"However"

Jos rahalaitos laittaisi liikkeelle rahaston yhtä hämärillä tiedoilla kuin EU-komissio eilen, se ei läpäisisi Suomen finanssivalvontaa.

Sanotaan se vielä kerran. 

EU ei ole laittamassa uutta rahaa uuteen rahastoon.

Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker julkisti eilen korskeasti nimetyn ”Eurooppalaisen strategisten investointien rahastonsa” (EFSI, European Fund for Strategic Investment).

Hän ylvästeli puheessaan Euroopan parlamentille, että ”joulu on tullut etuajassa”. Jos tässä on joulupukin koko anti, eurooppalaiset kodit viettävät Kristuksen syntymäjuhlaa valottomasti ja vaisusti, vanhoihin säilykkeisiin turvautuen.

Varsin pikku joulu.

Juncker on löytänyt kahdeksan miljardia euroa löysää rahaa EU-budjetista, joka voidaan nyt varata vakuudeksi Euroopan investointipankin (EIP) lainanottoon.

Juncker ilmoitti, että noilla kahdeksalla miljardilla saadaan 16 miljardin vakuus. Miten summa tuplautuu? Löytyykö EU-budjetista toiset kahdeksan miljardia, vai onko EU:lla jokin menettely, jolla jo vakuus vivutetaan kaksinkertaiseksi? Juncker ei kertonut.

Kun summaan lisätään EIP:n holveista yllättäen löytyvät viisi miljardia, kasassa on laskennalliset 21 miljardia, jolla investointipankki voi kerätä markkinoilta 63 miljardia euroa jaettavaksi eteenpäin. Vivutuskerroin: kolme.

Loput 252 miljardia euroa – siis neljä viidesosaa – pitäisi löytymän yksityissijoittajilta. Oikeaa rahaa. Sitä epäilee moni, esimerkiksi BBC:n arvostettu taloustoimittaja Robert Peston.

Valtiovarainministeriön Markus Sovala tiivisti hankkeen hyvin tämän aamun Helsingin Sanomissa: se on ”komission märkä uni”.

Kuten eilen ounastelin, ”rahasto” ei toimi, elleivät EU-jäsenmaat talikoi siihen omaa rahaa. Sovala toki ihmetteli, miksi Suomi haluaisi kierrättää omat elvytyshankkeensa Brysselin kautta, jos tarvittaessa valtio saa lisävelkaa halvalla.

No minäpä kerron.

Siksi, että koko harjoituksen varsinainen tarkoitus on tinkiä EMU:n alijäämä- ja velkasäännöistä. Koska kyseessä on EU, säännöistä tingitään tinkimättä säännöistä.

Näin Juncker eilisessä puheessaan Euroopan parlamentissa:
We will not betray the rules of the Stability and Growth Pact that we have agreed jointly – this is a matter of credibility. However, if member states chip in capital to the fund, we will not take these contributions into account in our assesments under the pact.

("Emme luovu kasvu- ja vakaussopimuksen säännöistä, joista olemme yhdessä sopineet – tämä on uskottavuuskysymys. Kuitenkin jos jäsenmaat laittavat pääomaa rahastoon, emme laske näitä sijoituksia sopimuksen arviointiimme.")

Avainsana on siis: however.

Joillekin ihmisille – ja kansoille – pykälien noudattaminen on pakkomielle. Joidenkin mielestä liian joustamattomat säännöt ovat pahasta, koska ne kuitenkin pakottavat rikkomaan niitä. Suuren kiristyksen lukijoille ei liene yllätys, että kulun jälkimmäiseen joukkoon (kuten  myös esimerkiksi Sixten Korkman).

On siis sinänsä järkevää, että taloudellisen tilanteen niin vaatiessa EU-komissio joustaa ahtaista pykälistä. Tämä on joululahja Ranskalle ja Italialle, muutenkin nuukat Saksa ja Suomi eivät erikoisesti hyödy.

Myönteistä on, että Eurooppa elvyttää nyt luvan kanssa. Toivoa sopii, että EIP vahtii tiukasti hankkeiden laatua. Se olisi helpompaa, jos Euroopan investointipankki johtaisi ohjelmaa yksin – Euroopan kokonaisedusta huolehtien. Nyt odotettavissa on hullujen hankkeiden huutokauppa, jossa EU-johtajat haalivat kotimaahan mahdollisimman paljon hyötyä.

”Anarkistinen prosessi”, kuten Sovala sanoi.

Hölmöä Junckerin julistuksessa on, että tarjolla ei ole uutta rahaa. Vielä hölmömpää on, että edes ohjelma ei ole uusi.

Kun finanssikriisi vyöryi Eurooppaan, silloinen EU-komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ajoi läpi 200 miljardin euron elvytyspaketin. Joulu 2008 ja joulu 2014 eroavat lähinnä siten, että Barroso ei ollut luovinaan kuvitteellista investointirahastoa.

Vuonna 2009 komissio kehotti jäsenmaita investoimaan rakentamiseen, teollisuuteen ja energiatehokkuuteen ja kohentamaan työttömien ja köyhien asemaa. Näitä menoja ei laskettaisi EMU-sääntöjen mukaan. Jopa saita Saksa sijoitti silloin yli 80 miljardia euroa teiden ja talojen rakentamiseen.

Vain vuotta myöhemmin elvytys kuitenkin lopetettiin kuin seinään. Talouskurin ideologia, austerity, otti vallan – ja juuri työllistetyt menettivät taas työnsä. EKP jopa nosti korkoja. Tätä erehdystä ei pidä toistaa.

Ehkä olennainen ero on se, että Barroso oli Portugalista, jonka pankkiosaaminen ei ole erityisesti vakuuttanut.

Juncker ei ole turhaan ollut Luxemburgin pääministeri 18 vuotta. Luxemburg saa elantonsa finanssipalveluista. Vähemmän kauniisti sanoen pankkisalaisuudesta, rahanpesusta ja veronvälttelystä.

Nordean sijoitusrahastojen kotipaikka on Luxemburg. Myös EU:n kriisirahastot ERVV ja EVM perustettiin osakeyhtiöinä Luxemburgiin.

Mihinkähän maahan EFSI perustetaan?