Intro: Kolme pyramidia (i)

MIEHET OVAT ISTUNEET autossa jo pitkään. Joulukuun alkupäivä kääntyy jo illaksi. Sune Borefors päättää, että on aika. Hän astuu autosta ulos, muut seuraavat. Hiekkatietä peittää ohut lumi, joka on jo sohjoontumassa, kun siihen jää kuudet jalanjäljet.
Miehet astuvat pienen punaisen lomamökin pihaan, Nässjön pikkukaupungin ulkopuolella, Keski-Ruotsissa.
Märälle etupihalle on kasattu iso röykkiö rakennusjätettä: lastulevyjä, kaapinrunkoja ja vanha tiskipöytä, myös talousjätteitä ja roskia, oluttölkkejä. Mökissä on tekeillä remontti, niin asukas on kertonut naapurille.
Televisio kajastaa sisältä. Osa miehistä kiertää sovitusti valvomaan ulospääsyjä talon taakse. Sieltä häämöttää Spexhulta-järven harmaa selkä, kesällä täällä on varmasti viihtyisää. Muut ryhmittyvät ulko-ovelle, valmiina tarvittaessa murtamaan sen.
Koputus. Oven avaa 46-vuotias kulmikaspiirteinen mies, joka yllättyy silminnähden vierailusta. Suomalaiset nyökkäävät. Hän se on. Valokuvan mies.
Mies esittäytyy väärällä nimellä, mutta uudelleen kysyttäessä tunnustaa. Suomalainen poliisi ilmoittaa, että hänet on pidätetty. Kun rikoksesta epäilty kerää tavaroitaan lähteäkseen mukaan, poliisit tutkivat mökin ainoan huoneen. Tietokone on käynnissä, netti päällä. Kolme matkapuhelinta. Ruokakaapissa on tonnikalasäilykkeitä ja eineksiä. Niillä mies on pääasiallisesti elellyt sen puoli vuotta, jonka hän on kököttänyt ahtaassa, koleassa mökissä. Sanojensa mukaan henkensä puolesta peläten.
Löytyy myös melkoinen rahavarasto, kruunuina ja euroina.
Mutta ei läheskään niitä 97 miljoonaa euroa, jotka Hannu Kailajärvi keräsi tuhansilta rikastumisenhaluisilta suomalaisilta WinCapita-rahastoon, jota pidetään Suomen historian suurimpana pyramidihuijauksena .

TOINEN PIDÄTYS: New York, viikkoa aikaisemmin. Theodore Cacioppi, FBI:n agentti, saapuu puoli yhdeksältä aamulla osoitteeseen 133 East 64th Street ja soittaa ylimmän kerroksen loistoasunnon ovea. 70-vuotias vakava herra avaa oven. ”Tulin selvittämään, onko kaikelle jokin viaton selitys”, agentti sanoo kohteliaasti. ”Ei ole”, vanha mies vastaa. ”Olen valmistautunut menemään vankilaan”.
Edellisenä iltana tämä herra on murtunut toimistossaan ja tunnustanut pojilleen kaiken. Valtavan sijoitusrahaston perustaja ja johtaja, Wall Streetin legenda, entinen Nasdaq-pörssin hallituksen puheenjohtaja ja Floridan rahapiirien arvossapidetty isähahmo Bernard Madoff on pyörittänyt maailman suurinta pyramidihuijausta, jossa on hävitetty 65 miljardia dollaria, noin 52 miljardia euroa. Summa on suurempi kuin Nokian koko vuoden liikevaihto, joten paikalle kutsuttu lakimies oli ottanut yhteyttä rahoitustarkastukseen (SEC) ja liittovaltion viranomaisiin.
Aamu-uutiset saavat aikaan maanjäristyksen Wall Streetillä. Sijoitusyhtiö Fairfield Greenwich Groupin myyntimies Andrew Douglass kauppaa juuri puhelimessa asiakkaalleen uutta Emerald-rahastoa, jota Madoff johtaisi, kun televisio näyttää rahoitusvelhon käsiraudoissa. Fairfieldin luotsaamista 14,1 miljardista 48 prosenttia on sijoitettu Madoffiin .
Seuraavina viikkoina seurataan vahingoniloisina, keiltä kaikilta ökyrikkailta tämä perverssi Robin Hood onkaan ryövännyt kymmeniä, satoja miljoonia: elokuvaohjaaja Steven Spielbergiltä, nobelisti Elie Wieseliltä, kiinteistö- ja lehtimoguli Mort Zuckermanilta. Rahojaan menettivät tv-juontaja Larry King,
näyttelijät John Malkovich, Kenneth Bacon ja Uma Thurman; hermoromahduksen partaalla on myös elokuvaohjaaja Pedro Almódovar. Pahiten kärsivät varakkaat Floridan eläkeläiset ja useat säätiöt.. Juutalainen hyväntekeväisyystyö saa iskun, jollaiseen ei pysty edes Osama bin Laden.
Voi ymmärtää, etteivät Palm Beach Country Clubilla (pääsymaksu 350 000 dollaria) seurustelevat seniorit kyselleet, millä konstilla Bernie-setä kykeni tuottamaan täsmällisen 10 prosentin vuosituoton täysin suhdanteista riippumatta. Käsittämätöntä sen sijaan on, että Madoff-huijauksen suurimmat häviäjät, arvostetut pankit ja rahastoyhtiöt, eivät lainkaan valvoneet asiakkaidensa sijoituksia.
HSBC-pankin tappiot: miljardi. Euroopan suurin pankki Banco Santander menetti 3,1 miljardia. Access International 1,4 miljardia. Fortis Bank 1,4 miljardia. Union Bancaire Privet: 1,1 miljardia. Benbasset & Cie: 935 miljoonaa. Espanjan BBVA: 404 miljoonaa. Italian UniCredit –pankki 835 miljoonaa…
Näitä instituutioita ei lainkaan häirinnyt se, että Madoffin jättiläisfirman tilitoimistona oli kolmen hengen konttori kaupungin ulkopuolella. Sillä välin, kun tilitoimiston 78-vuotias omistaja pelasi golfia Floridassa, yksi ainoa kirjanpitäjä huolehti 26 neliön työhuoneessaan satojen miljoonien dollarien päivittäisistä transaktioista – tai sitten tosiaankaan ei.
Madoffin romahdus paljasti siis, että maailmantalouden – siis maailman – vakavasti otettavimmat laitokset valehtelivat asiakkailleen kylmäverisesti. Samalta tunkiolta löytyivät vielä iljettävämmät saalistajat, Faifieldin kaltaiset siipeilijärahastot, jotka kehtasivat itse rahastaa 20 prosentin voitto-osuuden yksinkertaisesta pankkisiirrosta: asiakkaiden tililtä Madoffille.
Fairfield poltti pyramidissa häikäisevät 7,3 miljardia dollaria. Myös Tremont Capital Management (3,3 miljardin häviö) ja Kingate Management (2,8 miljardia) ja usea pienempikin rahasto otti välistä kymmeniä miljoonia vain ja ainoastaan siitä, että niillä oli pääsy Madoffin Ihmeelliseen Tuottoautomaattiin.
Nekin olivat pyramidihuijauksia. Vähintään välillisesti.
Joulukuun 22. päivän iltana René-Thierry Magon de la Villecuchet, ranskalainen aatelismies ja rahoituskonsultti, jäi yksin 22. kerroksen toimistoonsa 509 Madison Avenuella. Hän pyöritti luxemburgilaista LuxAlpha-rahastoa ja Neitsytsaarille rekisteröityä Leveraged Options Arbitrage Fundia, jotka olivat sijoittaneet 1,4 miljardia dollaria omia ja asiakkaiden - mukaan lukien Monacon
ruhtinaan ex-vävy Philippe Junot ja maailman rikkain nainen, L´Oreal-perijätär Liliane Bettencourt – rahoja Madoffiin.
De la Villecuchet tyhjensi purkin unilääkkeitä ja viilsi ranteensa auki.
”Hän oli kunniallinen kapitalisti”, vainajan veli Bertrand Magon de la Villecuchet totesi. ”Hän tunsi olevansa vastuussa ja syyllinen. Tämän päivän rahoitusmaailmassa ei kanneta vastuuta, kukaan ei suostu ottamaan syytä niskoilleen.”

HANNU KAILAJÄRVI ja Bernie Madoff ovat tämän aikakauden ikonit: Ikuisesti lisääntyvän rahan ajan, Tyhjästä taiotun varallisuuden ajan. Ideologisen kapitalismin kulta-ajan.
Finanssi-illuusio kesti 20 vuotta. Se alkoi 27.10. 1986, jolloin Lontoon rahoituskeskuksessa rävähti Big Bang: pääoma- ja arvopaperimarkkinat päästettiin irti sääntelystä.
Se päättyi 14.9. 2007, jolloin brittiläinen Northern Rock –pankki haki luottokriisiinsä ja asiakaspaniikkiin valtiolta pääomatukea 33 miljardia euroa, päätyäkseen viisi kuukautta myöhemmin kokonaan valtion omistukseen. Sinä aikana maailman finanssivarallisuuden arvo moninkertaistui vuosi vuodelta. Alkuvuonna 2008 koko maailman tuotannon arvoksi arvioitiin noin 56 biljoonaa euroa eli miljoonaa miljoonaa euroa . Maailman pörssiosakkeiden sekä valtioiden ja yritysten velkakirjojen yhteenlaskettu arvo nousi noin 122 biljoonaan euroon. .
Siinä on kaksitoista nollaa. Paperitalouden arvo oli 2,2-kertainen niin sanottuun reaalitalouteen nähden.
Arvopaperien johdannaisten nimellisarvo oli 611 biljoonaa eli miljoonaa miljoonaa euroa, siis yli 10-kertaisesti maailman tuotannon verran . Se ei ole edes paperia, se on ilmaa – utua – lumetta. Johdannaisten varsinainen markkina-arvo on monistettu kolmikymmenkertaiseksi, puhuttu ja puhallettu suunnattomaksi pilveksi, rahan kangastukseksi.
Mitä noin tähtitieteellinen luku tarkoittaa? Jos joku Kosminen Lenin olisi jakanut tuollaisen summan tasan kaikille maapallon asukkaille, jokaisella olisi arvopapereita 89 985 euron edestä. Mikä hämmästyttäisi kahta ja puolta miljardia ihmistä, jotka ovat tähän saakka sinnitelleet alle kahdella dollarilla päivässä. 89 985 euroa: kenenkään ei tarvitsisi enää koskaan nähdä nälkää, maailman köyhät lapset saisivat Nintendo Wiin, taudit voitettaisiin, Mövenpickiä syötäisiin myös Burundin maaseudulla ja ajeltaisiin katumaastureilla.
Vertaus on järjetön, mutta niin on itse lukukin: teoriaa.
Ikuisen Rahan aikana markkinat kiihtyivät kiihtymistään, liikkuivat valon nopeudella, taukoamattomana digitaalisena pyörremyrskynä. 30 miljoonaa euroa vaihtoi omistajaa valuuttamarkkinoilla joka ikinen sekunti . Vuosien 2004-2007 välillä tuo liikenne kasvoi yli 70 prosenttia. Vielä kiihkeämmin kasvoi kahdenvälinen johdannaiskauppa: virtuaalista vedonlyöntiä käytiin joka sekunti - tunnin joka minuutilla, päivän jokaisena tuntina, vuoden jokaisena päivänä - 39 miljoonalla eurolla.
Rahoitus harppasi hyperavaruuteen ja jätti planeetta Maan meille kuolevaisille. Se irtosi materiasta ja lähti laajenemaan virtuaalisena spiraalina kohti ääretöntä; se jätti taakseen Telluksen tavaroiden ja palveluiden tuotannon ja kaupan, toimi omassa rinnakkaistodellisuudessaan ja loihti rahasta lisää virtuaalista rahaa, joka mutatoitui, jakautui, levisi ja tuotti aina enemmän.
Fantastiljoonia.
Finanssimaailma oli irtautunut viimeisistäkin säikeistään fyysiseen maailmaan, taloudesta sellaisena kuin se joskus prekambrisella ajalla, 1980-luvulla, tunnettiin. Jos ehkä noin viisi prosenttia maailman laskennallisesta varallisuudesta on yhteydessä varsinaiseen tuotantoon, on pelottavaa edes ajatella hetkeä, jossa nuo triljoonat pitäisi yrittää realisoida.
Mutta onneksi se hetki ei koeta koskaan – näin oli lupa ajatella vielä viime vuoden syksyllä, kun Madoffin sijoittajat kantoivat rahojaan salaperäiselle finanssinerolle. joka ei kelpuuttanut asiakkaikseen ketä tahansa. Ne, jotka esittivät tunkeilevia kysymyksiä, saivat luvan viedä säälittävät miljoonansa muualle. Madoff ei tarvinnut asiakkaita, asiakkaat tarvitsivat häntä. Upporikkaat ihmiset ovat tottuneet saamaan haluamansa, ja mitä vaikeampi Madoff oli saada, sen halutumpi hän oli. Salailevuus, joka mahdollisti koko petoksen, oli juuri se syy, joka teki hänestä vastustamattoman.
Fairfield ei kysellyt turhia, sillä Madoff oli sentään varatoimitusjohtajan vaimon sukulaisten tuttava. Ulospäin rahasto esitti vakuuttavia tieteellisiä ja matemaattisia sijoitusstrategioita, mutta kaiken takana on vuosisatoja vanha periaate: kaikki perustuu luottamukseen.
Luottamus. Luotto. Credit. Sanasta credere, uskoa, luottaa. Maailmantaloutta ei voi parhaiten selittää taloustieteilijä, vaan psykologi, mieluiten teologi. nuo fantastiljoonat pyörivät – uskon varassa.
Se on rahaksi uskottua. Uskoteltua rahaa.
Kaikkien taloustieteilijöiden kantaisä Adam Smith kirjoitti jo 1776 taloustieteen Raamatussa ja katkismuksessa, ”Kansojen varallisuudessa”:
”Kun minkä tahansa valtion kansalaisilla on luottamus tietyn pankkiirin onnekkuuteen, nuhteettomuuteen ja varovaisuuteen, niin että he uskovat hänen olevan aina valmis maksamaan vaadittaessa hänelle osoitetut velkakirjat; nuo setelit saavuttavat saman voimassaolon (currency) kuin kulta- ja hopearahat, siitä luottamuksesta että vastaava raha on saatavissa niistä milloin tahansa.”
Ja kun luottamus menee, kaikki menee.

KEVÄÄLLÄ 2007 sain kuuman sijoitusvinkin. Melkoisella vaivalla, ystävän tuttavan lankomiehen kaverin kautta, onnistuin hankkimaan tietoa sijoitusrenkaasta nimeltä WinClub – myöhemmältä nimeltään WinCapita. 16 dian power point –esityksen on laatinut Pinke.
Pinke? Pitäisikö minun antaa ”minimisijoituksena” 3000 euroa jollekin Pinkelle?
Ei suinkaan. Klubi ei mitenkään maanittele ketään mukaan, sillä tulijoita olisi tuhansin ja lisenssejä on rajallinen määrä.
Lisenssejä?
Voin ostaa Fx Trader Signals- peruslisensseinä A-, B- tai C-lisenssejä, tai päivittää X-lisenssiosuutni panostusmaksimiprosentin jäsentason mukaisesti: Bronze 80%, Silver 120 %, Gold 160% ja VIP 260% tai kohdistaa A-lisenssiosuuden merkintäosuuden vaihto-oston kautta WinClubin sisäisessä lisenssipörssissä.
Toiminta täyttää kiistattomasti hyvän rahastotoiminnan tunnusmerkit. Siitä on mahdoton ymmärtää mitään.
Tätä miettiessäni tutkin Forex Trader Signals –aineistoa, joka on yksinkertaisesti kuva englanninkielisestä grafiikasta. Se voisi olla kuvakaappaus nettiohjelman käyttöliittymästä, jota joku sijoittaja operoi, tai sitten ei. Ylinnä on pyöreä mittari, jossa kello 12 kohdalla on nolla, siitä vasempaan miinusasteikko (”Sell”) ja oikealle plus-asteikko (”Buy”). Sen alla on pylväsgrafiikkaa, jonka otsikossa todetaan 2006 joulukuun tulokseksi ”312 pips” ja oikealla vielä päivän ”tulos”, Sell: 1.3243, Close: 1.3162. Samanlainen kuva on joka kuukaudelta.
Viimeisessä diassa on kuvakaappaus WinClubin kotisivulta, joka on tukkoinen excel-taulukko täynnä lukuja. Sen mukaan vuonna 2006 viikon 50 tuotto oli 8,64 prosenttia, joulunalusviikolta 4,08 ja vuoden viimeiseltä viikolta 2,21 prosenttia.
Syksyn tuotot ovat vakuuttavia.
Elokuu: 21,1 prosenttia.
Syyskuu: 19,2 prosenttia.
Lokakuu: 30,1 prosenttia.
Marraskuu: 12,7 prosenttia (mikä meni pieleen?) ja joulukuu 31,2 prosenttia. Ajatella. Jos olisin pannut kesälomalla tuhat euroa A-, B- tai C- tai vaikka Ö-lisenssiin, olisin voinut nostaa uutena vuotena 2776 euroa. Tai tarkemmin sanoen 2243 euroa, koska klubi ottaa voitoista 30 prosenttia päältä, minkä noin taitava treidaaja totisesti ansaitsee – ja olisinhan yli kaksinkertaistanut rahani muutamassa kuukaudessa!
Tuskin olisinkaan myynyt sijoitusta, silloinhan menettäisin tulevan arvonnousun, joka oli keskimäärin 20 prosenttia kuussa. Vuoden 2007 lopussa tililläni olisi 25 000 euroa, jolla saa jo uuden Skoda Octavian automaattivaihteilla ja alcantara-osanahkaverhoilulla. Mutta miksi tyytyä siihenkään, voisihan odottaa vielä hiukan, tai sijoittaa lisää. Jos haluttuja lisenssejä on saatavilla.
Voitot voi kotiuttaa sitten vaikka keväällä 2008.
Ei todellakaan ihme, että klubi kiinnostaa ja vetää rikastumishaluisia miehiä. Sillä miehiä he lähes kaikki ovat, useat yrittäjiä, moni Keski- ja Pohjois-Savosta. Tulee mieleeni, että jos omasta yrittämisestä, vuosikausien ja vuorokausien läpeensä, ei ole koitunut hirveästi vaurautta, niin WinClub tarjoaa toisen tilaisuuden. Sijoitusinstrumentti on vakuuttavan monimutkainen, samoin klubin struktuuri, niistä voi matalaan ääneen asiantuntevasti vaihtaa sisäpiirin salamyhkäistä tietoa, ja hymähdellä ulkopuolisille, jotka eivät tajua kansainvälisen realiaikaisen on-line-valuuttakaupan tarjoamia mahdollisuuksia, varsinkaan ne naiset.

JATKUU