lasse (1) Naxos (1) Neste OIl (2) Neuvonen Aleksi (1) Neuvostoliitto (3) New Yorker (3) Newsweek (1) Niinistö Sauli (5) Niniistö Sauli (1) Njassa (1) Noitaympyrä (1) Nokelainen Petteri (1) Nokia (3) Norberg Johan (1) Nordea (7) normitalkoot (1) Nova (1) Nowotny Ewald (1) Nummisuutarit (1) nuorisotyöttömyys (1) Nuorkansallinen vapaussäätiö (1) Nykyri Ilona (1) näkymätön käsi (1) Näkymätön Mies (1) Obama Barack (1) Occupy Wall Street (1) Oddson David (1) OECD (1) Oikeusministeriö (1) oikeustoimikelpoisuus (1) Oinonen Pentti (1) Okko Paavo (1) OKM (1) Olkiluoto 3 (1) Onninen Suvi (2) OP-Pohjola (1) Oreck Bruce (1) Orivesi (1) Otava (1) Outokumpu (1) Paasikivi Juho Kusti (1) pakolaisuus (1) Palme Olof (1) palmuöljy (2) Palonen Kari (1) Pangalos Theodoros (1) pankkivero (1) Papandreou George (2) parlamentarismi (1) parlement (1) Pasanen Tauno (1) Patomäki Heikki (1) Paul Krugman (1) Paulson Hank (1) Pekka (1) Pekkala Ahti (1) Pekkarinen Jukka (3) Pekkarinen Mauri (3) Pelle Miljoona (1) Peltomäki Jukka (1) Pentikäinen Mikael (1) Penttilä Risto E.J. (1) Perheyritysten liitto (1) perintövero (1) Persson Göran (1) Pertti Haaparanta (1) peruskoulu (2) Perussuomalaiset (10) perustulo (1) perustuslaki (1) Pesonen Janne (1) Peston Robert (1) Pietikäinen Sirpa (1) Pietinen Kimmo (1) Piga Gustavo (1) Pihlström Antti (1) piispat (1) Pikkarainen Pentti (1) Pinochet Augusto (1) Plötz Alfred (1) Polanyi Karl (5) poliisi (1) politiikka (1) politrukki (1) Pori (1) Portugali (3) presidentinvaalit 2012 (1) presidentti (2) Prodi Romano (1) protesti (1) provokaatio (1) Puerto de la Cruz (1) Pula-aika (1) Pulliainen Erkki (1) Puntarpää (1) Putin Vladimir (3) Putkonen Matti (3) Puu Anna (1) Puustjärvi Anna (1) pyramidi (2) Pyykkö Mirja (1) Pyörälä Mika (1) Päihdet-Häme (1) pääministeri (2) pääomavero (1) pörssi (2) QE (4) Radio City (1) Radio Suomi (1) Raeste Juha-Pekka (1) raha (2) rahaliitto (1) Rahan kulttuuri (1) rahapolitiikka (1) Rahkonen Keijo (1) rahoitus (2) rahoitusmarkkinavero (1) Rajan Raghuram (1) rakenneuudistus (1) rasaismi (1) Ratsia (1) Ratzel Friedrich (1) RBS (1) Reagan Ronald (1) Reding Viviane (1) Rehn Olli (14) Rehula Juha (2) Reinhardt Carmen (1) Relander Jukka (2) Retuperän WBK (1) Reunanen Esa (1) Riihilahti Aki (1) Rinne Antti (1) Rogoff Kenneth (1) Rojola Lea (1) Romania (1) Roos JP (3) Round Robin (1) Ruokonen Pertti (1) Ruotsi (1) rusinapulla (1) ruuan alv (1) Ruutu Tuomo (1) Rämö Aurora (1) Räsänen Jari (1) Räsänen Päivi (2) S-ryhmä (1) S&D (1) Saarikoski Pentti (1) Saarikoski Saska (2) Saarinen Esa (1) Saga (1) Sairaanhoitaja Sari (1) SAK (3) Saksa (1) Salama Hannu (1) Salmela-Järvinen Martta (1) Salo (1) Salo Petri (1) Salo Sinikka (1) Salolainen Pertti (2) Salon Seudun Sanomat (5) Salonen Ahti M. (1) Sampo (3) San Antonio Spurs (1) Sanoma Oy (2) Sarasvuo Jari (3) Sasi Kimmo (2) Satakunnan Kansa (5) Satuli Antti (2) Sauli Mikko (1) Sauri Pekka (1) Savon Sanomat (1) Schiller Karl (1) Scholes Myron Kuparinen Susanna (1) Schulz Martin (1) SDP (13) Sehr Schnell (1) seksi (1) seniokratia (1) Shakespeare William (1) Sichuan (1) sienestys (1) Simon John (1) Sinnemäki Anni (2) Siola Anna (1) Sipilä Juha (4) Smith Adam (2) SMP (1) Snellman J.V. (2) Soini Timo (18) Soininvaara Osmo (1) Solidium (1) SONK (1) Soros George (2) Sovala Markus (1) Spotify (1) SSS (1) Standard's & Poor (1) Stanley O´Neal (1) Stern Nicholas (1) Stiglitz Joseph (1) STM (1) Stoltenberg Jens (2) Stoppard Tom (1) strategia (1) strutsi (1) Stubb Alexander (11) Sukari Toivo (2) Sulkunen Sari (1) Summers Lawrence (2) Sundbäck Veli (3) Suomen Kirjastoseura (1) Suomen Kuvalehti (1) Suomen Kuvalehti Saarikoski Saska (1) Suomen pankki (7) Suomen RH-yhtiöt (1) Suomen Tietotoimisto (1) Suomen Yrittäjät (1) Suomenlinna (1) Suomi (2) Suomi-Soffa (1) Superman (1) Surowiecki James (1) surrealismi (1) Suupohjan Osuuspankki (1) Suuri kiristys (5) Suuri lama (1) suurtyöttömyys (1) Sveitsi (1) synnytysosasto (1) Syrjälä Hanna (1) syrjäytyminen (1) Sähkönkulutus (1) sääntely (1) säästäminen (1) Söderblom Erik (1) Söderman Jacob (1) Taalasmaa Seppo (1) taantuma (2) Taipaleenmäki Marika (1) Taleb Nassim Nicholas (1) talous (3) Talouselämä (6) talouskriisi (1) talouskuri (1) talouspolitiikka (1) taloustiede (1) Tammisaari (1) Tapiola (1) tasa-arvo (3) teknologia (1) TEM (1) Tenavat (1) Tennilä Esko-Juhani (1) Teresa Äiti (1) Tervo Jari (1) Tett Gillian (1) Teuva (1) Thaler Richard (1) Thatcher Margaret (2) The Economist (1) Tilastokeskus (2) Timo Kallinen (1) TINA (1) TLTRO (1) Toivanen-Koivisto Maarit (1) Torpan Pojat (1) Townsend Joseph (1) Tragedy of the Commons (1) tranche (1) Trichet Jean-Claude (1) Triton (1) Troikka (1) Troyan Carlo (1) Tsakalotos Euklides (1) Tsipras Alexis (1) tsunami (2) Tunisia (1) Tuomioja Erkki (6) tuottavuus (1) Turhapuro Uuno (1) Turhuuksien rovio (1) Turkka Jouko (2) Turkki Teppo (1) Turun kauppakorkeakoulu (1) Turun NMKY (1) Turun Sanomat (1) Turunen Taisto (2) Tutu Desmond (1) TVO (1) tyhmyys (1) työttömyys (3) tähtisadetikku (1) Uimonen Risto (3) Ukkola Tuulikki (1) Ukraina (1) ulkoisvaikutus (1) Urho Ulla-Marja (1) Urpilainen Jutta (8) Uschanov Tommi (1) Utöya (1) uusi vuosi (1) Uusipaavalniemi Markku (1) uusiutuva energia (1) uusliberalismi (1) vaalirahoitus (2) Vakaus- ja kasvusopimus (1) Val(t)io (1) Valio (1) Valkoinen tiikeri (1) Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (1) valtiontalous (1) valtionvelka (5) valtiovarainministeriö (4) van Duyn Aline (1) Vanhanen Matti (12) Vapaavuori Jan (1) Varma (1) Vartiainen Juhana (4) Vartiosaari (1) Vasemmistoliitto (1) vasemmistonuoret (1) Vasikkasaari (1) velka (1) velkaantuminen (1) velkapopulismi (1) Venäjä (1) veronkierto (3) veroparatiisi (3) veropohja (2) Verotus (1) verovähennys (1) Viheriälaakso J.V. (1) vihreät (3) Viinanen Iiro (5) Vilkuna Pekka (1) Vimärirotta (1) Virén Lasse (1) Virkkunen Henna (1) Virkkunen Janne (1) Virolainen Johannes (2) Virolainen Kyllikki (1) Virtanen Pertti (1) Vistbacka Raimo (1) vivutus (1) VM (1) von Plötz Hans (1) voodoo (1) Välijärvi Jouni (1) Väyrynen Paavo (2) Väätäinen Juha (1) Wahlroos Björn (13) Walhbeck Ville (2) Wall Street (1) Wallin Stefan (2) Ware Marilyn (1) Wettenhovi-Aspa Sigurd (1) Whately Richard (1) Wibble Anne (2) Wikileaks (1) Wikipedia (1) Williamson David (1) WinCapita (2) Wolfe Tom (1) WSOY (1) Yale (1) Ydinvoima (4) Yhdysvallat (1) Yhdysvaltain lähetystö (2) yhteisvastuu (2) yhteisövero (1) Ykkösaamu (1) Yle (1) yleinen asevelvollisuus (1) yleislakko (1) Yleisradio (3) yliopisto (1) Ylioppilaslehti (3) Ylönen Matti (1) ympäristöministeriö (1) Yrjö-Koskinen (1) YYA (1) Zizek Slavoj (1) Zyskowicz Ben (3) Älä ruoki lamaa (1) ärräpussi (1) Äänekosken Huima (1) Äänekoski (2) Äärimmäistyvyys (1)