"However"

Jos rahalaitos laittaisi liikkeelle rahaston yhtä hämärillä tiedoilla kuin EU-komissio eilen, se ei läpäisisi Suomen finanssivalvontaa.

Sanotaan se vielä kerran. 

EU ei ole laittamassa uutta rahaa uuteen rahastoon.

Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker julkisti eilen korskeasti nimetyn ”Eurooppalaisen strategisten investointien rahastonsa” (EFSI, European Fund for Strategic Investment).

Hän ylvästeli puheessaan Euroopan parlamentille, että ”joulu on tullut etuajassa”. Jos tässä on joulupukin koko anti, eurooppalaiset kodit viettävät Kristuksen syntymäjuhlaa valottomasti ja vaisusti, vanhoihin säilykkeisiin turvautuen.

Varsin pikku joulu.

Juncker on löytänyt kahdeksan miljardia euroa löysää rahaa EU-budjetista, joka voidaan nyt varata vakuudeksi Euroopan investointipankin (EIP) lainanottoon.

Juncker ilmoitti, että noilla kahdeksalla miljardilla saadaan 16 miljardin vakuus. Miten summa tuplautuu? Löytyykö EU-budjetista toiset kahdeksan miljardia, vai onko EU:lla jokin menettely, jolla jo vakuus vivutetaan kaksinkertaiseksi? Juncker ei kertonut.

Kun summaan lisätään EIP:n holveista yllättäen löytyvät viisi miljardia, kasassa on laskennalliset 21 miljardia, jolla investointipankki voi kerätä markkinoilta 63 miljardia euroa jaettavaksi eteenpäin. Vivutuskerroin: kolme.

Loput 252 miljardia euroa – siis neljä viidesosaa – pitäisi löytymän yksityissijoittajilta. Oikeaa rahaa. Sitä epäilee moni, esimerkiksi BBC:n arvostettu taloustoimittaja Robert Peston.

Valtiovarainministeriön Markus Sovala tiivisti hankkeen hyvin tämän aamun Helsingin Sanomissa: se on ”komission märkä uni”.

Kuten eilen ounastelin, ”rahasto” ei toimi, elleivät EU-jäsenmaat talikoi siihen omaa rahaa. Sovala toki ihmetteli, miksi Suomi haluaisi kierrättää omat elvytyshankkeensa Brysselin kautta, jos tarvittaessa valtio saa lisävelkaa halvalla.

No minäpä kerron.

Brysselin pyramidihuijaus

Kaveri lupaa investoida yritykseesi 315 000 euroa. Laitat siis firman pystyyn ja pyydät luvatut rahat. Kaverisi sanoo, että rahaa ei ole, mutta hän voi taata 21 000 euron lainat. Jostain löytyvät varmasti loput 296 000 euroa – siis 93 prosenttia luvatusta pääomasta. Se tosin edellyttää, että laitat itse vielä muutaman kymppitonnin.

Olisiko sinua huijattu?

Kuta kuinkin näin toimivat Jean-Claude Juncker ja Jyrki Katainen esitellessään tänään keskiviikkona suunnitelmansa Euroopan investointien käynnistämiseksi.

Komission uusi puheenjohtaja lupasi kesällä koota 300 miljardin euron investointipaukun, jotta Eurooppaa koetteleva kysyntälama lieventyisi. (Viis nyt siitä, että euroryhmän puheenjohtajana 2005-2013 Juncker edisti leikkauslinjaa, jolla lama saatiin aikaan ja pitkittymään. Hyvä, jos näkee järjen valon, vaikka myöhäänkin.)

Ikävä kyllä Juncker ja Katainen eivät löytäneet rahoja mistään. Heidän oli turvauduttava silmänkääntötemppuun. Suomen mediassa se näyttää menneen läpi. Ikävä kyllä Euroopan rahoitusmarkkinat eivät mene yhtä halpaan.

Junckerin-Kataisen ohjelma ei ole 315 miljardin ohjelma. Se ei ole edes 21 miljardin ohjelma. 

Se ei ole ohjelma, ellei sitten viihde-ohjelma. 

Juncker lupasi  21 miljardin takuut EU:n budjettivaroista ja Euroopan Investointipankin voitoista. Takuu ei ole pääomaa. Se ei korvaa pääomaa, jota vastaan voisi edes kuvitella myyvänsä velkaa 15-kertaisesti.

Tätä kerrointa kutsutaan vivutukseksi (leverage). Alkuperäistä pääomaa vastaan voidaan rakentaa velkakirjojen kerroksia (tranche). 

Suomessa on nyt kaikkien aikojen pahin lama

Käsitteet ovat tärkeitä. Käsitteet määräävät käsitykset.
Suomen kielessä ei ole vakiintunutta käännöstä käsitteelle The Great Depression – Suuren laman sijaan yleensä puhutaan vain "1930-luvun lamasta". 
Aikalaiset käyttivät sanaa pula-aika. Suomalaisille maailmanlaajuinen talouden taantuma näkyi siis puutteena ja hätänä, inhimillisenä kärsimyksenä. Se vertautui nälkävuosiin, jotka olivat tuolloin reilun 60 vuoden takana (kuten Helsingin olympialaiset tästä päivästä). 
Pula, joka kyllä näännytti lapsia hengiltä, ajoi perhekuntia kerjuulle ja "pulamiehiä" hätäaputöihin ympäri Suomea, ei tietenkään ollut aivan yhtä kohtalokas kuin suoranainen nälänhätä. Tässä vertailussa 1990-luvun lama ei tunnu puolestaan aivan yhtä hirveältä kuin – jälleen 60 vuotta aikaisempi – pula-aika.
Vastaavasti nykyään puhutaan varovasti taantumasta. Harva uskoo, että nykyinen taantuma on pahempi kuin 1990-luvun lama (eihän työttömyys sentään yllä puoleen miljoonaan) saatikka 1930-luvun pula-aika (eiväthän tuhannet ole sentään joutuneet mieron tielle).
Talouden mittareilla Suomen nykyinen lama on kuitenkin sitkeämpi kuin 1990-luvulla tai 1930-luvulla.

Danske Bankin maineikas ekonomisti – eikä taatusti mikään vasemmistohippi – Lars Christensen julkaisi ansiokkaan blogitekstin (16.11.). Hän osoittaa yksinkertaisella kuviolla, että Suomen bruttokansantuote on kärsinyt pahemmin ja pidempään kuin 1930-luvun ja 1990-luvun lamoissa.

(c) Lars Christensen. Lähteet: Angus Maddison ja IMF. Vuosi 2014 on IMF:n ennuste