lauantai 18. heinäkuuta 2015

Suomen salatut kannat paljastavat hallituksen uhkapelin Grexitillä ja Suomen maineella


Tänään vaiteliaisuuspyynnöstä vapautetut hallituksen kannat viikonlopun eurohuippukokouksen valmistelusta paljastavat, millaista uhkapeliä hallitus kävi Kreikka-neuvotteluissa.
Ensin kokoomus taipui perussuomalaisten jyrkkään linjaan. Sitten perussuomalaiset käänsivät kelkkansa. Se huipentui torstaina 16.7., kun ulkoministeri Soini oli valmis avaamaan jälleen Kreikan lainapiikin.
Sisäpoliittinen asetelma asetti Suomen kansainvälisen maineen vaakalaudalle. Suomi oli valmis jopa suosittelemaan Grexitiä, seurauksista piittaamatta.

Lauantai 11.7: Suomi valmistelee Grexitiä

Lauantaina 11.7. hallitus toi eduskunnan suuren valiokunnan hyväksyttäväksi toimintalinjan, joka poikkesi voimakkaasti aikaisemmista.

Suomi katsoo, että Kreikan nyt esittämä uudistusohjelma ei vastaa lainkaan siltä edellytettyä.
Lisäksi, kun otetaan huomioon kansanäänestyksen tulos ja Kreikan tilanteen vaatimat uudistukset, on selvää, ettei ole olemassa edellytyksiä kestävälle ohjelmalle, ja siihen tarvittavalle omistajuudelle eikä riittävää poliittista tahtoa sellaisen täytäntöön panemiseksi.
Kestävä ratkaisu Kreikan talousongelmiin on löydettävissä vaihtoehdossa, jossa Kreikka on väliaikaisesti rahaliiton ulkopuolella. Tässäkin vaihtoehdossa Kreikka tulee tarvitsemaan ulkopuolista apua.
Suomi katsoo, että Kreikan ehdotus ei muodosta riittävää pohjaa periaatepäätökselle EVM-ohjelmaneuvottelujen aloittamiseksi.
Jatkoprosessissa voidaan tarkastella eri etenemisvaihtoehtoja.

Mediatietojen mukaan hallituksen EU-ministerivaliokunnan kokous oli ollut riitainen, ja perussuomalaiset tehneet ehdottomasta linjauksesta hallituskysymyksen. Kanta saapui suuren valiokunnan jäsenille 15 minuuttia ennen kokouksen alkua. Itse aiheutetun kiireen takia ministeri Stubbilla oli aikaa vain 13 minuuttia Suomen rajun linjakäännöksen esittelyyn puhelimitse ennen euroryhmän (euroalueen valtiovarainministerien) kokousta.

Siihen saakka hallituksen linja oli seurannut euroinstituutioiden – Euroopan keskuspankin (EKP), Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja EU-komission – suosituksia. Toimintalinjan taustamuistiossa ei kuitenkaan mainita, että instituutiot olivat suositelleet neuvottelujen aloittamista.
Hallituksen ehdoton kanta oli siis jyrkästi instituutioiden antaman arvion vastainen.

Ehkä dramaattisinta on, että hallitus valmisteli Kreikan eroa euroalueesta. Se piti Grexitiä parhaana vaihtoehtona. Ehdoton EI neuvotteluille olisi voinut johtaa siihen.

Greixitin seurauksena Suomi olisi menettänyt valtaosan Kreikka-saatavistaan, euroalueen vakaus olisi ollut uhattuna ja Kreikka ajautunut katastrofiin. Valiokunnan hämmästykseksi hallitus ei
esittänyt näin dramaattisesta ratkaisusta perusteellista vaikuttavuusarviota, ja osoittautui, ettei se ollut sellaista edes teettänyt.

Ministeri Stubb sanoi lehdistötilaisuudessa torstaina 16.7., että Suomi ”ei ole kannattanut” Grexitiä. Väitettä voi pitää kyseenalaisena.

Sunnuntai 12.7: Suomi pannaan ruotuun

Euroalueen valtiovarainministerien kokouksessa eli euroryhmässä lauantaina 11.7. Suomi kieltäytyi aloittamasta lainaneuvotteluita ja oli jopa valmis jäämään kantoineen yksin. Ehdoton linja herätti valtavasti huomiota kokousta seuranneessa kansainvälisessä mediassa.

Kun kokous keskeytettiin aamuyöllä, ministeri Stubb sanoi: ”Ihan selvästi noin puolet jäsenmaista oli meidän kanssa samoilla linjoilla ja ehkä muutama sitten eri linjalla.” Suomen jyrkkä kanta kuitenkin herätti vastustusta neuvottelukumppaneissa, varsinkin instituutioissa.

Euroopan keskuspankki ja EU-komissio uhkasivat hätätilamenettelyllä, jolloin Suomi ei olisi voinut yksin estää enemmistön päätöstä. Tähän Suomen hallitus ei Suuren valiokunnan keskustelujen perusteella ollut lainkaan valmistautunut. Tuli tarve ”tarkastella eri etenemisvaihtoehtoja”.

Sunnuntaina pääministeri Sipilä hakikin eduskunnalta eurohuippukokoukseen lieventävän kannan. Aikaisempaan kantaan lisättiin virke:

Suomi ei voi hyväksyä neuvotteluiden aloittamista uudesta EVM-ohjelmasta. Suomi ei kuitenkaan yksinään estä neuvottelujen alkamista.

Myös perussuomalaiset äänestivät Suuressa valiokunnassa sen puolesta, että Suomi tyytyy enemmistön tahtoon.

Maanantai 13.7. Salailu alkaa

Maanantaina eurohuippukokous hyväksyi julkilausuman, jolla Kreikan alkuperäinen esitys hylättiin ja Kreikka velvoitettiin pikaiseen lainsäädäntöön, jotta lainaneuvottelujen aloittamista voitaisiin harkita.

Kuten tekstistä ilmenee, Suomen toimintalinja ottaa kantaa Kreikan aikaisempaan esitykseen, jota ei ole olemassa missään muodossa. Suuren valiokunnan jäseniä velvoittava vaiteliaisuuspyyntö – jonka tarkoitus on ”Suomen neuvottelutavoitteiden turvaaminen” – ei ollut enää perusteltavissa. Valiokunnan varapuheenjohtaja Tytti Tuppurainen (sd.) vaati maanantaina vaiteliaisuuspyynnöstä luopumista. Siihen ei suostuttu.

Koko viikon vallitsi siis tilanne, jossa hallitus esitti omasta toiminnastaan itselleen edullista kuvaa, mutta oppositiota kahlitsi vaiteliaisuus. Se ei voinut kertoa omaa, dokumentoitua näkemystään. Samalla mediassa arvuuteltiin Suomen linjaa huhujen, vuotojen ja päätelmien pohjalta. Hallitus ei – oman poliittisen hyötynsä ja medianhallinnan takia – suostunut vaiteliaisuudesta luopumaan., ennen perjantai-iltaa 17.7., kun EVM:n hallituksen kokous oli päättynyt.

Jos tiedot olisivat olleet oikea-aikaisesti julkisia, kansalaiset olisivat voineet itse arvioida Suomen hallituksen Kreikka-linjan poukkoilua eri vaiheessaan. Kansalaisilla olisi ollut oikeus muodostaa mielipiteensä siitä, ajoiko Suomen eristäytyminen euroryhmässä Suomen etua – tai äkillisen Grexitin suositteleminen Suomen, Euroopan ja Kreikan etua.

Tästä syystä tein eilen oikeuskanslerinvirastoon selvityspyynnön hallituksen toimien lainmukaisuudesta ja asianmukaisuudesta vaiteliaisuuspyynnössä. Selvityspyyntö löytyy täältä. 

15 kommenttia:

  1. Ensinnäkin: Suomi menettää joka tapauksessa valtaosan Kreikka-saatavistaan. Jos Kreikka pysyy eurossa, Suomi menettää myös siinä tapauksessa valtaosan Kreikka-saatavistaan. Lainan ehdot muutetaan niin huokeiksi, että saatavat on tosiasiallisesti menetetty. Lisäksi tulonsiirtounionissa Kreikka tulee saamaan paljon vastikkeetonta apua.

    En tosiaankaan puolusta hallitusta ja heidän vaikuttimensa ovat takuulla väärät, mutta sen suhteen olen samaa mieltä, että Grexit on paras vaihtoehto. Sinä puolustat Kreikan "tukipakettia", joka ei missään nimessä auta Kreikkaa velanhoidossa, vain pahentaa velkatilannetta, ja joka tekee Kreikasta troikan hallinnoiman talouskuri-uusliberalismin esimerkki-laboratorion! Sinä puolustat "tukipakettia", joka vaatii Kreikan yksityistämään kaiken valtion omaisuuden ja laittamaan ay-liikkeen lopullisesti polvilleen!

    Oliko meidän hallituksen vaikuttimena toimia vain likaisen työn tekijänä Saksan puolesta? Saksa ajaa voimakkaasti Kreikkaa ulos eurosta. Suomi on ollut aina nöyrästi Saksan politiikan tukena. Tämä on ollut taas oppitunti euroryhmän pelottavasta toiminnasta. Se ajaa aina häikäilemättömästi talouskuri-uusliberalismin politiikkaa. Jos jokin muu maa kuin Saksa yrittää asettua poikkiteloin MISSÄ ASIASSA TAHANSA (muistakaa tämä tulevaisuudessa!), tulee uhkaus hätätilamenettelystä. Tämä on ollut taas oppitunti aidolle vasemmistolle (en tiedä kuulutko siihen porukkaan), että vaihtoehtoisen talouspolitiikan tekeminen on täydellisen mahdotonta euron jäsenenä.

    Mutta vasemmisto vain sovittaa euron hirttoköyttä vielä tiukemmin kaulaansa! Niin Kreikassa kuin Suomessa, ainakin demarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väärä todistus. Lausumastamem 16.7. ilmenee, että vastustamme euroryhmän oikeistoideologista kurituspakettia, johon sisältyy mm. absurdi 50 miljardin euron yksityistämispotti. On jo osoitettu, että talouskiristyksellä vain lisätään ongelmia, ja tämä ohjelma johtaa varmuudella neljänteen ja viidenteen Kreikka-pakettiin. (Sinänsä kannatamme perinpohjaista hallinnon uudistamista veronkierron, korruption ja polittisen suosikkijärjestelmän kitkemiseksi.) Vaadimme lainaohjelman sijaan tai ainakin rinnalle EIP:n johtamaa investointiohjelmaa, joka vihdoin tavoittelisi tuotannon modernisointia, kestävää talouskasvua ja työttömyyden lieventämistä. Talouskasvu auttaisi Kreikkaa omilla toimillaan saavuttamaan velkakestävyyden lisäksi hyvinvointia, korjaisi aiheutettuja sosiaalisia vahinkoja.

      Poista
  2. Evästykseksi vielä Kevin O´Rourken ohjeet euromaiden vasemmistolle opetuksena tästä Kreikka-tragediasta:

    - negotiating with Germany is a waste of time


    - be willing to act unilaterally


    - be willing to default unilaterally


    - have a plan for achieving a primary surplus if you haven´t already achieved it

    - have a hard default and euro exit option in your back pocket - and be willing to use it at the first sign of hassle from the ECB

    VastaaPoista
  3. vähän (off-topic) kuulumisia eräästä länsirannikolla toimivasta, pääasiassa viennissä toimivasta firmasta. mä en oikein osaa yhdistää asiaa suomen toimivaan hallitukseen, mutta tapahtunut on paljon, sen lyhyen ajan jälkeen kun porvarihallitus tuli voimaan. ensinnäkin kauppaa on tullut ovista ja ikkunoista. kesälomat tuli todellakin huonoon saumaan. palkankorotuksen sain,jota pyysin 3vuotta sitten. siis tällä hetkellä, omalla kohdalla, kaikki ok.

    näissä pienen mittakaavan projekteissa on tullu sellanen tunne, että jos joku on menny möttöksiin, niin ei kaiveta sitä santaan, ja istuta päälle, vaan kuoletetaan tilanne nopeasti, ja niellää mahd. tappio, on taloudellisin
    tapa pitkän päälle.

    kreikka, huh.
    kuin monta vuotta tilanne on eläny? ja vielä jotkut stanan aasit kuvittelee,
    että sieltä tulee takasin jotain. voi hellan lettas. jos nyt kreikka erois ja ottais drakman, jonka kurssiin kaikki sen velat olis sidottu, niin terve
    menoa ja katse eteenpäin kiitos. jos se saatanan tonni on multa jo menny, niin mä en tartte sitä takas, enkä demareita. piste

    VastaaPoista
  4. Tässä käsitellään Kreikan asiaa vain Suomen kanalla. Ehdottomasti oikea ratkaisu oli Suuren valiokunnan salaisesti ja Saksan ulkoministerin ja Farofakiksen julkisesti esittämä mahdollisuus, että Kreikassa saataisiin käyttää omaa valuutta euron rinnalla kunnes euroja olisi taas riittävästi käytössä. Merkell tyrmäsi tämän eikä Ziprakselle jäänyt muut mahdollisuutta saada pankit käyntiin kuin suostua aivan mahdottomiin ehtoihin.

    VastaaPoista
  5. Vastaus tuohon Harakan kommenttiin. Uskon, että SDP:ssä on ihmisiä, jotka ovat aidosti tuon lausuman takana. Se on kuitenkin toiveajattelua oppositiossa. Mutta, vaikka SDP olisi ollut hallituksessa ja vaikka SDP olisi taistellut saadakseen näitä näkökantoja Suomen neuvottelumandaattiin, lopputulos olisi ollut täsmälleen sama kuin mikä on nyt. Suomen hallitus on mukana muiluttamassa Kreikkaa vielä julmemman uusliberalismin ja talouskurin tielle. Velka vain kasvaa ja euro maiden riskit kasvavat.

    Miksi lopputulos olisi ollut juuri tämä sama, vaikka SDP olisi ollut hallituksessa? Koska Suomi on euroryhmässä täysin äänetön yhtiökumppani. Euroryhmän politiikka on sementoitu Saksan ja EKP:n johdolla tietynlaiseksi, se ei liiku siitä mihinkään. Edes Ranska tai Espanja eivät uskalla nousta kapinaan, vaikka niitä ei suoraan hätätilamenettelyllä voikaan kiristää. EKP.n harjoittaman kiristyksen uhkaa tepsii kyllä niihinkin.

    Pelkästään olemalla mukana eurossa, Suomi automaattisesti lukitsee politiikkansa Saksan ja EKP:n talouskuri-uusliberalismin linjalle.

    Me kaikki viimeistään nyt tiedämme, että euroalueen talouspolitiikka on lukittu yhdelle raiteelle, joka on täysin vastakkainen vasemmiston ideologian kanssa. Joten miksi osa vasemmistosta edelleenkin aggressiivisesti puolustaa euroa? Miksi ollaan valmiita menemään jopa liittovaltioon asti, vaikka sama yhden raiteen talouslinja epäilemättä jatkuisi? Perin juurin hämmentyneenä olen yrittänyt miettiä syitä:

    a) Kaikesta huolimatta uskotaan, että sosiaalidemokraattisen euron aika vielä koittaa. (Ne eivät voi olla näin sinisilmäisiä)

    b) Liittovaltio on Graalin malja. Viis aatteesta, demokratiasta ja miljarditappioista Suomelle, Liittovaltion rakennus on tärkeintä. Vaikka se olisi talouspolitiikaltaan oikeistokonservatiivien märkä uni.

    c) Saksan poliittisen koston ja EKP:n taloudellisen koston pelko. (EKP taitaa olla maailman vihamielisin keskuspankki omillensa. Se voi laittaa euromaan hetkessä polvilleen jos tämä ei tottele. Kuinka kiihkeästi Saksa haluaa pitää euron kasassa? Valtavat tappiot pitäisi kirjata näkyväksi, kun korttitalo hajoaa)

    Harakka väitti aikaisemmassa blogi-tekstissä, että eurosta on ollut Suomelle kiistatonta hyötyä. Tästä voi aina väitellä Paul Krugmanin kanssa, joka ei juuri näe eroa Suomen ja Ruotsin talousmenestyksessä ennen vuotta 2008. Sen jälkeen euroon kuulumaton Ruotsi on pärjännyt huomattavasti paremmin huolimatta pomppivasta talouspolitiikastaan. Krugmanin mukaan mikään ei osoita, että eurojäsenyys olisi ollut jotenkin tärkeää talouskasvulle.

    VastaaPoista

  6. Poliisi palokuntalainen lääkäri joutuvat ensimmäisinä pahoihin paikkoihin onnettomuuksien käydessä tai hirmutöiden sattuessa. Siksipä näille ja vielä heistä erikseen oman henkensä uhallakin kanssaihmisen avuksi velvollisuuttaan täyttämään asettuva virkamies ansaitsee kunnioituksen ja olisipa heille noita paraatejakin järjestäminen, palokuntajuhlia ja muuta. Oliko Rainer Alho viimeisiä komeita palosotilaita vormussaan. Ja onhan Linnanjuhlissa komeita virkajuhlapukuja läänien poliisikomentajilla ja vastaavilla. Upeata.

    Tämän jälkeen poliisivitsit ovat ihan luvallisia ja aiheestakin joskus kuten blogissa. Sitten rahasta. Sielläkö Kauhavan perällä niitä häijyjä jahdattiin sen vallesmannin toimesta. No Vaasan linnasta kuitenkin oli puhe siinä laulussa kiviseinä hotellista, jonne rannanjärviä kahleet kalisten ohjattiin. Miksi ?

    Finanssialan insinööriydestä ja innovaatiosta oli kyse kuten mantere-sarvasta on pääteltävissä. Se että selluinsinöörin työ on kemiaa eikä mielikuvitusrikkautta, ei muuta sitä että sellutehtaan perustaminen on mielikuvituksen ja tahdon asia.

    No sinne Vaasaan oli juuri saatu Suomen Yhdyspankin konttori ja se antoi lainaa kelle antoi, mutta omina SYPseteleinä myös. Vanhastaan oltiin Kauhavalla lainattu hopeaan vaihdettavina ruplaseteleinä tai ei-hopea kytköstä omaavina ruplina, joiden valmistaja oli kuitenkin ihmistä isompi Venäjän valtio ja pikkurahankin osalta sopivasti pikkuisempi suuriruhtinaskunta Suomi ja sen korskeat aatelissenaattorit.

    Sitten tuli Snellman ja Aleksanteri II. Ja vallesmanni. Piti näet luoda markkinarako SYP:n lainoille ja etenkin sen SYPseteleinä annattaville. Vallesmannin asia oli kyseenalaistaa kyläläisen vanhat keskinäisavun tavat kuten lainata ja jättää perimättä. Isoon taloon ne rahat kuitenkin kiertyvät. Ja sitä varmemmin kun naapuria ei ajeta ahtaalle. (Kreikka) No vallesmanni patisteli ajamaan eli ahdistelemaan naapuria. Toimeenpantiin niitä ryöstöhuutokauppoja jollaiseksi Aleksis Kivi ymmärsi nimitellä Veljeksissä kirkonkylän modernisointihäärintää. Kiven ohella häijytkin harasivat vastaan.
    jatk.

    VastaaPoista

  7. jatk.
    Eihän sieltä SYP:istä saanut lainaa sataa vuotta myöhemminkään, joten mistä oli kyse? Pitäjien ja kaupunkien säästöpankeista. Ne tulivat liikepankkien apulaitoksiksiksi ja siksi ne vasta tuolloin syntyivätkin. Se menee näin tämä Suomen historia kun mantere-sarvasta derivoidaan ajassa taaksepäin. Eteenpäin taas mainitsisin että Eläkeyhtiöiden de-regulaatio sen kun jatkuu. Tämän vuoden alusta ne ovat saaneet tehdä lainaa. Mitä se on ?

    Pääomasijoitukset kaapparitoiminnassa eli vaihtoehtoisessa varainhallinnassa ovat sen verran vinksallaan, että useita projekteja on tuettava pitkitettävä, jotta ennen tuomiopäivää sattuisi jotain onnekasta kuten "lähtisi vienti vetämään". Parasta tässä eläkerahaston velanotossa on, että se voi synnyttää rahan itse malliin Jack Welch General Electrics. Näitä seteleitä ei saa ottomaateista eivätkä ne kelpaa kaupankassalla. Mutta Kauppakeskuksen pytingit ja logistiikan niillä kyllä maksaa. Ne ovat yritystodistuksia. Ja on niitä muitakin jos vaikka kuinka paljon.

    Se on sitä tukkurahaa. Kaupankassalla kelpaavaa lajia maksuvälinettä nämä kaikkikin pankkiirit tekevät myös, ja jos enempi tarvitsee niin korkorahastot varsinkin yritystodistuksia sellaisiksi muuttavat. Siihen ne syntyivätkin keynesläisestä inflaatiosta alkaen 1970-luvulta.(USA)

    Että tällainen uutuus tuli Ailusken Sailaksen satuHuberin ja keitä näitä syytinkivastaavia meillä onkaan, niin bonustettavikseen. Ja tuli Antti Rinteen ministerikädestä. Ilmarista varapuheenjohtaa Lauri Lyly, Eloa Ann Selin PAM ja Varman hallituspöydässä omistaja-edustajat Palola ja Riku Aalto mussuttavat pitkää pullaansa. Eivätkä kuuna päivänä tiedä kiukustani, kiitos PR-filttereiden. Heidän rahoista, eläketurvasta 2/3 osaa on Cityn ja Wall Streetin hoidossa ja sijoitetuina ei-Suomeen.

    Viskaan tämän Kemppisen blogin 24.7. innoittaman tekstin tänne moderoimattomaan tilaan kun tulin sen naputelleeksi. Yritän vähentää yritystäni -mutta selvennänkö vielä sen verran, että häijyjen ja kyläluottopyhyyden loukkausasia valkeni minulle joskus Santeri Alkion Murrosaikoja romaanista. Siis ei Kauppikselta. Ei sieltä muuten löydy kuin jokusia 2008 kriisinkään kirjoja. Hankeniltakaan ei löydy, ei edes ruotsalaisia riskisijoittaja/kaappari debattikirjoja. MBA-manuaaleja löytyy -ja sovelletaan.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  8. Saksa näytää aina olevan se täydellinen ja siksi vaarallinen muille kehnommin organisoituneille naapureileen. Markku Kuisma teoksesaan sodastasiinnyt kertoo itsenäistymisen onnenkantamoisesta,kun Paasikiven senaatti pakon edessä hirtti maamme täysin saksan siirtomaaksi kunigasseikkaililaan,tuolloin meidät pelasti keisarikunnan romahdus. Nyt olemme kolmattakertaa ajautumassa samaan tilanteeseen. Onneksi Yhdysvallat nyt pitää saksalaisia kurissa,luulen että he painostavat leikaamaan Kreikan velkoja kestävälle tasolle, pelkona näet on ortodoksi yhteenliittymän muododtuminen ja sitä yhdysvallat ei suurinsurminkaan hyväksy.Ennenpitkää nykyinen monetaristinen rahaliitto joudutaan murskaamaan, koska sen perusfundamentit ovat täysin epävajaalle todellisuudelle vieraat, siksi allekirjoitin euroeroa koskevan kansalaisaloiteen.

    VastaaPoista
  9. Todellinen vuorineuvos menee kuolinilmoituksessaan titteleittä hautaan Janakkalan kirkkomaahan. Casimir Ehrnrooth oli merkantilismin mies sukujaan. Upseereita maaherroja Venäjän imperiumissa. Yhdyspankin historiakirjan nimeksikin pantiin ylpeästi "Rahan ohjaaja". Sitä se oli. Venäjän valtion painamien ruplien ja markkojen ohjaajaprivilegiolla SYP aloitti 1861. Ensimmäinen julma katasrofi koitti heti kun markkaa kansainvälistettiin hopeasidoksekselliseksi. Nälkävuosina ei tilattu tuontiviljaa, koska se kysyisi hopeaa.

    "Keynesläisen" kasvupolitiikan instrumentit Suomessa olivat von Fieandtin sivuun heiton jälkeen päämäärätietoista politiikkaa: inflaatio devalvaatio ja negatiivinen reaalikorko, ylipoistot kasvukiihokkeina insinöörijohtajien touhuta.

    Se kävi demareille ja ay:lle kun samalla kyettiin pitämään osakepääomat mitättöminä, raha fokusoituna ja osingot progressiivisesti verotettuina. (Aikanaan kävi ilmi, tehdaslaajennukset ja -uudistukset omistettiin sittenkin tällä pienenpienellä osakepääomalla, totaalisesti. Se oli merkantilismin loppusaldo).

    Ehrnrootheilla oli kansliapäälliköitä hallituksessa. Kauppa- teolllisuusministeriön Bror Björnin isä Walhroos tuli Fiskarsista Teollisuusliiton kautta valtioneuvoston kylkeen. Kenraali Aimo Pajunen puolustusministeriön kansliapäällikkö oli Kymmenen hallituksessa. Koivisto ja Kekkonen hakivat köyhille elintasoa tekniikasta ja tehtaista. Koivistoa seurasi Suomen Pankkissa Rolf Kullberg, ex-PYP.

    Ehrnrootheja oli lukuisia. PYP:in pääjohtaja Göran E. löysi pojastaan Kaukaan uudistajan. Casimir E. jatkoi kohta rakentamalla Englantiin ainakin pari isoa massa,jätepaperi paperitehdas kombinaatiota. CE oli juristi ja hetken lakiasiaintoimistossa, josta veti kaverinsa Teollisuuden Keskusliiton kauppa- elikkä NL tavaranvaihtoasiain johtoon. Merkantilismia.

    Ja kansantaloutta.Uusi aika alkoi kelluvista valuutoista. Niitä vastaan EEC iski vihdoin eurolla ja Suomi kiiruhti spekulaatioilta suojaan. Mutta viimeisestä markkapäätöksestä tuli riitaa. Millä kurssilla vaihdetaan yhteiseurooppalaiseen kyytiin, kovalla vaiko vihoviimeisellä devalvaatiolla. Merkantilisti CE oli ajoittanut itsensä paalupaikalle TKL:n puheenjohtajaksi, toimitusjohtana Timo Relander VVM:n kansantalousosaston pitkäaikainen johtaja ja fiksuksi mainittu. Pieleen meni. Kullbergistä oli tullut kovanmarkan mies. Koivistosta markkinatalousdemari. Vain Casimir Ehrnrooth yksin oli kosken metsän työmiehen kolmiyhteyden kunniakkaalla asialla.

    Häviöitä oli tullut. Ydinvoimaa ei millään herunut lisää 80-luvulla kuusihierteen jauhamiseen, Enso Veitsiluoto porskuttivat Suomen Pankin luotoilla laajennuksia -niin Wallenbergeille sitten lopulta, Storaksi.

    Vihdoin yksi merkantilistisen makuinen suunniteluprojekti aukeni. Casimir Ehrnrooth keräsi kahdenkymmenen perheen metsätaloussuvut yhteen UPM:ksi ja sinkautti koko komeuden globaaliin, osinkokonehan siitä maailmanturuilla heti tuli, mutta se häpeä on sittenkin pienempi kuin vain kuihtua muun Suomen mukana.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  10. Jotta kylien yhteisvainiot ja yhteisvastuu veroista lakkaisi, mentiin isojakoon ja erilleen sijoitettaviin taloihin vainioiden vastakkaisilla kanteilla. Jotta tulisi hankalammaksi huudella. Vallesmanni vs. häijyt juttu. (Tai osa. Toinen olisi se velkakirjasaamiskirstun tyhjennys, maantielle. Se vei Kotkaan,sahalle.)

    Aseiden pito tuli luvanvaraiseksi kai mantaalin mukaan ja eräpoluilla kulkujen mukaan. Kyllähän siitä sitten aatelisvirkakunta säädyllistä elämäänsä kykeni jatkamaan kun piispatkin heidän ja papintielle lähtevät naitettiin ja opetettiin sisarusparviin. Ja sitten tulivat virkavaatimukset Itsenäistymisen 6.12.17 tuliaisina! Oppikoulua kohosi ja modernista tuli yhteiskuntasopimus.

    Pakkkovallan sijaan (kun jätkätkin saa laulaa), oliko YK:n ihmisoikeusjulistuksesta kun Salpakarin pariskunta asiaa päivitteli, eivätkä olleet enää kirkkoväärtit panettamassa huligaaneja moraalikouluun jalkapuihin. Viimeiset junkkarit kai naureskelivat ja tulivat sankareiksi katsotuiksi, napinoitsijoiden kuten minun toimesta -terveisiä vaan sadan vuoden takaa. Ja useammankin.

    Niin isäntävallan sijaan astui raha ja sen tekeminen liikepankkien toimesta koko yhteiskunnan pakosta käyttää (niin kutsuttu "laillinen raha" joka siis astuu muiden sopimusehtojen sijaan ja antaa liikepankkien omistajien valmistamalle rahalle ylikävelyoikeuden). Edes kulta ei käynyt maksusta kun ei olisi inflatoitavissa tehdaslaajentajien tuottaa tavaraa käsitöiden ja koti/naapuri askartelujen sijaan ja elämän mukavoittamiseksi ja Valviran tiedejohdannaisten standardien mukaan.

    Niin rahalla palkitseminen tuli pakkotöiden tilalle. Aikaa saattaen tämä systeemi vaihdettiin. Yhteiseksi pakotetulla rahalla ja veroilla pystytetty komeus tuli yksitysten ja ikiomiksi julistetuksi omistaja-arvoksi Neoliberalismin ajan koittaessa. Näin siis konservatiivit kirjoittavat vai enkö sitä englantia osaakaan ?

    Kun sitten IMF luotiin niin liiallista rahantekoa liikepankkien toimesta ja vaikeuksiin joutumista on oiottu siten, että pankit kantakoot tappionsa, se on omistajat. Jos osakepääoma ei riitä, valtio panee lisää "pääomittaa". Mutta samalla vanhat omistajat syrjäytyvät elleivät kokonaan niin omistajaosuuksiltaan.

    Juuri tästä syystä huippuosaamisen Suomessa IMF:n holhoukseen joutuminen on ollut tabu, niin tabuinen ettei asiaa koskaan ole avattu -paitsi pankkiomistajien sisärenkaassa, entisiä säätyporvareiden ja kartanotilallisten jälkeläisiä, ja nykyisin vierustovereina palkansaajien-eläkkeensaajien edustajia kuten Lauri Lyly ja Riku Aalto.

    Nyt IMF vaatii Kreikalle velkahelpotusta. 2010 ei, kun keksittiin systeemiromahduksen vaara. Meni läpi kun Lehmanista vasta kaksi vuotta. Tehtiin vaihto. Eurooppalaisten liikepankkiomistajien sijaan eurooppalaiset veronmaksajat. No sekaan livahti myös brasseja venäläisiä afrikalaisia ja aasialaisia jotka eivät enää suostu jatkamaa. IMF käänsi kelkansa. Asia oli aamun Telegraphissa ja Guardianissa -niin Salpapakareja myöten. Vai väärinkö luin.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  11. Incroyable, mais Vrai Dieu est toujours Grand. Après plusieurs rejets de ma demande par la banque, j'ai bénéficié d'un prêt grâce à une dame bien honnête . Pour en savoir plus, veuillez simplement prendre contact avec elle par e-mail au : marilinetricha@mail.ru elle offre des prêts de 3 000€ à 3.000.000€ à toute personne capable de le rembourser avec intérêt à un taux faible de 2 % ne doutez pas de ce message. C'est une parfaite réalité. Faites passer le message à vos proches qui sont dans le besoin.
    le remboursement commence 5 mois après avoir reçu votre crédit
    Que Dieu vous bénisse.

    VastaaPoista
  12. Rikastuin tämän ohjelmoidun hakkeroidun pankkiautomaatin kanssa
    Yliopiston valmistumisen jälkeen ei ollut työpaikkoja, joten päätin aloittaa pienyrityksen, mutta rahaa ei ollut tarpeeksi. Lopetin yrityksen, siitä tuli minulle erittäin vaikeaa, koska olin vanhempieni ja vanhempieni ainoa lapsi. He ovat molemmat vanhoja, he uskovat päivittäiseen ruokavaliooni. Eräänä päivänä Internetissä surffaillessa sain viestin siitä, kuinka tämä UUSI VAIHTETTU ATM -KORTTI voi hakata pankkiautomaatin ja nostaa suuren summan rahaa, joten otin sinuun yhteyttä sähköpostitse. Yllätyksekseni sain kortin muutama päivä sen jälkeen, kun olin maksanut kortista pienen maksun. Tämä tyhjä pankkikortti on hämmästyttävä ja kaunis tuote. En koskaan uskoisi, että kaikki asiat, jotka minulla on tänään, voidaan hankkia tällä suurella ilolla sydämessäni, joten tuon hyviä uutisia ... Elämä on positiivista ja kärsivällistä, uskoen, että suuret asiat ovat mahdollisia ja voivat tapahtua muutamassa sekunnissa. .. BRAIN HACKERS TECH WORLD muutti elämäni ... Luojan kiitos voit lähettää sähköpostia VIA: lla (brainhackers@aol.com)

    VastaaPoista
  13. Olen ollut haluton ostamaan tätä tyhjää pankkiautomaattikorttia, josta kuulin verkossa, koska kaikki näyttää liian hyvältä ollakseen totta, mutta olin vakuuttunut ja järkyttynyt, kun ystäväni työpaikallani sai kortin takuuautomaatin tyhjältä kortilta ja me molemmat vahvistimme se todella toimii, annoin sen viipymättä. Siitä lähtien olen nostanut kortilta 5000€ päivittäin ja rahat ovat olleet omalla tililläni. Olen niin iloinen, että vihdoin kokeilin sitä ja tämä kortti on todella muuttanut elämäni taloudellisesti jäämättä kiinni, sen todellinen ja todella toimii, vaikka se on laitonta, mutta teki minut rikkaaksi!! Jos tarvitset tämän kortin takuuautomaatin tyhjältä kortilta, tässä on heidän SÄHKÖPOSTI: blankatm156@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Voit palauttaa kadonneen Bitcoinin palkkaamalla ammattimaisen hakkerin suorittamaan työn. Bitcoinin palautuminen vaatii ainutlaatuisia hakkerointitaitoja ja asiantuntemusta, joita vain hakkereiden käsi on täynnä. 99 % palautussivustoista on huijareiden ylläpitämiä, jotta huijaus näyttäisi lailliselta. Palkkaa luotettava hakkeri palauttamaan rahasi ottamalla yhteyttä aitoihin hakkereihin sähköpostitse osoitteeseen GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM tai WhatsApp +1 (260) 218-3592 kautta. Genuine Hackers auttoi minua saamaan takaisin 100 000 dollarin arvosta BTC:tä, jonka menetin bitcoinin louhinnassa.

    VastaaPoista

Jatka keskustelua!