Trollien yö

On demokratian kannalta surullista, että kansalaiset eivät pysty arvioimaan Suomen hallituksen toimintaa Euroopan kohtalonkysymyksessä – viime viikonlopun neuvotteluissa Kreikan rahoitustilanteesstta.

Tämä johtuu siitä, että valtioneuvosto pitää yhä salaisena Suomen neuvottelulinjaa. Hallitus pelaa aikaa, jotta se ei joutuisi tilille viikonlopun tekemisistään.

Asiallista perustetta salailulle ei ole. 

Hallitus otti kantaa Kreikan viimeviikkoiseen tarjoukseen, joka hylättiin Brysselissä. Eurojohtajat tekivät maanantaina yhteisen ratkaisun, joka on uusi neuvottelupohja. Pallo on nyt Kreikalla. Suuri valiokunta kokoontuu jälleen torstaina hyväksymään uuden kannan.
Hallituksen kanta on jo vanha, siksi julkaistavissa.

Hallitus on jo monta päivää kertonut omaa versiotaan siitä, mikä oli sen kanta ja linja. Se on monelta osin ristiriidassa asiakirjojen kanssa. Mutta emme pääse osallistumaan keskusteluun tasaveroisesti, osoittamaan faktojen pohjalta, että Suomen linja oli – ja on – vaarallinen ja vahingollinen.

Suuren valiokunnan kannoista julkisia ovat vain opposition lausumat, joista kaiken kukkuraksi Timo Soini lausuu perättömyyksiä plokissaan. Jokainen voi tarkistaa Suuren valiokunnan pöytäkirjoista eduskunnan sivuilta, että SDP ei esittänyt ryhtymistä kolmannen lainapaketin neuvotteluun.

Kun Soinia oikaistiin, hän palasi vielä räksyttämään, mutta ei hänessä ollut miestä tunnustamaan puhuneensa pötyä.

Siitä huolimatta, että neuvottelut ovat jo päättyneet, voin arvioida hallituksen vanhentunutta kantaa edelleenkin vain SDP:n lausumien valossa.

Suuressa valiokunnassa oppositio ei voi vain vastustaa hallituksen esitystä, sen täytyy esittää tilalle vaihtoehtoinen toimintalinja, jota hallituksen olisi noudatettava neuvottelussa.

Ensimmäinen lausumamme on tarkoituksella lyhyt, jotta kiinnittäisimme huomiota hallituksen kannan keskeiseen ongelmaan. Toteamme, että hallitus ei ole hankkinut riittävää tietoa eikä tehnyt vaikuttavuusarviota oman päätöksensä seurauksista.

Hallituksen kanta vaikuttaa merkittävästi Suomen talouteen ja saataviin Kreikalta. Sillä on huomattavat seuraukset sekä euroalueelle että Kreikalle. Päätöksen tueksi ei esitetty – ja mikä vielä pelottavampaa – edes tehty huolellista arviota sen välittömistä vaikutuksista ja tulevista uhista.

Hallituksen kanta ei ole harkittu, vaan äkkinäinen ja ideologinen. Se ei kanna vastuuta Euroopasta, vaan on suunnattu kotimaan äänestäjille. Seurauksista välittämättä.

Toinen lausumamme tehtiin sunnuntaina, kun olimme kuulleet pääministeri Sipilää.
Sekin oli tarkoituksella ytimekäs. 
Esitimme hallituksen kannan sijaan sellaista linjausta, että Suomen on jatkettava neuvotteluja euroryhmässä yhteisymmärryksen saavuttamiseksi.

Tämä olisi normaalioloissa itsestään selvää – mutta nyt siis ei.

Kyse ei ollut siitä, etteivätkö lähes kaikki (myös SDP) olisi suhtautunut kriittisesti Kreikan esitykseen. Varmasti useimmat euroryhmän maat.

Kyse oli siitä, oliko Suomi valmis jäämään yksi tain pieneen vähemmistöön. Tällä änkyröinnillä Suomi uhkaisi vaurioittaa pysyvästi omaa asemaansa eurooppalaisissa neuvotteluissa.

Itse kannatan EU-neuvotteluissa linjaa, jossa puheet ovat pieniä, mutta teot suuria. Eleettömällä linjalla varmistutaan siitä, että ollaan mukana ratkaisuja tekevässä enemmistössä, jolloin voidaan vaikuttaa sekä EU:n kannalta hyvään että Suomen etuja huomioivaan ratkaisuun.

Rähjäämällä saa toki huomiota. Mutta vaarana on ajautua nurkkaan, tilanteeseen, jossa kukaan ei välitä pienen jäsenmaan kannasta. 

Kansainvälisessä julkisuudessa Suomi erottui lauantaiyönä selvästi. Suomi estää yhteisen ratkaisun, Suomi on häirikkö, trolli. Suomi on osa ongelmaa, ei osa ratkaisua.

Osasin kyllä luottaa siihen, että Alexander Stubb lopulta toimii, kuten lausumassa edellytimme. Hän taipui enemmistön linjalle. 

Oliko tarpeen ensin särkeä ikkunoita? Erkki Tuomiojan esittämä kysymys on hyvä. Mitä vaaditaan rikotun maineen korjaamiseksi?

Harva on kiinnittänyt huomiota siihen, että yön aikana väläyteltiin hätätilamenettelyä. Tällöin päätös tehdään määräenemmistöllä, ja Suomi menettää veto-asemansa. Hätätilamenettelyä voivat esittää Euroopan keskuspankki ja komissio yhdessä. Suomi ajautui siis uhossaan tilanteeseen, jossa päätökseen oltiin valmiita ilman Suomea.

Suomi joutui ottamaan lusikan kauniiseen käteen.

Kreikkaa nöyryytettiin. Nöyryytettiinkö myös Suomea?

Hallituksen linja ja lausunnot keskittyvät koko ajan haukkumaan Kreikkaa. Liian vähälle huomiolle jää, että eurojohdon kuriohjelma on pahentanut Kreikan tilannetta entisestään.

Vastakkainasettelun pahin puoli on se, että vaaditaan hyväksymään vain toinen totuus. Varsinainen tragedia on se, että sekä Troikan ohjelma että Kreikan toimeenpano ovat epäonnistuneet katastrofaalisesti. Molempia on korjattava.

Ei siitä sen enempää, olenhan kirjoittanut aiheesta kirjan.

Tässä tilanteessa olisi äärimmäisen tärkeää laatia ohjelma, joka auttaisi Kreikkaa kestävän talouskasvun tielle. Ilahduttavasti – vaikka ei sitä tässä hötäkässä kukaan ole huomannut – eurojohtajien päätöksessä siunataan 35 miljardin euron investointiohjelma Kreikkaan. Sitä olisi tarvittu jo 2010, menestyksen hedelmiä voitaisiin kenties nauttia nyt.
Jos Kreikan tuotantoon ja ennen kaikkea vientiin saataisiin uutta tehoa, Kreikan taloudesta tulisi aidosti velkakestävä. Yhtä tärkeää on se, että kreikkalaisille itselleen tarjottaisiin vihdoin näkyä valoisammasta tulevaisuudesta – tunnetta siitä, että kohtalo on sittenkin omissa käsissä.